Lue keskustelun säännöt.
Perhetyö käy meillä teini-ikäisen pojan ongelmien vuoksi
19.01.2020 |
Ei siis mitään lastensuojelua varsinaisesti, mutta kouluongelmien vuoksi olen toivonut että tulisivat meille aamuisin, kun itse olen töissä ja katsoisivat että poika herää ja lähtee kouluun. Ei onnistu, haluavat tulla iltapäivisin. No, ei siinä mitään, tulkoot, mutta en ymmärrä miten se auttaa poikaa lähtemään kouluun. Istuvat tunnin sohvalla ja juovat kahvia. Mikä virka näillä on?!
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistetaanpa, että sijoitus voi olla vapaaehtoinen avohuollon tukitoimi. Huostaanotto on eri juttu.
Jotain merkitystä voi olla myös sillä, että sossu käy juttelemassa nuorelle kertoen, että vanhemmat ovat toivoneet sijoitusta, koska ovat valmiita tekemään kaiken mahdollisen lapsensa tulevaisuuden puolesta.
Mainiota. Painotus sanalla VAPAAEHTOINEN. Jos teini on esim 15, kenen luulet päättävän tuosta vapaaehtoisuudesta?
Aivan.
Arveletko yläkoululaisen ottavan ekana lakikirjan käteen, kun asiasta ryhdytään keskustelemaan. Ja mikäli kaivaa, voi sieltä osoittaa nuorelle kohdan oppivelvollisuudesta. Vanhempien toiminta ja asenne ratkaisee; vanhemmat sen vapaaehtoisuuden todellisuudessa luovat, ei laki. Lapsi on vanhemmistaan riippuvainen, jos vaihtoehdot ovat hoito, koulu tai sijoitus ja vanhemmat eivät anna muita vaihtoehtoja, alkaa tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnollinen tyttöni alkoi pinnaamaan kahdeksannella. Kaikenlaista kokeiltiin ja väännettiin asiasta.
No aikaa kului ja nyt aikuisena on kertonut, että oli masentunut ja pinnasi siksi, kun häntä kiusattiin koulussa. Kiusaaminen oli ns. tyttöjen piilokiusaamista, eristämistä ja somessa haukkumista.
Onneksi kuitenkin elämä alkoi sujua, kun pääsi yläasteelta. Yläaste on kyllä yksi helvetin esikartano. Lauma hormoonihuuruissa temmeltäviä teinejä, joiden käytökseen ei kukaan puutu. Siellä sitten yrittävät selvitä sen kolme vuotta ja toivovat, että tämä kausi elämästä loppuisi nopeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhekotiin lähettäminen on yksi nykyajan vaihtoehdoista, mutta sitä huomattavasti edullisempi varhaisen puuttumisen toimenpide olisi juurikin tuollainen aamuherätys ja saattaminen kouluun.
Huokaus. Perhekotiin ei lähetetä lapsia jotka eivät mene kouluun. Lapsia ei lähetetä yhtään mihinkään elleivät itse sitä halua.
Huostaanottoasiassa kysytään kyllä perheen jäsenten mielipide, mutta päätös on viranomaisten.
Viranomaiset joutuvat noudattamaan lakia.
Kyllä ja koulupudokkuus on vakava ongelma, joka johtaa sijoitukseen. Miksi se on sinulle niin vaijea asia mieltää, että meillä on paljon lapsia huostassa, joiden pääongelma on koulujakäymättömyys.
Kun satun työni puolesta tietämään että näin ei ole. On ehkä ollut joskus, mutta uusi lastensuojelulaki on tässä suhteessa yksiselitteinen.
Toki, voihan huostaan olla otettu lapsia joilla MUIDEN ONGELMIEN LISÄKSI on koulupudokkuutta, mutta YKSINÄÄN se EI riitä perusteeksi huostaanotolle.Niin, jos tukitoimet niin koulusta, terveydenhuollosta kuin perhetyö etc. On käytetty, koulupudokkuus on peruste sijoitukselle. Miksikö? Koska lapsi vaarantaa käytöksellään oman kehityksensä ja altistaa itsensä vakavasti syrjäytymiselle.
Nämä ovat tulkintoja, mutta näin ainakin omassa kunnassa lakia tulkitaan ja ohjeistus tullut ylemmältä taholta. Käytäntö omassa kunnassa on siis se että perusteet eivät täyty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistetaanpa, että sijoitus voi olla vapaaehtoinen avohuollon tukitoimi. Huostaanotto on eri juttu.
Jotain merkitystä voi olla myös sillä, että sossu käy juttelemassa nuorelle kertoen, että vanhemmat ovat toivoneet sijoitusta, koska ovat valmiita tekemään kaiken mahdollisen lapsensa tulevaisuuden puolesta.
Mainiota. Painotus sanalla VAPAAEHTOINEN. Jos teini on esim 15, kenen luulet päättävän tuosta vapaaehtoisuudesta?
Aivan.Arveletko yläkoululaisen ottavan ekana lakikirjan käteen, kun asiasta ryhdytään keskustelemaan. Ja mikäli kaivaa, voi sieltä osoittaa nuorelle kohdan oppivelvollisuudesta. Vanhempien toiminta ja asenne ratkaisee; vanhemmat sen vapaaehtoisuuden todellisuudessa luovat, ei laki. Lapsi on vanhemmistaan riippuvainen, jos vaihtoehdot ovat hoito, koulu tai sijoitus ja vanhemmat eivät anna muita vaihtoehtoja, alkaa tapahtua.
Ei aivan. Lapsi voi kieltäytyä sanomslla yksinkertaisesti: EN LÄHDE, tai niinkuin aapeen tapauksessa, liimautumalla patjaansa.
Ei ole voimakeinoja käytettävissä, ellei tehdä pakkohoitopäätöstä. Mutta se ei ole sossujen tonttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, työpäivä tehty ja kaupassa käyty. Poika nukkui kotiin tullessa. Mies tuli kotiin kolmelta ja minä heti perään. Mikään meteli ei tunnu herättävän häntä. Ongelma lienee se että kukaan ei ole kotona päivisin, paitsi poika, joka nukkuu kuin tukki. Yöt sitten menee valvoessa. Viikonloppuisin on kiltisti samassa rytmissä muun perheen kanssa, kun kaikki ovat kotona, mutta kun maanantai koittaa ja talo tyhjenee, hän jää nukkumaan. En tosiaan tiedä mitä asialle voi tehdä. Viimeeksi poika kävi koulussa lokakuussa.
Jep. Voi hellanlettas sentään. Nukkuiko poika.
Mä antaisin selkäsaunan ja laittaisin tuollaisen pojan ruotuun.
Oletteko mielestänne onnistuneet kasvatuksessanne?Niin, en tiedä. En kuitenkaan ole väkivallan kannalla. Jos puhe ei mene perille eikä sanktiot auta, aika kädettömäksi sitä itsensä huomaa.
