epävakaan vanhemman aikuinen lapsi, mitä olisit toivonut sukulaisiltasi?

No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.

Sano hänelle että lapsi vaurioituu tuollaisesta epävakaasta käytöksestä  ja kehota hakemaan apua ongelmiinsa

Vierailija kirjoitti:

Sano hänelle että lapsi vaurioituu tuollaisesta epävakaasta käytöksestä  ja kehota hakemaan apua ongelmiinsa

Saattaa tulla yllätyksenä, mutta tuohan ei auta. Ainoa tapa auttaa on ihan oikeasti auttaa. Ihminen joka on haitaksi itselleen ja lapselleen ei muutu vaikka hänelle puhuisi järkeä. 

Sano hänelle että lapsi vaurioituu tuollaisesta epävakaasta käytöksestä  ja kehota hakemaan apua ongelmiinsa

Okei, vastasin vaan kun kysyttiin, itselläni molemmat vanhemmat epävakaita.

Siskosi varmasti pystyisi muuttumaan esimerkiksi terapian avulla, mikäli itse tätä haluaa ja ymmärtää ongelmansa. Usein oman lapsen syntymä ja eri vaiheet taannuttavat vanhempaa (ihan normaalejakin sellaisia) omaa lapsuuteen. Tässä on myös eheytymisen mahdollisuus. Jos siskosi yhtään osoittaa merkkejä siitä että on valmis hankkimaan itselleen itsesäätelytaitoja ja käsittelemään ongelmiensa alkusyitä, niin sinun tulisi kannustaa häntä menemään esimerkiksi neuvolan psykologin juttusille. Ylipäätään kun siskosi pyytää sinulta tukea, niin olisi hyvä aina mainita mahdollisuus mennä ammattilaisen kanssa juttelemaan. Tämä ei tarkoita etteikö sinun pitäisi vetää itsellesi rajoja: voit sanoa suoraan, että minusta ei ole tähän asiaan henkiseksi tueksi, mutta hyötyisit varmasti juttelemisesta ammattilaisen kanssa. Olen huomannut, että sinun on vaikeaa sietää negatiivisia tunteita, ja siihen on mahdollista saada apua.

Lasta voit auttaa kahdella tavalla: olemalla turvallinen aikuinen, joka hoitaa häntä välillä, sekä kannustamalla vanhempaa hankkimaan itselleen apua. On totta että riittää yksi turvallinen ja rakastava aikuinen tarjoamaan lapselle eväät elämään, mutta silti et ikinä tavallaan voi korvata sitä minkä hänen oma äiti voisi tarjota. Siksi on tärkeää kannustaa vanhempaa hankkimaan itselleen itsesäätelytaitoja.

Jäin miettimään, että kykenetkö itse olemaan sellainen turvallinen aikuinen, joka ei hauku lapsen äitiä lapselle? Puhut aika tiukasti siskostasi, mikä on ymmärrettävää, mutta olisi tärkeää ettei sinusta huokuisi siskosi halveksunta kun puhut hänestä lapselle. Vaikka vanhempi olisi millainen, niin lapsi luo omaa identiteettiä hänen kauttaan. Kun lapselle moittii hänen vanhempiaan, niin hän kokee sen itsensä moittimiseksi. Puhut myös aika rajusti siskostasi siinä mielessä, että hän on mielestäsi menetetty tapaus, vaikka ilmeisesti ei ole kuitenkaan mikään täysin kamala tapaus sillä ulkoiset puitteet hän pystyy tarjoamaan? Tiedäthän että aikuisena voi oppia tunnetaitoja ja itsesäätelytaitoja. Netti on pullollaan tähän apua ja kunnalta saa runsaasti ilmaista keskusteluapua kun sitä vain ymmärtää pyytää. Mietin sitäkin, että voiko olla että sinunkin empatiakyky on hieman rajoittunut, kun olet ja täysin tuominnut siskosi toivottomaksi, josta ei voi tulla muuta kuin huono äiti? Onko oma ajattelutapasi kovin mustavalkoinen yleensäkin? Jos aiot olla turvallinen ja empaattinen aikuinen tuolle lapselle, niin sinun pitää pystyä myös miettimään omia heikkoja kohtiasi.

Vierailija kirjoitti:

No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.

Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.

Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin. 

Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä. 

Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.

Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.

Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin. 

Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä. 

Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa. 

Jos haluaisit, niin saisit varmasti lapsen järjestettyä hoitoosi. Jos taas haluat keksiä tekosyitä ettei sitä tarvitse tehdä, niin näyttää sekin onnistuvan ihan itsestään. Taidatte olla kuitenkin samasta puusta veistettyjä siskosi kanssa. Hän tosin ei voi tilanteelle mitään, sinä et taas halua tehdä mitään. Lapsi tulee senkin muistamaan, voit sitten hänelle aikuisena selittää miten "tiesit ongelman, mutta se olisi vaatinut nöyristelyä ja kaikkea muuta vaivannäköä. Hei sori siitä?"

Vierailija kirjoitti:

Siskosi varmasti pystyisi muuttumaan esimerkiksi terapian avulla, mikäli itse tätä haluaa ja ymmärtää ongelmansa. Usein oman lapsen syntymä ja eri vaiheet taannuttavat vanhempaa (ihan normaalejakin sellaisia) omaa lapsuuteen. Tässä on myös eheytymisen mahdollisuus. Jos siskosi yhtään osoittaa merkkejä siitä että on valmis hankkimaan itselleen itsesäätelytaitoja ja käsittelemään ongelmiensa alkusyitä, niin sinun tulisi kannustaa häntä menemään esimerkiksi neuvolan psykologin juttusille. Ylipäätään kun siskosi pyytää sinulta tukea, niin olisi hyvä aina mainita mahdollisuus mennä ammattilaisen kanssa juttelemaan. Tämä ei tarkoita etteikö sinun pitäisi vetää itsellesi rajoja: voit sanoa suoraan, että minusta ei ole tähän asiaan henkiseksi tueksi, mutta hyötyisit varmasti juttelemisesta ammattilaisen kanssa. Olen huomannut, että sinun on vaikeaa sietää negatiivisia tunteita, ja siihen on mahdollista saada apua.

