Lue keskustelun säännöt.
Katsoin A-studiota masennuslääkkeistä ja psykiatria vaikuttaa kuin uskonnolta
27.01.2020 |
Omine oppijärjistelmineen ja "totuuksineen". Uskon oikeastikin Jumalaan ja ottanut selvää hengellisistä piireistä. Psykiatrian alassa tuntuu minusta olevan jotain samaa.
Kommentit (157)
Eihän näillä haastatelluilla mielisairailla ole mitään vastuuta potilaiden kohtalosta. Helppo haukkua lääkkeet, jos on vain neuroottisesti avuton ja riittää juttelu jonkun tädin tai sedän kanssa. Lääkäri osaa ajatella asioita ja ottaa aina itsemurhariskin ym. huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Sinähän juuri kirjoitit vihakirjoituksen pelkkään tunteeseen perustuen, ilman mitään tietoa asiasta.
Sinä koet hyötyneesi ja ilmeisesti häpeät lääkkeiden käyttöäsi, koska koet niin suurta tarvetta puolustella sitä.
Lääketeollisuus itse, edes lääkkeiden kannattajat, ei kuitenkaan ole koskaan väittänyt mitään noin totaalista kuin sinä, että kaikki hyötyisivät. Vaan että edes parhaassa tapauksessa pieni osa hyötyy. Valtaosa ei saa mitään hyötyä, osa saa haittoja.
Lääketiede on myös nopeasti kehittyvä ala ja yhä paremmin tunnistetaan se, että lääkkeet vaikuttavat hyvinkin eri tavoin eri ihmisillä, eli ei koskaan voi yleistää yhden potilaan kokemuksesta.
Eli missään järjellisessä maailmassa se, että sinä koet hyötyneesi jostain, johda siihen, etteivätkö isot määrät ihmisiä ole voineet vahingoittua. Voinet pitää suusi kiinni, jos et voi tätä tosiasiaa kestää. Remissiosi ei taida kovin hyvällä tolalla olla. Ikävä viestisi antaa vaikutelman, että lääkkeet tosiaan saavat osan ihmisistä aivan sekaisin, sen verran epäterveeltä tekstisi vaikuttaa.
Edelleenkin, kiistätkö esimerkiksi opioidikriisin? Koska tämä on täysin verrannollinen.
P.S. On osa normaalia ihmisen elämää, että kestää avioeron sekä vanhempien kuoleman hengissä. Ei ole tervettä tarvita sitä varten turruttavia lääkkeitä.
Sivusta: ei muuten ole. Oliko muuta?
Tuolla joku väitti, että näitä ei määrätä helposti.
Salli minun nauraa.
Oma kokemukseni jonkin vuoden takaa: Yrityksessä oli käyty useat isot YT:t, omasta tiimistäni oli irtisanottu yli puolet. Kahden irtisanotun työt siirrettiin minulle, omieni lisäksi. Eli minulla oli kolmen ihmisen työmäärä ja tiimin esimies kasvatti sitä jatkuvasti, sillä halusi tiimin suuren työmäärän kautta turvata omaa uraansa, ettei joutuisi poispotkituksi seuraavissa YT:eissä.
Jopa ylemmät pomot ihmettelivät tilannetta. Yritin jaksaa, peläten itse irtisanomista, mutta kieltämättä kun työt kuukaudesta toiseen venyivät iltamyöhään sekä viikonlopuille, ilman aikaa edes lounaille, niin se alkoi hieman väsyttää. Esimiehen ainoa kommentti tähän oli, että "Tuolla on ovi, jos ei huvita". En rahallisten syiden takia uskaltanut irtisanoutua.
Keho oireili yliväsymykseen flunssilla joiden takia menin työterveyslääkäriin. Ajatuksena tarkistuttaa rauta-arvot. No hän katsoi minua pari minuuttia ja totesi minun olevan burnoutin partaalla. Hälytti HR:n tilanteeseen. Mutta sen lisäksi sitten totesi, että "Ei sinussa mitään terveydellistä vikaa ole, olet vain todella väsynyt. Mutta ota nyt tästä varmuuden vuoksi tämä masennuslääkeresepti. Ei sitten asiat niin hetkauta."
En kyllä ottanut lääkkeitä ja tilanne ratkesi sillä, että seuraavissa YT:eissä otin irtisanoutumispaketin. Sainkin heti uuden työn ja tilanne ratkesi ihan sillä, että sain työkuormituksen inhimilliseksi.
Mutta joo, eipä tosiaan helposti määrätä ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Sinähän juuri kirjoitit vihakirjoituksen pelkkään tunteeseen perustuen, ilman mitään tietoa asiasta.
Sinä koet hyötyneesi ja ilmeisesti häpeät lääkkeiden käyttöäsi, koska koet niin suurta tarvetta puolustella sitä.
Lääketeollisuus itse, edes lääkkeiden kannattajat, ei kuitenkaan ole koskaan väittänyt mitään noin totaalista kuin sinä, että kaikki hyötyisivät. Vaan että edes parhaassa tapauksessa pieni osa hyötyy. Valtaosa ei saa mitään hyötyä, osa saa haittoja.
Lääketiede on myös nopeasti kehittyvä ala ja yhä paremmin tunnistetaan se, että lääkkeet vaikuttavat hyvinkin eri tavoin eri ihmisillä, eli ei koskaan voi yleistää yhden potilaan kokemuksesta.
Eli missään järjellisessä maailmassa se, että sinä koet hyötyneesi jostain, johda siihen, etteivätkö isot määrät ihmisiä ole voineet vahingoittua. Voinet pitää suusi kiinni, jos et voi tätä tosiasiaa kestää. Remissiosi ei taida kovin hyvällä tolalla olla. Ikävä viestisi antaa vaikutelman, että lääkkeet tosiaan saavat osan ihmisistä aivan sekaisin, sen verran epäterveeltä tekstisi vaikuttaa.
Edelleenkin, kiistätkö esimerkiksi opioidikriisin? Koska tämä on täysin verrannollinen.
