Lue keskustelun säännöt.
Katsoin A-studiota masennuslääkkeistä ja psykiatria vaikuttaa kuin uskonnolta
27.01.2020 |
Omine oppijärjistelmineen ja "totuuksineen". Uskon oikeastikin Jumalaan ja ottanut selvää hengellisistä piireistä. Psykiatrian alassa tuntuu minusta olevan jotain samaa.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja korostan vielä sitä, että ihan nuorille määrättäviä mielialalääkkeitä en ymmärrä alkuunkaan. ADHD/ADD-oireiset erotettuna nyt selvyyden vuoksi masennuksesta kärsivistä
Ihanaa laukoa näitä mielipiteitä ilman mitään ymmärrystä tai osaamista. Kerropa nyt siunattuna suurella viisaudella, miten sitten hoitaisit nuoruusikäisen psykiatrisia ongelmia, jos et hyväksy lääkkeitä kuin ADHD:n hoitoon.
Keskusteluavulla tai terapialla? Toki toimii joillakin, mutta mitäs sitten teet, jos nuori ei halua puhua tai käydä terapiassa? Tai on niin ahdistunut ja rajoittunut sosiaalisesti ettei pysty puhumaan? Tai toimintakyky niin lamaantunut, ettei pysty käymään juttelemassa? Tai psykoottisesta masennuksesta kärsivä? Kerropa vaan miten hoidan niin meikäläinenkin viisastuu. Vai ootko sitä mieltä, että nuori ei ansaitse mahdollista lääkehoidosta saatavaa hyötyä?
Olen tuo, jota lainasit.
Jos mitään ruumiillista vammaa ei nuorella ole, aikamoista on saanut tapahtua lapsuudessa, jotta tuollaiseen umpisolmuun on päädytty. Omaan laajan tuttavapiirin kuuluu koulutettuja ihmisiä hyvistä perhetaustoista ja YHDELLÄKÄÄN lapsella ei syystä tai toisesta ole minkäänlaisia mielenterveys- tai käytösongelmia. Pari tuttua yläasteen opettajaa taas kertoilee tapauksista, joissa huonot kotiolot omaavat lapset oireilevat voimakkaasti ja sekä koulu että hoitavat tahot tuntuvat olevan voimattomia.Olen sillä tavalla raaka ihminen, etten usko läheskään kaikkien ihmisten sopivan kasvattajiksi siitä huolimatta, että heillä on lapsia. Jos nuori on kuvaamallasi tavalla käyttäytyvä, hän on varmasti oireillut jo varhain ja nopea päätös huostaanotosta olisi saattanut koitua lapsen (=tulevan nuoren) parhaaksi. Eivät käytösongelmat noin vakaviksi muutu yhdessä yössä ja vakavasti häiriintyneen nuoren vanhemmilla on syytä katsoa peiliin.
Mahtavaa, että sinulla on laaja hyvien perheiden tuttavapiiri, jossa ei ole kenelläkään käytös eikä mielenterveysongelmia.
Mikä erottaa hyvä ja huonon perheen? Anna kun arvaan, koulutustaso, varallisuus, kalliit harrastukset osv...
Mikä näissä huonoissa perheissä on vialla ja miten nämä nuoret oireilee?
Tiedän ns. hyvien perheiden lapsia, joilla on esim. viiltelyä ja päihteidenkäyttöä. Ehkä sinulle ei kerrota ihan kaikkia ns. hyvien perheiden ongelmia.
Huonolla perheellä tarkoitan perhettä, jossa lasten ja vanhempien keskusteluyhteys ei ole kunnossa ja jossa vanhempia ei esimerkiksi kiinnosta lapsensa koulunkäynti/kaverisuhteet/herrastukset/terveys. Usko tai älä, näitäkin perheitä on paljon. Vanhempien tulotasolla ja kalliilla harrastuksilla ei ole mitään tekemistä em. asioiden kanssa.
Toisaalta, vanhempien matala sosioekonominen asia kyllä heijastuu myös lasten hyvinvointiin eli ihan samantekevää se ei tilastollisesti ole.
Ja kyllä, keskustelen ja olen keskustellut aika avoimesti ystävieni kanssa heidän lastensa kasvuun liittyvistä asioista. En tiedä, missä vika mutta hyvin tuntuvat elämässään pärjäävän ainakin ne, jotka ovat opiskelunsa aloittaneet. Ei ole yhtäkään ammattikoulusta valmistuvaa ollut seurattavana mutta tällä hetkellä ainakin lääkäriä, dippainssiä ja kansantaloustieteilijää odotellaan valmistuvaksi. Jopa yksi todella pahasta ja autismin kirjoon luettavasta häiriöstä kärsinyt on kasvatettu niin, että asuu nykyään itsenäisesti opiskelee menestyksekkäästi poliittista historiaa yliopistossa. Tästä jälkimmäisestä tapauksesta olen ajatellut, että ilman todella ihania, fiksuja ja ymmärtäväisiä vanhempia tämä lapsi olisi varmasti tippunut yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolelle.
