Voisiko nainen saada "äidillistä" rakkautta toiselta naiselta?

Up

Häh? Eilen halusit keski-ikäisen äiti-hahmon ja nyt pitäisi löytää pitkätukkainen, feminiinen miesjoka jaksaisi vähintään vuoden päivät lämmitellä prinsessaa ja ruinata treffeille?

Tulet jäämään yksin, kannattaa totutella siihen.

Vierailija kirjoitti:

Häh? Eilen halusit keski-ikäisen äiti-hahmon ja nyt pitäisi löytää pitkätukkainen, feminiinen miesjoka jaksaisi vähintään vuoden päivät lämmitellä prinsessaa ja ruinata treffeille?

Tulet jäämään yksin, kannattaa totutella siihen.

Prosessoin asiaa ja tajusin, että mun täytyy luopua niistä haaveistani. Mun täytyisi siis tyytyä johonkin mieheen. Mutta kyetäkseni kiinnostumaan, sen miehen pitäisi olla jollain tavoin feminiininen.

Menneissä suhteissani monen muun asian ohella ihmetytti se, miksi miehet ohittivat esim. täysin toiveeni heidän ulkoista olemustaan kohtaan. Heillä kaikilla oli pakonomainen tarve pitää hiukset todella lyhyinä ja pukeutua tylsiin äijävaatteisiin. Olisin nauttinut pidemmistä hiuksista ja jopa meikistä miehellä.

Oikeasti kiinnostuin heistä uudelleen niiden tunteiden hieman väljähdyttyä, jos heillä joskus ennen parturikäyntiä oli venähtäneet hiukset pidemmiksi. Mutta he halusivat pitää hiukset "siisteinä ja lyhyinä" juuri silloin suhteemme aikana, vaikka heillä ennen sitä ja sen jälkeenkin on ollut pidempiä hiuksia. Tuli nyt vain mieleeni tässä, kun ei oo livenä juttukavereita lainkaan.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Häh? Eilen halusit keski-ikäisen äiti-hahmon ja nyt pitäisi löytää pitkätukkainen, feminiinen miesjoka jaksaisi vähintään vuoden päivät lämmitellä prinsessaa ja ruinata treffeille?

Tulet jäämään yksin, kannattaa totutella siihen.

Yksin tässä olen nytkin ja tiedän, etten tule koskaan saamaan ketään. Ei voi mitään. Mulle on vain jaettu huonot kortit elämään.

T. Ap

No miksi sinä tapailet lyhyhiuksisia äijä miehiä, jos haluat pitkätukkaisen ja feminiinisen? Ei niiden tarvitse muuttaa tyyliään sinun vuoksesi. Suostuisitko itse muuttamaan tyyliäsi päinvastaiseksi, kuin se on nyt?

Hassua, joskus niille kaikille exilleni mainitsin, että "pitäisitte nyt vain hiukset pitkinä" ja jokaisen parturissakäynnin jälkeen mulla oli vähän pettyneet fiilikset ja hienovaraisesti sanoinkin siitä. Yritin aina pitkittää parturiinmenoa, sillä he olivat aidosti paremman näköisiä vähän pidemmissä hiuksissa. Ja kaikille heille ehdotin joskus vitsillä meikkaamista...silleen, että "olisi kivaa nähdä, miten kauniin sinusta saisi" ja sitten olin aidosti innoissani ja epätavallisen kiinnostunut seksuaalisessa mielessä, kun näin osan heistä meikissä.

He eivät ottaneneet sitä oikein tosissaan ja oikeastaan kukaan heistä ei koskaan kysynyt, mitä edes itse haluan. Itse peitin sen osittain leikinlaskuun. Halusin myöskin hyvännäköisen miehen...ajattelin aina jotenkin nurinkurisesti, että olisi kivaa kun saisi elvistellä komea mies käsipuolessaan (en mieltänyt sitä heteroideaalia, että naisena mun pitäisi olla se koru ja trophy sille miehelle paremminkin). Mulle miehen varallisuus ym. sinänsä on aina ollut yhdentekevää, mutta kiinnostun vain kaunispiirteisistä miehistä.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

No miksi sinä tapailet lyhyhiuksisia äijä miehiä, jos haluat pitkätukkaisen ja feminiinisen? Ei niiden tarvitse muuttaa tyyliään sinun vuoksesi. Suostuisitko itse muuttamaan tyyliäsi päinvastaiseksi, kuin se on nyt?