P.S. On osa normaalia ihmisen elämää, että kestää avioeron sekä vanhempien kuoleman hengissä. Ei ole tervettä tarvita sitä varten turruttavia lääkkeitä.
Sivusta: ei muuten ole. Oliko muuta?
Sivusta: Kyllä on.
Toiseksi: Perustele kun väität jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta. "
En nyt täysin tiedä mihin tämä liittyy, mutta ymmärräthän, että esimerkiksi hoitosuosituksiin on tehty muutoksia sekä Britanniassa ja Suomessakin on alettu aiheesta puhumaan enemmän, joten asiaa tuskin tullaan jättämään tähän, jos siis puhut siitä että masennuslääkkeiden ongelmista "hössötetään" vai mikä pointti sinulla on.
On hienoa, että lääkkeiden ongelmista puhutaan yhä avoimemmin, jotta potilaat saavat tukea vieroitusvaikeuksissa. Olisi mahtavaa, jos somea/foorumeita ei tarvittaisi auttamaan lääkepuruissa, jos lääkärit auttaisivat potilaitaan. Tarvitaan enemmän tutkimusta ja tukea potilaille joilla on ollut vieroitusvaikeuksia. Täällä esimerkiksi Britanniassa ollut lääkärien kannanotto/suotituksia aiheesta josta uutisoitiin BBC:n toimesta: https://www.bbc.com/news/health-48457980
"We hope the final guideline will allow people with depression to be offered the best treatments and reach joint decisions about their care that reflect their preferences and values," a spokesperson for NICE said.
The Royal College of Psychiatrists' report also recommends:
collecting more data on when and why patients are prescribed antidepressants
regular reviews by GPs and doctors of antidepressant use
training for all doctors on best practice for prescribing and managing use of the drugs
more support services for patients affected by severe antidepressant withdrawal
expanding the programme of talking therapies
more research into the benefits and harms of long-term use"
Näitä samoja asioita toivon myös Suomeen!
Miten hoitosuosituksia sitten tiivistetysti päivitettiin Britanniassa
"– Lokakuussa 2019 on tullut eräänlainen määräys siitä, että lääkärin on pakko kertoa tästä lopettamisongelmasta. Ja sitä ei saa vähätellä ja sanoa, että "pari viikkoa ja kaikki menee hyvin", vaan pitää sanoa, että joillakin ihmisillä oireet kestävät kuukausia. Se on nyt lääkärin velvollisuus kertoa se asia potilaalle." https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/psykiatri-ben-furman-suomen-masennu…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Sinähän juuri kirjoitit vihakirjoituksen pelkkään tunteeseen perustuen, ilman mitään tietoa asiasta.
Sinä koet hyötyneesi ja ilmeisesti häpeät lääkkeiden käyttöäsi, koska koet niin suurta tarvetta puolustella sitä.
Lääketeollisuus itse, edes lääkkeiden kannattajat, ei kuitenkaan ole koskaan väittänyt mitään noin totaalista kuin sinä, että kaikki hyötyisivät. Vaan että edes parhaassa tapauksessa pieni osa hyötyy. Valtaosa ei saa mitään hyötyä, osa saa haittoja.
Lääketiede on myös nopeasti kehittyvä ala ja yhä paremmin tunnistetaan se, että lääkkeet vaikuttavat hyvinkin eri tavoin eri ihmisillä, eli ei koskaan voi yleistää yhden potilaan kokemuksesta.
Eli missään järjellisessä maailmassa se, että sinä koet hyötyneesi jostain, johda siihen, etteivätkö isot määrät ihmisiä ole voineet vahingoittua. Voinet pitää suusi kiinni, jos et voi tätä tosiasiaa kestää. Remissiosi ei taida kovin hyvällä tolalla olla. Ikävä viestisi antaa vaikutelman, että lääkkeet tosiaan saavat osan ihmisistä aivan sekaisin, sen verran epäterveeltä tekstisi vaikuttaa.
Edelleenkin, kiistätkö esimerkiksi opioidikriisin? Koska tämä on täysin verrannollinen.
P.S. On osa normaalia ihmisen elämää, että kestää avioeron sekä vanhempien kuoleman hengissä. Ei ole tervettä tarvita sitä varten turruttavia lääkkeitä.
Sivusta: ei muuten ole. Oliko muuta?
Sivusta: Kyllä on.
Toiseksi: Perustele kun väität jotain.
Ahaa, eli tässä on käänteinen todistustaakka? Sinun ei tarvitse perustella mitään, kunhan copypasteat jostain diibadaabaa ruudun täyteen. Oukkidoukki.
Kyseessä on kaksi toisistaa erillistä asiaa. Yhteinen nimittäjä on, että kyseessä on ollut lääkitys. Mutta samaa melkein voisin sanoa että taivaalla ja mun sukilla on yhteinen nimittäjä se, että molemmat ovat sinisiä. Kuinka ison rundin kautta pitää lähteä etsimään perusteluita herraties mille agendalle, on vain ihan vähäsen töitä mielikuvitukselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta.
Miten tässä on lähdetty "laukalle ihan väärään suuntaan", jos motiivina on parantaa potilasturvallisuutta ja lisätä tietoisuutta lääkkeiden ongelmista ja riskeistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta.
Jos tuntisit asiaa yhtään, niin tietäisit, että ne ovat nimenomaan olleet erikoislääkärit itse, jotka ovat alkaneet soittaa hälytyskelloja vuosia sitten. Perustuen tieteelliseen tutkimustietoon sekä omaan ammatinharjoittamiseensa.
Yksi ensimmäisistä oli Peter Breggin vuonna 1999 kirjallaan Your Drug May Be Your Problem, Revised Edition: How and Why to Stop Taking Psychiatric Medications (https://www.amazon.com/Your-Drug-May-Problem-Revised/dp/0738210986).
Breggin on Harvardin yliopistossa koulutettu psykiatri.