Tämä oli vain oma näkemykseni, sinulla saa tietenkin olla omasi enkä koe tarvetta hyökätä omaa käsitystäsi vastaan (toisin, kuin sinä minun). Minusta lapsille ja nuorille määrätään joka tapauksessa mielialalääkkeitä liian heppoisin perustein verrattaessa siihen, ettei mielialalääkkeitten vaikutusmekanismia eikä seuraamuksia vielä tunneta.
On kyllä melko ahdistava ajatus, että lapsille ja nuorille näitä lääkkeitä/psyykenlääkkeitä määrätään. Itse olin täysikäisyyden kynnyksellä, kun aloitin masennuslääkkeet enkä esim.ollut koskaan seurustellut tai mitään. Käsittääkseni aivot kehittyy vielä pitkän aikaa tuona aikana, ja itse koko sen ajan käytin näitä lääkkeitä. Olin tunne-elämältä vielä aika kehittyvässä tilassa aikuisuuden kynnyksellä. Samoin seksuaalisuus oli vasta muotoutumassa. Seksuaalisen puolen haitat oli aika merkittäviä, ja eipä silloin nuorena ihmisenä tullut näistäkään lääkärin kanssa keskusteltua eikä niistä mitään mainittu.
Kun podin vieroitusoireita niin olisi kammottava ajatus, että lapsi joka ei ehkä täysin pysty sanoiksi pukemaan mitä kokee tai jonka ymmärrys ei ole vielä aikuisen tasolla, kokisi vieroitusoireita lääkkeistä. Miten nuo vaikuttaa kasvuun ja kehitykseen? Ahdistaa itseänikin ajatella asiaa, koska omakohtaista kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja korostan vielä sitä, että ihan nuorille määrättäviä mielialalääkkeitä en ymmärrä alkuunkaan. ADHD/ADD-oireiset erotettuna nyt selvyyden vuoksi masennuksesta kärsivistä
Ihanaa laukoa näitä mielipiteitä ilman mitään ymmärrystä tai osaamista. Kerropa nyt siunattuna suurella viisaudella, miten sitten hoitaisit nuoruusikäisen psykiatrisia ongelmia, jos et hyväksy lääkkeitä kuin ADHD:n hoitoon.
Keskusteluavulla tai terapialla? Toki toimii joillakin, mutta mitäs sitten teet, jos nuori ei halua puhua tai käydä terapiassa? Tai on niin ahdistunut ja rajoittunut sosiaalisesti ettei pysty puhumaan? Tai toimintakyky niin lamaantunut, ettei pysty käymään juttelemassa? Tai psykoottisesta masennuksesta kärsivä? Kerropa vaan miten hoidan niin meikäläinenkin viisastuu. Vai ootko sitä mieltä, että nuori ei ansaitse mahdollista lääkehoidosta saatavaa hyötyä?
Olen tuo, jota lainasit.
Jos mitään ruumiillista vammaa ei nuorella ole, aikamoista on saanut tapahtua lapsuudessa, jotta tuollaiseen umpisolmuun on päädytty. Omaan laajan tuttavapiirin kuuluu koulutettuja ihmisiä hyvistä perhetaustoista ja YHDELLÄKÄÄN lapsella ei syystä tai toisesta ole minkäänlaisia mielenterveys- tai käytösongelmia. Pari tuttua yläasteen opettajaa taas kertoilee tapauksista, joissa huonot kotiolot omaavat lapset oireilevat voimakkaasti ja sekä koulu että hoitavat tahot tuntuvat olevan voimattomia.Olen sillä tavalla raaka ihminen, etten usko läheskään kaikkien ihmisten sopivan kasvattajiksi siitä huolimatta, että heillä on lapsia. Jos nuori on kuvaamallasi tavalla käyttäytyvä, hän on varmasti oireillut jo varhain ja nopea päätös huostaanotosta olisi saattanut koitua lapsen (=tulevan nuoren) parhaaksi. Eivät käytösongelmat noin vakaviksi muutu yhdessä yössä ja vakavasti häiriintyneen nuoren vanhemmilla on syytä katsoa peiliin.
Mahtavaa, että sinulla on laaja hyvien perheiden tuttavapiiri, jossa ei ole kenelläkään käytös eikä mielenterveysongelmia.
Mikä erottaa hyvä ja huonon perheen? Anna kun arvaan, koulutustaso, varallisuus, kalliit harrastukset osv...
Mikä näissä huonoissa perheissä on vialla ja miten nämä nuoret oireilee?
Tiedän ns. hyvien perheiden lapsia, joilla on esim. viiltelyä ja päihteidenkäyttöä. Ehkä sinulle ei kerrota ihan kaikkia ns. hyvien perheiden ongelmia.
Huonolla perheellä tarkoitan perhettä, jossa lasten ja vanhempien keskusteluyhteys ei ole kunnossa ja jossa vanhempia ei esimerkiksi kiinnosta lapsensa koulunkäynti/kaverisuhteet/herrastukset/terveys. Usko tai älä, näitäkin perheitä on paljon. Vanhempien tulotasolla ja kalliilla harrastuksilla ei ole mitään tekemistä em. asioiden kanssa.
Toisaalta, vanhempien matala sosioekonominen asia kyllä heijastuu myös lasten hyvinvointiin eli ihan samantekevää se ei tilastollisesti ole.
