Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten kestää liitossa, jossa ei koe henkistä yhteyttä puolisoonsa
28.01.2020 |
Vai kannattaako yrittää kestää?
Meillä on ihan suht ok arki, monet asiat toimivat hyvin. Puolisoni on luotettava, vähän itsekäs, tekee oman osuutensa kotona kunhan on sovittu, mikä se on. Hän ei juo eikä petä, on lasten kanssa silloin kun sovitaan että hän on. Ei käytä rahaa kuin niihin asioihin, mitä sovitaan. Tykkää lapsistaan ja minusta. Keskustellaan paljon, useimmiten yhteiskunnallisista asioista.
Ongelma on se, että en kuitenkaan koe yhteyttä puolisoon. En oikeastaan pidä seksistä hänen kanssaan, johtuen siitä, että se ei tunnu oikeastaan vapaaehtoiselta vaan se on pakollinen rutiini. Meillä ei ole minkäänlaista leikillisyyttä suhteessa, korkeintaan melko julmaa huumoria. Kumpikaan ei päästä toista niin lähelle, että antaisi toisen oikeasti haavoittaa. Me emme pysty suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta, koska meidän toiveemme eroavat niin merkittävästi toisistaan. Itse haluaisin mm. muuttaa ja siten järjestää arjen sellaiseksi, että en olisi niin kiinni lapsissa ja autossa - puolisoni mielestä ensin täytyy muuttaa arki ja vasta sen jälkeen voimme pohtia muuttamista.
Puolisoni haluaa tehdä kotona kaiken yhdessä, mutta hänelle on ok, vaikka en puhuisi yhtään mitään. Itse en oikein ymmärrä, miksi minun pitäisi istua hänen seurassaan hiljaa vain siksi, että olisin paikalla. Hän ahdistuu, jos vaihdan huonetta tai istun vieressä ja teen jotain muuta kuin hän. Kun teemme asiat yhdessä, se tarkoittaa sitä, että hän tekee ja käskyttää, minä olen hiljaa. Tämä pätee moneen asiaan arjessamme, olen hiljaa ja teen kuten puoliso haluaa. Hän ei edes huomaa, että asiat menevät niin. Satunnaisesti hän saattaa pyytää mielipidettä, mutta sen pitäisi sitten tulla kuin tykin suusta. Sitä ei välttämättä kuitenkaan noteerata.
Tunnen olevani kotona kuin totteleva kuori tai robotti. Teen ne asiat mitä kuuluukin tehdä ja olen valmis seksiin silloin kun pitää olla. Fyysistä läheisyyttä saan yllin kyllin (myös ei-seksuaalista) ja sitä kautta turvallisuudentunnetta. En vaan tahdo jaksaa muuten tätä arkea enää pidemmän päälle ja tunnen itseni käytetyksi kun harrastan seksiä ilman halua.
Kommentit (90)
Ja olette olleet pariseessa vasta 15 vuotta kun tämän tajusit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa mennä terapiaan joko yhdessä tai erikseen. Ratkaista mitä haluaa ja toimia sen mukaan. Erosta tietysti on varsinkin taloudellisia seurauksia kaikille, mutta sitten kukin saa elää niinkuin haluaa. Noin muuten ,niin makaa kuin petaa. Mikset kerro kumppanillesi mitä haluat? Ei kai hän ajatuksenlukija ole? Mistä hän voi tietää, että haluat jotain muuta jos et siitä kerro?
Tuossa olisi hyvä paikka käydä parisuhdeterapiassa. Siellä auttavat ajattelemaan omaa käyttäytymistä, juuri syitä henkiseen eroon ja miettimään mikä on oikea suunta mihin mennä. Tuo "julma huumori" saattaa olla ihan toisen ymmärtämättömyyttä eikä välttämättä pahantahtoisuutta. Tai sitten toinen kärsii henkisen yhteyden puutteesta ja se ilmenee julmana huumorina. Toinen ei ehkä edes tajua sitä. Voi olla että hän on kasvanut myös tällaisessa kontrolloivassa kodissa ja on hänelle luontainen tapa toimia. Jos hän ymmärtää että se ei ole oikea tapa toimia ja haluaa muuttua, teillä voi olla mahdollisuus onnelliseen elämään.
Jos kumppani ei ole valmis parisuhdeterapiaan tai ei näe mitän korjattavaa omassa käytöksessään sitten on hyvä aika miettiä eroa. Onneton ei elämässään pidä olla.
Te kuitenkin keskustelette asioista. Se on jo itsessään hieno asia.
Meillä mies ei osaa keskustella, eikä edes liiemmin välitä. Kommunikointimme on kirjaimellisesti yksittäisiä lauseita, ei pitkää dialogia. Aina hän ei edes vastaa, kun puhun.
