Hyvät survivalistit ja preppaajat! Jaetaanko parhaat vinkit tähän.
Itse en ole mikään tuomionpäivään varautuja, mutta kieltämättä on alkanut mietityttämään yhteiskuntaamme mahdollisesti kohtaavat uhkatilanteet. Mitä jos pska osuukin tuulettimeen, ja pitää selviytyä x määrä päiviä enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Meillä kaivo, josta saa vettä (tosin vaatinee keittämisen), puuliesi jolla saa tarvittaessa lämmitettyä vettä, ruokaa ja kotia. Pino polttopuita. Siinäpä ne oikeastaan ovat. Perheessä kaksi aikuista, kaksi teiniä, kaksi koiraa. En pelkää koronavirusta, mutta tiedostan mahdollisen pandemian riskit. Siksipä tässä herättelen (asiallista) keskustelua. Ajatuksia? Vinkkejä?
Kommentit (7615)
Vierailija kirjoitti:
Uskon että pärjäämme suhteellisen hyvin vähän pidemmänkin sähkökatkon yli talvella. Pieni asunto jossa yksi ikkuna. Löytyy tarpeet ovien ja ikkunoiden tilkitsemiseen. Kivitalo joka varastoi lämpöä jonkin verran pidempään. Parisängyn päälle saa pystytettyä talviteltan. Löytyy talvimakuupussit, -alustat ja -patjat joilla pärjää hyvin -20C, lämpimät peitot ja tyynyjä. Sekä ekstralämpimät talvitakit ja ulkohousut, plus muut vaatteet. Kokkaamiseen löytyy 3 eri metodia. Vettä on varastoitu. Aurinkopaneeli ja 8h varavirtalähde.
Katselin kotiamme juuri sillä silmällä ja mekin pärjäisimme pidemmästäkin sähkökatkosta kyllä ihan hyvin. Mutta jos pitäisi suojautua ydinlaskeumalta, niin se ei onnistuisi. Ei ole kellaria tai väestösuojaa lähellä, ja talo on melko huterasta materiaalista rakennettu ja siinä on paljon ikkunoita joka puolella. Niitä ei voi kaikkia alkaa helposti tiivistää ja tarvitsisi älyttömästi teippiäkin, eikä ole väliovia ja kylppärissäkin on ikkuna.
Vierailija kirjoitti:
Ehdin jo tässä kesän suvantovaiheessa tyhjentää vararepun tms bug out bagin, kun se tuntui muutenkin hyödyttömästi pakatulta. Nyt alkaa näyttää taas huonolta sodan laajenemisen suhteen ja että kuka tietää, mitä vielä tapahtuukin. Ajattelin koota uuden repun, mutten taaskaan oikein tiedä, mitä sinne olisi järkevää pakata. Onko teillä niitä, mitä niissä on? Oma lähtötilanne on, että asun Helsingissä ja tämä aluehan saatetaan uhan alla evakuoida. Pari päivää sitten iltapäivälehdessä luki, että Suomessa riskialueita voivat olla Itä-Suomi ja pääkaupunkiseutu. Mitä ihmettä siihen reppuun pitäisi pakata, jos tulisi äkkilähtö? Samat jutut kuin jos lähtisi viikonloppumatkalle kaupunkilomalle, vai kuin lähtisi eräretkelle? En osaa yhtään hahmottaa.
Riippuu minkälaiseen bug out tilanteeseen valmistaudut. Oletko evakuoitumassa kodista väestönsuojaan, kesämökille, sukulaisten nurkkiin vai jopa ulkomaille?
En ole varautunut siihen, että joutuisimme lähtemään puolen tunnin varoitusajalla. Keskellä Suomea se on hyvin epätodennäköistä, varoaikaa olisi todennäköisesti päiviä, jos ei viikkoja. Meillä kyllä on olemassa rinkkoja ja suuria reppuja, joten tavaraa saisi otettua mukaan. Mikä sitten olisi tärkeää, henkilöpaperit, todistukset? Läppärin nappaisin mukaan, ja puhelimet. Pari datapankkia on, ne kanssa. Valokuvista en osaa sanoa, mitä pitäisi ottaa mukaan, haluaisin ne kaikki. Paperi vaan painaa paljon.