Ja kyllä, keskustelen ja olen keskustellut aika avoimesti ystävieni kanssa heidän lastensa kasvuun liittyvistä asioista. En tiedä, missä vika mutta hyvin tuntuvat elämässään pärjäävän ainakin ne, jotka ovat opiskelunsa aloittaneet. Ei ole yhtäkään ammattikoulusta valmistuvaa ollut seurattavana mutta tällä hetkellä ainakin lääkäriä, dippainssiä ja kansantaloustieteilijää odotellaan valmistuvaksi. Jopa yksi todella pahasta ja autismin kirjoon luettavasta häiriöstä kärsinyt on kasvatettu niin, että asuu nykyään itsenäisesti opiskelee menestyksekkäästi poliittista historiaa yliopistossa. Tästä jälkimmäisestä tapauksesta olen ajatellut, että ilman todella ihania, fiksuja ja ymmärtäväisiä vanhempia tämä lapsi olisi varmasti tippunut yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolelle.
Tämä oli vain oma näkemykseni, sinulla saa tietenkin olla omasi enkä koe tarvetta hyökätä omaa käsitystäsi vastaan (toisin, kuin sinä minun). Minusta lapsille ja nuorille määrätään joka tapauksessa mielialalääkkeitä liian heppoisin perustein verrattaessa siihen, ettei mielialalääkkeitten vaikutusmekanismia eikä seuraamuksia vielä tunneta.
Taidat narrata. Jos sinulla on laaja tuttavapiiri, niin miten on mahdollista ettei sieltä löydy yhtään amistaustaista? Teidän piirissä taitaa akateemisuus olla pakollista.
Ihmettelen miten olet voinut kuulla tuttavasi työasioista. Eikö opettajilla ole mitään vaitiolovelvollisuutta? Eikö terveydenhoitajilla ole vaitiolovelvollisuutta? Tiedät jopa harrastuksista. Kuka ulkopuolinen voi tietää noin paljon yhdestäkään perheestä? Oletko kenties sosiaalityöntekijä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja korostan vielä sitä, että ihan nuorille määrättäviä mielialalääkkeitä en ymmärrä alkuunkaan. ADHD/ADD-oireiset erotettuna nyt selvyyden vuoksi masennuksesta kärsivistä
Ihanaa laukoa näitä mielipiteitä ilman mitään ymmärrystä tai osaamista. Kerropa nyt siunattuna suurella viisaudella, miten sitten hoitaisit nuoruusikäisen psykiatrisia ongelmia, jos et hyväksy lääkkeitä kuin ADHD:n hoitoon.
Keskusteluavulla tai terapialla? Toki toimii joillakin, mutta mitäs sitten teet, jos nuori ei halua puhua tai käydä terapiassa? Tai on niin ahdistunut ja rajoittunut sosiaalisesti ettei pysty puhumaan? Tai toimintakyky niin lamaantunut, ettei pysty käymään juttelemassa? Tai psykoottisesta masennuksesta kärsivä? Kerropa vaan miten hoidan niin meikäläinenkin viisastuu. Vai ootko sitä mieltä, että nuori ei ansaitse mahdollista lääkehoidosta saatavaa hyötyä?
Olen tuo, jota lainasit.
Jos mitään ruumiillista vammaa ei nuorella ole, aikamoista on saanut tapahtua lapsuudessa, jotta tuollaiseen umpisolmuun on päädytty. Omaan laajan tuttavapiirin kuuluu koulutettuja ihmisiä hyvistä perhetaustoista ja YHDELLÄKÄÄN lapsella ei syystä tai toisesta ole minkäänlaisia mielenterveys- tai käytösongelmia. Pari tuttua yläasteen opettajaa taas kertoilee tapauksista, joissa huonot kotiolot omaavat lapset oireilevat voimakkaasti ja sekä koulu että hoitavat tahot tuntuvat olevan voimattomia.Olen sillä tavalla raaka ihminen, etten usko läheskään kaikkien ihmisten sopivan kasvattajiksi siitä huolimatta, että heillä on lapsia. Jos nuori on kuvaamallasi tavalla käyttäytyvä, hän on varmasti oireillut jo varhain ja nopea päätös huostaanotosta olisi saattanut koitua lapsen (=tulevan nuoren) parhaaksi. Eivät käytösongelmat noin vakaviksi muutu yhdessä yössä ja vakavasti häiriintyneen nuoren vanhemmilla on syytä katsoa peiliin.
Mahtavaa, että sinulla on laaja hyvien perheiden tuttavapiiri, jossa ei ole kenelläkään käytös eikä mielenterveysongelmia.
Mikä erottaa hyvä ja huonon perheen? Anna kun arvaan, koulutustaso, varallisuus, kalliit harrastukset osv...
Mikä näissä huonoissa perheissä on vialla ja miten nämä nuoret oireilee?
Tiedän ns. hyvien perheiden lapsia, joilla on esim. viiltelyä ja päihteidenkäyttöä. Ehkä sinulle ei kerrota ihan kaikkia ns. hyvien perheiden ongelmia.
