Haluavatko naiset, että maksan treffeillä kaiken? -Sinccu

En halua, että mies tarjoaa, mutta en ala tapella asiasta, jos kyseessä alle kympin summa. Mitään isompaa en antaisi tarjota. Mieluummin minä tarjoan miehelle kahvit tai tuopin kuin otan vastaan. Luontevinta jos molemmat maksaa omansa tai esim. toinen leffaliput ja toinen karkit.

Jostain syystä minulla on tunne, että maksaja on niskan päällä ja se kenelle tarjotaan, on kiitollisuudenvelassa ja pitää kokea syyllisyyttä jos ei enää halua tavata. Minulla on rento ja itsevarma olo jos saan tarjota. Mitään pummeja en tosin ole tavannut. Parisuhteessa olen sitten ollut pääasiallinen maksaja kun mies on ollut ajattelematon juntti. Puhumalla asia on ratkennut, vaikka puheeksi ottaminen oli vaikeaa.

N38

Vierailija kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa niin tasa-arvoisia, ettemme pääse ovista sisään ollenkaan. Kumpikin avaa oven toiselle, ja siinä sitten ihmetellään. Monta kertaa jääty mm. lennolta tämän takia.

Meillä tuo sama. Oikein toivon ettei ovia tule vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jessus ei ihme ettei Suomeen synny vauvoja. Jokainen sentti ja kotityö pitää laskea pilkulleen jotta oltaisiin mahdollisimman ~tasa-arvoisia~

Juuri näin. Tässäkin ketjussa ulistaan siitä että naisten töitä on enemmän kuin miesten töitä.

Minusta naiset ja miehet ovat ihan samalla tavalla idiootteja tässä tapauksessa. Miten kotitöistä voi saada niin hiton monta ketjua aikaan? Ja ne toistavat aina samaa kaavaa! Naiset, miksi te pariudutte miesten kanssa jotka eivät siivoa? Miehet, ette ole maapallon ainoita ihmisiä jotka tienaavat rahaa kotiin.

No nythän syntyvyys laskeekin kuin lehmän häntä. En minulla ollut hajuakaan että mies aikoo pudottaa hanskat niiden vähäistenkin kotitöiden suhteen loppuelämäksi kun lapsi syntyy. Omia lapsiaan on mahdotonta katua, mutta jos heidät otettaisiin joka tapauksessa minulta pois ja kysyttyäisiin että aloitatko uudestaan lastenteon saman miehen kanssa tai ylipäänsä, niin vastaus olisi ei.

Muistan että olen sittenkin tavannut pummin, mutta ne eivät olleet treffit. Olin syömässä ulkomailla venäläisen miehen kanssa; oltiin siis tutustuttu paikassa, ja ihan kaverimielessä mentiin yhdessä syömään. Laitoin laskun tultua pöytään käteistä oman osuuteni ja vähän yli tippiä varten. Mies katsoi että siinä oli ylimääräistä ja maksoi sen mitä vielä jäi uupumaan laskun loppusummasta. Olin äimänä ja laitoin sitten lisäksi vielä tipin omistani. Asia olisi ollut ok, jos mies olisi vaikkapa kiittänyt minua, mutta ei mitään. Syömisen jälkeen hän oli menossa oluelle ystäviensä kanssa. Ajattelin että ehkä pyytäisi minut mukaan, jotta saisi tarjota oluen. Ei pyytänyt. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jessus ei ihme ettei Suomeen synny vauvoja. Jokainen sentti ja kotityö pitää laskea pilkulleen jotta oltaisiin mahdollisimman ~tasa-arvoisia~

Juuri näin. Tässäkin ketjussa ulistaan siitä että naisten töitä on enemmän kuin miesten töitä.

Minusta naiset ja miehet ovat ihan samalla tavalla idiootteja tässä tapauksessa. Miten kotitöistä voi saada niin hiton monta ketjua aikaan? Ja ne toistavat aina samaa kaavaa! Naiset, miksi te pariudutte miesten kanssa jotka eivät siivoa? Miehet, ette ole maapallon ainoita ihmisiä jotka tienaavat rahaa kotiin.

No nythän syntyvyys laskeekin kuin lehmän häntä. En minulla ollut hajuakaan että mies aikoo pudottaa hanskat niiden vähäistenkin kotitöiden suhteen loppuelämäksi kun lapsi syntyy. Omia lapsiaan on mahdotonta katua, mutta jos heidät otettaisiin joka tapauksessa minulta pois ja kysyttyäisiin että aloitatko uudestaan lastenteon saman miehen kanssa tai ylipäänsä, niin vastaus olisi ei.

Laskee siitä syystä ettei naiset halua olla kotiorjia ja miehet tuppaavat järjestään etsimään maksutonta kotipalvelua. Palvelualttiita naisia löytyy, mutta ne ovat maksumuurin takana 😬

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tässä ajassa saa ihmiset kitsastelemaan kaikesta, myös tunteista ja kauniista käytöksestä? Missä on halu ilahduttaa, nauttia yhdessäolosta ja olla toiselle mukava? Voitko olla kiva vain silloin, jos toinen on sitä ensin? Teetkö elämässä kaiken ajatellen vain, mitä itse siitä hyödyt ja ettei toinen saa hyötyä sinusta millään tavalla? Mistä sellainen elämänasenne kertoo?

