Osaisiko joku neuvoa minua ura- ja työasioissa? Mitä minun pitäisi tehdä?

Ehkä lähtisin miettimään, onko kyse työhön kyllästymisestä vai työuupumuksesta. Oletko puhunut asiasta työterveydessä? Jos puhuisit asiasta jonkun ulkopuolisen kanssa, se selkiyttäisi ajatuksia.

Entä olisiko sosiaalipuolella kuitenkin jokin osa-alue, joka kiinnostaa ja jossa voisit työskennellä lisäkoulutuksen kautta? Olisiko vuorotteluvapaa kohdallasi mahdollinen?

Vierailija kirjoitti:

Sairausloman kautta alan vaihto. Jos hyvin käy, voit saada alan vaihdon ammatillisena kuntoutuksena. Jää sairauslomalle ennenkuin palat "liian" loppuun ja/tai masennut vakavasti. Sieltä on jo huomattavasti vaikeampaa ponnistaa jaloilleen, toiset ei pysty enää siihen. Kuulostaa pahalta, että sua ihan oksettaa ennen töihinmenoa. Älä uhraa terveyttäsi työn takia. Itse sinnittelin liiankin kauan, mutta en onneksi toimintakyvyttömyyteen asti. Minäkin sosiaalipuolen työntekijä. Kovasti voimia sulle, yritä saada tunne, että vaihtoehtoja on. Niitä nimenomaan todella on, vaikkei nyt välttämättä siltä tunnukaan.

Alan vaihdon ammatillisena kuntoutuksena vain jos lääketieteellisessä mielessä on pysyvästi kyvytön omaan ammattiin. Ap ei täytä kriteerejä.

Eikös pitkissä sairaslomissa ja alanvaihtoprosesseissa pakoteta kokeilemaan masennuslääkkeitä, jotta tuet eivät katkea? En haluaisi itse koskaan sekaantua noihin lääkkeisiin.

Ei tuossa tilanteessa ole mitään viisastenkiveä. Lukemattomat ihmiset tekevät työtä vain ja ainoastaan rahan takia.

Minun mieheni oli samanlaisilla mietteillä, kunnes pomo vaihtui ja työpaikka muuttui helvetiksi. Haki sitten ihan oman alan töitä, että pääsisi siitä helvetistä pois ja kun sitten sain tavallisen kiireisen työpaikan, jossa kuitenkin kohdellaan ihmisenä, on ihan innoissaan ja onnellinen tilanteeseen.

Eli se perinteinen ajatus, että asiat voisivat olla huonommin, pitää paikkaansa. Monasti ihminen ei tajua niitä hyviä asioita mitä on ennen kuin ne menettää. Jos saat työstä palkkaa, millä pystyt elämään ja sinua kohdellaan ihmisenä niin kannattaa tyytyä siihen. Joslähdet opiskelemaan joudutihan omasta pussistasi sen kustantamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pätevyydelläsi voit hakea useita erilaisia paikkoja isommista firmoista tai julkisistakin organisaatioista. Ei sen sossutyötä tarvitse olla, voit hakea vaikka HR-puolelle, koulutussuunnittelijaksi, osaamisen hankinnan töihin jne. Näitä juttuja se uravalmentajakin on ehkä jo käynytkin kanssasi läpi? 

Ota vastaan ensin vaikka vähän vaatimattomampi pesti HR-puolella (rekrytoijana?). Siitä saat työkokemusta uudesta suunnasta, jonka olet valinnut. Seuraavaksi sitten haku henkilöstöpäälliköksi. Nämä ovat siis vain esimerkkejä, mutta koulutuspohjasi on ihan sopiva ko. tehtäviin. 

Yritä miettiä laajasti työssä tarvittavia valmiuksia, mitä sinulla jo on. Sossututkinto on myös yleispätevä yhteiskunnallisen alan tutkinto, vaikka tähtääkin monista muista tutkinnoista poiketen suoraan ammattiin. Et välttämättä tarvitse uusia opintoja vaihtaaksesi alaa. Tsemppiä Ap!

Juuri tätä olen tehnyt nyt muutaman vuoden, hakenut reilusti yli sataa tuollaista paikkaa. Sitä yritin juuri kuvata aloituksessani, mutta kirjoitin sen sitten ehkä epäselvästi. Olen hakenut myös lukuisia vaatimattomia pestejä tuollaisista mitä ehdotat, mutta yhteenkään en ole saanut edes haastattelukutsua. Miten silloin otan vastaan sellaisen pestin? Haluaisin heti ottaa vastaan, jos vain saisin. Ei minun tarvitse olla mikään hieno päällikkö, voisin olla vain joku assarikin jossain toimistossa vain. Mutta en saa sellaiseen kutsua edes haastatteluun. Ja siis olen hakenut suunnilleen mitä vain työtä, johon maisteritutkinto antaa yleisen kelpoisuuden, tulos pyöreä nolla haastattelua. Sossupaikkoihin saan heti haastattelukutsun kyllä. Ap

Työharjoitteluun esim. HR-puolelle? Keskustelu lääkärin ja TE:n urapsykologin kanssa, ettet sovellu nykyiseen työhösi. Tätä päätelmää vauhdittaisi pitempi sairausloma..

