Katsoin A-studiota masennuslääkkeistä ja psykiatria vaikuttaa kuin uskonnolta

Tulee olo että he tietävät mikä on totta ja miten tulee elää, heidän ohjeessa ei voi olla vikaa vaan se on vain ihmisessä/kohteessa. Tavallaan arjesta irrallaan. Nytkin nainen jolla vieroitusoireita näistä lääkkeistä, tulee olo että naisen kokemusta ei kuitenkaan oteta vakavasti, toistellaan vaan miten psykiatria ei voi olla väärässä.

Ap

Tohonkun lisäät miten lääkeyhtiöt markkinoivat omia lääkkeitään lääkäreille ja maille, jokuhan niistä on aina kokeillaan tätä ekana niin muuttuukin markkinataloudeksi/kapitalismiksi.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014090718638829

Terapiaan ei asiakkaiden tai yhteiskunnan rahat riitä, joten mikä ratkaisuksi? Raitista ilmaa ja meditaatiota?

Tulehan nyt takaisin hoitolomalta, täällä osastolla odotellaan sinua takaisin.

Psykiatrit alapeukuttaa? :D

Ap

Näh. Itse olen alkanut taolaiseksi ja kaikki murheet jäi sen siliän tien.

Aamen.

Vierailija kirjoitti:

Tulehan nyt takaisin hoitolomalta, täällä osastolla odotellaan sinua takaisin.

Toivottavasti et oikeasti ole joku hoitotyöntekijä, sinulla olisi kummallinen asenne oikeita potilaita kohtaan silloin. Yleistäkin tuolla alalla?

Ap

Täällä taas big pharmasta möyhöttäjät vauhdissa. Ennalta-arvattavasti.

Minulle tuli tuosta jaksosta lähinnä vain sellainen tunne, että terveydenhuolto- ja mielenterveysjärjestelmä ei ole hallinnut/ei edelleenkään hallitse masennuslääkkeiden turvallista määräämistä, vaan osa epäonnisista potilaista on lähinnä  jätetty heitteille kyseisten lääkkeiden kanssa selviämään yksin seurauksista. Tämä kannattaa potilaana ottaa huomioon. Jos työkyky menee lääkkeiden esim. vieroituksen seurauksena tai saa pitkittynyttä vahinkoa ja oireita, niin siinä on järjestelmän armoilla, jossa järjestelmä tuntuu näkevän kaikki mielenterveysdiagnoosina, ja todennäköisesti jo lääkkeillä satutetuille yrittää tunkea lisää lääkkeitä pahentaen mahdollisesti vahinkoa sekä lisäten traumaa kokemuksesta. Mitään rahaa ei saa jos menettää työkykynsä lääkevahinkojen seurauksena, koska sitä on niin vaikea todistaa. Toki jos tämä diagnosoidaan mt-ongelmana sitä rahaa voi saada. Monia ei ole uskottu kun ovat selittäneet ongelmistaan vieroituksen kanssa, ja syynä on ollut yleinen käsitys luulleen että ne on turvallisempia ja vähähaittaisempia kuin ovatkaan ja hoitosuositukset mitkä ei ole ottaneet asiaa huomioon. tieto lääkkeiden haitoista voi kestää vuosikymmeniä jopa rakentua, minä aikana ei olla kuitenkaan nähty ongelmaksi laittaa suuri määrä ihmisiä niille jopa pitkäaikaisesti.

Uskoisin, että koska niin lukuisia ihmisiä länsimaissa on laitettu näille lääkkeille, niitä ns. harvinaisiakin tapauksia alkaa näkymään sieltä aika paljonkin ja tämä on ollut pakkorako alkaa puhumaan haitoista, koska tiedonvälitys sosiaalisessa mediassa on nykyään niin helppoa, ja ihmiset kyllä löytävät toisensa ketä on näillä lääkkeillä satutettu, Suomestakin alkaa löytyä sos.mediasta vierotusryhmää. Kansantaloudellisesti ja eettisesti ajateltuna yksikin lääkkeillä tuhottu elämä maksaa paljon ja on väärin.