Iso eikä pikkusisaruksella ole vastaavia ongelmia, joten olen taipuvainen ajattelemaan ettei se kotikasvatuksesta johdu.Samankin perheen lapset ovat yksilöitä, joita ei voi asettaa samaan muottiin kasvamaan. Toinen saattaa tarvita tiukemmat rajat kuin toinen.
Ja mitähän rajoja nyt ehdotat?
Puhuminen? - tehty
Laitteet pois? - tehty
Evätään kiva juttu - tehty
Eli mikä on se toimi jolla sinä saisit haluttoman teinin kouluun?
On ilmeisen helppo huudella puskista sisällyksettömiä neuvoja, lukematta edes ketjua ja sitä mitä ap on jo kertonut.No minkä parissa se teini valvoo yöt, jos häneltä on otettu kaikki laitteet ja kiva pois? Opiskelee itsenäisesti lintsattujen tuntien materiaaleja? Sekään ei kaikkien kohdalla riitä, että seuraamuksia kokeillaan kerran tai kaksi ja sitten vanhemmat lepsuvat, koska se ei tehoa. Täytyy olla säännönmukainen ja lintsaamisesta seuraa aina seuraamus, josta on varoitettu (mieluummin jopa teinin kanssa sovittu) etukäteen. Oli se sitten laitteiden takavarikointi, kotiaresti, viikkorahan menetys, siitä pidetään kiinni, eikä lepsuilla. Suurin rangaistuhan teinillenne tulee tällä hetkellä olemaan luokalle jääminen, jos on puolet lukuvuodesta jo ollut pois.
Jos kaikki nämä peruskeinot "uhkailu, kiristys ja lahjonta" on jo kokeiltu ja teini on todennut, että hänen ei tarvitse niistä välittää, niin pitäisin vaihtoehtona jopa sitä, että jompi kumpi vanhemmista herättää lapsen joka ikinen aamu (myös viikonloppuisin) samaan aikaan, kun herää itse. Jos teini menee vielä lähtönne jälkeen takaisin nukkumaan ja lintsaa koulusta, niin seuraavaksi teini lähtee mukananne työpaikalle ja saa selviytyä sieltä omin keinoin kouluun (tai kotiin jatkamaan unia). Jos lintsaaminen jatkuu tästä huolimatta, niin vanhemmat ottavat vuorotellen palkatonta vapaata töistä, että ovat aamulla varmistamassa vaikka kädestä luokkaan asti saattaen, että teini menee tunnille. Teinille tehdään selväksi, että vanhemmat joutuvat ottamaan töistä palkatonta, minkä vuoksi rahahanat teinin suuntaan menevät kiinni.
Ap sanoi menevänsä kuudeksi töihin ja mies oli reissutöissä. Jos koulu alkaa esim kympiltä niin mitä ehdotat? Ap on ollut palkattomalla 20 päivää mutta kertoo ettei pidempää aikaa ole mahdollista olla töistä pois.
Jos työmatka on esim 30 km, miten ajattelit äidin vievän pojan kädestä pitäen kouluun?
Ap menee töihin kuudeksi ja jos koulu alkaa kympiltä, niin siinähän on pojalla aikaa pähkäillä, miten pääsee äidin työpaikalta kouluun tai 30km päähän kotiin sängyn pohjalle. Muutaman aamun jälkeen saattaa tuntuakin helpommalta lähteä sovitusti ajallaan kouluun kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä meidän paikkakunnalla tehdään perhetyön toimesta juuri sellaisia käyntejä joissa herätetään teini kouluun. Itselläni ei ole teinejä mutta tiedän tapauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama entinen koulupsykologi, joka kommentoi tähän ketjuun aamullakin. En halua pelotella ap:ta, mutta minusta nuo oireet voisi selittyä jollain alkavalla mielenterveyden häiriöllä. Lapsi nuorisopsykiatrian poliklinikalle moniammatillisen tiimin arvioon asap ja lääkekokeilu käyttöön! Etenkin jos kyseessä oli ap, joka kommentoi lapsen olleen kotona lokakuusta asti. Kuulostaa tosi huolestuttavalta noin pitkä aika poissa koulusta, etenkin jos on muutenkin linnoittautunut kotiin. Ap kirjoitti myös lapsen vaikuttavan ahdistuneelta mutta ei ilmeisesti osaa/halua puhua tarkemmin. Viittaa siihen, ettei selity ainakaan pelkästään kiusaamisella, sillä jos olisi joku tuon tyyppinen pulma, lapsi olisi luultavasti saanut sen sanottua vanhemmille.
Itsekin olen aiemmassa työssä hoitanut tällaisia lapsia ja nuoria, jotka ovat jättäytyneet kuukausiksi pois koulusta. Taustalla joissain tapauksissa on koko perheen elämänhallintaongelmaa tai ns. vakavan asteen sossuperhe, jossa esim. vanhemmat dokaa ja lapsi tekee mitä lystää. Tai niin, että vanhemmatkin nukkuu päivät ja pelaa yöt ja kokevat, ettei koulua tarvitse mihinkään. Noissa tapauksissa sossujen interventioista voi olla hyötyä. Ap:n tapauksessa tästä ei liene kyse. Sitten on vaikeat kiusaamistapaukset, mutta näissä tapauksissa useimmiten lapsi kertoo jollekin luotettavalle aikuiselle kiusaamisesta ja siihen vedoten kieltäytyy lähtemästä kouluun.
Kaikista hankalia tapauksia ovat juuri nämä, missä vanhemmat ovat ainakin näennäisen huolehtivia, mutta lapsi ei puhu ajatuksistaan ja tunteistaan kenellekään. Vanhemmat varaavat ajan koulupsykologilta, toiveena että ammattilainen saisi lapsen avautumaan, mutta usein sekään ei auta jos lapsi ei vaan puhu tai useimmiten ei edes suostu tulemaan vastaanotolle. Oman kokemukseni mukaan tuollaisissa tilanteissa on puhkeamassa psyykkinen sairaus ja vanhempien on usein ainakin alkuun vaikea ymmärtää tilanteen vakavuutta. Selitetään, että "kaikki nuorethan mieluummin nukkuisivat kuin menisi kouluun" tai "kyllä se sujuisi, jos joku vaan veisi aamulla kouluun".
Suositukseni: lähete nuorisopsykiatrialle välittömästi ja siellä mahdollisimman tiivis moniammatillinen hoito. Jos mahdollista, toiselle vanhemmalle osa-aikatyö tai toistaiseksi pois työelämästä, jotta voi antaa enemmän aikaa lapselle. Aina voi ajatella, mitä tekisi jos lapsella olisi vakava fyysinen sairaus, silloin luultavasti kynnys jäädä lapsen vuoksi kotiin tuntuisi matalammalta kuin psyykkisen sairauden kanssa. Mutta yhtä lailla psyykkinen sairaus on vakava asia.
No eiköhän kuitenkin ensin suljeta pois neuropsykiatriset tilat, ennen kuin koulupsykologi alkaa pelottelemaan vakavilla mielenterveyssairauksilla.