Lasta voit auttaa kahdella tavalla: olemalla turvallinen aikuinen, joka hoitaa häntä välillä, sekä kannustamalla vanhempaa hankkimaan itselleen apua. On totta että riittää yksi turvallinen ja rakastava aikuinen tarjoamaan lapselle eväät elämään, mutta silti et ikinä tavallaan voi korvata sitä minkä hänen oma äiti voisi tarjota. Siksi on tärkeää kannustaa vanhempaa hankkimaan itselleen itsesäätelytaitoja.

Jäin miettimään, että kykenetkö itse olemaan sellainen turvallinen aikuinen, joka ei hauku lapsen äitiä lapselle? Puhut aika tiukasti siskostasi, mikä on ymmärrettävää, mutta olisi tärkeää ettei sinusta huokuisi siskosi halveksunta kun puhut hänestä lapselle. Vaikka vanhempi olisi millainen, niin lapsi luo omaa identiteettiä hänen kauttaan. Kun lapselle moittii hänen vanhempiaan, niin hän kokee sen itsensä moittimiseksi. Puhut myös aika rajusti siskostasi siinä mielessä, että hän on mielestäsi menetetty tapaus, vaikka ilmeisesti ei ole kuitenkaan mikään täysin kamala tapaus sillä ulkoiset puitteet hän pystyy tarjoamaan? Tiedäthän että aikuisena voi oppia tunnetaitoja ja itsesäätelytaitoja. Netti on pullollaan tähän apua ja kunnalta saa runsaasti ilmaista keskusteluapua kun sitä vain ymmärtää pyytää. Mietin sitäkin, että voiko olla että sinunkin empatiakyky on hieman rajoittunut, kun olet ja täysin tuominnut siskosi toivottomaksi, josta ei voi tulla muuta kuin huono äiti? Onko oma ajattelutapasi kovin mustavalkoinen yleensäkin? Jos aiot olla turvallinen ja empaattinen aikuinen tuolle lapselle, niin sinun pitää pystyä myös miettimään omia heikkoja kohtiasi.

Kiitos vastauksestasi, vaikkakin viimeisessä kappaleessa se olikin sangen passiivis-aggressiivinen. 

En ole puhunut lapselle pahaa hänen äidistään, sillä nimittäin haluan lapselle hyvää. Tiedostan, että äiti on se lähin ihminen ja äidin kautta hän muodostaa identiteettiään. Sitä tuskaa haluasin nimenomaisesti lieventää ja olla tuomitsematta lasta. 

Vastauksessasi heität vastuunkannon takaisin läheisille, mutta et siskolleni. Kuinka paljon läheisten pitää katsoa peiliin ja miettiä omaa tanssiaskeliaan, kun taas keskellä sairas ihminen voi harrastaa omaa melskaamista mielin määrin. Miten on? Puhut ensin rajoista, kunnes sitten viimeisessä kappaleessa vetäset rajat olemattomiin. Kuinka paljon tavallisen ihmisen tulee sietää tuollaista pompotusta? Ja hyvä kysymys on, että miksi itse tulkitsit asian olevan näin? Osuiko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.

Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.

Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin. 

Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä. 

Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa. 

En ihan ymmärrä millaisia vastauksia odotit täältä, jos teillä todella on välit täysin poikki. Varmasti itsekin tiedät, ettet voi lasta auttaa jos tilanne ei mielestäsi vaadi lastensuojelua, ja et ole valmis laittamaan välejä siskosi kanssa kuntoon. Ehkä halusit vain purkaa tunteitasi ja ajatuksiasi anonyymisti? Sekin on ihan ymmärrettävää.

Kyllä jokaisella lapselle on ja tulee olemaan säröjä vanhempiensa kanssa. Se ei tarkoita sitä että heidän loppuelämä olisi pilalla tai siinä suhteessa ei olisi mitään hyvää ja positiivista. Kaiken keskellä todennäköisesti unohdat, että tämä lapsi varmasti saa myös paljon sellaista äidiltään mikä osittain korvaa sitä tunne-elämässä vellontaa. Sanon tämän koska kuitenkin kirjoitit, ettei lastensuojeluilmoitusta mielestäsi tarvita. Eli oletat ettei lapsen fyysinen ja henkinen kehitys ole ainakaan tällä hetkellä suoranaisessa vaarassa. Ehkä enemmän ajattelet, että äidin käytöksessä on paljon riskejä lapsen tunne-elämän kehityksen suhteen. Pelkäät että joskus siskosi alkaa vaatimaan lapdeltaan omien tunteidensa kuuntelua tms.?

Joskus kun lähipiirillä ei ole enää voimavaroja vastaanottaa toisen vaikeuksia, niin hän kääntyy yhteiskunnan puoleen. Eli voi hyvinkin olla että tästä lopulta seuraa sellainen tilanne, että siskosi juttelee neuvolassa ja pyytää itselleen apua.

