Perhetyö käy meillä teini-ikäisen pojan ongelmien vuoksi

Koulussa on eittämättä huolta ja apukeinoja tarjottu ennen kuin on kieltäydytty tulemasta vastaan. Sossu on tullut kuvioihin koulun toimesta. Äiti ei ehkä kerro ihan koko totuutta.

Vierailija kirjoitti:

Niitä kouluun menemättömiä on aika paljon. Jos yksi perhe työntekijä sidotaan yhteen perheeseen jokaiseksi aamuksi, niitä perhe työntekijöitä tarvitaan aika määrä. Kuinka pitkäksi aikaa sellaista tarvitaan? 

Niitä kouluun menemättömiä on aika paljon. Jos jokainen koulupudokas sidotaan yhteen perhesijoitukseen, niitä perheitä tarvitaan aika määrä. Kuinka pitkäksi aikaa sellaista tarvitaan? Mitä se maksaa, ennenkaikkea!  

Vierailija kirjoitti:

Koulussa on eittämättä huolta ja apukeinoja tarjottu ennen kuin on kieltäydytty tulemasta vastaan. Sossu on tullut kuvioihin koulun toimesta. Äiti ei ehkä kerro ihan koko totuutta.

Koulu ei voi kieltäytyä tulemasta vastaan. Tukea tarjotaan silloin kun se tuen tarve ilmenee.

Miten koulu on järjestänyt opetuksen? Jos lapsi on edelleen koulun kirjoilla, he ovat velvollisia opetusta antamaan, se että lapsi ei mene kouluun, ei poista opetuksenjärjestäjän velvoitteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa on eittämättä huolta ja apukeinoja tarjottu ennen kuin on kieltäydytty tulemasta vastaan. Sossu on tullut kuvioihin koulun toimesta. Äiti ei ehkä kerro ihan koko totuutta.

Koulu ei voi kieltäytyä tulemasta vastaan. Tukea tarjotaan silloin kun se tuen tarve ilmenee.

Miten koulu on järjestänyt opetuksen? Jos lapsi on edelleen koulun kirjoilla, he ovat velvollisia opetusta antamaan, se että lapsi ei mene kouluun, ei poista opetuksenjärjestäjän velvoitteita.

Tai sitten vastaantuleminen ei ole ollut sitä mitä äiti olisi halunnut. Esim. kevennetty koulutyö ei riitä korvaamaan suorittamatta jääneitä juttuja eikä lasta voi päästää luokalta jos näytöt läsnäolosta ja oppimisen edistymisestä on olemattomat. 

Mitä on ne keinot, joilla olet tukenut ja kannustanut lasta kouluun?

Vierailija kirjoitti:

Ei ne sosionomit oikeasti mitään osaa. Taivastelevat vain., kokemusta on. Meillä ei enää käy kun kielsin

Sama tyyppi joka hoitajat haukkui viime viikolla. Sulla on aika reipasta tuo yleistäminen kyllä. Että ihan kukaan sosionomi ei osaa mitään? Ja jännä homma että sun luona on kuitenkin ollut tarve käydä. ;)

Hoitaisitte herranjumala itse ne perheenne niin kuin me muutkin tehdään niin ei tarvitsisi vinkua vääränlaisesta avusta.  En usko sellaista apua olevankaan (muuta kuin sairaalan teho-osastolla), jossa autettava voisi heittäytyä täysin tekemättömään rooliin. Jos jonkin täytyy muuttua, sitä itse muutosta ei voi tehdä kukaan muu kuin asianosaiset itse, ehkä muiden opastuksella ja tuella, mutta kuitenkin itse. 