Huonolla perheellä tarkoitan perhettä, jossa lasten ja vanhempien keskusteluyhteys ei ole kunnossa ja jossa vanhempia ei esimerkiksi kiinnosta lapsensa koulunkäynti/kaverisuhteet/herrastukset/terveys. Usko tai älä, näitäkin perheitä on paljon. Vanhempien tulotasolla ja kalliilla harrastuksilla ei ole mitään tekemistä em. asioiden kanssa.
Toisaalta, vanhempien matala sosioekonominen asia kyllä heijastuu myös lasten hyvinvointiin eli ihan samantekevää se ei tilastollisesti ole.
Ja kyllä, keskustelen ja olen keskustellut aika avoimesti ystävieni kanssa heidän lastensa kasvuun liittyvistä asioista. En tiedä, missä vika mutta hyvin tuntuvat elämässään pärjäävän ainakin ne, jotka ovat opiskelunsa aloittaneet. Ei ole yhtäkään ammattikoulusta valmistuvaa ollut seurattavana mutta tällä hetkellä ainakin lääkäriä, dippainssiä ja kansantaloustieteilijää odotellaan valmistuvaksi. Jopa yksi todella pahasta ja autismin kirjoon luettavasta häiriöstä kärsinyt on kasvatettu niin, että asuu nykyään itsenäisesti opiskelee menestyksekkäästi poliittista historiaa yliopistossa. Tästä jälkimmäisestä tapauksesta olen ajatellut, että ilman todella ihania, fiksuja ja ymmärtäväisiä vanhempia tämä lapsi olisi varmasti tippunut yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolelle.
Tämä oli vain oma näkemykseni, sinulla saa tietenkin olla omasi enkä koe tarvetta hyökätä omaa käsitystäsi vastaan (toisin, kuin sinä minun). Minusta lapsille ja nuorille määrätään joka tapauksessa mielialalääkkeitä liian heppoisin perustein verrattaessa siihen, ettei mielialalääkkeitten vaikutusmekanismia eikä seuraamuksia vielä tunneta.
Taidat narrata. Jos sinulla on laaja tuttavapiiri, niin miten on mahdollista ettei sieltä löydy yhtään amistaustaista? Teidän piirissä taitaa akateemisuus olla pakollista.
Ihmettelen miten olet voinut kuulla tuttavasi työasioista. Eikö opettajilla ole mitään vaitiolovelvollisuutta? Eikö terveydenhoitajilla ole vaitiolovelvollisuutta? Tiedät jopa harrastuksista. Kuka ulkopuolinen voi tietää noin paljon yhdestäkään perheestä? Oletko kenties sosiaalityöntekijä?
Kaikki tuttavani eivät ole akateemisia mutta nähtävästi kaikkien paremmin tuntemieni vanhempien henkilöiden lapset suuntaavat silti korkeakouluun. Mikä tässä on sinusta niin ihmeellistä? Minä näen oikeastaan itsestäänselvyytenä sen, että yli ysin keskiarvoilla nuoret yleensä tuppaavat korkeakouluihin tähtäämään.
Itselläni on akateeminen tausta ja kieltämättä lähimmästä tuttavapiiristäni ei-akateemisillakin on vähintään korkeakoulututkinto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja korostan vielä sitä, että ihan nuorille määrättäviä mielialalääkkeitä en ymmärrä alkuunkaan. ADHD/ADD-oireiset erotettuna nyt selvyyden vuoksi masennuksesta kärsivistä
Ihanaa laukoa näitä mielipiteitä ilman mitään ymmärrystä tai osaamista. Kerropa nyt siunattuna suurella viisaudella, miten sitten hoitaisit nuoruusikäisen psykiatrisia ongelmia, jos et hyväksy lääkkeitä kuin ADHD:n hoitoon.
Keskusteluavulla tai terapialla? Toki toimii joillakin, mutta mitäs sitten teet, jos nuori ei halua puhua tai käydä terapiassa? Tai on niin ahdistunut ja rajoittunut sosiaalisesti ettei pysty puhumaan? Tai toimintakyky niin lamaantunut, ettei pysty käymään juttelemassa? Tai psykoottisesta masennuksesta kärsivä? Kerropa vaan miten hoidan niin meikäläinenkin viisastuu. Vai ootko sitä mieltä, että nuori ei ansaitse mahdollista lääkehoidosta saatavaa hyötyä?
Olen tuo, jota lainasit.
Jos mitään ruumiillista vammaa ei nuorella ole, aikamoista on saanut tapahtua lapsuudessa, jotta tuollaiseen umpisolmuun on päädytty. Omaan laajan tuttavapiirin kuuluu koulutettuja ihmisiä hyvistä perhetaustoista ja YHDELLÄKÄÄN lapsella ei syystä tai toisesta ole minkäänlaisia mielenterveys- tai käytösongelmia. Pari tuttua yläasteen opettajaa taas kertoilee tapauksista, joissa huonot kotiolot omaavat lapset oireilevat voimakkaasti ja sekä koulu että hoitavat tahot tuntuvat olevan voimattomia.Olen sillä tavalla raaka ihminen, etten usko läheskään kaikkien ihmisten sopivan kasvattajiksi siitä huolimatta, että heillä on lapsia. Jos nuori on kuvaamallasi tavalla käyttäytyvä, hän on varmasti oireillut jo varhain ja nopea päätös huostaanotosta olisi saattanut koitua lapsen (=tulevan nuoren) parhaaksi. Eivät käytösongelmat noin vakaviksi muutu yhdessä yössä ja vakavasti häiriintyneen nuoren vanhemmilla on syytä katsoa peiliin.