Joo, sitähän tuo koko ajan hokee että miten minun pitäisi muuttua että se ja se huolisi. Yksi epävavakaan identiteettiongelmien ilmenemismuoto.

Vierailija kirjoitti:

No miksi sinä tapailet lyhyhiuksisia äijä miehiä, jos haluat pitkätukkaisen ja feminiinisen? Ei niiden tarvitse muuttaa tyyliään sinun vuoksesi. Suostuisitko itse muuttamaan tyyliäsi päinvastaiseksi, kuin se on nyt?

Olen ollut naisena passiivinen niissä tutustumistilanteissa (olen passiivisesti odotellut miesten aloitteita) ja olen pitänyt pitkähiuksisia miehiä jotenkin niin arvokkaina kultakimpaleina, että olen ajatellut, etten ansaitse androgyyniä pitkähiuksista miestä, vaan tylsän äijämiehen.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Voi saada, jos herättää suojeluhalun. Pitää olla nuori, söpö ja avuttoman oloinen.

Miehet taas eivät voi, naiset eivät tunne aitoa empatiaa miehiä kohtaan.

Ai ei? Aika paljon on jonkinasteista säälinsekaisesta myötätunnosta tullut lokkipoikaa auteltua. Myöhemmin koirailmeiden esitys paljastui narsismiksi, mutta se ei muuta sitä että minä kykenen yhä tuntemaan myötätuntoa, joskaan en enää juuri häntä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

No miksi sinä tapailet lyhyhiuksisia äijä miehiä, jos haluat pitkätukkaisen ja feminiinisen? Ei niiden tarvitse muuttaa tyyliään sinun vuoksesi. Suostuisitko itse muuttamaan tyyliäsi päinvastaiseksi, kuin se on nyt?

...ja siis äh, eivät he niitä kaikkein äijämäisimpiä olleet kukaan. Tykkään sitä paitsi vähän lyhyehköistä ja siroista miehistä sekä sellaisista, joissa on tietty piilevämpi feminiininen puoli. Mulle oli ideaali, jos mies olisi suunnilleen pituiseni tai jopa vähän lyhyempi, kun olen korkokengät jalassa. Mutta sellaisia aivan naisen näköisiä ja pitkä- ja paksuhiuksisia en ole koskaan tapaillut.

T. Ap

Ap, sanoit, että olet käynyt muutaman kerran terapiassa ja se on auttanut vähän. Suosittelisin oman kokemuksen mukaan psykoanalyyttista psykoterapiaa, ehkä joltain vanhemmalta naisterapeutilta. Ei siis sellaista vanhanaikaista klassista psykoanalyysia, vaan ihan nykyaikaista. Kyseisessä viitekehyksessä on hyvin keskeisenä asiana se hoitosuhde ja tunteiden siirto siihen terapeuttiin, ja keskustellaan myös paljon esim. sun menneisyydestä (mukaanlukien vanhemmista ja lapsuudesta), haaveista, jne.

Musta tuntuu, että jos sitoutuisit sellaiseen ja oikeasti olisit rehellinen sille terapeutille ihan kaikesta (myös niistä ihastuksen tunteista ja halusta, että terapeutti olisi äidillinen ja ottaisi syliin, jotka ihan varmasti tulisivat siinä esiin) niin sillä olisi mahdollisuus olla ihan oikeasti mullistava positiivinen vaikutus suhun ja tähän ongelmaan. Tietenkään kukaan niistä ei lähtisi sun kanssa minkäänlaiseen suhteeseen, mutta olisi ihan ok, jos kokisit kaikenlaisia tällaisia intensiivisiä tunteita ja haaveita sitä terapeuttia kohtaan, koska psykoanalyyttiset terapeutit osaavat käsitellä näitä asioita tosi hyvin. Se kuuluu vahvasti koulutukseen ja työnkuvaan. Kannustaisin sua ihan oikeasti päästämään irti kaikista niistä peloista ja stereotypioista, mitä sanoit liittäväsi terapiaan ja kokeilemaan sitä ihan rohkeasti.

