Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haluamme perheenä koiran, vanhin lapsi ei halua osallistua koiran hoitoon ja kaksi nuorempaa kiukuttelevat asiasta. Koira vai ei?
22.01.2020 |
En ole varma ansaitsevatko kaksi nuorempaa lastani enää koiraa.
Minulla ja miehelläni on aina ollut koiria. Yhteinen koiramme nukkui pois hieman ennen esikoisen syntymää, ja lapsiperheen arkeen emme ole koiraa mahduttaneet - toistaiseksi.
Lapsemme ovat nyt 9-, 11- ja 13-vuotiaita. Kahta nuorempaa en laskisi yksin lenkille pienenkään koiran kanssa, 13-vuotias voisi mielestäni jo hyvin mennäkin. Mutta kaksi nuorempaa siis ovat luvanneet auttaa siivoamisessa, harjaamisessa, leikittää koiraa ym. missä tuon ikäisen voi odottaa pärjäävän (aikuisen valvonnassa). He tässä koiraa eniten haluavat, ja 11-vuotias on mm. luvannut imuroida autonkin koiran jäljiltä, on siivonnut ennenkin ja luotan kyllä.
Miehelläkin on kova koirakuume, ja ollaan otettu asia puheeksi perheenä ihan toden kanssa. Painotin, että koira on koko perheen yhteinen valinta ja sen on sovittava kaikille, rotua myöten. Kaikille koiran hankinta sopii, mutta vanhin puhui suoraan. Hän ei ole valmis ottamaan vastuuta koirasta. Hänellä on kaksi vaativaa mutta kovin rakasta liikuntaharrastusta, kaverisuhteet juuri nyt todella tärkeitä jota kannustan ja koulu vie aikaa. Hän ei jaksa tavallisilta kotiaskareiltaan keskittyä enää koirasta aiheutuvaan lisävaivaan arjessa. Eli sanoi, ettei hänellä ole mitään koiraa vastaan, muttei vain halua stressata nyt ylimääräistä.
Olin itse asiassa positiivisesti yllättynyt tytön realiteeteista ja sanoimme miehen kanssa sen ääneen. Ketään ei voi pakottaa ottamaan edes pientä osaa vastuuta uudesta perheenjäsenestä. Sellaista painetta ei laiteta varsinkaan lapsen harteille.
Tyttö rakastaa kyllä koiria. Totesimme, että jos häntä ei todella haittaa että perheeseemme kuuluisi koira, pidämme kiinni suunnitelmasta. Tyttö totesi että tiestysti sopii, ja omatoimisesti lupasi auttaa silloin tällöin, lenkittää meidän vanhempien ollessa vaikka kipeinä ja siivota vaikka koiran oksennuksen jos sellaisen näkee, ettei kävele vain ohi. Mielestäni täysin asiallinen asenne ja enempää en pyytäisi.
Koska myös mies ja minä haluamme kovin koiran, ja hoito onnistuisi meiltä kahdelta pääsijaisesti kuten perheen vanhemmilta kuuluukin, sovimme asiasta ja kerroimme lapsille. Nyt sitten tämä ongelma, kaksi nuorempaa nostivat hirveän kiukutteluhaloon. Epistä ettei "Maija" joudu siivoamaan, harjaamaan, pesemään tassuja! Epistä ettei Maijan tarvitse auttaa imuroimaan joka päivä! Maija saa vain leikkiä koiran kanssa ja rapsuttaa, Maijakin saa koiran mutta tekemättä yhtään mitään!
Selitimme asian, että se on jokaisen oma valinta emmekä voi pakkottaa. Muistutin, että Maija osallistuu kaikkiin omiin sovittuihin askareihinsa, muttei siihen ylimääräiseen imurointiin jota koira vaatii. Isosiskokin selitti ettei vain nyt jaksa, mutta kiva kun saatte koiran kun halusitte. Ei kelpaa. Maija on kuulena vain laiska ja huijaa ettei muka jaksa. Alkoivat nakuttaa että Maija ei sitten saa silittää koiraa, vaikuttaa nimeen tai rotuun ja Maijan sängyssä se ei sitten ainakaan nuku. Mies vihelsi pelin poikki ja totesi että tuolla asenteella ei koiraa ansaita.