Mahtavaa, että sinulla on laaja hyvien perheiden tuttavapiiri, jossa ei ole kenelläkään käytös eikä mielenterveysongelmia.
Mikä erottaa hyvä ja huonon perheen? Anna kun arvaan, koulutustaso, varallisuus, kalliit harrastukset osv...
Mikä näissä huonoissa perheissä on vialla ja miten nämä nuoret oireilee?
Tiedän ns. hyvien perheiden lapsia, joilla on esim. viiltelyä ja päihteidenkäyttöä. Ehkä sinulle ei kerrota ihan kaikkia ns. hyvien perheiden ongelmia.
Huonolla perheellä tarkoitan perhettä, jossa lasten ja vanhempien keskusteluyhteys ei ole kunnossa ja jossa vanhempia ei esimerkiksi kiinnosta lapsensa koulunkäynti/kaverisuhteet/herrastukset/terveys. Usko tai älä, näitäkin perheitä on paljon. Vanhempien tulotasolla ja kalliilla harrastuksilla ei ole mitään tekemistä em. asioiden kanssa.
Toisaalta, vanhempien matala sosioekonominen asia kyllä heijastuu myös lasten hyvinvointiin eli ihan samantekevää se ei tilastollisesti ole.
Ja kyllä, keskustelen ja olen keskustellut aika avoimesti ystävieni kanssa heidän lastensa kasvuun liittyvistä asioista. En tiedä, missä vika mutta hyvin tuntuvat elämässään pärjäävän ainakin ne, jotka ovat opiskelunsa aloittaneet. Ei ole yhtäkään ammattikoulusta valmistuvaa ollut seurattavana mutta tällä hetkellä ainakin lääkäriä, dippainssiä ja kansantaloustieteilijää odotellaan valmistuvaksi. Jopa yksi todella pahasta ja autismin kirjoon luettavasta häiriöstä kärsinyt on kasvatettu niin, että asuu nykyään itsenäisesti opiskelee menestyksekkäästi poliittista historiaa yliopistossa. Tästä jälkimmäisestä tapauksesta olen ajatellut, että ilman todella ihania, fiksuja ja ymmärtäväisiä vanhempia tämä lapsi olisi varmasti tippunut yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolelle.
Tämä oli vain oma näkemykseni, sinulla saa tietenkin olla omasi enkä koe tarvetta hyökätä omaa käsitystäsi vastaan (toisin, kuin sinä minun). Minusta lapsille ja nuorille määrätään joka tapauksessa mielialalääkkeitä liian heppoisin perustein verrattaessa siihen, ettei mielialalääkkeitten vaikutusmekanismia eikä seuraamuksia vielä tunneta.
Taidat narrata. Jos sinulla on laaja tuttavapiiri, niin miten on mahdollista ettei sieltä löydy yhtään amistaustaista? Teidän piirissä taitaa akateemisuus olla pakollista.
Ihmettelen miten olet voinut kuulla tuttavasi työasioista. Eikö opettajilla ole mitään vaitiolovelvollisuutta? Eikö terveydenhoitajilla ole vaitiolovelvollisuutta? Tiedät jopa harrastuksista. Kuka ulkopuolinen voi tietää noin paljon yhdestäkään perheestä? Oletko kenties sosiaalityöntekijä?
Kyllä lääkäritkin saavat puhua kohtaamistaan sairauksista potilaidensa nimiä mainitsematta. Asioista saa toisin sanoen keskustella kunhan nimiä ei huudella ja yksityiskohtia ei paljasteta. Sama taitaa koskea oikeastaan mitä tahansa ammattiryhmää.
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrian uhri kirjoitti:
Milloin otetaan se seuraava askel totuuteen ja myönnetään suoraan, että osalle potilaista lääkkeistä jää mahdollisesti jopa pysyviä haittavaikutuksia? En koskaan hyötynyt niistä tusinasta lääkkeitä joita minulle määrättiin yli kahden vuoden ajan. Minulla oli lievää ahdistusta ja masennusta, ei muuta kuin lääkeresepti kirjoitettiin siltä istumalta. Koskaan ei tarjottu kunnollista keskusteluapua. Pysyviksi haitoiksi jäi huonomuistisuus, kadonnut tunto alapäästä ja hävinneet seksihalut, aivosumu, krooniset uniongelmat, hidastunut aineenvaihdunta, yleinen väsymys ja fyysinen heikkous eikä minulla ole enää valkovuotoa ollut vuosikausiin. Nämä lääkkeet disabloi kehon nornaalitoimintojakin.
Samantyylisiä haittoja jäi minulle masennuslääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä. Ja varmaan todennäköisesti niiden liian nopeasta alasajosta sekä vaikeiden pitempiaikaisten vieroitusoireiden kieltämisestä/vähättelemisestä lääkärien toimesta ja uusista lääkkeistä sinä aikana mitä määrättiin innokkaasti olon huononemiseeni. Uusien lääkkeiden aikana vointi meni alaspäin ja olin erityisen herkistynyt haittavaikutuksille, tuntien joka lääkkeestä voimakasta ahdistuksen nousua ja kuvailemieni oireiden pahenemista, mihin tuli päälle jatkuvaa raajojen levottomuutta.
