Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapselliset ja lapsettomat, tapaamiset ja juhlinta
21.01.2020 |
Tuli mieleen tuosta muumimamman avauksesta ja yhdestä viestistä siitä, kun aloin ajatella, mikä oikeastaan on se juttu, joka on erottanut mut monesta lapsellisesta kaverista. Tajusin, että se tosiaan ei ole lapsiperheen elämä, ei edes se, että on vaihe kun toinen puhuu vain lapsista.
Kyllä se on tapaamiset ja juhlinta. Meitä on 5-6 jotka aikaisemmin tapaili paljon, käytiin juuri nämä risteilyt ja mökkiviikonloput, oli tosi kivaa ja ihanaa. Sitten 4 meistä sai perhettä.
Pitkän aikaa tapaamiset vielä sujui, olivat tietysti vähän vaikeita järjestää, eivätkä olleet samanlaisia kuin ennen, pikkulasten äideillä oli kiire kotiin jne.
Mutta sitten kun lapset kasvoivat ja meillekin tuli ikää, erot alkoivat huomaamaan. Nimittäin mä lapseton en enää jaksa sitä lapsellisten kanssa bailaamista! Jos ehdottaa jotain muuta tekemistä kuin tavallinen ravintolailta, esim. paremmin syömään menemistä tai sitä mökkiä, niin vastaus on ei. "Sen kerran kun mä pääsen ulos niin haluan yökerhoon tai jonnekin". Ja sitten se yökerhossa tai jossakin oleminen on ihan samanlaista kuin parikymppisenä, eli vedetään liikaa viinaa ja häröillään joidenkin miesten kanssa. Haetaan huomiota.
Me ollaan kaikki jo 40+/50+, joten en mä vaan jaksaisi tuota enää. Yritän pitkittää illasta jossain pubissa oloa, jossa voisi jutella, mutta eihän se onnistu, vaan sinne yökerhon jonoon on päästävä seisomaan. Siinä vaiheessa mä yleensä lähden, hirveiden vastalauseiden saattelemana ja vihaisiakin ollaan.
Tosiaan siis lapsellisten ja lapsettomien käsitys hauskanpidosta muuttuu, mutta ei kyllä siihen suuntaan, kun täälläkin usein annetaan ymmärtää. Tajuan, että tämä johtuu siitä, että mä pääsen sinne yökerhoon notkumaan milloin haluan. Mutta voisiko nyt sitten toimia toisinpäin: mä olen kyläillyt lapsiperheissä, kuunnellut lapsijutut, jne. niin voisko nyt joskus mun kanssa tehdä jotain, mikä olisi musta kivaa? Vai onko niin, että lasten takia edelleen mun on joustettava sinne typerään paikkaan tönittäväksi "koska kerrankin lapsellinen pääsee"?
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla nyt on varmaan vaan vääränlaisia kavereita. Tai sitten on jotenkin ap:n vaikea ymmärtää, että yksien kavereiden kanssa tehdään yhdenlaisia asioita, toisien kanssa toisenlaisia?
Muakaan ei saisi millekään mökkiviikonlopulle ilman miestä ja lapsia. Jos järjestyy täysin lapseton viikonloppu, käytetään se miehen kanssa parisuhteeseen.
Yksin kavereiden kanssa mennään yökerhoihin ja käyttäydytään kuin pahaiset kakarat, osalla meistä on lapsia, osalla ei. Toisten kanssa tavataan kaupungilla, voidaan käydä syömässä, leffassa, kahvilla, museoissa jne. Ja joidenkin kanssa sitten istutaan iltoja milloin kenenkin luona, perheet matkassa mukana. Joku kavereista kestää tekemistä laidasta laitaan, joku kaihtaa kaikkea muuta kuin ns. omaa lokeroaan. Se on ihan fine. Aikaa nimittäin on sekä lapsellisella että lapsettomalla käytössään rajallisesti "ja sen kerran kun voi" tahtoo jokainen päättää mitä ajallaan tekee. Ainakaan itseäni ei yhtään huvita kovin rajallista vapaata aikaa laittaa mihinkään epämiellyttäväksi kokemaani.
Turha tehdä itsestään marttyyria, joka aina joustaa. Jos yökerhoilu ei kiinnosta, älä yökerhoile. Ehdota sinnikkäästi muuta tekemistä. Alle yläkouluikäisten lasten vanhempien kanssa joutuu kuitenkin hyväksymään sen, että siihen muuhun tekemiseen ei välttämättä olla valmiita käyttämään lapsenvahtikorttia, koska se muu on tehtävissä lasten kanssakin.
Niin, tämä ketju on ollut silmiä avaava. Nyt on niin, että ei mua kiinnosta enää sinnikkäästi ehdotella muuta tekemistä. Hyväksyn sen, että nämä ystäväni haluavat edelleen panostaa ensisijaisesti perheeseensä ja toisijaisesti yökerhossa kuin pahaiset kakarat käyttäytymiseen.
Ei minun tosiaan tarvitse hyväksyä mitään muuta kuin se, että nämä ihmiset eivät ole enää oikeastaan ystäviäni.