Vastaavia näistä asioista kirjoittavia, nimenomaan tieteellisen tutkimukseen väitteensä perustavia, psykiatreja ja huippuyliopistojen tutkijoita on useita. Esimerkiksi Allen Frances, Duke Universityn emeritusprofessori ja yksi Yhdysvaltojen keskeisimmistä psykiatreista. Ollut Helsingissäkin puhumassa aiheesta: http://www.too-much-medicine.com/team/allen-frances/
Koska luotan laadukkaaseen, maailman parhaissa yliopistoissa tehtyyn tieteeseen, niin tottakai annan tällaisten henkilöiden näkemyksille enemmän painoarvoa kuin peruslääkäreille Suomessa. Tai ainakaan av:n anonyymeille.
Koska siinä se koko alan ydinongelma on: Tieteellinen tutkimus ei tue tiettyjä väitteitä. Jotkut kenties muistavat vielä taannoiset väitteet serotoniinin epätasapainosta? Silloin pitää päättää, uskooko sokeasti perusteettomiin väitteisiin vai uskooko tieteelliseen tutkimukseen. Itse luotan enemmän tieteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Sinähän juuri kirjoitit vihakirjoituksen pelkkään tunteeseen perustuen, ilman mitään tietoa asiasta.
Sinä koet hyötyneesi ja ilmeisesti häpeät lääkkeiden käyttöäsi, koska koet niin suurta tarvetta puolustella sitä.
Lääketeollisuus itse, edes lääkkeiden kannattajat, ei kuitenkaan ole koskaan väittänyt mitään noin totaalista kuin sinä, että kaikki hyötyisivät. Vaan että edes parhaassa tapauksessa pieni osa hyötyy. Valtaosa ei saa mitään hyötyä, osa saa haittoja.
Lääketiede on myös nopeasti kehittyvä ala ja yhä paremmin tunnistetaan se, että lääkkeet vaikuttavat hyvinkin eri tavoin eri ihmisillä, eli ei koskaan voi yleistää yhden potilaan kokemuksesta.
Eli missään järjellisessä maailmassa se, että sinä koet hyötyneesi jostain, johda siihen, etteivätkö isot määrät ihmisiä ole voineet vahingoittua. Voinet pitää suusi kiinni, jos et voi tätä tosiasiaa kestää. Remissiosi ei taida kovin hyvällä tolalla olla. Ikävä viestisi antaa vaikutelman, että lääkkeet tosiaan saavat osan ihmisistä aivan sekaisin, sen verran epäterveeltä tekstisi vaikuttaa.
Edelleenkin, kiistätkö esimerkiksi opioidikriisin? Koska tämä on täysin verrannollinen.
P.S. On osa normaalia ihmisen elämää, että kestää avioeron sekä vanhempien kuoleman hengissä. Ei ole tervettä tarvita sitä varten turruttavia lääkkeitä.
Sivusta: ei muuten ole. Oliko muuta?
Sivusta: Kyllä on.
Toiseksi: Perustele kun väität jotain.
Ahaa, eli tässä on käänteinen todistustaakka? Sinun ei tarvitse perustella mitään, kunhan copypasteat jostain diibadaabaa ruudun täyteen. Oukkidoukki.
Kyseessä on kaksi toisistaa erillistä asiaa. Yhteinen nimittäjä on, että kyseessä on ollut lääkitys. Mutta samaa melkein voisin sanoa että taivaalla ja mun sukilla on yhteinen nimittäjä se, että molemmat ovat sinisiä. Kuinka ison rundin kautta pitää lähteä etsimään perusteluita herraties mille agendalle, on vain ihan vähäsen töitä mielikuvitukselle.
Ok.
Tapaus 1: Tietynlaisia lääkkeitä on innokkaasti suositeltu ihmisille mitä pienimpiinkin vaivoihin, yhdistettynä vakuutteluihin näiden lääkkeiden vaarattomuudesta sekä mahdottomuus kehittää esimerkiksi riippuvuus. Uskoen tähän, lukuisat ihmiset syövät kyseisiä lääkkeitä lääkärin määräyksestä, luottaen heille kerrottuihin väitteisiin. Käy ilmi, että väitteet vaarattomuudesta ja mahdottomuudesta kehittää riippuvuus eivätkään ole totta, vaan että kyseiset lääkkeet aiheuttavat haittavaikutuksia sekä johtavat osalla käyttäjistä vakavaan riippuvuuteen.
Tapaus 2: Tietynlaisia lääkkeitä on innokkaasti suositeltu ihmisille mitä pienimpiinkin vaivoihin, yhdistettynä vakuutteluihin näiden lääkkeiden vaarattomuudesta sekä mahdottomuus kehittää esimerkiksi riippuvuus. Uskoen tähän, lukuisat ihmiset syövät kyseisiä lääkkeitä lääkärin määräyksestä, luottaen heille kerrottuihin väitteisiin. Käy ilmi, että väitteet vaarattomuudesta ja mahdottomuudesta kehittää riippuvuus eivätkään ole totta, vaan että kyseiset lääkkeet aiheuttavat haittavaikutuksia sekä johtavat osalla käyttäjistä vakavaan riippuvuuteen.
Perustelepa nyt, miten nämä kaksi tapausta eroavat toisistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta.
Taidat unohtaa sen, että ne jotka on saaneet lääkeharmeja elävät joka päivä kehossaan missä he niitä tuntevat. Tuskin unohtavat harmejaan tai lopettavat niistä puhumista keksien huomenna uuden jutun. Kokemus jättää jäljet, ja ainakin minua on vaivannut traumana pitkään. Minua on auttanut puhuminen ja toivossa eläminen, että kenties käytäntöjä jossain vaiheessa muutettaisiin niin, että harmeja syntyisi vähemmän.
Kuten joku sanoikin, ei nämä ole pelkästään jotain sanahelinää jossain somessa vaan mukana on siis ihan ammattilaisiakin, jotka esim. Britanniassa laittoivat asioita eteenpäin sille mallille, että hoitosuosituksiin tehtiin muutoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta.
