Lue keskustelun säännöt.
Miten h*lkkarissa koulujen ja päiväkotien kurinpito-ongelmat ovat vanhempien syytä, kun ainoa seuraus sääntöjen rikkomisesta on "puhuttehan asiasta lapsen kanssa kotona"?
29.01.2020 |
No kysymys on oikeastaan kokonaisuudessaan otsikossa.
Tässä yli 10 vuoden kokemuksella päiväkoti-ikäisten ja koululaisten kanssa alkaa jo naurattaa tämä touhu. Kaikkeen levottomuuteen, kiusaamiseen ja jopa väkivaltaan ainoa ratkaisu on KESKUSTELU. Ensin päiväkodissa tai koulussa keskustellaan asia läpi ("kuules Miro-Petteri, ei näin saa tehdä") ja sitten vielä vanhempia pyydetään keskustelemaan asiasta kotona lapsen kanssa.
Kyllähän me vanhemmat keskustellaan. Veikkaan, että suurin osa nykyvanhemmista kyllä kertoo lapsilleen, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ylipäänsä vanhemmat viettävät nykyään aikaa lastensa kanssa enemmän, kuin koskaan ennen. Moni käy jopa perheneuvolassa saakka keskustelemassa sosiaalityöntekijän, psykologin ja erikoislääkärin pakeilla lapsen kanssa säännöistä, joita koulussa pitää noudattaa. Nykylapset ovat kielellisesti ja sosiaalisesti taitavia ja ymmärtävät kyllä asiat. Mutta samalla he ovat myös, no, lapsia, ja siksi taipuvaisia rikkomaan noita sovittuja sääntöjä jos mahdollisuus tulee (hieman lapsesta riippuen).
Olin itsekin vilkas ja levoton lapsi, mutta ei käynyt mielessäkään esim. lyödä ketään koulussa (kotona nyrkit heiluivat pikkusiskon kanssa). Jaa miksi? Koska pelotti seuraamukset: en halunnut jälki-istuntoon enkä opettajan vihoja niskoilleni. Kotona ei muuten keskusteltu ikinä yhtään mistään ja silti osasin käyttäytyä ihmisiksi, koska koulussa oli kerta kaikkiaan pakko.
Olen kyllä keskustelevan, lapsen huomioivan ja itsetuntoa tukevan kasvatuksen kannalla muuten, mutta silti 100% sillä kannalla, että koulun ja päiväkodin kaltaisten kasvatusinstituutioiden pitäisi itse hoitaa ongelmansa ja pystyä asettamaan itse seuraamuksia lasten töhöilylle. Itse asiassa "keskustelkaa asiasta kotona" voi olla jopa enemmän haitaksi lapsen kehitykselle - kuinka moni vanhempi pystyy pitämään malttinsa siinä vaiheessa, kun noita huomautuksia on kertynyt jo enemmän?
Ja tästä kaikesta voi seurata kotiin tosi negatiivisen vuorovaikutuksen kehä, kun vanhemmat yrittävät saada lapset käyttäytymään päiväkodissa tai koulussa toivotunlaisesti ja kokevat syyllisyyttä lapsen käytöksestä. Siinä missä ne rajat pitäisi asettaa siellä, missä ne on ennenkin asetettu - päiväkodin ja koulun seinien sisällä.
Nykyään väitetään, että vanhemmat yrittävät sysätä kasvatusvastuun päiväkodille ja koululle, mutta silti tosiasia on, että me vanhemmat emme voi mennä päiväkotiin ja kouluun paikan päälle asettamaan lapsille rajoja, jos sitä ei tehdä paikan päällä. Voisikin sanoa, että vanhemmille yritetään sysätä vastuu asioista, jotka ennen olivat kasvatusinstituution vastuulla. Jos päiväkodissa ja koulussa on tietyt säännöt, niissä ollaan myös itse vastuussa siitä, että sääntöjä noudatetaan. Vanhempien tehtävä on tietenkin omalla toiminnallaan tukea tätä, mutta me emme voi tehdä kaikkea, koska emme ole lasten rinnalla päiväkoti- tai koulupäivän aikana toisin kuin noissa paikoissa työskentelevät aikuiset.
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä nyt oli se syy että et voi lastasi kasvattaa?