Kun on niitä muitakin tosiaan, joiden kanssa asioita tehdä. Se, mikä vähän vielä näissä kannanotoissa hämmentää, on, että ilmeisesti joidenkin on helppo vaihtaa vanhat ystävät uusiin, itselle paremmin sopiviin. Se näyttäytyy itselleni vielä vähän vaikeana ja surullisena juttuna. Mutta toivottavasti ei ole sitä tällä "äitikaveripiirille".
ap
Ei se ole helppoa, mutta joissain tilanteissa se on välttämätöntä. Ystävät kasvavat joskus erilleen. Silloin on siirryttävä elämässä eteen päin. Nyt sinä muutuit. Heillä on vielä samanlaiset kiinnostuksenkohteet kuin ennen.
Minusta lähes jokainen nyt oikeasti muuttuu 10 vuoden aikana ja on todella eri asia olla kolme- kuin neli- tai viiskymppinen. Pidän tosi outona tuota, että ensin kärvitään kotona ne 10 vuotta, juoksetetaan muita uimahalleissa ja lastenravintoloissa ja sitten korot kattoon ja baariin.
Ei tässä ole kyse siitä, että AP on varsinaisesti muuttunut hän on elänyt ihan normikaareen. Näillä mammoilla on vaan elämä pysähtynyt ja sitä nyt kurotaan takaisin jossain huumassa.
Ja musta on tosi outoa että lapsiperheen äiti ei ole muuttunut vaan parikymppisen baarikokemusta kaipaa. En minä ainakaan, lapsewt 9 ja 12 ja ah kun olisikin APN kaltaisia ystäviä pääsis nimenomaan aikuisten juttuihin kuten paremmat ravintolat ja rauhalliset yhtesiet illat ilman lapsia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tottahan toki lapsellisella on eri tilanne kuin lapsettomalla. Kun käy päivät töissä ja iltaisin on harrastuksia sekä vanhemmilla että lapsilla, en kyllä hevillä lähde viikonlopuksi pois perheeni luota, koska se on ainoa aika, kun saan viettää rauhallista aikaa lasteni kanssa, pysyä kärryillä heidän kuulumisistaan ja elämästään, touhuta/liikkua/retkeillä yhdessä jne. Miehenkin kanssa olis kiva viettää parisuhdeaikaa joskus. Saa olla kyllä todella spesiaali juttu, että uhraan viikonloppuaikaani kavereille. Mieluummin sitten kyläillään puolin ja toisin koko perheen kesken. Mua ei kyllä yökerhoon saa kirveelläkään, eli tapaan ystäviäni mielummin jonkun kotona/kaupungilla (ravintolassa) tms, sillon kun tapaan heitä ilman lapsia. Muutama nuorena perheen perustanut ja varsinkin eronneet kaverit ovat sinne yökerhoon hinkumassa. Tuo pyytely vain paheni, kun kerran suostuin (ja siellä oli yhtä hirveää kuin muistinkin). Näin tää nyt vaan menee, ja jos ap toivoo sellaisia koko viikonlopun kestäviä hengailuviikonloppuja kavereiden kanssa, niin kannattaa tosiaan pyytää niihin perheettömiä kavereita, perheellisillä noi viikonloput kun on yleensä pyhitetty lapsille. Elämäntilanne vaan on erilainen, ei sille mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla nyt on varmaan vaan vääränlaisia kavereita. Tai sitten on jotenkin ap:n vaikea ymmärtää, että yksien kavereiden kanssa tehdään yhdenlaisia asioita, toisien kanssa toisenlaisia?
Muakaan ei saisi millekään mökkiviikonlopulle ilman miestä ja lapsia. Jos järjestyy täysin lapseton viikonloppu, käytetään se miehen kanssa parisuhteeseen.
Yksin kavereiden kanssa mennään yökerhoihin ja käyttäydytään kuin pahaiset kakarat, osalla meistä on lapsia, osalla ei. Toisten kanssa tavataan kaupungilla, voidaan käydä syömässä, leffassa, kahvilla, museoissa jne. Ja joidenkin kanssa sitten istutaan iltoja milloin kenenkin luona, perheet matkassa mukana. Joku kavereista kestää tekemistä laidasta laitaan, joku kaihtaa kaikkea muuta kuin ns. omaa lokeroaan. Se on ihan fine. Aikaa nimittäin on sekä lapsellisella että lapsettomalla käytössään rajallisesti "ja sen kerran kun voi" tahtoo jokainen päättää mitä ajallaan tekee. Ainakaan itseäni ei yhtään huvita kovin rajallista vapaata aikaa laittaa mihinkään epämiellyttäväksi kokemaani.
Turha tehdä itsestään marttyyria, joka aina joustaa. Jos yökerhoilu ei kiinnosta, älä yökerhoile. Ehdota sinnikkäästi muuta tekemistä. Alle yläkouluikäisten lasten vanhempien kanssa joutuu kuitenkin hyväksymään sen, että siihen muuhun tekemiseen ei välttämättä olla valmiita käyttämään lapsenvahtikorttia, koska se muu on tehtävissä lasten kanssakin.
