Ero ja poismuutto
Puoliso asuu omistamassani asunnossa. Meillä on yhteisiä lapsia. Emme ole naimisissa. Nyt olemme pitkien riitojen päätteeksi eronneet. Tai tavallaan, sillä asumme edelleen saman katon alla.
Olen kyllästynyt puolisoni erouhkailuihin. Viimeisellä kerralla, riidan jälkeen hän rikkoi tavaroitani ja sanoi ettei rakasta minua ja on kanssani vain olosuhteitten pakosta ja lähtee pois. Sen jälkeen hän oli muutaman yön kaverillaan. Tällaista on ollut todella usein. Mikä tahansa asia mistä hänelle sanoo johtaa siihen, että hän ei enää jaksa ja jättää minut sillä olen aivan kauhea. Sitten saa pelätä, että hän rikkoo tavaroitani tai skitsoaa somessa kaikkea ihan älytöntä.
Tavallaan olin hirveän helpottunut, vaikka tilanne oli yllätyksellinen ja haastava: Jouduin järjestämään lasten hoidon, olemaan pois töistä, keksimään selityksiä mihin toinen vanhempi on häipynyt. Mutta luulin, että tilanne on vihdoin ohi. Sitten yhtenä päivänä hän vain tuli takaisin kotiin mitään ilmoittamatta ja on käyttäytynyt sen jälkeen niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Siitä on nyt muutama viikko.
Olen pyytänyt häntä muuttamaan muualle, etsimään asuntoa. Mutta hän vain sanoo ettei hänellä ole paikkaa mihin mennä. Emme nuku samassa sängyssä ja välttelen olemasta samoissa tiloissa. Tilanne on todella kuormittava.
Miten tällaisessa tilanteessa ero pitäisi hoitaa? Miten puolison voi irtisanoa asunnosta? En voi häntä ulos pakkaseenkaan heittää, mutta hän ei näköjään ole aikeissakaan lähteä. Hän on työtön ja hänellä on luottohäiriö. Asunnon löytäminen ei käy varmaan käden käänteessä. Mutta kai tälle joku kohtuullinen aika pitäisi olla tai virallinen ohje miten olisi järkevintä toimia? Tuntuu kuin hän ei suostu ottamaan vastaan sitä, että mittani on oikeasti täysi ja nyt tämä on ohi. Hän vain odottaa että "rauhoitun" ja lopetan mököttämisen.
Kommentit (43)
Onko riski väkivallasta? Sulla ei ole velvoitetta asuttaa häntä, joten jos hän kieltäytyy lähtemästä kohtuullisessa määräajassa, sinun pitää hakea hänelle häätö käräjäoikeudesta. Yhteisen lapsen huollosta pitää myös sopia lastenvalvojan kanssa. Käytännön asioista puhuminen voisi vaikuttaa siihen, että pistäisi asioihin vireyttä, mutta käynti perheneuvolassa olisi hyvä, että lasten huoltajuudesta ei tulisi riitaa.
Ehdota keskustelua, missä keskusteltaisiin siitä, miten ero hoidettaisiin lasten kannalta mahdollisimman hyvin, vanhemmuushan ei häviä, vaikka parisuhde häviääkin. Lapsille pitää myös selittää, että eroatte -lapsethan myös kärsivät tilanteesta.
Et voi heittää pihalle miestä, jos hän on kirjoilla virallisesti asunnossa, vaihtaa lukkoja tai muuta vastaavaa, mutta sano hänelle päivämäärä, johon mennessä pitää muuttaa. Luottotiedoton saa kaupungin asuntoja, mutta periaatteessa ei ole sinun ongelmasi missä asuu eron jälkeen. Voit auttaa laittamaan asuntohakemuksen vireille, mutta jos kieltäytyy kaikesta järkevästä keskustelusta, niin muuta ei ole kuin tuo häädön hakeminen.
Miten se häätö käräjäoikeudesta haetaan?