Vierailija kirjoitti:

Keskusteluun sekaantunut psykologi jatkaa vielä aiheesta koulukiusaaminen ja miksi jotkut lapset/nuoret eivät kerro vanhemmilleen kuin ehkä vasta aikuisena. En halua syyllistää vanhempia, vanhemmuus on monessa mielessä rankkaa ja epäkiitollista (puhun omasta kokemuksesta!) mutta yhteistä lähes kaikille lapsille ja nuorille, jotka eivät kerro vanhemmilleen kiusaamisesta on se, etteivät he emotionaalisesti pidä vanhempiaan riittävän vahvoina ottamaan tuota tietoa vastaan. Suojellaan vanhempia,  koska koetaan etteivät he kestäisi tietoa kiusaamisesta omien huoliensa keskellä. Sitten vasta aikuisena, kun oma elämä on mallillaan eikä pelkoa siitä että vanhempi luhistuisi, voidaan kertoa vanhemmille. Toki joitain marginaalitapauksia on, joissa lapsi tietää vanhemman olevan epävakaa, menevän riehumaan koululle tai tekevän jotain joka vain pahentaa kiusaamista. Mutta suurin syy puhumattomuudelle on siis vääränlainen solidaarisuus vanhempaa kohtaan, halu olla olematta taakaksi. 

No, kun olen keskustellut tytön kanssa, miksi ei puhunut kiusaamisesta, sanoi syyksi sen, että oli nähnyt, kuinka kaverille kävi. Vanhemmat oli ilmoittaneet koululle kiusaamisesta ja koulu oli kiva-koulu. Oli pidetty palaveri, missä kiusaajat ja tämä tyttö. Tytöstä oli tehty syyllinen, koska ei ymmärtänyt läppää. Tämän jälkeen oli käsketty halata ja tytön ymmärtää tällaista huumoria. Kiusaaminen paheni tämän jälkeen todella pahaksi. Joten oma tyttö ei uskaltanut puhua kiusaamisesta mitään, kun pelkäsi, että jos se tulee ilmi, niin joutuu vielä pahemmin hampaisiin, kun opettajista ei ole suojelemaan ja kiusaajille ei tule mitään rangaistusta.

Se äiti, jonka tyttö pinnasi kasilla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa on eittämättä huolta ja apukeinoja tarjottu ennen kuin on kieltäydytty tulemasta vastaan. Sossu on tullut kuvioihin koulun toimesta. Äiti ei ehkä kerro ihan koko totuutta.

Koulu ei voi kieltäytyä tulemasta vastaan. Tukea tarjotaan silloin kun se tuen tarve ilmenee.

Miten koulu on järjestänyt opetuksen? Jos lapsi on edelleen koulun kirjoilla, he ovat velvollisia opetusta antamaan, se että lapsi ei mene kouluun, ei poista opetuksenjärjestäjän velvoitteita.

Tai sitten vastaantuleminen ei ole ollut sitä mitä äiti olisi halunnut. Esim. kevennetty koulutyö ei riitä korvaamaan suorittamatta jääneitä juttuja eikä lasta voi päästää luokalta jos näytöt läsnäolosta ja oppimisen edistymisestä on olemattomat. 

Niin tai näin, koulun täytyy itse miettiä kuinka opetuksen järjestävät. Voihan olla että lääkäriltä on esimerkiksi lausunto ahdistuksesta, että oppilas ei pysty koulua käymään normiluokassa, tai edes pienluokalla. Silloin koulu miettii kuinka se opetuksen järjestää. Ei koulu voi pestä käsiään ja sanoa että me odotetaan sua tänne kouluun, ai et pysty, no voi voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa on eittämättä huolta ja apukeinoja tarjottu ennen kuin on kieltäydytty tulemasta vastaan. Sossu on tullut kuvioihin koulun toimesta. Äiti ei ehkä kerro ihan koko totuutta.

Koulu ei voi kieltäytyä tulemasta vastaan. Tukea tarjotaan silloin kun se tuen tarve ilmenee.

Miten koulu on järjestänyt opetuksen? Jos lapsi on edelleen koulun kirjoilla, he ovat velvollisia opetusta antamaan, se että lapsi ei mene kouluun, ei poista opetuksenjärjestäjän velvoitteita.

Tai sitten vastaantuleminen ei ole ollut sitä mitä äiti olisi halunnut. Esim. kevennetty koulutyö ei riitä korvaamaan suorittamatta jääneitä juttuja eikä lasta voi päästää luokalta jos näytöt läsnäolosta ja oppimisen edistymisestä on olemattomat. 