Jos tuntisit asiaa yhtään, niin tietäisit, että ne ovat nimenomaan olleet erikoislääkärit itse, jotka ovat alkaneet soittaa hälytyskelloja vuosia sitten. Perustuen tieteelliseen tutkimustietoon sekä omaan ammatinharjoittamiseensa.
Yksi ensimmäisistä oli Peter Breggin vuonna 1999 kirjallaan Your Drug May Be Your Problem, Revised Edition: How and Why to Stop Taking Psychiatric Medications (https://www.amazon.com/Your-Drug-May-Problem-Revised/dp/0738210986).
Breggin on Harvardin yliopistossa koulutettu psykiatri.
Vastaavia näistä asioista kirjoittavia, nimenomaan tieteellisen tutkimukseen väitteensä perustavia, psykiatreja ja huippuyliopistojen tutkijoita on useita. Esimerkiksi Allen Frances, Duke Universityn emeritusprofessori ja yksi Yhdysvaltojen keskeisimmistä psykiatreista. Ollut Helsingissäkin puhumassa aiheesta: http://www.too-much-medicine.com/team/allen-frances/
Koska luotan laadukkaaseen, maailman parhaissa yliopistoissa tehtyyn tieteeseen, niin tottakai annan tällaisten henkilöiden näkemyksille enemmän painoarvoa kuin peruslääkäreille Suomessa. Tai ainakaan av:n anonyymeille.
Koska siinä se koko alan ydinongelma on: Tieteellinen tutkimus ei tue tiettyjä väitteitä. Jotkut kenties muistavat vielä taannoiset väitteet serotoniinin epätasapainosta? Silloin pitää päättää, uskooko sokeasti perusteettomiin väitteisiin vai uskooko tieteelliseen tutkimukseen. Itse luotan enemmän tieteeseen.
Ahaa, auktoriteettiin vetoamista (mikä on ironista, koska teidän ajamassa asiassa on itkuparkua auktoriteeteista).
Luuletko, että minä lähden lukemaan tuon kirjan ja perkaamaan sitä ajatuksella, että tukeeko sen sisältö sinun väitteitäsi. Yksi aika klassinen väittelytekniikka intternetseissä on tosiaan tuo tuutin täydeltä tuubaa. Kun heitellään ilmoille herraties mitä lähteitä ja väittämiä, niin on aika urakka lähteä sitä kaikkea copypastehöttöä erittelemään, että oliko tässä nyt sitä asiaa ja mikä on se oikeasti se lähteen luotettavuus. Monet nostavat tässä vaiheessa kädet pystyyn ja niin minäkin. Mulla on muutakin tekemistä, kuin yhden käypähoitohullun väitteiden tarkistaminen loputtomasta suosta.
Ei muuten, mutta koko hössötys haisee aika helvetisti. Yhdessä kohdassa ollaan hampaat kirskuen tiedettä vastaan ja sitten kun taas tiede sopii omaksi keppihevoseksi, niin johan se on niin oiva polle.
No mutta, tee sinä valintasi. Omapahan on elämäsi.
Vierailija kirjoitti:
" Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta. "
En nyt täysin tiedä mihin tämä liittyy, mutta ymmärräthän, että esimerkiksi hoitosuosituksiin on tehty muutoksia sekä Britanniassa ja Suomessakin on alettu aiheesta puhumaan enemmän, joten asiaa tuskin tullaan jättämään tähän, jos siis puhut siitä että masennuslääkkeiden ongelmista "hössötetään" vai mikä pointti sinulla on.
On hienoa, että lääkkeiden ongelmista puhutaan yhä avoimemmin, jotta potilaat saavat tukea vieroitusvaikeuksissa. Olisi mahtavaa, jos somea/foorumeita ei tarvittaisi auttamaan lääkepuruissa, jos lääkärit auttaisivat potilaitaan. Tarvitaan enemmän tutkimusta ja tukea potilaille joilla on ollut vieroitusvaikeuksia. Täällä esimerkiksi Britanniassa ollut lääkärien kannanotto/suotituksia aiheesta josta uutisoitiin BBC:n toimesta: https://www.bbc.com/news/health-48457980
"We hope the final guideline will allow people with depression to be offered the best treatments and reach joint decisions about their care that reflect their preferences and values," a spokesperson for NICE said.
The Royal College of Psychiatrists' report also recommends:
collecting more data on when and why patients are prescribed antidepressants
regular reviews by GPs and doctors of antidepressant use
training for all doctors on best practice for prescribing and managing use of the drugs
more support services for patients affected by severe antidepressant withdrawal
expanding the programme of talking therapies
more research into the benefits and harms of long-term use"
Näitä samoja asioita toivon myös Suomeen!
Miten hoitosuosituksia sitten tiivistetysti päivitettiin Britanniassa
"– Lokakuussa 2019 on tullut eräänlainen määräys siitä, että lääkärin on pakko kertoa tästä lopettamisongelmasta. Ja sitä ei saa vähätellä ja sanoa, että "pari viikkoa ja kaikki menee hyvin", vaan pitää sanoa, että joillakin ihmisillä oireet kestävät kuukausia. Se on nyt lääkärin velvollisuus kertoa se asia potilaalle." https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/psykiatri-ben-furman-suomen-masennu…
Erinomainen viesti. Todellakin Suomeen pitäisi ottaa sama käytäntöön.
Tieteellinen tutkimus kun nimenomaan todistaa, että näiden lääkkeiden kanssa pitää olla varovainen. Tässä esimerkiksi hyvä esimerkki:
Paroxetine—The Antidepressant from Hell? Probably Not, But Caution Required
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5044489/
"Overall, however, the problems and risks associated with paroxetine appear to possibly make it the least safe of all SSRIs and SNRIs and, if not for the low therapeutic indices of TCAs and MAOIs, possible cardiotoxicity and increased risk of serotonin syndrome, possibly the least safe of all antidepressants. These conclusions should lead practitioners to be much more cautious than with other antidepressants in recommending, initiating and continuing treatment with paroxetine, especially in females."