Mitä muuta vanhempi voi enää tehdä? Kun kotona on rajat ja kotona keskustellaan säännöistä, jopa rangaistaan lain rajoissa sääntöjen rikkomisesta koulussa, mutta silti lapsi perseilee koulussa koska ei koskaan joudu kohtaamaan niitä seurauksia siellä KOULUSSA? Mikä siinä on kasvatuksen puutetta? Mitä vanhempi voi enää tehdä?
Mennä sinne oppitunnille. Missään ei kielletä vanhempia menemästä seuraamaan opetusta.
Eli vanhempi jättää menemättä töihin ja menee hoitamaan opettajan työt?
Oman lapsensa arjessa läsnäoleminen ei ole opettajan työtä vaan on vanhemman loputon tehtävä etsiä ne tavat jotka vaikuttaa siihen omaan lapseen ja tämän käytökseen kodin ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin muuten lapsi, joka tappeli siskon kanssa kotona, kuten kaikki sisarukset, mutta en koskaan julkisella paikalla tai koulussa ja päiväkodissa kenenkään kanssa. Ei siksi, että siitä olisi saanut ikävän rangaistuksen, vaan siksi, että sellaista ei vain kuulu tehdä. Kyllä minua harmitti usein ja moni juttu. Mutta sitten harmittelin itsekseni tai menin purkamaan sydäntä aikuiselle tai jollekin ikätoverille. Olen kyllä loukkaantuneena marmattanut ja jankuttanut ja kiristänyt ja uhkaillut, mutta en koskaan lyönyt ketään.
Eli sinulla oli puutteelliset sosiaaliset taidot, kuten itsekin yllä totesit. Se oli muuten vanhempiesi syytä, kun eivät tunnekasvattaneet riittävästi, kuten yllä totesit. Mutta sitten kuitenkin osasit käyttäytyä julkisilla paikoilla? Vinkki: ei ollut sinun eikä vanhempiesi ansiota. Silloin asiat vaan olivat toisin koulussa, työpaikoilla, yhteiskunnassa. Nykyvanhempien syyttäminen lasten oireiluista onkin paljon helpompaa, kuin miettiä asiaa tätä pidemmälle.
Ns. marmattava, harmistunut lapsi on harminsa hallinnassa jo paljon pidemmällä kuin lapsi, joka lyö, raapii, puree, potkii tai sylkee. Siihen väliin mahtuu myös kiljumisen, raivoamisen ja kiroilun vaiheet. Lapsi, joka kertoo harmituksestaan sanallisesti, on ylittänyt kaikki nämä muita satuttavat ja yleisesti häiritsevät vaiheet.
Todellisuudessa me aikuisetkin harmistumme, loukkaannumme, puhumme pahaa selän takana, juoruilemme, kantelemme ja teemme monia juttuja, jotka eivät ole kovinkaan aikuismaisia. Mutta en sanoisi, että se olisi merkki sosiaalisten taitojen puutteesta varsinkaan lapsella.
T. varhaiskasvatuksen opettaja, KTM
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:D just niin. Minä näen lastasi 3-4 tuntia viikossa. Siinä ajassa ei kuule ihmeitä tehdä, jos kotona ei haluta kasvattaa lasta tai käsitellä negatiivisia asioita. Sellaista se vanhemmuus nyt vaan on - aina ei voi olla kivaa ja mukavaa ja helppoa.
T. Aineenopettaja
Onhan se helpompi laittaa Wilma-viestiä vanhemmille kuin pitää kuria ja järjestystä luokassa, lol.
Miten jotkut vanhemmat voivat edes olla näin pihalla nykypäivän realiteeteista? Minulla itselläni ei edes ole lapsia, mutta tiedän varsin hyvin miten vähäiset valtuudet esim. opettajilla on lasten ojentamiseen koulussa. Korotat ääntäsi, laitat luokan ulkopuolelle, annat jälki-istuntoa, mitä vain, niin jo olet vaikeuksissa. Ihan oikeasti, kasvattakaa ne lapsenne kunnollisiksi ihmisiksi siellä kotona, niin niiden opettajien ei tarvitse laittaa niitä Wilma-viestejä kotiin, kun kullannuppu ei osaa käyttäytyä.
Huomaa että sinulla ei ole lapsia. Ei se lapsen kasvattaminen ole aivan samanlaista kuin koiran koulutus, että kun se osaa antaa sinulle kotona tassua, niin se tekee sen joka paikassa. Ja pakko on laittaa kouluun nekin lapset, joiden koulutus on vielä kesken.
