Lue keskustelun säännöt.
Kysymys teille, jotka ette ole kelvanneet vastakkaiselle sukupuolelle
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo se, ettei ole laisinkaan kiinnostunut ”naisten jutuista”, karkottaa kyllä miehiä tehokkaasti.
Taitaa olla vain omaa keksintöäsi tuo. Kyllä se on ainakin minun tuntemilleni miehille vain plussaa, jos nainen tietää tekniikasta tai muista miesten jutuista, suorastaan hot.
Pyh. Miesten itsetunto ei kestä yhtään jos nainen osaa asioita joita mieskin. Tai sitten se nainen pysyy ikuisesti sukupuolettomana kaveriolentona jota ei edes ymmärretä naiseksi kun se ei ole sellainen ”naisellinen mysteeri”.
Ja nuo museot mitkä tuolla ylempänä mainittiin! Kuka mies jaksaa naista jota ei kiinnosta rakennekynnet ja hemmotteluhoidot ja ulkonäkö on sen mukainen, mutta jolle paras ajanviettotapa ikinä on viisi tuntia museossa?
Ensimmäiseen vastaan että tuo riippuu siitä millaisesta miehestä on kyse. Juu, sille perinteisellä tavalla maskuliiniselle miehelle tuo voi olla ongelma. Ei mitenkään yllättäen haussa on feminiininen vastakappale.
Harmi kyllä aika usein nainen joka ei ole perinteisellä tavalla naisellinen, hakee miestä joka on perinteisellä tavalla miehekäs.
Mitä tulee jälkimmäiseen, tuo on höpönlöpöä. Ulkonäkö on 90% mitä syöt ja miten paljon kuntoilet, 10% rakennekynnet ja hemmotteluhoidot. Jälkimmäisiä korostetaan koska naiset itse nauttivat niistä.
5 tuntia museossa kuulostaisi ihan hyvältä.
-mies
Yyh, perinteiset miehet.... ja kuka nainen nyt nauttii ja kuka ei, mutta kun ulkonäkö ei sen ihmeemmin kiinnosta vaan elämässä on muutakin sisältöä kuin peili, niin kyllähän se miehet karkottaa hyvin äkkiä. Ja viisi tuntia on pieni museo, esim. Kansallismuseoon varataan koko päivä. Ja sen jälkeen kahvikuppi kourassa hautausmaalle. Kuka mies valitsee tuon kun on tarjolla kyykkäämistä ja netflixiä harrastavakin nainen?
Tässä kohtaa väitän, että jos pienen museon kiertämiseen menee viisi tuntia, kyse ei ole enää siitä, että mielenkiinnon kohde on väärä. Enemmänkin kyse on omasta persoonallisuudesta eli esim halusta tutkia hyvin pedantisti jokainen yksityiskohta hitaasti nautiskellen oli mielenkiinnon kohde mikä tahansa.
En tosiaankaan allekirjoita näin naisena sitä, että pitäisi miehen saadakseen mitenkään erityisen paljon panostaa ulkonäköön. Kunhan nyt pukeutuu asianmukaisella tavalla eikä ole kovin ylipainoinen niin se kyllä riittää.
Museoita rakastan itsekin, ne on parasta matkustelussa. Sen sijaan vihaan shoppailua, rakennekynsiä ja tekoripsiä. Olen vähän outo muutenkin, mutta kyllä mulle on aina ollut miehiä tarjolla, vaikka hiuksetkin saattaa jäädä useampana päivänä peräkkäin kampaamatta, naama pesemättä ja kulmatkin saattaa olla kuukauden nyppimättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni mies itse haluaa lyhytkasvuisen naisen itselleen? Voin sanoa että erittäin harva. Eikä tuo kommentoija edes ollut ylipainoinen, mutta lyhyydelleen hänkään ei voi mitään.
En ole sama mutta aika monikin. Eikös juuri Iltalehdessä se alle 150-senttinen naikkonen valittanut että lähentely-yrityksiä tulee jatkuvasti nimenomaan hänen pienen kokonsa takia?
No jos sattuu olemaan aasialaistaustainen, nukkemaisen kaunis niin varmasti monia kiinnostaa. Tavallinen suomalainen mallia maatalon emäntä ei kyllä kiinnosta sitten yhtään ketään.
Tuksu on hyvä esimerkki. Taitaa olla just sen 153cm sulka päässä ja ei tuollainen tasapaksu diabetespötkyläkroppa oikein tunnu miehiä miellyttävän vaikka on glitterii, silarii, tekoripsee ja pitkää tukkaakin. Ainakin siis sen perusteella, että julkisesti valittelee miehenpuutettaan ja on tainnut valitella ainakin +10 vuotta..