Niin tai näin, koulun täytyy itse miettiä kuinka opetuksen järjestävät. Voihan olla että lääkäriltä on esimerkiksi lausunto ahdistuksesta, että oppilas ei pysty koulua käymään normiluokassa, tai edes pienluokalla. Silloin koulu miettii kuinka se opetuksen järjestää. Ei koulu voi pestä käsiään ja sanoa että me odotetaan sua tänne kouluun, ai et pysty, no voi voi.

En usko koululta niin tehdynkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa on eittämättä huolta ja apukeinoja tarjottu ennen kuin on kieltäydytty tulemasta vastaan. Sossu on tullut kuvioihin koulun toimesta. Äiti ei ehkä kerro ihan koko totuutta.

Koulu ei voi kieltäytyä tulemasta vastaan. Tukea tarjotaan silloin kun se tuen tarve ilmenee.

Miten koulu on järjestänyt opetuksen? Jos lapsi on edelleen koulun kirjoilla, he ovat velvollisia opetusta antamaan, se että lapsi ei mene kouluun, ei poista opetuksenjärjestäjän velvoitteita.

Tai sitten vastaantuleminen ei ole ollut sitä mitä äiti olisi halunnut. Esim. kevennetty koulutyö ei riitä korvaamaan suorittamatta jääneitä juttuja eikä lasta voi päästää luokalta jos näytöt läsnäolosta ja oppimisen edistymisestä on olemattomat. 

Niin tai näin, koulun täytyy itse miettiä kuinka opetuksen järjestävät. Voihan olla että lääkäriltä on esimerkiksi lausunto ahdistuksesta, että oppilas ei pysty koulua käymään normiluokassa, tai edes pienluokalla. Silloin koulu miettii kuinka se opetuksen järjestää. Ei koulu voi pestä käsiään ja sanoa että me odotetaan sua tänne kouluun, ai et pysty, no voi voi.

Tässä menee nyt vastuut sekaisin. Vastuu lapsen kouluttamisesta on lain mukaan huoltajalla. Huoltaja voi toteuttaa asian monella tavalla. Hän voi järjestää opetuksen kotikouluna tai sitten ilmoittaa lapsen kunnan kouluun. Lapsen koulutuksen laiminlyönti on rangaistavaa ja rangaistuksen saa huoltaja.

Tässä tapauksessa huoltaja ei ole tehnyt osuuttaan ja huolehtinut siitä, että nuori on koulukuntoinen. Nyt kipin kapin mielenterveyspuolelle saamaan apua. Olisi pitänyt mennä jo ensimmäisten lintsattujen viikkojen jälkeen. Kotona yksin möllöttäminen aiheuttaa ja pahentaa mielenterveysongelmia (ns. mökkihöperyys). Eli lapsi sairastuttaa itseään nyt lisää koko ajan. Kouluun palaaminen on yhä vaikeampaa ja nuori suhtautuu yhä vainoharhaisemmin kavereihinsa, joita hän itse ei enää osaa tulkita oikein.

Koulu järjestää opetuksen koulussa. Huoltaja huolehtii lapsen kouluun. Huoltaja voi myös yrittää saada lapsensa johonkin Suomessa toimivista peruskoulua tarjoavista laitoksista.

Vierailija kirjoitti:

olisko teillä ketään isovanhempia, kummeja, naapuria tai vaikka jotain vähän vanhempaa koululaista joka tulisi esim pientä maksua vastaan lähettämään kouluun?

Millaiset ovat pojan nukkumistavat? Menee oikeasti nukkumaan? Vai snäppääkö kaiken yötä?

Kannustan lämpimästi selvittämään miksi pojan on vaikea päästä aamuisin sängystä ylös. Tiedän nimittäin useammankin tapauksen jossa tälläisen aamuisen heräämisvaikeuden ja siitä seuraavan lintsaamisen takaa on paljastunut ihan sairauksia.

Yhdeltä lapselta löytyi niin vaikea uniapnea että tarvitsee cpap-laitetta.

Toiselta hoitamaton epilepsia, sai kohtauksia nukkuessaan ja oli aamulla niiden takia niin väsähtänyt ettei kertakaikkiaan kyennyt kouluun.