Lasta ei ole mikään pakko laittaa kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Itse koen hankalaksi jälkikäteen keskustelun. Yritän kysyä 6-vuotiaalta, että mitä oikein tapahtui. Ei hän osaa selittää. Tai selittää jotain, josta en ymmärrä yhtään mitä on tapahtunut. Ope sanoo jotain että lapsilla on ollut riitaa ja siitä on juteltu. Sanon sitten, ettei kannata riidellä. Älä riitele enää. Älä riitele huomenna.
Mielestäni tässä piilee se ongelman ydin.
Jos lapsi tekee jotain väärin koulussa, hänen kanssaan pitäisi keskustella tai jopa rankaista kodissa koulupäivän jälkeen.
Entä jos lapsi tekee jotain väärin kotona, pitäisikö lasta rankaista siitä koulussa?
Eihän tässä systeemissä ole mitään järkeä, sillä lapsen pitää saada tietää välittömästi väärinkäyttäytymisestään ja saada sanktiot siellä missä hän on muiden aikuisten vastuulla, päiväkodissa ja koulussa.
Kun on haluttu viedä aikuisilta valta rangaista lasta kodissa ja kouluissa, ei se sillä parane, että koulu vetäytyy vastuusta ja syyttää vanhempia lapsen käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Aamen! Meille tulee jatkuvasti päiväkodista viestiä oikeastaan aika huolestuttavistakin tilanteista, jotka olisivat olleet estettävissä, jos joku aikuinen olisi puuttunut touhuun ajoissa. Miten vanhempi voi olla päiväkodin pihassa paikkaamassa puuttuvia hoitajia ja töissä osallistumassa yhteiskunnan kannatteluun omalla työpanoksellaan - yhtä aikaa? Lapset ovat luonnostaan impulsiivisia ja kokeilevat rajojaan, ei siihen auta mikään määrä keskustelua vaan aikuisilla pitää olla silmät selässäänkin! On oikeastaan ihme, että ihmislaji on selvinnyt hengissä tähänkin saakka, kun jälkeläiset ovat mitä ovat...
Työkaverin lapsi karkaili 2-vuotiaana päiväkodista. Jos oli jollakin jäänyt portti auki, niin lapsi karkasi. Myös retkillä tämä lapsi karkasi useamman kerran.
Tätä asiaa selvitettiin päiväkodissa torumalla lasta ja lässyttämällä äidille rajoista.
Ihan oikeasti olivat sitä mieltä että 2-vuotiaan pitää pysyä pihassa ilman valvontaa vaikka portti sattuisi olemaan auki.
Valvontaa siellä ei isommin ollut. Siksi tämä lapsi pääsi karkailemaan. Mutta vanhempien syytähän se oli.
Eipä yhtään ihmetytä että syntyvyys laskee.
En olisi itsekään tähän hommaan ryhtynyt jos olisin tiennyt millaista nykyään on päiväkodissa ja koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP; kyllä se niin on, että vanhemmilla on vastuu mukulansa käytöksestä. Ellet kykene puhumalla kommunikoimaan kersasi kanssa, ei olisi pitänyt alunperinkään lisääntyä.
Miten kuvittelet kasvattavasi, kun puhua et osaa ja ruoskiminen on rikos?
Ja jos nyt ihan se ongelmien perimmäinen syy tuodaan esiin niin se on tämä nykyajan huoli/valvontakulttuuri, joka ulottuu vanhempien lisäksi kasvattajiin.
Vanhempien pieniäkin "huolta aiheuttavia" piirteitä vahditaan todella tiukasti. Pahimpana seurauksena rangaistuksista suurin, oman lapsen menetys. Tämä huolikulttuurillinen vahtiminen on iskostettu niin syvään että tottakai se ulottuu myös muihin lasta hoitaviin.
Ja kellään ei ole mitään keinoja enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvattajilla ei ole keinoja. Ainoa mitä saa tehdä on keskustelu. Jäähykin on niin hirveän traumatisoivaa ja jos suunnilleen kosketkin lapseen niin saat aikaan somemyrskyn ja potkut.
Varhaiskasvattaja toruu päiväkodissa lasta.