Sulka päässä... xD Kiitos, pelastit pa*kan päiväni :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Yksin on ihan mukavaa kun yksin olosta vaan tekee ihan mukavaa. Paras konsti kyllä oli ymmärtää että en halua seurustelusuhdetta niin paljoa että olisin valmis muuttamaan ulkonäköni ja persoonani ihan täysin, pidän itsestäni liikaa tällaisena.
Niin, tää voimaantuminen ja sellanenhan on nyt in, muttet sinäkään nyt voi väittää etteikö muka koskaan tulisi vähän apea olo kun ei voi jakaa jotain asiaa kenenkään erityisen kanssa.
Onko sitä niin erityistä edes olemassa, joka välttämättä ymmärtäisi kertomaani asiaa?
Minulla ei ole kuulemma ulkonäössä mitään vikaa. Vika on siinä, että ajattelen todella erilaisella tavalla ja juttuni ovat käsittämättömiä sekä rasittavia koska olen kiinnostunut tieteestä ja kyseenalaistan helposti asioita. Olen sen lisäksi todella kiinnostunut oppimaan aina jotain uutta. Kuinka moni ihan tosissaan haluaa sellaisen kumppanin?
Kyllä kaikki kiinnostus on hävinnyt kun en ole osannut olla tarpeeksi ”naisellinen” ja laittaa kotiani jonkinlaiseksi lepokodiksi, jossa paapotaan ja sirkutetaan jostain kummallisesta syystä ylivoimaiselle toiselle osapuolelle.
Jo se, ettei ole laisinkaan kiinnostunut ”naisten jutuista”, karkottaa kyllä miehiä tehokkaasti.
Minä olen vähän tuon tyylinen, lisänä vielä eräs harvinaisempi kulttuuriharrastus, mikä ei ole ollut kenenkään kumppanini suosiossa, mutta niin vain on miehiä riittänyt. Rakkaimmat olen löytänyt työympäristöistä. Olen siis teknisellä alalla itsekin, sellaisella miesvaltaisella alalla, naisia ehkä 15%. Oleellista ei ole täysin yhtenevät harrastukset, vaan se, että on samansuuntaiset arvot sekä samankaltaiset toiveet parisuhteen osalta. Yleensä vielä ko. miehet ovat erityisesti rakastuneet älyyni! Joku toinen voisi olla toista mieltä, mutta minun mielestäni tuo on ihan parasta. Voiko olla hienompaa ominaisuutta, mihin voi toisessa rakastua. Olen onnekas, että olen saanut tuollaisia miehiä kohdata.
Mainitsin tästä jo aikaisemmin, mutta tunnen naisen joka harrastaa puolittaisia huuhaaoppeja.
Mutta ei sitten teekään, päätti parikymppisenä ettei tule koskaan käymään päivääkään töissä koska häiritsee henkistä tasapainoa kehon energiavirtojen kanssa. Tai hankkimaan lapsia.
Eläimiäkin on, eikä pelkästään kissoja ja koiria.
Ei meikkaa koskaan, ja pukeutuu vaatteisiin joista tulee mieleen 20-luvun venäläismummo.
Luonnekin on kaukana sävyisästä, ei juuri keskustele miehensä kanssa jos jotain haluaa.
Niin vain mies löytyi helposti. Toki on hoikka, eikä odotellut kolmekymppiseksi asti että olisiko valmis seurustelemaan.
muija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
No kyllä se on aika iso uhraus, jos viimeisistäkin iloista joutuu luopumaan. Itse en ole ylipainoinen, mutta minulla on kuvottava päärynävartalo, hirveä selluperse ja sellureidet. Urheilen kyllä 3-6 kertaa viikossa ja arkiliikuntaa tulee myös päivittäin, mutta silti läski on ja pysyy. Tämän näköisenä en miehille kelpaa, varsinkin kun haluaisin miehen jolla on itselläänkin urheilullinen elämäntapa. Mutta kun ne lenkkeilijämiehet haluavat sen fitnessbeiben. Toki voisin kohentaa ulkonäköäni kaikenlaisilla lisäkkeillä ja pistoksilla, mutta en halua ottaa riskiä että allergisoidun vaikkapa ripsiliimalle. Puhumattakaan siitä rahanmenosta. Joten pitäkää tunkinne stana.
Tarkoitatko "urheilullisella miehellä" urheilullista miestä vai pitkää ja raamikasta miestä (koska olen isekin pitkä ja en halua tuntea itseäni amaksoniksi jne jne jne) joka urheilee?
No itse asiassa olen todella lyhyt, sekin on osa ongelmaa. Kauneusihanne kun on nykyään että naisen pitäisi olla vähintään 170 cm mittainen mallivartaloinen henkäyksen kevyt. Ei lyhyt ja persevä, maatuskahan tällaisesta tulee vaan mieleen eikä tällaista persevää akkaa kehtaa kavereille esitellä. Olen kuullut ihan aikuisiälläkin solvauksia pituudestani, miehiltä tietysti.