Niin, tämä ketju on ollut silmiä avaava. Nyt on niin, että ei mua kiinnosta enää sinnikkäästi ehdotella muuta tekemistä. Hyväksyn sen, että nämä ystäväni haluavat edelleen panostaa ensisijaisesti perheeseensä ja toisijaisesti yökerhossa kuin pahaiset kakarat käyttäytymiseen.
Ei minun tosiaan tarvitse hyväksyä mitään muuta kuin se, että nämä ihmiset eivät ole enää oikeastaan ystäviäni.
Kun on niitä muitakin tosiaan, joiden kanssa asioita tehdä. Se, mikä vähän vielä näissä kannanotoissa hämmentää, on, että ilmeisesti joidenkin on helppo vaihtaa vanhat ystävät uusiin, itselle paremmin sopiviin. Se näyttäytyy itselleni vielä vähän vaikeana ja surullisena juttuna. Mutta toivottavasti ei ole sitä tällä "äitikaveripiirille".
ap
Ei se ole helppoa, mutta joissain tilanteissa se on välttämätöntä. Ystävät kasvavat joskus erilleen. Silloin on siirryttävä elämässä eteen päin. Nyt sinä muutuit. Heillä on vielä samanlaiset kiinnostuksenkohteet kuin ennen.
Minusta lähes jokainen nyt oikeasti muuttuu 10 vuoden aikana ja on todella eri asia olla kolme- kuin neli- tai viiskymppinen. Pidän tosi outona tuota, että ensin kärvitään kotona ne 10 vuotta, juoksetetaan muita uimahalleissa ja lastenravintoloissa ja sitten korot kattoon ja baariin.
Ei tässä ole kyse siitä, että AP on varsinaisesti muuttunut hän on elänyt ihan normikaareen. Näillä mammoilla on vaan elämä pysähtynyt ja sitä nyt kurotaan takaisin jossain huumassa.
Ja musta on tosi outoa että lapsiperheen äiti ei ole muuttunut vaan parikymppisen baarikokemusta kaipaa. En minä ainakaan, lapsewt 9 ja 12 ja ah kun olisikin APN kaltaisia ystäviä pääsis nimenomaan aikuisten juttuihin kuten paremmat ravintolat ja rauhalliset yhtesiet illat ilman lapsia!
Onko se normaalikaari että vasta lähellä 50-vuotta alkaa kiinnostaa muut kuin baarijuoksut?
Luulin että se on normaalia tässä kolmekymppisinä ja vähän ennen. Minulla vain kaksi kaveria joita kiinnostaa lähteä johonkin yökerhoon, toisella lapsi ja toisella ei jos sillä nyt jotain väliä.
Vierailija kirjoitti:
No tottahan toki lapsellisella on eri tilanne kuin lapsettomalla. Kun käy päivät töissä ja iltaisin on harrastuksia sekä vanhemmilla että lapsilla, en kyllä hevillä lähde viikonlopuksi pois perheeni luota, koska se on ainoa aika, kun saan viettää rauhallista aikaa lasteni kanssa, pysyä kärryillä heidän kuulumisistaan ja elämästään, touhuta/liikkua/retkeillä yhdessä jne. Miehenkin kanssa olis kiva viettää parisuhdeaikaa joskus. Saa olla kyllä todella spesiaali juttu, että uhraan viikonloppuaikaani kavereille. Mieluummin sitten kyläillään puolin ja toisin koko perheen kesken. Mua ei kyllä yökerhoon saa kirveelläkään, eli tapaan ystäviäni mielummin jonkun kotona/kaupungilla (ravintolassa) tms, sillon kun tapaan heitä ilman lapsia. Muutama nuorena perheen perustanut ja varsinkin eronneet kaverit ovat sinne yökerhoon hinkumassa. Tuo pyytely vain paheni, kun kerran suostuin (ja siellä oli yhtä hirveää kuin muistinkin). Näin tää nyt vaan menee, ja jos ap toivoo sellaisia koko viikonlopun kestäviä hengailuviikonloppuja kavereiden kanssa, niin kannattaa tosiaan pyytää niihin perheettömiä kavereita, perheellisillä noi viikonloput kun on yleensä pyhitetty lapsille. Elämäntilanne vaan on erilainen, ei sille mitään voi.
Tarkalleen ottaen AP ei kyllä puhunut mitään mökkiviikonlopuista vaan yöstä ja nimenomaan siitä, että tehtäisiin jotain muuta, vaikka istuttaisiin rauhallisessa bubissa sen yökerhon sijaan.