Saanko kysyä millä tavalla siskosi pompottelee muita? Pyytää heitä palvelemaan häntä vai miten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskosi varmasti pystyisi muuttumaan esimerkiksi terapian avulla, mikäli itse tätä haluaa ja ymmärtää ongelmansa. Usein oman lapsen syntymä ja eri vaiheet taannuttavat vanhempaa (ihan normaalejakin sellaisia) omaa lapsuuteen. Tässä on myös eheytymisen mahdollisuus. Jos siskosi yhtään osoittaa merkkejä siitä että on valmis hankkimaan itselleen itsesäätelytaitoja ja käsittelemään ongelmiensa alkusyitä, niin sinun tulisi kannustaa häntä menemään esimerkiksi neuvolan psykologin juttusille. Ylipäätään kun siskosi pyytää sinulta tukea, niin olisi hyvä aina mainita mahdollisuus mennä ammattilaisen kanssa juttelemaan. Tämä ei tarkoita etteikö sinun pitäisi vetää itsellesi rajoja: voit sanoa suoraan, että minusta ei ole tähän asiaan henkiseksi tueksi, mutta hyötyisit varmasti juttelemisesta ammattilaisen kanssa. Olen huomannut, että sinun on vaikeaa sietää negatiivisia tunteita, ja siihen on mahdollista saada apua.

Lasta voit auttaa kahdella tavalla: olemalla turvallinen aikuinen, joka hoitaa häntä välillä, sekä kannustamalla vanhempaa hankkimaan itselleen apua. On totta että riittää yksi turvallinen ja rakastava aikuinen tarjoamaan lapselle eväät elämään, mutta silti et ikinä tavallaan voi korvata sitä minkä hänen oma äiti voisi tarjota. Siksi on tärkeää kannustaa vanhempaa hankkimaan itselleen itsesäätelytaitoja.

Jäin miettimään, että kykenetkö itse olemaan sellainen turvallinen aikuinen, joka ei hauku lapsen äitiä lapselle? Puhut aika tiukasti siskostasi, mikä on ymmärrettävää, mutta olisi tärkeää ettei sinusta huokuisi siskosi halveksunta kun puhut hänestä lapselle. Vaikka vanhempi olisi millainen, niin lapsi luo omaa identiteettiä hänen kauttaan. Kun lapselle moittii hänen vanhempiaan, niin hän kokee sen itsensä moittimiseksi. Puhut myös aika rajusti siskostasi siinä mielessä, että hän on mielestäsi menetetty tapaus, vaikka ilmeisesti ei ole kuitenkaan mikään täysin kamala tapaus sillä ulkoiset puitteet hän pystyy tarjoamaan? Tiedäthän että aikuisena voi oppia tunnetaitoja ja itsesäätelytaitoja. Netti on pullollaan tähän apua ja kunnalta saa runsaasti ilmaista keskusteluapua kun sitä vain ymmärtää pyytää. Mietin sitäkin, että voiko olla että sinunkin empatiakyky on hieman rajoittunut, kun olet ja täysin tuominnut siskosi toivottomaksi, josta ei voi tulla muuta kuin huono äiti? Onko oma ajattelutapasi kovin mustavalkoinen yleensäkin? Jos aiot olla turvallinen ja empaattinen aikuinen tuolle lapselle, niin sinun pitää pystyä myös miettimään omia heikkoja kohtiasi.

Kiitos vastauksestasi, vaikkakin viimeisessä kappaleessa se olikin sangen passiivis-aggressiivinen. 

En ole puhunut lapselle pahaa hänen äidistään, sillä nimittäin haluan lapselle hyvää. Tiedostan, että äiti on se lähin ihminen ja äidin kautta hän muodostaa identiteettiään. Sitä tuskaa haluasin nimenomaisesti lieventää ja olla tuomitsematta lasta. 

Vastauksessasi heität vastuunkannon takaisin läheisille, mutta et siskolleni. Kuinka paljon läheisten pitää katsoa peiliin ja miettiä omaa tanssiaskeliaan, kun taas keskellä sairas ihminen voi harrastaa omaa melskaamista mielin määrin. Miten on? Puhut ensin rajoista, kunnes sitten viimeisessä kappaleessa vetäset rajat olemattomiin. Kuinka paljon tavallisen ihmisen tulee sietää tuollaista pompotusta? Ja hyvä kysymys on, että miksi itse tulkitsit asian olevan näin? Osuiko?

Miten vedin rajan olemattomiin viimeisessä kappaleessa? Koska sanoin että saatatko itsekin olla tällä hetkellä empatiakyvytön? En tarkoittanut sillä, että näin tunnustaessasi sinun pitäisi olla siskosi loputon kuuntelija ja palvelija. Voit elää vaikka välit poikki koko loppuelämän ja silti ajatella että ihmisiä me kaikki olemme - myös siskosi.

Minusta vain kuulostaa vähän oudolta, että olet varma että siskosi pilaa täysin lapsensa lapsuuden omalla tunne-elämän vuoristoradallaan, mutta mitään varsinaista syytä tehdä esimerkiksi lastensuojeluilmoitus et keksi. Onko siskosi esimerkiksi käyttäytynyt turvattomasti ja epävakaasti lapsen edessä? Vai onko kyse siitä, että siskosi pompottelee teitä muita mielenliikkeiden mukaan ja siksi ajattelet hänen olevan vahingollinen omalle lapselleen?

No joka tapauksessa kysyit täältä mitä voit tehdä. Siihen annoin vastaukset ja ehkä tilanteesi on nyt sellainen, ettet mitään oikeastaan voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.

Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.

Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin. 

Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä. 

Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa. 

Niin eli halusit siis vain haukkua täällä anonyymisti siskosi, jonka kanssa sinulla on välit poikki?

Et halua tehdä lastensuojeluilmoitusta etkä olla väleissä siskosi kanssa. Mitenhän ihmeessä sitten kuvittelit auttavasti tuota lasta. Mitä kuvittelit täältä saavasi vastauksesi? Että ala kirjoittamaan lapselle salaa kirjeitä ja tapaamaan salaa koulun pihalla kun on sen ikäinen? Juu älä. Jos sinulla ei ole mitään kontaktia lapseen eikö tilanne ole lastensuojelua vaativa, niin hyväksy ongelmanne ihmissuhdedraamana ja anna asian olla.