Niin ja se urheilullisuus, minua kiinnostaa eniten hoikat tai normaalipainoiset miehet, tietysti kun en itse ole linnunluinen ei minulla ole oikeutta toivoa että joku nämä kriteerit täyttävä mies minusta kiinnostaisi. Esimerkiksi bodarit ei kiinnosta enkä halua että mies on minua ainakaan yli 30 cm pidempi. No toisaalta jos sopiva kohdalle sattuisi niin ei sekään varmaan haittaisi vaikka pituuseroa olisi puoli metriä, pituus on kuitenkin vaan pituus ja korvien väli paljon tärkeämpi. Mutta eipä se todennäköistä ole että ketään löytäisi ja aikaa tappaakseni tänne nyt kirjoittelen.
Samalla tavalla myös ei-persevää, lyhyttä omppua nimitellään maatuskaksi. On myös sanottu ihan päin naamaa esim. ettei sua kehtaa ottaa mukaan mihinkään uimarannalle/serenaan/mokille kun sulla on noin ruma kroppa verrattuna "Jussin muijaan". Tämä "Jussin muija" oli taitoluistelija jonka kroppaa kaikki pojat kuolasi ja tytöt kadehti..
Mahamakkaroista saatetaan puristaa ja kysyä miksi sulla pitää olla tällaisia ja kannattaisko vähän jumpata. Kun pyytää apua kun ei yllä johonkin, niin vastataan että et sä kyllä oo mikään pieni vaan ainoastaan lyhyt. No daa, siksihän mä apua pyysinkin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo se, ettei ole laisinkaan kiinnostunut ”naisten jutuista”, karkottaa kyllä miehiä tehokkaasti.
Taitaa olla vain omaa keksintöäsi tuo. Kyllä se on ainakin minun tuntemilleni miehille vain plussaa, jos nainen tietää tekniikasta tai muista miesten jutuista, suorastaan hot.
Pyh. Miesten itsetunto ei kestä yhtään jos nainen osaa asioita joita mieskin. Tai sitten se nainen pysyy ikuisesti sukupuolettomana kaveriolentona jota ei edes ymmärretä naiseksi kun se ei ole sellainen ”naisellinen mysteeri”.
Ja nuo museot mitkä tuolla ylempänä mainittiin! Kuka mies jaksaa naista jota ei kiinnosta rakennekynnet ja hemmotteluhoidot ja ulkonäkö on sen mukainen, mutta jolle paras ajanviettotapa ikinä on viisi tuntia museossa?
Ensimmäiseen vastaan että tuo riippuu siitä millaisesta miehestä on kyse. Juu, sille perinteisellä tavalla maskuliiniselle miehelle tuo voi olla ongelma. Ei mitenkään yllättäen haussa on feminiininen vastakappale.
Harmi kyllä aika usein nainen joka ei ole perinteisellä tavalla naisellinen, hakee miestä joka on perinteisellä tavalla miehekäs.
Mitä tulee jälkimmäiseen, tuo on höpönlöpöä. Ulkonäkö on 90% mitä syöt ja miten paljon kuntoilet, 10% rakennekynnet ja hemmotteluhoidot. Jälkimmäisiä korostetaan koska naiset itse nauttivat niistä.
5 tuntia museossa kuulostaisi ihan hyvältä.
-mies
Yyh, perinteiset miehet.... ja kuka nainen nyt nauttii ja kuka ei, mutta kun ulkonäkö ei sen ihmeemmin kiinnosta vaan elämässä on muutakin sisältöä kuin peili, niin kyllähän se miehet karkottaa hyvin äkkiä. Ja viisi tuntia on pieni museo, esim. Kansallismuseoon varataan koko päivä. Ja sen jälkeen kahvikuppi kourassa hautausmaalle. Kuka mies valitsee tuon kun on tarjolla kyykkäämistä ja netflixiä harrastavakin nainen?
Tässä kohtaa väitän, että jos pienen museon kiertämiseen menee viisi tuntia, kyse ei ole enää siitä, että mielenkiinnon kohde on väärä. Enemmänkin kyse on omasta persoonallisuudesta eli esim halusta tutkia hyvin pedantisti jokainen yksityiskohta hitaasti nautiskellen oli mielenkiinnon kohde mikä tahansa.
En tosiaankaan allekirjoita näin naisena sitä, että pitäisi miehen saadakseen mitenkään erityisen paljon panostaa ulkonäköön. Kunhan nyt pukeutuu asianmukaisella tavalla eikä ole kovin ylipainoinen niin se kyllä riittää.
