Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapselliset ja lapsettomat, tapaamiset ja juhlinta
21.01.2020 |
Tuli mieleen tuosta muumimamman avauksesta ja yhdestä viestistä siitä, kun aloin ajatella, mikä oikeastaan on se juttu, joka on erottanut mut monesta lapsellisesta kaverista. Tajusin, että se tosiaan ei ole lapsiperheen elämä, ei edes se, että on vaihe kun toinen puhuu vain lapsista.
Kyllä se on tapaamiset ja juhlinta. Meitä on 5-6 jotka aikaisemmin tapaili paljon, käytiin juuri nämä risteilyt ja mökkiviikonloput, oli tosi kivaa ja ihanaa. Sitten 4 meistä sai perhettä.
Pitkän aikaa tapaamiset vielä sujui, olivat tietysti vähän vaikeita järjestää, eivätkä olleet samanlaisia kuin ennen, pikkulasten äideillä oli kiire kotiin jne.
Mutta sitten kun lapset kasvoivat ja meillekin tuli ikää, erot alkoivat huomaamaan. Nimittäin mä lapseton en enää jaksa sitä lapsellisten kanssa bailaamista! Jos ehdottaa jotain muuta tekemistä kuin tavallinen ravintolailta, esim. paremmin syömään menemistä tai sitä mökkiä, niin vastaus on ei. "Sen kerran kun mä pääsen ulos niin haluan yökerhoon tai jonnekin". Ja sitten se yökerhossa tai jossakin oleminen on ihan samanlaista kuin parikymppisenä, eli vedetään liikaa viinaa ja häröillään joidenkin miesten kanssa. Haetaan huomiota.
Me ollaan kaikki jo 40+/50+, joten en mä vaan jaksaisi tuota enää. Yritän pitkittää illasta jossain pubissa oloa, jossa voisi jutella, mutta eihän se onnistu, vaan sinne yökerhon jonoon on päästävä seisomaan. Siinä vaiheessa mä yleensä lähden, hirveiden vastalauseiden saattelemana ja vihaisiakin ollaan.
Tosiaan siis lapsellisten ja lapsettomien käsitys hauskanpidosta muuttuu, mutta ei kyllä siihen suuntaan, kun täälläkin usein annetaan ymmärtää. Tajuan, että tämä johtuu siitä, että mä pääsen sinne yökerhoon notkumaan milloin haluan. Mutta voisiko nyt sitten toimia toisinpäin: mä olen kyläillyt lapsiperheissä, kuunnellut lapsijutut, jne. niin voisko nyt joskus mun kanssa tehdä jotain, mikä olisi musta kivaa? Vai onko niin, että lasten takia edelleen mun on joustettava sinne typerään paikkaan tönittäväksi "koska kerrankin lapsellinen pääsee"?
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Toki ymmärrän tämän ja kuten sanottua, ymmärrän, että elämäntilanteet eroaa. Sille en voi mitään, että surettaa, että hyvät ystävyydet näyttää hiipuvan tähän.
Tuolla minua haukuttiin tossuksi ja samantien kohtuuttomaksi, en tiedä, kumpaa nyt oikeasti olen, mutta kyllähän se vähän loukkaa, että minun seurani ei ole sellaista, johon kannattaa keskittyä, vaan olen jotain rekvisiittaa ihmisten ilmoilla, ehkä sen tajuatkin. Ja se todella tuntuu siltä, että ystävyyttäni ei arvosteta, ei vaikka itse olen yrittänyt ainakin joustaa toisen elämäntilanteen mukaan. Kun on sen täälläkin mainitun 10 vuotta joustanut, tuntuu tämä nyt aika märältä rätiltä.
Ratkaisu ilman muuta on samanhenkisten tapailu, mutta kyllähän siinä sitten helposti käy niin, että samanhenkiset tosiaan tapailee ja muu tapailu jää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Vihdoinkin rehellistä puhetta lapselliselta eikä lässytystä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Miksi tarvitset kaverin menemisiisi, jos kaverin seura ei ole se, mitä haluat? Miksi et mene yksin? Kun mä haluan mennä pubiin kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan biljardia ja juttelemaan tuntemattomien kanssa, menen yksin. Silloin ei ole mukana kaveria, joka tylsistyisi odotellessaan, milloin mulla olisi taas aikaa jutella hänen kanssaan.
Minun mielestäni on mukavaa jutella sekä kavereiden kanssa että tuntemattomien. Etkö itse ole ikinä nauttinut sellaisesta illasta, että joukossa on tutumpia ja tuntemattomampia keskustelijoita?
Ehkä jos olisit lukenut tekstini loppuun, olisit huomannut että pohdin ihan samaa. Samanhenkiset (ne jotka näin tykkäävät viettää iltaa) viettävät keskenään ja toisia sitten tavataan pienemmällä porukalla tai kahden kesken vaihtaen kuulumisia päivällisellä yms. En haluaisi että kukaan viettäisi epämieluisan illan omasta näkökulmasta vain minun vuokseni. Ja samaa en halua tehdä toisten vuoksi.
Ei maailma ole niin mustavalkoinen, etteikö voisi tehdä kompromisseja elämässä ja löytää kaikille kivat tavat nähdä toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ap kysyisi tuota kysymystä suoraan ystäviltäsi? Jos he tosiaan ovat ystäviä, sinun pitäisi pystyä puhumaan tuollaisista asioista. Mun mielestä sä olet itsekin vähän kohtuuton. Miksi oletat, että koska sinä olet muuttunut myös ystäviesi pitäisi? Olet alunperin valinnut yökerhoissa ravaajia ja nyt loukkaannut, kun he vieläkin haluavat sinne. Tuo ongelma ei tosiaankaan johdu lapsista, vaan ystäväpiiristäsi. Ihmiset muuttuu. Sinä muutuit. Se on ihan ok. Ehkä olisi aika etsiä uudenlaisia ystäviä. Tai ainakin edes yrittää puhua asiasta nykyisten kanssa.
