Katsoin A-studiota masennuslääkkeistä ja psykiatria vaikuttaa kuin uskonnolta

psykiatrit ja psykologit  on täyttä darwinismin ja evoluutio-uskonnon järki-demoneita jotka ohjaa heitä oppijärjestelmien kautta samoin kuin vaikka kommunisteja Kiinassa

Ihan tieteellisten, virallisten tutkimusten mukaan masennuslääkkeiden teho masennuksen hoidossa on samaa luokkaa kuin placebolla ja se pieni ero mahtuu virhemarginaaliin. Sama olis siis antaa masentuneille vaikka kalkkitabletteja, teho olis samaa luokkaa. Miksi ottaa kaikki haittavaikutukset, riskit, riippuvuus yms. kun saman tehon sais ilman haittoja jollain haitattomalla mömmöllä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkun A-studion perusteella ei saa mitään käsitystä koko aiheesta. Mielialalääkkeet ja niiden käyttöindikaatiot on niin laaja aihealue että sitä pitää opiskella vähintäänkin kuukausia jos haluaa siitä todella ymmärtää. Terapia ei myöskään aina ole todellakaan mikään realistinen vaihtoehto lääkkeille. Terapia on kallista (vaikka Kela-maksaisikin osan), hyvän terapeutin löytäminen voi olla hankalaa, terapia voi olla erittäin hidasta ja joskus terapia on tehotonta.

Terapia hakkaa lääkkeet muissa paitsi DSM-V akselin I asioissa, kuten skitsofreniassa. Käytännössä opimi-olusuhteissa teho on noin 86% eli 0.8 ja jossain ahdistuneisuushäiriöissä voidaan mennä 95% luokkaan. Terapia on tosiaan kallista, mutta niin ovat lääkkeetkin, jos niillä tuotetaan työkyvyttömiä. Suomi on OECD-maista sairain näillä mittareilla mitattuna, eli kun mielialalääkkeiden käyttö kaikkine indikaatioineen on tuplannut käytön 20v sisään, on samaan aikaan aikaa työkyvyttömien ja mielenterveyshäiriöiden määrä räjähtänyt käsiin ja on kaikista kallein yhteiskunnalle.

Lääkkeitähän tyypillisesti käytetään siten, että pystyy ylipäätään käymään terapiassa. Aika turha yrittää analysoida itseään, jos ei masennukseltaan tai ahdistukseltaan pysty ottamaan mitään vastaan.

Lääkkeillä ei tietenkään "kannata" tuottaa työkyvyttömiä, mutta miksi kukaan nyt lähtisi lääkitsemään terveitä työkykyisiä ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Ihan tieteellisten, virallisten tutkimusten mukaan masennuslääkkeiden teho masennuksen hoidossa on samaa luokkaa kuin placebolla ja se pieni ero mahtuu virhemarginaaliin. Sama olis siis antaa masentuneille vaikka kalkkitabletteja, teho olis samaa luokkaa. Miksi ottaa kaikki haittavaikutukset, riskit, riippuvuus yms. kun saman tehon sais ilman haittoja jollain haitattomalla mömmöllä?

Täyttä BS:ttiä...

Vierailija kirjoitti:

Ihan tieteellisten, virallisten tutkimusten mukaan masennuslääkkeiden teho masennuksen hoidossa on samaa luokkaa kuin placebolla ja se pieni ero mahtuu virhemarginaaliin. Sama olis siis antaa masentuneille vaikka kalkkitabletteja, teho olis samaa luokkaa. Miksi ottaa kaikki haittavaikutukset, riskit, riippuvuus yms. kun saman tehon sais ilman haittoja jollain haitattomalla mömmöllä?

Aika pitkälle näin, riippuen miten tutkitaan ja kuka tutkimuksen maksaa. Kirjasta Psykiatria (2014) sivulta 275: "kesimäärin kahdella kolmasosalla hoitoa saaneella havaitaan selvää lääkevastetta 4-6 viikon kuluessa ja oireettomiksi tulee vajaa puolet käyttäjistä ja eri lääkkeiden välillä ei ole kliinisesti kovin merittäviä eroja tehossa."

Vastaavasti psykoterapiat tehoavat optimiolosuhteissa 69% (0.8) ja keskimäärin suurissa potilasaineistoissa yli puolet. Aivokuvantamisen kannalta sekä lääkkeet että psykoterapia tuottavat samanlaisia parantumiseksi tulkittavia muutoksia (tilavuus, välittäjäaineet jne).

Onko sitten todella puoli miljoonaa suomalaista pyytämässä lääkäreiltä lääkettä, jos kaikki tuntuvat tietävän, että ne vain pahentavat ongelmaa.

Missään tapauksessa ei olisi varaa eikä varmaan halukkaitakaan kymmeniä tuhansia terapeutteja kouluttaa. Terveyskeskuslääkärillä on 20 minuuttia aikaa tehdä diagnoosi ja valita lääke potilaalle.

