Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haluamme perheenä koiran, vanhin lapsi ei halua osallistua koiran hoitoon ja kaksi nuorempaa kiukuttelevat asiasta. Koira vai ei?
22.01.2020 |
En ole varma ansaitsevatko kaksi nuorempaa lastani enää koiraa.
Minulla ja miehelläni on aina ollut koiria. Yhteinen koiramme nukkui pois hieman ennen esikoisen syntymää, ja lapsiperheen arkeen emme ole koiraa mahduttaneet - toistaiseksi.
Lapsemme ovat nyt 9-, 11- ja 13-vuotiaita. Kahta nuorempaa en laskisi yksin lenkille pienenkään koiran kanssa, 13-vuotias voisi mielestäni jo hyvin mennäkin. Mutta kaksi nuorempaa siis ovat luvanneet auttaa siivoamisessa, harjaamisessa, leikittää koiraa ym. missä tuon ikäisen voi odottaa pärjäävän (aikuisen valvonnassa). He tässä koiraa eniten haluavat, ja 11-vuotias on mm. luvannut imuroida autonkin koiran jäljiltä, on siivonnut ennenkin ja luotan kyllä.
Miehelläkin on kova koirakuume, ja ollaan otettu asia puheeksi perheenä ihan toden kanssa. Painotin, että koira on koko perheen yhteinen valinta ja sen on sovittava kaikille, rotua myöten. Kaikille koiran hankinta sopii, mutta vanhin puhui suoraan. Hän ei ole valmis ottamaan vastuuta koirasta. Hänellä on kaksi vaativaa mutta kovin rakasta liikuntaharrastusta, kaverisuhteet juuri nyt todella tärkeitä jota kannustan ja koulu vie aikaa. Hän ei jaksa tavallisilta kotiaskareiltaan keskittyä enää koirasta aiheutuvaan lisävaivaan arjessa. Eli sanoi, ettei hänellä ole mitään koiraa vastaan, muttei vain halua stressata nyt ylimääräistä.
Olin itse asiassa positiivisesti yllättynyt tytön realiteeteista ja sanoimme miehen kanssa sen ääneen. Ketään ei voi pakottaa ottamaan edes pientä osaa vastuuta uudesta perheenjäsenestä. Sellaista painetta ei laiteta varsinkaan lapsen harteille.
Tyttö rakastaa kyllä koiria. Totesimme, että jos häntä ei todella haittaa että perheeseemme kuuluisi koira, pidämme kiinni suunnitelmasta. Tyttö totesi että tiestysti sopii, ja omatoimisesti lupasi auttaa silloin tällöin, lenkittää meidän vanhempien ollessa vaikka kipeinä ja siivota vaikka koiran oksennuksen jos sellaisen näkee, ettei kävele vain ohi. Mielestäni täysin asiallinen asenne ja enempää en pyytäisi.
Koska myös mies ja minä haluamme kovin koiran, ja hoito onnistuisi meiltä kahdelta pääsijaisesti kuten perheen vanhemmilta kuuluukin, sovimme asiasta ja kerroimme lapsille. Nyt sitten tämä ongelma, kaksi nuorempaa nostivat hirveän kiukutteluhaloon. Epistä ettei "Maija" joudu siivoamaan, harjaamaan, pesemään tassuja! Epistä ettei Maijan tarvitse auttaa imuroimaan joka päivä! Maija saa vain leikkiä koiran kanssa ja rapsuttaa, Maijakin saa koiran mutta tekemättä yhtään mitään!
Selitimme asian, että se on jokaisen oma valinta emmekä voi pakkottaa. Muistutin, että Maija osallistuu kaikkiin omiin sovittuihin askareihinsa, muttei siihen ylimääräiseen imurointiin jota koira vaatii. Isosiskokin selitti ettei vain nyt jaksa, mutta kiva kun saatte koiran kun halusitte. Ei kelpaa. Maija on kuulena vain laiska ja huijaa ettei muka jaksa. Alkoivat nakuttaa että Maija ei sitten saa silittää koiraa, vaikuttaa nimeen tai rotuun ja Maijan sängyssä se ei sitten ainakaan nuku. Mies vihelsi pelin poikki ja totesi että tuolla asenteella ei koiraa ansaita.
Olemme vähän puun ja kuoren välissä. Mitä tekisitte? Vanhin on aina ollut turhankin kärsivällinen pienempien kanssa, ei sanonut takaisin vaikka näin että naljailu ärsytti. Kunnioitan päätöstä ja on hienoa että nuori tietää rajansa, joten lapsen painostaminen auttamaan hoidossa ei tule kysymykseenkään.