Ottaisin mukaani myös vähintäänkin tuon miehen vaarin Kalevalan, vaikka se onkin iso kuin mikä. Se todennäköisesti on meidän kaikkein "arvokkain" omaisuutemme - kaiken muun materian saa hankittua uudelleen, mutta ei tuota. Valokuvat olisivat tärkeitä, mutta toisaalta, ne ovat vain muistoja. Mielummin ottaisin mukaani lasteni tuhkauurnan, mutta en lähde sitä kaivamaan hautausmaalta ylös. Kuten appiukon hautajaisissa laulettiin, niin sydämeni tänne jää.
Mutta evakkojen lapsenlapsena tiedän, että ei noilla sitten kuitenkaan ole väliä. Tärkeitä on hengissä selviytyminen, lasten pelastaminen. Eli mukaan lähtee siis henkilöpaperit, todistukset jne uuden elämän aloittamisessa tärkeät paperit.
Sen jälkeen pari vaatekertaa, parit kengät, makuupussit+alustat, kevyitä kuivamuonia ja mm. pähkinöitä. Jokaiselle oma vesiastia. Trangia ja risukeitin (nuotiolla saa tehtyä ruokaa, mutta risukeitin on tehokkaampi).
Tottakai tilanteesta riippuu, mitä otetaan mukaan: onko lähtö jo etukäteen tiedettynä lopullinen, onko se vain parin viikon poistuminen esimerkiksi kemikaalivaaran takia?
En siis uhraa ajatuksia tuollaiselle. Varaudun siihen, että selviämme täällä. Seuraavaksi lähden viemään koiraa lenkille - ja kerään samalla sieniä. Se on harrastus ja huvitus, mutta myös tärkeää meille, koska me syömme paljon sieniä, ja tänä syksynä sienisato on ollut hieman... haastava.
Koko talo pyörii ilman sähköä, ulkohuussi toimii hyvin, kaivosta saa veden. Ruokaa on tällä hetkelläkin useammaksi kuukaudeksi, myös lemmikeille. Rakas ystäväni antoi syntymäpäivälahjakseni kymmenen kiloa suolaa ja 15kg sokeria, koska olin maininnut hänelle ohimennen, että en ole ehtinyt/jaksanut raahata suolaa kaupasta tarpeeksi. On ihanaa, kun on joku, joka ymmärtää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian pitkä ketju luettavaksi niin kysyn suoraan: aikomus ostaa trangia. Kumpi parempi sprii vai kaasu, kumpi edullisempi käytössä? Kuinka kauan yksi "patruuna" kestää eli montako niitä kannattaa hankkia varuiksi kun rivarissa ei ole mitään tulisijoja ei edes grilliä. Miten ne olis turvallisinta säilyttää?
Sama kysymys varavirtalaitteista? Yhtä kännykkää varten minkälainen kannattaa hankkia? Riittääkö yksi? Kuinka kauan yhdestä virtaa riittää jos ahkerasti käyttää?Jos varustaudut siihen skenaarioon että yhteiskunta romahtaa ja ettei kaasua ole saatavilla niin sprii keittimeen saat keiteltyä spriit eli pontikat itse
No ihan niin synkkiä ei ollut mielessä vaan esim talvella pidempi sähkökatko. Vaikka aika epätodennäköistä, piuhat maan alla, joten talvimyrskykään ei katko sähköjä. Eri asia jos sähkö loppuu.