Museoita rakastan itsekin, ne on parasta matkustelussa. Sen sijaan vihaan shoppailua, rakennekynsiä ja tekoripsiä. Olen vähän outo muutenkin, mutta kyllä mulle on aina ollut miehiä tarjolla, vaikka hiuksetkin saattaa jäädä useampana päivänä peräkkäin kampaamatta, naama pesemättä ja kulmatkin saattaa olla kuukauden nyppimättä.
Mun mielestäni esim. Aboa Vetus on semmonen viiden tunnin museo. On se nyt kotiseutumuseoita isompi, semmosesta voi selvitä parissa tunnissa. Ei museoihin mennä juoksemaan niitä hätäiseen läpi vaan oikeasti käymään koko paikka läpi. Turhaa sellaiseen on ottaa miestä riesaksi kun se narina alkaa ekan tunnin kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo se, ettei ole laisinkaan kiinnostunut ”naisten jutuista”, karkottaa kyllä miehiä tehokkaasti.
Taitaa olla vain omaa keksintöäsi tuo. Kyllä se on ainakin minun tuntemilleni miehille vain plussaa, jos nainen tietää tekniikasta tai muista miesten jutuista, suorastaan hot.
Pyh. Miesten itsetunto ei kestä yhtään jos nainen osaa asioita joita mieskin. Tai sitten se nainen pysyy ikuisesti sukupuolettomana kaveriolentona jota ei edes ymmärretä naiseksi kun se ei ole sellainen ”naisellinen mysteeri”.
Ja nuo museot mitkä tuolla ylempänä mainittiin! Kuka mies jaksaa naista jota ei kiinnosta rakennekynnet ja hemmotteluhoidot ja ulkonäkö on sen mukainen, mutta jolle paras ajanviettotapa ikinä on viisi tuntia museossa?
Ensimmäiseen vastaan että tuo riippuu siitä millaisesta miehestä on kyse. Juu, sille perinteisellä tavalla maskuliiniselle miehelle tuo voi olla ongelma. Ei mitenkään yllättäen haussa on feminiininen vastakappale.
Harmi kyllä aika usein nainen joka ei ole perinteisellä tavalla naisellinen, hakee miestä joka on perinteisellä tavalla miehekäs.
Mitä tulee jälkimmäiseen, tuo on höpönlöpöä. Ulkonäkö on 90% mitä syöt ja miten paljon kuntoilet, 10% rakennekynnet ja hemmotteluhoidot. Jälkimmäisiä korostetaan koska naiset itse nauttivat niistä.
5 tuntia museossa kuulostaisi ihan hyvältä.
-mies
Yyh, perinteiset miehet.... ja kuka nainen nyt nauttii ja kuka ei, mutta kun ulkonäkö ei sen ihmeemmin kiinnosta vaan elämässä on muutakin sisältöä kuin peili, niin kyllähän se miehet karkottaa hyvin äkkiä. Ja viisi tuntia on pieni museo, esim. Kansallismuseoon varataan koko päivä. Ja sen jälkeen kahvikuppi kourassa hautausmaalle. Kuka mies valitsee tuon kun on tarjolla kyykkäämistä ja netflixiä harrastavakin nainen?
Tässä kohtaa väitän, että jos pienen museon kiertämiseen menee viisi tuntia, kyse ei ole enää siitä, että mielenkiinnon kohde on väärä. Enemmänkin kyse on omasta persoonallisuudesta eli esim halusta tutkia hyvin pedantisti jokainen yksityiskohta hitaasti nautiskellen oli mielenkiinnon kohde mikä tahansa.
En tosiaankaan allekirjoita näin naisena sitä, että pitäisi miehen saadakseen mitenkään erityisen paljon panostaa ulkonäköön. Kunhan nyt pukeutuu asianmukaisella tavalla eikä ole kovin ylipainoinen niin se kyllä riittää.
Museoita rakastan itsekin, ne on parasta matkustelussa. Sen sijaan vihaan shoppailua, rakennekynsiä ja tekoripsiä. Olen vähän outo muutenkin, mutta kyllä mulle on aina ollut miehiä tarjolla, vaikka hiuksetkin saattaa jäädä useampana päivänä peräkkäin kampaamatta, naama pesemättä ja kulmatkin saattaa olla kuukauden nyppimättä.
Mun mielestäni esim. Aboa Vetus on semmonen viiden tunnin museo. On se nyt kotiseutumuseoita isompi, semmosesta voi selvitä parissa tunnissa. Ei museoihin mennä juoksemaan niitä hätäiseen läpi vaan oikeasti käymään koko paikka läpi. Turhaa sellaiseen on ottaa miestä riesaksi kun se narina alkaa ekan tunnin kohdalla.
Olet poikkeuksellinen ihminen, ja poikkeuksellisten ihmisten on aina vaikeampaa löytää kumppania.
Btw, yleensä parisuhteessa tehdään kompromisseja: tänään kierretään nopeasti tämä museo yhdessä ja huomenna tutkitaan se toinen vähän hitaammin.