En usko, että kukaan haluaa tahallaan kenellekään pahoja oireita lääkkeellä tai siitä vieroittamisella aiheuttaa. Melko todennäköisesti lääkkeet useimmilla toimivat hyvin ja samoin niistä vieroitus. Ainahan on myös toisenlaisia tapauksia, mutta olisi surullista jos niiden takia kaikilta kiellettäisiin lääkket tai niiden saaminen hankaloituisi, koska tarpeeksi hoitohenkilökuntaa ei ole (eikä tulekaan kovin todennäköisesti tässä taloudellisessa tilanteessa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkun A-studion perusteella ei saa mitään käsitystä koko aiheesta. Mielialalääkkeet ja niiden käyttöindikaatiot on niin laaja aihealue että sitä pitää opiskella vähintäänkin kuukausia jos haluaa siitä todella ymmärtää. Terapia ei myöskään aina ole todellakaan mikään realistinen vaihtoehto lääkkeille. Terapia on kallista (vaikka Kela-maksaisikin osan), hyvän terapeutin löytäminen voi olla hankalaa, terapia voi olla erittäin hidasta ja joskus terapia on tehotonta.

Terapia hakkaa lääkkeet muissa paitsi DSM-V akselin I asioissa, kuten skitsofreniassa. Käytännössä opimi-olusuhteissa teho on noin 86% eli 0.8 ja jossain ahdistuneisuushäiriöissä voidaan mennä 95% luokkaan. Terapia on tosiaan kallista, mutta niin ovat lääkkeetkin, jos niillä tuotetaan työkyvyttömiä. Suomi on OECD-maista sairain näillä mittareilla mitattuna, eli kun mielialalääkkeiden käyttö kaikkine indikaatioineen on tuplannut käytön 20v sisään, on samaan aikaan aikaa työkyvyttömien ja mielenterveyshäiriöiden määrä räjähtänyt käsiin ja on kaikista kallein yhteiskunnalle.

Lääkkeitähän tyypillisesti käytetään siten, että pystyy ylipäätään käymään terapiassa. Aika turha yrittää analysoida itseään, jos ei masennukseltaan tai ahdistukseltaan pysty ottamaan mitään vastaan.

Lääkkeillä ei tietenkään "kannata" tuottaa työkyvyttömiä, mutta miksi kukaan nyt lähtisi lääkitsemään terveitä työkykyisiä ihmisiä?

Tällöin lähtökohta on väärä. Terapioissa keskeistä on löytää tunteet ja mikä sitä pahaa oloa aiheuttaa. Esimerkkinä IPT:n tapausformulaatio on turha, jos potilas tulee mömmöissä terapiaan ja ei pysty nimeämään tunteitaan saati kokeilemaan arjessa yhdessä sovittuja toimintamalleja.

Tärkeintä tuossa lääkkeiden käytön määrän lisääntymisessä oli havaita se, että samaan aikaan tuotetaan entistä enemmän työkyvyttömiä. Etenkin nuoria, joita eläköityy noin 8-10 joka päivä. Syitä on tietysti muitakin kuin lääkkeet, mutta se on varmasti täysin selvää, että tätä kehitystä ei pysäytetä lisäämällä määräämällä lisää lääkityksiä yhä useammalle.

Vierailija kirjoitti:

Jonkun A-studion perusteella ei saa mitään käsitystä koko aiheesta. Mielialalääkkeet ja niiden käyttöindikaatiot on niin laaja aihealue että sitä pitää opiskella vähintäänkin kuukausia jos haluaa siitä todella ymmärtää. Terapia ei myöskään aina ole todellakaan mikään realistinen vaihtoehto lääkkeille. Terapia on kallista (vaikka Kela-maksaisikin osan), hyvän terapeutin löytäminen voi olla hankalaa, terapia voi olla erittäin hidasta ja joskus terapia on tehotonta.

Vierailija kirjoitti:

Jonkun A-studion perusteella ei saa mitään käsitystä koko aiheesta. Mielialalääkkeet ja niiden käyttöindikaatiot on niin laaja aihealue että sitä pitää opiskella vähintäänkin kuukausia jos haluaa siitä todella ymmärtää. Terapia ei myöskään aina ole todellakaan mikään realistinen vaihtoehto lääkkeille. Terapia on kallista (vaikka Kela-maksaisikin osan), hyvän terapeutin löytäminen voi olla hankalaa, terapia voi olla erittäin hidasta ja joskus terapia on tehotonta.

Vierailija kirjoitti:

Jonkun A-studion perusteella ei saa mitään käsitystä koko aiheesta. Mielialalääkkeet ja niiden käyttöindikaatiot on niin laaja aihealue että sitä pitää opiskella vähintäänkin kuukausia jos haluaa siitä todella ymmärtää. Terapia ei myöskään aina ole todellakaan mikään realistinen vaihtoehto lääkkeille. Terapia on kallista (vaikka Kela-maksaisikin osan), hyvän terapeutin löytäminen voi olla hankalaa, terapia voi olla erittäin hidasta ja joskus terapia on tehotonta.