Seuraus: seuraavana päivänä lapsi kiljuu päin naamaa: isi/äiti sanoi ettei mun tarvi sua/teitä kuunnella! (Ja yllätysyllätys : yleensä niiden lapset pahimpia joiden oma iskä tai äiskä on itse varhaiskasvatus tai opetusalalla.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin muuten lapsi, joka tappeli siskon kanssa kotona, kuten kaikki sisarukset, mutta en koskaan julkisella paikalla tai koulussa ja päiväkodissa kenenkään kanssa. Ei siksi, että siitä olisi saanut ikävän rangaistuksen, vaan siksi, että sellaista ei vain kuulu tehdä. Kyllä minua harmitti usein ja moni juttu. Mutta sitten harmittelin itsekseni tai menin purkamaan sydäntä aikuiselle tai jollekin ikätoverille. Olen kyllä loukkaantuneena marmattanut ja jankuttanut ja kiristänyt ja uhkaillut, mutta en koskaan lyönyt ketään.
Eli sinulla oli puutteelliset sosiaaliset taidot, kuten itsekin yllä totesit. Se oli muuten vanhempiesi syytä, kun eivät tunnekasvattaneet riittävästi, kuten yllä totesit. Mutta sitten kuitenkin osasit käyttäytyä julkisilla paikoilla? Vinkki: ei ollut sinun eikä vanhempiesi ansiota. Silloin asiat vaan olivat toisin koulussa, työpaikoilla, yhteiskunnassa. Nykyvanhempien syyttäminen lasten oireiluista onkin paljon helpompaa, kuin miettiä asiaa tätä pidemmälle.
Ns. marmattava, harmistunut lapsi on harminsa hallinnassa jo paljon pidemmällä kuin lapsi, joka lyö, raapii, puree, potkii tai sylkee. Siihen väliin mahtuu myös kiljumisen, raivoamisen ja kiroilun vaiheet. Lapsi, joka kertoo harmituksestaan sanallisesti, on ylittänyt kaikki nämä muita satuttavat ja yleisesti häiritsevät vaiheet.
Todellisuudessa me aikuisetkin harmistumme, loukkaannumme, puhumme pahaa selän takana, juoruilemme, kantelemme ja teemme monia juttuja, jotka eivät ole kovinkaan aikuismaisia. Mutta en sanoisi, että se olisi merkki sosiaalisten taitojen puutteesta varsinkaan lapsella.
T. varhaiskasvatuksen opettaja, KTM
Kerropa muuten, mitä KTM:nä sanot siitä, jos yli 3 v. lapsi vielä lyö toisia? Onko tosiaan vika heti siinä, että vanhemmat eivät ole opettaneet sosiaalisia taitoja riittävästi?
Tuli vaan mieleen, kun erikoislääkäri sanoi ADHD-lapsen kohdalla, että impulsiivisuuden ja aggressiivisuuden pitäisi olla hallinnassa YLÄKOULUUN mennessä, ja vasta sen jälkeen on tarpeen huolestua.
(Ja ei, kasvattamalla emme valitettavasti saaneet lasta käyttäytymään kuin ikäisensä vaan vasta kasvaminen ja oikea lääkitys auttoivat. Kunhan käytiin ensin noin miljoona vanhemmuusvalmennusta ja arviointijaksoa läpi, ettei nyt vaan vika olisi kuitenkin vanhemmissa...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:D just niin. Minä näen lastasi 3-4 tuntia viikossa. Siinä ajassa ei kuule ihmeitä tehdä, jos kotona ei haluta kasvattaa lasta tai käsitellä negatiivisia asioita. Sellaista se vanhemmuus nyt vaan on - aina ei voi olla kivaa ja mukavaa ja helppoa.
T. Aineenopettaja
Onhan se helpompi laittaa Wilma-viestiä vanhemmille kuin pitää kuria ja järjestystä luokassa, lol.
Miten jotkut vanhemmat voivat edes olla näin pihalla nykypäivän realiteeteista? Minulla itselläni ei edes ole lapsia, mutta tiedän varsin hyvin miten vähäiset valtuudet esim. opettajilla on lasten ojentamiseen koulussa. Korotat ääntäsi, laitat luokan ulkopuolelle, annat jälki-istuntoa, mitä vain, niin jo olet vaikeuksissa. Ihan oikeasti, kasvattakaa ne lapsenne kunnollisiksi ihmisiksi siellä kotona, niin niiden opettajien ei tarvitse laittaa niitä Wilma-viestejä kotiin, kun kullannuppu ei osaa käyttäytyä.