Neuropsykiatrinen valmentaja, kasvatustieteen maisteri, jonka mielestä aapeen kuvailemat oireet viittaavat enemmän neurologiseen suuntaan kuin psykooseihin.
Sama entinen koulupsykologi vastaa tähän. Jos olet neuropsykiatrinen valmentaja, tottakai näet oireet ja asiat oman spesifin koulutuksesi näkövinkkelistä. Minun perspektiivistäni katsottuna neuropsykiatrinen selitysmalli on vain yksi osa monien mahdollisuuksien joukossa, eikä edes kovin uskottava ap:n kohdalla. Toki mt-puolella pitää myös tarkastella mahdollisten neuropsykiatristen ongelmien mahdollisuus, ettei tehdä vääriä diagnooseja. Toisaalta kuten ehkä tiedät, neuropsykiatriset ongelmat ovat kehityksellisiä vaikeuksia, mikä tarkoittaa sitä, että ne ilmenevät jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsen kehitystä ennen kouluikää. Toki muuttavat muotoaan lapsen kasvaessa ja etenkin murrosiässä voivat näyttäytyä eri tavalla mitä pienemmällä latenssi-ikäisellä. Esim. autistinen lapsi voi olla ala-asteella aikuisten kanssa viihtyvä pikkuprofessori, joka ei ota mitään kontaktia ikätovereihin, mutta teini-ikäisenä voi alkaa oireilla ulospäin ikäisiä kohtaan kun tietoisuus omasta erilaisuudesta lisääntyy.
Mutta ap:n tekstistä ymmärsin, että lapsen aiempi kehitys on ollut iänmukaista, joten tuskin kyse on kehityksellisestä neurologispohjaisesta ongelmasta. Se kun ei ilmesty yks'kaks teini-iässä ilman aiempia viitteitä. Ja vähän off topicina: mielestäni vakavia mt-ongelmia ovat muuten masennus ja ahdistuneisuus, ei pelkästään psykoottistasoiset.
Aapee ei antanut juurikaan tietoja pojan aiemmasta kehityksestä, muuta kuin että koulu sujui hyvin vielä vuosi sitten.
Autismitietoisuus valitettavasti on edelleen ihan riviopettajilla aika lapsen kengissä, sairaanhoitajista puhumattakaan. On aivan tavallista että esimerkiksi aspergerin oireyhtymä jää diagnosoimatta varhaislapsuudessa tai latenssi-ikäisenä, eikä käsityksesi autismin kirjon lasten oireista vastaa ollenkaan nykytietämystä. ”Pikkuprofessori” on vain yksi mahdollisuus. On aivan yhtä todennäköistä että aspergerlapsella on täysin päinvastainen oirekuva.
En toki väitä että aspergerista olisi kyse, mutta mielestäni vakavat mielenterveyden häiriöt viittaa enemmän sairauteen kuin ”ominaisuuteen” ja ensin olisi suljettava ominaisuudet pois, ennen kuin tekee diagnooseja sairauksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskusteluun sekaantunut psykologi jatkaa vielä aiheesta koulukiusaaminen ja miksi jotkut lapset/nuoret eivät kerro vanhemmilleen kuin ehkä vasta aikuisena. En halua syyllistää vanhempia, vanhemmuus on monessa mielessä rankkaa ja epäkiitollista (puhun omasta kokemuksesta!) mutta yhteistä lähes kaikille lapsille ja nuorille, jotka eivät kerro vanhemmilleen kiusaamisesta on se, etteivät he emotionaalisesti pidä vanhempiaan riittävän vahvoina ottamaan tuota tietoa vastaan. Suojellaan vanhempia, koska koetaan etteivät he kestäisi tietoa kiusaamisesta omien huoliensa keskellä. Sitten vasta aikuisena, kun oma elämä on mallillaan eikä pelkoa siitä että vanhempi luhistuisi, voidaan kertoa vanhemmille. Toki joitain marginaalitapauksia on, joissa lapsi tietää vanhemman olevan epävakaa, menevän riehumaan koululle tai tekevän jotain joka vain pahentaa kiusaamista. Mutta suurin syy puhumattomuudelle on siis vääränlainen solidaarisuus vanhempaa kohtaan, halu olla olematta taakaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, työpäivä tehty ja kaupassa käyty. Poika nukkui kotiin tullessa. Mies tuli kotiin kolmelta ja minä heti perään. Mikään meteli ei tunnu herättävän häntä. Ongelma lienee se että kukaan ei ole kotona päivisin, paitsi poika, joka nukkuu kuin tukki. Yöt sitten menee valvoessa. Viikonloppuisin on kiltisti samassa rytmissä muun perheen kanssa, kun kaikki ovat kotona, mutta kun maanantai koittaa ja talo tyhjenee, hän jää nukkumaan. En tosiaan tiedä mitä asialle voi tehdä. Viimeeksi poika kävi koulussa lokakuussa.
Jep. Voi hellanlettas sentään. Nukkuiko poika.
Mä antaisin selkäsaunan ja laittaisin tuollaisen pojan ruotuun.
Oletteko mielestänne onnistuneet kasvatuksessanne?Niin, en tiedä. En kuitenkaan ole väkivallan kannalla. Jos puhe ei mene perille eikä sanktiot auta, aika kädettömäksi sitä itsensä huomaa.
Iso eikä pikkusisaruksella ole vastaavia ongelmia, joten olen taipuvainen ajattelemaan ettei se kotikasvatuksesta johdu.Samankin perheen lapset ovat yksilöitä, joita ei voi asettaa samaan muottiin kasvamaan. Toinen saattaa tarvita tiukemmat rajat kuin toinen.
Ja mitähän rajoja nyt ehdotat?
Puhuminen? - tehty
Laitteet pois? - tehty
Evätään kiva juttu - tehty
Eli mikä on se toimi jolla sinä saisit haluttoman teinin kouluun?
On ilmeisen helppo huudella puskista sisällyksettömiä neuvoja, lukematta edes ketjua ja sitä mitä ap on jo kertonut.No minkä parissa se teini valvoo yöt, jos häneltä on otettu kaikki laitteet ja kiva pois? Opiskelee itsenäisesti lintsattujen tuntien materiaaleja? Sekään ei kaikkien kohdalla riitä, että seuraamuksia kokeillaan kerran tai kaksi ja sitten vanhemmat lepsuvat, koska se ei tehoa. Täytyy olla säännönmukainen ja lintsaamisesta seuraa aina seuraamus, josta on varoitettu (mieluummin jopa teinin kanssa sovittu) etukäteen. Oli se sitten laitteiden takavarikointi, kotiaresti, viikkorahan menetys, siitä pidetään kiinni, eikä lepsuilla. Suurin rangaistuhan teinillenne tulee tällä hetkellä olemaan luokalle jääminen, jos on puolet lukuvuodesta jo ollut pois.