Jos joku mies haluaa treffeille eikä ole rahaa tarjota kahvikupillista, voi pyytää naista vaikka kävelylle rantaan tai ehdottaa pyöräretkeä johonkin lähiseudun kohteeseen. Kun on tultu edes vähän tutummiksi, voi ihan suoraan kertoa että oma rahatilanne on niin huono, ettei rahat riitä ns. ylimääräiseen. Silloinhan se naispuolinen saattaa ehdottaa, että hän voi tarjota kahvit.

Mutta jos lähtee treffeille sillä asenteella, ettei ole lähtökohtaisesti valmis tarjoamaan toiselle mitään vaikka olisi varaakin, voisi ehkä miettiä, miksi näin on.

Koska treffailu on yleensä sellaista, että siihen lähdetään laskelmoidusti hyötymään. Ensin tehdään niin tiukka esikarsinta kuin mahdollista, ulkonäön, koulutuksen jne. perusteella. Kun on päästy treffeille tasokkaaksi koetun ihmisen kanssa, niitä kivoja juttuja tehdään laskelmoidusti saadakseen toinen kiinnostuneeksi. Jos oma tai toisen kiinnostus loppuu, surkutellaan kaikkia tuhlattuja resursseja (aika, raha). Tähän kylmään yhtälöön ei mahdu tuollaista lämminsydämisyyttä.

Kenellä treffailu on tuollaista yltäkylläisyyttä, että voi valkata parhaat aina uusista ja uusista sadoista tarjokkaista?

No mulla oli, kun n. 1,5 vuotta sitten loysin itseni 16+ vuoden jalkeen taas sinkkumarkkinoilta ja treffisovellusten valtakunnasta.

Laitoin profiilit kahteen sovellukseen ja toiseen investoin sen reilun kympin kuussa puolen vuoden premium-jasenyydesta.

Sitten vaan periaatteessa lepailin laakereillani ja odotin yhteydenottoja. Swaippasin itse ehka alle 10 kertaa oikealle koko tuona aikana, silla oikealle paatyivat vain ne, jossa nain oikeasti seurustelupotentiaalia; olin jo huolellisesti mietityssa profiilissani tuonut selvaksi, etta etsin lapsetonta, elainrakasta miesta tositarkoituksella uudeksi sielunkumppanikseni.

Yhteydenottoja tuli paivittain useita kymmenia. Valitsin naista viitisen kiinnostavinta ja aloin viestitella heidan kanssaan aktiivisesti. Naista kaksi valikoitui selkeasti muita kiinnostavimmiksi, ekan kanssa sovitut treffit paattyivat ns. deal breakeriin mutta toisen kanssa sovitut treffit johtivat (heti ekojen treffien jalkeen) seurusteluun, parisuhteeseen ja sittemmin myos avoliittoon.

Ai joo, olin tuolloin 43-vuotias (nainen) ja hain miesta ikahaitarilla 25-50. Ekat treffit olivat 50-vuotiaan kanssa ja toiset tuolloin 29-vuotiaan kanssa. 

Koko prosessiin ekoista treffeista seurusteluun meni alle kuukausi. Siinahan sitten makselin viela ne loput siita puolen vuoden jasenyydesta...

Itse miehenä olen sitä mieltä, että on aivan outoa mikäli nainen kokee alentavaksi sen, että haluan tarjota hänelle treffeillä kaiken. Varsinkin jos olen itse pyytänyt häntä treffeille ja itse vien hänet jonnekin.  Tämän lisäksi minulle tulee sellainen mielikuva, että eipä naista taida minun seurani kuitenkaan kiinnostaa jos hän ei anna minun tarjota treffeillä edes sitä kahvia tai viinilasillista. Kyseessä on kuitenkin vain hyväntahdon ele, jos nainen ymmärtää sen aivan päinvastaisesti ei hän kyllä ole nainen minulle.

Vierailija kirjoitti:

Muistan että olen sittenkin tavannut pummin, mutta ne eivät olleet treffit. Olin syömässä ulkomailla venäläisen miehen kanssa; oltiin siis tutustuttu paikassa, ja ihan kaverimielessä mentiin yhdessä syömään. Laitoin laskun tultua pöytään käteistä oman osuuteni ja vähän yli tippiä varten. Mies katsoi että siinä oli ylimääräistä ja maksoi sen mitä vielä jäi uupumaan laskun loppusummasta. Olin äimänä ja laitoin sitten lisäksi vielä tipin omistani. Asia olisi ollut ok, jos mies olisi vaikkapa kiittänyt minua, mutta ei mitään. Syömisen jälkeen hän oli menossa oluelle ystäviensä kanssa. Ajattelin että ehkä pyytäisi minut mukaan, jotta saisi tarjota oluen. Ei pyytänyt. :D

Arkipäivää miehille naisia treffaillessa, paitsi että naiset vetävät herneen nenäänsä, jos mies ei maksa koko laskua. Kiva, kun pääsit kokemaan miltä tuntuu treffata pummia, niin ymmärrät paremmin miehiä.