En usko, että satuttaisi ketään, mutta rikkoo minun tavaroita vähänkuin kostoksi. Pelkään, että tekee asunnolle jotain, kun on aina kotona. Tekee semmoista, että jättää hanan kiusallaan auki tai muuta ihan hullua. Sitten katselee ivallisesti, kun suljen ne töistä tullessani. Meillä menee vesilasku mittarin mukaan ja minä maksan kaikki kodin laskut. Kerraan oli veitsellä repinyt tapetteihin viiltoja yhdessä huoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Mene turvakotiin.
Miksi? Tämä on minun oma asunto. Miksi minun pitäisi lähteä?
Ajattele kuinka helppoa jos olisitte naimisissa ja teillä olisi avioehto. Ukko olisi jo pihalla.
Oma asunto, nyt en tajua? Toinen siellä rikkoo paikkoja yms? Lakimies saa häädettyä välittömästi. Lasukin vois olla ok.
Turpaanvedon uhka ja viilletyt tapetit riittää.
Vierailija kirjoitti:
Miten se häätö käräjäoikeudesta haetaan?
En usko, että satuttaisi ketään, mutta rikkoo minun tavaroita vähänkuin kostoksi. Pelkään, että tekee asunnolle jotain, kun on aina kotona. Tekee semmoista, että jättää hanan kiusallaan auki tai muuta ihan hullua. Sitten katselee ivallisesti, kun suljen ne töistä tullessani. Meillä menee vesilasku mittarin mukaan ja minä maksan kaikki kodin laskut. Kerraan oli veitsellä repinyt tapetteihin viiltoja yhdessä huoneessa.
Kuulostaa ongelmatapaukselta, onko sulla ketään joka voisi tulla tueksesi? Äiti, isä tai joku sukulainen, joka voisi asua asunnossa, kunnes mies lähtee? Jos kerran saa asua ilmaiseksi, niin en usko, että lähtee ilman virallista häätöä. Olet sietänyt kaikenlaista, niin uskoo voivansa jatkaa samaan malliin. Jos vahingontekoa tapahtuu, niin rikosilmoitus. Yritä ensin hyvällä, menoa perheneuvolaan ja lastenvalvojalle ja tuo esille, että pääsee hänkin eroon omaan asuntoon. Silloin hän saa enemmän tukia, toimeentulotukea, kun asuu yksin ja myös asumistukea. Nythän sinun tulosi vaikuttavat hänen tuloihinsa.
Mä luen tämän niin että ap on mies ja haluaa naisen pois asunnostaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä luen tämän niin että ap on mies ja haluaa naisen pois asunnostaan.
Ei se asiaa muuta.
Tuossa on lomake
https://oikeus.fi/karajaoikeudet/oulunkarajaoikeus/fi/index/ohjeettodis…
Tietoa häädön etenemisestä
Huoltajuus varmaan menee puoliksi. En usko, että huoltajuuskiistaa tulee. Pääsisi vain tuosta edes eroon.
Perheneuvolassa ollaan aiemmin käyty ennenkuin tilanne tulehtui näin pahaksi. Joskus mietin, että hän on ihan sekaisin. Ja hän väittää minusta samaa: selittää ihmisille, että olen vainoharhainen ja mielihullu. Kuvittelen asioita. Lapsetkin ihan ihmeissään, kun selittää heillekin miten olen ihan sekaisin ja kuvittelen asioita. Ja silti meillä on seinät hajotettu, yhteen oveen hakattu vasaralla reikä, mun vaatteita on leikelty, astioita rikottu. Lahjoitti roskalavalla minun vanhan läppärin ja joitain tärkeitä muistoesineitä. Hän ottaa ilman lupaa minun lompakosta rahaa vaikka olen kieltänyt. Ja paljon muuta. Ei tällaista vaan jaksa. Ja kieltää tehneensä mitään, vaikka jäisi verekseltään kiinni.