Mun äidin käytös ei ollut noin räikeää ja ongelmaista. Hänellä on kuitenkin ihan diagnosoitu persoonallisuushäiriö, joka aiheutti monenlaisia haasteita silloin kun olin lapsi. Asiasta ei koskaan puhuttu, mutta ilmeisesti mun sukulaiset tajusivat, miten heikoilla meidän perhe oli. Mua otettiin paljon hoitoon eri sukulaisille. Isompana olin sitten heillä "töissä" milloin milläkin verukkeella. Hoitamassa lapsia tai talkoohommissa. Toki vietimme sukulaisten kanssa aikaa myös yhdessä äidin kanssa. Tämä kaikki oli tosi arvokasta. Sain tavallisen, tylsä elämän mallia monesta paikasta ja ennen kaikkea tunteen siitä, että musta välitettiin. Tärkeää oli se, että äitiä ei koskaan ainakaan mun kuullen moitittu.

Ette voi saada siskoanne "hallintaan". Voitte vain yrittää auttaa lasta, ja äitisi tietää miten. Lapsen äidin myötäily on mielenterveysteko lapsen puolesta, vaikka se verottaakin tekijäänsä. On varmasti raskasta tanssia epävakaan tahdissa, mutta äitinne kokee hyödyn suuremmaksi kuin hinnan. Kyse on kuitenkin vain osasta hänen elämäänsä vs lapsen koko loppuelämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.

Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.

Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin. 

Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä. 

Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa. 

En ihan ymmärrä millaisia vastauksia odotit täältä, jos teillä todella on välit täysin poikki. Varmasti itsekin tiedät, ettet voi lasta auttaa jos tilanne ei mielestäsi vaadi lastensuojelua, ja et ole valmis laittamaan välejä siskosi kanssa kuntoon. Ehkä halusit vain purkaa tunteitasi ja ajatuksiasi anonyymisti? Sekin on ihan ymmärrettävää.

Kyllä jokaisella lapselle on ja tulee olemaan säröjä vanhempiensa kanssa. Se ei tarkoita sitä että heidän loppuelämä olisi pilalla tai siinä suhteessa ei olisi mitään hyvää ja positiivista. Kaiken keskellä todennäköisesti unohdat, että tämä lapsi varmasti saa myös paljon sellaista äidiltään mikä osittain korvaa sitä tunne-elämässä vellontaa. Sanon tämän koska kuitenkin kirjoitit, ettei lastensuojeluilmoitusta mielestäsi tarvita. Eli oletat ettei lapsen fyysinen ja henkinen kehitys ole ainakaan tällä hetkellä suoranaisessa vaarassa. Ehkä enemmän ajattelet, että äidin käytöksessä on paljon riskejä lapsen tunne-elämän kehityksen suhteen. Pelkäät että joskus siskosi alkaa vaatimaan lapdeltaan omien tunteidensa kuuntelua tms.?

Joskus kun lähipiirillä ei ole enää voimavaroja vastaanottaa toisen vaikeuksia, niin hän kääntyy yhteiskunnan puoleen. Eli voi hyvinkin olla että tästä lopulta seuraa sellainen tilanne, että siskosi juttelee neuvolassa ja pyytää itselleen apua.

Saanko kysyä millä tavalla siskosi pompottelee muita? Pyytää heitä palvelemaan häntä vai miten?

Sisko on aikanaan pyytänyt apua ja se tie on kuljettu loppuun. Hän on vähän auktoriteettiongelmainen ja näkee lääkärit ja hoitavat tahot määräilevinä auktoriteetteina. Ja nyt hän on lähtenyt tähän lääkärit ovat korruptoituneita -tuubaan ja kovasti masinoi kaikenlaista mekastusta asian edestä. Esimerkiksi tämä on mulle myrkkyä, sillä hän haluaisi, että olisin mukana huutelemassa asiaa turuilla ja toreilla. Tästä osin välirikko päälllisin puolin onkin kotoisin, mutta syvemmältä syy on se, että hän ei siedä tätä pettymystä. Jos joku haluaa tarttua tähän seikkaan, niin voi kyllä miettiä asiaa omallekin kohdalle. Ja kun olisi edes tämä yksi asia. Se on ollut milloin mikäkin, tällä kertaa se on tämä case. Oikeasti epävakaan ihmisen kanssa elämä lähellä viettänyt tietää ja ymmärtää varmasti, että kun se ei ole vain se yksi asia mikä kiikastaa. Kaikki kiikastaa ja koskaan ei huomisesta tiedä mitä se tuo tullessaan. Muut kulkevat kananmunankuorilla ja sitten mitä täälläkin vastauksissa on sitä silmien pyörittelyä, että "oletkos itse miettinyt omaa osuuttasi". Voin sanoa, että enemmän kuin uskottekaan. Nyt on vain se naru kelattu loppuun, ei vaan enää jaksa. Sori siitä. On  kuin alkoholistin vaimolle sanoisi, että oletkos miettinyt omaa osuuttasi asiaan, että miksi jeppe juo. Ja tähän peilaten olen osaltani tehnytkin sen osittain tietoisen ratkaisun: lopetan mahdollistamisen. 