Huomaa että sinulla ei ole lapsia. Ei se lapsen kasvattaminen ole aivan samanlaista kuin koiran koulutus, että kun se osaa antaa sinulle kotona tassua, niin se tekee sen joka paikassa. Ja pakko on laittaa kouluun nekin lapset, joiden koulutus on vielä kesken.
Lasta ei ole mikään pakko laittaa kouluun.
Suurin osa tiedostaa omat rajalliset kykynsä lapsen kouluttamisessa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peruskasvatus tulee kotoa. Ei siitä mihinkään pääse. Vanhempien auktoriteetin pitää yltää myös siihen, miten lapsi käyttäytyy kodin ulkopuolella.
Kouluilta taas on viety suunnilleen kaikki keinot pistää porukkaa ruotuun. Rangaista ei saa, koskea ei saa, ainoa mitä saa tehdä on keskustella ja valitella. Jos seurauksia ei ole, niin tokihan ne vekarat persailee.
Vanhempien auktoriteetti ei yksinkertaisesti yllä kaikilla sinne päiväkotiin ja kouluun asti, koska lapset ovat lapsia - lasten aivojen kehitys on vielä kesken, ja aikuisten tehtävä siinä ympärillä on huolehtia siitä, että hommat sujuvat. Ja pistää sujumaan, jos ei lapselta itseltään onnistu. Ei esimerkiksi yksivuotias pikkutaapero pysty mitenkään pitämään mielessään koko 10 h hoitopäivän ajan, että ai niin, ei saa töniä kaveria kun äiti ja isi niin sanovat. Sitä pitää toistaa ja toistaa ja toistaa myös siellä hoidossa, vaikka ei olisi kivaa.
No kuinkas sitten on niin paljon myös niitä lapsia, jotka osaavat huomioida toiset ja käyttäytyä joka paikassa, pienestä asti?? Vink vink, ne ovat niitä, joita me vanhemmat olemme kasvattaneet ja ketkä saavat elää tasapainoisessa kodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen hankalaksi jälkikäteen keskustelun. Yritän kysyä 6-vuotiaalta, että mitä oikein tapahtui. Ei hän osaa selittää. Tai selittää jotain, josta en ymmärrä yhtään mitä on tapahtunut. Ope sanoo jotain että lapsilla on ollut riitaa ja siitä on juteltu. Sanon sitten, ettei kannata riidellä. Älä riitele enää. Älä riitele huomenna.
Mielestäni tässä piilee se ongelman ydin.
Jos lapsi tekee jotain väärin koulussa, hänen kanssaan pitäisi keskustella tai jopa rankaista kodissa koulupäivän jälkeen.
Entä jos lapsi tekee jotain väärin kotona, pitäisikö lasta rankaista siitä koulussa?
Eihän tässä systeemissä ole mitään järkeä, sillä lapsen pitää saada tietää välittömästi väärinkäyttäytymisestään ja saada sanktiot siellä missä hän on muiden aikuisten vastuulla, päiväkodissa ja koulussa.
Kun on haluttu viedä aikuisilta valta rangaista lasta kodissa ja kouluissa, ei se sillä parane, että koulu vetäytyy vastuusta ja syyttää vanhempia lapsen käytöksestä.
JUURI NÄIN. Enkä syytä tästä opettajia enkä varhaiskasvattajia pätkän vertaa, eivät he ole syyllisiä siihen, ettei keinoja enää ole. Mutta silti keinottomuus ei myöskään ole vanhempien syytä.
Ongelma on monisyinen ja valitettavasti valtakunnallinen. Toisaalta vanhemmat ei välttämättä osaa antaa rajoja lapsille. Oma aika on tärkeää. Lasten olisi suotavaa olla pk/koulupäivien niin naatti että syö ja kaatuu sänkyyn. Tai sitten on perheitä, joissa aktiivisuus menee iltaisin yliaktiivisuuden puolelle.