Vierailija kirjoitti:

En halua, että mies tarjoaa, mutta en ala tapella asiasta, jos kyseessä alle kympin summa. Mitään isompaa en antaisi tarjota. Mieluummin minä tarjoan miehelle kahvit tai tuopin kuin otan vastaan. Luontevinta jos molemmat maksaa omansa tai esim. toinen leffaliput ja toinen karkit.

Jostain syystä minulla on tunne, että maksaja on niskan päällä ja se kenelle tarjotaan, on kiitollisuudenvelassa ja pitää kokea syyllisyyttä jos ei enää halua tavata. Minulla on rento ja itsevarma olo jos saan tarjota. Mitään pummeja en tosin ole tavannut. Parisuhteessa olen sitten ollut pääasiallinen maksaja kun mies on ollut ajattelematon juntti. Puhumalla asia on ratkennut, vaikka puheeksi ottaminen oli vaikeaa.

N38

Tekstistäsi käy ilmi, että omalla käytökselläsi olet saanut sellaiset parisuhteet, joissa olet joutunut maksajan asemaan. Aluksi osoitat haluavasi maksaa, mutta sitten sinua harmittaa kun saat maksaa kaiken.

Itselleni olisi naisena vaikea kunnioittaa miestä, joka haluaisi elää kustannuksellani, joten minun ei tule ryhdyttyä sellaisiin ihmissuhteisiin. Ehkä siksi hälytyskellot alkaisivat soida, jos mies maksattaisi kulunsa jo ensitreffeillä, koska se ei ole kovin tavallista meidän piireissämme.

Minun on myös vaikea kuvitella, että itselleni tulisi normaalia rennompi ja itsevarmempi olo, jos maksaisin ravintolalaskun tai tarjoaisin miehelle kahvit. Ehkä silloin tulisi enemmänkin sellainen kaveriolo, ei ainakaan mikään romanttinen treffifiilis.

Tosin en itsekään halua olla parisuhteessa mikään elätti vaan pidän taloudellisesta itsenäisyydestä ja ansaitsee työlläni ihan mukavasti. En siis lainkaan _tarvitse_ sitä, että minulle tarjotaan, mutta ensitreffeillä lähtökohtaisesti oletan, että näin tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua, että mies tarjoaa, mutta en ala tapella asiasta, jos kyseessä alle kympin summa. Mitään isompaa en antaisi tarjota. Mieluummin minä tarjoan miehelle kahvit tai tuopin kuin otan vastaan. Luontevinta jos molemmat maksaa omansa tai esim. toinen leffaliput ja toinen karkit.

Jostain syystä minulla on tunne, että maksaja on niskan päällä ja se kenelle tarjotaan, on kiitollisuudenvelassa ja pitää kokea syyllisyyttä jos ei enää halua tavata. Minulla on rento ja itsevarma olo jos saan tarjota. Mitään pummeja en tosin ole tavannut. Parisuhteessa olen sitten ollut pääasiallinen maksaja kun mies on ollut ajattelematon juntti. Puhumalla asia on ratkennut, vaikka puheeksi ottaminen oli vaikeaa.

N38

Tekstistäsi käy ilmi, että omalla käytökselläsi olet saanut sellaiset parisuhteet, joissa olet joutunut maksajan asemaan. Aluksi osoitat haluavasi maksaa, mutta sitten sinua harmittaa kun saat maksaa kaiken.

Itselleni olisi naisena vaikea kunnioittaa miestä, joka haluaisi elää kustannuksellani, joten minun ei tule ryhdyttyä sellaisiin ihmissuhteisiin. Ehkä siksi hälytyskellot alkaisivat soida, jos mies maksattaisi kulunsa jo ensitreffeillä, koska se ei ole kovin tavallista meidän piireissämme.

Minun on myös vaikea kuvitella, että itselleni tulisi normaalia rennompi ja itsevarmempi olo, jos maksaisin ravintolalaskun tai tarjoaisin miehelle kahvit. Ehkä silloin tulisi enemmänkin sellainen kaveriolo, ei ainakaan mikään romanttinen treffifiilis.

Tosin en itsekään halua olla parisuhteessa mikään elätti vaan pidän taloudellisesta itsenäisyydestä ja ansaitsee työlläni ihan mukavasti. En siis lainkaan _tarvitse_ sitä, että minulle tarjotaan, mutta ensitreffeillä lähtökohtaisesti oletan, että näin tapahtuu.

Mita, jos miehella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin (valiaikaisesti) elaa kustannuksellasi?

Onko siis miehen taloudellinen tilanne yksi sun valintakriteereista potentiaalista kumppania etsiessa? 

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua, että mies tarjoaa, mutta en ala tapella asiasta, jos kyseessä alle kympin summa. Mitään isompaa en antaisi tarjota. Mieluummin minä tarjoan miehelle kahvit tai tuopin kuin otan vastaan. Luontevinta jos molemmat maksaa omansa tai esim. toinen leffaliput ja toinen karkit.