Tai sitten toinen vaihtoehto on löytää fetissipiireistä juuri joku, joka on kiinnostunut äiti/tytär tai hoivaava/hoivattava dynamiikasta. Moni heistä on samanlainen kuin sinä eli ei halua liittää siihen seksiä.

En sano tätä ilkeyttäni, mutta totuus on, ettet tule löytämään sellaista suhdetta sattumalta mistään kaupasta tai tavallisista ryhmistä. Ymmärrän hyvin miksi haluaisit sitä ja miten paljon se sattuu, mutta se ei vaan ole realistista. Edellämainitut ovat parhaat ja ainoat vaihtoehtosi, jos haluat ihan oikeasti tehdä tälle jotain.

Jotenkin vaikea uskoa, ettei olisi miespuolinen vakivaki, kun juttu venyy ja vanuu. Mutta miten monta vuotta arvelisit lapsuudesta ja yläasteajasta toipumisen vaativan ideaaliolosuhteissa? 5, 10, 20 vuotta vai loppuiän? Ja oletko valmis kestämään bänksit, ettei kaikki ala taas nollapisteestä? Ja mihin kaikkeen naisten häiriköintiin tämä krooninen ongelma on tähän mennessä kelvannut tekosyyksi?

Nimim. Kiltti sitten lottovoittajana

Onkohan äitisi vielä elossa?Järkyttävää,kun on noin voimakas äiti-kombleksi.Trauma?Hoidata itsesi,vielä ,kun mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanoit, että olet käynyt muutaman kerran terapiassa ja se on auttanut vähän. Suosittelisin oman kokemuksen mukaan psykoanalyyttista psykoterapiaa, ehkä joltain vanhemmalta naisterapeutilta. Ei siis sellaista vanhanaikaista klassista psykoanalyysia, vaan ihan nykyaikaista. Kyseisessä viitekehyksessä on hyvin keskeisenä asiana se hoitosuhde ja tunteiden siirto siihen terapeuttiin, ja keskustellaan myös paljon esim. sun menneisyydestä (mukaanlukien vanhemmista ja lapsuudesta), haaveista, jne.

Musta tuntuu, että jos sitoutuisit sellaiseen ja oikeasti olisit rehellinen sille terapeutille ihan kaikesta (myös niistä ihastuksen tunteista ja halusta, että terapeutti olisi äidillinen ja ottaisi syliin, jotka ihan varmasti tulisivat siinä esiin) niin sillä olisi mahdollisuus olla ihan oikeasti mullistava positiivinen vaikutus suhun ja tähän ongelmaan. Tietenkään kukaan niistä ei lähtisi sun kanssa minkäänlaiseen suhteeseen, mutta olisi ihan ok, jos kokisit kaikenlaisia tällaisia intensiivisiä tunteita ja haaveita sitä terapeuttia kohtaan, koska psykoanalyyttiset terapeutit osaavat käsitellä näitä asioita tosi hyvin. Se kuuluu vahvasti koulutukseen ja työnkuvaan. Kannustaisin sua ihan oikeasti päästämään irti kaikista niistä peloista ja stereotypioista, mitä sanoit liittäväsi terapiaan ja kokeilemaan sitä ihan rohkeasti.

Tai sitten toinen vaihtoehto on löytää fetissipiireistä juuri joku, joka on kiinnostunut äiti/tytär tai hoivaava/hoivattava dynamiikasta. Moni heistä on samanlainen kuin sinä eli ei halua liittää siihen seksiä.

En sano tätä ilkeyttäni, mutta totuus on, ettet tule löytämään sellaista suhdetta sattumalta mistään kaupasta tai tavallisista ryhmistä. Ymmärrän hyvin miksi haluaisit sitä ja miten paljon se sattuu, mutta se ei vaan ole realistista. Edellämainitut ovat parhaat ja ainoat vaihtoehtosi, jos haluat ihan oikeasti tehdä tälle jotain.