Krooninen unettomuus puhkesi, aivosumuisuus, muistihäiriöt, pitkiä aikoja kestäneitä sähköiskutuntemuksia päässä, sisäinen levottomuus ja kierroksilla käyminen, pistelyt iholla ja raajoissa, valo- ja aistiyliherkkyys sekä jatkuva uupumus /fyysinen heikkous liikkumisesta. Tunto ei koskaan palannut alapäähän mitä masennuslääkkeet oli jo vieneet, ja uudet lääkkeet turrutti vielä lisää.
Uusista lääkkeistä olen kohta päässyt eroon ja hitaasti vieroittautuessa olo on kokoajan henkisellä tasolla parempi ilman lääketokkuraa. Tämä vahvistaa teoriaani siitä, että uudet lääkkeet ovat pitkälti lisänneet kokemaani harmia ja pahaa oloa. Tällä kertaa kun vieroitus on ollut hidas, mitään dramaattisempia oireita ei ole tullut, mutta masennuslääkevieroituksesta puhjenneet oireet ovat edelleen päällä suureksi osaksi mikä on tosi outoa. Lääkärin mukaan ei ole kyse vieroitusoireista hitaalla vieroituksella joten on aika outoa miten tämä on mahdollista ellei kyse ole jonkin sortin pysyvämmistä haitoista, mitä tämä säätö eri lääkkeiden kanssa puhkaisi, joissa oli päälle vielä omat haittavaikutuksensa.
Olen tehnyt päätöksen, että kun pääsen vielä syömästäni lääkkeestä eroon, loppuu osaltani psyykenlääkkeiden syöminen. Haitat on suurempia kuin hyödyt moninkertaisesti, kun otetaan huomioon tämä kaikki mitä olen kokenut.
Oireet mihin aloitin aikanaan masennuslääkkeet oli jotain ihan muuta kuin tällainen litannia outoja fyysisiä oireita.
Oletko toipunut masennuksesta ja jos olet, niin minkä arvelet auttaneen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoskari kirjoitti:
Terapiaan ei asiakkaiden tai yhteiskunnan rahat riitä, joten mikä ratkaisuksi? Raitista ilmaa ja meditaatiota?
Ehkä se preventio voisi lähteä sieltä koulumaailmasta, jossa pakollisena voisi ihan hyvin olla yliopiston psykologian perusopintojen osuus. Auttaisi myös vanhemmuudessa, työssä ja monessa muussakin asiassa.
Ongelmat tulee kotoa. Vanhemmat kasvattaa sairaita, epävarmoja ja pelokkaita lapsia. Jotkut näistä vetäytyy, toisista tulee pelkonsa öykkäröintiin piilottavia anoturtiaisia. Kummatkaan eivät ole terveitä.
Kouluun tullessaan jokainen lapsi on ollut 6 vuotta vanhempiensa armoilla. Ei koululla ole resursseja kuuden vuoden ajan tehtyä ja toistaiseksi jatkuvaa laiminlyöntiä korjata.
Minua laiminlyötiin 18 vuotta, kunnes aloin pärjätä omillani. No en alkanut vaan kotioloista suoraan terapiaan jossa en osannut yhtään nähdä missä muualla vika on kuin omissa ominaisuuksissani. Eikä psykologi kertonut mitään, olisi pitänyt itse tietää. Hukkaan meni yhteiskunnan tarjoama apu koska oikeasti olisin tarvinut paljon ulkopuolelta tulevaa tietoa, tukea ja jopa rakkautta. Taloudellista apua ja konkreettisesti jalkautuvaa seuraa maailmaan tutustumisessa. Ennen kaikkea TIETOA siitä mitä perheeni teki väärin ja että he ovat syyllisiä, en yksin minä.
demonit asuu psyykelääkkeissä smoin kuin huumeissa ja alkoholissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosssakin huomaaa sen yksitisen seurauksen, etttä ne kenälläå on rahaa niin he saaavat nopeasti ja helposti palvelunsa sekä itselleen että lapsilleeen ja julkisellla taas aika paljon asiakkkaita ja kaavakkeita, yleispäteväää lässsytystä, kaavakkeita täytettäväksi jota verrataaan valmiisiin suunta antaviiin pisteiisin että mikähän mahtaaa vaivata jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuosssakin huomaaa sen yksitisen seurauksen, etttä ne kenälläå on rahaa niin he saaavat nopeasti ja helposti palvelunsa sekä itselleen että lapsilleeen ja julkisellla taas aika paljon asiakkkaita ja kaavakkeita, yleispäteväää lässsytystä, kaavakkeita täytettäväksi jota verrataaan valmiisiin suunta antaviiin pisteiisin että mikähän mahtaaa vaivata jne...
Se mikää ainakin henkoht luo luottamusta niiin on se kun puhutaaan siitä että poissuljetaaan tekijöitä jotta pääästään lopullliseeeen lopputulemaaan. Ei esim auta etttä kertoo esim että isällä ja isän veljeeenpojall on adhd vaaan kokoaika kyseilyitä kyselyideeen peräään.
