Lapsi temppuilee ruoan kanssa

Meillä on vähän sama, mutta ei ihan yhtä pahana: 2-vuotias, jonka paino kulkee koko ajan alakäyrällä ja neuvolassa ollaan käyty ylimääräisissä painotarkkailuissa melkein syntymästä asti. Meillä on helpottanut puhelimen käyttö: Ryhmä Hau, Kaapo, Pipsa Possu jne. pyörimään puhelimeen. Samalla kun lapsi katselee puhelinta, istun hiljaa vieressä ja syötän lusikalla vaivihkaa ruokaa suuhun. Joskus ei suostu syömään, joskus menee iso annos keittoa ja joskus suostuu syömään vain yhtä ainesosaa esim vain lohta tai vain herneitä. Jos lapsi haluaa keskustella, puhutaan vain Pipsa Possusta jne, en kommentoi syömistä mitenkään vaan hiljaa tarjoan lusikkaa suuhun. Kun ruokailu on loppunut, kehun kovasti kaikesta mitä lapsi on syönyt, mutta ruokailun aikana siihen ruokailuun ei kiinnitetä huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos syöttäisit vaikka lattialla lempiruokaa ja lukisitte vaikka samalla lempikirjaa? Tuo on nyt kamala kierre, mikä pitää saada katkaistua ja lapsi on vielä ihan pieni. Ei maitoa ennen kuin on syönyt ruokaa. Jos aistiherkkyyttä, sitten tarvitsette toimintaterapiaa tms. Ihan pienten ruokailussa auttaa myös puheterapeutti (!).

Lattialla ei pysy hetkeäkään paikallaan vaan karkaa heti pois ruoan ääreltä. On pakko pitää tuolissa, jotta pysyy edes hetken syömässä. Kirjoja voin kokeilla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän sama, mutta ei ihan yhtä pahana: 2-vuotias, jonka paino kulkee koko ajan alakäyrällä ja neuvolassa ollaan käyty ylimääräisissä painotarkkailuissa melkein syntymästä asti. Meillä on helpottanut puhelimen käyttö: Ryhmä Hau, Kaapo, Pipsa Possu jne. pyörimään puhelimeen. Samalla kun lapsi katselee puhelinta, istun hiljaa vieressä ja syötän lusikalla vaivihkaa ruokaa suuhun. Joskus ei suostu syömään, joskus menee iso annos keittoa ja joskus suostuu syömään vain yhtä ainesosaa esim vain lohta tai vain herneitä. Jos lapsi haluaa keskustella, puhutaan vain Pipsa Possusta jne, en kommentoi syömistä mitenkään vaan hiljaa tarjoan lusikkaa suuhun. Kun ruokailu on loppunut, kehun kovasti kaikesta mitä lapsi on syönyt, mutta ruokailun aikana siihen ruokailuun ei kiinnitetä huomiota.

Meillä tuo voisi toimia, mutta miten sitten päästä eroon siitä kännykästä? Että syökö aina vain, jos saa sen kännykän? Ja miten lapsi oppii itse syömään, jos sitä aina syötetään? Ap

Syökö mitään niin, jos laitat esim. porkkanatikkuja kuppiin ja annat leikin lomassa syödä näitä? Suostuuko ylipäätään laittamaan eri makuisia ruoka-aineita suuhunsa? Mietin että mitä kautta tuota ongelmaa kannattaisi lähteä lähestymään. Onko lapsi ylipäätään kiinnostunut maistelemaan mitään makuja, vai onko pöydässä istumisesta tullut valtapeliä, vaikka muussa tilanteessa saattaisi olla kiinnostunut maistelemaan.

Onko hän koskaan syömistilanteissa muiden lasten seurassa? Joskus lapset syö kun näkevät että kaveri syö?

Vierailija kirjoitti:

Syökö mitään niin, jos laitat esim. porkkanatikkuja kuppiin ja annat leikin lomassa syödä näitä? Suostuuko ylipäätään laittamaan eri makuisia ruoka-aineita suuhunsa? Mietin että mitä kautta tuota ongelmaa kannattaisi lähteä lähestymään. Onko lapsi ylipäätään kiinnostunut maistelemaan mitään makuja, vai onko pöydässä istumisesta tullut valtapeliä, vaikka muussa tilanteessa saattaisi olla kiinnostunut maistelemaan.

