Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Itseäni huolettaa kyllä se, että lapseni palaavat pian kouluun, ja näissä kouluissa on lapsia, jotka ovat viettäneet lomiaan muualla Suomessa ja ulkomailla. Itse työskentelen myös opettajana ja omien kokemusteni perusteella näyttää siltä, että vain harvat flunssaoireista kärsivät lapset käyvät testeissä, eikä pieni nuha, kurkkukipu tai edellispäivän kuume estä lainkaan sitä etteikö kouluun voisi palata seuraavaksi päiväksi. Kouluilta ei ole tullut pitkiin aikoihin mitään viestejä, joissa muistutettaisiin kotiin jäämisestä tai testeistä, jos oireita ilmenee.
Nyt olen kääntymässä jo sille kannalle, että ainakaan yläkoulua käyvä lapseni ei palaa vielä ensi viikolla kouluun. Otan toki myös yhteyttä luokanohjaajaan ja rehtoriin, ja mikäli he voivat kirjallisesti tai sähköisesti taata, että koulunkäynti on varmasti turvallista ja kaikki oirelevat lapset on testattu ja ulkomailla lomiaan viettäneet ovat olleet 10 päivän karanteenissa, niin sitten voin muuttaa mieleni.
Voi apua, onko sinulla edes lapsia?
Koulun alkaminen huolettaa todella paljon. Korona on vaarallinen verisuonitauti ja lapset ei edes saa näkyviä oireita. Luokalla voi olla terveeltä vaikuttava tartuttaja. Leviltä se leviää ja monet perheet on olleet reissussa kuten tuo HUS-pomokin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari faktaa.
0,01% on kuollut koronaan Suomen asukkaista.
0,02% on kuollut koronaan koko maailman asukkaista.
Oikeasti? Pandemia? Mä ymmärtäisin tämän kaiken hössötyksen jos nuo prosentit ois jotain 10% luokkaa.
Pari faktaa: sairaaloiden kantokyky. Jos annetaan levitä hallitsemattomasti, yhä enemmän ihmisiä joutuu srlahoitoon ja sairaalat ei pysty hoitamaan kaikkia. Eli enemmän ihmisiä kuolisi. Vertaa Britannian tai Yhdysvaltojen tilanne. Lisäksi uusi
mutaatio sairastuttaa enemmän lapsi ja nuoria kuin aiempi.Fakta: Suomessa sairaaloissa oo ollu mitään hätää. Muu hoito on ajettu alas ihan turhaan. Jos parin sadan potilaan tai 30 tehohoitopotilaan takia kantokyky romahtaa ni on joku muu ku korona kyllä pahasti vialla.
Fakta: ei ole ollutkaan. Koska rajoitukset. Edelleen, vertaa Uk tai USA miten käy sairaaloiden jos leviää hallitsemattomasti.
Mitkä rajoitukset? Miksi pitää Suomea verrata johonkin muuhun maahan? Mistä me tiedetään mikä siellä on todellinen tilanne? Täälläkin media ja osa teistäkin jauhaa kuinka meillä menee huonosti vaikka ei mene.
Jottei totuus unohtuisi
https://www.vauva.fi/keskustelu/3999095/hus-pomo-lapissa-lomailemassa?c…
Kyllä pitää verrata siihen mitä muissa maissa tapahtuu jos on rajat auki. Sieltä se tuli ja leviää jatkossakin. Suomi ei ole erillinen saareke.
Joulun ja uudenvuoden jälkeen oikeasti pelottaa laittaa lapset kouluun. Lapin lomailijat palaa. Uuden vuoden baareissa ryyppäävien alkoholist vanhempien lapset altistuneet.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni huolettaa kyllä se, että lapseni palaavat pian kouluun, ja näissä kouluissa on lapsia, jotka ovat viettäneet lomiaan muualla Suomessa ja ulkomailla. Itse työskentelen myös opettajana ja omien kokemusteni perusteella näyttää siltä, että vain harvat flunssaoireista kärsivät lapset käyvät testeissä, eikä pieni nuha, kurkkukipu tai edellispäivän kuume estä lainkaan sitä etteikö kouluun voisi palata seuraavaksi päiväksi. Kouluilta ei ole tullut pitkiin aikoihin mitään viestejä, joissa muistutettaisiin kotiin jäämisestä tai testeistä, jos oireita ilmenee.
