Lue keskustelun säännöt.
Oletko tavannut koulukiusaajaasi aikuisena? Missä ja miten kävi?
22.01.2020 |
Minä tapasin muutama kk sitten. Tuli omalle työpaikalleni työkokeiluun. Sain hänet onneksi linjaorganisaatiossa alaisekseni. Olen siis keskijohtoa ja hän oli minun alaiseni alainen. Huolehdin, että hän sai tehtäväkseen kaikki paskimmat ja ikävimmät hommat, joita työpaikalla on! Sai vielä mahdollisimman huonon työtodistuksen. Kyllä oli kosto suloinen!
Kommentit (106)
Minä mäjäytin kiusaajaani baarissa turpaan kun se tuli jotain kännissä aukomaan. Sen jälkeen hain takkini narikasta ja menin taksilla kotiin. Empä ole kyseisestä eukosta enää vuosiin kuullut mitään.
N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olette kyllä sairaita, kaikkine voimafantasioinenne. Ihmiset kasvaa, paitsi kiusatut. Kiusatut elää edelleen jossain yläastemaailmassaan.
Ul i ul i. Harmittaako entistä kiusaajaa, kun asetelma on kääntynyt?
Vierailija kirjoitti:
Näin baarissa ja meni hetki tunnistaa se lihonut, hampaansa menettänyt elähtänyt pubiruusu naiseksi, joka oli aikoinaan koulumme kaunein tyttö ja mm. veti kaulaliinani vessasta sekä sylki pulpettiini.
Tunnisti minut ja tuli halailemaan sekä pyytelemään että tarjoaisin yhden, olin kohtelias mutta etäinen ja ilmoitin että ei ole varaa ja menen nyt tässä omien kavereideni luo, moikka. Sinne jäi yksin imemään oluttaan ja pummimaan ihmisiltä uutta.
Nauroin tälle. Voin kuvitella tilanteen.
Luojan kiitos en, voisi tulla pahaa jälkeä. Nainen olen, jos se jotakuta kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaisia voimafantasioita täällä. Tosiasiassa 95 prosenttia ex-kiusatuista taantuu välittömästi takaisin siihen kiusatun rooliinsa, kun kohtaa kiusaajansa vuosien jälkeen. Se vaan on niin.
Olen 46 ja jos kohtaisin jonkun pahimmista kiusaajistani ja vielä tunnistaisin, tulisi kirjaimellisesti huonot housuun.
En uskalla edes kuvitella tilannetta. Välitön regressio ja kaikki vuosikymmeninä rakentamani hyvä unohtuisi sillä samalla hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olin silloin kyllä aika hirveä miehen alku."
Näkee, että sinussa on myös ihmisyyttä jäljellä.
Ne tosi mulkuthan eivät tuollaista myönnä ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Tapasin kerran yhden yläasteajan kiusaajistani parikymppisenä ihan sattumalta kadulla. Pysähtyi juttelemaan ja kyseli ihan iloisesti kuulumiani ja kertoili hetken omistaan. Sitten vaan moikattiin ja lähdettiin eri suuntiin.
Jäi aika lailla hämmentynyt olo koko tapauksesta. Toisaalta vähän helpotti ajatella että hän ei ehkä kokenutkaan minua niin huonona ja halveksuttavana tyyppinä kuin olin ajatellut. Nyt kohteli minua kuin ketä tahansa vanhaa tuttua.
Just sama kokemus! Kyseessä oli pahin kiusaaja ja tuntui että minä olin hänen ykköskohteensa, vaikka en kyllä ole varma... Ihan outoa, silloin yläasteella hän oli niin häiriintynyt, että ei kyennyt mihinkään ystävälliseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedän muutaman pahan kiusaajan paikkakunnaltani, ovat nykyään työpaikkakiusaajia,toinen rikostutkinnassa parhaillaan asiasta. moni ei huomaa et kiusaaminen saattaa olla psykopaatin tai narsistin oireilua. jos lapsi on psykopaatti ei asialle edes ole hoitoa, vaikka vanhemmat olis normaaleita. lapsi voi olla"paha" siis sairastaa henkisesti ja rääkätä ja vahingoittaa ihmisiä.