Syö kyllä muutaman, mutta heittelee lattialle ja seinään yhtä monta kuin syö. Maistelee kyllä, mutta maisteln lomassa sotkee ja heittää enemmän kuin maistelee. Mielestäni syöminen ei ole valtapeliä, vaan lapsen mielestä maailman hauskin leikki, johon kuuluu asioiden heittäminen seinään, lattialle, sotkeminen jne. Minä nyt nimesin sen temppuiluksi, koska alan olla hermoraunio siitä. Mutta se ei ole temppuilua uhmamielessä. En vain saa lasta ymmärtämään, että kyseessä ei ole leikki. Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko hän koskaan syömistilanteissa muiden lasten seurassa? Joskus lapset syö kun näkevät että kaveri syö?

Monesti. Temppuilee samoin silti. Ja hoidossa myös samalla tavalla. Ap

Meillä lapsen ei tarvinnut syödä, jos ei halunnut. Samaa tarjottiin silti seuraavalla kerralla.

Söi sitten, kun oli nälkä. Ei kuollut ja kehittyi normaalisti.

Ruoka ei ole ongelma, jos sitä kuitenkin on.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsen ei tarvinnut syödä, jos ei halunnut. Samaa tarjottiin silti seuraavalla kerralla.

Söi sitten, kun oli nälkä. Ei kuollut ja kehittyi normaalisti.

Ruoka ei ole ongelma, jos sitä kuitenkin on.

Noinhan se yleensä onkin. Mutta meillä ruoka on ollut ongelma aina, jo vauvana eli silloin kun lapsella ei vielä ole edes omaa tahtoa olemassa. Jo imetys oli hankalaa, kun ei halunnut oikein koskaan imeä eikä juoda pullosta, niihin jouduttiin keksimään monta kikkakolmosta, jotta ne onnistui jotenkin ja juostiin koko ajan neuvolassa painokontrolleissa kun maidon juonti ei kunnolla onnistunut. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän sama, mutta ei ihan yhtä pahana: 2-vuotias, jonka paino kulkee koko ajan alakäyrällä ja neuvolassa ollaan käyty ylimääräisissä painotarkkailuissa melkein syntymästä asti. Meillä on helpottanut puhelimen käyttö: Ryhmä Hau, Kaapo, Pipsa Possu jne. pyörimään puhelimeen. Samalla kun lapsi katselee puhelinta, istun hiljaa vieressä ja syötän lusikalla vaivihkaa ruokaa suuhun. Joskus ei suostu syömään, joskus menee iso annos keittoa ja joskus suostuu syömään vain yhtä ainesosaa esim vain lohta tai vain herneitä. Jos lapsi haluaa keskustella, puhutaan vain Pipsa Possusta jne, en kommentoi syömistä mitenkään vaan hiljaa tarjoan lusikkaa suuhun. Kun ruokailu on loppunut, kehun kovasti kaikesta mitä lapsi on syönyt, mutta ruokailun aikana siihen ruokailuun ei kiinnitetä huomiota.

Meillä tuo voisi toimia, mutta miten sitten päästä eroon siitä kännykästä? Että syökö aina vain, jos saa sen kännykän? Ja miten lapsi oppii itse syömään, jos sitä aina syötetään? Ap

Syömisessä on hieman parempia kausia ja huonompia kausia. Kun on parempi kausi menossa, lapsi syö itse osan ruuasta. Huonommalla kaudella ei syö oikein mitään. Lapsella on siis aina oma lusikka tai haarukka ja saattaa syödä sillä. Minä istun vieressä ja täydennyssyötän. Jäätelöä lapsi esim osaa syödä hienosti :-) Jos lapsi viskaa lusikan menemään nostan sen tai annan uuden, vaikka siihen menisi 20 kertaa lusikan nostoa. Muutenhan lapsi pääse hankalaksi kokemastaan tilanteesta vain viskamalla lusikan. Puhelimesta vieroittamista en ole hätäillyt,koska tärkeämpää on saada lapsi syömään edes jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syökö mitään niin, jos laitat esim. porkkanatikkuja kuppiin ja annat leikin lomassa syödä näitä? Suostuuko ylipäätään laittamaan eri makuisia ruoka-aineita suuhunsa? Mietin että mitä kautta tuota ongelmaa kannattaisi lähteä lähestymään. Onko lapsi ylipäätään kiinnostunut maistelemaan mitään makuja, vai onko pöydässä istumisesta tullut valtapeliä, vaikka muussa tilanteessa saattaisi olla kiinnostunut maistelemaan.