Voin yrittää. Työterveyslääkärille ja -hoitajalle olen jo sanonut, että en pysty enää omaan alaan hetkeäkään vaan olen todella ahdistunut, mutta ne sanoo että kyllä pystyt, takaisin töihin vain. Ap

Valitettavasti eivät taida uskoa ilman sairauslomaa. Kuullostaa siltä, että sinun kannattaisi todella miettiä sairauslomaa ennen kuin tulee totaalinen romahdus, josta toipuminen kestää jopa vuosia..

Olen itse lähtenyt vastaavasta syystä vakityöstä sairausloman kautta pois, jäänyt työttömäksi ja vaihtanut paikkakuntaa. Elämäni paras ratkaisu! (Nyt taas vakityössä, palaset loksahtivat kohdalleen)

Miten sitä sairauslomaa saa? Minulle työnnettiin työterveydestä lääkkeitä kouraan ja ilman sairauslomaa takaisin töihin, kun kävin siellä stressiperäisistä fyysisistä (sydän)oireista johtuen ja mainitsin työahdistuksesta. Ei ap.

En tiedä en minäkään ole saanut saikkua vaikka olen näin uupunut että työ oksettaa joka päivä. Ap

Sanot lääkärille, että et myöskään pysty nukkumaan -et nukahda/heräät aikaisin aamuyöllä ja et kerta kaikkiaan jaksa ollatöissä. Tällä saat 1-2 vkoa ja sitten jatkuu, kun valitat voimattomuutta ja masennusta ja edelleen häiriöitä unessa.

Sairasloman kautta ei alanvaihtoon Suomessa kyllä pääse. Työkkäri antaa opiskella uutta alaa työttömyysklrvauksella vain jos ei ole työllistymisnäkymiä ja ketään ei todeta työkyvyttömäksi sillä perusteella, että ei tykkää työstä ja on väsynyt ja uupunut. Lyhyitä sairaslomia voi saada, mutta sitten tulee kyllä lääkitykset ja mielenterveyskuntoutukset, ei sinä niin vaan feikata. Uupumus eiedes ole lääketieteellinen diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Eikös pitkissä sairaslomissa ja alanvaihtoprosesseissa pakoteta kokeilemaan masennuslääkkeitä, jotta tuet eivät katkea? En haluaisi itse koskaan sekaantua noihin lääkkeisiin.

Riittää, kun lääkkeet käy ostamassa ja laittaa sitten vaikka halutessaan lääkekeräykseen.

Vierailija kirjoitti:

Sairasloman kautta ei alanvaihtoon Suomessa kyllä pääse. Työkkäri antaa opiskella uutta alaa työttömyysklrvauksella vain jos ei ole työllistymisnäkymiä ja ketään ei todeta työkyvyttömäksi sillä perusteella, että ei tykkää työstä ja on väsynyt ja uupunut. Lyhyitä sairaslomia voi saada, mutta sitten tulee kyllä lääkitykset ja mielenterveyskuntoutukset, ei sinä niin vaan feikata. Uupumus eiedes ole lääketieteellinen diagnoosi.

Ei uupumus olekaan, mutta esim. masennus on ja lääkäri yleensä sen kirjoitttaakin papereihin.

"Nyt täytyy kyllä myöntää etten jaksanut lukea ollenkaan ja veikkaan ongelmasi olevan jotain täyttä hevonvitunpaskaa. Mene suihkuun ja nukkumaan. Huomenna töihin. Muuta neuvoa ei tule."

Noin kärjistetysti. Työ on työtä ja jos se herkkua olisi niin ei siitä rahaakaan saisi. Eikö sossumaisterit saa ihan hyvääkin palkkaa? Hulluuttahan se olisi vaihtaa muutenkin johonkin hr-kalkkunaksi tai sen assariksi, ihmisten pilkan kohteeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa tilanteessa ole mitään viisastenkiveä. Lukemattomat ihmiset tekevät työtä vain ja ainoastaan rahan takia.

