Te, joilla ei ole koskaan luppoaikaa töissä, mitä työtä teette?
Alkaa tympiä nämä työpäivät, kun koko päivän työt on tehty kahdeksassa minuutissa ja loppupäivä on pelkkää netissä surffailua.
Viime viikolla siivosin koko työhuoneeni. Tällä viikolla ei siis ole yhtään mitään tekemistä. Kiirettä ei ole koskaan muutenkaan.
Olen hyvin itsenäisen esimiehen sihteeri, joka ei oikein tarvitse minua mihinkään. Luulee, että minulla on omiakin hommia. Ja niin onkin, muttei tarpeeksi. Palkkaa saan 3050 euroa bruttona, joten mitään hinkua hakeutua muualle ei oikein ole. Sihteeriksi olen tosi hyvin palkattu.
Kommentit (1098)
Olen sairaanhoitaja vanhusten hoivakodissa,minulla on aina kädet täynnä työtä ja joudun joskus jäämään ylitöihin.
Olen Helsingissä koulukuraattorina yli 900 oppilaan peruskoulussa. Asiakkaita 7-vuotiaista pikku koululaisista 17-vuotiaisiin nuoriin. Asiakasmäärät huimat, tapaamisia aamusta pitkälle iltapäivään. Lisäksi jatkuvasti lapset/nuoret/opet/vanhemmat/yhteistyötahot ottamassa kontaktia moninaisissa asioissa. Eipä tule töissä tylsää päivää :) Työn hektisyydestä ja kuormittavuudesta huolimatta nautin suuresti työstäni ja koen sen merkityksellisenä.
Luokanopettaja! Myös välitunnit menee tuntien valmistelemiseen tai sitten on välituntivalvonta. Myös lounastaa saa samalla lapsia ohjastaen ja vahtien.
Sihteeeri kirjoitti:
Sihteeri kunta-alalla, eikä todellakaan ole luppoaikaa. Tässä tehdään omat ja muidenkin työt. Tuurataan koska ja ketä milloinkin. Sihteerin työ alipalkittua kunta-alalla, en suosittele. Kukaan ei arvosta ja sihteerit kuitenkin pyörittää koko puljua ja tietää kaikista kaiken ja joutuu tehdä kaikki työt mitkä ei kuulu kenellekkään niin ne työnnetään sihteereille...lisää ja lisää, muttei huomioida palkassa mitenkään. Palkka reilu 2100€/kk naurettavan pieni yksiteyiseen puoleen verrattuna
Meiltä poistettiin hallintosihteerin toimi kokonaan. Hän oli valitellut samaa, että työaika ei riitä ja on niin kiire. Tehtiin rakenteellisia muutoksia. Enää ei ole sihteerin numeroa, johon voi soittaa asiassa kuin asiassa, vaan kukin kuntalainen soittaa juuri sille työntekijälle, jolle on asiaa. Poissa ovat post-it-lapuille kirjatut soittopyynnöt. Järjetöntä se olikin, koska ensin sihteeri usein kuunteli asian, kirjasi pääkohde ylös ja kiikutti toiselle henkilölle soittopyynnön, joka kuunteli uudestaan puhelimessa saman asian. Päällekkäistä työtä.
Kirjepostituksen hoitavat nyt kaikki itse. Ennen hallintosihteeri kirjoitti asiakirjoja valmiiksi, johto vain allekirjoitti. Nyt jokainen vastaa itse omista asiakirjoistaan, ja itse asiassa homma toimii joutuisammin. Ei enää ruuhkaudu, kuten ennen.
Viestintäasiantuntija. Pitäisi tehdä proaktiivista ja suunnitelmallista työtä. Käytännössä arki on usein reaktiivista ja pelkkää tulipalojen sammuttelua ja kriiseihin reagointia.
Sairaanhoitaja yliopistollisessa sairaalassa ja kyllä meillä ainakin kerkiää lakisääteiset tauot pitää. Kiirettä muuten kyllä on.
Lukion opinto-ohjaaja. Koululla yleensä aina eka ja poissa lähden viimeisenä. Päivät juoksua ja joka suuntaan ohjeistamista. Toimin paljon oppilaiden- opettajien - vanhempien -yhteistyötahojen ja hallinnon välillä. Lisäksi teen erityisopettajan ja kuraattorin tehtäviä kun sellaisia ei ole koulullemme nimetty. Tämän lisäksi on oppituntien veto ja markkinointi hommat.
Lähes joka paikasta myöhässä, koska aina kun olen siirtymässä johonkin, jollain on asiaa...
Viikkoa keventää jos joku ei tule ajalleen, silloin saa pieniä rästihommia tehtyä pois. Näin on noin 1-2 h viikossa. Välitunnilla tauolla kerkeän käydä ehkä kerran viikossa.
Toisaalta tykkään kyllä, että päivät on täynnä toimintaa ja homma pysyy aktiivisena, turhaudun nopeasti tekemättömyydestä. Saan myös tyydytystä siitä, että hoidan työni hyvin ja tiedän sen. Työajoista pidän huolen ja kotona harvoin teen enää työjuttuja.