Miksi joku olisi tiedettä ja potilasturvallisuuden parantamista vastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta.
Jos tuntisit asiaa yhtään, niin tietäisit, että ne ovat nimenomaan olleet erikoislääkärit itse, jotka ovat alkaneet soittaa hälytyskelloja vuosia sitten. Perustuen tieteelliseen tutkimustietoon sekä omaan ammatinharjoittamiseensa.
Yksi ensimmäisistä oli Peter Breggin vuonna 1999 kirjallaan Your Drug May Be Your Problem, Revised Edition: How and Why to Stop Taking Psychiatric Medications (https://www.amazon.com/Your-Drug-May-Problem-Revised/dp/0738210986).
Breggin on Harvardin yliopistossa koulutettu psykiatri.
Vastaavia näistä asioista kirjoittavia, nimenomaan tieteellisen tutkimukseen väitteensä perustavia, psykiatreja ja huippuyliopistojen tutkijoita on useita. Esimerkiksi Allen Frances, Duke Universityn emeritusprofessori ja yksi Yhdysvaltojen keskeisimmistä psykiatreista. Ollut Helsingissäkin puhumassa aiheesta: http://www.too-much-medicine.com/team/allen-frances/
Koska luotan laadukkaaseen, maailman parhaissa yliopistoissa tehtyyn tieteeseen, niin tottakai annan tällaisten henkilöiden näkemyksille enemmän painoarvoa kuin peruslääkäreille Suomessa. Tai ainakaan av:n anonyymeille.
Koska siinä se koko alan ydinongelma on: Tieteellinen tutkimus ei tue tiettyjä väitteitä. Jotkut kenties muistavat vielä taannoiset väitteet serotoniinin epätasapainosta? Silloin pitää päättää, uskooko sokeasti perusteettomiin väitteisiin vai uskooko tieteelliseen tutkimukseen. Itse luotan enemmän tieteeseen.
Ahaa, auktoriteettiin vetoamista (mikä on ironista, koska teidän ajamassa asiassa on itkuparkua auktoriteeteista).
Luuletko, että minä lähden lukemaan tuon kirjan ja perkaamaan sitä ajatuksella, että tukeeko sen sisältö sinun väitteitäsi. Yksi aika klassinen väittelytekniikka intternetseissä on tosiaan tuo tuutin täydeltä tuubaa. Kun heitellään ilmoille herraties mitä lähteitä ja väittämiä, niin on aika urakka lähteä sitä kaikkea copypastehöttöä erittelemään, että oliko tässä nyt sitä asiaa ja mikä on se oikeasti se lähteen luotettavuus. Monet nostavat tässä vaiheessa kädet pystyyn ja niin minäkin. Mulla on muutakin tekemistä, kuin yhden käypähoitohullun väitteiden tarkistaminen loputtomasta suosta.
Ei muuten, mutta koko hössötys haisee aika helvetisti. Yhdessä kohdassa ollaan hampaat kirskuen tiedettä vastaan ja sitten kun taas tiede sopii omaksi keppihevoseksi, niin johan se on niin oiva polle.
No mutta, tee sinä valintasi. Omapahan on elämäsi.
Ok. Not my problem.
Kai ymmärrät, että siinä vaiheessa, kun alkaa nimittelemään ja solvaamaan ihmisiä, on aikalailla täysin hävinnyt mahdollisuuden tulla otetuksi tosissaan. Tuo sinun "teidän" on myös hieman huolestuttavan harhainen. Jos olet vahvasti paranoidisen skitsofreninen, mihin tuo viittaa, niin siihen kyllä kannattaa hakea apua. Toivottavasti olet hoidon piirissä?
Ilmeisesti tarkoitat meitä tieteellisessä yhteisössä?
Harmi, että ilmeisesti et tunne maailman parhaita yliopistoja, tieteellistä tutkimusta etkä ilmeisesti osaa myöskään englantia.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää, sillä asiasi selkeästi eivät ole kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Sinähän juuri kirjoitit vihakirjoituksen pelkkään tunteeseen perustuen, ilman mitään tietoa asiasta.
Sinä koet hyötyneesi ja ilmeisesti häpeät lääkkeiden käyttöäsi, koska koet niin suurta tarvetta puolustella sitä.
Lääketeollisuus itse, edes lääkkeiden kannattajat, ei kuitenkaan ole koskaan väittänyt mitään noin totaalista kuin sinä, että kaikki hyötyisivät. Vaan että edes parhaassa tapauksessa pieni osa hyötyy. Valtaosa ei saa mitään hyötyä, osa saa haittoja.
Lääketiede on myös nopeasti kehittyvä ala ja yhä paremmin tunnistetaan se, että lääkkeet vaikuttavat hyvinkin eri tavoin eri ihmisillä, eli ei koskaan voi yleistää yhden potilaan kokemuksesta.
Eli missään järjellisessä maailmassa se, että sinä koet hyötyneesi jostain, johda siihen, etteivätkö isot määrät ihmisiä ole voineet vahingoittua. Voinet pitää suusi kiinni, jos et voi tätä tosiasiaa kestää. Remissiosi ei taida kovin hyvällä tolalla olla. Ikävä viestisi antaa vaikutelman, että lääkkeet tosiaan saavat osan ihmisistä aivan sekaisin, sen verran epäterveeltä tekstisi vaikuttaa.
Edelleenkin, kiistätkö esimerkiksi opioidikriisin? Koska tämä on täysin verrannollinen.
P.S. On osa normaalia ihmisen elämää, että kestää avioeron sekä vanhempien kuoleman hengissä. Ei ole tervettä tarvita sitä varten turruttavia lääkkeitä.
Sivusta: ei muuten ole. Oliko muuta?
Sivusta: Kyllä on.
Toiseksi: Perustele kun väität jotain.
Ahaa, eli tässä on käänteinen todistustaakka? Sinun ei tarvitse perustella mitään, kunhan copypasteat jostain diibadaabaa ruudun täyteen. Oukkidoukki.