Olet oikeassa tässä ja onhan asiasta ollut puhettakin. Pointtini kuitenkin oli ja tätä näemmä joudun toistamaan, että minä olen joustanut koko ystävyyden ajan. Olen ymmärtänyt, että lapsellisen elämä on erilaista kuin omani. Olen matkustanut pitkiäkin matkoja tapaamaan lapsellisia heidän luonaan, koska se on heille kätevämpää. Olen ollut apuna pikkulapsiarjessa. Olen (välillä salaa haukotellen, myönnän) kuunnellut lapsitarinat.
Olen ymmärtänyt, että entinen bilehile on nykyään lapsellinen, joten hän ei lähde minun kanssani baariin. Olen ymmärtänyt, että hän on muuttunut bilehileestä äidiksi.
Nyt, kun hänellä on sitten enemmän aikaa perheen ulkopuolella käytettäväksi, olenko todella kohtuuton, kun toivon, että edes joskus jonkun tapaamisen suhteen hän ottaisi huomioon minun muuttumiseni? Että joskus tapaaminen menisi "minun ehdoillani", eli tehtäisiin siitä, mistä minä nautin eniten?
Ja sitäkin toistan: juu kyllä olen tullut tulokseen, että tämä kaveripiiri ei ole ehkä omani enää. Että tulen toimeen parhaiten samankaltaisten kanssa, menonsa menneiden lapsettomien.
Mä ymmärrän sua hyvin. Kuvittelin itsekin, että ystävyys kestää, vaikka toinen saisikin lapsia, kunhan tavataan lapsellisen ehdoilla ja mahdollisuuksilla. Ja niin se kestikin. Ystävyys alkoi hiipua vasta sitten, kun lapset olivat jo isompia, mutta edelleenkin olisi pitänyt tavata lapsellisen ehdoilla. Onhan se vähän haikeaa, kun ystävyys päättyy. Ja vähän ärsyttävää, kun itse on joustanut vuosia lapsellisen elämäntilanteen vuoksi, mutta lapsellinen ei ole valmis joustamaan yhtään, vaikka lapset eivät ole enää esteenä. Hyvä puoli on, että vuosien varrella on tullut uusiakin ystäviä ja kavereita, jolloin vanhojen ystävien menetys on vain surullista, mutta ei vaikuta elämään muuten mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Miksi tarvitset kaverin menemisiisi, jos kaverin seura ei ole se, mitä haluat? Miksi et mene yksin? Kun mä haluan mennä pubiin kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan biljardia ja juttelemaan tuntemattomien kanssa, menen yksin. Silloin ei ole mukana kaveria, joka tylsistyisi odotellessaan, milloin mulla olisi taas aikaa jutella hänen kanssaan.
Minun mielestäni on mukavaa jutella sekä kavereiden kanssa että tuntemattomien. Etkö itse ole ikinä nauttinut sellaisesta illasta, että joukossa on tutumpia ja tuntemattomampia keskustelijoita?
Ehkä jos olisit lukenut tekstini loppuun, olisit huomannut että pohdin ihan samaa. Samanhenkiset (ne jotka näin tykkäävät viettää iltaa) viettävät keskenään ja toisia sitten tavataan pienemmällä porukalla tai kahden kesken vaihtaen kuulumisia päivällisellä yms. En haluaisi että kukaan viettäisi epämieluisan illan omasta näkökulmasta vain minun vuokseni. Ja samaa en halua tehdä toisten vuoksi.
Ei maailma ole niin mustavalkoinen, etteikö voisi tehdä kompromisseja elämässä ja löytää kaikille kivat tavat nähdä toisiaan.
Kyllä, nuorena. En enää nelikymppisenä. Kun nyt tapaan ystäviäni, haluan keskittyä heihin Ja kun haluan jutella tuntemattomien kanssa, en pyydä ystäviäni mukaani. Tässä on tietysti se ero, että voin käydä pubeissa vaikka joka ilta eikä mun siis tarvitse yhdistää ystävieni tapaamista ja tuntemattomien kanssa juttelua samalle illalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ap kysyisi tuota kysymystä suoraan ystäviltäsi? Jos he tosiaan ovat ystäviä, sinun pitäisi pystyä puhumaan tuollaisista asioista. Mun mielestä sä olet itsekin vähän kohtuuton. Miksi oletat, että koska sinä olet muuttunut myös ystäviesi pitäisi? Olet alunperin valinnut yökerhoissa ravaajia ja nyt loukkaannut, kun he vieläkin haluavat sinne. Tuo ongelma ei tosiaankaan johdu lapsista, vaan ystäväpiiristäsi. Ihmiset muuttuu. Sinä muutuit. Se on ihan ok. Ehkä olisi aika etsiä uudenlaisia ystäviä. Tai ainakin edes yrittää puhua asiasta nykyisten kanssa.
Olet oikeassa tässä ja onhan asiasta ollut puhettakin. Pointtini kuitenkin oli ja tätä näemmä joudun toistamaan, että minä olen joustanut koko ystävyyden ajan. Olen ymmärtänyt, että lapsellisen elämä on erilaista kuin omani. Olen matkustanut pitkiäkin matkoja tapaamaan lapsellisia heidän luonaan, koska se on heille kätevämpää. Olen ollut apuna pikkulapsiarjessa. Olen (välillä salaa haukotellen, myönnän) kuunnellut lapsitarinat.
Olen ymmärtänyt, että entinen bilehile on nykyään lapsellinen, joten hän ei lähde minun kanssani baariin. Olen ymmärtänyt, että hän on muuttunut bilehileestä äidiksi.
Nyt, kun hänellä on sitten enemmän aikaa perheen ulkopuolella käytettäväksi, olenko todella kohtuuton, kun toivon, että edes joskus jonkun tapaamisen suhteen hän ottaisi huomioon minun muuttumiseni? Että joskus tapaaminen menisi "minun ehdoillani", eli tehtäisiin siitä, mistä minä nautin eniten?