En ole hyväksynyt. Viimeksi tänään kävelin leffasta yksin kotiin sateessa ja katselin haikeana sisälle ravintoloihin, jotka lauantsi-iltana täynnä pariskuntia ja kaveriporukoita. Alkoi melkein itkettää kun ajattelin että tätä tämä tulee olemaan, yksin aina ja elämä lipuu ohi ihan huomaamatta. Tätä edellisen kerran vaelsin kotiin leffasta pariskuntia kateellisena katsellen edellisiltana eli perjantaina. Nuorena oli sentään kavereita mutta nykyään ne ihmiset ovat viikonloppuisin kotona hoitamassa lapsia. Ja kun ei ole minkäänlaisia dosiaalisia suhteita niin parisuhteeseen päätyminen on ERITTÄIN epätodennäköistä. Ja onhan tässä 20v jo odotettu (ja tehty aloitteitakin) eikä mitään tapahdu. Tuntuu pahalta tiedostaa, että on niin kelpaamaton ettei kukaan välitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua testataan koko ajan ja aina on joku provosoimassa.
Eli olet mukana miesporukassa. Provosointi ja pieni avoin v.ittuilu kuuluu yleensä asiaan, selän takana tuskin kukaan heistä sinusta puhuu pahaa. Se mitä sinun kannattaa tehdä on v.ittuilla takaisin.
No kun en halua provosoida. Siitä tulee lähinnä paha mieli itselleni ja muille eikä muiden osaamisen ja ammattitaidon jatkuva kyseenalaistaminen ole asiallista käytöstä. On tätä pientä huulenheittoa kokeiltukin joskus ja joidenkin miesten reaktiot ovat olleet vihaa ja raivoa. Kuten sanottu miesten ego on hauras ja ne harvat joiden kanssa voi heittää läppää ovat harvassa eikä viitsi kokeilla kepillä jäätä. Olen kehittänyt teflonpinnan hyvässä ja pahassa, teen työni ja pidän suuni kiinni ja annan muiden öykkäröidä.
Vierailija kirjoitti:
muija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
No kyllä se on aika iso uhraus, jos viimeisistäkin iloista joutuu luopumaan. Itse en ole ylipainoinen, mutta minulla on kuvottava päärynävartalo, hirveä selluperse ja sellureidet. Urheilen kyllä 3-6 kertaa viikossa ja arkiliikuntaa tulee myös päivittäin, mutta silti läski on ja pysyy. Tämän näköisenä en miehille kelpaa, varsinkin kun haluaisin miehen jolla on itselläänkin urheilullinen elämäntapa. Mutta kun ne lenkkeilijämiehet haluavat sen fitnessbeiben. Toki voisin kohentaa ulkonäköäni kaikenlaisilla lisäkkeillä ja pistoksilla, mutta en halua ottaa riskiä että allergisoidun vaikkapa ripsiliimalle. Puhumattakaan siitä rahanmenosta. Joten pitäkää tunkinne stana.
Tarkoitatko "urheilullisella miehellä" urheilullista miestä vai pitkää ja raamikasta miestä (koska olen isekin pitkä ja en halua tuntea itseäni amaksoniksi jne jne jne) joka urheilee?
No itse asiassa olen todella lyhyt, sekin on osa ongelmaa. Kauneusihanne kun on nykyään että naisen pitäisi olla vähintään 170 cm mittainen mallivartaloinen henkäyksen kevyt. Ei lyhyt ja persevä, maatuskahan tällaisesta tulee vaan mieleen eikä tällaista persevää akkaa kehtaa kavereille esitellä. Olen kuullut ihan aikuisiälläkin solvauksia pituudestani, miehiltä tietysti.
Niin ja se urheilullisuus, minua kiinnostaa eniten hoikat tai normaalipainoiset miehet, tietysti kun en itse ole linnunluinen ei minulla ole oikeutta toivoa että joku nämä kriteerit täyttävä mies minusta kiinnostaisi. Esimerkiksi bodarit ei kiinnosta enkä halua että mies on minua ainakaan yli 30 cm pidempi. No toisaalta jos sopiva kohdalle sattuisi niin ei sekään varmaan haittaisi vaikka pituuseroa olisi puoli metriä, pituus on kuitenkin vaan pituus ja korvien väli paljon tärkeämpi. Mutta eipä se todennäköistä ole että ketään löytäisi ja aikaa tappaakseni tänne nyt kirjoittelen.
Samalla tavalla myös ei-persevää, lyhyttä omppua nimitellään maatuskaksi. On myös sanottu ihan päin naamaa esim. ettei sua kehtaa ottaa mukaan mihinkään uimarannalle/serenaan/mokille kun sulla on noin ruma kroppa verrattuna "Jussin muijaan". Tämä "Jussin muija" oli taitoluistelija jonka kroppaa kaikki pojat kuolasi ja tytöt kadehti..
