Te, joilla ei ole koskaan luppoaikaa töissä, mitä työtä teette?
Alkaa tympiä nämä työpäivät, kun koko päivän työt on tehty kahdeksassa minuutissa ja loppupäivä on pelkkää netissä surffailua.
Viime viikolla siivosin koko työhuoneeni. Tällä viikolla ei siis ole yhtään mitään tekemistä. Kiirettä ei ole koskaan muutenkaan.
Olen hyvin itsenäisen esimiehen sihteeri, joka ei oikein tarvitse minua mihinkään. Luulee, että minulla on omiakin hommia. Ja niin onkin, muttei tarpeeksi. Palkkaa saan 3050 euroa bruttona, joten mitään hinkua hakeutua muualle ei oikein ole. Sihteeriksi olen tosi hyvin palkattu.
Kommentit (1104)
Erityisluokanopettaja 10 teini-ikäisen pojan monimuotoluokassa. Ja ei, työpäivät eivät todellakaan ole lyhyet, mutta toki vessaan pääsen jo yleensä viimeistään klo 15, kun viimeinenkin oppilas on saatu koululta kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Puuseppä. Töitä on niin paljon kuin ehtii tehdä.
Eli mitä kautta saat töitä? Oletko yrittäjä ja miten varmistat, että lisää tulee ja vielä näin heikkona aikana?
Olen joskus nuorena opiskellut artesaaniksi (mistä voisi olla hyötyä nyt jos vaihdan alaa koronan takia), mutta en uskaltanut missään nimessä lähteä yrittäjäksi jos töitä ei olekaan ym taloudellinen epävakaus.
Isännöitsijä :( Stressaavin työ jota olen tehnyt. Ei ihme ettei alalle löydy tekijöitä.
Opettaja täällä(kin). Komppaan aiempia siinä, että pienten oppilaiden kanssa päivät mahdottomia. Aamut alkavat ajoissa, jokainen tauko on täynnä kiistaa, vaateongelmaa tai muuten vain open kaipuuta. Kahvitauosta saa haaveilla ja lounaskin on valvontaa sekä ohjausta. Isompien oppilaiden kanssa säätöä on vähemmän, mutta luppoaikaa ei kyllä silti juuri lainkaan ja iltapuhteita(kokeita ym) kotona enemmän.
Prostituutio. Kun edellinen nainen livahtaa ovesta takaisin kotiin miestään hieromaan, kiipeää uusi asiakas jo ikkunasta sisään.
Opettaja. Koko ajan jotain melskausta.
ps. työaika ei suinkaan rajoitu koulussa oloon, siltä varalta että joku valittaa, et niin niin mutta päivät on lyhyet.. Keskimäärin saman pituiset kuin muillakin, ellei pidemmätkin.
Täällä kanssa yksi opettaja. Yhtä juoksua koko päivä, jos meinaa kahdeksassa tunnissa päivän työt ehtiä. Lounas tarkoittaa sitä, että on 15 minuuttia aikaa pestä kädet, ottaa ruoka, syödä ja palauttaa astiat. Samalla pitää valvoa oppilaita. Ei siis juuri ehdi syödä. Vessaan pääsee ennen oppituntien päättymistä, jos laiminlyö minuutin valvonta- tai muita vastuitaan.
Keskustelupalstan moderaattori. Koko ajan ruudulle lävähtelee kommenttia aiheesta kuin aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Opettaja. Koko ajan jotain melskausta.
ps. työaika ei suinkaan rajoitu koulussa oloon, siltä varalta että joku valittaa, et niin niin mutta päivät on lyhyet.. Keskimäärin saman pituiset kuin muillakin, ellei pidemmätkin.
Työpäivästä edelleen puhe?
Vierailija kirjoitti:
Koodaan. Ei yleensä riitä edes työaika mihinkään, vaan pakko jatkaa kotona, joskus yötä myöten. Palkka on 6000 e / kk mutta helpolla se ei irtoa todellakaan 12-16 tunnin työpäiviä pääosin ja kova stressi. Vaihtaisin tuontapaiseen työhön kuin ap:lla ihan heti jos löytäisin sellaisen. (Nyt olen talvilomalla)
Mä oon sitten sun projektin projektipäällikkö :) Liksa 5400€ ja aivan jumalaton kiire ihan koko ajan.
Farmaseutti, kun joutuu tekemään laiskojen työkavereidenkin puolesta työt.
Erikoislääkäri. Luppoaikaa ei ole, työtä olisi vaikka kuinka paljon. Pidän työstäni, se on mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Ruokatauon pidän, koska syömättä en jaksa ajatella enää iltapäivällä. Korona-aikaan kahvitauot on kyllä jääneet, tai hörpin kahvia samalla kun teen paperitöitä. Ylityöt kirjaan myös pääasiassa ylös.
Omaa jaksamista kannattaa kyllä ajatella!