Kolmannella oli psykoottistasoinen depressio jota oli peitellyt kaikin keinoin. Ei pystynyt peloiltaan nukkumaan mutta aina jossain vaiheessa aamuyötä uni vei sen verran mukanaan että nukahti ja myöhästyi koulusta.

Ap, ota tämä puheeksi kun menette pojan kanssa lääkäriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskusteluun sekaantunut psykologi jatkaa vielä aiheesta koulukiusaaminen ja miksi jotkut lapset/nuoret eivät kerro vanhemmilleen kuin ehkä vasta aikuisena. En halua syyllistää vanhempia, vanhemmuus on monessa mielessä rankkaa ja epäkiitollista (puhun omasta kokemuksesta!) mutta yhteistä lähes kaikille lapsille ja nuorille, jotka eivät kerro vanhemmilleen kiusaamisesta on se, etteivät he emotionaalisesti pidä vanhempiaan riittävän vahvoina ottamaan tuota tietoa vastaan. Suojellaan vanhempia,  koska koetaan etteivät he kestäisi tietoa kiusaamisesta omien huoliensa keskellä. Sitten vasta aikuisena, kun oma elämä on mallillaan eikä pelkoa siitä että vanhempi luhistuisi, voidaan kertoa vanhemmille. Toki joitain marginaalitapauksia on, joissa lapsi tietää vanhemman olevan epävakaa, menevän riehumaan koululle tai tekevän jotain joka vain pahentaa kiusaamista. Mutta suurin syy puhumattomuudelle on siis vääränlainen solidaarisuus vanhempaa kohtaan, halu olla olematta taakaksi. 

No, kun olen keskustellut tytön kanssa, miksi ei puhunut kiusaamisesta, sanoi syyksi sen, että oli nähnyt, kuinka kaverille kävi. Vanhemmat oli ilmoittaneet koululle kiusaamisesta ja koulu oli kiva-koulu. Oli pidetty palaveri, missä kiusaajat ja tämä tyttö. Tytöstä oli tehty syyllinen, koska ei ymmärtänyt läppää. Tämän jälkeen oli käsketty halata ja tytön ymmärtää tällaista huumoria. Kiusaaminen paheni tämän jälkeen todella pahaksi. Joten oma tyttö ei uskaltanut puhua kiusaamisesta mitään, kun pelkäsi, että jos se tulee ilmi, niin joutuu vielä pahemmin hampaisiin, kun opettajista ei ole suojelemaan ja kiusaajille ei tule mitään rangaistusta.

Se äiti, jonka tyttö pinnasi kasilla

Koulu ei tosiaan aina osaa reagoida kiusaamiseen järkevästi. Vanhempien mahdollisuudet eivät kuitenkaan välttämättä lopu siihen. Olin seiskalla siinä tilanteessa, että kiusaaminen meni tosi pahaksi, kun olin tullut uutena oppilaana kesken vuoden uuteen kouluun ja porukka oli sellaista, että eivät sietäneet mitään erilaisuutta vaan kaikkien olisi pitänyt sopia samaan muottiin, ja lisäksi luokalla oli muutama todellinen ongelmatapaus. Oli sen verran rankkaa, että en olisi oikein pystynytkään sitä vanhemmilta peittelemään. He olivat kouluun yhteydessä mutta asia painettiin villaisella. Vanhemmat olivat kuitenkin sillä linjalla että minun ei tarvitse sinne enää mennä, he hommaavat minut toiseen kouluun ja jos se ei onnistu niin kotikouluttavat. Paikka sitten järjestyikin eräästä yksityiskoulusta nopeasti ja vaikka sekään ei ollut täydellinen paikka, niin pahaa kiusaamista ei siellä ollut ja kavereitakin löytyi. Teini-ikäinen ei tietystikään välttämättä tajua sitä että vanhemmat voivat pystyä silti auttamaan vaikka koulu ei ottaisi asiaa tosissaan, koska ei välttämättä tiedä mitä vaihtoehtoja on olemassa.