Tunnen usein itseni typeräksi ja yksinäiseksi.
Minäkin suosittelen puhumista ja mahdollisesti ulkopuolista apua. Toinen ei voi muuttaa käytöstään, jos ei ymmärrä siinä olevan vikaa. Vastuu on myös sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe suhdetta niin turvalliseksi, että pystyisin sanomaan, mitä ajattelen. Viime aikoina olemme yrittäneet puhua, mutta onnistun aina sanomaan jonkun sanan, johon puoliso takertuu ja sitten sitä veivataan pitkään. Mitä enemmän yritän selittää omaa kantaani tai kokemustani, sitä enemmän solmuun asiat menevät.
Kun sanon, että asiat ovat pielessä, puoliso hätääntyy ja siihen hätätilan tasoittamiseen menee kaikki energia. Sitten joillakin irrallisilla tempuilla pitäisi paikata asioita.
Kyllä - olemme olleet melko kauan yhdessä. Olen aina tuntenut, että jään ilman henkistä tukea, mutta vasta viime aikoina olen alkanut saada siitä tarpeekseni. Minulla ei ole ollut muita pitkiä suhteita aiemmin, joten ei ole vertailupohjaa. Omat vanhemmat jättivät yksin pärjäämään isojenkin asioiden kanssa, joten tavallaan olen myös tottunut siihen.
Onko tilanne ollut tällainen pitkäänkin?
Onko niin, että sinä kaipaat elämänmuutosta, mutta puolisosi ei? Jos näin on, mieti, miten voit muuttaa omaa elämääsi niin, ettei se isommin vaikuta muun perheen elämään. On ihan yleistä, että siinä kohtaa elämässä, kun lapset ovat ohittaneet pikkulapsivaiheen, naiselle tulee sisäinen palo elämänmuutokselle. Moni ottaa siinä tilanteessa avioeron, mutta muutospaineen voi tyydyttää vähän vähemmän dramaattisellakin muutoksella. Vaihtoehtoja on mm. uusi harrastus, työpaikan vaihto, opiskelu, ja sen myötä työtehtävien muuttuminen samassa työpaikassa, kokonaan uuden ammatin opiskelu ... Muuttokin voi olla vaihtoehto, mutta jos puolisosi ei siihen lämpene, sinun pitää muuttaa jotain muuta omass elämässäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En koe suhdetta niin turvalliseksi, että pystyisin sanomaan, mitä ajattelen. Viime aikoina olemme yrittäneet puhua, mutta onnistun aina sanomaan jonkun sanan, johon puoliso takertuu ja sitten sitä veivataan pitkään. Mitä enemmän yritän selittää omaa kantaani tai kokemustani, sitä enemmän solmuun asiat menevät.
Kun sanon, että asiat ovat pielessä, puoliso hätääntyy ja siihen hätätilan tasoittamiseen menee kaikki energia. Sitten joillakin irrallisilla tempuilla pitäisi paikata asioita.
Kyllä - olemme olleet melko kauan yhdessä. Olen aina tuntenut, että jään ilman henkistä tukea, mutta vasta viime aikoina olen alkanut saada siitä tarpeekseni. Minulla ei ole ollut muita pitkiä suhteita aiemmin, joten ei ole vertailupohjaa. Omat vanhemmat jättivät yksin pärjäämään isojenkin asioiden kanssa, joten tavallaan olen myös tottunut siihen.
Tuossa tilanteessa ulkopuolinen apu olisi tarpeen. Puolisosi varmaan suostuu siihen, jos välittää suhteestanne.
Minä luen tuota tekstiäsi niin, että sinulle on tullut ns kasvukriisi ja näet parisuhteesi nyt erilaisessa valossa kuin ennen. Ja teet koko hommasta liian suuren asian. Ongelma on sinun omassa päässäsi eikö helpotu vaikka rikkoisit kaiken mitä teillä on.
Kasvukriisejä tulee elämässä kaikille, mutta on erittäin typerää sellaisen sattuessa erota, kun teillä kaikki kuitenkin on kunnossa. Parisuhteessa on aina kausia, jolloin ei löydä sitä yhteyttä puolisoon. Silloin lähdetään etsimään sitä yhteyttä uudelleen samalla ymmärtäen että se ongelma on omassa päässä. Sopikaa treffejä kahdenkesken, keskustelkaa ihmisyyden ongelmista. Älä odota että puolisosi avaa keskustelua vaan keskustele itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on aina ollut tiettyjä ongelmia, kuten se että koen etten saa henkistä tukea tai ymmärrystä. Olen tehnyt vaikka mitä muutoksia elämässä viime aikoina, mutta siinä on se seuraus, että olen entistä vähemmän kotona ja se tuntuu väärältä lapsia kohtaan.