Fluoripohjaisia on moni näistä mielialamyrkyistä. Fluori elimistössä haittaa jodin imeytymistä.
Jodi on kilpirauhasen toiminnalle erittäin tärkeä.
Jos kilpirauhanen ei toimi, vaikutukset näkyvät myös mielialaongelmina.
Kilpirauhasongelmat on Suomessa yleisesti huonosti hoidettu ja miltei vähätelty sairaus.
Kaikilelle ei Thyroxin sovi, 3t-hormonia määräävät lääkärit saavat kylmää kyytiä Valviralta ym.
Kilpirauhasvaivoja valittava potilas saa mielialalääkkeen vaivoihinsa.
Oikea tuhon kehä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääsin melko vaivattomasti eroon venlafaksiinista vähentelemällä sitä pikkuhiljaa. Avasin lääkekapselit, poistin parin raetta ja laitoin kapselin kiinni. Näin vähennettyä lääkemäärää pistelin viikon ja sitten taas vähensin rakeita. Menihän siinä aikaa, mutta eipä myöskään tullut "sähköiskusuhauksia". Ne ovat kyllä tuttuja jo siitä, jos unohtaa ottaa lääkkeen.
Eikö se ole tutkittua tietoa, että lievästä ja keskivaikeasta masennuksesta kärsivät eivät niinkään hyödy SSRI-lääkkeistä? Voi olla, että olen käsittänyt väärin. Itse en tiedä, mihin olisin päätynyt vakavan masennuksen vaikea-asteisen jakson aikana ilman lääkehoitoa. Myös terapiassa kävin. Silti samanlainen masennus uusiutui, kun sairastuin syöpään.
Mulla aloitettiin myös kilpirauhasen vajaatoiminnan hoito aikanaan. Ei se vajis ollut yksittäinen syy masennukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tieteellisten, virallisten tutkimusten mukaan masennuslääkkeiden teho masennuksen hoidossa on samaa luokkaa kuin placebolla ja se pieni ero mahtuu virhemarginaaliin. Sama olis siis antaa masentuneille vaikka kalkkitabletteja, teho olis samaa luokkaa. Miksi ottaa kaikki haittavaikutukset, riskit, riippuvuus yms. kun saman tehon sais ilman haittoja jollain haitattomalla mömmöllä?
Aika pitkälle näin, riippuen miten tutkitaan ja kuka tutkimuksen maksaa. Kirjasta Psykiatria (2014) sivulta 275: "kesimäärin kahdella kolmasosalla hoitoa saaneella havaitaan selvää lääkevastetta 4-6 viikon kuluessa ja oireettomiksi tulee vajaa puolet käyttäjistä ja eri lääkkeiden välillä ei ole kliinisesti kovin merittäviä eroja tehossa."
Vastaavasti psykoterapiat tehoavat optimiolosuhteissa 69% (0.8) ja keskimäärin suurissa potilasaineistoissa yli puolet. Aivokuvantamisen kannalta sekä lääkkeet että psykoterapia tuottavat samanlaisia parantumiseksi tulkittavia muutoksia (tilavuus, välittäjäaineet jne).
Kun noita tutkimuksia siteerataan, niin harvemmin niiden tulkinnassa edes viitsitään arvioida niiden tutkimusmentelmiin ja tutkimusasetelmiin liittyviä rajoitteita. Esimerkiksi väite, että plasebokontrolloiduissa kokeissa sokkoutus ei purkautuisi huomattavalla osalla potilaista, ei perustu yhtään millekään uskottavalle tutkimusnäytölle. Käytännössä lääkekokeet eivät ole plasebokontrolloituja, koska lääkkeillä on usein niin selkeät sivuoireet, että sekä lääkärit että potilaat erottavat lääkkeen plasebosta. Toisekseen niissä potilasaineisto joka niihin valikoituu, ei ole millään tavalla edustava otos masennuspotilaista. Siellä on lähes kaikki lääkeriippuvaisia ja systemaattisen vinouman näihin tutkimuksiin tekee se, että koehenkilöt vieroitetaan usein huomattavan nopeasti edelliseltä lääkkeeltä. Yhtä hyvin voisit rekrytoida lauman alkoholisteja tutkimuksiisi ja testailla, miten heidän mielentilansa reagoi kun heidät vieroitetaan kahdessa päivässä alkoholilta vesikuurille ja sitten yleistää tulokset koskemaan milloin mistäkin syystä mieli maassa kulkeviin ihmisiin. Lääketieteellisen tekisi tutkimuksesta lähinnä se, että käyttäisit kyselylomaketta jossa oikein kvantifioidaan tulkinnat matemaattiselle kielelle. Ihan jokainen tieteellisen perusosaamisen tai ihan maalaisjärjen hallitseva ihminen tietää, mitä tapahtuu kun kyselylomakkeella tutkitaan ihmisten tulkintoja olosuhteissa, joissa sokkoutus purkautuu enemmän tai vähemmän. Ja koska alkoholi ei voi mitenkään oletusarvoisesti aiheuttaa vieroitusoireita, niin sitä ei edes mainittaisi tietenkään noissa tutkimuksissa mahdollisesti tuloksiin vaikuttavana tekijänä.