Kommentit (98)
Huh! Tuli oma lapsuus mieleen. Raskas 14 vuoden taakka laitettiin lapsen eli minun harteille, kun minut jätettiin yksin huolehtimaan koirasta, vanhempien kiinnostuksen lopahdettua nopeasti. 7-vuotiaasta asti päiväohjelmaani säätelivät koiran ulkoilutukset (3-4 krt/pv). Ei ole enää tehnyt koiraa mieli, oltuani koko lapsuuden "koiraorjana". Vanhempien idea oli, että ekaluokkalaiselle pitäisi hankkia koira kaveriksi ja turvaksi, kun olivat itse usein myöhään töissä. Kummallakaan ei ollut aiemmin ollut koiraa. Kiitos, että sain avautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiasia on, että se koira jää teidän aikuisten hoidettavaksi joka tapauksessa. Kun kerran molemmat aikuiset koiran haluaa, niin ottakaa ihmeessä. Lapsille kyllä riittää kinastelun aiheita koiran tiimoilta vaikka nyt sanoisovat mitä tahansa. Tyyliin mä harjasin viime viikolla, en harjaa nyt / miks joudun siivoamaan koiran jälkiä kun viime torstaina leikitin sitä 5 min...
Vierailija kirjoitti:
Koira parka.
Hänen elämänsä tarkoitus ja päivittäiset onnen rippeet olisivat ihmisten käsissä, jotka yrittävät laittaa keskenkasvuiset lapsensa kantamaan siitä vastuun. Jo nyt koiran hyvinvointi vaikuttaa koostuvan mekaanisista suorituksista, kuka vie, kuka ojentaa ruuan. Entä kuka ottaa vastuun koiran tarpeiden päivittäisestä oma-aloitteisesta huomioimisesta? Entäpä jos koiralle ei riitäkään saman polun kävely, rapsuttelut koulun jälkeen ja juustosiivujen heittely keittiössä? Entä jos se haluaa haistella, etsiä, löytää, repiä hampailla, paimentaa, tai (herrajumala) jopa juosta vapaana? Entä jos sen pitääkin päästä tekemään niitä asioita joka päivä? Kuka ottaa siihen päivittäin kontaktia ja keksii päivittäin niitä virikkeitä millä koira pääsee toteuttamaan lajityypillisiä tarpeitaan? Kuka joustaa menoistaan kun koiralle tulee tuhansien eurojen leikkaus? Kuka kantaa aikuisen vastuun ja hoitaa hymy huulilla koiran päivittäisen tarpeet silloin, kun muita ei huvita? Koirahan vaistoaa asiasta riitelyn jo ennen kun ensimmäinen pihahdus on päässyt huulilta...
Kivat pikku temput, instakuvat, pennun haistelu ja koulukavereiden hetkellinen huomio ei sitä koiraa lämmitä niinä hetkinä kun sen ainoa tehtävä on odottaa, että joku tulisi kotiin. Ja kun se pelkkä kotiin ilmestyminen ei riitä, vaan sitten se työpäivä koiran tarpeiden huomioimiseksi vasta alkaa.
Juuri näin. Arvostan.
Ja ilmeisesti ap:n nuorimmat lapset eivät oikeasti halua sitä koiraa. Nimittäin jos lapsi oikeasti on eläinrakas ja haluaa sen koiran, niin hän kyllä on kiinnostunut kaikesta siihen koiraan liittyvästä, myös siitä hoitopuolesta (harjaus, kynsienleikkuu jne.) ja varmasti erityisesti lenkittämisestä. Miten ne penskat loisi suhteen siihen koiraan, ja ylipäätään tekisi sen kanssa, jos asenne on tuo? Koiran omistaminen on kokonaisvaltainen elämäntapa. Ap.n nuoremmilla lapsilla on selvästi vääristynyt käsitys, mitä koiran omistaminen tarkoittaa. Ja tottakai aikuisilla on se päävastuu eläimen hoidosta ja hyvinvoinnista, mutta tässä on mielestäni enemmän kyse lasten asenteista. Jos ne hoitohommat ärsyttää ja on tyyliin pakkopullaa, niin miten pian menee, että ne lapset inhoaa jo koko koiraa? Tuollainen asenne ei oikein tiedä hyvää perheeseen otettavalle lemmikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira parka.