Ja sitäkin toistan: juu kyllä olen tullut tulokseen, että tämä kaveripiiri ei ole ehkä omani enää. Että tulen toimeen parhaiten samankaltaisten kanssa, menonsa menneiden lapsettomien.
Mä ymmärrän sua hyvin. Kuvittelin itsekin, että ystävyys kestää, vaikka toinen saisikin lapsia, kunhan tavataan lapsellisen ehdoilla ja mahdollisuuksilla. Ja niin se kestikin. Ystävyys alkoi hiipua vasta sitten, kun lapset olivat jo isompia, mutta edelleenkin olisi pitänyt tavata lapsellisen ehdoilla. Onhan se vähän haikeaa, kun ystävyys päättyy. Ja vähän ärsyttävää, kun itse on joustanut vuosia lapsellisen elämäntilanteen vuoksi, mutta lapsellinen ei ole valmis joustamaan yhtään, vaikka lapset eivät ole enää esteenä. Hyvä puoli on, että vuosien varrella on tullut uusiakin ystäviä ja kavereita, jolloin vanhojen ystävien menetys on vain surullista, mutta ei vaikuta elämään muuten mitenkään.
Juuri näin, joskin olen täällä mainittu tossu, eli aika tunteellinen ihminen, joten on sillä vaikutus elämään, että hyvä ystävyys hiipuu.
Lisäksi myönnän, vähän nolona, että asiaan tosiaan vaikuttaa aika paljon tietty loukkaantumisasia, eli olen myös täällä mainittu vaikeilija.
Kun on pitkän aikaa joustanut ja itsestään selvästi ymmärtänyt, että ystävän perhe ja lapset tulevat ensi sijalle, tuntuu pahalta, että vieläkin saa juuri kokea, että ei minun tapaamiseni ole niin tärkeää, että sitä varten kannattaisi panostaa tai siihen keskittyä, kun taaskin on jotain enemmän tavoiteltavaa kuviossa.
Summana tästä, että minun on todella ymmärrettävä, että en ollut näille kavereille kovinkaan tärkeä. En nimittäin pidä oikein ratkaisuna tuotakaan, että kanssani aina tavataan kahdestaan tai pienellä porukalla, koska kysehän minunkin kohdallani on siitä, että halusin juuri kokea olevani osa tätä ystäväporukkaa.
Kun itse on 10 vuotta istunut treffeillä mäkkärissä ja hoplopissa, sitä kuvittelisi, että edes kerran vuodessa se "oma" kaveriporukka voisi taipua yhden yön mökkireissulle.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Miksi tarvitset kaverin menemisiisi, jos kaverin seura ei ole se, mitä haluat? Miksi et mene yksin? Kun mä haluan mennä pubiin kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan biljardia ja juttelemaan tuntemattomien kanssa, menen yksin. Silloin ei ole mukana kaveria, joka tylsistyisi odotellessaan, milloin mulla olisi taas aikaa jutella hänen kanssaan.
Minun mielestäni on mukavaa jutella sekä kavereiden kanssa että tuntemattomien. Etkö itse ole ikinä nauttinut sellaisesta illasta, että joukossa on tutumpia ja tuntemattomampia keskustelijoita?
Ehkä jos olisit lukenut tekstini loppuun, olisit huomannut että pohdin ihan samaa. Samanhenkiset (ne jotka näin tykkäävät viettää iltaa) viettävät keskenään ja toisia sitten tavataan pienemmällä porukalla tai kahden kesken vaihtaen kuulumisia päivällisellä yms. En haluaisi että kukaan viettäisi epämieluisan illan omasta näkökulmasta vain minun vuokseni. Ja samaa en halua tehdä toisten vuoksi.
Ei maailma ole niin mustavalkoinen, etteikö voisi tehdä kompromisseja elämässä ja löytää kaikille kivat tavat nähdä toisiaan.[/quote
No ethän sinä ole mitään kompromisseja tekemässä, vaan jakamassa porukan kahtia. Ei APlle varmaan ole mikään kompromissi lähteä sun kanssa kaksistaan syömään, kun oikeasti haluaisi viettää mökkiyön kaveriporukan kanssa.
Se on sitä ihan samaa joustamista, mitä on sun kanssa koko ajan tehty, ok, tyydytään sitten käymään kahdestaan tai pienellä porukalla syömässä, että ystävyys säilyy.
Miksipä AP oikeastaan haluaisi kanssasi kahdestaan tai pienellä porukalla syömään, kun samana viikonloppuna voi lähteä lapsettomien kavereidensa kanssa viettämään mökkiyötä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Miksi tarvitset kaverin menemisiisi, jos kaverin seura ei ole se, mitä haluat? Miksi et mene yksin? Kun mä haluan mennä pubiin kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan biljardia ja juttelemaan tuntemattomien kanssa, menen yksin. Silloin ei ole mukana kaveria, joka tylsistyisi odotellessaan, milloin mulla olisi taas aikaa jutella hänen kanssaan.
Minun mielestäni on mukavaa jutella sekä kavereiden kanssa että tuntemattomien. Etkö itse ole ikinä nauttinut sellaisesta illasta, että joukossa on tutumpia ja tuntemattomampia keskustelijoita?
Ehkä jos olisit lukenut tekstini loppuun, olisit huomannut että pohdin ihan samaa. Samanhenkiset (ne jotka näin tykkäävät viettää iltaa) viettävät keskenään ja toisia sitten tavataan pienemmällä porukalla tai kahden kesken vaihtaen kuulumisia päivällisellä yms. En haluaisi että kukaan viettäisi epämieluisan illan omasta näkökulmasta vain minun vuokseni. Ja samaa en halua tehdä toisten vuoksi.
Ei maailma ole niin mustavalkoinen, etteikö voisi tehdä kompromisseja elämässä ja löytää kaikille kivat tavat nähdä toisiaan.
No ethän sinä ole mitään kompromisseja tekemässä, vaan jakamassa porukan kahtia. Ei APlle varmaan ole mikään kompromissi lähteä sun kanssa kaksistaan syömään, kun oikeasti haluaisi viettää mökkiyön kaveriporukan kanssa.