Ärrällä myyjänä. Siellä ollaan yksin vuorossa pois lukien 15 mim päällekkäinen aika aamun ja illan välillä. Siellä myydään ihan kaikkea ja siellä on kaikki maailman palvelut. Plus päälle kahvit, paistot, tilaukset, tuotteiden päiväykset, koko tilan siivoukset, veikkaus, toto, kirjanpidot ja miljoona muuta asiaa. Taukoja ei käytännössä ole ollenkaan. Se riippuu ihan siitä onko asiakkaita, ja niitä on kyllä aina. Ja jos on hiljainen hetki niin sitten pitää tehdä muita töitä, kaikkea muuta kuin se asiakaspalvelu. Sitä on määrältään vähintään yli puolet asiakaspalvelusta. Sen takia aina ärsyttää kun joku sanoo: nyt kun on hiljaista eikä sulla ole tässä muutakaan, niin.......(pitkä jaarittelu jostain tai kympin ostoksen maksaa 10 ja 20 snt). Kyllä mulla kuules on aika paljon tässä kaikkea, vaikka ei ole asiakkaita just nyt. En vaan oikein voi sitä sulle sanoa.
Ärränmyyjänä, ei safkiksia tai vessataukoja mutta töitä riittää pienellä liksalla
Keittiössä olen. Ei lienee tarvitse enempää sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatusopen työhön verrattuna ero on se, että koulussa lasten kanssa ollaan aktiiviseti 4-5 tuntia ja päiväkodilla koko työpäivä eli noin 8 tuntia.
Varhaiskasvatusopettajan työpäivä harvoin lapsi ryhmässä 8 tuntia. Joko lyhyempi päivä tai sak aikaa tai palaveria tai vasukeskustelua tai koulutusta tai jotain tietokone hommaa. Hoitaja hoitaa lapsia kun opettaja tekee muita hommia. Koulun puolella ei ole muita auttamassa vaan opettaja on yksin lasten kanssa
Niin.. Mitä et ymmärrä? Onko se mielestäsi luppoaikaa, kun varh kasv. ope tekee esim. kirjallisia töitään?
Sak-aika on tarkoitettu suunnitteluun ym. työhön liittyvään, ei se ole mitään tauko- tai luppoaikaa. Monesti kahvit hörpätään siinä suunnittelun lomassa, jolloin mitään kahvitaukoa ei erikseen ole.
Luppoaika on sellaista aikaa, jolloin ehdit surffailla puhelimella, katsella ulos ikkunasta ja höpöttää työkaverin kanssa vapaa-ajan asioista. Sitä ei päiväkotityössä liiemmin nykyään ole. Lasten nukuttaminen on työtä siinä missä muukin. Ei ne lapset useinkaan nuku kovin kauaa yhtä aikaa, ja silloinkin olet vastuussa heistä, et voi itse vetää sikeitä siellä.
Jos on lapsia on yllättäen hoidossa vähemmän, voidaan ope tai hoitaja siirtää osaksi päivää toiseen ryhmään, jossa lapsia on vastaavasti enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatusopen työhön verrattuna ero on se, että koulussa lasten kanssa ollaan aktiiviseti 4-5 tuntia ja päiväkodilla koko työpäivä eli noin 8 tuntia.
On ehkä pikkusen eri asia opettaa tavoitteellisesti 4-5 tuntia: tehdä tuntisuunnitelma ja vetää se läpi, huomioida muuttujat ja kaikki erilaiset oppijat, tilanteet ja temperamentit ja huom. Kaikki tämä yksin kun lastentarhanopettajana suunnitella joku päivän pedagoginen hetki ja päivittää jotain varhaiskasvatussuunnitelmia. Oppimistavoitteet kouluss on hitusen korkeammalla kun jossain päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatusopen työhön verrattuna ero on se, että koulussa lasten kanssa ollaan aktiiviseti 4-5 tuntia ja päiväkodilla koko työpäivä eli noin 8 tuntia.
Onko se vielä niin, kuin silloin, kun omat lapset oli päiväkodissa, että parinkymmenen lapsen ryhmässä on 3-4 aikuista? Koulussahan voi olla yli 30 oppilasta ja yksi opettaja.
Yrittäjä toimin. Minulla on oma tuote jonka olen lanseerannut. Teen myös markkinoinnin, somen ja tuotteen lähettämisen ym itse. Tässä voi kehittää työtään eteenpäin ihan niin paljon päivittäin kuin vain jaksaa. Toinen vaihtoehto on lopettaa koko touhu. Odottelulla ja istumisella tämä ei itseään myy eikä lisää tunnettuutta. :)
Sama täällä. Ei tosiaankaan ole luppoaikaa privaatissa, edes siinä tilanteessa, mikäli potilas jättää tulematta. Jos haluaisin, voisin tietenkin laittaa listalle "tyhjiä" kohtia, mutta ne toki menevät omaan piikkiin ja pidentävät työpäivää. Kiire on jatkuvasti, usein ei kerkiä edes vessassa käydä päivän aikana. Silti voin sanoa, että minulla on paras mahdollinen työ ja ammatti, mielenkiintoinen vielä kymmenien vuosien jälkeen, antoisa, palkitseva. Vaikka olen usein ihan kuitti työpäivän jälkeen ja kirjallisia töitä rästissä ym selvitettävää, en ikinä haluaisi vaihtaa alaa.