Syö kyllä muutaman, mutta heittelee lattialle ja seinään yhtä monta kuin syö. Maistelee kyllä, mutta maisteln lomassa sotkee ja heittää enemmän kuin maistelee. Mielestäni syöminen ei ole valtapeliä, vaan lapsen mielestä maailman hauskin leikki, johon kuuluu asioiden heittäminen seinään, lattialle, sotkeminen jne. Minä nyt nimesin sen temppuiluksi, koska alan olla hermoraunio siitä. Mutta se ei ole temppuilua uhmamielessä. En vain saa lasta ymmärtämään, että kyseessä ei ole leikki. Ap

Reagoitko aina samoin siihen tilanteeseen? Kiellät, kiellät, keräilet niitä ympäriinsä, kiellät, maanittelet, suutut... koska sinänsä mikään minkään asian heittely nyt ei oikeasti ole kovin viihdyttävää pitemmän päälle. Tuskin lapsi heittelee dublojakaan ympäriinsä ja kiljuu riemusta tai ulkona pikkukiviä. Jokin siinä syömishetkessä on sellaista mikä tekee tuosta kivaa. Onko se sitten se huomio mitä tuolla sinulta saa vai mikä. Jotenkin tuossa täytyy päästä sinne lapsen pään sisään ja olla fiksumpi. Tee siitä tylsää. Anna ruokaa joka ei sottaa kovin pahasti, anna heitellä mitä heittelee, syö itse rauhassa (siitä tulee parempi mieli ja hermot kestää paremmin). Syö myös jälkiruokaa ja sano että sitä saa sellaiset jotka ei heittänyt ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän sama, mutta ei ihan yhtä pahana: 2-vuotias, jonka paino kulkee koko ajan alakäyrällä ja neuvolassa ollaan käyty ylimääräisissä painotarkkailuissa melkein syntymästä asti. Meillä on helpottanut puhelimen käyttö: Ryhmä Hau, Kaapo, Pipsa Possu jne. pyörimään puhelimeen. Samalla kun lapsi katselee puhelinta, istun hiljaa vieressä ja syötän lusikalla vaivihkaa ruokaa suuhun. Joskus ei suostu syömään, joskus menee iso annos keittoa ja joskus suostuu syömään vain yhtä ainesosaa esim vain lohta tai vain herneitä. Jos lapsi haluaa keskustella, puhutaan vain Pipsa Possusta jne, en kommentoi syömistä mitenkään vaan hiljaa tarjoan lusikkaa suuhun. Kun ruokailu on loppunut, kehun kovasti kaikesta mitä lapsi on syönyt, mutta ruokailun aikana siihen ruokailuun ei kiinnitetä huomiota.

Meillä tuo voisi toimia, mutta miten sitten päästä eroon siitä kännykästä? Että syökö aina vain, jos saa sen kännykän? Ja miten lapsi oppii itse syömään, jos sitä aina syötetään? Ap

Syömisessä on hieman parempia kausia ja huonompia kausia. Kun on parempi kausi menossa, lapsi syö itse osan ruuasta. Huonommalla kaudella ei syö oikein mitään. Lapsella on siis aina oma lusikka tai haarukka ja saattaa syödä sillä. Minä istun vieressä ja täydennyssyötän. Jäätelöä lapsi esim osaa syödä hienosti :-) Jos lapsi viskaa lusikan menemään nostan sen tai annan uuden, vaikka siihen menisi 20 kertaa lusikan nostoa. Muutenhan lapsi pääse hankalaksi kokemastaan tilanteesta vain viskamalla lusikan. Puhelimesta vieroittamista en ole hätäillyt,koska tärkeämpää on saada lapsi syömään edes jotain. 

Ok, kiitos vastaksesta, voisin kokeilla tuollaista.