Kaasukeitin on kuitenkin monimutkainen laite verrattuna alkoholia polttavaan trangiaan, jossa ei oikein mikään voi mennä rikki ja kestää eliniän, eikä paina juuri mitään. Itse suosittelisin kaasukeitintä vain lapsiperheisiin, koska se on paloturvallisempi, mutta muuten kyllä alkoholipoltin. Tuollaiset kaasupatruunat voi loppua kaupoista nopeaankin. Mutta alkoholipolttimen voi rakentaa hätätilassa itsekin. Uskoisin myös spriin saatavuuden olevan pidemmällä tähtäimellä parempi. Jos nyt ylipäänsä pitää valita. Voihan ottaa molemmat. Mutta jos tulenkäytön osaaminen on hallussa, niin on spriikeitin, marinol minun valinta sähkökatkoihin, ellen sitten hanki kotiin ihan kaasuliettä.
En kyllä ymmärrä näitä survivalisteja ja preppaajia, jotka varautuvat johonkin kaaokseen :D Mikäli tulisi tuollainen tilanne, niin isolla porukalla mielummin loottaamaan ja ryöstelemään ihmisiä. Siinä tuollainen preppaaja ei voi tehdä yhtään mitään, kun iso porukka käy väkivalloin päälle ja vie tavarat.

Ideasi kusee jo siihen kun ne jotka ei ole varautunut pätkän vertaa kuolevat ensimmäisenä pienimpiinkin -mutta kriittisiin- tiloihin, esim. nälkään, janoon, sairauksiin tai kylmyyteen. Aliravittuna ja kipeänä loottaaminen ei olekaan ihan niin yksinkertaista. Varsinkaan sellaiselta kohteelta joka on varautunut varkaisiin, eli sellaiselta jolla ne aseet on. Preppaajilla on myös tapana verkostoitua muiden samanmielisten kanssa, muut tekee sen vasta siinä vaiheessa kun pska on jo tuulettimessa.
Mutta tuo on ihan dystooppista ajattelua. Yhteiskunta pysyy hyvin pystyssä yhden häiriötilanteen kohdatessa, mutta jos niitä tulee kaksi tai kolme niin ollaan vaikeuksissa. Siksi kansalaisia on ihan virallisesti ohjeistettu varautumaan kotivaralla. Mitä suurempi osa kansasta sen tekee, sitä vähemmän ihmisiä tarvitsee valtiota pelastamaan kun kotona ei ole edes niitä perus hengissäpysymisen edellytyksiä, vältytään täysin turhilta kuolemilta, ja valtio voi keskittyä korjaamaan itse häiriötilanteet ettei ne pitkity. Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen tämän kuvion.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä näitä survivalisteja ja preppaajia, jotka varautuvat johonkin kaaokseen :D Mikäli tulisi tuollainen tilanne, niin isolla porukalla mielummin loottaamaan ja ryöstelemään ihmisiä. Siinä tuollainen preppaaja ei voi tehdä yhtään mitään, kun iso porukka käy väkivalloin päälle ja vie tavarat.
Ryöstelemään lähteminen on nopein tapa päästä omasta hengestään. Kuinka pitkään olet harrastanut? Vai oletko ihan ammattitasoa? Sitä minäkin.

Mistä ne ihmiset tietää, kuka on prepannut? Ei sitä kerrota kenellekään. Ja kotona ne ruuat on katseilta kätketty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä näitä survivalisteja ja preppaajia, jotka varautuvat johonkin kaaokseen :D Mikäli tulisi tuollainen tilanne, niin isolla porukalla mielummin loottaamaan ja ryöstelemään ihmisiä. Siinä tuollainen preppaaja ei voi tehdä yhtään mitään, kun iso porukka käy väkivalloin päälle ja vie tavarat.
Ryöstelemään lähteminen on nopein tapa päästä omasta hengestään. Kuinka pitkään olet harrastanut? Vai oletko ihan ammattitasoa? Sitä minäkin.
Suomi ei ole mikään amerikka, että jengillä aseet himassa. Varsinkaan kaupungeissa Siinä kyllä aika helposti joku valmistautunut perheenisä saa turpaansa, kun parikymppisistä miehistä koostuva jengi hyökkää väkisin asuntoon veitsien ja rautaputkien kanssa.