Hänen elämänsä tarkoitus ja päivittäiset onnen rippeet olisivat ihmisten käsissä, jotka yrittävät laittaa keskenkasvuiset lapsensa kantamaan siitä vastuun. Jo nyt koiran hyvinvointi vaikuttaa koostuvan mekaanisista suorituksista, kuka vie, kuka ojentaa ruuan. Entä kuka ottaa vastuun koiran tarpeiden päivittäisestä oma-aloitteisesta huomioimisesta? Entäpä jos koiralle ei riitäkään saman polun kävely, rapsuttelut koulun jälkeen ja juustosiivujen heittely keittiössä? Entä jos se haluaa haistella, etsiä, löytää, repiä hampailla, paimentaa, tai (herrajumala) jopa juosta vapaana? Entä jos sen pitääkin päästä tekemään niitä asioita joka päivä? Kuka ottaa siihen päivittäin kontaktia ja keksii päivittäin niitä virikkeitä millä koira pääsee toteuttamaan lajityypillisiä tarpeitaan? Kuka joustaa menoistaan kun koiralle tulee tuhansien eurojen leikkaus? Kuka kantaa aikuisen vastuun ja hoitaa hymy huulilla koiran päivittäisen tarpeet silloin, kun muita ei huvita? Koirahan vaistoaa asiasta riitelyn jo ennen kun ensimmäinen pihahdus on päässyt huulilta...
Kivat pikku temput, instakuvat, pennun haistelu ja koulukavereiden hetkellinen huomio ei sitä koiraa lämmitä niinä hetkinä kun sen ainoa tehtävä on odottaa, että joku tulisi kotiin. Ja kun se pelkkä kotiin ilmestyminen ei riitä, vaan sitten se työpäivä koiran tarpeiden huomioimiseksi vasta alkaa.
Juuri näin. Arvostan.
Ja ilmeisesti ap:n nuorimmat lapset eivät oikeasti halua sitä koiraa. Nimittäin jos lapsi oikeasti on eläinrakas ja haluaa sen koiran, niin hän kyllä on kiinnostunut kaikesta siihen koiraan liittyvästä, myös siitä hoitopuolesta (harjaus, kynsienleikkuu jne.) ja varmasti erityisesti lenkittämisestä. Miten ne penskat loisi suhteen siihen koiraan, ja ylipäätään tekisi sen kanssa, jos asenne on tuo? Koiran omistaminen on kokonaisvaltainen elämäntapa. Ap.n nuoremmilla lapsilla on selvästi vääristynyt käsitys, mitä koiran omistaminen tarkoittaa. Ja tottakai aikuisilla on se päävastuu eläimen hoidosta ja hyvinvoinnista, mutta tässä on mielestäni enemmän kyse lasten asenteista. Jos ne hoitohommat ärsyttää ja on tyyliin pakkopullaa, niin miten pian menee, että ne lapset inhoaa jo koko koiraa? Tuollainen asenne ei oikein tiedä hyvää perheeseen otettavalle lemmikille.
No höh, piti siis lainata sitä, joka otti hoitoon koiran ja kissan, jotta teini saisi käsityksen lemmikin hoidosta, ennen kuin sellainen hankitaan itselle. Häntä siis arvostan. Mutta täyttä asiaa on tuokin, jota vahingossa lainasin. :DD t.84
Älkää ottako mitään lemmikkejä! Niistä on loppujen lopuksi pelkkää harmia ja rahanmenoa!
T: Kissanomistaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeen nykyajan vanhemmuutta, että neuvotellaan lasten kanssa joka asiasta. Tässä sitten lopputulos, kakarat alkaa hyppiä silmille. Asiahan on hyvin yksinkertainen; jos sinä ja miehesi haluatte koiran, te otatte koiran, ja lapset osallistuvat koiran hoitoon teidän käskyjenne myötä normaalina osana kotitöitä. Jos ette halua, ette ota. Ei lasten kanssa neuvotella noin isoista asioista, aikuiset päättää, alkakaa olla aikuisia!
Muistakaa, että koira vaatii 4-5 tuntia RASKASTA LIIKUNTAA JOKA PÄIVÄ - satoi taikka paistoi!
Kaikki muu on itsekästä eläinrääkkäystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kerätkää ne ulosteet tuolta nurmikoilta!
Vierailija kirjoitti:
Oikeen nykyajan vanhemmuutta, että neuvotellaan lasten kanssa joka asiasta. Tässä sitten lopputulos, kakarat alkaa hyppiä silmille. Asiahan on hyvin yksinkertainen; jos sinä ja miehesi haluatte koiran, te otatte koiran, ja lapset osallistuvat koiran hoitoon teidän käskyjenne myötä normaalina osana kotitöitä. Jos ette halua, ette ota. Ei lasten kanssa neuvotella noin isoista asioista, aikuiset päättää, alkakaa olla aikuisia!