Jostain syystä minulla on tunne, että maksaja on niskan päällä ja se kenelle tarjotaan, on kiitollisuudenvelassa ja pitää kokea syyllisyyttä jos ei enää halua tavata. Minulla on rento ja itsevarma olo jos saan tarjota. Mitään pummeja en tosin ole tavannut. Parisuhteessa olen sitten ollut pääasiallinen maksaja kun mies on ollut ajattelematon juntti. Puhumalla asia on ratkennut, vaikka puheeksi ottaminen oli vaikeaa.

N38

Tekstistäsi käy ilmi, että omalla käytökselläsi olet saanut sellaiset parisuhteet, joissa olet joutunut maksajan asemaan. Aluksi osoitat haluavasi maksaa, mutta sitten sinua harmittaa kun saat maksaa kaiken.

Itselleni olisi naisena vaikea kunnioittaa miestä, joka haluaisi elää kustannuksellani, joten minun ei tule ryhdyttyä sellaisiin ihmissuhteisiin. Ehkä siksi hälytyskellot alkaisivat soida, jos mies maksattaisi kulunsa jo ensitreffeillä, koska se ei ole kovin tavallista meidän piireissämme.

Minun on myös vaikea kuvitella, että itselleni tulisi normaalia rennompi ja itsevarmempi olo, jos maksaisin ravintolalaskun tai tarjoaisin miehelle kahvit. Ehkä silloin tulisi enemmänkin sellainen kaveriolo, ei ainakaan mikään romanttinen treffifiilis.

Tosin en itsekään halua olla parisuhteessa mikään elätti vaan pidän taloudellisesta itsenäisyydestä ja ansaitsee työlläni ihan mukavasti. En siis lainkaan _tarvitse_ sitä, että minulle tarjotaan, mutta ensitreffeillä lähtökohtaisesti oletan, että näin tapahtuu.

Mita, jos miehella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin (valiaikaisesti) elaa kustannuksellasi?

Onko siis miehen taloudellinen tilanne yksi sun valintakriteereista potentiaalista kumppania etsiessa? 

Olen eri joskin ollaan eletty vuoron perään jopa tuilla ollessamme toistemme kustannuksella. Ymmärrän varsin hyvin miksei jo valmiiksi työtön jää ottamatta. Varsinkin pienituloisena toisen elättäminen käy välillä henkisesti raskaaksi ja muakin hävettää, jos joudun pyytämään puolisolta taloudellista tukea.

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua, että mies tarjoaa, mutta en ala tapella asiasta, jos kyseessä alle kympin summa. Mitään isompaa en antaisi tarjota. Mieluummin minä tarjoan miehelle kahvit tai tuopin kuin otan vastaan. Luontevinta jos molemmat maksaa omansa tai esim. toinen leffaliput ja toinen karkit.

Jostain syystä minulla on tunne, että maksaja on niskan päällä ja se kenelle tarjotaan, on kiitollisuudenvelassa ja pitää kokea syyllisyyttä jos ei enää halua tavata. Minulla on rento ja itsevarma olo jos saan tarjota. Mitään pummeja en tosin ole tavannut. Parisuhteessa olen sitten ollut pääasiallinen maksaja kun mies on ollut ajattelematon juntti. Puhumalla asia on ratkennut, vaikka puheeksi ottaminen oli vaikeaa.

N38

Tekstistäsi käy ilmi, että omalla käytökselläsi olet saanut sellaiset parisuhteet, joissa olet joutunut maksajan asemaan. Aluksi osoitat haluavasi maksaa, mutta sitten sinua harmittaa kun saat maksaa kaiken.

Itselleni olisi naisena vaikea kunnioittaa miestä, joka haluaisi elää kustannuksellani, joten minun ei tule ryhdyttyä sellaisiin ihmissuhteisiin. Ehkä siksi hälytyskellot alkaisivat soida, jos mies maksattaisi kulunsa jo ensitreffeillä, koska se ei ole kovin tavallista meidän piireissämme.

Minun on myös vaikea kuvitella, että itselleni tulisi normaalia rennompi ja itsevarmempi olo, jos maksaisin ravintolalaskun tai tarjoaisin miehelle kahvit. Ehkä silloin tulisi enemmänkin sellainen kaveriolo, ei ainakaan mikään romanttinen treffifiilis.

Tosin en itsekään halua olla parisuhteessa mikään elätti vaan pidän taloudellisesta itsenäisyydestä ja ansaitsee työlläni ihan mukavasti. En siis lainkaan _tarvitse_ sitä, että minulle tarjotaan, mutta ensitreffeillä lähtökohtaisesti oletan, että näin tapahtuu.

Mita, jos miehella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin (valiaikaisesti) elaa kustannuksellasi?

Onko siis miehen taloudellinen tilanne yksi sun valintakriteereista potentiaalista kumppania etsiessa? 

Hyvä kysymys, joka herättää vastakysymyksiä.

Miten mies on onnistunut pysymään hengissä siihen asti kun lähtee kanssani treffeille? Mikä on johtanut hänet siihen tilanteeseen, että hän tarvitsisi minut elättäjäksi?

Jos kyse on väliaikaisesta työttömyydestä tms., voisin ajatella ehdottavani tapaamisia paikoissa, joihin molemmilla on varaa. Voisin tarjota päivällisen kotonani.