Minun mieheni oli samanlaisilla mietteillä, kunnes pomo vaihtui ja työpaikka muuttui helvetiksi. Haki sitten ihan oman alan töitä, että pääsisi siitä helvetistä pois ja kun sitten sain tavallisen kiireisen työpaikan, jossa kuitenkin kohdellaan ihmisenä, on ihan innoissaan ja onnellinen tilanteeseen.

Eli se perinteinen ajatus, että asiat voisivat olla huonommin, pitää paikkaansa. Monasti ihminen ei tajua niitä hyviä asioita mitä on ennen kuin ne menettää. Jos saat työstä palkkaa, millä pystyt elämään ja sinua kohdellaan ihmisenä niin kannattaa tyytyä siihen. Joslähdet opiskelemaan joudutihan omasta pussistasi sen kustantamaan.

Tuo kaikki on totta ja pätee vain jos henkilö ei ole jo työuupunut. Työuupuneelle nuo keinot eivät auta, vaan ajavat yhä syvemmälle uupumukseen ja masennukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni lähti pari vuotta sitten sosiaalityöntekijän hommista opiskelemaan kaupallista alaa yli nelikymppisenä totaaliyksihuoltajana, hänellä on tosin vain yksi lapsi. Hyvin tuntuu sujuvan.

Miten hän rahoittaa opinnot ja asumisen ja ruoat ym. elämisen? Ap

Työttömyystuella hän opiskelee, vaikka ilmeisesti sen ei (muiden kommenttien perusteella) pitäisi olla mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni kunnianhimoa helpotti (loppui), kun tein selväksi itselleni oman rajallisuuteni ja vaihtoehdot yhdistää perhe ja työ. Perhe meni ykköseksi ja käyn töissä vain töissä. Panostan kahvihetkiin ja lounaisiin työkavereiden kanssa ja siinä sivussa teen työt riittävän hyvin. Näin tekee ymmärtääkseni useimmat kollegani myös. Olen tohtori ja töissä ylempi toimihenkilö. Saan riittävän palkan ja työ ei kuormita liikaa. Minulla on yksi tavoitteellinen harrastus, joka sitten hieman ruokkii kunnianhimon jämiä.

Tuo on ihan hyvä idea. Meillä vain kaikissa tämän alan työpaikoissa on todella laajat asiakasmäärät ja todella kovat työmäärävelvoitteet ja paineet hoitaa määrätyt asiat. Ihan lakikin niitä meille sanelee. Eli ei oikein onnistu vain olla ja tehdä vaikka vain puolet. Ap

En minäkään tee vain puolia ja lakisääteiset tehtävät itsellänikin. En vain laita niihin samaa vaivaa kuin ennen. Toki sosiaalipuolen työkuorma on ollut ihan uutisissakin, mutta ei sun tarvitse omasta selkänahasta repiä tuloksia. Kuulostat kovin vastuuntuntoiselta, vaikka vastuu on teidän johdon ja viime kädessä poliitikkojen.

Sosiaalityön asiakastyössä vähemmän panostaminen tai työtehtävien minimisuorittaminen yleensä vain pahentaa työntekijän omaa tilannetta. Kyse on kohtaamisista hyvin sensitiivisillä ihmiselämän alueilla, työn osa-alueesta riippumatta. Vastuun vierittäminen johtaville tahoille ei auta siinä vaiheessa, kun sinä olet se, joka sen asiakkaan hädän tai pettymyksen kohtaa. Työntekijänä sinä otat sen täyslaidallisen vastaan joka tapauksessa. Tätä työntekijät yrittävät ehkäistä antamalla kaikkensa, koska vaihtoehto on vielä epämukavampi. Suo siellä, vetelä täällä.

Tämä mahdollisuuksien rajallisuus on se, mikä uuvuttaa. Uupuneena asiakastyö on vaikeaa, kyynisyys tai välinpitämättömyys ei edesauta hyviä kohtaamisia. Ja kun näitä on yhä vähemmän, tekee asiakkaiden negatiivinen palaute työstä entistä raskaampaa. Ja se palaute on välitöntä. Tätä työtä on hyvin vaikeaa ja epäkiitollista tehdä puolivaloilla.

Sosiaalityö on oikeasti äärimmäisen vastuullista ja raskasta, jo ihan siitä lähtökohdasta tulisi huolehtia resursseista ja työntekijöiden jaksamisesta, mikä ei tällä hetkellä välttämättä toteudu.

Mitäs jos hakisit esim.KElA:lle tai vakuutusyhtiöön,KEVA:lle töihin, vaikka ensin sijaiseksi.Työkuva on erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairasloman kautta ei alanvaihtoon Suomessa kyllä pääse. Työkkäri antaa opiskella uutta alaa työttömyysklrvauksella vain jos ei ole työllistymisnäkymiä ja ketään ei todeta työkyvyttömäksi sillä perusteella, että ei tykkää työstä ja on väsynyt ja uupunut. Lyhyitä sairaslomia voi saada, mutta sitten tulee kyllä lääkitykset ja mielenterveyskuntoutukset, ei sinä niin vaan feikata. Uupumus eiedes ole lääketieteellinen diagnoosi.