On muuten todella vihoviimeistä että kivakoulu-systeemiä väärinkäytetään noin. Vaikka oikeasti olisikin kiusaamiskokemuksen alkuperäisenä taustana huumorin ymmärtämättömyys, niin jos joku loukkaantuu toisen läpänheitosta, niin sellainen läpänheitto sille henkilölle tulee lopettaa. Jatkaminen on silkkaa ilkeyttä tilanteessa, jossa havaitaan että kaikki osapuolet eivät ole leikissä mukana, ja siitä tulee asianmukaisesti nuhdella ja rangaista, ei laittaa kaikkea kiusatun syyksi. Sovittelumalli voi olla monissa tilanteissa hyvä, mutta sitä soveltavat ihmiset joskus aliarvioivat teinien ilkeyspotentiaalia. Kaikessa ei ole kyse väärinymmärryksistä ja "kaveritaitojen" puutteesta, vaan kiusaaja voi olla ja käsittääkseni usein onkin sosiaalisesti taitava ihminen, joka tekee tekonsa tahallisesti.

No eiköhän se lääkäri määrää jotain nappeja ja taas mennään.

Luin monta sivua mutta en ainakaan huomannut että tätä sanottaisiin missään:

Suomessa ei ole koulupakkoa.

Kouluun yksiselitteisesti -ei- -ole- -pakko- -mennä.-

Suomessa on oppivelvollisuus.

Oppivelvollisuuden voi suorittaa kotona.

Kouluun ei ole pakko mennä.

Tämä kannattaa myös kertoa niille nuorille.

Vierailija kirjoitti:

Niitä kouluun menemättömiä on aika paljon. Jos yksi perhe työntekijä sidotaan yhteen perheeseen jokaiseksi aamuksi, niitä perhe työntekijöitä tarvitaan aika määrä. Kuinka pitkäksi aikaa sellaista tarvitaan? 

No, tukimuodossa nimeltä perhekuntoutus KAKSI perhetyöntekijää sidotaan yhden perheen käyttöön koko päiväksi, tai ainakin niihin määriteltyihin kellonaikoihin, kun tukea tarvitaan. Hyvin, hyvin tyypillisesti juuri aamuihin, kotiinpaluuseen ja iltarutiineihin. Palvelu kestää vähintään viikkoja. Opetellaan esim. tekemään sitä kuuluisaa makaronilaatikkoa, opetellaan, miten iltarutiinit saa sujumaan. Tämä siis avokuntoutuksena perheen kotona tai avohuollon yksikössä. ja tämä on ihan tyypillinen tukitoimi perhetyössä, toki kun perhekuntoutukseen mennään, on jo tilanne aika haastava. Kuten se nyt tässä ap:n tapauksessa on.

Aika pieni panostus olisi, että esim. ensin neljän viikon ajan perhetyöntekijät kävisivät auttamassa pojan koulutielle. Verrattuna vaikka nyt sijoitukseen, verrattunasiihen, ettei poika saa peruskoulun päättötodistusta ja syrjäytyy jne. jne. jne.

Sosiaalipalvelulain henki on nimenomaan se, että apua tarvitsevalle etsitään ne palvelut siinä muodossa, kuin avun tarvitsija kokee niiden auttavan. Kaikessa lähtökohtana on se, että asiakas on sen oman tilanteensa asiantuntija ja aktiivinen toimija omassa kuntoutumisessaan.

Enää ei siis mene niin, että avun tarvitsija sovitetaan olemassa olevaan muottiin - esim. siihen, että ne perhetyöntekijät tulevat keskustelemaan iltapäivällä kun siitä on vain harmia perheelle. Tai näin ei siis pitäisi olla. Mutta monessa paikassa yhä on.

Toki olen siitä samaa mieltä, että kun tilanne on jo noin paha, niin kannattaisi kyllä nepsy-ongelmat ja muut selvittää (en ole lukenut ihan koko ketjua, mutta aika paljon kuitenkin). Ollaan varmaan jos ylitetty se hetki, kun tilanteessa auttaisi se, että pari sosionomia tulee herättelemään poikaa kouluun. Se olisi pitänyt tapahtua jo aikaa sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä sama entinen koulupsykologi, joka kommentoi tähän ketjuun aamullakin. En halua pelotella ap:ta, mutta minusta nuo oireet voisi selittyä jollain alkavalla mielenterveyden häiriöllä. Lapsi nuorisopsykiatrian poliklinikalle moniammatillisen tiimin arvioon asap ja lääkekokeilu käyttöön! Etenkin jos kyseessä oli ap, joka kommentoi lapsen olleen kotona lokakuusta asti.   Kuulostaa tosi huolestuttavalta noin pitkä aika poissa koulusta, etenkin jos on muutenkin linnoittautunut kotiin. Ap kirjoitti myös lapsen vaikuttavan ahdistuneelta mutta ei ilmeisesti osaa/halua puhua tarkemmin. Viittaa siihen, ettei selity ainakaan pelkästään kiusaamisella, sillä jos olisi joku tuon tyyppinen pulma, lapsi olisi luultavasti saanut sen sanottua vanhemmille. 