Olemme vähän puun ja kuoren välissä. Mitä tekisitte? Vanhin on aina ollut turhankin kärsivällinen pienempien kanssa, ei sanonut takaisin vaikka näin että naljailu ärsytti. Kunnioitan päätöstä ja on hienoa että nuori tietää rajansa, joten lapsen painostaminen auttamaan hoidossa ei tule kysymykseenkään.
Kommentit (98)
On väärin pienempiä kohtaan pakottaa heidät päivittäiseen vastuuseen koirasta, kun heidän ymmärrys vielä tulevasta elämästä ja realiteeteista ei ole samaa tasoa kuin esikoisen. Voihan olla, että muutaman vuoden päästä nuoremmat kokevat esikoisen tavoin elämän raskaaksi ja koiran hoitamisen kuormittavana, mutta koska joutuivat aikanaan päättämään huomattavasti nuorempana, jolloin käsityskyky ei vielä ole kovin laaja, asiasta ei voi enää perääntyä ja poimia esikoisen tavoin rusinoita pullasta.
Ehdotan, että vähennätte koiran hoitovastuuta lapsilta niin, että joka kolmas päivä tulee lapsille koulun jälkeen lenkkivuoro. Auton imuroiminen kuuluu mielestäni aikuisille tai sitten voitte vähän maksaa ekstraa. Jos ette pääse yhteisymmärrykseen, että lapsilla on saman verran vastuuta koirasta, ei ehkä kannata sitä ottaa.
Ymmärrän hyvin nuorempia lapsia. Meillä on marsuja keskimmäisellä lapsella, joka hoitaa ne itse ja on niistä vastuussa. Hänestä olisi kurjaa, että kaiken työn ja vastuun jälkeen, toiset kaksi muuta osallistuisivat pelkästään vain leikittämiseen ja hellimiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille otettiin koira koska minulla oli kova koirakuume. Mies ja 10 ja 12v lapset tykkäsivät kyllä ajatuksesta, mutta koska hinku oli minun, en odottanutkaan heidän ottavan hoidosta vastuuta. Kun koira tuli, hoitivat kyllä yllättävänkin paljon, ulkoilutuksia, ruokintaa ja leikkimistä. Myös föönaukseen ja trimmaukseen sain aina apukäsiä (villakoira kyseessä). Mutta koska päätös oli minun, vastuukin oli. Tuntuu että aika iso numero AP:n perheessä tehdään lasten osallistuttamisesta - lemmikin ottaminen on mielestäni aina aikuisten päätös ja vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
13-vuotiaan syyt koiran hoidosta vetäytymiselle ovat ymmärrettäviä, mutta niin on myös pienempien reaktiokin. Pienemmät siis penäsivät, ettei isompi voi saada mitään etuja tekemättä asian eteen yhtä lailla. Eikö tämä ole ihan johdonmukainen ajatus? 13-vuotias ei ole tehnyt mitään väärin, mutta voiko olettaa että tämä diili ei tuntuisi pienistä epäreilulta? Lapsesta tämä tuntuu vähän samalta kuin aikuisesta tuntuisi se, ettei toinen osallistu esim. matkakassan keräykseen vedoten rahojen menevän harrastukseen, mutta pääsisi silti matkalle.
Huono esimerkki. Ehkä vastaava olisi, että muut keräävät rahaa vapaaehtoiselle työleirille ja kun yksi ei halua sinne lähteä, eikä osallistu rahankeruuseen, niin ei häntä sinne voi myöskään pakottaa.
Vanhimmalla sisaruksella on semmoinen 13-vuoden kokemus siitä miten arkiaskareet tuossa perheessä jakautuu siinä vaiheessa kun pienet nostaa kädet pystyyn. Kyllä hänellä on oikeus kieltäytyä, koska koira ei ole mikään välttämättömyys vaan muiden mieliteko.