Miksi erityisesti tuntuu että potilaita on altistettu riskeille on se, että noita saa määrätä yleislääkärit yhä lisääntyviin määriin vaivoja ja yleislääkärien pitäisi osata laajoja kokonaisuuksia eri lääkkeistä, ja ehkä spesifi tieto jää sitten vähemmälle. Lisäksi kyseisistä lääkkeistä on annettu turvallisempi kuva ja on aika outoa puhua ei riippuvuutta aiheuttavista lääkkeistä, kun jotkut joutuvat noita kuten ohjelmassa tarkkuusvaa´an kanssa vuosia vähentelemään kärsien jopa vaikeista vieroitusoireista.  Vaikka näihin lääkkeisiin ei sisältyisi voimakasta toleranssia tai himoa aineen käyttöön, voi niiden laskeminen olla lähes mahdottoman tuntuista, koska keho jää koukkuun. Muistelen 2000 - luvun alkupuolella, kun lääkäri sanoi minulle että nämä ei aiheuta riippuvuutta ja ne voi lopettaa milloin vaan. Aika paljon on ääni kellossa muuttunut, kun Britannian hoitosuosituksissa aletaan mennä siihen suuntaan, että potilasta pitää varoittaa lääkkeen vieroitusoireista. Sanomalla että lääkkeen voi lopettaa milloin vaan saadaan potilas luulemaan lääkkeen olevan hyvinkin turvallista tai helppoa lopettaa miten asia ei ole, miten asia ei selvästikään ole. Ilmeisesti nykyajan lääketieteessä on mahdollista muuttaa täysin ääni kellossa käsityksistä lääkkeiden haittojen suhteen, että tämä on ainakin lisännyt omaa varauksellisuutta lääkärien ammattitaitoa kohtaan

Ja mitä tulee näihin geeneihin ja mitä lie mistä on puhuttu että ehkä jotkut on herkempiä saamaan vieroitusoireita ja ehkä niitä voisi tutkia tulevaisuudessa, niin kannattaisi varmaan ottaa potilaat erityisen tarkkailun alle, jotka on käyttäneet lääkkeitä pitkiä aikoja ja kenties suurempia annoksia. Kenties nuoresta pitäen, aivot kehittyen lääkkeen vaikutuksen alla. Siinä vaikuttaisi olevan yksi riskiryhmä. Ihan lääkepakettikin mainitsee, että tämä lisää viekkareiden riskiä.

"Lopettamisoireiden riski on suurempi, jos valmistetta on käytetty pitkään tai suurina annoksina tai jos annosta pienennetään liian nopeasti. Useimmiten lopettamisoireet ovat lieviä ja häviävät itsestään parissa viikossa. Joillakin ne voivat kuitenkin olla vaikeita tai kestää kauan (2–3 kuukautta tai kauemmin)."

On tainnut osalla tapaamistani lääkäreistäkin jäädä lukematta tuo viimeinen kohta, että lopetusoireet voi olla vaikeita tai kestää kauemmin kuin 2-3 kk, koska yksi väitti kivenkovaan, että 2 kk vieroituksesta oireeni eivät ole enää lopetusoireita. Ja hän oli psykiatri. Vieroitusoireitani on pidentänyt vieroitusoireiden aikana aloitetut lääkkeet, mitkä eivät auttaneet ja vain pahensivat oloa, ja mistä on ollut yhä vaikeampi vieroittautua.

Omalla kohdallani melkein jokainen kohta lääkkeen turvallisessa määräämisessä kusi. Realistisen informaation tarjoaminen määräämishetkellä jossa myös potilas voi punnita hyötyjä ja haittoja, haittojen ja tehon seuranta, vieroitusoireista informoiminen, tuen tarjoaminen vieroituksessa ja turvallisten vähennysohjeiden antaminen. Ohops! En usko että mainitsemiani haittoja lääkkeistä on edes kirjattu mihinkään.