Istuin tuossa eräänä kertana autossa kun odottelin kaveria. Viereisen ostarin ulkoportaita kulki jotenkin tutun oloinen nainen, tunnistin yhdeksi pahimmaksi koulun kiusankappaleeksi. Sama ilme, sama pään asento, keikutti takapuoltaan. Harmi vaan, että vaikutelmaa pilasi kenkään tarttunut wc-paperi missä oli kakkaa....tämä on kuulkaas ihan tosi juttu : D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli kaupungilla vastaan. Tunnisti minut ja virnisti heti ylimielisesti. Olin tosi yllättynyt, akka ei ollut kasvanut yhtään. Ihan kuin olisi aikakoneella matkustanut tänne 2000-luvulta.Yhä sama tyyli hänellä kuin 15-vuotiaana! Ihan järkyttävän huonosti meikatut kulmakarvat (sellaiset mustalla vedetyt siimat, eri paria keskenään) Monet kiusaajista kasvaa ja aikuistuu mutta tämä oli sellainen teinipissis vieläkin. Mahtaa sidukka yhä maistua, low-cut-farkuista tursuavista jenkkakahvoista päättelin. Joka tapauksessa jäin äimistyksestä paikoilleni, tämä lyllersi ohitseni ylpeänä ja niskojaan nakellen.. Luuli varmaan että pelosta jähmetyin :DD
Vierailija kirjoitti:
Olette kyllä sairaita, kaikkine voimafantasioinenne. Ihmiset kasvaa, paitsi kiusatut. Kiusatut elää edelleen jossain yläastemaailmassaan.
Um. Voisiko johtua siitä että toisilla on ollut normaali lapsuus ja kivaa koulussa. Toiset ovat kokeneet kidutusta vajaan työpäivän verran jokaisena normaali arkipäivänä lukuunottamatta lomia. Pahimmillaan 9 vuotta siinä iässä kun aivot ja minäkuva kehittyvät. Luulisi että sillä pääsisi jo automaattisesti lapsi terapiaan, mutta ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin kerran yhden yläasteajan kiusaajistani parikymppisenä ihan sattumalta kadulla. Pysähtyi juttelemaan ja kyseli ihan iloisesti kuulumiani ja kertoili hetken omistaan. Sitten vaan moikattiin ja lähdettiin eri suuntiin.
Jäi aika lailla hämmentynyt olo koko tapauksesta. Toisaalta vähän helpotti ajatella että hän ei ehkä kokenutkaan minua niin huonona ja halveksuttavana tyyppinä kuin olin ajatellut. Nyt kohteli minua kuin ketä tahansa vanhaa tuttua.
Just sama kokemus! Kyseessä oli pahin kiusaaja ja tuntui että minä olin hänen ykköskohteensa, vaikka en kyllä ole varma... Ihan outoa, silloin yläasteella hän oli niin häiriintynyt, että ei kyennyt mihinkään ystävälliseen.
Tällaiset tyypit, jotka tulevat ihan muina miehinä juttelemaan, eivät varmaan edes itse tiedosta olleensa kiusaajia. Luultavasti se kiusaaminen oli heidän mielestään vain jotain läppää.
Psykologinen tutkimus tietää kertoa, että kaikki pelkoon liittyvä painuu ihmisellä pitkäkestoiseen muistiin. Muistot säilyvät siis tuolla jossain takaraivossa, vaikka sen yli olisikin onnistunut pääsemään tai "unohtamaan". Tämäkin kannattaa ihan sellaisena faktana ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritti hakea töitä meiltä. Grillasin oikein kunnolla haastattelussa ja nautin siitä epätoivosta millä hän yritti vakuuttaa osaamistaan että saisi tuon hyvinpalkatun postin - ihan kohtuullinen mutta ei todellakaan paras joten henkkoht kaunani ei ollut este hänen työllistymiselleen.
Kollegat tokaisi että olinpa suorastaan mulqero työnhakijaa kohtaan ja kun paikka oli täytetty, kerroin miksi. Eivät hekään tosiaan pitäneet hakijaa parhaana, mutta he vaan ihmettelivät poikkeavan pisteliästä käytöstäni.
Tuli kauan sitten bussipysäkillä vastaan. Iloisesti huusi tervehdyksen ja kyseli kuulumisia. Koska olen perus kiltti tuppisuu yritin keskustella peruskohteliaasti. Kiusaajasta oli tullut aika perinteinen elämänkoululainen joten siltä osin olin tyytyväinen.