Itsekin olen aiemmassa työssä hoitanut tällaisia lapsia ja nuoria, jotka ovat jättäytyneet kuukausiksi pois koulusta. Taustalla joissain tapauksissa on koko perheen elämänhallintaongelmaa tai ns. vakavan asteen sossuperhe, jossa esim. vanhemmat dokaa ja lapsi tekee mitä lystää. Tai niin, että vanhemmatkin nukkuu päivät ja pelaa yöt ja kokevat, ettei koulua tarvitse mihinkään. Noissa tapauksissa sossujen interventioista voi olla hyötyä. Ap:n tapauksessa tästä ei liene kyse. Sitten on  vaikeat kiusaamistapaukset, mutta näissä tapauksissa useimmiten lapsi kertoo jollekin luotettavalle aikuiselle kiusaamisesta ja siihen vedoten kieltäytyy lähtemästä kouluun. 

Kaikista hankalia tapauksia ovat juuri nämä, missä vanhemmat ovat ainakin näennäisen huolehtivia, mutta lapsi ei puhu ajatuksistaan ja tunteistaan kenellekään. Vanhemmat varaavat ajan koulupsykologilta, toiveena että ammattilainen saisi lapsen avautumaan, mutta usein sekään ei auta jos lapsi ei vaan puhu tai useimmiten ei edes suostu tulemaan vastaanotolle. Oman kokemukseni mukaan tuollaisissa tilanteissa on puhkeamassa psyykkinen sairaus ja vanhempien on usein ainakin alkuun vaikea ymmärtää tilanteen vakavuutta. Selitetään, että "kaikki nuorethan mieluummin nukkuisivat kuin menisi kouluun" tai "kyllä se sujuisi, jos joku vaan veisi aamulla kouluun". 

Suositukseni: lähete nuorisopsykiatrialle välittömästi ja siellä mahdollisimman tiivis moniammatillinen hoito. Jos mahdollista, toiselle vanhemmalle osa-aikatyö tai toistaiseksi pois työelämästä, jotta voi antaa enemmän aikaa lapselle. Aina voi ajatella, mitä tekisi jos lapsella olisi vakava fyysinen sairaus, silloin luultavasti kynnys jäädä lapsen vuoksi kotiin tuntuisi matalammalta kuin psyykkisen sairauden kanssa. Mutta yhtä lailla psyykkinen sairaus on vakava asia. 

Heh heh, kukaan oikea koulupsykologi ei käytä termiä vakavan asteen sossuperhe. Tai jos käyttää, voi luoja.

Tai heitä noin kevyesti suoralta kädeltä, että lääkekokeilu käyttöön. Mikä lääkekokeilu? Jos kirjoittaja todella on ollut koulupsykologi, niin kehotan pitämään pienen paussin ja miettimään, mitä tulikaan nyt pikapäissään kirjoiteltua. Yleensä asioita kartoitetaan ensin rauhassa ja avoimin mielin perhettä kuunnellen. Terv myöskin koulupsykologina työskennellyt

Vierailija kirjoitti:

Miten tulee armeijassa pärjäämään jos ei edes kouluun pääse??