En minä sano ettei 13-vuotiaalla olisi oikeus kieltäytyä, tietysti hänellä on. Puhuin siitä miten pienemmät lapset kokevat asian ja minusta kokemus on ymmärrettävä. Koiran rapsuttelu, koiran nukkuminen samassa sängyssä ovat nimenomaan ne edut joita koirasta saa. Pienemmät alkoivat penätä ettei isompi voi saada näitä ilman osallistumista, vrt. matkakassa ja matkalle pääsy. Tietenkään ei ole realistista ettei 13-vuotias saisi näitä etuja jos koira olisi, mutta lapsi ei hahmota asiaa vielä sillä tavalla. Ottakaa huomioon että pienet ovat pieniä, eivät aikuisia.
Sun lapset ovat sen verran lapsellisia, että kohtelevat koiraa kuin jotain elotonta lelua, joka pitää jakaa osiin. Eikö koira saa itse päättää lainkaan, kenen viereen menee ja kenen antaa rapsuttaa?
Yleensähän koira kiintyy eniten siihen, joka siitä huolehtii ja viettää sen kanssa aikaa. Kuka ruokkii, lenkittää ja leikittää. Jos isosisko kerran ei osallistu hoitamiseen, niin tuskin se koira edes häneen leimaantuu erityisesti ja ei hänen viereensä nukkumaan edes mene. Mutta jos pikkusisarusten asenne on tuollainen vihamielinen, että isosisko ei saa osoittaa edes hellyyttä koiralle, kun koira häntä lähestyy, niin koira alkaa kohta luulla, että isosiskoa pitää varoa.
Älkää pliis ottako sitä koiraa. Riitakappale tulee raasusta.
Mun mielestä asia on aika yksinkertainen. Ne perheenjäsenet jotka haluavat koiran, sitoutuvat sen hoitamiseen mukinoitta. Muilla ei siihen ole velvollisuutta. Jos joku perheenjäsen ehdottomasti vastustaa koiraa, sitä ei hankita. Jos velvollisuuksista ja oikeuksista syntyy riitaa, koiraa ei hankita.
Minä halusin koiran, ja vuosikausien keskustelun jälkeen muut perheenjäsenet siihen vihdoin suostuivat. Koira tuli, mutta koska minä olin ainoa joka nimenomaan sitä halusi, minä sen myös hoidan 100%. Jos joku joskus haluaa koiran hoidossa auttaa, otan avun kiitollisena vastaan, mutta keneltäkään en mitään vaadi. Enkä myöskään ala asettamaan rajoituksia etteivät he saisi nauttia koirasta koska eivät sen hoitoon osallistu. Minä sain mitä halusin, minähän se tässä voittaja olen. Ja olen koiran puolesta iloinen, jos se saa rapsutuksia ja hellyyttä muiltakin kuin minulta (ja kyllähän se saa!)
Tää on vähän sama kuin jos jotkut perheenjäsenet haluaisivat kovasti puutarhaa, koska tykkäävät sen hoitamisesta ja katselemisesta. Suljettaisiinko sadosta nauttimisen ulkopuolelle ne perheenjäsenet, jotka eivät ole puutarhanhoitoon osallistuneet koska heillä ei ole siihen aikaa ja kiinnostusta, minkä he ovat myös etukäteen ilmaisseet? Vai pakotettaisiinko heidät hoitamaan puutarhaa "maksuksi" sadon syömisestä? Vai jätettäisiinkö puutarha perustamatta koska siitä syntyy vain riitaa?
Voi pyhä sylvi sentään.
Hirveä koirakuume ja vastuu ollaan lykkäämässä lapselle. Älkää hankkiko koiraa, jos aikuiset eivät pysty siitä kantamaan 100% vastuuta.