Kyseessä on kaksi toisistaa erillistä asiaa. Yhteinen nimittäjä on, että kyseessä on ollut lääkitys. Mutta samaa melkein voisin sanoa että taivaalla ja mun sukilla on yhteinen nimittäjä se, että molemmat ovat sinisiä. Kuinka ison rundin kautta pitää lähteä etsimään perusteluita herraties mille agendalle, on vain ihan vähäsen töitä mielikuvitukselle.
Ok.
Tapaus 1: Tietynlaisia lääkkeitä on innokkaasti suositeltu ihmisille mitä pienimpiinkin vaivoihin, yhdistettynä vakuutteluihin näiden lääkkeiden vaarattomuudesta sekä mahdottomuus kehittää esimerkiksi riippuvuus. Uskoen tähän, lukuisat ihmiset syövät kyseisiä lääkkeitä lääkärin määräyksestä, luottaen heille kerrottuihin väitteisiin. Käy ilmi, että väitteet vaarattomuudesta ja mahdottomuudesta kehittää riippuvuus eivätkään ole totta, vaan että kyseiset lääkkeet aiheuttavat haittavaikutuksia sekä johtavat osalla käyttäjistä vakavaan riippuvuuteen.
Tapaus 2: Tietynlaisia lääkkeitä on innokkaasti suositeltu ihmisille mitä pienimpiinkin vaivoihin, yhdistettynä vakuutteluihin näiden lääkkeiden vaarattomuudesta sekä mahdottomuus kehittää esimerkiksi riippuvuus. Uskoen tähän, lukuisat ihmiset syövät kyseisiä lääkkeitä lääkärin määräyksestä, luottaen heille kerrottuihin väitteisiin. Käy ilmi, että väitteet vaarattomuudesta ja mahdottomuudesta kehittää riippuvuus eivätkään ole totta, vaan että kyseiset lääkkeet aiheuttavat haittavaikutuksia sekä johtavat osalla käyttäjistä vakavaan riippuvuuteen.
Perustelepa nyt, miten nämä kaksi tapausta eroavat toisistaan?
Sivusta vaan. Erittäin hyvä perustelu. Molemmissa on huijattu ja aiheutettu riippuvuus lääkkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta.
Jos tuntisit asiaa yhtään, niin tietäisit, että ne ovat nimenomaan olleet erikoislääkärit itse, jotka ovat alkaneet soittaa hälytyskelloja vuosia sitten. Perustuen tieteelliseen tutkimustietoon sekä omaan ammatinharjoittamiseensa.
Yksi ensimmäisistä oli Peter Breggin vuonna 1999 kirjallaan Your Drug May Be Your Problem, Revised Edition: How and Why to Stop Taking Psychiatric Medications (https://www.amazon.com/Your-Drug-May-Problem-Revised/dp/0738210986).
Breggin on Harvardin yliopistossa koulutettu psykiatri.
Vastaavia näistä asioista kirjoittavia, nimenomaan tieteellisen tutkimukseen väitteensä perustavia, psykiatreja ja huippuyliopistojen tutkijoita on useita. Esimerkiksi Allen Frances, Duke Universityn emeritusprofessori ja yksi Yhdysvaltojen keskeisimmistä psykiatreista. Ollut Helsingissäkin puhumassa aiheesta: http://www.too-much-medicine.com/team/allen-frances/
Koska luotan laadukkaaseen, maailman parhaissa yliopistoissa tehtyyn tieteeseen, niin tottakai annan tällaisten henkilöiden näkemyksille enemmän painoarvoa kuin peruslääkäreille Suomessa. Tai ainakaan av:n anonyymeille.
Koska siinä se koko alan ydinongelma on: Tieteellinen tutkimus ei tue tiettyjä väitteitä. Jotkut kenties muistavat vielä taannoiset väitteet serotoniinin epätasapainosta? Silloin pitää päättää, uskooko sokeasti perusteettomiin väitteisiin vai uskooko tieteelliseen tutkimukseen. Itse luotan enemmän tieteeseen.
Ahaa, auktoriteettiin vetoamista (mikä on ironista, koska teidän ajamassa asiassa on itkuparkua auktoriteeteista).
Luuletko, että minä lähden lukemaan tuon kirjan ja perkaamaan sitä ajatuksella, että tukeeko sen sisältö sinun väitteitäsi. Yksi aika klassinen väittelytekniikka intternetseissä on tosiaan tuo tuutin täydeltä tuubaa. Kun heitellään ilmoille herraties mitä lähteitä ja väittämiä, niin on aika urakka lähteä sitä kaikkea copypastehöttöä erittelemään, että oliko tässä nyt sitä asiaa ja mikä on se oikeasti se lähteen luotettavuus. Monet nostavat tässä vaiheessa kädet pystyyn ja niin minäkin. Mulla on muutakin tekemistä, kuin yhden käypähoitohullun väitteiden tarkistaminen loputtomasta suosta.
Ei muuten, mutta koko hössötys haisee aika helvetisti. Yhdessä kohdassa ollaan hampaat kirskuen tiedettä vastaan ja sitten kun taas tiede sopii omaksi keppihevoseksi, niin johan se on niin oiva polle.
No mutta, tee sinä valintasi. Omapahan on elämäsi.
Ok. Not my problem.
Kai ymmärrät, että siinä vaiheessa, kun alkaa nimittelemään ja solvaamaan ihmisiä, on aikalailla täysin hävinnyt mahdollisuuden tulla otetuksi tosissaan. Tuo sinun "teidän" on myös hieman huolestuttavan harhainen. Jos olet vahvasti paranoidisen skitsofreninen, mihin tuo viittaa, niin siihen kyllä kannattaa hakea apua. Toivottavasti olet hoidon piirissä?
Ilmeisesti tarkoitat meitä tieteellisessä yhteisössä?