Toinen kysymys vielä: miten sinun hermot kestää sitä temppuilua? Omani kestää melkein aina, mutta joskus on vaikeaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syökö mitään niin, jos laitat esim. porkkanatikkuja kuppiin ja annat leikin lomassa syödä näitä? Suostuuko ylipäätään laittamaan eri makuisia ruoka-aineita suuhunsa? Mietin että mitä kautta tuota ongelmaa kannattaisi lähteä lähestymään. Onko lapsi ylipäätään kiinnostunut maistelemaan mitään makuja, vai onko pöydässä istumisesta tullut valtapeliä, vaikka muussa tilanteessa saattaisi olla kiinnostunut maistelemaan.

Syö kyllä muutaman, mutta heittelee lattialle ja seinään yhtä monta kuin syö. Maistelee kyllä, mutta maisteln lomassa sotkee ja heittää enemmän kuin maistelee. Mielestäni syöminen ei ole valtapeliä, vaan lapsen mielestä maailman hauskin leikki, johon kuuluu asioiden heittäminen seinään, lattialle, sotkeminen jne. Minä nyt nimesin sen temppuiluksi, koska alan olla hermoraunio siitä. Mutta se ei ole temppuilua uhmamielessä. En vain saa lasta ymmärtämään, että kyseessä ei ole leikki. Ap

Reagoitko aina samoin siihen tilanteeseen? Kiellät, kiellät, keräilet niitä ympäriinsä, kiellät, maanittelet, suutut... koska sinänsä mikään minkään asian heittely nyt ei oikeasti ole kovin viihdyttävää pitemmän päälle. Tuskin lapsi heittelee dublojakaan ympäriinsä ja kiljuu riemusta tai ulkona pikkukiviä. Jokin siinä syömishetkessä on sellaista mikä tekee tuosta kivaa. Onko se sitten se huomio mitä tuolla sinulta saa vai mikä. Jotenkin tuossa täytyy päästä sinne lapsen pään sisään ja olla fiksumpi. Tee siitä tylsää. Anna ruokaa joka ei sottaa kovin pahasti, anna heitellä mitä heittelee, syö itse rauhassa (siitä tulee parempi mieli ja hermot kestää paremmin). Syö myös jälkiruokaa ja sano että sitä saa sellaiset jotka ei heittänyt ruokaa.

Kun oikein mietin, niin ekana tulee mieleen, että lapsella menee jotenkin "yli" se, että on ruokailutilanteessa niin huomion keskipisteenä. Tai että siinä on tilanne, jossa hänen pitäisi tehdä jotain tiettyä asiaa, jota odotetaan häneltä. Ja koska menee "yli" jotenkin tunnetasolla, niin homma menee leikkimiseksi, tunne purkautuu niin. Vaikka hän ei ole meille sen enempää huomion keskipisteenä syödessä kuin muissakaan perheissä, vaan tarkoitan sitä, että häntä siinä syötetään tai annetaan syödä itse ja on odotus, että pitäisi syödä. Samantapaista leikiksi menevää tilannetta (temppuilua) on aina ja joka kerta esim. vaipanvaihdot ja muut vastaavat ja on aina olleet niin, jo vauvana. Ei kuitenkaan syö temppuilematta vaikka olisi yksin keittiössä. Ehkä tämä on jotenkin tunteiden säätelyn ongelma lapsella, joka purkautuu niin että pistää homman leikiksi. Mutta en osaa opettaa tunteiden säätelyä niin, että ruokailutilanteessa ei olisi mitään huomiota lapsessa eikä ruoassa eikä syömisessä. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syökö mitään niin, jos laitat esim. porkkanatikkuja kuppiin ja annat leikin lomassa syödä näitä? Suostuuko ylipäätään laittamaan eri makuisia ruoka-aineita suuhunsa? Mietin että mitä kautta tuota ongelmaa kannattaisi lähteä lähestymään. Onko lapsi ylipäätään kiinnostunut maistelemaan mitään makuja, vai onko pöydässä istumisesta tullut valtapeliä, vaikka muussa tilanteessa saattaisi olla kiinnostunut maistelemaan.