Tai käy ainakin joku iltapäivä katsomsssa, jossakin koirapuistossa tai ulkoilupaikalla, miten nämä lapset pärjäävät koiriensa kanssa. Ovat siellä muiden riesana, koiriensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Totta kai koiran hoito on meidän aikuisten vastuulla. Lapset ovat lupailleet auttaa, ja nuo pesemiset, harjaamkset ym. ovat enemmänkin harvemmin tapahtuvia juttuja joita pyytäisimme tekemään silloin tällöin osoittaaksemme että koirasta on otettava vastuu. Auton 11v imuroi kerran kuussa, saa siitä 5€ ja nyt lupasi hoitaa useammin. Päivittäinen imurointi olisi nuorempien homma 2-3pv/viikko. Tuo "vastuu" koirasta on pinnallista, oikean vastuun opettamista. Lenkitys, koulutus, sosialistminen, perushoito, kuran pesu ym. on kaikki meidän vanhempian vastuulla ja meillä on aina ollut koiria ennen lapsia. Pienemmille tuo pienikin vastuu on paljon, joten on "epistä" kun isompi ei tee. Toivottavasti selvensi, pahoittelut ettei tämä käynyt ilmi. Ap
Entä sitten? Millälailla se on mielestäsi oikeudenmukaista, että yksi lapsista saa ottaa kourasta vain rusinat pullasta, mutta muiden pitää hoitaa sitä, vaikkeivat haluaisi? Siis kun se hetki koittaa? Toinen on jo jäävännyt itsensä ja virnuillen rapsuttelee koiraa. Tuo on VÄÄRIN ja vielä NUOREMPIA lapsia kohtaan!
t.kritallikissaJos sille vanhemmalle on ihan sama tuleeko sitä koiraa, mutta pienemmät sen haluavat? Ei se teini sitä koiraa kinunnut.
Haloo, luitko aloitusta?
Tietenkin jos koira otetaan, aloittajan haluamisilla on eniten väliä, lapsille vastuuta ei voi sälyttää, varsinkaan VAIN OSALLE HEISTÄ. Jos joku lapsista ei kaipaa koiraa, miten se vapauttaa vain hänet vastuusta, jos se otetaan? Silloin ei millakaan lapsilla ole oltava velvollisuutta kantaa vastuuta koirasta, se olisi väärin. Koska aloittajahan kirjoitti, että teini mielellään tekisi kouran kanssa sitä, mikä häntä huvittaa. Näin varmasti toimisivat pikkuisetkin. On epäreilua, jos se ei ole heille sallittua.
”Koska myös mies ja minä haluamme kovin koiran, ja hoito onnistuisi meiltä kahdelta pääsijaisesti kuten perheen vanhemmilta kuuluukin, sovimme asiasta ja kerroimme lapsille. ”
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
13-vuotiaan syyt koiran hoidosta vetäytymiselle ovat ymmärrettäviä, mutta niin on myös pienempien reaktiokin. Pienemmät siis penäsivät, ettei isompi voi saada mitään etuja tekemättä asian eteen yhtä lailla. Eikö tämä ole ihan johdonmukainen ajatus? 13-vuotias ei ole tehnyt mitään väärin, mutta voiko olettaa että tämä diili ei tuntuisi pienistä epäreilulta? Lapsesta tämä tuntuu vähän samalta kuin aikuisesta tuntuisi se, ettei toinen osallistu esim. matkakassan keräykseen vedoten rahojen menevän harrastukseen, mutta pääsisi silti matkalle.
Huono esimerkki. Ehkä vastaava olisi, että muut keräävät rahaa vapaaehtoiselle työleirille ja kun yksi ei halua sinne lähteä, eikä osallistu rahankeruuseen, niin ei häntä sinne voi myöskään pakottaa.
Vanhimmalla sisaruksella on semmoinen 13-vuoden kokemus siitä miten arkiaskareet tuossa perheessä jakautuu siinä vaiheessa kun pienet nostaa kädet pystyyn. Kyllä hänellä on oikeus kieltäytyä, koska koira ei ole mikään välttämättömyys vaan muiden mieliteko.
En minä sano ettei 13-vuotiaalla olisi oikeus kieltäytyä, tietysti hänellä on. Puhuin siitä miten pienemmät lapset kokevat asian ja minusta kokemus on ymmärrettävä. Koiran rapsuttelu, koiran nukkuminen samassa sängyssä ovat nimenomaan ne edut joita koirasta saa. Pienemmät alkoivat penätä ettei isompi voi saada näitä ilman osallistumista, vrt. matkakassa ja matkalle pääsy. Tietenkään ei ole realistista ettei 13-vuotias saisi näitä etuja jos koira olisi, mutta lapsi ei hahmota asiaa vielä sillä tavalla. Ottakaa huomioon että pienet ovat pieniä, eivät aikuisia.