On huvittavaa, että ylipäätään sellaista ilmiötä kuin masennus tutkitaan muutaman viikon kokeissa. Masennuksen syyt ovat yksilöllisiä ja monisyisiä ja on mahdollista, että kaikkein paras hoitomuoto ei välttämättä tuo kaikkein nopeinta vastetta ja kaikkein nopeimman vasteen tuova hoitomuoto ei välttämättä ole kaikkein optimaalisin, jos halutaan pitkäaikaisia tuloksia. Tuollaisia kysymyksiä ei tunnuta juurikaan pohdittavan, vaikka ne ovat mielestäni aivan keskeisiä. Tämä korostuu myös vaikeampien psykiatristen häiriöiden tutkimuksessa jopa enemmän kuin masennuksen, joka usein parantuu spontaanisti ja suhteellisen nopeasti jopa ilman ulkopuolista interventiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noista SSRI- ja SNRI-lääkkeistä sen verran, että itse hyödyin paljon enemmän Triptylistä. Edullinen vanha lääke, joka auttoi myös nukkumaan kunnolla. Lisäksi tehosi kipuihin. Ainoa haittavaikutus oli suun kuivuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD/ADD-tapauksissa voidaan väärin diagnosoida masennukseksi / ahdistukseksi. Jos annetaan oikeat lääkkeet, niin muut ongelmat korjaantuvat todennäköisesti samalla.
Määrällisesti eniten diagnosoidaan masennukseksi kilpirauhasen vajaatoiminta ja voisi olettaa myös monien muiden hormonaalisten ongelmien tuottavan vastaavia oireita kuin masennuksessa. Tässä myös syy miksi endokrinologeja, etenkään neuroendokrinologiaan perehtyneitä lekureita ei haluta kouluttaa.
Noinko on? Mutta onhan neurologinen osasto sairaaloissakin? Mitä ne tyypit siellä ovat?
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas big pharmasta möyhöttäjät vauhdissa. Ennalta-arvattavasti.
Kerro minullekin! Löysin vasta keväällä tänne. Tiesitkö lanoliinista, kun siinä on sitä kasvutekijää, joka vie lampaaltakin turkin 4 viikon kuluttua seeruminlaitosta: se kerääntyy verkkotakkiin, joka puetaan sen ylle samalla, kun se piikkikin laitetaan. Se on ihmisperäistä, eikä varmaan mitenkään hyväksi meille, vaikka lampaalle tietysti on suuri helpotus, kun pääsee paksusta turkista. Sitä en ymmärrä, miten siitä mukamas aurinvonvalo pääsee sen iholle:-D
Samantyylisiä haittoja jäi minulle masennuslääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä. Ja varmaan todennäköisesti niiden liian nopeasta alasajosta sekä vaikeiden pitempiaikaisten vieroitusoireiden kieltämisestä/vähättelemisestä lääkärien toimesta ja uusista lääkkeistä sinä aikana mitä määrättiin innokkaasti olon huononemiseeni. Uusien lääkkeiden aikana vointi meni alaspäin ja olin erityisen herkistynyt haittavaikutuksille, tuntien joka lääkkeestä voimakasta ahdistuksen nousua ja kuvailemieni oireiden pahenemista, mihin tuli päälle jatkuvaa raajojen levottomuutta.
Krooninen unettomuus puhkesi, aivosumuisuus, muistihäiriöt, pitkiä aikoja kestäneitä sähköiskutuntemuksia päässä, sisäinen levottomuus ja kierroksilla käyminen, pistelyt iholla ja raajoissa, valo- ja aistiyliherkkyys sekä jatkuva uupumus /fyysinen heikkous liikkumisesta. Tunto ei koskaan palannut alapäähän mitä masennuslääkkeet oli jo vieneet, ja uudet lääkkeet turrutti vielä lisää.
Uusista lääkkeistä olen kohta päässyt eroon ja hitaasti vieroittautuessa olo on kokoajan henkisellä tasolla parempi ilman lääketokkuraa. Tämä vahvistaa teoriaani siitä, että uudet lääkkeet ovat pitkälti lisänneet kokemaani harmia ja pahaa oloa. Tällä kertaa kun vieroitus on ollut hidas, mitään dramaattisempia oireita ei ole tullut, mutta masennuslääkevieroituksesta puhjenneet oireet ovat edelleen päällä suureksi osaksi mikä on tosi outoa. Lääkärin mukaan ei ole kyse vieroitusoireista hitaalla vieroituksella joten on aika outoa miten tämä on mahdollista ellei kyse ole jonkin sortin pysyvämmistä haitoista, mitä tämä säätö eri lääkkeiden kanssa puhkaisi, joissa oli päälle vielä omat haittavaikutuksensa.
Olen tehnyt päätöksen, että kun pääsen vielä syömästäni lääkkeestä eroon, loppuu osaltani psyykenlääkkeiden syöminen. Haitat on suurempia kuin hyödyt moninkertaisesti, kun otetaan huomioon tämä kaikki mitä olen kokenut.
Oireet mihin aloitin aikanaan masennuslääkkeet oli jotain ihan muuta kuin tällainen litannia outoja fyysisiä oireita.