Se on sitä ihan samaa joustamista, mitä on sun kanssa koko ajan tehty, ok, tyydytään sitten käymään kahdestaan tai pienellä porukalla syömässä, että ystävyys säilyy.
Miksipä AP oikeastaan haluaisi kanssasi kahdestaan tai pienellä porukalla syömään, kun samana viikonloppuna voi lähteä lapsettomien kavereidensa kanssa viettämään mökkiyötä?
No kieltämättä. Itse en ehkä ole edes itselleni jotenkin kyennyt sanomaan asiaa näin suoraan. Ja yleensä vielä syömässä, leffassa, jne käynnit on ajoitettu siten, että sieltä on kauhea kiire hoitamaan jotain kotiasiaa, eli ne survotaan johonkin väliin, joka taas sopii ja ajoittuu hyvin lapsellisen kalenteriin.
Kiitos kaikille näistä mielipiteistä, sillä kyllähän tämä taas auttaa itseä laittamaan omia ajatuksia perspektiiviin. Teille, jotka olette sitä mieltä, että kyse ei ole lapselliset vs. lapsettomat, toki olette oikeassa siinä, että ei ihmisiä pitäisi yleistää. Mutta oma kokemukseni kuitenkin on, että lapselliset jotenkin itsestään selvästi odottavat, että heidän elämäntilanteensa on "tärkeämpi".
Ja on se totta, että jos olen 10 vuotta joustanut, en taida olla enää innokas tekemään kompromisseja, jotka tarkoittavat, että aikaa ei ikinä vietetä siten, kuin minä toivoisin. Miksi oikeastaan sen tekisinkään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Miksi tarvitset kaverin menemisiisi, jos kaverin seura ei ole se, mitä haluat? Miksi et mene yksin? Kun mä haluan mennä pubiin kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan biljardia ja juttelemaan tuntemattomien kanssa, menen yksin. Silloin ei ole mukana kaveria, joka tylsistyisi odotellessaan, milloin mulla olisi taas aikaa jutella hänen kanssaan.
Minun mielestäni on mukavaa jutella sekä kavereiden kanssa että tuntemattomien. Etkö itse ole ikinä nauttinut sellaisesta illasta, että joukossa on tutumpia ja tuntemattomampia keskustelijoita?
Ehkä jos olisit lukenut tekstini loppuun, olisit huomannut että pohdin ihan samaa. Samanhenkiset (ne jotka näin tykkäävät viettää iltaa) viettävät keskenään ja toisia sitten tavataan pienemmällä porukalla tai kahden kesken vaihtaen kuulumisia päivällisellä yms. En haluaisi että kukaan viettäisi epämieluisan illan omasta näkökulmasta vain minun vuokseni. Ja samaa en halua tehdä toisten vuoksi.
Ei maailma ole niin mustavalkoinen, etteikö voisi tehdä kompromisseja elämässä ja löytää kaikille kivat tavat nähdä toisiaan.[/quote
No ethän sinä ole mitään kompromisseja tekemässä, vaan jakamassa porukan kahtia. Ei APlle varmaan ole mikään kompromissi lähteä sun kanssa kaksistaan syömään, kun oikeasti haluaisi viettää mökkiyön kaveriporukan kanssa.
Se on sitä ihan samaa joustamista, mitä on sun kanssa koko ajan tehty, ok, tyydytään sitten käymään kahdestaan tai pienellä porukalla syömässä, että ystävyys säilyy.
Miksipä AP oikeastaan haluaisi kanssasi kahdestaan tai pienellä porukalla syömään, kun samana viikonloppuna voi lähteä lapsettomien kavereidensa kanssa viettämään mökkiyötä?
No jos olisi kaveriporukka, jossa näin, niin sitten ymmärrän.
En vain nyt ymmärrä miten se on joustamatonta, jos käyn vaikkapa äitikavereiden kanssa iltaa viettämässä pubissa ja näiden kanssa, jotka eivät pubiin halua, mennään päivälliselle/kahville/pidetään leffailta. He eivät lähde kanssani baariin ja minä en lähde mökille.
Siis se että ystävä laittaisi välit poikki, koska en halua mäkiviikonloppua hänen kanssaan, on mielestäni ihan sama kun minä löisin välit poikki sen vuoksi ettei kaveri lähde kanssani baariin.
Ehkä teidän ystäväsuhteet ovat erilaisia. Ehkä he tosiaan näette sitten vain pari kertaa vuodessa, ja kaikki kulminoituvat siihen yhteen viikonloppuun joka vietetään yhdessä? Minä näen ystäviäni 2-3 kertaa kuussa (aina jotakin heistä) ja tämän lisäksi soittelen parille ystävän kanssa viikottain. En voi puhua kuin omasta puolestani, kun sanon että jos vietän yön yli erossa lapsista aikaa niin haluan tehdä sen omin ehdoin ainakin osittain tai sitten viettää mieheni kanssa aikaa.
Mielestäni aikuiseen ystävyyteen kuuluvat myös muutokset ja ainakin minun ystäväsuhteeni ovat ne tähän asti kestäneet. Emme vietä aikaa vain minun ehdoillani, mutta emme myös vain heidän ehdoilla. Joskus tehdään laimea kompromissi ja joskus juuri sitä mitä toinen haluaa, mutta ehdottomuuksia myös on (kuten vaikkapa minun mökkeilyni tai yhden hiljaisemman kaverin halu nähdä aina kahden). Sellaista se elämä vain on, kaikki ei tykkää kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Miksi tarvitset kaverin menemisiisi, jos kaverin seura ei ole se, mitä haluat? Miksi et mene yksin? Kun mä haluan mennä pubiin kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan biljardia ja juttelemaan tuntemattomien kanssa, menen yksin. Silloin ei ole mukana kaveria, joka tylsistyisi odotellessaan, milloin mulla olisi taas aikaa jutella hänen kanssaan.