Itselläni kiinnostaa masennuslääkkeiden ongelmat ja vieroitusongelmat, koska olen omakohtaisesti asiaa kokenut.

Minä en ole ainakaan omaa käsitystäni asioista mitä puhun ole nojannut A-studioon, vaan vuosien kokemukseen masennuslääkkeistä käyttäjänä ja vieroitusongelmien kanssa kamppailusta, vuosia kestäneeseen aiheen seuraamiseen ja aiheesta lukemiseen (tietyistä syistä aihe kiinnostaa), omaan kokemukseeni terveydenhoitojärjestelmässä vuosien ajalta, sosiaalisessa mediassa tapahtuneeseen ihmisten ja asiantuntijoiden seuraamiseen ketkä ovat aihetta tutkineet tai sitä omakohtaisesti kokeneet. Sekä erilaisiin vieroitusfoorumeihin, missä ihmiset ovat jakaneet omia kokemuksia lääkkeiden purkamisesta ja jakaneet tietoa kokemistaan ongelmista. Esim. Twitter on ollut erittäin hyvä tapa seurata asiantuntijoiden ja potilaiden ja asiantuntijoiden ja asiantuntijoiden välillä tapahtunutta keskustelua Britanniassa, mikä on ollut oikein mieltä lämmittävää. Lääkkeillä satutetut potilaat ovat tuota kautta voineet jakaa kokemuksiaan vaikutusvaltaisessakin asemassa olevien psykiatrien kanssa. Esim. Britanniassa Royal College of Psychiatristin "presidentti", johtava psykiatri, on ollut käymässä keskustelua Twitterissä myös potilasaktivistien kanssa.

A-studio ja Käypähoitosuosituksen tekijän haastattelu vain vahvisti kuvaani entisestään siitä, että järjestelmä ei ole hallinnut enkä tiedä hallitseeko vieläkään resurssien tai muista syistä johtuvien puutteiden takia masennuslääkkeiden turvallista määräämistä ja purkua etenkin ongelmien syntyessä tai osaa ennaltaehkäistä ongelmia. Ennen kuin ongelmista puhuttiin lukuisat potilaat ovat varmasti olleet jollain tapaa heitteillä enkä ihmettele jos vieläkin moni on. On ollut paljon potilaan omilla harteilla ottaa selvää asioista ongelmien tullessa ja pitää huolta lääkkeen turvallisesta käytöstä/purusta lääkärien ymmärryksen puuttuessa tai resurssien puutteessa. Moni potilas on jäänyt melkoiseen informaatiopimentoon jo määräyshetkellä lääkkeistä, ja ilmeisesti vaikuttaa siltä että se on vähän voi voi  jos erehtyy jonkun lääkkeen laittamaan suuhun, että mitä siitä käy.

Jo pelkästään se voi kusta, että lääkkeestä ei tunnu löytyvän helposti vähennettäviä annoskokoja joillekin jotka ovat herkkiä ja pillerien koot saavat monet vähentämään aivan liian isoin pudotuksin.

Vasta oikeastaan viimeisen vuoden tai viimeisten vuosien aikana on Suomessa kunnolla alettu puhumaan vaikeista vieroitusoireista mitä joillekin voi masennuslääkkeistä tulla. Niistä on kirjoittanut useat lehdet (Esim. HS, Suomen Kuvalehti) ja nyt myös tv:ssä on nähty aiheesta (esim. MTV3, Yle)

 

Seurasin ensiksi keskustelua Britanniassa, jossa tunnuttiin olevan aiheesta edellä ja keskustelua/tutkimusta enemmän kuin Suomessa, ja lopulta se johti hoitosuositusten muuttamiseen siellä masennuslääkkeiden kohdalla, ja vieroitusoireiden vakavammin ottamiseeen. Sielläkin aluksi ei heti muutokset tapahtuneet, mutta uskoisin, että muutama uusi tutkimus aiheesta ja  aktivismi myös aiheeseen vakavasti suhtautuneiden asiantuntijoiden puolelta ja myöskin potilasaktivismi jossa myös potilaat ovat olleet jakamassa kokemuksiaan vieroitusoireista sai lopulta muutosta aikaan. 

On aika kuvaavaa, että tämän tutkimuksen tekijöiden oli pitänyt itse käyttää masennuslääkkeitä, ja kokea niistä vaikeita vieroitusoireita, mikä sai sysäyksen tähän tutkimukseen: https://www.thelancet.com/journals/lanpsy/article/PIIS2215-0366(19)3003… https://www.nytimes.com/2019/03/05/health/depression-withdrawal-drugs.h… Tuosta tutkimuksesta on itseäni henkilökohtaisesti eniten jäänyt harmittamana, etten itse vähentänyt riittävän hitaasti ja pienin vähennyksin että olisinko sillä voinut välttyä siltä mitä kävin läpi.