Kyse on siis juuri siitä vain että kenen ehdoilla ja miten ystävyyttä pidetään yllä. Kuinka pitkään sun mielestä on ok, että sä sanelet, missä nähdään, sun lasten kanssa vai ilman? Oletatko, että ikinä tulee aika, jolloin voisit kuunnella myös lapsettomien kaverien toiveita ja vaikka sitten hengailla siellä mökillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan toki lapsellisella on eri tilanne kuin lapsettomalla. Kun käy päivät töissä ja iltaisin on harrastuksia sekä vanhemmilla että lapsilla, en kyllä hevillä lähde viikonlopuksi pois perheeni luota, koska se on ainoa aika, kun saan viettää rauhallista aikaa lasteni kanssa, pysyä kärryillä heidän kuulumisistaan ja elämästään, touhuta/liikkua/retkeillä yhdessä jne. Miehenkin kanssa olis kiva viettää parisuhdeaikaa joskus. Saa olla kyllä todella spesiaali juttu, että uhraan viikonloppuaikaani kavereille. Mieluummin sitten kyläillään puolin ja toisin koko perheen kesken. Mua ei kyllä yökerhoon saa kirveelläkään, eli tapaan ystäviäni mielummin jonkun kotona/kaupungilla (ravintolassa) tms, sillon kun tapaan heitä ilman lapsia. Muutama nuorena perheen perustanut ja varsinkin eronneet kaverit ovat sinne yökerhoon hinkumassa. Tuo pyytely vain paheni, kun kerran suostuin (ja siellä oli yhtä hirveää kuin muistinkin). Näin tää nyt vaan menee, ja jos ap toivoo sellaisia koko viikonlopun kestäviä hengailuviikonloppuja kavereiden kanssa, niin kannattaa tosiaan pyytää niihin perheettömiä kavereita, perheellisillä noi viikonloput kun on yleensä pyhitetty lapsille. Elämäntilanne vaan on erilainen, ei sille mitään voi.
Tarkalleen ottaen AP ei kyllä puhunut mitään mökkiviikonlopuista vaan yöstä ja nimenomaan siitä, että tehtäisiin jotain muuta, vaikka istuttaisiin rauhallisessa bubissa sen yökerhon sijaan.
Kyse on siis juuri siitä vain että kenen ehdoilla ja miten ystävyyttä pidetään yllä. Kuinka pitkään sun mielestä on ok, että sä sanelet, missä nähdään, sun lasten kanssa vai ilman? Oletatko, että ikinä tulee aika, jolloin voisit kuunnella myös lapsettomien kaverien toiveita ja vaikka sitten hengailla siellä mökillä?
No mutta, jos ap:n kaveri ei ole kiinnostunut viettämään aikaa ap:n haluamalla tavalla ja ap ei kaverinsa haluamalla tavalla, sitten täytyy tavata sellaisia ihmisiä, joilla on samanlaiset intressit. Ap itse päätti joustaa vuosien ajan toiveistaan, ja nyt hän vaatii, että on kaverin vuoro joustaa. Ei se niin mene. Hän itse halusi joustaa ja ylläpitää ystävyyttä, tuolle toiselle osapuolelle ystävyys taas ei vaikuta olevan yhtä tärkeää, jos joustamishalua ei löydy. En nyt puhu itsestäni, vaan ap:n tilanteesta.
T. Tuo äskeinen, jota lainasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas kuin omasta elämästä ihan kaikkea en jaksanut lukea. Meillä oli suunniteltuna pitkästä aikaa tapaaminen ystäväporukan kanssa. Sovittiin, että varataan se mökki ihan senkin takia, että kaikki tulee vähän eri suunnilta niin kaikilla olisi melkein samanmittainen matka. Nyyttärit oli ajatus pitää.
Oli aika pettymys, kun monelle nyyttärit tarkoitti sipsipussia ja juomia. Saunassa kävi 2, muut laittoivat sen ajan itseään valmiiksi yökerhoon. Sinne myös mentiin ja kuka kömpi sitten milloinkin mökille takaisin.
Aamulla baarikävijöillä oli kamala kiire jo ajomatkalle kotiin, kun siellä lapset ja mies odottaa jo. Jäätiin sitten lapsettoman kanssa siivoamaan mökkiä (mulla on 1 lapsi) ja tehtiin sentään kunnon lounas yhdessä. Naurattikin aika paljon, mutta huomasin, että kotimatkalla yksin autossa vähän itketti. Että tätäkö se jatkossa on ystävien tapaaminen.
Sitä mä mietin, kun tuolla joku sanoi muuttumisesta: miten siinä on käynytkin niin, että samoille tyypeille, joiden kanssa ennen vietettiin tosi hauskaa vain omalla porukalla, ei se porukka enää kelpaa? Vaan niiden ventovieraiden sakkiin on pakko päästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan toki lapsellisella on eri tilanne kuin lapsettomalla. Kun käy päivät töissä ja iltaisin on harrastuksia sekä vanhemmilla että lapsilla, en kyllä hevillä lähde viikonlopuksi pois perheeni luota, koska se on ainoa aika, kun saan viettää rauhallista aikaa lasteni kanssa, pysyä kärryillä heidän kuulumisistaan ja elämästään, touhuta/liikkua/retkeillä yhdessä jne. Miehenkin kanssa olis kiva viettää parisuhdeaikaa joskus. Saa olla kyllä todella spesiaali juttu, että uhraan viikonloppuaikaani kavereille. Mieluummin sitten kyläillään puolin ja toisin koko perheen kesken. Mua ei kyllä yökerhoon saa kirveelläkään, eli tapaan ystäviäni mielummin jonkun kotona/kaupungilla (ravintolassa) tms, sillon kun tapaan heitä ilman lapsia. Muutama nuorena perheen perustanut ja varsinkin eronneet kaverit ovat sinne yökerhoon hinkumassa. Tuo pyytely vain paheni, kun kerran suostuin (ja siellä oli yhtä hirveää kuin muistinkin). Näin tää nyt vaan menee, ja jos ap toivoo sellaisia koko viikonlopun kestäviä hengailuviikonloppuja kavereiden kanssa, niin kannattaa tosiaan pyytää niihin perheettömiä kavereita, perheellisillä noi viikonloput kun on yleensä pyhitetty lapsille. Elämäntilanne vaan on erilainen, ei sille mitään voi.