Ja toisaalta päiväkodeissa/kouluissa ei saada pitää kuria. Kaikki mennään tämän nykypäivän positiivisen pedagogiikan ehdoilla. Huomioidaan hyvä. Sinänsä ihan positiivinen juttu, mutta pieni lapsi tarvitsee rajoja. Minusta myös huonoon käytökseen täytyy voida puuttua, ja lapselle tehdä selväksi, että näin ei voi toimia.
Hullunmyllyä on nykyinen päiväkotielämä. Tai varhaiskasvatus, niinkuin virallisesti sanotaan..
Pelottaa minkälaisia nuoria ja aikuisia näistä lapsista kasvaa. Monessa paikassa tämä pos. ped. on ymmärretty väärin ja johtanut täyteen kaaokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin muuten lapsi, joka tappeli siskon kanssa kotona, kuten kaikki sisarukset, mutta en koskaan julkisella paikalla tai koulussa ja päiväkodissa kenenkään kanssa. Ei siksi, että siitä olisi saanut ikävän rangaistuksen, vaan siksi, että sellaista ei vain kuulu tehdä. Kyllä minua harmitti usein ja moni juttu. Mutta sitten harmittelin itsekseni tai menin purkamaan sydäntä aikuiselle tai jollekin ikätoverille. Olen kyllä loukkaantuneena marmattanut ja jankuttanut ja kiristänyt ja uhkaillut, mutta en koskaan lyönyt ketään.
Eli sinulla oli puutteelliset sosiaaliset taidot, kuten itsekin yllä totesit. Se oli muuten vanhempiesi syytä, kun eivät tunnekasvattaneet riittävästi, kuten yllä totesit. Mutta sitten kuitenkin osasit käyttäytyä julkisilla paikoilla? Vinkki: ei ollut sinun eikä vanhempiesi ansiota. Silloin asiat vaan olivat toisin koulussa, työpaikoilla, yhteiskunnassa. Nykyvanhempien syyttäminen lasten oireiluista onkin paljon helpompaa, kuin miettiä asiaa tätä pidemmälle.
En ole tämä henkilö, mutta missä on luetun ymmärtäminen, kun ei missään lue, että kirjoittaja pitäisi omia sosiaalisia taitojaan puutteellisina. Itse luot rivien väliin jotain, mitä siellä ei faktisesti lue. Uskon, että jokainen lapsi on joskus myös kiristänyt ja uhkaillut kavereitaan: "Mä en sit leiki sun kaa", "Mä leikin sit vaan Maijan kaa", "Sä et nyt mahu tähän leikkiin", "Sä et sit saa kutsua mun synttäreille" (synttäreihin matkaa 8 kuukautta). Sellaista kiristystä ja uhkailua harrastavat kaikki lapset joskus ja valitettavasti vielä aikuisetkin. Emme me niin paljon kasvaessamme kehity, vaikka varaa olisi.
Jos lapsi on aina saanut tahtonsa läpi, elää kuin porsas pellossa ja tanssittaa vanhempiaan pillinsä mukaan,niin ei ole ihme, jos päikkäristä tai alakoulusta tulee viestiä kotiin, että on ongelmia niskoittelevien tenavien kanssa. Lasta ei muka saisi edes kieltää, sanovat jotkut vanhemmat tuodessaan lapsensa hoitoontaikouluun. Te jotka ette muka ymmärrä näitä ongelmia, menkääpä alakouluuntai päiväkotiinsijaiseksi vaikka pariksi kuukaudeksi. Tulkaa sitten kertomaan tänne, miten hallitsitte villin, itseään toteuttavan 20-30-päisen tenavalauman, ettei kukaan karkaisi tai loukkaisi itseään. Ja että siinä hullunmyllyssä pystytte vielä seuraamaan ja toteuttamaan kasvatus- tai opetussuunnitelmaa.
Tässä keskustelussa huomaa hyvin sen, että moni vanhempi ottaa sen asenteen ettei voi tehdä mitään, kun tämä tapahtuu koulussa. Kuinka moni vanhempi on esim. itse ehdottanut tapaamista koululla, oppilasryhmää, jne? Eikä ne suomen työpaikkat ole mitään vankiloita, ettei vapaata tarvittaessa järjestyisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peruskasvatus tulee kotoa. Ei siitä mihinkään pääse. Vanhempien auktoriteetin pitää yltää myös siihen, miten lapsi käyttäytyy kodin ulkopuolella.