Kieltenopettaja. Päivän aikana ei yleensä taukoja. Kiireen tuntu. Vessaan ei aina ennätä, eikä syömään lämmintä ruokaa. Jos ennättää, aikaa on 5-15 minuuttia. Töistä tullessa iltaisin on laukussa aina n. 20-60 paperia korjattavana. Käytännössä aina. Lisäksi yötä vasten on suunniteltava seuraavan päivän tunnit. Terveisiä kokeen korjauksesta, kello on nyt 20.12.
Terveydenhoitaja. Paska palkka. Mutta tauot pidän.
Postinjakaja. Varsinkin kuunvaihteessa, kun tulee kaiken maailman lehtiä ja laskuja, niin kädet on täynnä ja matkan varrella oleviin säilytyslaatikoihinkaan ei meinaa mahtua kaikki posti. Reitit yhdelle henkilölle niin pitkiä, että pahimpina päivinä oot 12-13 tuntia töissä alle puolen tunnin lounaan voimin. Joka päivä tulee käveltyä 15-20km ja kiivettyä muutama sata porrasta, joka tarkoittaa ainaisia selkäkipuja ja polttelevia jalkapohjia.
Tavaratalossa töissä. Kassalla saattaa joskus olla hetki luppoaikaa, mutta yleensä olen myymälän puolella. Kuormanpurkua, hyllyjen rakentamista, hintojen päivittämistä, inventointia.. Tähän päälle vielä asiakkaiden palvelu. Askelia kertyy työpäivän aikana n. 15 000. Tykkään työstäni, mutta olishan se joskus ihanaa ottaa vaan iisisti.
Vierailija kirjoitti:
Logistiikka-alan toimihenkilö. Ei paljoa peukalot pyöri. Todella harva pitää kahvitaukojaan, ehkä parhaimmillaan iltapäiväkahvit työpisteellä. Ja olen ollut sellaisissakin paikoissa, joissa olen saanut tonnin vähemmän kuin ap, onpa mukavaa : ) Sinun kannattaa pysyä työssäsi niin kauan kuin hölmö maksaa, ellet ole kovin nuori ja halua kehittyä.
ohis, mutta on todella kuluttavaa ja puuduttavaa olla töissä kun ei ole mitään tekemistä! Ei siinä ole mitään kahdehdittavaa. Turhauttaa, kun pitää istua ja olla tekevinään töitä, eikä kotiinkaan voi lähteä koska työajanseuranta. En nyt sano että kiire on mukavaa, mutta kyllä se turhauttaa ja ahdistaa kun ei ole _mitään _ tekemistä. Meillä on koulujen loma-aikoina todella hiljaista, saattaa ollla päiviä ettei puhelin soi kertaakaan eikä tule ainuttakaan sähköpostia, ja siinä sitten yritetään keksiä tekemistä kun lomaakaan ei voi pitää kuin ne lakisääteiset.
Aloitin tammikuussa sairaanhoitajana kotihoidossa. Aivan naurettavaa touhua, lähden heti kun määräaikainen soppari loppuu. Olen tehokas ja hyvä järjestelemään työtäni noin normaalisti. No kotihoidossahan ei ole järjen hiventäkään. Esim iltavuoron työlista on suunniteltu ihan täyteen. Asiakkaiden välillä on 5min siirtymäaika (siis autolla toiseen osoitteeseen, välimatkasta riippumatta). No kun olet saanut oman listan missä on se noin 20 käyntiä, niim selviää että joku on saikulla, ja hänen työnsä jaetaan muille.esim eilen iltavuorossa mulla alkoi klo 21 kolme käyntiä samaan aikaan. Ja työaika loppuu klo 22, johon menessä kaikki pitäisi keretä tehdä plus ajaa toimistolle ja siellä luovuttaa avaimet ja jättää viestiä illan tapahtumista. En ole kertaakaan vielä jääbyt ylitöihin, mutta monet muut jää päivittäin. Niin, sitä on kunnallinen kotihoito.
Tarkastelen asuntoja Hkin kaupungilla,lepposaa hommaa,kaffilla toimistolla,välillä autolla kentällä
hurua ajamassa,töitä voi delegoida mielensä mukaan duunareille,urakoitsijoiden kanssa syömässä milloin
missäkin,ihan jees duunia.
Meni vähä ohi aiheen,mut meillä on luppoaikaa aika mukavasti:)
Hoidan teidän mummoja ja pappoja :)
Varhaiskasvatuksen opettaja päiväkodissa. Työ on hektistä ja osaan hommani mielestäni oikein hyvin, mutta tekemistä on kyllä päivän ihan joka minuutille.
Yliopistolla. Tutkimus-, opetus- ja näihin liittyviä hallinto- sekä kehitystehtäviä enemmän, kuin ehtii tehdä. Työajankäytön raportointi 15 minuutin tarkkuudella. Ei ole kyllä vielä tullut tilannetta, ettei olisi ollut mitään tekemistä.
Laitoshuoltajana sairaalassa. Tähän en laske lakisääteisiä taukoja, sillä pidän huolen siitä, että pidän ne. Muuten en jaksaisi. Moni kehuskelee sillä ettei pidä taukoja - mutta pitää kyllä, myös hoitajat ja muut siivoojat sairaalassa. Osa hoitajista ovat jopa sanoneet ihan suoraan potilaille ja omaisille, että ovat nyt tauolla ja that's it.
Minusta on mukavaa, että päivät kuluvat nopeasti.