Harmi, että ilmeisesti et tunne maailman parhaita yliopistoja, tieteellistä tutkimusta etkä ilmeisesti osaa myöskään englantia.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää, sillä asiasi selkeästi eivät ole kunnossa.
Hups. Mitä juuri päästitkään omalta näppäimistöltäsi? 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta.
Jos tuntisit asiaa yhtään, niin tietäisit, että ne ovat nimenomaan olleet erikoislääkärit itse, jotka ovat alkaneet soittaa hälytyskelloja vuosia sitten. Perustuen tieteelliseen tutkimustietoon sekä omaan ammatinharjoittamiseensa.
Yksi ensimmäisistä oli Peter Breggin vuonna 1999 kirjallaan Your Drug May Be Your Problem, Revised Edition: How and Why to Stop Taking Psychiatric Medications (https://www.amazon.com/Your-Drug-May-Problem-Revised/dp/0738210986).
Breggin on Harvardin yliopistossa koulutettu psykiatri.
Vastaavia näistä asioista kirjoittavia, nimenomaan tieteellisen tutkimukseen väitteensä perustavia, psykiatreja ja huippuyliopistojen tutkijoita on useita. Esimerkiksi Allen Frances, Duke Universityn emeritusprofessori ja yksi Yhdysvaltojen keskeisimmistä psykiatreista. Ollut Helsingissäkin puhumassa aiheesta: http://www.too-much-medicine.com/team/allen-frances/
Koska luotan laadukkaaseen, maailman parhaissa yliopistoissa tehtyyn tieteeseen, niin tottakai annan tällaisten henkilöiden näkemyksille enemmän painoarvoa kuin peruslääkäreille Suomessa. Tai ainakaan av:n anonyymeille.
Koska siinä se koko alan ydinongelma on: Tieteellinen tutkimus ei tue tiettyjä väitteitä. Jotkut kenties muistavat vielä taannoiset väitteet serotoniinin epätasapainosta? Silloin pitää päättää, uskooko sokeasti perusteettomiin väitteisiin vai uskooko tieteelliseen tutkimukseen. Itse luotan enemmän tieteeseen.
Ahaa, auktoriteettiin vetoamista (mikä on ironista, koska teidän ajamassa asiassa on itkuparkua auktoriteeteista).
Luuletko, että minä lähden lukemaan tuon kirjan ja perkaamaan sitä ajatuksella, että tukeeko sen sisältö sinun väitteitäsi. Yksi aika klassinen väittelytekniikka intternetseissä on tosiaan tuo tuutin täydeltä tuubaa. Kun heitellään ilmoille herraties mitä lähteitä ja väittämiä, niin on aika urakka lähteä sitä kaikkea copypastehöttöä erittelemään, että oliko tässä nyt sitä asiaa ja mikä on se oikeasti se lähteen luotettavuus. Monet nostavat tässä vaiheessa kädet pystyyn ja niin minäkin. Mulla on muutakin tekemistä, kuin yhden käypähoitohullun väitteiden tarkistaminen loputtomasta suosta.
Ei muuten, mutta koko hössötys haisee aika helvetisti. Yhdessä kohdassa ollaan hampaat kirskuen tiedettä vastaan ja sitten kun taas tiede sopii omaksi keppihevoseksi, niin johan se on niin oiva polle.
No mutta, tee sinä valintasi. Omapahan on elämäsi.
Epäilen että olet joko mt-hoitaja tai psykiatri, joka kuvittelee keskustelevansa lääkevastaisen potilaan kanssa.
Epäilen, että tuo jota solvaat on joku arvostettu psykiatri, joka tietää mistä puhuu ja on tutustunut monipuolisesti eri tutkimuksiin ennakkoluulottomasti.
Totean, että hävisit tämän väittelyn kuusnolla :)
Vierailija kirjoitti:
Ja korostan vielä sitä, että ihan nuorille määrättäviä mielialalääkkeitä en ymmärrä alkuunkaan. ADHD/ADD-oireiset erotettuna nyt selvyyden vuoksi masennuksesta kärsivistä
Ihanaa laukoa näitä mielipiteitä ilman mitään ymmärrystä tai osaamista. Kerropa nyt siunattuna suurella viisaudella, miten sitten hoitaisit nuoruusikäisen psykiatrisia ongelmia, jos et hyväksy lääkkeitä kuin ADHD:n hoitoon.
Keskusteluavulla tai terapialla? Toki toimii joillakin, mutta mitäs sitten teet, jos nuori ei halua puhua tai käydä terapiassa? Tai on niin ahdistunut ja rajoittunut sosiaalisesti ettei pysty puhumaan? Tai toimintakyky niin lamaantunut, ettei pysty käymään juttelemassa? Tai psykoottisesta masennuksesta kärsivä? Kerropa vaan miten hoidan niin meikäläinenkin viisastuu. Vai ootko sitä mieltä, että nuori ei ansaitse mahdollista lääkehoidosta saatavaa hyötyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin saman ohjelman ja tulin ihan eri tulokseen kuin ap. Psykiatri totesi, ettei terveydenhoidon resurssit riitä psykoterapiaan, joten lääkitys on toiseksi paras vaihtoehto. Ja että masennuslääkkeitä määrätään mm. kroonisiin univaikeuksiin ja muihin sairauksiin, joihin ne toimivat ja sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin esim. unilääkkeillä ja rauhoittavilla.
Tämän vuoksi reseptien lukumäärästä ei voi päätellä esim. psyyken sairauksien yleistymistä.
Psyykiatrisissa sairauksissa on ikävää se tunteen palo, millä niistä puhutaan. Sehän on yksi lääketieteellisten, kliinisten sairauksien ryhmä muiden joukossa. Toki vaativa ala, vaativampi kuin nämä lääkkeistä vouhkaavat luulevat.
Ja osansa soppaan heittävät ne, jotka ovat sekaisin mutta sairaudentuntoa vailla.