V-tuttaa tuo kun sanotaan, että "otetaan" koira tai kissa. Kysyykö niiltä eläinparoilta joku niiden mielipidettä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeen nykyajan vanhemmuutta, että neuvotellaan lasten kanssa joka asiasta. Tässä sitten lopputulos, kakarat alkaa hyppiä silmille. Asiahan on hyvin yksinkertainen; jos sinä ja miehesi haluatte koiran, te otatte koiran, ja lapset osallistuvat koiran hoitoon teidän käskyjenne myötä normaalina osana kotitöitä. Jos ette halua, ette ota. Ei lasten kanssa neuvotella noin isoista asioista, aikuiset päättää, alkakaa olla aikuisia!
V-tuttaa tuo kun sanotaan, että "otetaan" koira tai kissa. Kysyykö niiltä eläinparoilta joku niiden mielipidettä?
Siis mitä?! Mistä lähtien ihmisen tulisi jotenkin selvittää eläimen MIELIPIDE missä ja kenen kanssa eläin haluaa tai ei halua asua. Hahaha onko päivän lääkkeet ottamatta? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeen nykyajan vanhemmuutta, että neuvotellaan lasten kanssa joka asiasta. Tässä sitten lopputulos, kakarat alkaa hyppiä silmille. Asiahan on hyvin yksinkertainen; jos sinä ja miehesi haluatte koiran, te otatte koiran, ja lapset osallistuvat koiran hoitoon teidän käskyjenne myötä normaalina osana kotitöitä. Jos ette halua, ette ota. Ei lasten kanssa neuvotella noin isoista asioista, aikuiset päättää, alkakaa olla aikuisia!
V-tuttaa tuo kun sanotaan, että "otetaan" koira tai kissa. Kysyykö niiltä eläinparoilta joku niiden mielipidettä?
Ei kysy. Miten tämä mielestäsi käytännössä toimii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeen nykyajan vanhemmuutta, että neuvotellaan lasten kanssa joka asiasta. Tässä sitten lopputulos, kakarat alkaa hyppiä silmille. Asiahan on hyvin yksinkertainen; jos sinä ja miehesi haluatte koiran, te otatte koiran, ja lapset osallistuvat koiran hoitoon teidän käskyjenne myötä normaalina osana kotitöitä. Jos ette halua, ette ota. Ei lasten kanssa neuvotella noin isoista asioista, aikuiset päättää, alkakaa olla aikuisia!
V-tuttaa tuo kun sanotaan, että "otetaan" koira tai kissa. Kysyykö niiltä eläinparoilta joku niiden mielipidettä?
Siis mitä?! Mistä lähtien ihmisen tulisi jotenkin selvittää eläimen MIELIPIDE missä ja kenen kanssa eläin haluaa tai ei halua asua. Hahaha onko päivän lääkkeet ottamatta? :D
Niin. Kyseessä on vain ihmisen suunnaton itsekkyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on ilmeisesti liikaa vapaa-aikaa ja rahaa kun sitä voi vielä tuhlata näihin turhiin koiriin yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira parka.
Hänen elämänsä tarkoitus ja päivittäiset onnen rippeet olisivat ihmisten käsissä, jotka yrittävät laittaa keskenkasvuiset lapsensa kantamaan siitä vastuun. Jo nyt koiran hyvinvointi vaikuttaa koostuvan mekaanisista suorituksista, kuka vie, kuka ojentaa ruuan. Entä kuka ottaa vastuun koiran tarpeiden päivittäisestä oma-aloitteisesta huomioimisesta? Entäpä jos koiralle ei riitäkään saman polun kävely, rapsuttelut koulun jälkeen ja juustosiivujen heittely keittiössä? Entä jos se haluaa haistella, etsiä, löytää, repiä hampailla, paimentaa, tai (herrajumala) jopa juosta vapaana? Entä jos sen pitääkin päästä tekemään niitä asioita joka päivä? Kuka ottaa siihen päivittäin kontaktia ja keksii päivittäin niitä virikkeitä millä koira pääsee toteuttamaan lajityypillisiä tarpeitaan? Kuka joustaa menoistaan kun koiralle tulee tuhansien eurojen leikkaus? Kuka kantaa aikuisen vastuun ja hoitaa hymy huulilla koiran päivittäisen tarpeet silloin, kun muita ei huvita? Koirahan vaistoaa asiasta riitelyn jo ennen kun ensimmäinen pihahdus on päässyt huulilta...