Mahamakkaroista saatetaan puristaa ja kysyä miksi sulla pitää olla tällaisia ja kannattaisko vähän jumpata. Kun pyytää apua kun ei yllä johonkin, niin vastataan että et sä kyllä oo mikään pieni vaan ainoastaan lyhyt. No daa, siksihän mä apua pyysinkin..
Kyllä jotkut miehet sitten osaakin olla törkeitä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Yksin on ihan mukavaa kun yksin olosta vaan tekee ihan mukavaa. Paras konsti kyllä oli ymmärtää että en halua seurustelusuhdetta niin paljoa että olisin valmis muuttamaan ulkonäköni ja persoonani ihan täysin, pidän itsestäni liikaa tällaisena.
Niin, tää voimaantuminen ja sellanenhan on nyt in, muttet sinäkään nyt voi väittää etteikö muka koskaan tulisi vähän apea olo kun ei voi jakaa jotain asiaa kenenkään erityisen kanssa.
Onko sitä niin erityistä edes olemassa, joka välttämättä ymmärtäisi kertomaani asiaa?
Minulla ei ole kuulemma ulkonäössä mitään vikaa. Vika on siinä, että ajattelen todella erilaisella tavalla ja juttuni ovat käsittämättömiä sekä rasittavia koska olen kiinnostunut tieteestä ja kyseenalaistan helposti asioita. Olen sen lisäksi todella kiinnostunut oppimaan aina jotain uutta. Kuinka moni ihan tosissaan haluaa sellaisen kumppanin?
Kyllä kaikki kiinnostus on hävinnyt kun en ole osannut olla tarpeeksi ”naisellinen” ja laittaa kotiani jonkinlaiseksi lepokodiksi, jossa paapotaan ja sirkutetaan jostain kummallisesta syystä ylivoimaiselle toiselle osapuolelle.
Jo se, ettei ole laisinkaan kiinnostunut ”naisten jutuista”, karkottaa kyllä miehiä tehokkaasti.
Ei karkoittaisi minua. Mutten tällä hetkellä etsi ketään, samoista syistä jotka kaikki keskusteluun osallistuneet tietää.
Ja tälläkin hetkellä seurustelevat painautuvat kumppaninsa kainaloon, tuntevat toisen kehon lämmön. Minulle tällaista ei tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole hyväksynyt. Viimeksi tänään kävelin leffasta yksin kotiin sateessa ja katselin haikeana sisälle ravintoloihin, jotka lauantsi-iltana täynnä pariskuntia ja kaveriporukoita. Alkoi melkein itkettää kun ajattelin että tätä tämä tulee olemaan, yksin aina ja elämä lipuu ohi ihan huomaamatta. Tätä edellisen kerran vaelsin kotiin leffasta pariskuntia kateellisena katsellen edellisiltana eli perjantaina. Nuorena oli sentään kavereita mutta nykyään ne ihmiset ovat viikonloppuisin kotona hoitamassa lapsia. Ja kun ei ole minkäänlaisia dosiaalisia suhteita niin parisuhteeseen päätyminen on ERITTÄIN epätodennäköistä. Ja onhan tässä 20v jo odotettu (ja tehty aloitteitakin) eikä mitään tapahdu. Tuntuu pahalta tiedostaa, että on niin kelpaamaton ettei kukaan välitä.
Tämä oli kuin omista ajatuksistani kirjoitettu.
Osasin kuvitella itseni noihin tilanteisiin, paikkoihin ja tunnelmiin. Sitä yrittää olla vahva ja arjen kiireessä se usein onnistuukin, koska ei ole aikaa ajatella ja onnellisen ihmisen naamio on pidettävä päällä. Siksi yksinäisyys on, niin hassua kuin se onkin, yksinäiselle se hankalin tilanne. Yksinäisyys kotona illalla, yksinäisyys muiden ihmisten ilmoilla ja yksinäisyys, johon yrität tottua, mutta et siinä ikinä onnistu, koska sielusi ja toivosi eivät vain suostu luovuttamaan. Olen myös yrittänyt tilannettani muuttaa ja monesti kaikkeni antanut, mutta kai se pitää tajuta, että mua ei ole parisuhteeseen tarkoitettu. Liikaa on aikaa kulunut ja liikaa ovat ihmiset kasvaneet, jotta mulla olisi tuossa maailmassa mitään paikkaa.
Haluaisin hyväksyä tämän, mutta joku tuolla sisällä ei anna periksi. Helpompaa olisi vain luovuttaa ja hyväksyä, koska silloin voisi avata silmät tulevalle, eikä toivoa jotain mitä ei tule kokemaan.