On positiivista, että kuitenkin jollain tahoilla on intoa viedä lääketurvallisuutta eteenpäin vieroituksen osalta esim: https://iipdw.org/ Lääkkeitä ollaan innostuneesti tuomalla kyllä markkinoille mutta tuntuu että kaikki muu tutkimus niiden pitkäaikaisemmista seurauksista ei olekaan niin suuresti intresseissä.  Nykymalli tuntuu unohtaneen ne joille ongelmia tulee, ajatellen vain laajoja massoja että suurimmalla osalla toimii joku tietty tapa tai suurin osa saa muka hyötyä.

Britanniasta lähtöisin olevilla suunnanmuutoksilla on ollut vaikutuksia varmaan siihen, että muutosta saattaa tulla myös muissa maissa, kun siellä nuo alettiin ottaa vakavammin.

Jos joku haluaa lääkkeet ja saa niistä hyödyt, se on hyvä asia ja lääkkeiden turvalliseen määärämiseen pitää satsata (missä nykytilanne ei ole onnistunut) mutta mielestäni potilaiden pitää saada realistinen tieto lääkkeistä ja myös niiden haitoista, ja saada vaihtoehtoja itsensä hoitamiseen myös muiden tapojen avulla. Potilaan kannattaa aina ottaa huomioon, ettei järjestelmä ole aina valmis ole ottamaan vastuuta ja hoitamaan haittoja mitä se hoitokeinoillaan luo joillekin

Vierailija kirjoitti:

Onko sitten todella puoli miljoonaa suomalaista pyytämässä lääkäreiltä lääkettä, jos kaikki tuntuvat tietävän, että ne vain pahentavat ongelmaa.

Missään tapauksessa ei olisi varaa eikä varmaan halukkaitakaan kymmeniä tuhansia terapeutteja kouluttaa. Terveyskeskuslääkärillä on 20 minuuttia aikaa tehdä diagnoosi ja valita lääke potilaalle.

En usko, että kukaan haluaa tahallaan kenellekään pahoja oireita lääkkeellä tai siitä vieroittamisella aiheuttaa. Melko todennäköisesti lääkkeet useimmilla toimivat hyvin ja samoin niistä vieroitus. Ainahan on myös toisenlaisia tapauksia, mutta olisi surullista jos niiden takia kaikilta kiellettäisiin lääkket tai niiden saaminen hankaloituisi, koska tarpeeksi hoitohenkilökuntaa ei ole (eikä tulekaan kovin todennäköisesti tässä taloudellisessa tilanteessa).

Ei kaikki tiedä haitoista eikä niistä kerrota silloin kun menet masentuneena lääkärille, joka on myös auktoriteetti. Uskot lääkäriä, kun lääkäri antaa sinulle lääketehtaan edustajan jättämän näytepurkin lääkkeitä mukaan ja sanoo, että aloita noilla, minä kirjoitan reseptin jolla saat lisää. Potilasta ei seurata millään tavoin, uusitaan vain reseptiä ja kun aikaa menee, ilman psykososiaalista tukea, niin sitten potilas onkin aivokemian suhteen siinä tilassa, että paluuta ei välttämättä ole. Esimerkkinä seksuaalihäiriöt.

Lääkkeiden toimivuuden tiedät selvittämällä NNT-arvon. Esimerkkinä uusi Brintellix https://sic.fimea.fi/2_2014/vortioksetiini ja tämä pitäisi käydä läpi masentuneen kanssa, mutta koska stressi ja masennus alentavat älyllistä kapasiteettia, niin vaikka tämä käytäisiin läpi, ei siitä ole välttämättä hyötyä. Siksi pitäisi olla se seuranta, jota ei käytännössä ole.

Mielenkiintoisinta on tässä se, että Peter C. Gøtzsche leimattiin "hulluksi" ja idiootiksi, kun toi tämän saman asian esille vuosia sitten: https://www.sitruunakustannus.fi/tappava-psykiatria-ja-laumlaumlkinnaum…

"Ei ole epäilystäkään, että psyykenlääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ne tappavat yli puoli miljoonaa yli 65-vuotiasta ihmistä vuosittain Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja ovat kolmanneksi yleisin kuolinsyy sydänsairauksien ja syövän jälkeen. Gøtzschen mukaan voisimme vähentää nykyistä psyykenlääkkeiden käyttöä 98 %:lla ja samalla parantaa ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Lääkityksen lopettaminen voi kuitenkin olla vaikeaa, koska ne aiheuttavat riippuvuutta. Koska vieroitusoireet voivat olla pahoja, lääkitys on usein lopetettava asteittain.