Sen sijaan jos juuri tapaamani ihminen tarvitsisi minulta majapaikan tai muuta elatusta, voi olla että suhtautuisin häneen varauksellisesti. Miespuolinen Maisa Torppa ei kiinnosta yhtään enempää kuin Uuno Turhapurokaan.

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua, että mies tarjoaa, mutta en ala tapella asiasta, jos kyseessä alle kympin summa. Mitään isompaa en antaisi tarjota. Mieluummin minä tarjoan miehelle kahvit tai tuopin kuin otan vastaan. Luontevinta jos molemmat maksaa omansa tai esim. toinen leffaliput ja toinen karkit.

Jostain syystä minulla on tunne, että maksaja on niskan päällä ja se kenelle tarjotaan, on kiitollisuudenvelassa ja pitää kokea syyllisyyttä jos ei enää halua tavata. Minulla on rento ja itsevarma olo jos saan tarjota. Mitään pummeja en tosin ole tavannut. Parisuhteessa olen sitten ollut pääasiallinen maksaja kun mies on ollut ajattelematon juntti. Puhumalla asia on ratkennut, vaikka puheeksi ottaminen oli vaikeaa.

N38

Tekstistäsi käy ilmi, että omalla käytökselläsi olet saanut sellaiset parisuhteet, joissa olet joutunut maksajan asemaan. Aluksi osoitat haluavasi maksaa, mutta sitten sinua harmittaa kun saat maksaa kaiken.

Itselleni olisi naisena vaikea kunnioittaa miestä, joka haluaisi elää kustannuksellani, joten minun ei tule ryhdyttyä sellaisiin ihmissuhteisiin. Ehkä siksi hälytyskellot alkaisivat soida, jos mies maksattaisi kulunsa jo ensitreffeillä, koska se ei ole kovin tavallista meidän piireissämme.

Minun on myös vaikea kuvitella, että itselleni tulisi normaalia rennompi ja itsevarmempi olo, jos maksaisin ravintolalaskun tai tarjoaisin miehelle kahvit. Ehkä silloin tulisi enemmänkin sellainen kaveriolo, ei ainakaan mikään romanttinen treffifiilis.

Tosin en itsekään halua olla parisuhteessa mikään elätti vaan pidän taloudellisesta itsenäisyydestä ja ansaitsee työlläni ihan mukavasti. En siis lainkaan _tarvitse_ sitä, että minulle tarjotaan, mutta ensitreffeillä lähtökohtaisesti oletan, että näin tapahtuu.

Mita, jos miehella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin (valiaikaisesti) elaa kustannuksellasi?

Onko siis miehen taloudellinen tilanne yksi sun valintakriteereista potentiaalista kumppania etsiessa? 

Olen eri mutta kerron oman kokemukseni. Elätin miestä vitiisen vuotta koska hän halusi perustaa yrityksen. Noh, yrityksestä ei tullut mitään ja mies meni palkkatöihin. Päätin sitten lähteä opiskelemaan ja sovimme miehen kanssa että hän maksaa kulut kun opiskelen. Sain koko sen ajan kuulla kuittailua siitä miten hän elättää meidät ja ilman häntä olisin varmaan jossain ohjan pohjassa. Minulle jäivät kaikki kotityöt. Arvaa vaan tekikö mies suurinta osaa kotitöistä kun minä olin töissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan että olen sittenkin tavannut pummin, mutta ne eivät olleet treffit. Olin syömässä ulkomailla venäläisen miehen kanssa; oltiin siis tutustuttu paikassa, ja ihan kaverimielessä mentiin yhdessä syömään. Laitoin laskun tultua pöytään käteistä oman osuuteni ja vähän yli tippiä varten. Mies katsoi että siinä oli ylimääräistä ja maksoi sen mitä vielä jäi uupumaan laskun loppusummasta. Olin äimänä ja laitoin sitten lisäksi vielä tipin omistani. Asia olisi ollut ok, jos mies olisi vaikkapa kiittänyt minua, mutta ei mitään. Syömisen jälkeen hän oli menossa oluelle ystäviensä kanssa. Ajattelin että ehkä pyytäisi minut mukaan, jotta saisi tarjota oluen. Ei pyytänyt. :D

Arkipäivää miehille naisia treffaillessa, paitsi että naiset vetävät herneen nenäänsä, jos mies ei maksa koko laskua. Kiva, kun pääsit kokemaan miltä tuntuu treffata pummia, niin ymmärrät paremmin miehiä.

Joo oli pöyristyttävää, mutta en tuosta suuttunut, taidetaan edelleen olla Instassa kavereita. Alleviivaan, että nuo eivät olleet treffit, joten uskoisin, että perinteisiin nojaavat naiset olisivat tuossa tapauksessa maksaneet omansa. Myötähäpeä minulle tuli siitä, että tyyppi ei olisi jättänyt tippiä, ja ihmetys siitä ettei edes kiittänyt minua. Summa sinänsä ei ollut minulle iso, ja hyvin voi olla, että minä olin meistä varakkaampi, joten olisin jopa saattanut ilahtua siitä että saan tarjota, jos tilanne olisi muuten ollut erilainen.