Sisko tässä ei minua enää tässä sureta. Tehkööt se minusta kamalan ja empatiakyvyttömän ihmisen, sopii mulle. Ei mitään uutta auringon alla, on tässä ennenkin otettu haukut vastaan. Lapsi se minua tässä huolettaa. Lapsi on joutunut jo tasoittelemaan siskon tunnemyrskyjä ja tämä on se asia, minkä näen ongelmaisena. Lasta en missään nimessä halua leimata, mitä tässä ketjussa ehdoteltiinkin jo. Minutkin leimattiin jo, että olenkos kenties samasta puusta veistetty. Juu kyllä, ikävä kyllä meidät kaksi on samasta geenilaarista raavittu kasaan. Peili on tuttu kapistus, sitä on katsottu pitkään ja hartaasti. Sitä samaa kohtaloa en missään nimessä soisi lapselle. Ehkä me aikuiset olemme menetettyjä tapauksia ja meillä on omat vastuumme omilla tonteillamme, mutta lapselle toivoisin parempaa elämää. Jokaisella meillä on omat vinoumamme, myös teillä vastaajilla, mutta oma punainen lanka on pyrkiä eteenpäin. Mutta minkä asian kanssa pitäisi nöyrtyä? Siihen loputtomaan piirileikkiin vai johonkin muuhun? Tässä se pieni ongelma kiikastaakin. Yksi täällä käskee pomppimaan kuin ennenkin, toinen taas että voivottelee, että mitäs keksit tekosyitä. Achso. Silleinii. Oliko muuta?

Ei tässä ratkaisut ole kovin vaaleanpunaisia ja sokerisia. Ehkä tämä oli vain omien ajatusten purkua. 

Kuulostaa eräältä 3 pojan äidiltä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskosi varmasti pystyisi muuttumaan esimerkiksi terapian avulla, mikäli itse tätä haluaa ja ymmärtää ongelmansa. Usein oman lapsen syntymä ja eri vaiheet taannuttavat vanhempaa (ihan normaalejakin sellaisia) omaa lapsuuteen. Tässä on myös eheytymisen mahdollisuus. Jos siskosi yhtään osoittaa merkkejä siitä että on valmis hankkimaan itselleen itsesäätelytaitoja ja käsittelemään ongelmiensa alkusyitä, niin sinun tulisi kannustaa häntä menemään esimerkiksi neuvolan psykologin juttusille. Ylipäätään kun siskosi pyytää sinulta tukea, niin olisi hyvä aina mainita mahdollisuus mennä ammattilaisen kanssa juttelemaan. Tämä ei tarkoita etteikö sinun pitäisi vetää itsellesi rajoja: voit sanoa suoraan, että minusta ei ole tähän asiaan henkiseksi tueksi, mutta hyötyisit varmasti juttelemisesta ammattilaisen kanssa. Olen huomannut, että sinun on vaikeaa sietää negatiivisia tunteita, ja siihen on mahdollista saada apua.

Lasta voit auttaa kahdella tavalla: olemalla turvallinen aikuinen, joka hoitaa häntä välillä, sekä kannustamalla vanhempaa hankkimaan itselleen apua. On totta että riittää yksi turvallinen ja rakastava aikuinen tarjoamaan lapselle eväät elämään, mutta silti et ikinä tavallaan voi korvata sitä minkä hänen oma äiti voisi tarjota. Siksi on tärkeää kannustaa vanhempaa hankkimaan itselleen itsesäätelytaitoja.

Jäin miettimään, että kykenetkö itse olemaan sellainen turvallinen aikuinen, joka ei hauku lapsen äitiä lapselle? Puhut aika tiukasti siskostasi, mikä on ymmärrettävää, mutta olisi tärkeää ettei sinusta huokuisi siskosi halveksunta kun puhut hänestä lapselle. Vaikka vanhempi olisi millainen, niin lapsi luo omaa identiteettiä hänen kauttaan. Kun lapselle moittii hänen vanhempiaan, niin hän kokee sen itsensä moittimiseksi. Puhut myös aika rajusti siskostasi siinä mielessä, että hän on mielestäsi menetetty tapaus, vaikka ilmeisesti ei ole kuitenkaan mikään täysin kamala tapaus sillä ulkoiset puitteet hän pystyy tarjoamaan? Tiedäthän että aikuisena voi oppia tunnetaitoja ja itsesäätelytaitoja. Netti on pullollaan tähän apua ja kunnalta saa runsaasti ilmaista keskusteluapua kun sitä vain ymmärtää pyytää. Mietin sitäkin, että voiko olla että sinunkin empatiakyky on hieman rajoittunut, kun olet ja täysin tuominnut siskosi toivottomaksi, josta ei voi tulla muuta kuin huono äiti? Onko oma ajattelutapasi kovin mustavalkoinen yleensäkin? Jos aiot olla turvallinen ja empaattinen aikuinen tuolle lapselle, niin sinun pitää pystyä myös miettimään omia heikkoja kohtiasi.

Kiitos vastauksestasi, vaikkakin viimeisessä kappaleessa se olikin sangen passiivis-aggressiivinen. 

En ole puhunut lapselle pahaa hänen äidistään, sillä nimittäin haluan lapselle hyvää. Tiedostan, että äiti on se lähin ihminen ja äidin kautta hän muodostaa identiteettiään. Sitä tuskaa haluasin nimenomaisesti lieventää ja olla tuomitsematta lasta. 

Vastauksessasi heität vastuunkannon takaisin läheisille, mutta et siskolleni. Kuinka paljon läheisten pitää katsoa peiliin ja miettiä omaa tanssiaskeliaan, kun taas keskellä sairas ihminen voi harrastaa omaa melskaamista mielin määrin. Miten on? Puhut ensin rajoista, kunnes sitten viimeisessä kappaleessa vetäset rajat olemattomiin. Kuinka paljon tavallisen ihmisen tulee sietää tuollaista pompotusta? Ja hyvä kysymys on, että miksi itse tulkitsit asian olevan näin? Osuiko?