Ensinnäkin Suomessa on yllättävän paljon ampuma-aseita, haluatko ottaa riskin? Toisekseen, aseita on muunkinlaisia ja rosvoihin voi valmistautua muillakin tavoin. Kolmanneksi, onnea matkaan suunnitelmassasi koota rautaputkin ja veitsin varusteltu parikymppisten miesten jengi jolla ei paljoa järkeä päässä. Saat morasta ja tulet ensimmäisenä ryöstetyksi kun menet kyselemään.
Sarjassamme: tosielämä ei ole mikään the Walking Dead. 🤦
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä näitä survivalisteja ja preppaajia, jotka varautuvat johonkin kaaokseen :D Mikäli tulisi tuollainen tilanne, niin isolla porukalla mielummin loottaamaan ja ryöstelemään ihmisiä. Siinä tuollainen preppaaja ei voi tehdä yhtään mitään, kun iso porukka käy väkivalloin päälle ja vie tavarat.
Ryöstelemään lähteminen on nopein tapa päästä omasta hengestään. Kuinka pitkään olet harrastanut? Vai oletko ihan ammattitasoa? Sitä minäkin.
Suomi ei ole mikään amerikka, että jengillä aseet himassa. Varsinkaan kaupungeissa Siinä kyllä aika helposti joku valmistautunut perheenisä saa turpaansa, kun parikymppisistä miehistä koostuva jengi hyökkää väkisin asuntoon veitsien ja rautaputkien kanssa.
Suomessa on yllättävän paljon käyttökelpoisia tuliaseita ihan tavallisissa kotitalouksissa. Etenkin sellaisissa, joissa todennäköisesti on myös ruokaa ja muuta käyttökelpoista tavaraa varastoituna. Suurin osa miehistä ja osa naisistakin on jo saanut maanpuolustuskoulutuksen, ja vaikka minä en koskaan armeijaan mennytkään (naisten asepalvelus mahdollistui minulle hieman liian myöhään), osaan silti ladata ja vetää liipasimesta haulikolla (meillä on ammuksiakin riittävästi). Ei tarvitse ottaa nirriä pois, riittävä vahinko on ihan tavoitelemisen arvoinen osuma.
Suomalaiset asunnot ovat lisäksi aika hankalia hyökkäystä ajatellen, ovet eivät aukea sisäänpäin, ja ikkunoissakin on useampi lasikerros. Emme elä jenkkilässä...
Sitäpaitsi, parikymppisten miesten jengi on kaikkein epävakain järjestäytymisen muoto. Sopivalla tarjoilulla saa koko porukan kaadettua ilman mitään väkivaltaa.
Ja jos tuollainen jengi saakin muutaman talouden ryöstettyä, niin sen mahdollinen aikaikkuna on kuitenkin todella lyhyt. Yhteiskunnalla on tapana järjestäytyä ja anarkistisin aines on yleensä kaikkein ei-toivotuinta. Yksittäisen ihmisen osalta saatat olla uhka, yhteiskunnan osalta olet lähinnä rasittava pikkukakara, jolle annetaan selkään ja laitetaan nurkkaan häpeämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä näitä survivalisteja ja preppaajia, jotka varautuvat johonkin kaaokseen :D Mikäli tulisi tuollainen tilanne, niin isolla porukalla mielummin loottaamaan ja ryöstelemään ihmisiä. Siinä tuollainen preppaaja ei voi tehdä yhtään mitään, kun iso porukka käy väkivalloin päälle ja vie tavarat.
Ryöstelemään lähteminen on nopein tapa päästä omasta hengestään. Kuinka pitkään olet harrastanut? Vai oletko ihan ammattitasoa? Sitä minäkin.
Suomi ei ole mikään amerikka, että jengillä aseet himassa. Varsinkaan kaupungeissa Siinä kyllä aika helposti joku valmistautunut perheenisä saa turpaansa, kun parikymppisistä miehistä koostuva jengi hyökkää väkisin asuntoon veitsien ja rautaputkien kanssa.