Ei uupumus olekaan, mutta esim. masennus on ja lääkäri yleensä sen kirjoitttaakin papereihin.

Mutta että lääkäri toteaisi ap:n olevan pysyvästi työkyvytön nykyiseen ammattiinsa on pitkän tien takana. Masennus ei sinänsä oikeuta työkkärin tukemaan alanvaihtoon.

hommaa rikas uus mies ja ala matkusteleen ja shoppaileen

hommaa rikas uus mies ja ala matkusteleen ja shoppaileen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairasloman kautta ei alanvaihtoon Suomessa kyllä pääse. Työkkäri antaa opiskella uutta alaa työttömyysklrvauksella vain jos ei ole työllistymisnäkymiä ja ketään ei todeta työkyvyttömäksi sillä perusteella, että ei tykkää työstä ja on väsynyt ja uupunut. Lyhyitä sairaslomia voi saada, mutta sitten tulee kyllä lääkitykset ja mielenterveyskuntoutukset, ei sinä niin vaan feikata. Uupumus eiedes ole lääketieteellinen diagnoosi.

Ei uupumus olekaan, mutta esim. masennus on ja lääkäri yleensä sen kirjoitttaakin papereihin.

Mutta että lääkäri toteaisi ap:n olevan pysyvästi työkyvytön nykyiseen ammattiinsa on pitkän tien takana. Masennus ei sinänsä oikeuta työkkärin tukemaan alanvaihtoon.

Se on totta, että tämä tie voi olla pitkä ja edellyttää pitkiä saikkuja ja mahd. epäonnistuneita työkokeiluja yms. Se on kuitenkin mahdollista ja voi olla välttämätönkin, jos ap ei kykene enää tuohon työhön. Kannattaa kuitenkin ottaa vaan askel ja asia kerrallaan. Ensin lähtisin sairauslomalle ja palautumaan, muut asiat sen jälkeen. Sitä ei vielä voi sanoa, että miltä suunnalta ne pitemmän tähtäimen ratkaisut löytyvät.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos hakisit esim.KElA:lle tai vakuutusyhtiöön,KEVA:lle töihin, vaikka ensin sijaiseksi.Työkuva on erilainen.

Juuri noita olen hakenutkin, en ole päässyt edes haastatteluun. Eli kelpaisi kyllä, jos saisi vain sellaisen paikan. Ap

Vierailija kirjoitti:

hommaa rikas uus mies ja ala matkusteleen ja shoppaileen

Voi olla että rikkaat miehet ei kiinnostu kovin tällaisesta yli nelikymppisestä uupuneesta naimisissa olevasta sosiaalitantta-äidistä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairasloman kautta ei alanvaihtoon Suomessa kyllä pääse. Työkkäri antaa opiskella uutta alaa työttömyysklrvauksella vain jos ei ole työllistymisnäkymiä ja ketään ei todeta työkyvyttömäksi sillä perusteella, että ei tykkää työstä ja on väsynyt ja uupunut. Lyhyitä sairaslomia voi saada, mutta sitten tulee kyllä lääkitykset ja mielenterveyskuntoutukset, ei sinä niin vaan feikata. Uupumus eiedes ole lääketieteellinen diagnoosi.

Ei uupumus olekaan, mutta esim. masennus on ja lääkäri yleensä sen kirjoitttaakin papereihin.

Mutta että lääkäri toteaisi ap:n olevan pysyvästi työkyvytön nykyiseen ammattiinsa on pitkän tien takana. Masennus ei sinänsä oikeuta työkkärin tukemaan alanvaihtoon.

Se on totta, että tämä tie voi olla pitkä ja edellyttää pitkiä saikkuja ja mahd. epäonnistuneita työkokeiluja yms. Se on kuitenkin mahdollista ja voi olla välttämätönkin, jos ap ei kykene enää tuohon työhön. Kannattaa kuitenkin ottaa vaan askel ja asia kerrallaan. Ensin lähtisin sairauslomalle ja palautumaan, muut asiat sen jälkeen. Sitä ei vielä voi sanoa, että miltä suunnalta ne pitemmän tähtäimen ratkaisut löytyvät.

Olen käynyt useamman kerran sekä hoitajalla että lääkärillä puhumassa tästä tilanteestani. En saanut edes saikkua. Saati sitten jotain pitkää saikkua! Ap