Minun mielestäni on mukavaa jutella sekä kavereiden kanssa että tuntemattomien. Etkö itse ole ikinä nauttinut sellaisesta illasta, että joukossa on tutumpia ja tuntemattomampia keskustelijoita?
Ehkä jos olisit lukenut tekstini loppuun, olisit huomannut että pohdin ihan samaa. Samanhenkiset (ne jotka näin tykkäävät viettää iltaa) viettävät keskenään ja toisia sitten tavataan pienemmällä porukalla tai kahden kesken vaihtaen kuulumisia päivällisellä yms. En haluaisi että kukaan viettäisi epämieluisan illan omasta näkökulmasta vain minun vuokseni. Ja samaa en halua tehdä toisten vuoksi.
Ei maailma ole niin mustavalkoinen, etteikö voisi tehdä kompromisseja elämässä ja löytää kaikille kivat tavat nähdä toisiaan.[/quote
No ethän sinä ole mitään kompromisseja tekemässä, vaan jakamassa porukan kahtia. Ei APlle varmaan ole mikään kompromissi lähteä sun kanssa kaksistaan syömään, kun oikeasti haluaisi viettää mökkiyön kaveriporukan kanssa.
Se on sitä ihan samaa joustamista, mitä on sun kanssa koko ajan tehty, ok, tyydytään sitten käymään kahdestaan tai pienellä porukalla syömässä, että ystävyys säilyy.
Miksipä AP oikeastaan haluaisi kanssasi kahdestaan tai pienellä porukalla syömään, kun samana viikonloppuna voi lähteä lapsettomien kavereidensa kanssa viettämään mökkiyötä?
Eikö ole selkeää että ap ei nyt saa mitä haluaa jos osaa porukasta ei kiinnosta mökkiyö? Menköön niiden kanssa joita kiinnostaa eikä koita pakottaa mukaan niitä jotka ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Miksi tarvitset kaverin menemisiisi, jos kaverin seura ei ole se, mitä haluat? Miksi et mene yksin? Kun mä haluan mennä pubiin kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan biljardia ja juttelemaan tuntemattomien kanssa, menen yksin. Silloin ei ole mukana kaveria, joka tylsistyisi odotellessaan, milloin mulla olisi taas aikaa jutella hänen kanssaan.
Minun mielestäni on mukavaa jutella sekä kavereiden kanssa että tuntemattomien. Etkö itse ole ikinä nauttinut sellaisesta illasta, että joukossa on tutumpia ja tuntemattomampia keskustelijoita?
Ehkä jos olisit lukenut tekstini loppuun, olisit huomannut että pohdin ihan samaa. Samanhenkiset (ne jotka näin tykkäävät viettää iltaa) viettävät keskenään ja toisia sitten tavataan pienemmällä porukalla tai kahden kesken vaihtaen kuulumisia päivällisellä yms. En haluaisi että kukaan viettäisi epämieluisan illan omasta näkökulmasta vain minun vuokseni. Ja samaa en halua tehdä toisten vuoksi.
Ei maailma ole niin mustavalkoinen, etteikö voisi tehdä kompromisseja elämässä ja löytää kaikille kivat tavat nähdä toisiaan.[/quote
No ethän sinä ole mitään kompromisseja tekemässä, vaan jakamassa porukan kahtia. Ei APlle varmaan ole mikään kompromissi lähteä sun kanssa kaksistaan syömään, kun oikeasti haluaisi viettää mökkiyön kaveriporukan kanssa.
Se on sitä ihan samaa joustamista, mitä on sun kanssa koko ajan tehty, ok, tyydytään sitten käymään kahdestaan tai pienellä porukalla syömässä, että ystävyys säilyy.
Miksipä AP oikeastaan haluaisi kanssasi kahdestaan tai pienellä porukalla syömään, kun samana viikonloppuna voi lähteä lapsettomien kavereidensa kanssa viettämään mökkiyötä?
No jos olisi kaveriporukka, jossa näin, niin sitten ymmärrän.
En vain nyt ymmärrä miten se on joustamatonta, jos käyn vaikkapa äitikavereiden kanssa iltaa viettämässä pubissa ja näiden kanssa, jotka eivät pubiin halua, mennään päivälliselle/kahville/pidetään leffailta. He eivät lähde kanssani baariin ja minä en lähde mökille.
Siis se että ystävä laittaisi välit poikki, koska en halua mäkiviikonloppua hänen kanssaan, on mielestäni ihan sama kun minä löisin välit poikki sen vuoksi ettei kaveri lähde kanssani baariin.
Ehkä teidän ystäväsuhteet ovat erilaisia. Ehkä he tosiaan näette sitten vain pari kertaa vuodessa, ja kaikki kulminoituvat siihen yhteen viikonloppuun joka vietetään yhdessä? Minä näen ystäviäni 2-3 kertaa kuussa (aina jotakin heistä) ja tämän lisäksi soittelen parille ystävän kanssa viikottain. En voi puhua kuin omasta puolestani, kun sanon että jos vietän yön yli erossa lapsista aikaa niin haluan tehdä sen omin ehdoin ainakin osittain tai sitten viettää mieheni kanssa aikaa.
Mielestäni aikuiseen ystävyyteen kuuluvat myös muutokset ja ainakin minun ystäväsuhteeni ovat ne tähän asti kestäneet. Emme vietä aikaa vain minun ehdoillani, mutta emme myös vain heidän ehdoilla. Joskus tehdään laimea kompromissi ja joskus juuri sitä mitä toinen haluaa, mutta ehdottomuuksia myös on (kuten vaikkapa minun mökkeilyni tai yhden hiljaisemman kaverin halu nähdä aina kahden). Sellaista se elämä vain on, kaikki ei tykkää kaikesta.
Kyse on juuri siitä, että en tunne kuuluvani enää tähän äitikaverien piiriin, koska he eivät tahdo enää muuta tehdä kuin mennä sinne baariin juttelemaan muiden kuin minun kanssani. Käsittääkseni juuri niin aloituksessani sanoinkin.