Ja oletuksesi siis on, että VAIN miehet ovat valmistautuneet ja varautuneet?
Voi olla, että sinua odottaa tässä elämässä vielä monta muutakin yllätystä.

Toisten reviirille en menis kutsumatta. Siinä vaiheessa kun sinun jengisi tulee kylään, niin minä olen jo poistunut kotoa piiloon ja tulen takaisin kotiin sitten kun te olette syöneet ja juoneet kaappiin ns. unohtuneet myrkyt. Muistutuksena ettei SHTF tilanteessa ambulanssit vie sairaalaan vaikka tarve olis.
Melkoinen rulettimestari meillä täällä. 😗

Aikamoisia fantasioita teillä :D Normaalilla ihmisellä ei ole mitään myrkkyjä kotona. Ja kun joku ihmetteli miten saisin porukan kasaan, niin olen itse parikymppinen mies ja uskon et saisin kriisitilanteessa koottua kaverini yhteen jos ruokaa ei saa kaupasta normaalisti. Minulla on myös kokemusta katutappelusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä näitä survivalisteja ja preppaajia, jotka varautuvat johonkin kaaokseen :D Mikäli tulisi tuollainen tilanne, niin isolla porukalla mielummin loottaamaan ja ryöstelemään ihmisiä. Siinä tuollainen preppaaja ei voi tehdä yhtään mitään, kun iso porukka käy väkivalloin päälle ja vie tavarat.
Ryöstelemään lähteminen on nopein tapa päästä omasta hengestään. Kuinka pitkään olet harrastanut? Vai oletko ihan ammattitasoa? Sitä minäkin.
Suomi ei ole mikään amerikka, että jengillä aseet himassa. Varsinkaan kaupungeissa Siinä kyllä aika helposti joku valmistautunut perheenisä saa turpaansa, kun parikymppisistä miehistä koostuva jengi hyökkää väkisin asuntoon veitsien ja rautaputkien kanssa.
Ja oletuksesi siis on, että VAIN miehet ovat valmistautuneet ja varautuneet?
Voi olla, että sinua odottaa tässä elämässä vielä monta muutakin yllätystä.
Sillä naisen varautumisella ei ole mitään väliä sama kuin puhuisit miten pikkulapset ovat varautuneet. Luuletko, että 60kiloinen nainen pärjää tappelussa 80 kiloista parikymppistä miestä vastaan, vaikka tällä naisella olisi musta vyö karatesta? Yksi isku riittäisi vakauttamaan tilanteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä näitä survivalisteja ja preppaajia, jotka varautuvat johonkin kaaokseen :D Mikäli tulisi tuollainen tilanne, niin isolla porukalla mielummin loottaamaan ja ryöstelemään ihmisiä. Siinä tuollainen preppaaja ei voi tehdä yhtään mitään, kun iso porukka käy väkivalloin päälle ja vie tavarat.
Ryöstelemään lähteminen on nopein tapa päästä omasta hengestään. Kuinka pitkään olet harrastanut? Vai oletko ihan ammattitasoa? Sitä minäkin.
Suomi ei ole mikään amerikka, että jengillä aseet himassa. Varsinkaan kaupungeissa Siinä kyllä aika helposti joku valmistautunut perheenisä saa turpaansa, kun parikymppisistä miehistä koostuva jengi hyökkää väkisin asuntoon veitsien ja rautaputkien kanssa.
Toisten reviirille en menis kutsumatta. Siinä vaiheessa kun sinun jengisi tulee kylään, niin minä olen jo poistunut kotoa piiloon ja tulen takaisin kotiin sitten kun te olette syöneet ja juoneet kaappiin ns. unohtuneet myrkyt. Muistutuksena ettei SHTF tilanteessa ambulanssit vie sairaalaan vaikka tarve olis.