Ja jottei asia liian yksinkertaiseksi jäisi, nämä syyllistävät potilaita, jotka hakeutuvat hoitoon ja joista suuri osa paranee täysin tai ainakin remissioon. Itselläni on remissio kestänyt jo vuosia ja selvisin esim. äitini kuolemasta ja avioerosta hengissä.
Enkä koe tarvetta aloittaa vihakirjoituksia.
Tämä juuri. Se on nyt tietty porukka, jotka esim facebookin ryhmistä ovat lähteneet kauhealla tohinalla masinoimaan koko asiaa.
Selkeä juttuhan se on, että pannukakuksi koko tohina jää. Ei näillä somehössöttäjillä ole riittävästi asiantuntemusta tai ylipäätään tietämystä tulkita asiaa kokonaisvaltaisesti. Ikävää on se, että sitten jakelevat neuvoja asioissa, mitkä voivat olla vahingoksi.
Ikäviä tragedioita yksilötasolla, mutta nyt tosiaan on lähdetty laukalle ihan väärään suuntaan.
Se on tänään tätä, huomenna se on jotain muuta.
Jos tuntisit asiaa yhtään, niin tietäisit, että ne ovat nimenomaan olleet erikoislääkärit itse, jotka ovat alkaneet soittaa hälytyskelloja vuosia sitten. Perustuen tieteelliseen tutkimustietoon sekä omaan ammatinharjoittamiseensa.
Yksi ensimmäisistä oli Peter Breggin vuonna 1999 kirjallaan Your Drug May Be Your Problem, Revised Edition: How and Why to Stop Taking Psychiatric Medications (https://www.amazon.com/Your-Drug-May-Problem-Revised/dp/0738210986).
Breggin on Harvardin yliopistossa koulutettu psykiatri.
Vastaavia näistä asioista kirjoittavia, nimenomaan tieteellisen tutkimukseen väitteensä perustavia, psykiatreja ja huippuyliopistojen tutkijoita on useita. Esimerkiksi Allen Frances, Duke Universityn emeritusprofessori ja yksi Yhdysvaltojen keskeisimmistä psykiatreista. Ollut Helsingissäkin puhumassa aiheesta: http://www.too-much-medicine.com/team/allen-frances/
Koska luotan laadukkaaseen, maailman parhaissa yliopistoissa tehtyyn tieteeseen, niin tottakai annan tällaisten henkilöiden näkemyksille enemmän painoarvoa kuin peruslääkäreille Suomessa. Tai ainakaan av:n anonyymeille.
Koska siinä se koko alan ydinongelma on: Tieteellinen tutkimus ei tue tiettyjä väitteitä. Jotkut kenties muistavat vielä taannoiset väitteet serotoniinin epätasapainosta? Silloin pitää päättää, uskooko sokeasti perusteettomiin väitteisiin vai uskooko tieteelliseen tutkimukseen. Itse luotan enemmän tieteeseen.
Ahaa, auktoriteettiin vetoamista (mikä on ironista, koska teidän ajamassa asiassa on itkuparkua auktoriteeteista).
Luuletko, että minä lähden lukemaan tuon kirjan ja perkaamaan sitä ajatuksella, että tukeeko sen sisältö sinun väitteitäsi. Yksi aika klassinen väittelytekniikka intternetseissä on tosiaan tuo tuutin täydeltä tuubaa. Kun heitellään ilmoille herraties mitä lähteitä ja väittämiä, niin on aika urakka lähteä sitä kaikkea copypastehöttöä erittelemään, että oliko tässä nyt sitä asiaa ja mikä on se oikeasti se lähteen luotettavuus. Monet nostavat tässä vaiheessa kädet pystyyn ja niin minäkin. Mulla on muutakin tekemistä, kuin yhden käypähoitohullun väitteiden tarkistaminen loputtomasta suosta.
Ei muuten, mutta koko hössötys haisee aika helvetisti. Yhdessä kohdassa ollaan hampaat kirskuen tiedettä vastaan ja sitten kun taas tiede sopii omaksi keppihevoseksi, niin johan se on niin oiva polle.
No mutta, tee sinä valintasi. Omapahan on elämäsi.
Epäilen että olet joko mt-hoitaja tai psykiatri, joka kuvittelee keskustelevansa lääkevastaisen potilaan kanssa.
Epäilen, että tuo jota solvaat on joku arvostettu psykiatri, joka tietää mistä puhuu ja on tutustunut monipuolisesti eri tutkimuksiin ennakkoluulottomasti.
Totean, että hävisit tämän väittelyn kuusnolla :)
Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Johan jo sanoin, etten ole. Ikävä juttu, jos en sovi teidän lokeroonne pahoista ihmisistä.
Pointsit kyllä häikäilemättömyydestä ja sitkeydestä. Tuon kun saisit kanavoitua johonkin rakentavampaan asiaan, niin hyvä tulisi. Nyt tämä on vain ihan turhaa rähinää. Ajattele nyt, näppäimistö kuluu turhaan.
Minä olin se parisuhteessa, joka käytti näitä masennuslääkkeiksi kutsuttuja lääkkeitä vuosia. Kamalaa sanoa, mutta minua huolestuttaisi syvästi, jos parisuhteen toinen osapuoli alkaisi käyttää masennuslääkkeitä. Eikä siis sen takia, että lääkkeet käytännössä vei seksihalut ja kyvyt olemattomiin mitä ne usein tekee. Vaan sen takia että muutuin jotenkin välinpitämättömämmäksi, ehkä hiukan impulsiivisemmaksikin ja lääkkeet leikkasi tunteita molemmista päistä. Tunteiden leikkautuminen koski kaikkia tunteita, myös sitä, että tuntee empatiaa, ihastuu, tai välittää syvästi. Jonkun ulottuvuuden ja herkkyyden minusta ne elämästäni vei. Tunnen hiukan vieraaksi itseni kun muistelen aikaa lääkkeissä. Minulle terapia oli todella toimimatonta lääkkeenkäyttöaikana, mutta kun olen lopettanut olen taas päässyt työstämisessä eteenpäin. Vieroitusaika oli myös hankalaa parisuhteelle.