Jos kaikki nämä peruskeinot "uhkailu, kiristys ja lahjonta" on jo kokeiltu ja teini on todennut, että hänen ei tarvitse niistä välittää, niin pitäisin vaihtoehtona jopa sitä, että jompi kumpi vanhemmista herättää lapsen joka ikinen aamu (myös viikonloppuisin) samaan aikaan, kun herää itse. Jos teini menee vielä lähtönne jälkeen takaisin nukkumaan ja lintsaa koulusta, niin seuraavaksi teini lähtee mukananne työpaikalle ja saa selviytyä sieltä omin keinoin kouluun (tai kotiin jatkamaan unia). Jos lintsaaminen jatkuu tästä huolimatta, niin vanhemmat ottavat vuorotellen palkatonta vapaata töistä, että ovat aamulla varmistamassa vaikka kädestä luokkaan asti saattaen, että teini menee tunnille. Teinille tehdään selväksi, että vanhemmat joutuvat ottamaan töistä palkatonta, minkä vuoksi rahahanat teinin suuntaan menevät kiinni.
Ap sanoi menevänsä kuudeksi töihin ja mies oli reissutöissä. Jos koulu alkaa esim kympiltä niin mitä ehdotat? Ap on ollut palkattomalla 20 päivää mutta kertoo ettei pidempää aikaa ole mahdollista olla töistä pois.
Jos työmatka on esim 30 km, miten ajattelit äidin vievän pojan kädestä pitäen kouluun?Ap menee töihin kuudeksi ja jos koulu alkaa kympiltä, niin siinähän on pojalla aikaa pähkäillä, miten pääsee äidin työpaikalta kouluun tai 30km päähän kotiin sängyn pohjalle. Muutaman aamun jälkeen saattaa tuntuakin helpommalta lähteä sovitusti ajallaan kouluun kotoa.
Ja luulet tosissasi että se teini kävelisi 30 km päästäkseen kouluun?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskusteluun sekaantunut psykologi jatkaa vielä aiheesta koulukiusaaminen ja miksi jotkut lapset/nuoret eivät kerro vanhemmilleen kuin ehkä vasta aikuisena. En halua syyllistää vanhempia, vanhemmuus on monessa mielessä rankkaa ja epäkiitollista (puhun omasta kokemuksesta!) mutta yhteistä lähes kaikille lapsille ja nuorille, jotka eivät kerro vanhemmilleen kiusaamisesta on se, etteivät he emotionaalisesti pidä vanhempiaan riittävän vahvoina ottamaan tuota tietoa vastaan. Suojellaan vanhempia, koska koetaan etteivät he kestäisi tietoa kiusaamisesta omien huoliensa keskellä. Sitten vasta aikuisena, kun oma elämä on mallillaan eikä pelkoa siitä että vanhempi luhistuisi, voidaan kertoa vanhemmille. Toki joitain marginaalitapauksia on, joissa lapsi tietää vanhemman olevan epävakaa, menevän riehumaan koululle tai tekevän jotain joka vain pahentaa kiusaamista. Mutta suurin syy puhumattomuudelle on siis vääränlainen solidaarisuus vanhempaa kohtaan, halu olla olematta taakaksi.
Lastenpsykiatrian ylilääkäri kommentoi;
Useimmat lapset kertovat kyllä kiusaamisesta vanhemmilleen ja asia selvitetään koulussa/lääkärin vastaanotolla jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, työpäivä tehty ja kaupassa käyty. Poika nukkui kotiin tullessa. Mies tuli kotiin kolmelta ja minä heti perään. Mikään meteli ei tunnu herättävän häntä. Ongelma lienee se että kukaan ei ole kotona päivisin, paitsi poika, joka nukkuu kuin tukki. Yöt sitten menee valvoessa. Viikonloppuisin on kiltisti samassa rytmissä muun perheen kanssa, kun kaikki ovat kotona, mutta kun maanantai koittaa ja talo tyhjenee, hän jää nukkumaan. En tosiaan tiedä mitä asialle voi tehdä. Viimeeksi poika kävi koulussa lokakuussa.
Jep. Voi hellanlettas sentään. Nukkuiko poika.
Mä antaisin selkäsaunan ja laittaisin tuollaisen pojan ruotuun.
Oletteko mielestänne onnistuneet kasvatuksessanne?Niin, en tiedä. En kuitenkaan ole väkivallan kannalla. Jos puhe ei mene perille eikä sanktiot auta, aika kädettömäksi sitä itsensä huomaa.
Iso eikä pikkusisaruksella ole vastaavia ongelmia, joten olen taipuvainen ajattelemaan ettei se kotikasvatuksesta johdu.Samankin perheen lapset ovat yksilöitä, joita ei voi asettaa samaan muottiin kasvamaan. Toinen saattaa tarvita tiukemmat rajat kuin toinen.
Ja mitähän rajoja nyt ehdotat?
Puhuminen? - tehty
Laitteet pois? - tehty
Evätään kiva juttu - tehty
Eli mikä on se toimi jolla sinä saisit haluttoman teinin kouluun?
On ilmeisen helppo huudella puskista sisällyksettömiä neuvoja, lukematta edes ketjua ja sitä mitä ap on jo kertonut.No minkä parissa se teini valvoo yöt, jos häneltä on otettu kaikki laitteet ja kiva pois? Opiskelee itsenäisesti lintsattujen tuntien materiaaleja? Sekään ei kaikkien kohdalla riitä, että seuraamuksia kokeillaan kerran tai kaksi ja sitten vanhemmat lepsuvat, koska se ei tehoa. Täytyy olla säännönmukainen ja lintsaamisesta seuraa aina seuraamus, josta on varoitettu (mieluummin jopa teinin kanssa sovittu) etukäteen. Oli se sitten laitteiden takavarikointi, kotiaresti, viikkorahan menetys, siitä pidetään kiinni, eikä lepsuilla. Suurin rangaistuhan teinillenne tulee tällä hetkellä olemaan luokalle jääminen, jos on puolet lukuvuodesta jo ollut pois.
Jos kaikki nämä peruskeinot "uhkailu, kiristys ja lahjonta" on jo kokeiltu ja teini on todennut, että hänen ei tarvitse niistä välittää, niin pitäisin vaihtoehtona jopa sitä, että jompi kumpi vanhemmista herättää lapsen joka ikinen aamu (myös viikonloppuisin) samaan aikaan, kun herää itse. Jos teini menee vielä lähtönne jälkeen takaisin nukkumaan ja lintsaa koulusta, niin seuraavaksi teini lähtee mukananne työpaikalle ja saa selviytyä sieltä omin keinoin kouluun (tai kotiin jatkamaan unia). Jos lintsaaminen jatkuu tästä huolimatta, niin vanhemmat ottavat vuorotellen palkatonta vapaata töistä, että ovat aamulla varmistamassa vaikka kädestä luokkaan asti saattaen, että teini menee tunnille. Teinille tehdään selväksi, että vanhemmat joutuvat ottamaan töistä palkatonta, minkä vuoksi rahahanat teinin suuntaan menevät kiinni.