Tarkalleen ottaen AP ei kyllä puhunut mitään mökkiviikonlopuista vaan yöstä ja nimenomaan siitä, että tehtäisiin jotain muuta, vaikka istuttaisiin rauhallisessa bubissa sen yökerhon sijaan.
Kyse on siis juuri siitä vain että kenen ehdoilla ja miten ystävyyttä pidetään yllä. Kuinka pitkään sun mielestä on ok, että sä sanelet, missä nähdään, sun lasten kanssa vai ilman? Oletatko, että ikinä tulee aika, jolloin voisit kuunnella myös lapsettomien kaverien toiveita ja vaikka sitten hengailla siellä mökillä?
No mutta, jos ap:n kaveri ei ole kiinnostunut viettämään aikaa ap:n haluamalla tavalla ja ap ei kaverinsa haluamalla tavalla, sitten täytyy tavata sellaisia ihmisiä, joilla on samanlaiset intressit. Ap itse päätti joustaa vuosien ajan toiveistaan, ja nyt hän vaatii, että on kaverin vuoro joustaa. Ei se niin mene. Hän itse halusi joustaa ja ylläpitää ystävyyttä, tuolle toiselle osapuolelle ystävyys taas ei vaikuta olevan yhtä tärkeää, jos joustamishalua ei löydy. En nyt puhu itsestäni, vaan ap:n tilanteesta.
T. Tuo äskeinen, jota lainasit
Vastauksistaan päätellen AP on tuon kyllä tajunnut. Toivottavasti tajuaa sitten myös APn kaverit joita kai tässä tilanteessa on enemmän kuin yksi, miksi AP on hävinnyt kuvioista eikä todellakaan ole saatavilla sittenkään, kun ne kavereiden lapset on kadonneet pesästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tottahan toki lapsellisella on eri tilanne kuin lapsettomalla. Kun käy päivät töissä ja iltaisin on harrastuksia sekä vanhemmilla että lapsilla, en kyllä hevillä lähde viikonlopuksi pois perheeni luota, koska se on ainoa aika, kun saan viettää rauhallista aikaa lasteni kanssa, pysyä kärryillä heidän kuulumisistaan ja elämästään, touhuta/liikkua/retkeillä yhdessä jne. Miehenkin kanssa olis kiva viettää parisuhdeaikaa joskus. Saa olla kyllä todella spesiaali juttu, että uhraan viikonloppuaikaani kavereille. Mieluummin sitten kyläillään puolin ja toisin koko perheen kesken. Mua ei kyllä yökerhoon saa kirveelläkään, eli tapaan ystäviäni mielummin jonkun kotona/kaupungilla (ravintolassa) tms, sillon kun tapaan heitä ilman lapsia. Muutama nuorena perheen perustanut ja varsinkin eronneet kaverit ovat sinne yökerhoon hinkumassa. Tuo pyytely vain paheni, kun kerran suostuin (ja siellä oli yhtä hirveää kuin muistinkin). Näin tää nyt vaan menee, ja jos ap toivoo sellaisia koko viikonlopun kestäviä hengailuviikonloppuja kavereiden kanssa, niin kannattaa tosiaan pyytää niihin perheettömiä kavereita, perheellisillä noi viikonloput kun on yleensä pyhitetty lapsille. Elämäntilanne vaan on erilainen, ei sille mitään voi.
Tämä on tämä ihmeellinen harha, että lapsellisten elämä/lapsettomien elämä on kaikilla samanlaista. Itse teen vaativaa työtä, työmatkoja ja viikonlopputöitä + harrastukset ja luottamustehtävät. En todellakaan halua harvoja vapaita viikonloppuja käyttää mökki viikonloppuun, vaan viettää sen puolison kanssa tai jossain muussa kiehtovassa kohteessa kuin mökillä - samalla tapaa, kuin sinä haluat viettää lasten kanssa. Monet lapselliset kaverit (jotka eivät harrasta tai muuten tee vaativaa työtä) eivät tätä ymmärrä, vaan ihmettelevät, kun en lähde mukaan. Eli ei ne lapset mikään erottava tekijä ole, vaan elämäntilanne ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Onpas kuin omasta elämästä ihan kaikkea en jaksanut lukea. Meillä oli suunniteltuna pitkästä aikaa tapaaminen ystäväporukan kanssa. Sovittiin, että varataan se mökki ihan senkin takia, että kaikki tulee vähän eri suunnilta niin kaikilla olisi melkein samanmittainen matka. Nyyttärit oli ajatus pitää.