 

Kirjassaan Gøtzsche murtaa myytit, joita johtavat psykiatrit – usein lääkefirmojen palkkalistoilla olevat – ovat vaalineet vuosikymmenten ajan salatakseen sen tosiasian, että biologinen psykiatria on epäonnistunut. Biologinen psykiatria näkee lääkkeet ratkaisuna käytännössä kaikkiin ongelmiin, mutta potilaat ovat usein eri mieltä. Lääkkeet tehoavat toivotusti vain pieneen osaan potilaista, mikä johtaa usein siihen että turhautuneet psykiatrit tekevät lisää diagnooseja, määräävät lisää lääkkeitä isompina annoksina ja aiheuttavat entistä suurempia vahinkoja potilailleen."

Tyyppi sai myös kenkää Cochranesta selkeiden mielipiteidensä vuoksi. Hänen keskeisin sanoma oli nimenomaan se, ettei lääkkeistä pääse eroon eikä lääkäreitä kouluteta kuin aloittamaan lääkitys, ei siihen miten lopetetaan.

Oma kokemukseni mielenterveysongelmien hoidosta on Helsingistä ajalta 1998-2013. Alkuun olin lukiota hyvällä menestyksellä käyvä nuori aikuinen, lopulta sairaseläkkeellä oleva kolmekymppinen aikuinen. Sain 90-luvun lopulla keskusteluaikoja nuorisopsykiatrian poliklinikalle, jossa mukava mutta hiukan yksinkertainen nainen hoki minulle sitä, että koska menestyn hyvin koulussa, minulla ei voi olla ongelmia. Joka ikisen keskustelukerran alussa kyseli samat asiat eikä kyseisen, todennäköisesti ruoanlaittoa ja käsitöitä harrastavan henkilön kanssa ollut mahdollisuutta edes keskustella syvällisemmin. Lopetin käynnit siksi, että olisin kaivannut keskustelua järkevän ihmisen kanssa enkä pehmeäpäisen, juuri ja juuri kirjoittamaan sekä lukemaan pystyvän ihmisen kanssa.

Voisin kirjoittaa pidemminkin mutta koska lopulta kyse on ollut yli vuosikymmenen verran samasta asiasta, tiivistän olennaisen: Ongelma on koulutetun henkilökunnan vähäisyys. Mielenterveyshoitaja ei ole terapeutti eikä mielentervyshoitajasta ole apua silloin, kun mielenterveysongelmista kärsivä ihminen on kapasiteetikas mutta mielenterveyshoitajan oma kapasiteetti ei riitä auttamaan ongelmien käsittelyssä. Mielenterveyspoliklinikoilla lääkärit vaihtuvat vuosittain, tiheämminkin ja lopulta itselläni olivat voimat niin vähissä, että annoin periksi ja otin vastaan työkyvyttömyyseläkkeen.

Jossakin vaiheessa suivaannuin järjestelmäämme ihan totaalisesti, hain opiskelemaan ja lopulta sain työpaikan, josta palkkaa tuli riittävästi hakeutuakseni yksityiselle lääkärille sekä psykoterapeutille. Lääkkeistä en koskaan ollut saanut mitään hyötyä joten onneksi en niitä ollut ajautunut syömään pidempään. Kymmenen vuotta kului itseni hoitamisessa kuntoon mutta nyt minulla on erittäin hyvin palkattu työ, omistusasunto ja periaatteessa kaikki muu kunnossa parisuhdeasioita huomioimatta. Olen vasta lähempänä neljääkymmentä ikävuotta saanut elämäni kuntoon ja pariutumiseen yms. liittyvät asiat ovat minulta menneet onnellisesti ohi. Omalta osaltani ainakin yksi syy lapsettomaksi jäämiseeni saattaa siis olla toimimattomassa tavassa hoitaa mt-ongelmia julkisella puolella.

Tietty katkeruus systeemiä kohtaan on kieltämättä jäänyt eikä julkiselta puolelta ole jäänyt mieleen yhtäkään lääkäriä (tai psykiatria)/sosialityöntekijää/toimintaterapeuttia/psykologia, jolla olisi oikeasti tuntunut olevan mielenkiintoa yrittää paneutua ongelmiini. Lääkkeitä olisi oltu valmiina määräämään niin, että eläkeläisenä olisi ollut helppo pitää itsensä rauhoitetussa horroksessa vuosikymmenet. Onneksi sain oman sisukkuuteni avulla haettua kouluun, opiskeltua ja työllistyttyä. Näiden myötä oli mahdollista hankkia hyvä psykoterapeutti ja sen myötä asiat lähtivät rullaamaan.

Joka paikassa aina kehotetaan hakemaan apua ongelmiin "koska sitä on kyllä tarjolla". Jaa, että millaista apua? Minä en ole saanut julkiselta terveydenhoitosysteemiltä muuta, kuin riittävät perusteet sairaseläkkeelle jäämiseksi 28-vuotiaana. Paitsi että kun katson itseäni jälkikäteen, kenenkään ei olisi ikinä pitänyt sellaisiin perusteisiin päätyä. Tuskin olen ainoa, joka on ns. "toivottomana tapauksena" haluttu kipata pois silmistä.