Ja minäkin käyn päivällisellä/kahvilla/leffassa ja juu, niillä mökkiviikonlopuilla niiden toisten kanssa. Lapsettomien kaverieni.
En ole toki välejä laittamassa poikki, mutta en toisaalta enää jaksa joustaakaan minkään "kahdestaan syömään" verran edes. Et ehkä ymmärrä, mutta minua aidosti loukkaa se, että juuri tuosta kaveripiiristä, joiden kanssa olen lukuisat tunnit tapaillut lapsiystävällissä hoplopeissa, ei ketään kiinnosta tehdä mitään, mitä minä haluisin. En siis koe mitään tarvetta tai halua kutsua heitä näihin "toisiin tapaamisiin", eli syömään, leffaan tai illan istujaisiin. Kutsun sinne niitä kavereita, joiden koen pitävän myös minua merkitsevänä ja keskittymisen arvoisena.
Ja näin se ystävyys siis lapsellisiin kavereihini hiipuu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Miksi tarvitset kaverin menemisiisi, jos kaverin seura ei ole se, mitä haluat? Miksi et mene yksin? Kun mä haluan mennä pubiin kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan biljardia ja juttelemaan tuntemattomien kanssa, menen yksin. Silloin ei ole mukana kaveria, joka tylsistyisi odotellessaan, milloin mulla olisi taas aikaa jutella hänen kanssaan.
Minun mielestäni on mukavaa jutella sekä kavereiden kanssa että tuntemattomien. Etkö itse ole ikinä nauttinut sellaisesta illasta, että joukossa on tutumpia ja tuntemattomampia keskustelijoita?
Ehkä jos olisit lukenut tekstini loppuun, olisit huomannut että pohdin ihan samaa. Samanhenkiset (ne jotka näin tykkäävät viettää iltaa) viettävät keskenään ja toisia sitten tavataan pienemmällä porukalla tai kahden kesken vaihtaen kuulumisia päivällisellä yms. En haluaisi että kukaan viettäisi epämieluisan illan omasta näkökulmasta vain minun vuokseni. Ja samaa en halua tehdä toisten vuoksi.
Ei maailma ole niin mustavalkoinen, etteikö voisi tehdä kompromisseja elämässä ja löytää kaikille kivat tavat nähdä toisiaan.[/quote
No ethän sinä ole mitään kompromisseja tekemässä, vaan jakamassa porukan kahtia. Ei APlle varmaan ole mikään kompromissi lähteä sun kanssa kaksistaan syömään, kun oikeasti haluaisi viettää mökkiyön kaveriporukan kanssa.
Se on sitä ihan samaa joustamista, mitä on sun kanssa koko ajan tehty, ok, tyydytään sitten käymään kahdestaan tai pienellä porukalla syömässä, että ystävyys säilyy.
Miksipä AP oikeastaan haluaisi kanssasi kahdestaan tai pienellä porukalla syömään, kun samana viikonloppuna voi lähteä lapsettomien kavereidensa kanssa viettämään mökkiyötä?
Eikö ole selkeää että ap ei nyt saa mitä haluaa jos osaa porukasta ei kiinnosta mökkiyö? Menköön niiden kanssa joita kiinnostaa eikä koita pakottaa mukaan niitä jotka ei halua.
Ei. Selkeää on että AP vaatii ystävyydelta molemmin suuntaisuutta. Hän on joustanut yli 10 v ja toivoisi, että ystävät tekisivät niin joskus hänen vuokseen. Toivottavasti eivät ala marista kun huomaavat että AP tosiaan menee niiden kanssa joita kiinnostaa eikä hänellä enää olekaan kiinnostusta tapailla äippäleitä kahdestaan syömässä.
Eiköhän se ole enemmän ihmisestä kiinni mitä tykkää tehdä, eikä siitä, onko lapsia. Itse ainakin etsin kavereiden kanssa sellaisen tavan nähdä, mikä sopii kaikille/molemmille. Muut jutut taas toisten kavereiden kanssa. Ja tähän jakoon ei kyllä liity lapset millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuommoista. Meidän porukassa on yksi yökerhointoilija, mutta hänellä on lapsia ja on eronnut lasten isästä. Loput ollaan pitkissä parisuhteissa niin mitään miesten kanssa häröilyä tuskin kukaan tahtoo. Välillä tietysti on ihan kiva mennä tanssimaan. Enimmäkseen tehdäään kyllä jotain ihan muuta kun nähdään. Viimeksi oltiin yhden ystävän kotona saunomassa ja katselemassa hömppäelokuvia.
Häröilyllä en nyt tarkoita mitään pahempaa, mutta ärsyttää, että kun harvoin nähdään niin sitten aletaan kikatella miesten kanssa ja siinä ne illan juttelut sitten oli. Ihan ovat käsittääkseni onnellisissa parisuhteissa olevia naisia, mutta kai siinä haetaankin vain jotain markkina-arvon testausta. On vaan tylsää kun pitkään odotettu tapaaminen aina päättyy siihen, että suunnilleen yksin istun yökerhon pöydässä haukottelemassa.
Kiva, että teillä noin, mutta meillä ei valitettavasti ole. Ensin säädetään sitä tapaamista hulluksi tulemisen rajoille ja sitten poikkeuksetta mun puolelta ne loppuu vähän ikävästi. Joko olen tylsimys, joka lopettaa illan liian aikaisin tai sitten tylsistyn siellä yökerhossa.
Mutta mun varsinainen pointtini kyllä oli, että koska tulee lapsettoman vuoro saada päättää, mitä näissä tapaamisissa tehdään? Vai onko todella niin, että aina mennään lapsellisten ehdoilla ja heidän elämäntilanteen mukaan?
Ja joo, kuten sanottua, onkin mennyt kaveripiiri aika paljon uusiksi ihan tän takia. Muut lapsettomat kun on yhtä innokkaita viettämään aikaa muullakin tavalla.
ap
Tavallaan tuon ymmärtää. Lapsiperheessä puolison huomiointi unohtuu yleensä arjen alle. Sitten kun joku vaikka flirttailee, niin tuntuu hyvältä vaikka mitään kiinnostusta ei olekaan.
Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että sen kerran kun olen irti lapsista ja päätän ottaa alkoholia, niin mikään mökillä istuminen muutaman kaverin kesken ei vain kiinnosta.
En kyllä häröile miesten kanssa enkä vedä päätä täyteen, mutta minusta on ihan mukavaa jutella vieraampienkin ihmisten kanssa ja istua pubissa kuunnellen musiikkia, pelaten biljardia yms.
Kavereita kyllä näen lisäksi niinkin, että käydään syömässä, mutta jos olen ihan yön yli erossa lapsista niin haluan viettää sen itselle kivalla tavalla ainakin osittain, enkä vain keskittyä ystävien kanssa juttelemiseen. Onhan se itsekästä, kun alkaa miettimään. Ehkä näissä kompromissit olisivat ratkaisu, tai sitten samanhenkiset viettäisivät iltaa ihmisten ilmoilla ja sitten niiden kanssa jotka eivät tällaisesta innostu, käytäisiin leffassa/syömässä yms.
Lapseni ovat 6 ja 3, enkä kyllä haluaisi viettää mökki viikonloppua ystävien kanssa. Sellaisen haluaisin mieheni kanssa ja ystävien kanssa erilaista yhdessäoloa.
Miksi tarvitset kaverin menemisiisi, jos kaverin seura ei ole se, mitä haluat? Miksi et mene yksin? Kun mä haluan mennä pubiin kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan biljardia ja juttelemaan tuntemattomien kanssa, menen yksin. Silloin ei ole mukana kaveria, joka tylsistyisi odotellessaan, milloin mulla olisi taas aikaa jutella hänen kanssaan.
Minun mielestäni on mukavaa jutella sekä kavereiden kanssa että tuntemattomien. Etkö itse ole ikinä nauttinut sellaisesta illasta, että joukossa on tutumpia ja tuntemattomampia keskustelijoita?
Ehkä jos olisit lukenut tekstini loppuun, olisit huomannut että pohdin ihan samaa. Samanhenkiset (ne jotka näin tykkäävät viettää iltaa) viettävät keskenään ja toisia sitten tavataan pienemmällä porukalla tai kahden kesken vaihtaen kuulumisia päivällisellä yms. En haluaisi että kukaan viettäisi epämieluisan illan omasta näkökulmasta vain minun vuokseni. Ja samaa en halua tehdä toisten vuoksi.
Ei maailma ole niin mustavalkoinen, etteikö voisi tehdä kompromisseja elämässä ja löytää kaikille kivat tavat nähdä toisiaan.[/quote
No ethän sinä ole mitään kompromisseja tekemässä, vaan jakamassa porukan kahtia. Ei APlle varmaan ole mikään kompromissi lähteä sun kanssa kaksistaan syömään, kun oikeasti haluaisi viettää mökkiyön kaveriporukan kanssa.
Se on sitä ihan samaa joustamista, mitä on sun kanssa koko ajan tehty, ok, tyydytään sitten käymään kahdestaan tai pienellä porukalla syömässä, että ystävyys säilyy.
Miksipä AP oikeastaan haluaisi kanssasi kahdestaan tai pienellä porukalla syömään, kun samana viikonloppuna voi lähteä lapsettomien kavereidensa kanssa viettämään mökkiyötä?
No jos olisi kaveriporukka, jossa näin, niin sitten ymmärrän.
En vain nyt ymmärrä miten se on joustamatonta, jos käyn vaikkapa äitikavereiden kanssa iltaa viettämässä pubissa ja näiden kanssa, jotka eivät pubiin halua, mennään päivälliselle/kahville/pidetään leffailta. He eivät lähde kanssani baariin ja minä en lähde mökille.
Siis se että ystävä laittaisi välit poikki, koska en halua mäkiviikonloppua hänen kanssaan, on mielestäni ihan sama kun minä löisin välit poikki sen vuoksi ettei kaveri lähde kanssani baariin.
Ehkä teidän ystäväsuhteet ovat erilaisia. Ehkä he tosiaan näette sitten vain pari kertaa vuodessa, ja kaikki kulminoituvat siihen yhteen viikonloppuun joka vietetään yhdessä? Minä näen ystäviäni 2-3 kertaa kuussa (aina jotakin heistä) ja tämän lisäksi soittelen parille ystävän kanssa viikottain. En voi puhua kuin omasta puolestani, kun sanon että jos vietän yön yli erossa lapsista aikaa niin haluan tehdä sen omin ehdoin ainakin osittain tai sitten viettää mieheni kanssa aikaa.
Mielestäni aikuiseen ystävyyteen kuuluvat myös muutokset ja ainakin minun ystäväsuhteeni ovat ne tähän asti kestäneet. Emme vietä aikaa vain minun ehdoillani, mutta emme myös vain heidän ehdoilla. Joskus tehdään laimea kompromissi ja joskus juuri sitä mitä toinen haluaa, mutta ehdottomuuksia myös on (kuten vaikkapa minun mökkeilyni tai yhden hiljaisemman kaverin halu nähdä aina kahden). Sellaista se elämä vain on, kaikki ei tykkää kaikesta.
Ohis..sulla taitaakin olla erilainen tilanne kuin ap:llä. Sun lapsettomat ystäväsi eivät ole viettäneet kanssasi aikaa vain teillä, mäkkärissä, hoplopeissa ja muualla, mitkä sulta olisivat onnistuneet lastesi kanssa. Olet järjestänyt heille aikaa myös ilman lapsiasi. Ap:n tapauksessa taas lapsellinen ystävä ei ole tehnyt mitään kompromisseja vaan on aina menty lapsellisen ystävän ehdoilla. Joten olisi ihan mukavaa, jos tämä lapsellinen ystävä voisi joskus joustaa myös ap:n suuntaan.