Pystyisin kyllä elämään puolisoni kanssa kämppiksenä - en inhoa häntä millään lailla - mutta en ole varma, miten kauan jaksan tätä pakollista "antamista". Myöskään hän ei hyväksyisi sitä, että minä niin sanotusti menisin ja tulisin miten mieli tekee.
Jos ottaisin toisenlaisen työn vastaan (mikä tavallaan kiinnostaa), se tarkoittaisi sitä, että lapset joutuisivat lopettamaan harrastukset (tai suuren osan niistä). Muutto helpottaisi minun arkeani ja keventäisi lasten arkea huomattavan paljon. Puolisolle tämä ei merkitse mitään, hän on tyytyväinen näin. Välillä hän myöntyy muuttoon, mutta sen jälkeen kun on sanonut "kyllä", hän peruu sanansa ja asettaa ehtoja. Esimerkiksi uusi koti pitää hakea sellaisesta paikasta, mikä tekee minun arjestani vain hankalampaa kuin mitä se nyt on.
Puoliso kokee että meillä on yhteys silloin, kun tottelen häntä ja teen kuten hän haluaa. Minä taas en koe, että sellainen on merkki "yhteydestä". Aiemmin jaksoin haastaa, selittää ja sanoa vastaan. Puolisoni koki tämän ahdistavana riitelynä. Väsyin siihen itsekin ja päätin, että tottelen hiljaa, jotta ei aina olisi riita päällä. Mutta ei se näin sitten oikein tunnu hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vain kyllästynyt elämääsi ja puolisoosi. Tuo ettet enää syty puolisollesi ja seksi tuntuu vastentahtoiselta kertoo kaiken. Haluat erilaista elämää, haaveilet helpommasta ja toisenlaisesta elämästä. Sanoisin, että jos tuolta tuntuu niin vaikka puolisosi lähtisi elämänmuutokseenne mukaan tuskin häntä haluaisit sen enempää, joten eroa.
Yritin noita treffejä sopia vielä 6kk sitten ja vielä kauemmin aikaa, mutta hän sanoi tässä ihan viime aikoina, että on kyllä käsittänyt että haluaisin mennä hänen kanssaan ns. "ulos", mutta kun se ei häntä kiinnosta. Hän haluaa mennä kavereidensa kanssa, ei minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ottaisin toisenlaisen työn vastaan (mikä tavallaan kiinnostaa), se tarkoittaisi sitä, että lapset joutuisivat lopettamaan harrastukset (tai suuren osan niistä). Muutto helpottaisi minun arkeani ja keventäisi lasten arkea huomattavan paljon. Puolisolle tämä ei merkitse mitään, hän on tyytyväinen näin. Välillä hän myöntyy muuttoon, mutta sen jälkeen kun on sanonut "kyllä", hän peruu sanansa ja asettaa ehtoja. Esimerkiksi uusi koti pitää hakea sellaisesta paikasta, mikä tekee minun arjestani vain hankalampaa kuin mitä se nyt on.
Haluavatko lapset muuttaa? Asia on varmaan paljon kiinni myös heistä? Jos puolisosi ajattelee asioita lasten kannalta ja siksi epäröi muuttamista. Kerroit alussa puolisosi olevan vähän itsekäs ihminen. Jos koko perhe muuttaa työsi perässä, mitä se silloin on?
Vierailija kirjoitti:
En koe suhdetta niin turvalliseksi, että pystyisin sanomaan, mitä ajattelen. Viime aikoina olemme yrittäneet puhua, mutta onnistun aina sanomaan jonkun sanan, johon puoliso takertuu ja sitten sitä veivataan pitkään. Mitä enemmän yritän selittää omaa kantaani tai kokemustani, sitä enemmän solmuun asiat menevät.
Kun sanon, että asiat ovat pielessä, puoliso hätääntyy ja siihen hätätilan tasoittamiseen menee kaikki energia. Sitten joillakin irrallisilla tempuilla pitäisi paikata asioita.
Kyllä - olemme olleet melko kauan yhdessä. Olen aina tuntenut, että jään ilman henkistä tukea, mutta vasta viime aikoina olen alkanut saada siitä tarpeekseni. Minulla ei ole ollut muita pitkiä suhteita aiemmin, joten ei ole vertailupohjaa. Omat vanhemmat jättivät yksin pärjäämään isojenkin asioiden kanssa, joten tavallaan olen myös tottunut siihen.
Puolison tuntema hätätila ei ole sinun ongelmasi. Hänen täytyy siitä itse selviytyä. Vesität kaiken muutoksen tuolla tasoittelemisellasi. Se että ollaan eri mieltä tai toisella on paha mieli täytyy vaan kestää.