Syö kyllä muutaman, mutta heittelee lattialle ja seinään yhtä monta kuin syö. Maistelee kyllä, mutta maisteln lomassa sotkee ja heittää enemmän kuin maistelee. Mielestäni syöminen ei ole valtapeliä, vaan lapsen mielestä maailman hauskin leikki, johon kuuluu asioiden heittäminen seinään, lattialle, sotkeminen jne. Minä nyt nimesin sen temppuiluksi, koska alan olla hermoraunio siitä. Mutta se ei ole temppuilua uhmamielessä. En vain saa lasta ymmärtämään, että kyseessä ei ole leikki. Ap

Reagoitko aina samoin siihen tilanteeseen? Kiellät, kiellät, keräilet niitä ympäriinsä, kiellät, maanittelet, suutut... koska sinänsä mikään minkään asian heittely nyt ei oikeasti ole kovin viihdyttävää pitemmän päälle. Tuskin lapsi heittelee dublojakaan ympäriinsä ja kiljuu riemusta tai ulkona pikkukiviä. Jokin siinä syömishetkessä on sellaista mikä tekee tuosta kivaa. Onko se sitten se huomio mitä tuolla sinulta saa vai mikä. Jotenkin tuossa täytyy päästä sinne lapsen pään sisään ja olla fiksumpi. Tee siitä tylsää. Anna ruokaa joka ei sottaa kovin pahasti, anna heitellä mitä heittelee, syö itse rauhassa (siitä tulee parempi mieli ja hermot kestää paremmin). Syö myös jälkiruokaa ja sano että sitä saa sellaiset jotka ei heittänyt ruokaa.

Jatkan vielä, että tämä lapsi ei tykkää mistään makeasta eikä jälkiruoasta, joten sillä ei voi houkutella. Ei halua mitään sellaista laittaa suuhunsa edes. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän sama, mutta ei ihan yhtä pahana: 2-vuotias, jonka paino kulkee koko ajan alakäyrällä ja neuvolassa ollaan käyty ylimääräisissä painotarkkailuissa melkein syntymästä asti. Meillä on helpottanut puhelimen käyttö: Ryhmä Hau, Kaapo, Pipsa Possu jne. pyörimään puhelimeen. Samalla kun lapsi katselee puhelinta, istun hiljaa vieressä ja syötän lusikalla vaivihkaa ruokaa suuhun. Joskus ei suostu syömään, joskus menee iso annos keittoa ja joskus suostuu syömään vain yhtä ainesosaa esim vain lohta tai vain herneitä. Jos lapsi haluaa keskustella, puhutaan vain Pipsa Possusta jne, en kommentoi syömistä mitenkään vaan hiljaa tarjoan lusikkaa suuhun. Kun ruokailu on loppunut, kehun kovasti kaikesta mitä lapsi on syönyt, mutta ruokailun aikana siihen ruokailuun ei kiinnitetä huomiota.

Meillä tuo voisi toimia, mutta miten sitten päästä eroon siitä kännykästä? Että syökö aina vain, jos saa sen kännykän? Ja miten lapsi oppii itse syömään, jos sitä aina syötetään? Ap

Syömisessä on hieman parempia kausia ja huonompia kausia. Kun on parempi kausi menossa, lapsi syö itse osan ruuasta. Huonommalla kaudella ei syö oikein mitään. Lapsella on siis aina oma lusikka tai haarukka ja saattaa syödä sillä. Minä istun vieressä ja täydennyssyötän. Jäätelöä lapsi esim osaa syödä hienosti :-) Jos lapsi viskaa lusikan menemään nostan sen tai annan uuden, vaikka siihen menisi 20 kertaa lusikan nostoa. Muutenhan lapsi pääse hankalaksi kokemastaan tilanteesta vain viskamalla lusikan. Puhelimesta vieroittamista en ole hätäillyt,koska tärkeämpää on saada lapsi syömään edes jotain. 

Ok, kiitos vastaksesta, voisin kokeilla tuollaista.

Toinen kysymys vielä: miten sinun hermot kestää sitä temppuilua? Omani kestää melkein aina, mutta joskus on vaikeaa. Ap

Melkein aina kestää ja joskus väsyneenä ei. Kun ei meinaa kestää, niin vaihdetaan syöttäjää.

Kuulostaa ihan siltä, että suun motoriikassa on pulmia. Siihen auttaisi terapia. Motoriset pulmat kannattaisi hoitaa pois nopeasti, koska ne haittaavat koulutyötä (esim. kielten opettelua).

Lisäksi lapsesi ei taida tuntea nälkää normaalisti.

Terapiaa saa rahalla tai liioittelemalla ongelmia.