Oli aika pettymys, kun monelle nyyttärit tarkoitti sipsipussia ja juomia. Saunassa kävi 2, muut laittoivat sen ajan itseään valmiiksi yökerhoon. Sinne myös mentiin ja kuka kömpi sitten milloinkin mökille takaisin.
Aamulla baarikävijöillä oli kamala kiire jo ajomatkalle kotiin, kun siellä lapset ja mies odottaa jo. Jäätiin sitten lapsettoman kanssa siivoamaan mökkiä (mulla on 1 lapsi) ja tehtiin sentään kunnon lounas yhdessä. Naurattikin aika paljon, mutta huomasin, että kotimatkalla yksin autossa vähän itketti. Että tätäkö se jatkossa on ystävien tapaaminen.
Sitä mä mietin, kun tuolla joku sanoi muuttumisesta: miten siinä on käynytkin niin, että samoille tyypeille, joiden kanssa ennen vietettiin tosi hauskaa vain omalla porukalla, ei se porukka enää kelpaa? Vaan niiden ventovieraiden sakkiin on pakko päästä?
Koska ne pääsevät niin harvoin. Mä ymmärrän tuonkin. Lapset eivät ole koskaan olleet mulle esteenä päästä tapaamaan ystäviäni eikä tapaamaan ventovieraita. Lapsillani kun on isäkin ja on miltei vain ilmoitusasia kummaltakin, jos on jotain omia menoja. Jos kummankin meno on sattunut samaan aikaan, on aina ollut mahdollista saada lapset mun vanhemmilleni.
Sulla on ainakin yksi hyvä ystävä: se lapseton. Arvosta häntä. Panosta hänen seuraansa ja anna muiden mennä menojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä mä mietin, kun tuolla joku sanoi muuttumisesta: miten siinä on käynytkin niin, että samoille tyypeille, joiden kanssa ennen vietettiin tosi hauskaa vain omalla porukalla, ei se porukka enää kelpaa? Vaan niiden ventovieraiden sakkiin on pakko päästä?
Tämä pisti mua vähän sydämeen! Mulla on kolme lasta, 4, 7 ja 11. Kun lähden ulos tai miten sitä sanotaan, niin mäkin haluan jonnekin menopaikkaan. Ei mulle riitä tosiaankaan enää se, että juttelen ystävien kanssa. Ennen lapsettomana se riitti, koska pääsin sinne menopaikkaan vaikka seuraavana iltana. Nyt joudun tosiaan valitseen, että kun olen hoitanut vapaaillan, niin vietänkö sen täällä ystävien kanssa vai pääsenkö samalla sitten jonnekin menevämpään.
Ehkä en pidä sitten ystäviäni niin mielenkiintoisina, että luopuisin siitä illasta menomestassa. Toisaalta pakko sanoa sekin, että aika pettymyksiähän ne illat ovat usein olleet, eli ei siellä ole ollut juuri koskaan mitään semmoista, mistä kai sitten haaveilen en tiedä kyllä mitä se ees on.
Vierailija kirjoitti:
Se alkaa loukkaamaan, että tuntuu, että he näkevät minut vain bailuseurana, että kiinnostaako edes se, kuka minä oikeastaan olen ja mitä mulle kuuluu.
ap
Näyttää siltä, että ei. Ikävä kyllä näin usein käy. Monen olen nähnyt vierestä muuttuvan vanhemmuuden myötä ylimieliseksi lapsettomia kohtaan, eivätkä he enää koe lapsettomien ymmärtävän elämästä yhtään mitään.
Itse lopetin alkoholin juomisen ja tulin huomanneeksi, että muutama läheisenä pitämäni ystävä ei löytänyt minulle enää aikaa kun siihen ei sisältynyt viini. T. Ohis vela
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas kuin omasta elämästä ihan kaikkea en jaksanut lukea. Meillä oli suunniteltuna pitkästä aikaa tapaaminen ystäväporukan kanssa. Sovittiin, että varataan se mökki ihan senkin takia, että kaikki tulee vähän eri suunnilta niin kaikilla olisi melkein samanmittainen matka. Nyyttärit oli ajatus pitää.
Oli aika pettymys, kun monelle nyyttärit tarkoitti sipsipussia ja juomia. Saunassa kävi 2, muut laittoivat sen ajan itseään valmiiksi yökerhoon. Sinne myös mentiin ja kuka kömpi sitten milloinkin mökille takaisin.
Aamulla baarikävijöillä oli kamala kiire jo ajomatkalle kotiin, kun siellä lapset ja mies odottaa jo. Jäätiin sitten lapsettoman kanssa siivoamaan mökkiä (mulla on 1 lapsi) ja tehtiin sentään kunnon lounas yhdessä. Naurattikin aika paljon, mutta huomasin, että kotimatkalla yksin autossa vähän itketti. Että tätäkö se jatkossa on ystävien tapaaminen.