Miten vedin rajan olemattomiin viimeisessä kappaleessa? Koska sanoin että saatatko itsekin olla tällä hetkellä empatiakyvytön? En tarkoittanut sillä, että näin tunnustaessasi sinun pitäisi olla siskosi loputon kuuntelija ja palvelija. Voit elää vaikka välit poikki koko loppuelämän ja silti ajatella että ihmisiä me kaikki olemme - myös siskosi.

Minusta vain kuulostaa vähän oudolta, että olet varma että siskosi pilaa täysin lapsensa lapsuuden omalla tunne-elämän vuoristoradallaan, mutta mitään varsinaista syytä tehdä esimerkiksi lastensuojeluilmoitus et keksi. Onko siskosi esimerkiksi käyttäytynyt turvattomasti ja epävakaasti lapsen edessä? Vai onko kyse siitä, että siskosi pompottelee teitä muita mielenliikkeiden mukaan ja siksi ajattelet hänen olevan vahingollinen omalle lapselleen?

No joka tapauksessa kysyit täältä mitä voit tehdä. Siihen annoin vastaukset ja ehkä tilanteesi on nyt sellainen, ettet mitään oikeastaan voi tehdä.

Onko siskosi esimerkiksi käyttäytynyt turvattomasti ja epävakaasti lapsen edessä?

Kyllä on. Sisko heittäytyy marttyyrimärinään vähästäkin ja muutoinkin on vaikeasti ennakoitavissa. Lapsi on joutunut lepyttelijän rooliin, kuten moni muu lähellä säilyneistä ihmisistä. 

Vai onko kyse siitä, että siskosi pompottelee teitä muita mielenliikkeiden mukaan ja siksi ajattelet hänen olevan vahingollinen omalle lapselleen?

Tätäkin. Miten lapsi tekisi tästä poikkeuksen? Sisko vielä uskottelee, että hän ajattelee lapsen parasta, vaikka ulkopuolelta näkee, että asiat eivät ole lapsen parasta nähneetkään. 

Ok, otan ehkä sitten lusikan kauniiseen käteen. En vain enää viitsisi olla se lepyttelijä ja tyynnyttelijä enää tässä keski-ikäisenä, vaan haluaisin elää vähän normaalimpaa ja helpompaa elämää. Eli siis lasua varmaan? Mitä konkreettisia toimia lasun seurauksena tapahtuisi? En ole koskaan tehnyt lasua ja lähinnä haluaisin minimoida vahingot tuossa perheessä, aidosti ja oikeasti. En ole ilkeä ihminen, enkä halua kostaa siskolle, vaikka paljon onkin hampaankolossa (mikä varmasti paistaakin läpi, mutta lapsen taakkaa en halua enää missään nimessä kasvattaa.) Lapsi on jo reilusti kouluikäinen. 

Voiko oikeasti tästä tehdä lasua? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.

Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.

Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin. 

Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä. 

Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa. 

En ihan ymmärrä millaisia vastauksia odotit täältä, jos teillä todella on välit täysin poikki. Varmasti itsekin tiedät, ettet voi lasta auttaa jos tilanne ei mielestäsi vaadi lastensuojelua, ja et ole valmis laittamaan välejä siskosi kanssa kuntoon. Ehkä halusit vain purkaa tunteitasi ja ajatuksiasi anonyymisti? Sekin on ihan ymmärrettävää.

Kyllä jokaisella lapselle on ja tulee olemaan säröjä vanhempiensa kanssa. Se ei tarkoita sitä että heidän loppuelämä olisi pilalla tai siinä suhteessa ei olisi mitään hyvää ja positiivista. Kaiken keskellä todennäköisesti unohdat, että tämä lapsi varmasti saa myös paljon sellaista äidiltään mikä osittain korvaa sitä tunne-elämässä vellontaa. Sanon tämän koska kuitenkin kirjoitit, ettei lastensuojeluilmoitusta mielestäsi tarvita. Eli oletat ettei lapsen fyysinen ja henkinen kehitys ole ainakaan tällä hetkellä suoranaisessa vaarassa. Ehkä enemmän ajattelet, että äidin käytöksessä on paljon riskejä lapsen tunne-elämän kehityksen suhteen. Pelkäät että joskus siskosi alkaa vaatimaan lapdeltaan omien tunteidensa kuuntelua tms.?

Joskus kun lähipiirillä ei ole enää voimavaroja vastaanottaa toisen vaikeuksia, niin hän kääntyy yhteiskunnan puoleen. Eli voi hyvinkin olla että tästä lopulta seuraa sellainen tilanne, että siskosi juttelee neuvolassa ja pyytää itselleen apua.

Saanko kysyä millä tavalla siskosi pompottelee muita? Pyytää heitä palvelemaan häntä vai miten?

Sisko on aikanaan pyytänyt apua ja se tie on kuljettu loppuun. Hän on vähän auktoriteettiongelmainen ja näkee lääkärit ja hoitavat tahot määräilevinä auktoriteetteina. Ja nyt hän on lähtenyt tähän lääkärit ovat korruptoituneita -tuubaan ja kovasti masinoi kaikenlaista mekastusta asian edestä. Esimerkiksi tämä on mulle myrkkyä, sillä hän haluaisi, että olisin mukana huutelemassa asiaa turuilla ja toreilla. Tästä osin välirikko päälllisin puolin onkin kotoisin, mutta syvemmältä syy on se, että hän ei siedä tätä pettymystä. Jos joku haluaa tarttua tähän seikkaan, niin voi kyllä miettiä asiaa omallekin kohdalle. Ja kun olisi edes tämä yksi asia. Se on ollut milloin mikäkin, tällä kertaa se on tämä case. Oikeasti epävakaan ihmisen kanssa elämä lähellä viettänyt tietää ja ymmärtää varmasti, että kun se ei ole vain se yksi asia mikä kiikastaa. Kaikki kiikastaa ja koskaan ei huomisesta tiedä mitä se tuo tullessaan. Muut kulkevat kananmunankuorilla ja sitten mitä täälläkin vastauksissa on sitä silmien pyörittelyä, että "oletkos itse miettinyt omaa osuuttasi". Voin sanoa, että enemmän kuin uskottekaan. Nyt on vain se naru kelattu loppuun, ei vaan enää jaksa. Sori siitä. On  kuin alkoholistin vaimolle sanoisi, että oletkos miettinyt omaa osuuttasi asiaan, että miksi jeppe juo. Ja tähän peilaten olen osaltani tehnytkin sen osittain tietoisen ratkaisun: lopetan mahdollistamisen. 