Lue tämä:

https://yle.fi/uutiset/3-10367205

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syökö mitään niin, jos laitat esim. porkkanatikkuja kuppiin ja annat leikin lomassa syödä näitä? Suostuuko ylipäätään laittamaan eri makuisia ruoka-aineita suuhunsa? Mietin että mitä kautta tuota ongelmaa kannattaisi lähteä lähestymään. Onko lapsi ylipäätään kiinnostunut maistelemaan mitään makuja, vai onko pöydässä istumisesta tullut valtapeliä, vaikka muussa tilanteessa saattaisi olla kiinnostunut maistelemaan.

Syö kyllä muutaman, mutta heittelee lattialle ja seinään yhtä monta kuin syö. Maistelee kyllä, mutta maisteln lomassa sotkee ja heittää enemmän kuin maistelee. Mielestäni syöminen ei ole valtapeliä, vaan lapsen mielestä maailman hauskin leikki, johon kuuluu asioiden heittäminen seinään, lattialle, sotkeminen jne. Minä nyt nimesin sen temppuiluksi, koska alan olla hermoraunio siitä. Mutta se ei ole temppuilua uhmamielessä. En vain saa lasta ymmärtämään, että kyseessä ei ole leikki. Ap

Reagoitko aina samoin siihen tilanteeseen? Kiellät, kiellät, keräilet niitä ympäriinsä, kiellät, maanittelet, suutut... koska sinänsä mikään minkään asian heittely nyt ei oikeasti ole kovin viihdyttävää pitemmän päälle. Tuskin lapsi heittelee dublojakaan ympäriinsä ja kiljuu riemusta tai ulkona pikkukiviä. Jokin siinä syömishetkessä on sellaista mikä tekee tuosta kivaa. Onko se sitten se huomio mitä tuolla sinulta saa vai mikä. Jotenkin tuossa täytyy päästä sinne lapsen pään sisään ja olla fiksumpi. Tee siitä tylsää. Anna ruokaa joka ei sottaa kovin pahasti, anna heitellä mitä heittelee, syö itse rauhassa (siitä tulee parempi mieli ja hermot kestää paremmin). Syö myös jälkiruokaa ja sano että sitä saa sellaiset jotka ei heittänyt ruokaa.

Jatkan vielä, että tämä lapsi ei tykkää mistään makeasta eikä jälkiruoasta, joten sillä ei voi houkutella. Ei halua mitään sellaista laittaa suuhunsa edes. Ap

Sittenhän hän saattaa maistaa kaikki ruuat jotenkin todella erilain mitä me muut. Kyllä tuohon ehkä olisi hyvä saada joku ammattilainen keksimään uusia keinoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syökö mitään niin, jos laitat esim. porkkanatikkuja kuppiin ja annat leikin lomassa syödä näitä? Suostuuko ylipäätään laittamaan eri makuisia ruoka-aineita suuhunsa? Mietin että mitä kautta tuota ongelmaa kannattaisi lähteä lähestymään. Onko lapsi ylipäätään kiinnostunut maistelemaan mitään makuja, vai onko pöydässä istumisesta tullut valtapeliä, vaikka muussa tilanteessa saattaisi olla kiinnostunut maistelemaan.

Syö kyllä muutaman, mutta heittelee lattialle ja seinään yhtä monta kuin syö. Maistelee kyllä, mutta maisteln lomassa sotkee ja heittää enemmän kuin maistelee. Mielestäni syöminen ei ole valtapeliä, vaan lapsen mielestä maailman hauskin leikki, johon kuuluu asioiden heittäminen seinään, lattialle, sotkeminen jne. Minä nyt nimesin sen temppuiluksi, koska alan olla hermoraunio siitä. Mutta se ei ole temppuilua uhmamielessä. En vain saa lasta ymmärtämään, että kyseessä ei ole leikki. Ap

Kokeile suuttua kunnolla. Mun lapsi eri asiaa piti leikkinä siihen asti, että minä suutuin tosissani. Siinä kohtaa se ymmärsi, että Oho tää ei oo leikki vaan äiti on tosiaan. Lapsi oli tuolloin 2,5-vuotias ja nyt riittää muistutus, että oliko sallittua vai ei. Lapsille saa suuttua, ne ei mee rikki kunhan jälkeen päin selittää ja tekee sovinnon.

Kuulostaa tuolta Ylen jutun ongelmalta! Kannattaa ap tarkistaa tuo!