Tätä komppaan, vahvasti.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin vaikea uskoa, ettei olisi miespuolinen vakivaki, kun juttu venyy ja vanuu. Mutta miten monta vuotta arvelisit lapsuudesta ja yläasteajasta toipumisen vaativan ideaaliolosuhteissa? 5, 10, 20 vuotta vai loppuiän? Ja oletko valmis kestämään bänksit, ettei kaikki ala taas nollapisteestä? Ja mihin kaikkeen naisten häiriköintiin tämä krooninen ongelma on tähän mennessä kelvannut tekosyyksi?

Nimim. Kiltti sitten lottovoittajana

Sorry, mutta sanomasi meni jotenkin ohi minulta. En tiedä, ehkä mulle on jäänyt jotain käsittelemätöntä niistä lapsuudenkokemuksista. Niissä suhteissani minä itse olen joutunut olemaan se aloitteentekijä eron suhteen, sillä suhteessa oli todella pahoja ongelmia. Olen saanut ihastumisvaiheessa parit pakit, mutta bänksejä en ole kokenut siten, että olisivat tulleet yllättäen. Ne kaikki miehet olisivat halunneet jatkaa suhdetta, mutta en itse halunnut olla väkivallan tai pettämisen kohde. En ole häiriköinyt ketään, ja olen ihastunut vain yhteen naiseen ja teininä yksipuolisesti yhteen mieheen. En kovin helposti ihastu keneenkään muutenkaan.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Onkohan äitisi vielä elossa?Järkyttävää,kun on noin voimakas äiti-kombleksi.Trauma?Hoidata itsesi,vielä ,kun mahdollista.

Äitini on elossa kyllä. Hän tietää itsekin tilanteen. Itse olen edelleenkin se kiltti tyttö ja vaikka hän pahoittelee menneitä, niin sanon aina "ei se mitään" ja "ymmärrän kyllä" ja "pärjään kyllä". En uskalla sanoa omista traumoistani, sillä pelkään, että äitini tekisi itselleen jotain, sillä hän pelkää, että ne asiat ovat tehneet minulle jotain.

En nuorempana tajunnut sitä äitijuttua edes. Yhtäkkiä vähitellen erinäisten juttujen myötä palaset loksahtelivat kohdalleen ja tajusin, että aikuisuuden suhteissani ja ihastumisissani tosiaan etsin korjausta vanhoihin haavoihini, mutta valitettavasti satutan vain itseäni lisää niiden kautta.

Nyt olen ollut yksin jo useamman vuoden ajan ja pelkään oikeasti sitä, että mulla olisi suhde. Siksikin osittain havittelen jotain hellyys-ystävyyttä turvallisen ihmisen kanssa...mutta siis eihän sellaista ole mahdollista saada aikuisella iällä ja näillä mun ujoilla hissukkaspekseilläni. Ihan old school seurustelusuhteen varmaan voisin saada helpohkosti, mutta pelottaa moinen. Lisäksi kokemani väkivalta sai minut pelkäämään miehiä jossain määrin myös.

T. Ap

Tässä tulos kun mielenterveyspalveluista leikataan.

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanoit, että olet käynyt muutaman kerran terapiassa ja se on auttanut vähän. Suosittelisin oman kokemuksen mukaan psykoanalyyttista psykoterapiaa, ehkä joltain vanhemmalta naisterapeutilta. Ei siis sellaista vanhanaikaista klassista psykoanalyysia, vaan ihan nykyaikaista. Kyseisessä viitekehyksessä on hyvin keskeisenä asiana se hoitosuhde ja tunteiden siirto siihen terapeuttiin, ja keskustellaan myös paljon esim. sun menneisyydestä (mukaanlukien vanhemmista ja lapsuudesta), haaveista, jne.

Musta tuntuu, että jos sitoutuisit sellaiseen ja oikeasti olisit rehellinen sille terapeutille ihan kaikesta (myös niistä ihastuksen tunteista ja halusta, että terapeutti olisi äidillinen ja ottaisi syliin, jotka ihan varmasti tulisivat siinä esiin) niin sillä olisi mahdollisuus olla ihan oikeasti mullistava positiivinen vaikutus suhun ja tähän ongelmaan. Tietenkään kukaan niistä ei lähtisi sun kanssa minkäänlaiseen suhteeseen, mutta olisi ihan ok, jos kokisit kaikenlaisia tällaisia intensiivisiä tunteita ja haaveita sitä terapeuttia kohtaan, koska psykoanalyyttiset terapeutit osaavat käsitellä näitä asioita tosi hyvin. Se kuuluu vahvasti koulutukseen ja työnkuvaan. Kannustaisin sua ihan oikeasti päästämään irti kaikista niistä peloista ja stereotypioista, mitä sanoit liittäväsi terapiaan ja kokeilemaan sitä ihan rohkeasti.