No mitä luulet? Ei tällaista poikaa tulla edes ottamaan armeijaan. Hänellähän ei ole kaikki selvästikään kunnossa. Hän on syrjäytymisvaarassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorille päiväkodista saakka tuputetaan ajatusta, että aikuinen on kaikesta vastuussa ja aikuinen on vikapää, jos ei saa kaadettua puhumalla toisen päähän motivaatiota ja vastuuntuntoa. Tätä viestiä tulee joka puolelta, hammaslääkärissä ja koulun terveydenhoitajalla käydään vanhemman kanssa, puhutaan lapsen ohi, vanhemmalle, ei lapselle. Opettajat puhuvat ja vaativat yhteistyötä vanhemman, ei lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijät ilmeisesti juovat sitä kahviaan olohuoneen sohvalla ja juttelevat vanhemmille, samalla tiukasti vahtien että löytyykö niistä vanhemmista joku helppo vika, jolla heidän saa syntipukiksi. Taas sama viesti, lapsi ei ole oman elämänsä toimija, omavastuuta ei ole, mitään ei tarvi tehdä jos ei haluu, jos ei haluu mitään niin tadaa, vanhemman vika! Mietin vaan, että kokeekohan lapsi tai nuori olevansa joku vanhempansa jatke, ei oma erillinen itsensä, vaan objekti, projekti, jota suoritetaan kunnes tulee se maaginen täysi-ikä vastaan.  

Okei.. Samaan aikaan joka paikassa valitetaan että jo ykkösellä kouluissa lasten pitäisi olla itseohjautuvia, vanhemmille ei edes kerrota mistä tulee läksyjä tai mitä koulussa tapahtuu.

Tuo itseohjautuvuus on suoraan helvetistä. Omana kouluaikan kaikki määrättiin ja ohjeet annettiin ylhäältä päin, mutta muuten lapset olivat oikeasti itseohjautuvia, kun siihen ei pakotettu.

Alakouluaisena mentiin jo kesällä sokerijuurikaspellolle töihin tai lapsenpiiaksi, että saatin rahaa oppikoulun maksuihin.

Oli ihan pakko osata ja olla itsenäinen. Nykemenetelmiä olen seurannut kolmen lapsenlapseni alakoulumaailmassa ja ihmettelen suuresti sitä touhua.

Heistä olis kuulema kivaa, jos kaikki asiat selvitettäisi, ettei tarvitsisi muka olla itseohjautuva eli sekoileva.

Niinpä. Itsekin lähdin vaikka nuorempaa sukupolvea varmaan olenkin, niin kouluun oma-aloitteisesti jo 8-vuotiaana. Ei tarvinnut kenenkään patistaa, kello oli soimassa ja vanhemmilla maatalon hommat. Siinä vaan pukeuduin ja otin jotain aamupalaa ja lähdin useamman kilometrin koulumatkalle jalan, polkupyörällä, suksilla tms. naapurin lasten kanssa. Siihen aikaan oli kyllä kuritusta, ei uskaltanut tehdä sitä, ettei lähde, olisi ollut häpeällistä ja vanhemmat olisi suuttuneet ja vieneet kouluun autolla myöhästyneenä. 

Nykyään pyritään diagnosoimaan kaikki. Kyllä se vaan niin on, että nykyään Suomessa on kasvatuksessa menty metsään. Pyritään analysoimaan kaikkia ja diagnosoimaan, ennen oli vaan laiska tai tuhma, Kun oikein  käskettiin ja käytettiin auktoriteettia niin kyllä kaikki sinne kouluun tulivat ja menivät joko hyvällä tai pahalla. Kaikki yleensä kouluista suorituivat ja myös jatko-opinnoista mallikkaasti. Nykyajan ongelmat on jotenkin käsittämättömiä. Ihmisillä on kouluissa, päiväkodeissa yms. liikaa aikaa miettiä mistä mikäkin johtuu. Ei kaikkea tarvitse analysoida ja diagnosoida. Tuntuu, että lapset menevät tuosta kaikesta rajattomuudesta ja vapaudesta sekaisin. Ennen tahto oli vanhempien taskussa ja koulussa opettajan. Jos ei läksyjä tehty, niin jälki-istuntoon, siitä yleensä oppi, että seuraavalla kerralla ne oli tehty mallikkaasti. Myös käytöksen alennus oli suuri häpeä, sitä ei saanut kuin poikkeustilanteissa, piti tehdä jotain todella pahaa, että käytösnumero aleni 10 alemmaksi. Julkinen  häpeä oli se mikä piti rajat.