Ap sanoi menevänsä kuudeksi töihin ja mies oli reissutöissä. Jos koulu alkaa esim kympiltä niin mitä ehdotat? Ap on ollut palkattomalla 20 päivää mutta kertoo ettei pidempää aikaa ole mahdollista olla töistä pois.
Jos työmatka on esim 30 km, miten ajattelit äidin vievän pojan kädestä pitäen kouluun?Ap menee töihin kuudeksi ja jos koulu alkaa kympiltä, niin siinähän on pojalla aikaa pähkäillä, miten pääsee äidin työpaikalta kouluun tai 30km päähän kotiin sängyn pohjalle. Muutaman aamun jälkeen saattaa tuntuakin helpommalta lähteä sovitusti ajallaan kouluun kotoa.
Ja luulet tosissasi että se teini kävelisi 30 km päästäkseen kouluun?!
Luuletko sinä, että teini jäisi äitinsä työpaikan pihalle nukkumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama entinen koulupsykologi, joka kommentoi tähän ketjuun aamullakin. En halua pelotella ap:ta, mutta minusta nuo oireet voisi selittyä jollain alkavalla mielenterveyden häiriöllä. Lapsi nuorisopsykiatrian poliklinikalle moniammatillisen tiimin arvioon asap ja lääkekokeilu käyttöön! Etenkin jos kyseessä oli ap, joka kommentoi lapsen olleen kotona lokakuusta asti. Kuulostaa tosi huolestuttavalta noin pitkä aika poissa koulusta, etenkin jos on muutenkin linnoittautunut kotiin. Ap kirjoitti myös lapsen vaikuttavan ahdistuneelta mutta ei ilmeisesti osaa/halua puhua tarkemmin. Viittaa siihen, ettei selity ainakaan pelkästään kiusaamisella, sillä jos olisi joku tuon tyyppinen pulma, lapsi olisi luultavasti saanut sen sanottua vanhemmille.
Itsekin olen aiemmassa työssä hoitanut tällaisia lapsia ja nuoria, jotka ovat jättäytyneet kuukausiksi pois koulusta. Taustalla joissain tapauksissa on koko perheen elämänhallintaongelmaa tai ns. vakavan asteen sossuperhe, jossa esim. vanhemmat dokaa ja lapsi tekee mitä lystää. Tai niin, että vanhemmatkin nukkuu päivät ja pelaa yöt ja kokevat, ettei koulua tarvitse mihinkään. Noissa tapauksissa sossujen interventioista voi olla hyötyä. Ap:n tapauksessa tästä ei liene kyse. Sitten on vaikeat kiusaamistapaukset, mutta näissä tapauksissa useimmiten lapsi kertoo jollekin luotettavalle aikuiselle kiusaamisesta ja siihen vedoten kieltäytyy lähtemästä kouluun.
Kaikista hankalia tapauksia ovat juuri nämä, missä vanhemmat ovat ainakin näennäisen huolehtivia, mutta lapsi ei puhu ajatuksistaan ja tunteistaan kenellekään. Vanhemmat varaavat ajan koulupsykologilta, toiveena että ammattilainen saisi lapsen avautumaan, mutta usein sekään ei auta jos lapsi ei vaan puhu tai useimmiten ei edes suostu tulemaan vastaanotolle. Oman kokemukseni mukaan tuollaisissa tilanteissa on puhkeamassa psyykkinen sairaus ja vanhempien on usein ainakin alkuun vaikea ymmärtää tilanteen vakavuutta. Selitetään, että "kaikki nuorethan mieluummin nukkuisivat kuin menisi kouluun" tai "kyllä se sujuisi, jos joku vaan veisi aamulla kouluun".
Suositukseni: lähete nuorisopsykiatrialle välittömästi ja siellä mahdollisimman tiivis moniammatillinen hoito. Jos mahdollista, toiselle vanhemmalle osa-aikatyö tai toistaiseksi pois työelämästä, jotta voi antaa enemmän aikaa lapselle. Aina voi ajatella, mitä tekisi jos lapsella olisi vakava fyysinen sairaus, silloin luultavasti kynnys jäädä lapsen vuoksi kotiin tuntuisi matalammalta kuin psyykkisen sairauden kanssa. Mutta yhtä lailla psyykkinen sairaus on vakava asia.
No eiköhän kuitenkin ensin suljeta pois neuropsykiatriset tilat, ennen kuin koulupsykologi alkaa pelottelemaan vakavilla mielenterveyssairauksilla.
Neuropsykiatrinen valmentaja, kasvatustieteen maisteri, jonka mielestä aapeen kuvailemat oireet viittaavat enemmän neurologiseen suuntaan kuin psykooseihin.
Sama entinen koulupsykologi vastaa tähän. Jos olet neuropsykiatrinen valmentaja, tottakai näet oireet ja asiat oman spesifin koulutuksesi näkövinkkelistä. Minun perspektiivistäni katsottuna neuropsykiatrinen selitysmalli on vain yksi osa monien mahdollisuuksien joukossa, eikä edes kovin uskottava ap:n kohdalla. Toki mt-puolella pitää myös tarkastella mahdollisten neuropsykiatristen ongelmien mahdollisuus, ettei tehdä vääriä diagnooseja. Toisaalta kuten ehkä tiedät, neuropsykiatriset ongelmat ovat kehityksellisiä vaikeuksia, mikä tarkoittaa sitä, että ne ilmenevät jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsen kehitystä ennen kouluikää. Toki muuttavat muotoaan lapsen kasvaessa ja etenkin murrosiässä voivat näyttäytyä eri tavalla mitä pienemmällä latenssi-ikäisellä. Esim. autistinen lapsi voi olla ala-asteella aikuisten kanssa viihtyvä pikkuprofessori, joka ei ota mitään kontaktia ikätovereihin, mutta teini-ikäisenä voi alkaa oireilla ulospäin ikäisiä kohtaan kun tietoisuus omasta erilaisuudesta lisääntyy.
Mutta ap:n tekstistä ymmärsin, että lapsen aiempi kehitys on ollut iänmukaista, joten tuskin kyse on kehityksellisestä neurologispohjaisesta ongelmasta. Se kun ei ilmesty yks'kaks teini-iässä ilman aiempia viitteitä. Ja vähän off topicina: mielestäni vakavia mt-ongelmia ovat muuten masennus ja ahdistuneisuus, ei pelkästään psykoottistasoiset.
Aapee ei antanut juurikaan tietoja pojan aiemmasta kehityksestä, muuta kuin että koulu sujui hyvin vielä vuosi sitten.