Itse sain Venfaksiinista niin järkyttävät vieroitusoireet, että käyttöä oli lopulta jatkettava. Ja kun mainitsin järkyttävät vieroitusoireet, on sekin liian lievästi sanottu!

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisinta on tässä se, että Peter C. Gøtzsche leimattiin "hulluksi" ja idiootiksi, kun toi tämän saman asian esille vuosia sitten: https://www.sitruunakustannus.fi/tappava-psykiatria-ja-laumlaumlkinnaum…

"Ei ole epäilystäkään, että psyykenlääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ne tappavat yli puoli miljoonaa yli 65-vuotiasta ihmistä vuosittain Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja ovat kolmanneksi yleisin kuolinsyy sydänsairauksien ja syövän jälkeen. Gøtzschen mukaan voisimme vähentää nykyistä psyykenlääkkeiden käyttöä 98 %:lla ja samalla parantaa ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Lääkityksen lopettaminen voi kuitenkin olla vaikeaa, koska ne aiheuttavat riippuvuutta. Koska vieroitusoireet voivat olla pahoja, lääkitys on usein lopetettava asteittain.

 

Kirjassaan Gøtzsche murtaa myytit, joita johtavat psykiatrit – usein lääkefirmojen palkkalistoilla olevat – ovat vaalineet vuosikymmenten ajan salatakseen sen tosiasian, että biologinen psykiatria on epäonnistunut. Biologinen psykiatria näkee lääkkeet ratkaisuna käytännössä kaikkiin ongelmiin, mutta potilaat ovat usein eri mieltä. Lääkkeet tehoavat toivotusti vain pieneen osaan potilaista, mikä johtaa usein siihen että turhautuneet psykiatrit tekevät lisää diagnooseja, määräävät lisää lääkkeitä isompina annoksina ja aiheuttavat entistä suurempia vahinkoja potilailleen."

Tyyppi sai myös kenkää Cochranesta selkeiden mielipiteidensä vuoksi. Hänen keskeisin sanoma oli nimenomaan se, ettei lääkkeistä pääse eroon eikä lääkäreitä kouluteta kuin aloittamaan lääkitys, ei siihen miten lopetetaan.

Hänen tapansa ilmaista asiat on ehkä liian suoraviivainen ja helppo kumota ja sivuuttaa, koska mihin hän esim tuon väitteen nojaa että lääkkeiden 98 prosenttia vähempi määrääminen parantaisi asioita ? Ehkä semmoinen maltillisempi kritiikki otettaisiin vakavammin?

En siis väitä etteikö hän monessa väitteessään olisi oikeassa, esim siinä että kyseisiä lääkkeitä ei osata määrätä tai niistä ei osata vieroittaa oikein. Lääkkeiden harmit voi johtaa tilanteeseen, missä lääkkeitä vain määrätään lisää pahentaen tilannetta.

"Apua on aina tarjolla", tätä on hoettu vuosikymmeniä. Ei ole resursseja tarjota oikeasti apua, jos ei ole varaa yksityiseen. Näin se toimii: potilas tarvitsisi terapiaa, sitä ei edes harkita ennenkuin määritetään lääkityksen tarve ja lääkäreiden mielestä aina on lääkityksen tarve. Rauhoittavat kehiin, niitä syöt kuukauden verran, vasta sitten pääset (ehkä) psykologin juttusille. Ja jutustelusta ei ole apua, pitäisi päästä oikeasti pureutumaan syvälle, mutta ei ole resursseja. Kuvio on ollut sama ainakin parikymmentä vuotta ja ilmeisesti nykyään on vielä niukemmat resurssit. Vieläkö Suomi keikkuu itsemurhatilastojen kärkisijoilla?

Totta kai on kun USA on laajentanut alalle. Tuossahan tehdään faketutkimusta niin paljon kuin ennätetään ja yritetään saada kaikki ihmisten piirteet tautiluokitukseen ja lääkitykseen. Paitsi tietysti psykopatia ja BDSM, koska muutenhan he joutuisivat diagnosoimaan myös itsensä.

Vaarallista peliä, jossa Suomen pitäisi pitää järki päässä.

Vai että oikein lääkkeillä satutetut. 🙄

Kun lääkkeen teho lakkaa, niin edestä löytyy kaikki se tekemätön työ edestä. Jos ei ole oppinut käsittelemään ja hallitsemaan tunteitaan, niin kyllähän se arki lasahtaa aika armottomasti vastaan kun lääkkeiden syönti lopetetaan. En minä niitä lähtisi viekkareiksi kutsumaan. 

Nuo jutut vaan ovat sellaisia, että siinä pitää olla omaa aktivisuutta. Tietynlaista nöyryyttä se vaatii, sillä työstäessä joutuu aina kyseenalaistamaan omat vanhat toimintamallinsa. Ihminen on siitä hauska elukka, että hän kuitenkin aina haluaa suojella sisintään (ja mitä tosiaan päätyö on, sisimpien tunteiden ronkkimista) niin joillain vaan iskee puolustusreaktio päälle. Nyt sitten tällä kertaa ne ovat korruptoituneet lääkärit ja pahat lääkeyhtiöt.