Tai sitten toinen vaihtoehto on löytää fetissipiireistä juuri joku, joka on kiinnostunut äiti/tytär tai hoivaava/hoivattava dynamiikasta. Moni heistä on samanlainen kuin sinä eli ei halua liittää siihen seksiä.

En sano tätä ilkeyttäni, mutta totuus on, ettet tule löytämään sellaista suhdetta sattumalta mistään kaupasta tai tavallisista ryhmistä. Ymmärrän hyvin miksi haluaisit sitä ja miten paljon se sattuu, mutta se ei vaan ole realistista. Edellämainitut ovat parhaat ja ainoat vaihtoehtosi, jos haluat ihan oikeasti tehdä tälle jotain.

Kiitoksia. ❤ Koetan jotenkin edistää asiaa, vaikka pelottaahan se kyllä. Jotenkin ahdistaa ja pelottaa ajatus jostain terapiasta ja siitä, että kohtaisi uuden ihmisen ja mitä jos taas ihastuisin (=olisi todella raastavaa henkisesti). Se tilanne muistuttaisi niin paljon juuri sellaista minulle tulenarkaa tilannetta, että olo olisi jännittynyt.

Ne fetissijututkin pelottavat jo idean tasolla. Mitå jos nekään ihmiset eivät pitäisi minusta. En tiedä, uskaltaisinko edes tavata ketään netti-ilmoituksen perusteella. Jännää sinänsä, mutta sellaiset tökeröt arjen lähestymiset tuntuisivat kivemmilta kuin "normaalien" ihmisten hienovaraiset viestittelyt ym. Siis olen todella ujo, mutta silti sosiaalisesti jotenkin kömpelö noiden kaikkien muiden juttujen lisäksi. Mun on jotenkin vaikeaa tulkita ihmisiä muutenkin, vaikka kuitenkin olen varovainen, kohtelias ja asiallinen livenä. Sosiaaliset tilanteet ovat vain todella rasittavia minulle. Mutta jos sellainen suhde toimisi, niin se voisi olla psyykettä eheyttävää varmasti.

Se on totta, että tosiaan ne mun haaveeni ovat olleet erikoisia. Ehkä siksikin oli hyvä puhua niistä täällä...sain vähän feedbackia siitä, mikä on normaalia ja mikä ei. Ihminen on kuitenkin sillä tavoin sosiaalinen olento, että normaalius peilautuu ympäristön kautta. ...Ja kun siis olen tosi yksinäinenkin, enkä toisaalta livenä kehtaa puhua tämän aihepiirin jutuista oikeastaan kenellekään. Kiitos vielä ❤

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tässä tulos kun mielenterveyspalveluista leikataan.

Perusteletko hieman? Miten mielenterveyspalvelut tosiivat mulle kumppanin tai kavereita? Nyt mulla ei ole muuta juttuseuraa kuin tämä palsta näiden vaikeiden ja nolojen asioiden osalta.

En mä niiden hyvänpäiväntuttujeni kanssa tällaisista voi puhua tai he eivät pian enää olisi hyvänpäiväntuttuja. Heidän kanssaan juttelen pinnallisista asioista, uutisista, töistä, säästä, hieman politiikastakin tai lasken leikkiä/vitsailen jotain hauskaa.

Mutta omista huolistani tai fantasioistani en voi puhua kenellekään koskaan livenä. Eikä siihen mitkään mielenterveyspalvelut toisi korjausta, vaan syy on suomalaisessa kulttuurissa ja yhteisöllisyydessä syvemmällä.

T. Ap

Itse suhtaudun nuoriin (alle 25-vuotiaisiin) naisiin jostain syystä äidillisesti. En siis mitenkään negatiivisesti, vaan otan esim töissä harjoittelijat ym siipieni suojaan.

N34