Kun kuulen joidenkin psykiatrien puhuvan kuinka masennuslääkkeiden hyödyt voittaa haitat tv:ssä, niin en voi olla ajattelematta, että kyseisen ammattikunnan intresseihin ei kyllä sopisi sanoa, että ehkä haitat saattaakin voittaa hyödyt, varsinkin jos on ollut itse niitä ihan hirveitä määriä määräämässä ja kyseinen ammattikunta on se, joiden työ pitkälti perustuu erilaisten lääkkeiden määräämiseeen potilaille ja pitkälti biologiseen tapaan hahmottaa mt-ongelmat.

Mielialalääkkeet on minustakin sellainen "villi länsi" että en uskaltaisi alkaa niitä ikinä käyttää. Ei voi yhtään tietää mitä niistä oikeasti seuraa. Joten, ei ap minusta vallan väärässä ole.

Parin läheisen masennusta sivusta seuranneena olen todennut, etten koske mielialalääkkeisiin kuin vasta jos mikään muu ei toimi. Se on yhtä kokeilua kokeilun perään. Voi kestää vuosikymmen, ennen kuin löytyy mukamas sopiva lääke, joka todellisuudessa vie kaiken energian ja tunteet pois.

Puoskari kirjoitti:

Terapiaan ei asiakkaiden tai yhteiskunnan rahat riitä, joten mikä ratkaisuksi? Raitista ilmaa ja meditaatiota?

Ehkä se preventio voisi lähteä sieltä koulumaailmasta, jossa pakollisena voisi ihan hyvin olla yliopiston psykologian perusopintojen osuus. Auttaisi myös vanhemmuudessa, työssä ja monessa muussakin asiassa.

Jonkun A-studion perusteella ei saa mitään käsitystä koko aiheesta. Mielialalääkkeet ja niiden käyttöindikaatiot on niin laaja aihealue että sitä pitää opiskella vähintäänkin kuukausia jos haluaa siitä todella ymmärtää. Terapia ei myöskään aina ole todellakaan mikään realistinen vaihtoehto lääkkeille. Terapia on kallista (vaikka Kela-maksaisikin osan), hyvän terapeutin löytäminen voi olla hankalaa, terapia voi olla erittäin hidasta ja joskus terapia on tehotonta.

Vierailija kirjoitti:

Jonkun A-studion perusteella ei saa mitään käsitystä koko aiheesta. Mielialalääkkeet ja niiden käyttöindikaatiot on niin laaja aihealue että sitä pitää opiskella vähintäänkin kuukausia jos haluaa siitä todella ymmärtää. Terapia ei myöskään aina ole todellakaan mikään realistinen vaihtoehto lääkkeille. Terapia on kallista (vaikka Kela-maksaisikin osan), hyvän terapeutin löytäminen voi olla hankalaa, terapia voi olla erittäin hidasta ja joskus terapia on tehotonta.

Terapia hakkaa lääkkeet muissa paitsi DSM-V akselin I asioissa, kuten skitsofreniassa. Käytännössä opimi-olusuhteissa teho on noin 86% eli 0.8 ja jossain ahdistuneisuushäiriöissä voidaan mennä 95% luokkaan. Terapia on tosiaan kallista, mutta niin ovat lääkkeetkin, jos niillä tuotetaan työkyvyttömiä. Suomi on OECD-maista sairain näillä mittareilla mitattuna, eli kun mielialalääkkeiden käyttö kaikkine indikaatioineen on tuplannut käytön 20v sisään, on samaan aikaan aikaa työkyvyttömien ja mielenterveyshäiriöiden määrä räjähtänyt käsiin ja on kaikista kallein yhteiskunnalle.