En tiedä, kelvannut ja "kelvannut". Yksikään nainen ei ikinä ole tullut iskemään minua. Olen aina ihastunut varattuihin tai ns. vääriin naisiin. Eli en ole koskaan seurustellut vakavasti vaikka ikää on yli 40.
En hyväksy asiaa, mutta en toisaalta ala seurustelemaan kenenkään kanssa, johon en oikeasti tunne vetoa ja jonka kanssa tahtoisin jakaa elämäni. Kaiken maailman parisuhdepeleihin, nettideittailuun ja baarissa juoksemiseen olen liian vanha. Eli näillä mennään, kunnes kohdalle osuu Se Oikea ja jos ei osu, ei osu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi kuluttavaa vuodesta toiseen vaan odottaa ja toivoa että joku kiinnostuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
Sinähän olisit saanut sitä pildeä tonnikaupalla jos olisit viitsinyt treenata sen kroppasi, mutta etpä viitsinyt. Mutta naisten pitäisi laskea kaloreita ja juosta salilla tunteja päivässä vaikka ei edes kiinnosta. En ole koskaan ollut tyrmistynyt siitä että musta ei kiinnostuta, onhan mulla silmät päässä ja näen ympäristössäni ne miljoonat kauniit naiset jotka takuuvarmasti vetoavat miehiin mua enemmän. Korkeintaan välillä vähän tyrmistyttää kun miehet selittävät kun KUKAAN IKINÄ MISSÄÄN ei huoli, kun multa ei ole kukaan edes kysynyt.
Sitäpaitti mitäs tässä laihduttamaan ja laittautumaan, kun ikää on jo 38 eli olen täysin muinaismuisto jo nyt.
En usko että olisin saanut yhtään.
Pari kaveria niin teki, vaikutus suosioon plus miinus nolla.
Kun luontaisesti komea kaveri teki saman, vaikutus oli lähinnä se että kaunis ja kurvikas tyttöystävä vaihtui kauniiseen ja treenattuun.
Se numerosarjamies ei ole ihan väärässä siina että geenit ratkaisevat (miehillä). Nainen voi treenata kropan kuntoon ja suosio on taattu.
Siis yritätkö nyt väittää, että naisilla perintötekijät eivät vaikuta ulkonäköön? Eikö naisilla ole erilaisia kasvonpiirteitä? Eikö ruumiinrakenne ole muka osittain geeneistä peräisin? Sinä siis väität, että kaikki naiset ovat geneettisesti samanlaisia, että ainoastaan paino tekee naisista erinäköisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
Sinähän olisit saanut sitä pildeä tonnikaupalla jos olisit viitsinyt treenata sen kroppasi, mutta etpä viitsinyt. Mutta naisten pitäisi laskea kaloreita ja juosta salilla tunteja päivässä vaikka ei edes kiinnosta. En ole koskaan ollut tyrmistynyt siitä että musta ei kiinnostuta, onhan mulla silmät päässä ja näen ympäristössäni ne miljoonat kauniit naiset jotka takuuvarmasti vetoavat miehiin mua enemmän. Korkeintaan välillä vähän tyrmistyttää kun miehet selittävät kun KUKAAN IKINÄ MISSÄÄN ei huoli, kun multa ei ole kukaan edes kysynyt.
Sitäpaitti mitäs tässä laihduttamaan ja laittautumaan, kun ikää on jo 38 eli olen täysin muinaismuisto jo nyt.
En usko että olisin saanut yhtään.
Pari kaveria niin teki, vaikutus suosioon plus miinus nolla.
Kun luontaisesti komea kaveri teki saman, vaikutus oli lähinnä se että kaunis ja kurvikas tyttöystävä vaihtui kauniiseen ja treenattuun.
Se numerosarjamies ei ole ihan väärässä siina että geenit ratkaisevat (miehillä). Nainen voi treenata kropan kuntoon ja suosio on taattu.
Siis yritätkö nyt väittää, että naisilla perintötekijät eivät vaikuta ulkonäköön? Eikö naisilla ole erilaisia kasvonpiirteitä? Eikö ruumiinrakenne ole muka osittain geeneistä peräisin? Sinä siis väität, että kaikki naiset ovat geneettisesti samanlaisia, että ainoastaan paino tekee naisista erinäköisiä?
Se on tuota palstaulien logiikkaa. Ihan yhtä lailla voisi väittää, että mies voi treenata kropan kuntoon ja suosio on taattu. Ihan kuin millään muulla ei olisi väliä...
Hyviä miehiä on vähemmän kuin hyviä naisia. Miehissä on enemmän esim rikollisia, alkoholisteja, väkivaltaisia, elämäntapatyöttömiä jne.
Minä kelpaisin seksiin ja kaveriksi, mutta en ole koskaan kenenkään romanttisten tunteiden kohde. Olen kyllä tapaillut miehiä, mutta aina jäänyt rannalle ruikuttamaan, kun tutkaan on osunut joku kiinnostavampi.