Pahin koulukiusaajani ansaitsee 200000€ vuodessa. Tapasin kerran kaupungilla, hän selvästi tunnisti minut. Oli vaimonsa kanssa liikkeellä. Ylenkatsoi minua ja supisi jotain vaimolleen. Itsehän olen mt-potilas ja köyhä.
Törmättiin sattumalta kännissä nakkikioskilla. Hän ei aluksi edes tunnistanut minua, eikä tunnistamisen jälkeenkään muistanut kiusanneensa (vaikka sitä jatkui vuosia ja hän oli kiusaajaporukan aktiivisimpia tyyppejä), mutta pyysi kuitenkin anteeksi. Käteltiin sovinnoksi.
Olisin helposti voinut siinä nakkikioskilla pistää tyypin halki, poikki ja pinoon, sillä olin paljon isokokoisempi, hänellä ei ollut kavereitaan mukana, eikä vuoden ikäero enää aikuisena tuntunut missään.
Miksikö en sitten hakannut häntä kostoksi? Koska tyyppi kävi niin sääliksi. Onneton, anorektinen, kitukasvuinen huumeveikkohan se oli. Työtön tietysti ja viinaakin veti kaksin käsin. Koulussakin se oli jo kavereineen sitä nelosia keräävää häirikköporukkaa. Täysin epäonnistunut ihminen, siis. Minä puolestani olen menestynyt elämässä, olin jo silloin. Minä voitin.
En tiedä hemmon kohtaloa sen jälkeen, aikaa tuosta kohtaamisesta on jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Enpä yhtään ihmettelisi, vaikka olisi jo haudassa. Tervemenoa vaan, jos näin on. Tuskin jää moni kaipaamaan.
En ole tavannut mutta kiusaaja lisäsi fb kaveriksi. Hän oli tosi häijy ja kiero tyyppi, sellainen ilkeä virnuilija ja haukkuja. Onnistui aina juonimaan nöyryytyksiä mulle. Kun näin kaveripyynnön mietin että mitä helvettiä. Asia unohtui kunnes muistin ja selasin nopeasti hänen sivuaan. Sivuillaan hän jakoi suomileijonajuttujen ja teininä saatujen lasten kuvien lisäksi lisäksi itkutarinaa siitä kuinka hän oli itse aikoinaan koulukiusattu, ja että kiusaaminen on tosi väärin. Hetken jo ehdin ajatella että aikookohan tuo pyytää anteeksi, mutta eipä näköjään tainnut :D pyyntö meni roskiin. Ajattelen että tuokin oli joku sairas tapa kiusata vaikka kouluajoista oli siinä vaiheessa jo varmaan 10v, en usko että tuollainen ihminen voi muuttua. On sellaisia jotka voi, ja sitten on sellaisia kun hän.
Esimerkiksi narsisteilla on tapana kääntää roolit toisin päin ja uhriutua. Olen aika varma että oli tuollaisesta kyse.
Oma kokemukseni kiusatuksi tulemisesta on todella pientä, ylä-asteelta 80-luvulta pikkukunnassa. Ystäviäni siellä kiusattiin kyllä reilusti, minunkin nähteni.
Eräs vuotta nuorempi jätkä haukkui ystäväni ulkonäköä monesti törkeästi ja yhden kerran minuakin. Hänet näin ollessani 19-vuotiaana toisen ystäväni luona kyläilemässä entisessä kotikunnassani, he (18-v. tyttö ja edm. jätkä) olivat kavereita ala-asteelta asti ja olimme kaikki yhdessä baarissa. Käyttäydyin jätkää kohtaan täysin välinpitämättömästi. Baari-illan jälkeen saimme autokyydin ja istuin takapenkille, tää jätkä viereeni. Yhtäkkiä jätkä hyökäs kimppuuni ja yritti suudella mua. Meikä vaan irrottautu nopeasti otteesta ja tuumasin, että "älä unta nää"...🤣
Toinen tapaus mainittavaksi oli taas vuotta vanhempi jätkä, joka kiusasi (omalla luokallaan ollutta) tyttöä, siis ystävääni, todella usein ja häijysti, ja kerran haukkui minutkin tylysti. Kuulin vuosien jälkeen jätkän kuolleen moottoripyöräonnettomuudessa kaksikymppisenä, enkä tuntenut minkäänlaista tarvetta vuodattaa kyyneleitä...