Olen katsonut näitä btittiläisiä First Dates -ohjelmia ja myös Suomi-versiota. En tiedä onko leikattu pöhkösti, vai onko tosiaan niin, että iso osa naisista ei kiitä, jos mies tarjoaa aterian? Niistä tulee myötähäpeä, mutta voihan se olla niinkin, että etikettiin kuuluu se, että nainen on kuin ei huomaisikaan maksutapahtumaa?

N38

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua, että mies tarjoaa, mutta en ala tapella asiasta, jos kyseessä alle kympin summa. Mitään isompaa en antaisi tarjota. Mieluummin minä tarjoan miehelle kahvit tai tuopin kuin otan vastaan. Luontevinta jos molemmat maksaa omansa tai esim. toinen leffaliput ja toinen karkit.

Jostain syystä minulla on tunne, että maksaja on niskan päällä ja se kenelle tarjotaan, on kiitollisuudenvelassa ja pitää kokea syyllisyyttä jos ei enää halua tavata. Minulla on rento ja itsevarma olo jos saan tarjota. Mitään pummeja en tosin ole tavannut. Parisuhteessa olen sitten ollut pääasiallinen maksaja kun mies on ollut ajattelematon juntti. Puhumalla asia on ratkennut, vaikka puheeksi ottaminen oli vaikeaa.

N38

Tekstistäsi käy ilmi, että omalla käytökselläsi olet saanut sellaiset parisuhteet, joissa olet joutunut maksajan asemaan. Aluksi osoitat haluavasi maksaa, mutta sitten sinua harmittaa kun saat maksaa kaiken.

Itselleni olisi naisena vaikea kunnioittaa miestä, joka haluaisi elää kustannuksellani, joten minun ei tule ryhdyttyä sellaisiin ihmissuhteisiin. Ehkä siksi hälytyskellot alkaisivat soida, jos mies maksattaisi kulunsa jo ensitreffeillä, koska se ei ole kovin tavallista meidän piireissämme.

Minun on myös vaikea kuvitella, että itselleni tulisi normaalia rennompi ja itsevarmempi olo, jos maksaisin ravintolalaskun tai tarjoaisin miehelle kahvit. Ehkä silloin tulisi enemmänkin sellainen kaveriolo, ei ainakaan mikään romanttinen treffifiilis.

Tosin en itsekään halua olla parisuhteessa mikään elätti vaan pidän taloudellisesta itsenäisyydestä ja ansaitsee työlläni ihan mukavasti. En siis lainkaan _tarvitse_ sitä, että minulle tarjotaan, mutta ensitreffeillä lähtökohtaisesti oletan, että näin tapahtuu.

Mita, jos miehella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin (valiaikaisesti) elaa kustannuksellasi?

Onko siis miehen taloudellinen tilanne yksi sun valintakriteereista potentiaalista kumppania etsiessa? 

Hyvä kysymys, joka herättää vastakysymyksiä.

Miten mies on onnistunut pysymään hengissä siihen asti kun lähtee kanssani treffeille? Mikä on johtanut hänet siihen tilanteeseen, että hän tarvitsisi minut elättäjäksi?

Jos kyse on väliaikaisesta työttömyydestä tms., voisin ajatella ehdottavani tapaamisia paikoissa, joihin molemmilla on varaa. Voisin tarjota päivällisen kotonani.

Sen sijaan jos juuri tapaamani ihminen tarvitsisi minulta majapaikan tai muuta elatusta, voi olla että suhtautuisin häneen varauksellisesti. Miespuolinen Maisa Torppa ei kiinnosta yhtään enempää kuin Uuno Turhapurokaan.

Hyvia vastakysymyksia, ja varmasti pitaakin olla tarkkana, ettei tule uunoturhapuroja vastaan. Tosiaan kaikki on ihan henkilokohtaisesta tilanteesta kiinni, itsekin vieroksuisin varmaan kroonista tyotonta, joka on ylpea soss upum miudestaan, ja jolla ei ole aikomustakaan edes hakea toita. 

Omalla kohdallani kavi juurikin noin, etta miehelta meni kamppa alta ja tarvitsi siis uutta majapaikkaa. Olimme tuolloin tunteneet toisemme n. kahdeksisen kuukautta, mutta en eparoinyt pyytaa miesta luokseni asumaan. En ole katunut. :) 

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua, että mies tarjoaa, mutta en ala tapella asiasta, jos kyseessä alle kympin summa. Mitään isompaa en antaisi tarjota. Mieluummin minä tarjoan miehelle kahvit tai tuopin kuin otan vastaan. Luontevinta jos molemmat maksaa omansa tai esim. toinen leffaliput ja toinen karkit.

Jostain syystä minulla on tunne, että maksaja on niskan päällä ja se kenelle tarjotaan, on kiitollisuudenvelassa ja pitää kokea syyllisyyttä jos ei enää halua tavata. Minulla on rento ja itsevarma olo jos saan tarjota. Mitään pummeja en tosin ole tavannut. Parisuhteessa olen sitten ollut pääasiallinen maksaja kun mies on ollut ajattelematon juntti. Puhumalla asia on ratkennut, vaikka puheeksi ottaminen oli vaikeaa.