Toivon aidosti hyvää kaikille ongelmiensa kanssa painiville. Ymmärrän, että on mukavaa pöhistä joukkovoimalla, koska saadaan tunne siitä, että jotain tapahtuu. Mutta mitä sitten kaiken tämän jälkeen? Onko kukaan miettinyt sitä. Ymmärrän, että kiukuttaa ja maailma tuntuu epäreilulta, mutta sellainen se on. 

Vierailija kirjoitti:

"Apua on aina tarjolla", tätä on hoettu vuosikymmeniä. Ei ole resursseja tarjota oikeasti apua, jos ei ole varaa yksityiseen. Näin se toimii: potilas tarvitsisi terapiaa, sitä ei edes harkita ennenkuin määritetään lääkityksen tarve ja lääkäreiden mielestä aina on lääkityksen tarve. Rauhoittavat kehiin, niitä syöt kuukauden verran, vasta sitten pääset (ehkä) psykologin juttusille. Ja jutustelusta ei ole apua, pitäisi päästä oikeasti pureutumaan syvälle, mutta ei ole resursseja. Kuvio on ollut sama ainakin parikymmentä vuotta ja ilmeisesti nykyään on vielä niukemmat resurssit. Vieläkö Suomi keikkuu itsemurhatilastojen kärkisijoilla?

Suomen hoitosuositukset masennuksen hoidossa ovat olleet lääkekeskeiset. Syytä voi miettiä.

Psykiatri Ben Furman on väittänyt Suomen Käypähoitosuositusta jopa maailman lääkekeskeisimmäksi.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/psykiatri-ben-furman-suomen-masennu…

Veikkaisin, että biologiselle lääkekeskeiselle hoitosuuntaukselle on tulossa ja on pitkän aikaa ollutkin tietyllä tavalla "vastaliike", ja moni ei lähdekään ihan yhtä helposti "lääkekelkkaan" kuin ennen.  Toki psykiatrialla on myös muita hoitokeinoja ollut suunnitteilla, kuten psilosybiineja ja ketamiineja masennukseen, mutta jos on saanut kerran lääkkeistä harmia, varmasti aika helposti saattaa kyseenalaistaa myös uusia vielä vähemmällä tutkimuksella olleita biologisia hoitokeinoja mistä voi paljastua yhä uusia ongelmia. Masennusta aletaan nähdä moniulotteisemmin kuin vain biologisesta lähtökohdista. 2000-luku oli suorastaan SSRI - lääkkeiden kulta-aikaa, jossa kansan kieliin tuli serotoniinista ja serotoniinivajeista puhumiset ja kemialliset epätasapainot (joita ei kyllä tiede edes tue, mutta joihin moni lääkkeitä koki syövänsä ja saattoi jopa hoidossa kuulla näitä perusteeksi)

Toisaalta moni käyttää lääkkeitä pitkäaikaisesti ja syitä voi miettiä esim A-studion perusteella mistä tämä voi johtua. Olisi tärkeää tarkkailla juuri näitä, ketkä käyttävät lääkkeitä pitkäaikaisesti, että mistä tämä kielii.

Esimerkiksi tällaiset kannanotot ovat mielestäni merkki siitä että ihmisten ajatus masennuksesta voi olla muuttumassa:

https://www.theguardian.com/society/2018/jan/07/is-everything-you-think…

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005346585.html

https://www.tunnejamieli.fi//tunnejamieli/2018/05/09/markus-j-rantala-t…

Veikkaisin, että myös erilaisten elämäntapakeinojen merkitys ja tutkimus (kuten ruokavalio tai suolistobakteerit) tulee lisääntymään. Moni on terveystietoinen ja voi kokea lääkkeiden popsimisen jotenin ongelmallisena ideana haittoineen.

Ehkä yhä useampi näkee, että yhteiskunnan paineet, olosuhteet, epäoikeudenmukaisuudet, vaatimukset ja stressi voi olla myös taustalla siinä että masennusta on, sen sijaan että syynä olisi yksilön aivokemiat.

Ehkä masennuksessa on myös jotain mistä voi oppia ja se voi kuulua yhä enemmän siihen mitä on olla ihminen. Aletaan ehkä näkemään medikalisaatiota haitallisemmassa valossa.

sissos mitä copypastepaasausta. 

Ei olisi uskonut, että joskus tällä palstalla kysyn sen perään, että onko "kirjoittaja" miettinyt että mitä lisäarvoa hänen vastauksensa tuo keskusteluun. 

Vierailija kirjoitti:

Vai että oikein lääkkeillä satutetut. 🙄

Kun lääkkeen teho lakkaa, niin edestä löytyy kaikki se tekemätön työ edestä. Jos ei ole oppinut käsittelemään ja hallitsemaan tunteitaan, niin kyllähän se arki lasahtaa aika armottomasti vastaan kun lääkkeiden syönti lopetetaan. En minä niitä lähtisi viekkareiksi kutsumaan. 