No niille pienemmille pitää selittää, että jos/kun he haluavat koiraa enemmän kuin esikoinen, niin heidän pitää olla valmiit kantamaan koirasta myös enemmän vastuuta kuin esikoisen, joka on tehnyt omat rajansa nyt selvästi esille. Ja että vaikka pienemmillä olisi koirasta enemmän vastuuta, niin koira on silti koko perheen yhteinen eikä niin, että esikoinen ei esim. saisi silittää koiraa tai muuta yhtä typerää.
Pienemmät voivat sitten tykönään miettiä, haluavatko koiraa niin paljon, että suostuvat noihin pelisääntöihin.
Miten niin, täysin epäreilua. Tällä logiikalla perheen teini ei saisi sitten rapsuttaakaan koiraa, ellei tee mitään sen eteen. Eikä leikkiä sen kanssa tai tehdä mitään muutakaan, mistä itse nauttii. Muuten hän on vapaamatkustaja. Jos pienemmillä on siis AINA oikeus ottaa koira pois isoimman seurasta, kun tämä haluaisi olla koiran kanssa, sitten ehkä. Ellei se ole ulkoilutus pahassa paikassa tms.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut koira keväästä lähtien ja perheen 9 ja 11-vuotiaat ovat sujuvasti alusta asti lenkittäneet koiraa päivittäin. Varsinkin päivälenkki on lasten hallussa kun vanhemmat ovat töissä. Homma on toiminut, välillä pientä vääntöä lenkityksistä mutta todella vähän siihen mitä odotin.
Meillä nimenomaan lapset halusivat koiran. Parisen vuotta asiaa harkittiin ja keskusteltiin nimenomaan siitä, että koira on myös heidän vastuullaan. Että heidän on tehtävä oma osuutensa ja koira on elävä olento. Eli lenkkiä ei voi jättää väliin vaikka itseä ei huvittaisi ja muutkin velvollisuudet pitää aina hoitaa.
Totta kai päävastuu on meillä vanhemmilla mutta myös lasten on tehtävä oma osuutensa, että homma saadaan toimimaan. Roduksi valittiin helppo perhekoira, jota lapsetkin osaavat käsitellä. Kävimme tosiaan pitkän keskustelun ja pyörittelyn sen tiimoilta, että, lapset tosiaan ymmärsivät mitä ollaan tekemässä. Hommaa tietysti helpotti se, että molemmat todella halusivat koiran ja ovat luonteeltaan aika tunnollisia.
Meillä homma toimii ja minusta ainakin pientä koiraa voi ihan hyvin 9-vuotiaskin lenkittää. Totta kai asioita harjoiteltiin alussa ja neuvottiin mitä tehdä poikkeustilanteissa.
Mistä sä tiedät koiran ulkoilun olevan hallinnassa, jos olet töissä?
Ok. ovat saaneet ehkä koiran ulos, mutta miten lenkit ovat sujuneet ja muut koiran omistajat siitä kärsimään.
Koiran omistajana olen lopen kyllästänyt näihin "lapsi hoitajiin" joilla ei riitä motivaatio ja osaaminen koiran hallintaan, kun siellä ulkona on muitakin koiran ulkoiluttajia.
Hassua. Asun kaupunkialueella, jolla on todella paljon koiria. Lapsia näkyy ulkoiluttamassa suhteellisen vähän, ja he käyttäytyvät aina esimerkillisesti, eivät lähesty ilman lupaa ym. Koirat ovat heillä hyvin hallinnassa.
Tämä. Me ollaan opetettu lapset miten koiran kanssa toimitaan lenkillä ollessa. Ihan siihen ollaan luotettu ja ongelmia ei ole ollut.