N38

Tekstistäsi käy ilmi, että omalla käytökselläsi olet saanut sellaiset parisuhteet, joissa olet joutunut maksajan asemaan. Aluksi osoitat haluavasi maksaa, mutta sitten sinua harmittaa kun saat maksaa kaiken.

Itselleni olisi naisena vaikea kunnioittaa miestä, joka haluaisi elää kustannuksellani, joten minun ei tule ryhdyttyä sellaisiin ihmissuhteisiin. Ehkä siksi hälytyskellot alkaisivat soida, jos mies maksattaisi kulunsa jo ensitreffeillä, koska se ei ole kovin tavallista meidän piireissämme.

Minun on myös vaikea kuvitella, että itselleni tulisi normaalia rennompi ja itsevarmempi olo, jos maksaisin ravintolalaskun tai tarjoaisin miehelle kahvit. Ehkä silloin tulisi enemmänkin sellainen kaveriolo, ei ainakaan mikään romanttinen treffifiilis.

Tosin en itsekään halua olla parisuhteessa mikään elätti vaan pidän taloudellisesta itsenäisyydestä ja ansaitsee työlläni ihan mukavasti. En siis lainkaan _tarvitse_ sitä, että minulle tarjotaan, mutta ensitreffeillä lähtökohtaisesti oletan, että näin tapahtuu.

Mita, jos miehella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin (valiaikaisesti) elaa kustannuksellasi?

Onko siis miehen taloudellinen tilanne yksi sun valintakriteereista potentiaalista kumppania etsiessa? 

Olen eri mutta kerron oman kokemukseni. Elätin miestä vitiisen vuotta koska hän halusi perustaa yrityksen. Noh, yrityksestä ei tullut mitään ja mies meni palkkatöihin. Päätin sitten lähteä opiskelemaan ja sovimme miehen kanssa että hän maksaa kulut kun opiskelen. Sain koko sen ajan kuulla kuittailua siitä miten hän elättää meidät ja ilman häntä olisin varmaan jossain ohjan pohjassa. Minulle jäivät kaikki kotityöt. Arvaa vaan tekikö mies suurinta osaa kotitöistä kun minä olin töissä?

Olen pahoillani etta sulle kavi noin. 

Olen nyt itse tilanteessa etta elatan miesta, mutta se on kylla sanottava etta mies jo ihan seurustelun alusta asti pyysi, etta en kavisi kaupassa ja siivoaisi etukateen ennen hanen viikonloppuvierailuaan, kun molemmat ovat asioita, jotka voidaan helpommin tehda yhdessa. Ja myonnan kylla etta olin aika puhki kun torstaisin piti toitten paalle kayda kaupassa ostamassa viikonlopun ruuat ja viela siivotakin iso ok-talo. 

Nyt kun asutaan yhdessa niin miehelle on kunnia-asia etta han tekee KAIKKI kotityot, perusteluina "ei voi olettaa, etta sina viela tyopaivan paallekin alkaisit kotonakin toihin". Pitkin hampain antaa mun tehda viikonloppuisin ruokaa. :) 

Nailla nakymin han kuitenkin tyollistyy maaliskuun alusta, eli kohta mun kissanpaivat on ohi. Plussana tietysti etta han voi alkaa osallistumaan asumis- ja ruokakuluihin, mutta miinuksena se etta joudun vissiin itsekin taas kotihommiin. :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua, että mies tarjoaa, mutta en ala tapella asiasta, jos kyseessä alle kympin summa. Mitään isompaa en antaisi tarjota. Mieluummin minä tarjoan miehelle kahvit tai tuopin kuin otan vastaan. Luontevinta jos molemmat maksaa omansa tai esim. toinen leffaliput ja toinen karkit.

Jostain syystä minulla on tunne, että maksaja on niskan päällä ja se kenelle tarjotaan, on kiitollisuudenvelassa ja pitää kokea syyllisyyttä jos ei enää halua tavata. Minulla on rento ja itsevarma olo jos saan tarjota. Mitään pummeja en tosin ole tavannut. Parisuhteessa olen sitten ollut pääasiallinen maksaja kun mies on ollut ajattelematon juntti. Puhumalla asia on ratkennut, vaikka puheeksi ottaminen oli vaikeaa.

N38

Tekstistäsi käy ilmi, että omalla käytökselläsi olet saanut sellaiset parisuhteet, joissa olet joutunut maksajan asemaan. Aluksi osoitat haluavasi maksaa, mutta sitten sinua harmittaa kun saat maksaa kaiken.

Itselleni olisi naisena vaikea kunnioittaa miestä, joka haluaisi elää kustannuksellani, joten minun ei tule ryhdyttyä sellaisiin ihmissuhteisiin. Ehkä siksi hälytyskellot alkaisivat soida, jos mies maksattaisi kulunsa jo ensitreffeillä, koska se ei ole kovin tavallista meidän piireissämme.