Sisko tässä ei minua enää tässä sureta. Tehkööt se minusta kamalan ja empatiakyvyttömän ihmisen, sopii mulle. Ei mitään uutta auringon alla, on tässä ennenkin otettu haukut vastaan. Lapsi se minua tässä huolettaa. Lapsi on joutunut jo tasoittelemaan siskon tunnemyrskyjä ja tämä on se asia, minkä näen ongelmaisena. Lasta en missään nimessä halua leimata, mitä tässä ketjussa ehdoteltiinkin jo. Minutkin leimattiin jo, että olenkos kenties samasta puusta veistetty. Juu kyllä, ikävä kyllä meidät kaksi on samasta geenilaarista raavittu kasaan. Peili on tuttu kapistus, sitä on katsottu pitkään ja hartaasti. Sitä samaa kohtaloa en missään nimessä soisi lapselle. Ehkä me aikuiset olemme menetettyjä tapauksia ja meillä on omat vastuumme omilla tonteillamme, mutta lapselle toivoisin parempaa elämää. Jokaisella meillä on omat vinoumamme, myös teillä vastaajilla, mutta oma punainen lanka on pyrkiä eteenpäin. Mutta minkä asian kanssa pitäisi nöyrtyä? Siihen loputtomaan piirileikkiin vai johonkin muuhun? Tässä se pieni ongelma kiikastaakin. Yksi täällä käskee pomppimaan kuin ennenkin, toinen taas että voivottelee, että mitäs keksit tekosyitä. Achso. Silleinii. Oliko muuta?

Ei tässä ratkaisut ole kovin vaaleanpunaisia ja sokerisia. Ehkä tämä oli vain omien ajatusten purkua. 

Kukaan ei syyttänyt sinua tai käskenyt miettimään omaa osuuttasi siskosi ongelmista. Yksi kirjoittaja kysyi, osaatko pitää siskosi halveksunnan piilossa lapselta, ja voiko olla että omassa empatiakyvyssäsi on parantamisen varaa, koska annat täällä samaan aikaan siskostasi aika kamalan ja epävakaan luvan, mutta silti kerrot että hän pystyy ulkoisesti lapsesta huolehtimaan niin ettei lastensuojeluilmoituksessa ole ideaa. Jos joku kirjoittaa noin, niin se ei tarkoita että sinua syytetään siskosi ongelmista.

Ja kyllä tuossa yksi kirjoittaja otti sen esiin, että haluat auttaa lasta, mutta sen pitäisi tapahtua niin ettei sinun täydy olla tekemisissä tämän äidin kanssa. Kyllä sellainen ajattelu on kieltämättä naivia ja kuulostaa siltä, että haluat auttaa mutta et nähdä vaivaa lapsen vuoksi.

Jos lapsi on joutunut tyynnyttämään äitiään, niin tee lastensuojeluilmoitus. Äiti saa perhetyöntekijän auttamaan ja kuuntelemaan ja sinä olet tehnyt voitavasi. En voi välttyä huomaamatta, että sinä kirjoitat kuin siskosi ei ansaitsisi keneltäkään apua, koska hän on sen aiemmin torjunut. Sellaisen vaikutelman kirjoituksestasi saa. Tilanne on kuitenkin se, että siskosi lapsen etu on että äitinsä saa ammattimaista apua ja joku käy arvioimassa heidän arkea ja vuorovaikutusta.

Otsikko olisi pitänyt olla "Epävakaan vanhemman aikuinen lapsi, mitä ikinä olisitkaan toivonut sukulaisiltasi, niin sitä minä en tule tekemään. Ei muuta"

Lähinnä nyt lähtisin miettimään sitä sinun epävakauttasi ja sitä miten projisoit omat ongelmasi siskosi kanssa siskon ja hänen lapsensa ongelmaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.

Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.

Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin. 

Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä. 

Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa. 

En ihan ymmärrä millaisia vastauksia odotit täältä, jos teillä todella on välit täysin poikki. Varmasti itsekin tiedät, ettet voi lasta auttaa jos tilanne ei mielestäsi vaadi lastensuojelua, ja et ole valmis laittamaan välejä siskosi kanssa kuntoon. Ehkä halusit vain purkaa tunteitasi ja ajatuksiasi anonyymisti? Sekin on ihan ymmärrettävää.

Kyllä jokaisella lapselle on ja tulee olemaan säröjä vanhempiensa kanssa. Se ei tarkoita sitä että heidän loppuelämä olisi pilalla tai siinä suhteessa ei olisi mitään hyvää ja positiivista. Kaiken keskellä todennäköisesti unohdat, että tämä lapsi varmasti saa myös paljon sellaista äidiltään mikä osittain korvaa sitä tunne-elämässä vellontaa. Sanon tämän koska kuitenkin kirjoitit, ettei lastensuojeluilmoitusta mielestäsi tarvita. Eli oletat ettei lapsen fyysinen ja henkinen kehitys ole ainakaan tällä hetkellä suoranaisessa vaarassa. Ehkä enemmän ajattelet, että äidin käytöksessä on paljon riskejä lapsen tunne-elämän kehityksen suhteen. Pelkäät että joskus siskosi alkaa vaatimaan lapdeltaan omien tunteidensa kuuntelua tms.?