Melkoinen rulettimestari meillä täällä. 😗Aikamoisia fantasioita teillä :D Normaalilla ihmisellä ei ole mitään myrkkyjä kotona. Ja kun joku ihmetteli miten saisin porukan kasaan, niin olen itse parikymppinen mies ja uskon et saisin kriisitilanteessa koottua kaverini yhteen jos ruokaa ei saa kaupasta normaalisti. Minulla on myös kokemusta katutappelusta
Aikamoiset fantasiat sinulla. Pointti oli tämä: haluatko märkäkorvana lähteä henkseleitä paukutellen sotiin reviirille joka ei ole sinulle tuttu? Tottakai haluat, mutta oletko 100% että se on hyvä selviytymistaktiikka?

Totta. Miehen päihittämiseen riittää yksikin luoti.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä näitä survivalisteja ja preppaajia, jotka varautuvat johonkin kaaokseen :D Mikäli tulisi tuollainen tilanne, niin isolla porukalla mielummin loottaamaan ja ryöstelemään ihmisiä. Siinä tuollainen preppaaja ei voi tehdä yhtään mitään, kun iso porukka käy väkivalloin päälle ja vie tavarat.
Pääset paljon helpommalla, kun alat vaan varautua etukäteen itsekin.
Kansainvälisesti eri katastrofeista tiedetään, että kriiseissä yleensä väki puhaltaa yhteen hiileen ja tukee toisiaan. Fantasiasi siitä, että ryhtyisit rikolliseksi, on omituinen ja sellaisia ajatuksia on lähinnä vain entuudestaan rikollisilla, jollainen ehkä oletkin. Ja pienessä vähemmistössä. Ison kriisin tullen kaduille ilmestyy myös armeijaa turvaamaan järjestystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä näitä survivalisteja ja preppaajia, jotka varautuvat johonkin kaaokseen :D Mikäli tulisi tuollainen tilanne, niin isolla porukalla mielummin loottaamaan ja ryöstelemään ihmisiä. Siinä tuollainen preppaaja ei voi tehdä yhtään mitään, kun iso porukka käy väkivalloin päälle ja vie tavarat.
Ryöstelemään lähteminen on nopein tapa päästä omasta hengestään. Kuinka pitkään olet harrastanut? Vai oletko ihan ammattitasoa? Sitä minäkin.
Suomi ei ole mikään amerikka, että jengillä aseet himassa. Varsinkaan kaupungeissa Siinä kyllä aika helposti joku valmistautunut perheenisä saa turpaansa, kun parikymppisistä miehistä koostuva jengi hyökkää väkisin asuntoon veitsien ja rautaputkien kanssa.
Toisten reviirille en menis kutsumatta. Siinä vaiheessa kun sinun jengisi tulee kylään, niin minä olen jo poistunut kotoa piiloon ja tulen takaisin kotiin sitten kun te olette syöneet ja juoneet kaappiin ns. unohtuneet myrkyt. Muistutuksena ettei SHTF tilanteessa ambulanssit vie sairaalaan vaikka tarve olis.
Melkoinen rulettimestari meillä täällä. 😗Aikamoisia fantasioita teillä :D Normaalilla ihmisellä ei ole mitään myrkkyjä kotona. Ja kun joku ihmetteli miten saisin porukan kasaan, niin olen itse parikymppinen mies ja uskon et saisin kriisitilanteessa koottua kaverini yhteen jos ruokaa ei saa kaupasta normaalisti. Minulla on myös kokemusta katutappelusta
Aikamoiset fantasiat sinulla. Pointti oli tämä: haluatko märkäkorvana lähteä henkseleitä paukutellen sotiin reviirille joka ei ole sinulle tuttu? Tottakai haluat, mutta oletko 100% että se on hyvä selviytymistaktiikka?
Kyllä, jos meitä on iso porukka. Normi suomalainen on täysin mukavoitunut vätys, josta ei ole kriisitilanteessa mitään vastusta. Ajattele nyt järkevästi, jos 8-10 hengen porukka murtautuu asuntoon jossa on 2 aikuista ja 3 lasta. Niin kummat voittavat?