Sitä mä mietin, kun tuolla joku sanoi muuttumisesta: miten siinä on käynytkin niin, että samoille tyypeille, joiden kanssa ennen vietettiin tosi hauskaa vain omalla porukalla, ei se porukka enää kelpaa? Vaan niiden ventovieraiden sakkiin on pakko päästä?
Koska ne pääsevät niin harvoin. Mä ymmärrän tuonkin. Lapset eivät ole koskaan olleet mulle esteenä päästä tapaamaan ystäviäni eikä tapaamaan ventovieraita. Lapsillani kun on isäkin ja on miltei vain ilmoitusasia kummaltakin, jos on jotain omia menoja. Jos kummankin meno on sattunut samaan aikaan, on aina ollut mahdollista saada lapset mun vanhemmilleni.
Sulla on ainakin yksi hyvä ystävä: se lapseton. Arvosta häntä. Panosta hänen seuraansa ja anna muiden mennä menojaan.
En mäkään pääse kovin usein, kun lapsen isällä on reissutyö, mutta kyllä hän pyrkii järjestämään kuten mäkin hänelle. Sen vuoksi just olinkin niin innoissani ajatuksesta, että nyt on kokonainen ilta ja vaikka yö aikaa viettää ystävien kanssa. Se, että ystävien tapaaminen ei monelle siellä ollutkaan sitten mikään juttu tuli pettymyksenä. Tuli mieleen kyllä sekin, että maksoin turhaan kalliit bensat ja ruuat ja mökkivuokran, olisivat sanoneet suoraan ton baarijutun niin olisin jäänyt pois. Ja että heille koko ystävätapaaminen oli vain tekosyy, jolla kotoa päästiin baariin.
Tosin siinä olet oikeassa että lapseton on hyvä ystävä ja hänen takiaan jo kannatti mennä, ollaan nyt muutenkin paljon yhteyksissä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se alkaa loukkaamaan, että tuntuu, että he näkevät minut vain bailuseurana, että kiinnostaako edes se, kuka minä oikeastaan olen ja mitä mulle kuuluu.
ap
Näyttää siltä, että ei. Ikävä kyllä näin usein käy. Monen olen nähnyt vierestä muuttuvan vanhemmuuden myötä ylimieliseksi lapsettomia kohtaan, eivätkä he enää koe lapsettomien ymmärtävän elämästä yhtään mitään.
Itse lopetin alkoholin juomisen ja tulin huomanneeksi, että muutama läheisenä pitämäni ystävä ei löytänyt minulle enää aikaa kun siihen ei sisältynyt viini. T. Ohis vela
Melko ylimielistä syyttää toisia ja heti seuraavaan hegenvetoon kertoa itse muutuneen ja vaatia muita muuttumaan mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se alkaa loukkaamaan, että tuntuu, että he näkevät minut vain bailuseurana, että kiinnostaako edes se, kuka minä oikeastaan olen ja mitä mulle kuuluu.
ap
Näyttää siltä, että ei. Ikävä kyllä näin usein käy. Monen olen nähnyt vierestä muuttuvan vanhemmuuden myötä ylimieliseksi lapsettomia kohtaan, eivätkä he enää koe lapsettomien ymmärtävän elämästä yhtään mitään.
Itse lopetin alkoholin juomisen ja tulin huomanneeksi, että muutama läheisenä pitämäni ystävä ei löytänyt minulle enää aikaa kun siihen ei sisältynyt viini. T. Ohis vela
Melko ylimielistä syyttää toisia ja heti seuraavaan hegenvetoon kertoa itse muutuneen ja vaatia muita muuttumaan mukana.
Ketä olen vaatinut muuttumaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottahan toki lapsellisella on eri tilanne kuin lapsettomalla. Kun käy päivät töissä ja iltaisin on harrastuksia sekä vanhemmilla että lapsilla, en kyllä hevillä lähde viikonlopuksi pois perheeni luota, koska se on ainoa aika, kun saan viettää rauhallista aikaa lasteni kanssa, pysyä kärryillä heidän kuulumisistaan ja elämästään, touhuta/liikkua/retkeillä yhdessä jne. Miehenkin kanssa olis kiva viettää parisuhdeaikaa joskus. Saa olla kyllä todella spesiaali juttu, että uhraan viikonloppuaikaani kavereille. Mieluummin sitten kyläillään puolin ja toisin koko perheen kesken. Mua ei kyllä yökerhoon saa kirveelläkään, eli tapaan ystäviäni mielummin jonkun kotona/kaupungilla (ravintolassa) tms, sillon kun tapaan heitä ilman lapsia. Muutama nuorena perheen perustanut ja varsinkin eronneet kaverit ovat sinne yökerhoon hinkumassa. Tuo pyytely vain paheni, kun kerran suostuin (ja siellä oli yhtä hirveää kuin muistinkin). Näin tää nyt vaan menee, ja jos ap toivoo sellaisia koko viikonlopun kestäviä hengailuviikonloppuja kavereiden kanssa, niin kannattaa tosiaan pyytää niihin perheettömiä kavereita, perheellisillä noi viikonloput kun on yleensä pyhitetty lapsille. Elämäntilanne vaan on erilainen, ei sille mitään voi.