Kivat pikku temput, instakuvat, pennun haistelu ja koulukavereiden hetkellinen huomio ei sitä koiraa lämmitä niinä hetkinä kun sen ainoa tehtävä on odottaa, että joku tulisi kotiin. Ja kun se pelkkä kotiin ilmestyminen ei riitä, vaan sitten se työpäivä koiran tarpeiden huomioimiseksi vasta alkaa.
Juuri näin. Arvostan.
Ja ilmeisesti ap:n nuorimmat lapset eivät oikeasti halua sitä koiraa. Nimittäin jos lapsi oikeasti on eläinrakas ja haluaa sen koiran, niin hän kyllä on kiinnostunut kaikesta siihen koiraan liittyvästä, myös siitä hoitopuolesta (harjaus, kynsienleikkuu jne.) ja varmasti erityisesti lenkittämisestä. Miten ne penskat loisi suhteen siihen koiraan, ja ylipäätään tekisi sen kanssa, jos asenne on tuo? Koiran omistaminen on kokonaisvaltainen elämäntapa. Ap.n nuoremmilla lapsilla on selvästi vääristynyt käsitys, mitä koiran omistaminen tarkoittaa. Ja tottakai aikuisilla on se päävastuu eläimen hoidosta ja hyvinvoinnista, mutta tässä on mielestäni enemmän kyse lasten asenteista. Jos ne hoitohommat ärsyttää ja on tyyliin pakkopullaa, niin miten pian menee, että ne lapset inhoaa jo koko koiraa? Tuollainen asenne ei oikein tiedä hyvää perheeseen otettavalle lemmikille.
Tuon takia en ap:nä ottaisi koiraa. Ei sen vuoksi että koiran hoito jäisi aikuisten tehtäväksi ja vastuulle (näinhän se olisi joka tapauksessa), vaan sen vuoksi, että omat lapset ei oikeasti halua sitä koiraa. Sen näkee tuosta asenteesta, että ensin mangutaan koiraa, mutta sitten kiukutellaan kun yhden ei "tarvi" huolehtia. Jos oikeasti haluaisivat koiran, ne lapset tappelisi tässä vaiheessa siitä, kuka saa siitä huolehtia. Olisivat vaan hyvillään, jos yksi on poissa laskuista. Jos nyt on jo tuollainen mieli asiasta, niin kun se todellinen koira on siinä perheessä, niin ne kermapeput rupeaa inhoamaan sitä koiraa. Kun se kuolaa, haisee ulolle, pentuna voi pureskella jotkut kengät/lelut jne. Voi olla satavarma, että tule ongelmia. Ottakaa ap koira vasta sitten, kun lapset on niin isoja, että kohta lähtevät opiskelemaan. Sillä tavoin koiran ei tarvitse elää perheessä, jossa osa inhoaa sitä.
Koira ja muutkin lemmikit on aina aikuisen vastuulla vaikka se nimellisesti olisikin pikku-Liisan. Mielestäni voitte vanhempina todeta pienemmille sisaruksille että vanhimmalla sisaruksella on paljon vastuuta koulussaan ja harrastuksissaan eikä hänen siksi tarvitse niin paljoa osallistua. Ja se on siis teidän vanhempien päätös että asia on hyväksytty eikä pienemmillä ole siihen vastaan sanomista.
Kyllä se koira jää vanhempien hoidettavaksi, aivan sama mitä lapset tuossa vaiheessa lupaa. Jos jaksat panostaa siihen koiraan seuraavat 10-15 vuotta, niin siitä vaan. Mutta älä pakota muitakin innostumaan asiasta.
Alue: Aihe vapaa
Onko perhe-elämästä oikeasti tullut näin hullua? On hienoa, että lasten kanssa keskustellaan koiran otosta. He eivät kuitenkaan asiasta päätä keskinäisellä valtataistelullaan. Jos koira pitää "ansaita", ei sitä pidä ottaa.
Varsin hullu ajatus on, että äiti liittoutuu yhden lapsen kanssa toista vastaan, mutta lähteen tietäen, noh, siihen asiaan nyt ei pidä tässä huomiota kiinnittää myöskään.
Jos aikuiset katsovat, että koira mahtuu perheenjäsenenä perheeseen, he ottavat koiran ja hoitavat sen. Lapset auttavat ja ellei siitäkin tehdä valtataistelua, todennäköisesti mielellään. Kyllä minä lapsena mieluusti hoidin eläimiä, muitakin, kuin oman perheen.