Mitä ihmettä tämä "lapsellisen ehdoilla ja mahdollisuuksilla" oikein tarkoittaa? En ole koskaan ymmärtänyt, miten muuten ne lapset (jos nyt ei ihan vauvoista puhuta) rajoittaa toimintaa kuin että niitä pitää jonkun olla hoitamassa eli kalenteria täytyy katsoa. Ja samalla tapaa lapsettomalla, jolla on vaativa työ+harrastukset/luottamustehtävät + matkoja, iltoja ja viikonloppuja, täytyy sitä kalenteria katsoa. Itse asiassa paljon helpommin lapselliset löytävät sopivat ajan ja minulla on kalenterin kanssa haasteita; heillä harvemmin on itseään koskettavia menoja juurikaan, kun arki on pitkälti lasten menoja (jotka voi myös puoliso hoitaa).
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole enemmän ihmisestä kiinni mitä tykkää tehdä, eikä siitä, onko lapsia. Itse ainakin etsin kavereiden kanssa sellaisen tavan nähdä, mikä sopii kaikille/molemmille. Muut jutut taas toisten kavereiden kanssa. Ja tähän jakoon ei kyllä liity lapset millään tavalla.
Näin sen pitäisi mennäkin. Jos lapsetonta ei huvita tavata lapsellista ystäväänsä leikkipuistossa, mäkkärissä tai hoplopissa, sitten ei mene niihin. Lapsellinen menköön niihin jonkun lapsellisen kanssa. Usein lapsia saaneet valittavat, kun lapsettomat ystävät "hylkäävät". Ja heille suositellaan äitikavereiden hankkimista. Ei se suositus ole mikään tyhmä asia vaan just tärkeä, jotta äitikavereiden kanssa voi tehdä eri asioita ja muiden kavereidensa kanssa muita asioita.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä tämä "lapsellisen ehdoilla ja mahdollisuuksilla" oikein tarkoittaa? En ole koskaan ymmärtänyt, miten muuten ne lapset (jos nyt ei ihan vauvoista puhuta) rajoittaa toimintaa kuin että niitä pitää jonkun olla hoitamassa eli kalenteria täytyy katsoa. Ja samalla tapaa lapsettomalla, jolla on vaativa työ+harrastukset/luottamustehtävät + matkoja, iltoja ja viikonloppuja, täytyy sitä kalenteria katsoa. Itse asiassa paljon helpommin lapselliset löytävät sopivat ajan ja minulla on kalenterin kanssa haasteita; heillä harvemmin on itseään koskettavia menoja juurikaan, kun arki on pitkälti lasten menoja (jotka voi myös puoliso hoitaa).
Omalla kohdallani se tarkoitti sitä, että tapasimme joko ystävieni kotona (helpompaa heille) tai sitten paikoissa kuten mäkkäri, hoplop, puuhamaa, tms, jossa lapset viihtyvät myös. Pidin silloin tätä kohtuullisena, kun ymmärsin, miten vaikea pienten lasten kanssa on lähteä minnekään.
Kyllä minäkin aikanaan ajattelin joskus, että voisi se puolisokin hoitaa, mutta aina oli joku syy, miksi näin nyt on kätevämpi ja lisäksi "eikö sulle ole tavallaan sama, missä nähdään". Yritin siis joustaa parhaiten päin toisen elämäntilanteen vuoksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole enemmän ihmisestä kiinni mitä tykkää tehdä, eikä siitä, onko lapsia. Itse ainakin etsin kavereiden kanssa sellaisen tavan nähdä, mikä sopii kaikille/molemmille. Muut jutut taas toisten kavereiden kanssa. Ja tähän jakoon ei kyllä liity lapset millään tavalla.
Näin sen pitäisi mennäkin. Jos lapsetonta ei huvita tavata lapsellista ystäväänsä leikkipuistossa, mäkkärissä tai hoplopissa, sitten ei mene niihin. Lapsellinen menköön niihin jonkun lapsellisen kanssa. Usein lapsia saaneet valittavat, kun lapsettomat ystävät "hylkäävät". Ja heille suositellaan äitikavereiden hankkimista. Ei se suositus ole mikään tyhmä asia vaan just tärkeä, jotta äitikavereiden kanssa voi tehdä eri asioita ja muiden kavereidensa kanssa muita asioita.
AP taisi jo aloituksessaan todeta, että turha edes yrittää lapsellisten kanssa ystävyyttä, heille tosiaan sopii äitikaverit paremmin, kun eivät osaa nähdä yhtään sen perheensä yli muuta. Menkööt kakaraporukat tosiaan vaan omia prismamenojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole enemmän ihmisestä kiinni mitä tykkää tehdä, eikä siitä, onko lapsia. Itse ainakin etsin kavereiden kanssa sellaisen tavan nähdä, mikä sopii kaikille/molemmille. Muut jutut taas toisten kavereiden kanssa. Ja tähän jakoon ei kyllä liity lapset millään tavalla.
Näin sen pitäisi mennäkin. Jos lapsetonta ei huvita tavata lapsellista ystäväänsä leikkipuistossa, mäkkärissä tai hoplopissa, sitten ei mene niihin. Lapsellinen menköön niihin jonkun lapsellisen kanssa. Usein lapsia saaneet valittavat, kun lapsettomat ystävät "hylkäävät". Ja heille suositellaan äitikavereiden hankkimista. Ei se suositus ole mikään tyhmä asia vaan just tärkeä, jotta äitikavereiden kanssa voi tehdä eri asioita ja muiden kavereidensa kanssa muita asioita.
Jotenkin ihan hassua ajatella, että kaikkien pitäisi tykätä samoista asioista. Enhän pyydä lempibändini keikallekaan kaveria, joka ei bändistä tykkään, vaan tietysti henkilön, joka myös musiikista pitää. Samalla tapaa harva vapaaehtoisesti suostuu johonkin hoplopiin lähtemään ilman lapsia, niin miksi ihmeessä sitä edes ehdottaa?
Alue: Aihe vapaa
Minä en kyllä haluaisi yökerhoon tai kotiin illallisineen, mutta ulos ja luontoon on kiva mennä- Istuminen missä tahansa on tylsää.