Tämä on tämä ihmeellinen harha, että lapsellisten elämä/lapsettomien elämä on kaikilla samanlaista. Itse teen vaativaa työtä, työmatkoja ja viikonlopputöitä + harrastukset ja luottamustehtävät. En todellakaan halua harvoja vapaita viikonloppuja käyttää mökki viikonloppuun, vaan viettää sen puolison kanssa tai jossain muussa kiehtovassa kohteessa kuin mökillä - samalla tapaa, kuin sinä haluat viettää lasten kanssa. Monet lapselliset kaverit (jotka eivät harrasta tai muuten tee vaativaa työtä) eivät tätä ymmärrä, vaan ihmettelevät, kun en lähde mukaan. Eli ei ne lapset mikään erottava tekijä ole, vaan elämäntilanne ylipäätään.
Jä yllättävän usein myös rahatilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se alkaa loukkaamaan, että tuntuu, että he näkevät minut vain bailuseurana, että kiinnostaako edes se, kuka minä oikeastaan olen ja mitä mulle kuuluu.
ap
Näyttää siltä, että ei. Ikävä kyllä näin usein käy. Monen olen nähnyt vierestä muuttuvan vanhemmuuden myötä ylimieliseksi lapsettomia kohtaan, eivätkä he enää koe lapsettomien ymmärtävän elämästä yhtään mitään.
Itse lopetin alkoholin juomisen ja tulin huomanneeksi, että muutama läheisenä pitämäni ystävä ei löytänyt minulle enää aikaa kun siihen ei sisältynyt viini. T. Ohis vela
Melko ylimielistä syyttää toisia ja heti seuraavaan hegenvetoon kertoa itse muutuneen ja vaatia muita muuttumaan mukana.
Mitä mukana muuttumista se vaatii, että on ystävä absolutistin kanssa, vaikka itse alkoa käyttääkin? Päinvastoin just tostahan kai ketjussa onkin kyse vaikka itse käyttää alkoa niin voi kai sen alkottoman kanssa tehdä jotain, mihin viini ei kuulu? Vai onko kyse siitä, että kukaan kavereista ei saa muuttua, lapsettoman pitää pysyä bilehileenä ja alkottomaksi ei saa muuttua?
Moni perheellinen tuntuu täälläkin palstalla kuvittelevan, että vaihtoehto perhe-elämulle on päihteet ja biletys. Mielestäni se kertoo perheellisen itsensä epäterveestä suhteesta alkoholiin ja elämän yleisestä sisällöttömyydestä perheen ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Moni perheellinen tuntuu täälläkin palstalla kuvittelevan, että vaihtoehto perhe-elämulle on päihteet ja biletys. Mielestäni se kertoo perheellisen itsensä epäterveestä suhteesta alkoholiin ja elämän yleisestä sisällöttömyydestä perheen ulkopuolella.
No näinpä, nousee mieleen, että olisiko sittenkin se lapseton elämä ollut parempi vaihtoehto, ellei ikävuosiensa mukainen kypsyminen onnistu vaan heti kynnelle kyeten baariin.
Lapsellisten kanssa meno hyytyy.
Ulos lähtemistä yritetään järjestää vuoden verran. Se peruuntuu aina viime tingassa kun Purjo-Piiralle tai Jenka-Adalmiinalle tuli nuhaa, ja sitä valvomaan tarvitaan molemmat vanhemmat.
Aina ei muisteta ilmoittaa peruutuksesta kavereille.
Jos lähteminen kerrankin onnistuu, kotiin tekstaillaan ja soitetaan vartin välein ja kerrataan syöttö-, juotto-, pissatus- ja kylvetyssäännöt. Näitten varttien välillä katsellaan kuvia Purjosta ja Jenkasta. Äiti viihdyttää kavereitaan kertomalla jälkikasvunsa ihmeellisistä taidoista (hän heitti lautasen lattialle, mieletön motoriikka...).
Ilta ei jatku myöhään, eikä se harmita ketään.
Kukaan ei ota uutta tapaamista puheeksi, ennen kuin äiti-ihminen on lähtenyt kotiin ja muut huokaavat helpotuksesta.
Alue: Aihe vapaa
Helppo kaveri on oikein hyvä termi. Vaikka mulla on omiakin lapsia, mun on mieheni ansiosta aina ollut mahdollista lähteä ilman lapsianikin. Ja tosiaan mua pyydettiin mukaan, jos haluttiin lapselle kaveri tai sitten lapsen äidille kaveri. Tai molempia.
Niin se vaan on, että kun jokin ihminen tai asia muuttuu itsestäänselvyydeksi, sitä ei enää arvosta. Korkeintaan närkästyy, jos toinen lakkaa olemasta itsestäänselvyys tai menettää itsestäänselvänä pitämänsä asian. Mulla on elämässäni jäänyt taakse muitakin ihmissuhteita, mutta uusia tullut tilalle. Ja kun ikää on tullut enemmän, en ole enää edes kaivannut kaveriporukoita vaan muutama hyvä ystävä on riittänyt. Määrä kun ei korvaa laatua :)