Autismitietoisuus valitettavasti on edelleen ihan riviopettajilla aika lapsen kengissä, sairaanhoitajista puhumattakaan. On aivan tavallista että esimerkiksi aspergerin oireyhtymä jää diagnosoimatta varhaislapsuudessa tai latenssi-ikäisenä, eikä käsityksesi autismin kirjon lasten oireista vastaa ollenkaan nykytietämystä. ”Pikkuprofessori” on vain yksi mahdollisuus. On aivan yhtä todennäköistä että aspergerlapsella on täysin päinvastainen oirekuva.
En toki väitä että aspergerista olisi kyse, mutta mielestäni vakavat mielenterveyden häiriöt viittaa enemmän sairauteen kuin ”ominaisuuteen” ja ensin olisi suljettava ominaisuudet pois, ennen kuin tekee diagnooseja sairauksista.
Pikkuprofessori oli vain yksi esimerkki siitä, miten autisminkirjon häiriöt voivat esiintyä lapsuudessa. Tottakai lapsi on saatava nuorisopsykiatrian moniammatilliseen arvioon, ja kyllä siellä tehdään tarvittaessa (neuro)psykologin tutkimus ja psykiatrin arvio, joissa otetaan antaa mahdollisiin autismikirjon ongelmiin. Mutta kuten sanoin, mikään AP:n viesteissä ei mielestäni viittaa siihen, että kehityksellisestä neuropsykiatrian ongelmasta olisi kyse. Vaikea tietenkin näiden tietojen perusteella arvioida tilannetta, mutta kokemukseni perusteella suurimmalla osalla monien kuukausien koulupudokkailla taustalla on eri syistä johtuvia mielenterveyden ongelmia, jotka vaativat kunnon hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykynuorille päiväkodista saakka tuputetaan ajatusta, että aikuinen on kaikesta vastuussa ja aikuinen on vikapää, jos ei saa kaadettua puhumalla toisen päähän motivaatiota ja vastuuntuntoa. Tätä viestiä tulee joka puolelta, hammaslääkärissä ja koulun terveydenhoitajalla käydään vanhemman kanssa, puhutaan lapsen ohi, vanhemmalle, ei lapselle. Opettajat puhuvat ja vaativat yhteistyötä vanhemman, ei lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijät ilmeisesti juovat sitä kahviaan olohuoneen sohvalla ja juttelevat vanhemmille, samalla tiukasti vahtien että löytyykö niistä vanhemmista joku helppo vika, jolla heidän saa syntipukiksi. Taas sama viesti, lapsi ei ole oman elämänsä toimija, omavastuuta ei ole, mitään ei tarvi tehdä jos ei haluu, jos ei haluu mitään niin tadaa, vanhemman vika! Mietin vaan, että kokeekohan lapsi tai nuori olevansa joku vanhempansa jatke, ei oma erillinen itsensä, vaan objekti, projekti, jota suoritetaan kunnes tulee se maaginen täysi-ikä vastaan.
Okei.. Samaan aikaan joka paikassa valitetaan että jo ykkösellä kouluissa lasten pitäisi olla itseohjautuvia, vanhemmille ei edes kerrota mistä tulee läksyjä tai mitä koulussa tapahtuu.
Koulusta ja opettajilta voi kysyä, mitä siellä tehdään ja miten läksyt kerrotaan. Jokainen koulu ei ole todellakaan lähtenyt tuohon itseohjautuvuushömpötykseen mukaan. Läksyjä ja töitä annetaan mutta jos niitä ei kuunnella eikä merkitä, onko se opettajan vika?
On kysytty opettajalta läksyistä ihan koulukuraattorin ja psykologin puoleltakin, mutta opettajan vastaus on, että kaikille oppilaille annetaan eri läksyt, joten hän ei niitä jaksa alkaa erikseen enää vanhemmille tiedottamaan. Eipä siinä sitten mitän. Wilma paukkuu jatkuvasti, että läksyt on tekemättä, mutta minkä minä asialle voin, kun minä en niitä tiedä, enkä voi tarkistaa illalla, onko läksyt tehty.
Eikö se lapsi itse tajua edes mitä oli läksynä.
Voi taivas. Apukouluun kuuluu.Ei kuulu apukouluun, koska ei ole oppimisvaikeuksia. Jos viitsii edes vähän nähdä vaivaa läksyjen eteen, niin silloin osaa hyvin. Ongelma on se, ettei keskity tunneilla, eikä saa läksyjä merkittyä muistiin.
Kuulostaa hyvin hyvin HYVIN vahvasti ADHD/ADD. Se kun ei aina ilmene pojillakaan seinille kiipeilemisenä.
Sitä minäkin vahvasti epäilen. Samon perheneuvolan työntekijä sanoi, että pojan käytös viittaa ADHD-tyyppiseen oireyhtymään. Opettaja taas on eri mieltä, vaikka koulussa onkin jatkuvasti ongelmia keskittymisen, myöhästelyn, tavaroiden puuttumisen yms. asioiden kanssa. Jonotetaan parhaillaan perheneuvolaan pääsyä. Vielä ei olla päästy pojan kanssa sinne. Olen käynyt vain vanhemmille tarkoitetuissa tilaisuuksissa. Jospa sitä kautta pääsisi adhd tutkimuksiin, kun koululääkärin kautta ei päässyt. t. sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskusteluun sekaantunut psykologi jatkaa vielä aiheesta koulukiusaaminen ja miksi jotkut lapset/nuoret eivät kerro vanhemmilleen kuin ehkä vasta aikuisena. En halua syyllistää vanhempia, vanhemmuus on monessa mielessä rankkaa ja epäkiitollista (puhun omasta kokemuksesta!) mutta yhteistä lähes kaikille lapsille ja nuorille, jotka eivät kerro vanhemmilleen kiusaamisesta on se, etteivät he emotionaalisesti pidä vanhempiaan riittävän vahvoina ottamaan tuota tietoa vastaan. Suojellaan vanhempia, koska koetaan etteivät he kestäisi tietoa kiusaamisesta omien huoliensa keskellä. Sitten vasta aikuisena, kun oma elämä on mallillaan eikä pelkoa siitä että vanhempi luhistuisi, voidaan kertoa vanhemmille. Toki joitain marginaalitapauksia on, joissa lapsi tietää vanhemman olevan epävakaa, menevän riehumaan koululle tai tekevän jotain joka vain pahentaa kiusaamista. Mutta suurin syy puhumattomuudelle on siis vääränlainen solidaarisuus vanhempaa kohtaan, halu olla olematta taakaksi.
Lastenpsykiatrian ylilääkäri kommentoi;
Useimmat lapset kertovat kyllä kiusaamisesta vanhemmilleen ja asia selvitetään koulussa/lääkärin vastaanotolla jne.
Kannattaa harjoitella luetun ymmärrystä. Kirjoitin, syistä miksi *jotkut* lapset eivät kerro kiusaamisesta vanhemmilleen, en ottanut kantaa siihen, kuinka yleistä tuo on. Muistaakseni kouluterveyskyselyissä kysytään tätä kiusaamisesta kertomista, mutta en ole muutamiin vuosiin enää ollut ko. kyselyn kanssa töiden puolesta tekemisissä, joten siitä en kommentoi mitään. Mutta usko pois, nämä syyt siihen miksi lapset eivät kerro vanhemmilleen (tai viivyttelevät kertomista), ovat varsin tyypillisiä kiusaamista kokeneiden lasten keskuudessa. Etenkin masentuneilla/alakuloisilla lapsilla ja nuorilla on taipumus muutenkin syyttää itseään perheen/vanhempien tilanteesta.