Nyt olen kääntymässä jo sille kannalle, että ainakaan yläkoulua käyvä lapseni ei palaa vielä ensi viikolla kouluun. Otan toki myös yhteyttä luokanohjaajaan ja rehtoriin, ja mikäli he voivat kirjallisesti tai sähköisesti taata, että koulunkäynti on varmasti turvallista ja kaikki oirelevat lapset on testattu ja ulkomailla lomiaan viettäneet ovat olleet 10 päivän karanteenissa, niin sitten voin muuttaa mieleni.
Et taida olla opettaja, jos et sitä tiedä, että opettajille ei tule tieto kenenkään koronatesteistä. Avi voi sulkea kouluja. Opettajat eivät näistä päätä.
Vierailija kirjoitti:
https://www.scmp.com/news/china/science/article/3116006/coronavirus-wuh…
Wuhanissa lockdownit toimi, epidemia ohi, baarit auki
https://www.bbc.com/news/health-55507012
The new variant of Covid-19 is "hugely" more transmissible than the virus's previous version, a study has found. It concludes the new variant increases the Reproduction or R number by between 0.4 and 0.7.
Uusi muunnos siinä määrin tartuttavampi etteivät Englannin aiemmat lockdown-toimet olisi riittäneet sille. Tarttuu lapsiin ja nuoriin.
Nyt olisi syytä laittaa koulut kiinni ja etäopetukseen vähintään tammikuuksi, mutta eivät ole siitä vieläkään tiedottaneet joten taitavat odotella että tarttuu ensin.
Campbellin videolta taas: se rajoitus(tier) jolla pidettiin vanha virus R-luvussa 0,85 pitää uuden variantin R-luvussa 1,25 eli eksponentiaalisen kasvun vaiheessa.
Eli todellakin tarvitaan tiukempia toimia uuden variantin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007715725.html
Minkähän tyyppinen haitta rokotteesta on tullut?
Jos joku vammautuu tai kuolee rokotteeseen, pitääkö vammoja tai kuolemia olla 5 kappaletta, ennen kuin se haitta voidaan kertoa? Uutisessa lukee.
Minä kyllä ilmoitin opelle lapsen koronatestin tuloksen, kun oli syksyllä kuumeessa, oli nega
Opettajat on aika paljon yhteyksissä lasten vanhempiin. Kun lapseni sairastui kerroin testituloksen suoraan opettajalle.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b6c5810d-00cd-42e3-9184-aaece44e144f
Ei mikään ihme, jos tauti leviää, kun ne jotka asioista ohjeistusta antaa toimii näin.
Vastuunoton ja käytöksen korjauksen sijaan kerrotaan, kuinka vastuullisesti on toimittu ja muut kollegat komppaa: juu, vastuullista on.
Sinne kahvilaan, kun menee se maski naamalla kaverien kanssa, ja kahvia juodessa ottaa sen maskin pois ja lähtiessä taas maski naamaan.
Se virusko ei tässä ehdi tarttua? Että tätä nyt suositellaan?
Samassa tilassa päivän aikana hönkii aika joukko ihmisiä, ei siinä välit juuri auta.
Mietin, että kun syksyn aikana on tavannut näitä matkakumpoaneitaan, eikä muita, että kuinka tiukka se heidän muodostamassa kupla todellisuudessa oli? Että ihanko oikeasti heillä oli tiukka Korona kupla? Epäilen.
En toki sano tuomiten, itsellänikin on parantamisen varaa, kai meillä kaikilla.
Se vaan, että siinä kohtaa, kun on asema, on vastuu ja esimerkki mukana. Kaikki me ollaan esimerkki jollekin. Esimerkin pitäisi lähteä johdosta, ei toisin päin.
Tässä maassa ei ole otettu koko aikana Koronan torjuntatalkoisiin vakavasti. Eikä oteta edelleenkään.