ADHD/ADD-tapauksissa voidaan väärin diagnosoida masennukseksi / ahdistukseksi. Jos annetaan oikeat lääkkeet, niin muut ongelmat korjaantuvat todennäköisesti samalla.

Vierailija kirjoitti:

ADHD/ADD-tapauksissa voidaan väärin diagnosoida masennukseksi / ahdistukseksi. Jos annetaan oikeat lääkkeet, niin muut ongelmat korjaantuvat todennäköisesti samalla.

Määrällisesti eniten diagnosoidaan masennukseksi kilpirauhasen vajaatoiminta ja voisi olettaa myös monien muiden hormonaalisten ongelmien tuottavan vastaavia oireita kuin masennuksessa. Tässä myös syy miksi endokrinologeja, etenkään neuroendokrinologiaan perehtyneitä lekureita ei haluta kouluttaa.

Puoskari kirjoitti:

Terapiaan ei asiakkaiden tai yhteiskunnan rahat riitä, joten mikä ratkaisuksi? Raitista ilmaa ja meditaatiota?

Terapiakaan ei aina auta. Olen sairastanut vaikeaa masennusta ja ahdistusta vuosia. Kärsimys on ollut valtavaa. Pelkäsin kuitenkin masennuslääkkeitä enkä uskaltanut aloittaa. Terapiassa kävin 4 vuotta ja senkin jälkeen psykologeilla ja s-hoitajilla eikä terapia auttanut. Sitten sairastuin syöpään ja hoitojen loputtua sain venlafaksiinia sytostaattien aiheuttamiin vaihdevuosioireisiin joiden vuoksi olin melkein invalidisoitunut. Myös mieliala oli suisidaalinen, mikään ei enää kiinnostanut eikä tuntunut miltään. 7 vuoteen en juuri pystynyt nukkumaan.

Syön venlaa pienimmällä annoksella. Nyt pystyn nukkumaan hyvin, jaksan toimia normaalisti, ei kovasti ahdista ja pystyn nauttimaan asioista. Tiedän vieroitusoireista ja sivuhaitoista mutta ehkä joudun lopun elämääni syömään lääkettä. Myös syöpähoidoista on sivuhaittoja lopunelämää niin ei yhdet lisää kovin paljon merkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Puoskari kirjoitti:

Terapiaan ei asiakkaiden tai yhteiskunnan rahat riitä, joten mikä ratkaisuksi? Raitista ilmaa ja meditaatiota?

Terapiakaan ei aina auta. Olen sairastanut vaikeaa masennusta ja ahdistusta vuosia. Kärsimys on ollut valtavaa. Pelkäsin kuitenkin masennuslääkkeitä enkä uskaltanut aloittaa. Terapiassa kävin 4 vuotta ja senkin jälkeen psykologeilla ja s-hoitajilla eikä terapia auttanut. Sitten sairastuin syöpään ja hoitojen loputtua sain venlafaksiinia sytostaattien aiheuttamiin vaihdevuosioireisiin joiden vuoksi olin melkein invalidisoitunut. Myös mieliala oli suisidaalinen, mikään ei enää kiinnostanut eikä tuntunut miltään. 7 vuoteen en juuri pystynyt nukkumaan.

Syön venlaa pienimmällä annoksella. Nyt pystyn nukkumaan hyvin, jaksan toimia normaalisti, ei kovasti ahdista ja pystyn nauttimaan asioista. Tiedän vieroitusoireista ja sivuhaitoista mutta ehkä joudun lopun elämääni syömään lääkettä. Myös syöpähoidoista on sivuhaittoja lopunelämää niin ei yhdet lisää kovin paljon merkkaa.

Näinhän se on voi olla joskus. On vaarallista uskoa myöskään siihen, että terapia olisi aina toimiva ratkaisu. Vaikeassa tilanteessa kannattaa varmaan pyrkiä kokeilemaan lääkkeiden ja terapian yhdistelmää, jos vain mahdollista.