Vierailija kirjoitti:
Olet vain kyllästynyt elämääsi ja puolisoosi. Tuo ettet enää syty puolisollesi ja seksi tuntuu vastentahtoiselta kertoo kaiken. Haluat erilaista elämää, haaveilet helpommasta ja toisenlaisesta elämästä. Sanoisin, että jos tuolta tuntuu niin vaikka puolisosi lähtisi elämänmuutokseenne mukaan tuskin häntä haluaisit sen enempää, joten eroa.
Yritin joskus sanoa hänelle kun meillä oli pienet lapset, että en millään jaksa seksiä aina. Se johti vihanpitoon ja murjotukseen. Minusta ei ole kivaa, että on oltava valmis aina kun toisen tekee mieli - aina pitäisi olla valmius lämpenemiseen. Tottakai välillä on fyysinen halu.
En osaa sanoa olenko kyllästynyt, vaan tunnen olevani alakynnessä ja hukanneeni täysin itseni ja oman tahtoni/mielipiteeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe suhdetta niin turvalliseksi, että pystyisin sanomaan, mitä ajattelen. Viime aikoina olemme yrittäneet puhua, mutta onnistun aina sanomaan jonkun sanan, johon puoliso takertuu ja sitten sitä veivataan pitkään. Mitä enemmän yritän selittää omaa kantaani tai kokemustani, sitä enemmän solmuun asiat menevät.
Kun sanon, että asiat ovat pielessä, puoliso hätääntyy ja siihen hätätilan tasoittamiseen menee kaikki energia. Sitten joillakin irrallisilla tempuilla pitäisi paikata asioita.
Kyllä - olemme olleet melko kauan yhdessä. Olen aina tuntenut, että jään ilman henkistä tukea, mutta vasta viime aikoina olen alkanut saada siitä tarpeekseni. Minulla ei ole ollut muita pitkiä suhteita aiemmin, joten ei ole vertailupohjaa. Omat vanhemmat jättivät yksin pärjäämään isojenkin asioiden kanssa, joten tavallaan olen myös tottunut siihen.
Puolison tuntema hätätila ei ole sinun ongelmasi. Hänen täytyy siitä itse selviytyä. Vesität kaiken muutoksen tuolla tasoittelemisellasi. Se että ollaan eri mieltä tai toisella on paha mieli täytyy vaan kestää.
Mutta kun minä en sitten kestä sitä, että hän pitää minua hereillä pitkin öitä ja kotona on jäätävä tunnelma. Se vaan on liikaa minun hermoilleni.
Vierailija kirjoitti:
Minä luen tuota tekstiäsi niin, että sinulle on tullut ns kasvukriisi ja näet parisuhteesi nyt erilaisessa valossa kuin ennen. Ja teet koko hommasta liian suuren asian. Ongelma on sinun omassa päässäsi eikö helpotu vaikka rikkoisit kaiken mitä teillä on.
Kasvukriisejä tulee elämässä kaikille, mutta on erittäin typerää sellaisen sattuessa erota, kun teillä kaikki kuitenkin on kunnossa. Parisuhteessa on aina kausia, jolloin ei löydä sitä yhteyttä puolisoon. Silloin lähdetään etsimään sitä yhteyttä uudelleen samalla ymmärtäen että se ongelma on omassa päässä. Sopikaa treffejä kahdenkesken, keskustelkaa ihmisyyden ongelmista. Älä odota että puolisosi avaa keskustelua vaan keskustele itse.
Tässä tapauksessa ongelma vaikuttaa olevan miehessä. Hän ei kuuntele, ymmärrä eikä myöskään välitä apn mielipiteistä. Jätä se sika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ottaisin toisenlaisen työn vastaan (mikä tavallaan kiinnostaa), se tarkoittaisi sitä, että lapset joutuisivat lopettamaan harrastukset (tai suuren osan niistä). Muutto helpottaisi minun arkeani ja keventäisi lasten arkea huomattavan paljon. Puolisolle tämä ei merkitse mitään, hän on tyytyväinen näin. Välillä hän myöntyy muuttoon, mutta sen jälkeen kun on sanonut "kyllä", hän peruu sanansa ja asettaa ehtoja. Esimerkiksi uusi koti pitää hakea sellaisesta paikasta, mikä tekee minun arjestani vain hankalampaa kuin mitä se nyt on.
Haluavatko lapset muuttaa? Asia on varmaan paljon kiinni myös heistä? Jos puolisosi ajattelee asioita lasten kannalta ja siksi epäröi muuttamista. Kerroit alussa puolisosi olevan vähän itsekäs ihminen. Jos koko perhe muuttaa työsi perässä, mitä se silloin on?
Lasten arki helpottuisi, he pääsisivät lähemmäs kavereita ja pystyisivät liikkumaan itse. Nyt he ovat kuskauksen varassa koko ajan.
Alue: Aihe vapaa
Minun elämääni tulisi muutos. Joko henkinen yhteys tai ero.