Ihan muista syistä olemme onnistuneet hyvin moneen muuhun verrattuna. Hyvin huonosti onnistujiin verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pitää verrata siihen mitä muissa maissa tapahtuu jos on rajat auki. Sieltä se tuli ja leviää jatkossakin. Suomi ei ole erillinen saareke.
Ihan ku seinille puhuis. Mieti, vuoden aikana alle 1% suomalaisista on sairastunu. Siis alle 1%.
Vierailija kirjoitti:
Joulun ja uudenvuoden jälkeen oikeasti pelottaa laittaa lapset kouluun. Lapin lomailijat palaa. Uuden vuoden baareissa ryyppäävien alkoholist vanhempien lapset altistuneet.
Turussa skoppen lennon koululaiset
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pitää verrata siihen mitä muissa maissa tapahtuu jos on rajat auki. Sieltä se tuli ja leviää jatkossakin. Suomi ei ole erillinen saareke.
Kato, ei Suomea voi suojata, täytyy tehdä samat toimet mitä muut. ( ehkä).
Mitä jos on i di ootte ja ympärillä? Suojataanko heidän mukaan?
Tätä en tajua:
Kesällä saatiin luvut alas. Miksi siitä ei pidetty kiinni? Rajat avattu siten, että KARANTEENIN kautta sisään ja ulos.
Ei tämä nyt niin kovin vaikeaa luulisi olevan, epämukavaahan se olisi maah an tulijoille, tottakai, mutta ehkä sitä epämukavuutta ei voi heille suoda, kun on ilmeisesti sitten mukavampaa sairastaa se Korona?
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen tuttu on kuollut coronaan. Vanha ja monisairas oli. Viisi tutua sairastaa, joista yksi on kuolleen vanha läheinen ja lisäksi kahdessa eri perheestä on kummassakin ainakin kaksi sairastunutta. Lapsi ja vanhempi molemmissa perheissä ja en tiedä miten voivat tällä hetkellä. Heillä taustalla tunnettu altistus koulussa vähän ennen joululomaa. Vanhukset eivät ole saaneet tartuntaa ainakaan näiltä perheiltä.
Jaksamisia sinne. Toivotaan paranemisia.
Tuo voi olla pian ikävää todellisuutta monelle muullekin.
Vierailija kirjoitti:
Joulun ja uudenvuoden jälkeen oikeasti pelottaa laittaa lapset kouluun. Lapin lomailijat palaa. Uuden vuoden baareissa ryyppäävien alkoholist vanhempien lapset altistuneet.
Auttaisko muutama päivä sairaslomaa koulun alusta? Se olis muutama päivä vähemmän tartunta-aikaa.
Jos ovat olleet uudenvuoden Lapissa, niin eiköhän jo 10.1. ole tarttunut muihin oppilaisiin, jos tarttuu. Tulee vain pari päivää poissaoloa koulusta.
Harvinaisen saman suuntaista ajattelua, kerrankin...
"Mentiin kotiin ja vedettiin peitto korville"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koronavuonna-2020-jaettiin-pisteita…
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä ilmoitin opelle lapsen koronatestin tuloksen, kun oli syksyllä kuumeessa, oli nega
Hmm, itselle ei kyllä tullut mieleen että pitäisi opelle ilmoittaa testistä ja negatuloksesta kun koululainen oli kipeänä. Näinköhän meidänkin ope nyt ajattelee ettei nuokaan testeissä käyneet kun en tajunnut ilmoittaa? Laitoin vain viestin että lapsi sairaana, en sen tarkemmin selostanut testeihin menoa tai testitulosta.
Oletteko siis muut tosiaan laittaneet opelle ilmoituksen siitä jos lapsi menee testiin ja ilmoittaneet testituloksesta? Itse olen ajatellut että testiasia kuuluu sitten vasta koululle jos lapsella todetaan korona, ja kun testiin nyt kuitenkin oletetaan kaikkien flunssaisten menevän niin en ole nähnyt tarpeelliseksi asiaa koululle tiedottaa.
Samat fiilikset. Kaksi lasta koulussa ja yksi päiväkodissa. Itse koulussa töissä. Pidän aika isona riskinä taudin saamista ensimmäisenä koulu/työviikkona loman jälkeen.