Kouluilta taas on viety suunnilleen kaikki keinot pistää porukkaa ruotuun. Rangaista ei saa, koskea ei saa, ainoa mitä saa tehdä on keskustella ja valitella. Jos seurauksia ei ole, niin tokihan ne vekarat persailee.
Vanhempien auktoriteetti ei yksinkertaisesti yllä kaikilla sinne päiväkotiin ja kouluun asti, koska lapset ovat lapsia - lasten aivojen kehitys on vielä kesken, ja aikuisten tehtävä siinä ympärillä on huolehtia siitä, että hommat sujuvat. Ja pistää sujumaan, jos ei lapselta itseltään onnistu. Ei esimerkiksi yksivuotias pikkutaapero pysty mitenkään pitämään mielessään koko 10 h hoitopäivän ajan, että ai niin, ei saa töniä kaveria kun äiti ja isi niin sanovat. Sitä pitää toistaa ja toistaa ja toistaa myös siellä hoidossa, vaikka ei olisi kivaa.
No kuinkas sitten on niin paljon myös niitä lapsia, jotka osaavat huomioida toiset ja käyttäytyä joka paikassa, pienestä asti?? Vink vink, ne ovat niitä, joita me vanhemmat olemme kasvattaneet ja ketkä saavat elää tasapainoisessa kodissa.
Tai niitä jotka ovat luonteeltaan erilaisia. Olen minäkin kuullut sen miten se eräs psykologi, valitettavasti en enää muista nimeä, uhosi että jos hänelle annetaan lapsia kasvatettavaksi ja hän kasvattaa heitä kaikkia samanlain, niin niistä kaikista tulee samanlaisia ja tietyllä tavalla käyttäytyviä. Mutta tämä ei sitten toiminutkaan ihan niin. En muista antoiko joku hänelle niitä lapsia ja huomasi itsekkin että teoriassa on joitain aukkoja. Lapsetkin on yksilöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peruskasvatus tulee kotoa. Ei siitä mihinkään pääse. Vanhempien auktoriteetin pitää yltää myös siihen, miten lapsi käyttäytyy kodin ulkopuolella.
Kouluilta taas on viety suunnilleen kaikki keinot pistää porukkaa ruotuun. Rangaista ei saa, koskea ei saa, ainoa mitä saa tehdä on keskustella ja valitella. Jos seurauksia ei ole, niin tokihan ne vekarat persailee.
Vanhempien auktoriteetti ei yksinkertaisesti yllä kaikilla sinne päiväkotiin ja kouluun asti, koska lapset ovat lapsia - lasten aivojen kehitys on vielä kesken, ja aikuisten tehtävä siinä ympärillä on huolehtia siitä, että hommat sujuvat. Ja pistää sujumaan, jos ei lapselta itseltään onnistu. Ei esimerkiksi yksivuotias pikkutaapero pysty mitenkään pitämään mielessään koko 10 h hoitopäivän ajan, että ai niin, ei saa töniä kaveria kun äiti ja isi niin sanovat. Sitä pitää toistaa ja toistaa ja toistaa myös siellä hoidossa, vaikka ei olisi kivaa.
No kuinkas sitten on niin paljon myös niitä lapsia, jotka osaavat huomioida toiset ja käyttäytyä joka paikassa, pienestä asti?? Vink vink, ne ovat niitä, joita me vanhemmat olemme kasvattaneet ja ketkä saavat elää tasapainoisessa kodissa.
Lapsesi hyvä käytös ja tasapainoinen koti eivät välttämättä ole pelkästään sinun ansiotasi, vaan hyvää tuuria. Koskaan ei tiedä, millaisella temperamentilla varustetun lapsen saa - tai vammautuuko tämä synnytyksessä. Koskaan ei tiedä, milloin perheeseen iskee syöpä, työttömyys, avioero. Ei koskaan. Onnea hyväkäytöksisistä lapsista, mutta samalla myös vähän nöyryyttä ja kiitollisuutta. Olet onnekas. Monet perheet ja varsinkaan niiden lapset eivät ole.
Kyllä sitä nyt ollaan vanhempien puolella, kun osuu omaan nilkaan. Muuten kyllä haukutaan miten vanhemmat ei enää osaa kasvattaa lapsiaan.
Lomaa pidetään yleensä kerran tai pari vuodessa, mutta koulua on aika monena muunakin päivänä.