Miksei muka lapsia voi vastuuttaa? Ihan tasan voi jos lapset nimenomaan haluavat koiran. Näin sitä vastuuta opetetaan. Edelleenkin päävastuu on aina aikuisilla mutta järkevät ja vastuuntuntoiset lapset voivat ja pystyvät kyllä osansa hoitaa tarvittaessa. Minusta ei ole yhtään liikaa vaadittu jos lapsi joutuu viikon aikana 2-3 kertaa tulemaan suoraan koulusta kotiin, että koira pääsee vessa-asioille ja jaloittelemaan. Tai viikonloppuna tekemään lenkin koiran kanssa. Tai antamaan koiralle ruokakupin tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä asia on aika yksinkertainen. Ne perheenjäsenet jotka haluavat koiran, sitoutuvat sen hoitamiseen mukinoitta. Muilla ei siihen ole velvollisuutta. Jos joku perheenjäsen ehdottomasti vastustaa koiraa, sitä ei hankita. Jos velvollisuuksista ja oikeuksista syntyy riitaa, koiraa ei hankita.
Minä halusin koiran, ja vuosikausien keskustelun jälkeen muut perheenjäsenet siihen vihdoin suostuivat. Koira tuli, mutta koska minä olin ainoa joka nimenomaan sitä halusi, minä sen myös hoidan 100%. Jos joku joskus haluaa koiran hoidossa auttaa, otan avun kiitollisena vastaan, mutta keneltäkään en mitään vaadi. Enkä myöskään ala asettamaan rajoituksia etteivät he saisi nauttia koirasta koska eivät sen hoitoon osallistu. Minä sain mitä halusin, minähän se tässä voittaja olen. Ja olen koiran puolesta iloinen, jos se saa rapsutuksia ja hellyyttä muiltakin kuin minulta (ja kyllähän se saa!)
Tää on vähän sama kuin jos jotkut perheenjäsenet haluaisivat kovasti puutarhaa, koska tykkäävät sen hoitamisesta ja katselemisesta. Suljettaisiinko sadosta nauttimisen ulkopuolelle ne perheenjäsenet, jotka eivät ole puutarhanhoitoon osallistuneet koska heillä ei ole siihen aikaa ja kiinnostusta, minkä he ovat myös etukäteen ilmaisseet? Vai pakotettaisiinko heidät hoitamaan puutarhaa "maksuksi" sadon syömisestä? Vai jätettäisiinkö puutarha perustamatta koska siitä syntyy vain riitaa?
Ei voi verrata puutarhaan, ellei sitä varten tarvitse ottaa isompaa tonttia, jonka maksamiseen kaikkien olisi osallistuttava. Silloin voitaisiin sanoa, että se lapsista, joka ei aio maksaa puutarhatontista ei saa istusklla siellä, eikä ulkoilla. Vaan ne lapset saavat, jotka tekevät kotitöitä puutarhan maksamiseksi. Koska puutarha EI VAADI elääkseen hoitoa. Sen voi jättää rempalleenkin. Se, joka haluaa, että se kukoistaa on hoidettava sitä, mutta miten siihen voisi pakottaa? Sen sijaan koira kuolee, jos sitä ei hoida, ei voida verrata. Näkee, ettet tajua eläimistä yhtään mitään.
Toisekseen puutarhan kanssa sen hoidonkin pitäisi olla sitäihan kivaa puuhaa, ei tietenkään kaikilta osin, kuten koirankin kanssa esim. temppujen opetus tai kouluttaminen tavoille voi olla hauskaa, kiireessä tai saunan jälkeen illalla ulkoilutus ei.
Jos yksi ei aio hoitaa koiraa, hänellä ei pidä olla siihen minkäänlaisia oikeuksiakaan. Esim. jos haluaa olla koiran kanssa, pienempi sisarus voisi sanoa, ettei nyt sovi,koska HÄN on koiran kanssa.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin estäisin sen isomman sisaruksen oikeuden nauttia koirasta, jos hänet vapautettaisiin sen hoidostakin ja itseäni velvoitettaisiin. Liittoutuisin sen toisen vastuussa olevan lapsen kanssa, että ei anneta tuon sitten koskeakaan koiraan. Itsepähän valitsi.
t.kristallikissa
Lemmikin hoidossa vastuu on aina aikuisella, ei koskaan lapsilla. Piste.