Aika naiivin luottavainen käsitys myös sulla, että kiusaaminen selvitetään koulussa tai etenkin lääkärin vastaanotolla! Olisikin tilanne noin yksinkertainen!
Monella tuntuu olevan kova tarve keksiä ap:n pojalle joku diagnoosi tai trauma, minkä vuoksi koulunkäynti ei onnistu. Jos kuitenkin palataan aloitukseen, niin ap:n huoli ei ollut pojan kehitys tai psyykkinen hyvinvointi, vaan ongelma oli kahvia juovissa perhetyöntekijöissä. Tästä kontekstista tarkasteltuna minun diagnoosini on, että ketjun tarkoitus oli haukkua sossutanttoja ja se meni ap:n harmiksi nyt vähän huti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, työpäivä tehty ja kaupassa käyty. Poika nukkui kotiin tullessa. Mies tuli kotiin kolmelta ja minä heti perään. Mikään meteli ei tunnu herättävän häntä. Ongelma lienee se että kukaan ei ole kotona päivisin, paitsi poika, joka nukkuu kuin tukki. Yöt sitten menee valvoessa. Viikonloppuisin on kiltisti samassa rytmissä muun perheen kanssa, kun kaikki ovat kotona, mutta kun maanantai koittaa ja talo tyhjenee, hän jää nukkumaan. En tosiaan tiedä mitä asialle voi tehdä. Viimeeksi poika kävi koulussa lokakuussa.
Jep. Voi hellanlettas sentään. Nukkuiko poika.
Mä antaisin selkäsaunan ja laittaisin tuollaisen pojan ruotuun.
Oletteko mielestänne onnistuneet kasvatuksessanne?Niin, en tiedä. En kuitenkaan ole väkivallan kannalla. Jos puhe ei mene perille eikä sanktiot auta, aika kädettömäksi sitä itsensä huomaa.
Iso eikä pikkusisaruksella ole vastaavia ongelmia, joten olen taipuvainen ajattelemaan ettei se kotikasvatuksesta johdu.Samankin perheen lapset ovat yksilöitä, joita ei voi asettaa samaan muottiin kasvamaan. Toinen saattaa tarvita tiukemmat rajat kuin toinen.
Ja mitähän rajoja nyt ehdotat?
Puhuminen? - tehty
Laitteet pois? - tehty
Evätään kiva juttu - tehty
Eli mikä on se toimi jolla sinä saisit haluttoman teinin kouluun?
On ilmeisen helppo huudella puskista sisällyksettömiä neuvoja, lukematta edes ketjua ja sitä mitä ap on jo kertonut.No minkä parissa se teini valvoo yöt, jos häneltä on otettu kaikki laitteet ja kiva pois? Opiskelee itsenäisesti lintsattujen tuntien materiaaleja? Sekään ei kaikkien kohdalla riitä, että seuraamuksia kokeillaan kerran tai kaksi ja sitten vanhemmat lepsuvat, koska se ei tehoa. Täytyy olla säännönmukainen ja lintsaamisesta seuraa aina seuraamus, josta on varoitettu (mieluummin jopa teinin kanssa sovittu) etukäteen. Oli se sitten laitteiden takavarikointi, kotiaresti, viikkorahan menetys, siitä pidetään kiinni, eikä lepsuilla. Suurin rangaistuhan teinillenne tulee tällä hetkellä olemaan luokalle jääminen, jos on puolet lukuvuodesta jo ollut pois.
Jos kaikki nämä peruskeinot "uhkailu, kiristys ja lahjonta" on jo kokeiltu ja teini on todennut, että hänen ei tarvitse niistä välittää, niin pitäisin vaihtoehtona jopa sitä, että jompi kumpi vanhemmista herättää lapsen joka ikinen aamu (myös viikonloppuisin) samaan aikaan, kun herää itse. Jos teini menee vielä lähtönne jälkeen takaisin nukkumaan ja lintsaa koulusta, niin seuraavaksi teini lähtee mukananne työpaikalle ja saa selviytyä sieltä omin keinoin kouluun (tai kotiin jatkamaan unia). Jos lintsaaminen jatkuu tästä huolimatta, niin vanhemmat ottavat vuorotellen palkatonta vapaata töistä, että ovat aamulla varmistamassa vaikka kädestä luokkaan asti saattaen, että teini menee tunnille. Teinille tehdään selväksi, että vanhemmat joutuvat ottamaan töistä palkatonta, minkä vuoksi rahahanat teinin suuntaan menevät kiinni.
Ap sanoi menevänsä kuudeksi töihin ja mies oli reissutöissä. Jos koulu alkaa esim kympiltä niin mitä ehdotat? Ap on ollut palkattomalla 20 päivää mutta kertoo ettei pidempää aikaa ole mahdollista olla töistä pois.
Jos työmatka on esim 30 km, miten ajattelit äidin vievän pojan kädestä pitäen kouluun?Ap menee töihin kuudeksi ja jos koulu alkaa kympiltä, niin siinähän on pojalla aikaa pähkäillä, miten pääsee äidin työpaikalta kouluun tai 30km päähän kotiin sängyn pohjalle. Muutaman aamun jälkeen saattaa tuntuakin helpommalta lähteä sovitusti ajallaan kouluun kotoa.
Ja luulet tosissasi että se teini kävelisi 30 km päästäkseen kouluun?!
Luuletko sinä, että teini jäisi äitinsä työpaikan pihalle nukkumaan?
Jos vaihtoehtoina olisi kävellä pakkasessa niin todellakin.
Minä ainakin jäisin. Ja krksisin jäynää sillä aikaa mutsille.
Vierailija kirjoitti:
Monella tuntuu olevan kova tarve keksiä ap:n pojalle joku diagnoosi tai trauma, minkä vuoksi koulunkäynti ei onnistu. Jos kuitenkin palataan aloitukseen, niin ap:n huoli ei ollut pojan kehitys tai psyykkinen hyvinvointi, vaan ongelma oli kahvia juovissa perhetyöntekijöissä. Tästä kontekstista tarkasteltuna minun diagnoosini on, että ketjun tarkoitus oli haukkua sossutanttoja ja se meni ap:n harmiksi nyt vähän huti.