Joskus kun lähipiirillä ei ole enää voimavaroja vastaanottaa toisen vaikeuksia, niin hän kääntyy yhteiskunnan puoleen. Eli voi hyvinkin olla että tästä lopulta seuraa sellainen tilanne, että siskosi juttelee neuvolassa ja pyytää itselleen apua.

Saanko kysyä millä tavalla siskosi pompottelee muita? Pyytää heitä palvelemaan häntä vai miten?

Sisko on aikanaan pyytänyt apua ja se tie on kuljettu loppuun. Hän on vähän auktoriteettiongelmainen ja näkee lääkärit ja hoitavat tahot määräilevinä auktoriteetteina. Ja nyt hän on lähtenyt tähän lääkärit ovat korruptoituneita -tuubaan ja kovasti masinoi kaikenlaista mekastusta asian edestä. Esimerkiksi tämä on mulle myrkkyä, sillä hän haluaisi, että olisin mukana huutelemassa asiaa turuilla ja toreilla. Tästä osin välirikko päälllisin puolin onkin kotoisin, mutta syvemmältä syy on se, että hän ei siedä tätä pettymystä. Jos joku haluaa tarttua tähän seikkaan, niin voi kyllä miettiä asiaa omallekin kohdalle. Ja kun olisi edes tämä yksi asia. Se on ollut milloin mikäkin, tällä kertaa se on tämä case. Oikeasti epävakaan ihmisen kanssa elämä lähellä viettänyt tietää ja ymmärtää varmasti, että kun se ei ole vain se yksi asia mikä kiikastaa. Kaikki kiikastaa ja koskaan ei huomisesta tiedä mitä se tuo tullessaan. Muut kulkevat kananmunankuorilla ja sitten mitä täälläkin vastauksissa on sitä silmien pyörittelyä, että "oletkos itse miettinyt omaa osuuttasi". Voin sanoa, että enemmän kuin uskottekaan. Nyt on vain se naru kelattu loppuun, ei vaan enää jaksa. Sori siitä. On  kuin alkoholistin vaimolle sanoisi, että oletkos miettinyt omaa osuuttasi asiaan, että miksi jeppe juo. Ja tähän peilaten olen osaltani tehnytkin sen osittain tietoisen ratkaisun: lopetan mahdollistamisen. 

Sisko tässä ei minua enää tässä sureta. Tehkööt se minusta kamalan ja empatiakyvyttömän ihmisen, sopii mulle. Ei mitään uutta auringon alla, on tässä ennenkin otettu haukut vastaan. Lapsi se minua tässä huolettaa. Lapsi on joutunut jo tasoittelemaan siskon tunnemyrskyjä ja tämä on se asia, minkä näen ongelmaisena. Lasta en missään nimessä halua leimata, mitä tässä ketjussa ehdoteltiinkin jo. Minutkin leimattiin jo, että olenkos kenties samasta puusta veistetty. Juu kyllä, ikävä kyllä meidät kaksi on samasta geenilaarista raavittu kasaan. Peili on tuttu kapistus, sitä on katsottu pitkään ja hartaasti. Sitä samaa kohtaloa en missään nimessä soisi lapselle. Ehkä me aikuiset olemme menetettyjä tapauksia ja meillä on omat vastuumme omilla tonteillamme, mutta lapselle toivoisin parempaa elämää. Jokaisella meillä on omat vinoumamme, myös teillä vastaajilla, mutta oma punainen lanka on pyrkiä eteenpäin. Mutta minkä asian kanssa pitäisi nöyrtyä? Siihen loputtomaan piirileikkiin vai johonkin muuhun? Tässä se pieni ongelma kiikastaakin. Yksi täällä käskee pomppimaan kuin ennenkin, toinen taas että voivottelee, että mitäs keksit tekosyitä. Achso. Silleinii. Oliko muuta?

Ei tässä ratkaisut ole kovin vaaleanpunaisia ja sokerisia. Ehkä tämä oli vain omien ajatusten purkua. 

Sä kyllä otat itseesi näistä viesteistä todella herkästi, ja yksinkertaistat ne tässä kirjoituksessa. Otat pois kontekstista ja syytät, että sinua parjataan näin.

Selvästi käsittelet vielä välirikkoa siskosi kanssa ja kaikkea sitä mitä teidän välillä on tapahtunut.

Kysyit kuitenkin aloituksessa hyvin yksiselitteisesti, että mitä muut tuollaisena lapsena toivoisivat sukulaisilta. Olet saanut aika hyvä ja odotettavan vastauksen: vakautta ja normaaliutta (eli sitä hoidon tarjoamista), sekä äidin patistamista avun piiriin. Nämä kumpikaan eivät sinulle käy. Joten jos haluat auttaa oikeasti, niin ainoa tapa on enää lastensuojeluilmoitus. Jos haluat täältä sille synninpäästön, niin anna mennä vaan. Perhetyöntekijä voi hyvinkin olla juuri sellainen sopiva apu. Lapsi saa niistä tapaamisista apua ja omien tunteiden ja tarpeiden kuuntelua, sekä äitinsä saa apua omien tunteidenhallintaan ja itsesäätelyyn. Perhetyöntekijä menee konkreettisesti sinne perheen arkeen auttamaan ja tarjoamaan keskusteluapua vanhemmille ja lapsille.