Minun on myös vaikea kuvitella, että itselleni tulisi normaalia rennompi ja itsevarmempi olo, jos maksaisin ravintolalaskun tai tarjoaisin miehelle kahvit. Ehkä silloin tulisi enemmänkin sellainen kaveriolo, ei ainakaan mikään romanttinen treffifiilis.

Tosin en itsekään halua olla parisuhteessa mikään elätti vaan pidän taloudellisesta itsenäisyydestä ja ansaitsee työlläni ihan mukavasti. En siis lainkaan _tarvitse_ sitä, että minulle tarjotaan, mutta ensitreffeillä lähtökohtaisesti oletan, että näin tapahtuu.

Juu näissä käytännöissä on kulttuurieroja. Omien kavereiden kanssa maksutilanteessa molemmat kaivavat lompakon esiin ja tarjoutuvat maksamaan. Se luovuttaa, joka on viimeksi maksanut. Edellisen miehen kanssa menikin niin, että minä kaivoin lompakon ja mies koskaan ei, vaan esim. kaupassa käveli aina suoraan pakkaamaan ostokset. Mahdollisesti osti itselleen jotain erikseen, mutta yhteiset ruokailut kustansin minä aina. Kuitenkin puhumalla asia selvisi, ja jatkossa mies maksoi vähintään oman osuutensa, liikaakin.

Siinä olet oikeassa, että tarjoamalla treffeillä ei minulle tule mitään erityistä romanttista fiilistä. Romanttinen fiilis saattaa tulla jostain muusta asiasta, mutta ei maksukäytännöistä.

Viimeksi olin treffeillä rautakaupassa. :D Molemmilla oli sinne asiaa, joten päätettiin mennä yhdessä. Romanttista väreilyä meidän välillä ei ollut, ja molemmat maksoivat omat ostoksensa. Sen sijaan täydet edellytykset romanttisille tuntemuksille oli siksi, että mies oli tosi huomaavainen. Hän koko ajan pyytämättä tarjoutui pitelemään ostoksiani jos minulla oli kädet täynnä. Ajattelisin että vastaavasti itsekin olisin huomioinut toista, jos minulla olisi ollut vapaat kädet.

Ensitreffeillä mielellään vasta tunnustelen tilannetta ja pidän tilanteen kaverisektorilla. Siinä mielessä suuremmat romanttiset eleet lähinnä ahdistavat minua. Olen niskan päällä kun minulla on tunne, että minua ei painosteta. Voi olla, että nauttisin siitä kun mies tarjoaa, jos olisin rakastunut ensisilmäyksellä ja tietäisin, että minä vastaavasti tulen mielelläni tarjoamaan miehelle jatkossa vaikka kuun ja tähdet taivaalta.

Jos mies on kiva ja ajattelen, että voisin tavata hänet uudelleenkin niin annan maksaa ne ensimmäiset, koska silloin en jää kiitollisuudenvelkaan kun voin sitten tarjota taas puolestani.

Mutta jos epäilyttää hiukankin, että toisia treffejä ei ehkä tule niin maksan omani. En jää kiitollisuudenvelkaan eikä mies pääse sanomaan, että kun kerran sulle ne kahvitkin ostin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä voi tasa-arvon nimissä maksaa oman osuutensa tai tarjota miehelle. Mutta, kun se tasa-arvon sitten parisuhteessa unohtui teiltä miehiltä esim kotitöistä, eli "tern vain miesten työt" vs nainen tekee kaiken muun ja aika määrä mikä tähän menee on huomattavasti suurempi naisella ja päivittäistä

En kyllä katselisi naista, joka ei tee itse naisten töitä, vaan olettaa miehen tekevän nekin hänen puolestaan. Nämä on varmaan niitä siilitukkaisia läskejä, jotka kulkee protestiksi rinnat paljaina, vaikka juuri heidän toivoisi pitävän vaatteet päällä.

Siis miehet kesällä ulkona. Olettaa naisten tekevän puolestaan kotona tiskaukset ja pyykinpesut vaikka molemmat o töissä. Ja sitten miehet kulkee rinnat paljaana siilitukkaisena yleisillä paikoilla ja myös kotipihalla ja kotona ihan päivittäin.

Eikä saa huomauttaa, että paita päälle tai ei ne tajua miksi.

(Ps. Tämä olisi huonon käytöksen viesti toiseen huonon käytöksen viestiin jos tämä olisi selittämättä, yleisesti liikaa alentavaa ja ilkeyteen provosoivaa trkstiä netissä, kirjoittajan älykkyysosamäärä on tuskin korkea, joten yleensä jätän huomioimatta.)

Kysymykseen vastaus on, että hyvään tapaan kuuluu, että mies maksaa hymyillen ja huomaamatta,

ja puhumatta yhtään mitään laskun summasta.

Se on myös normaali tapa monissa maissa.

Ihmiset! Ihmetyttää aina kysymykset ja vastaukset joissa puhutaan mitä mies tekee ja mitä nainen tekee.

Olemme yksilöitä. Emme ajattele samoin sukupuolen mukaisesti!

Ei ole miehen ajatuksia ja vielä sitäkin vähemmän taitaa olla naisten ajatuksia.

Ei ole tapoja joilla naiset tahtovat toimia!