Nuo jutut vaan ovat sellaisia, että siinä pitää olla omaa aktivisuutta. Tietynlaista nöyryyttä se vaatii, sillä työstäessä joutuu aina kyseenalaistamaan omat vanhat toimintamallinsa. Ihminen on siitä hauska elukka, että hän kuitenkin aina haluaa suojella sisintään (ja mitä tosiaan päätyö on, sisimpien tunteiden ronkkimista) niin joillain vaan iskee puolustusreaktio päälle. Nyt sitten tällä kertaa ne ovat korruptoituneet lääkärit ja pahat lääkeyhtiöt.

Toivon aidosti hyvää kaikille ongelmiensa kanssa painiville. Ymmärrän, että on mukavaa pöhistä joukkovoimalla, koska saadaan tunne siitä, että jotain tapahtuu. Mutta mitä sitten kaiken tämän jälkeen? Onko kukaan miettinyt sitä. Ymmärrän, että kiukuttaa ja maailma tuntuu epäreilulta, mutta sellainen se on. 

Toivon syvästi, että et ole lääkäri tai mielenterveystyöntekijä, koska tuntuu, että sivuutat täysin sen, että lääkkeillä voi satuttaa ihmisiä ja lääkkeiden vieroitusoireet voivat olla raskaita. Kirjoituksestasi ilmenee tietämättömyytesi ja piittaamattomuutesi.

Sinun kirjoituksesi kuulostaa siltä, että et näe ollenkaan haitallisia puolia lääkkeistä mitä ihmisille voi seurata, näet vain lääkkeen joka on muka tehokas ja jonka teho loppuu. Ensinnäkin joillekin ei edes tule sitä tehoa vaan haitat ja niistä seurannut vielä enempi olon huononeminen.. On kuin joku myytti joka sinulla on mielessäsi toimivista lääkkeistä jotka poistavat ongelmat ja kun lääkkeen lopettaa, niin sieltä tulee vain ne omat ongelmat sitten läpi, ei vieroitukseen liittyviä ongelmia ja kun lääke on pois elimistöstä, sillä ei ole enää mitään vaikutusta ja silloin se on vain ihmisen mielenterveysongelma taustalla. Kannattaa toki tutustua esim. psykiatrien omassa lehdessä olevaan artikkeliin, joka myöntää, että ihmisille voidaan aiheuttaa vakavaakin iatrogeenista harmia lääkkeillä, mikä voi puhjeta  vieroituksessa ja ehkä kyvyttömyydestä auttaa potilasta vieroitusvaiheessa, mikä on johtanut siihen että potilaat ovat hakeneet apua muualta kuin lääkäriltä, usein ihmisiltä jotka ovat itse kokeneet vastaavaa:

https://www.psychiatrictimes.com/addiction/online-communities-drug-with…

Lääke ei ole vain semmoinen joka vaikuttaa sen ajan kun sitä käytetään, vaan koko ajan vaikuttaa aivoissa ja keskushermostossa ja jopa aivojen rakenteisiin. Lääke tekee muutoksia aivojen toimintaan käytön aikana. Joillakin esim. seksuaalisen toiminnan ongelmat ei lopu siihen, että käytön lopettaa, mikä kertoo siitä että harmit lääkkeistä voi jatkua myös käytön jälkeen. Pelkästään haitat kuten seksuaalisen toiminnan häiriöt voivat olla raskaita psyykelle.

On totta, että tietyt kyvyt mitä on oppinut tunteiden säätelyssä voi ehkä auttaa vieroituksessa, mitä tuokin juttu tuo ilmi, ja ehkä terapiakin, mutta jos potilas vieroitetaan liian nopeasti lääkkeistä (mitä monille on tehty) eikä hän saa kunnon tukea, moni selviytymisstrategia ei toimikaan, koska on ihan uudenlaisessa tilanteessa, uudenlaisissa olotiloissa, mitä voi olla hankala sietää. Päälle voi olla tosiaan vielä niitä ongelmia mihin potilas on lääkkeitä syönyt, mitkä puskevat esiin. Lääkkeen vaikeat vieroitusoireet voi olla hyvin traumatisoiva kokemus.

Esim. itselläni vieroitusoireet olivat käytännössä hyvin erilaisia siihen nähden mitä oireita minulla oli mihin lääke oli määrätty.

Puhun satutetuista potilaista, koska on totta, että potilaita satutetaan, koska lääkkeissä on haittavaikutuksia ja vieroitusoireita, eikä potilas saa välttämättä kunnollista tai informaatiota tai tukea tai seurantaa näiden kanssa kamppailuun.

Kannattaa myös muistaa, että kyse on lääkkeistä joiden toimintamekanismia ei edes täysin ymmärretä. Miten sitten voidaan ymmärtää kaikki niihin sisältyvät ongelmat?