Vastuutonta sysätä vastuuta lapsille. Lapset voivat osallistua jos osallistuvat, mutta te aikuiset olette eläimestä vastuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
#63, samat kommentit ja sama rotukin meillä! Minä halusin koiran pitkän tauon jälkeen, niin toki muukin perhe mutta koira hommattiin vasta, kun minä sen halusin, koska minä sen 99% hoidan ja koulutankin, maksan kaikki menot jne. Meillä on ollut keskikokoinen villakoira kohta kolme vuotta. En ole missään vaiheessa kuvitellut, että lapsille voisi jättää jotain isompaa vastuuta koirasta, se on meidän aikuisten koira ja lasten perheenjäsen. Satavarmasti tiedossa on se, että se lasten isompi kiinnostus ja vastuu kestää muutaman viikon kaikista lupauksista huolimatta. Jos vanhempi itse ei ole valmis ottamaan täysvastuuta, on koiraa ihan turha ottaa. Meillä lasten vastuulla on käyttää koira lähimetsässä pissalenkillä, kun tulevat koulusta. Se on toiminut hyvin. Mitään muuta heiltä ei odoteta, kuin koiran hyvää kohtelua. Näkevät kyllä sivusta, mitä koiranpito vaatii.
AP:n on turha tehdä tästä nyt jotain perheen sisäistä valtataistelua lasten välille. Vanhin lapsista suhtautuu ihan järkevästi ja nuorempien lupauksilla voi taas heittää vesilintua. Jos AP ja miehensä haluavat koiran, ottavat sen ja vastaavat sen hoidosta käytännössä täysin. Tosiaan joku pissatus koulun jälkeen on se, mitä koululaisilta voi odottaa. Jos hiekat ja karvat niin kauheasti häiritsee, että lapsille pitää jakaa jotain imurointivuoroja etukäteen, on turha koiraa alkaa edes hommaamaan. Ja rodun valinnalla voi vaikuttaa näihin likajuttuihinkin. Jos lasten pitäisi koiraa ulkoiluttaa vähänkin, rotu pitää olla pieni ja helppo - ja sittenkin vastuu on iso. Lapsen pitää osata toimia oikein ja pärjätä itse koiran kanssa, vaikka joku muu toimisi väärin, esim. päästää isomman koiran haistelemaan tai irtokoira tulee luokse. Koira ei ole lelu eikä esimerkiksi sen ulkoilua voi jättää pentuna lasten aktiivisuuden varaan. Jokainen pennun ja nuoren koiran kanssa vietetty hetki on koulutusta ja virheet kostautuu vuosiksi eteenpäin. Toki on merkitystä silläkin, mikä on se oma ympäristö. Asutaanko maaseudulla, jossa esim. iso aidattu piha, johon koiran voi vaan päästää ulos. Vai asutaanko kerrostalossa kaupunkialueella tai omakotilähiössä, jossa joka nurkan takaa tulee koiria vastaan, koiran pitää olla hallinnassa, kakat täytyy kerätä tarkasti, ihmiset inhoaa koiria jne.
Kannattaa odottaa ainakin useampi vuosi, ja ottaa sitten koira pääasiassa vanhempien koiraksi. Hyvä että vanhin lapsi osasi ilmaista kantansa noin hyvin ja uskalsi kertoa mielipiteensä, vaikka siitä tuli riitaa lasten kesken.
Odottamisessa on se hyvä puoli, että teille jää nyt lisää aikaa pohtia koiran rotua ja perehtyä uusimpiin koirankasvatusnikseihin. Lapsenne ovat lisäksi vielä siinä iässä, että hekin kaipaavat edelleen paljon huomiota. Koiranpentu veisi väistämättä suuren osan ajastanne ja huomiostanne ainakin vuoden verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on niin, että AIKUISET päättävät tuleeko koira ja AIKUISET myös hoitavat koiran. Lapsille tehdään selväksi, että hoitoon SAA osallistua jos haluaa. Vastuuta ei voi yhdellekään lapsista laittaa. Ei voi laittaa lenkitysvuoroja, hoitovuoroja eikä mitään muutakaan. Se on AIKUISTEN VASTUULLA . Yksikään täysjärkinen aikuinen ei vieritä vastuuta missään tilanteessa lapsille.