Enkä oikein tiedä, miksi. Objektiivisesti arvioituna olen ihan perusnätti ja seurani on suosittua, myös miesten keskuudessa (siis kaverina). Jokin vaan blokkaa sen romanttisen tunteen sitten, mutta eihän sille mitään voi – enhän itsekään kykene pakottamaan kiinnostusta.
Olen hyväksynyt tilanteeni täysin. Ei se enää edes harmita, ihmetyttää vain välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
Sinähän olisit saanut sitä pildeä tonnikaupalla jos olisit viitsinyt treenata sen kroppasi, mutta etpä viitsinyt. Mutta naisten pitäisi laskea kaloreita ja juosta salilla tunteja päivässä vaikka ei edes kiinnosta. En ole koskaan ollut tyrmistynyt siitä että musta ei kiinnostuta, onhan mulla silmät päässä ja näen ympäristössäni ne miljoonat kauniit naiset jotka takuuvarmasti vetoavat miehiin mua enemmän. Korkeintaan välillä vähän tyrmistyttää kun miehet selittävät kun KUKAAN IKINÄ MISSÄÄN ei huoli, kun multa ei ole kukaan edes kysynyt.
Sitäpaitti mitäs tässä laihduttamaan ja laittautumaan, kun ikää on jo 38 eli olen täysin muinaismuisto jo nyt.
En usko että olisin saanut yhtään.
Pari kaveria niin teki, vaikutus suosioon plus miinus nolla.
Kun luontaisesti komea kaveri teki saman, vaikutus oli lähinnä se että kaunis ja kurvikas tyttöystävä vaihtui kauniiseen ja treenattuun.
Se numerosarjamies ei ole ihan väärässä siina että geenit ratkaisevat (miehillä). Nainen voi treenata kropan kuntoon ja suosio on taattu.
Siis yritätkö nyt väittää, että naisilla perintötekijät eivät vaikuta ulkonäköön? Eikö naisilla ole erilaisia kasvonpiirteitä? Eikö ruumiinrakenne ole muka osittain geeneistä peräisin? Sinä siis väität, että kaikki naiset ovat geneettisesti samanlaisia, että ainoastaan paino tekee naisista erinäköisiä?
Se on tuota palstaulien logiikkaa. Ihan yhtä lailla voisi väittää, että mies voi treenata kropan kuntoon ja suosio on taattu. Ihan kuin millään muulla ei olisi väliä...
Hyvin erikoista logiikkaa.
Minusta vaikuttaa siltä, että u.lit vääntävät miesten ja naisten kohtaanto-ongelman jollain tavalla naisten syyksi: yleensä keskustelu kääntyy tavalla tai toisella siihen, että naiset ovat liian nirsoja. Että kenen tahansa mirkun pitäisi kelpuuttaa se kaljaa kittaava ja palstalla jankuttava jamppa, joka tihkuu naisvihaa ja hokee olevansa kiltti.
Olen ollut huomaavinani jotain sensuuntaistakin, että miesten mielestä yksinäisyysongelmat Suomenmaassa ratkeaisivat, jos naiset laihduttaisivat. Kun miehethän muka pitävät kaikkia naisia kauniina, kunhan nämä eivät ole ylipainoisia. Ja kuten edellä sanoinkin, kaikki naiset ovat kasvoistaan tismalleen samannäköisiä ja geneettisesti samanlaisia, ainoastaan paino erottaa. Lisääntyvä sinkkuus, aikuisten yksinäisyys ja vähenevä syntyvyys on siis naisten lihavuuden syytä, ja kaikki ongelmat ratkeaisivat sillä, että naiset laihduttaisivat. Miesten ei tietenkään tarvitse omasta mielestään tehdä yhtään mitään, edes peruskäytöstapoja ei tarvitse noudattaa.
Minä olen vähän tuon tyylinen, lisänä vielä eräs harvinaisempi kulttuuriharrastus, mikä ei ole ollut kenenkään kumppanini suosiossa, mutta niin vain on miehiä riittänyt. Rakkaimmat olen löytänyt työympäristöistä. Olen siis teknisellä alalla itsekin, sellaisella miesvaltaisella alalla, naisia ehkä 15%. Oleellista ei ole täysin yhtenevät harrastukset, vaan se, että on samansuuntaiset arvot sekä samankaltaiset toiveet parisuhteen osalta. Yleensä vielä ko. miehet ovat erityisesti rakastuneet älyyni! Joku toinen voisi olla toista mieltä, mutta minun mielestäni tuo on ihan parasta. Voiko olla hienompaa ominaisuutta, mihin voi toisessa rakastua. Olen onnekas, että olen saanut tuollaisia miehiä kohdata.