Tulihan ne sossut tuolla haukuttua, eikö tullutkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, työpäivä tehty ja kaupassa käyty. Poika nukkui kotiin tullessa. Mies tuli kotiin kolmelta ja minä heti perään. Mikään meteli ei tunnu herättävän häntä. Ongelma lienee se että kukaan ei ole kotona päivisin, paitsi poika, joka nukkuu kuin tukki. Yöt sitten menee valvoessa. Viikonloppuisin on kiltisti samassa rytmissä muun perheen kanssa, kun kaikki ovat kotona, mutta kun maanantai koittaa ja talo tyhjenee, hän jää nukkumaan. En tosiaan tiedä mitä asialle voi tehdä. Viimeeksi poika kävi koulussa lokakuussa.
Jep. Voi hellanlettas sentään. Nukkuiko poika.
Mä antaisin selkäsaunan ja laittaisin tuollaisen pojan ruotuun.
Oletteko mielestänne onnistuneet kasvatuksessanne?Niin, en tiedä. En kuitenkaan ole väkivallan kannalla. Jos puhe ei mene perille eikä sanktiot auta, aika kädettömäksi sitä itsensä huomaa.
Iso eikä pikkusisaruksella ole vastaavia ongelmia, joten olen taipuvainen ajattelemaan ettei se kotikasvatuksesta johdu.Samankin perheen lapset ovat yksilöitä, joita ei voi asettaa samaan muottiin kasvamaan. Toinen saattaa tarvita tiukemmat rajat kuin toinen.
Ja mitähän rajoja nyt ehdotat?
Puhuminen? - tehty
Laitteet pois? - tehty
Evätään kiva juttu - tehty
Eli mikä on se toimi jolla sinä saisit haluttoman teinin kouluun?
On ilmeisen helppo huudella puskista sisällyksettömiä neuvoja, lukematta edes ketjua ja sitä mitä ap on jo kertonut.No minkä parissa se teini valvoo yöt, jos häneltä on otettu kaikki laitteet ja kiva pois? Opiskelee itsenäisesti lintsattujen tuntien materiaaleja? Sekään ei kaikkien kohdalla riitä, että seuraamuksia kokeillaan kerran tai kaksi ja sitten vanhemmat lepsuvat, koska se ei tehoa. Täytyy olla säännönmukainen ja lintsaamisesta seuraa aina seuraamus, josta on varoitettu (mieluummin jopa teinin kanssa sovittu) etukäteen. Oli se sitten laitteiden takavarikointi, kotiaresti, viikkorahan menetys, siitä pidetään kiinni, eikä lepsuilla. Suurin rangaistuhan teinillenne tulee tällä hetkellä olemaan luokalle jääminen, jos on puolet lukuvuodesta jo ollut pois.
Jos kaikki nämä peruskeinot "uhkailu, kiristys ja lahjonta" on jo kokeiltu ja teini on todennut, että hänen ei tarvitse niistä välittää, niin pitäisin vaihtoehtona jopa sitä, että jompi kumpi vanhemmista herättää lapsen joka ikinen aamu (myös viikonloppuisin) samaan aikaan, kun herää itse. Jos teini menee vielä lähtönne jälkeen takaisin nukkumaan ja lintsaa koulusta, niin seuraavaksi teini lähtee mukananne työpaikalle ja saa selviytyä sieltä omin keinoin kouluun (tai kotiin jatkamaan unia). Jos lintsaaminen jatkuu tästä huolimatta, niin vanhemmat ottavat vuorotellen palkatonta vapaata töistä, että ovat aamulla varmistamassa vaikka kädestä luokkaan asti saattaen, että teini menee tunnille. Teinille tehdään selväksi, että vanhemmat joutuvat ottamaan töistä palkatonta, minkä vuoksi rahahanat teinin suuntaan menevät kiinni.
Ap sanoi menevänsä kuudeksi töihin ja mies oli reissutöissä. Jos koulu alkaa esim kympiltä niin mitä ehdotat? Ap on ollut palkattomalla 20 päivää mutta kertoo ettei pidempää aikaa ole mahdollista olla töistä pois.
Jos työmatka on esim 30 km, miten ajattelit äidin vievän pojan kädestä pitäen kouluun?Olisiko sitten välillä isän vuoro kantaa vastuu vanhemmuudesta ja joko pitää palkatonta, tai järjestää työkuvionsa niin, että oon aamuisin kotona.
Olisi varmaan. Sinä ja minä emme kuitenkaan tiedä mikä isän tilanne töiden suhteen on. Reissutyö, kertoi ap. Luultavasti isä onkin kotona pidempiä aikoja kerrallaan.
Mikäli vanhemmat jättäytyvät työelämästä hoitaakseen halutonta teiniä, kuka maksaa mahdolliset talovelat, autolainat, ostaa ruuat ja tarpeelliset tarvikkeet? Iso perhe kyseessä jos on 3 lasta. En tiedä voiko ketään velvoittaa omaishoitajaksi?Mitä itse tekisit, jos lapsellasi puhkeaisi syöpä? Jäisitkö pois töistä vai murehtisitko talolainoja ja muita?
Murehtisin talolainoja, koska meillä on muitakin perheenjäseniä, jotka tarvitsevat katon päälleen ja ruokaa elääkseen. t. eri
Niitä kouluun menemättömiä on aika paljon. Jos yksi perhe työntekijä sidotaan yhteen perheeseen jokaiseksi aamuksi, niitä perhe työntekijöitä tarvitaan aika määrä. Kuinka pitkäksi aikaa sellaista tarvitaan?
Sama entinen koulupsykologi vastaa tähän. Jos olet neuropsykiatrinen valmentaja, tottakai näet oireet ja asiat oman spesifin koulutuksesi näkövinkkelistä. Minun perspektiivistäni katsottuna neuropsykiatrinen selitysmalli on vain yksi osa monien mahdollisuuksien joukossa, eikä edes kovin uskottava ap:n kohdalla. Toki mt-puolella pitää myös tarkastella mahdollisten neuropsykiatristen ongelmien mahdollisuus, ettei tehdä vääriä diagnooseja. Toisaalta kuten ehkä tiedät, neuropsykiatriset ongelmat ovat kehityksellisiä vaikeuksia, mikä tarkoittaa sitä, että ne ilmenevät jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsen kehitystä ennen kouluikää. Toki muuttavat muotoaan lapsen kasvaessa ja etenkin murrosiässä voivat näyttäytyä eri tavalla mitä pienemmällä latenssi-ikäisellä. Esim. autistinen lapsi voi olla ala-asteella aikuisten kanssa viihtyvä pikkuprofessori, joka ei ota mitään kontaktia ikätovereihin, mutta teini-ikäisenä voi alkaa oireilla ulospäin ikäisiä kohtaan kun tietoisuus omasta erilaisuudesta lisääntyy.
Mutta ap:n tekstistä ymmärsin, että lapsen aiempi kehitys on ollut iänmukaista, joten tuskin kyse on kehityksellisestä neurologispohjaisesta ongelmasta. Se kun ei ilmesty yks'kaks teini-iässä ilman aiempia viitteitä. Ja vähän off topicina: mielestäni vakavia mt-ongelmia ovat muuten masennus ja ahdistuneisuus, ei pelkästään psykoottistasoiset.