Lapsille voi ja pitääkin antaa myös vastuuta esim. tehtävävuorojen muodossa, kunhan sitä on sopivan pienessä määrin ikään ja lapsen osaamistasoon yms. nähden. Lisäksi tehtävien jaosta on syytä keskustella perheen kesken, pelkkä sanelupolitiikka ei toimi. Aikuisen pitää toki varmistaa, että elävän olennon tarpeisiin liittyvät asiat kuten esim. ulkoiluttaminen tulee hoidettua, eli LOPULLINEN VASTUU on tietenkin aikuisella. Lasta ei saa pakottaa väkipakolla tekemään asioita ja sen takia aikuisen pitää tarvittaessa olla valmis tekemään kyseiset asiat myös itse. Mutta, lapsen on hyvä oppia, että asioita tehdään myös silloin kun kyseessä ei välttämättä omasta mielestä olisi se kaikkein mukavin ja ihanin tehtävä sillä hetkellä, ja lapselle itselleen on hyväksi oppia kantamaan vastuuta.
Hoidat koiran itse ja jätät lapset rauhaan.
Ihme valitusta. Koira tulee olemaan onneton joka tapauksessa lapsiperheen sisäkoirana ja se vanhin lapsi muuttaa sieltä pois jo ennen koiran keski-ikää. Tällainen perhe riitelisi joka tapauksessa jostakin, ei se koira ole siinä kuin tekosyy.
Kun lapset lähtevät opiskelemaan, koira jää joka tapauksessa äiskän vastuulle vuosikausiksi. Jos on vaikka yksinhuoltaja, niin onnea vain vapaa-aikaan.
Meillä nuorimmat halusi lemmikin, vanhin ei. Otettiin pitkän harkinnan jälkeen gerbiilejä, lopullinen hoitovastuu aina aikuisilla, ja me aikuiset myös maksamme kaikki tarvikkeet. Mutta vanhin lapsi ei osallistu noiden hoitoon, kun ei niitä halunnut ja nuoremmilla on hoitovuorot. Ikinä ei riitaa ole tullut, nuoremmat on ikionnellisia että saivat lemmikit.
Tällä pohjalla sanoisin, ettei lemmikin haluaminen ole kovin todellista, jos lapset suuttuu siitä että "joutuu" hoitamaan ja yksi ei hoida. Meillä se hoitaminen on iso osa lemmikin hauskuutta. Toki koiran kanssa se on aivan erilaista ja vaativampaa.
Lasta ei voi pakottaa osallistumaan koiran hoitoon. Ja mitä te sitten teette, jos vaikka nuoremmat lapset lupaisivatkin auttaa, mutta eivät sitten sitä teekään?
Otatte koiran, jos sitä itse haluatte ja sitoudutte hoitamaan sen. Ei siinä muuta. Lapset auttavat, jos auttavat.
Tasapuolinen täytyy olla lapsia kohtaan, jos yhden ei tarvitse auttaa, niin ei voi velvottaa kahta muutakaan, jos eivät itse halua.
Alue: Aihe vapaa
No niille pienemmille pitää selittää, että jos/kun he haluavat koiraa enemmän kuin esikoinen, niin heidän pitää olla valmiit kantamaan koirasta myös enemmän vastuuta kuin esikoisen, joka on tehnyt omat rajansa nyt selvästi esille. Ja että vaikka pienemmillä olisi koirasta enemmän vastuuta, niin koira on silti koko perheen yhteinen eikä niin, että esikoinen ei esim. saisi silittää koiraa tai muuta yhtä typerää.
Pienemmät voivat sitten tykönään miettiä, haluavatko koiraa niin paljon, että suostuvat noihin pelisääntöihin.