Mikä on kohtuullinen aika missä ajassa pitäisi muuttaa? Miten se kannattaisi ilmoittaa hänelle ettei väitä etten ole sanonut mitään? Joku todistaja paikalle?
Heitä mäjelle ja iso kirja perään.
Vierailija kirjoitti:
Miten se häätö käräjäoikeudesta haetaan?
En usko, että satuttaisi ketään, mutta rikkoo minun tavaroita vähänkuin kostoksi. Pelkään, että tekee asunnolle jotain, kun on aina kotona. Tekee semmoista, että jättää hanan kiusallaan auki tai muuta ihan hullua. Sitten katselee ivallisesti, kun suljen ne töistä tullessani. Meillä menee vesilasku mittarin mukaan ja minä maksan kaikki kodin laskut. Kerraan oli veitsellä repinyt tapetteihin viiltoja yhdessä huoneessa.
Virallisella lomakkeella käräjäoikeuden sivuilta. Prosessi on sama kuin häätäisi vuokralaista, mutta jos mies ei ole kirjoilla virallisesti, niin voit vain vaihtaa lukot. Mutta lapsillehan pitää silti selittää tilanne ikätason mukaisesti.
Mitäs jos tekisit rikosilmoituksen?
Vaihdata lukot, jos asunto on kerran sinun. Ja vaatteet ja muut tavarat voit heittää pellolle. Aikuisen ihmisen paapominen ei ole tehtäväsi.
Kyllä on virallisesti täällä kirjoilla. En jaksaisi mitään poliisitutkintaa enää tähän. Haluaisin vain rauhallisen eron ilman mitään oikeuskiistoja jostain tapeteista tms ihan turhasta. Ketään ei ole sattunut. Se on ollut semmoista ilkeää kiusantekoa vain. En edes tajua miksi, kun kuulemma ei tunne minua kohtaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Huoltajuus varmaan menee puoliksi. En usko, että huoltajuuskiistaa tulee. Pääsisi vain tuosta edes eroon.
Perheneuvolassa ollaan aiemmin käyty ennenkuin tilanne tulehtui näin pahaksi. Joskus mietin, että hän on ihan sekaisin. Ja hän väittää minusta samaa: selittää ihmisille, että olen vainoharhainen ja mielihullu. Kuvittelen asioita. Lapsetkin ihan ihmeissään, kun selittää heillekin miten olen ihan sekaisin ja kuvittelen asioita. Ja silti meillä on seinät hajotettu, yhteen oveen hakattu vasaralla reikä, mun vaatteita on leikelty, astioita rikottu. Lahjoitti roskalavalla minun vanhan läppärin ja joitain tärkeitä muistoesineitä. Hän ottaa ilman lupaa minun lompakosta rahaa vaikka olen kieltänyt. Ja paljon muuta. Ei tällaista vaan jaksa. Ja kieltää tehneensä mitään, vaikka jäisi verekseltään kiinni.
Mikä on kohtuullinen aika missä ajassa pitäisi muuttaa? Miten se kannattaisi ilmoittaa hänelle ettei väitä etten ole sanonut mitään? Joku todistaja paikalle?
Tuohan on väkivaltaa. Ulosottomies ilmoittaa muuttopäivän, kun muuttokehotus käräjäoikeudelta tulee. Jos kerran tekee tuollaista vahinkoa, niin on varmaan parasta tehdä tuo häätöilmoitus salaa, ettei tee vahinkoa asunnolle. Hänellähän on tiedossa, että haluat hänet ulos asunnosta. Sen jälkeen kun on saanut muuttopäivän, on aika helppo tehdä rikosilmoitus vahingoista ja kutsua paikalle poliisipartio todistajaksi. Ei ole näyttöongelmia, kun häätöilmoitus on motiivi.
Vierailija kirjoitti:
Ajattele kuinka helppoa jos olisitte naimisissa ja teillä olisi avioehto. Ukko olisi jo pihalla.
Pitäiskö kosia? 😃
Vaihda lukot.