Hoitajilla on hyvä palkka ja huono asenne
Palkka yli 3000€/kk kolmen vuoden koulutuksella (ei yliopisto). Turhaa valitusta palkoista. He ovat siunattuja saadessaan tehdä pyytetöntä kutsumustyötä.
Kommentit (412)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näissä laskuissa huomioidaan aika ne lisät mukaan. ne pitäisi jättää laskusta pois, ei kukaan tee vapaaehtoisesti joulut ja juhannukset yms aina töissä ja öissä.
Peruspalkka, lisiä laskematta, on se mihin pitää puuttua. Vajaat 2500e/kk bruttona, on liian vähän tästä työstä. Erikoissairaanhoidon shTottakai pitää huomioida lisät. Jos jo alalle kouluttautuessaan tietää, että sairaanhoito ei ole ns. virka-aikatyötä, mutta kieltäytyy tekemästä muuta kuin päivävuoroa, pienempi palkka on peiliin katsomisen paikka. Vai oletko sitä mieltä, ambulanssikin pitäisi voida kutsua ja tulipalot sammuttaa vain virka-aikana. Moni työ edellyttää vuorotyön tekemistä.
Sä puhut nyt aivan eri asiasta. Tottakai sen tietää ja hyväksyy että vuoroa on tehtävä. Kyse onkin siitä ettei hoitajan palkkaa lisineen voi verrata jonkun muun säännöllisen päivätyön palkkaan. Jos aletaan vertailemaan palkkoja vuorolisien kanssa, pitää lisät laskea myös muiden alojen palkkoihin! Vaikka sitten kuvitteellisesti mitä saisi JOS tekisi vuoroa, jos kyseessä on ammatti jossa tehdään pelkkää päivätyötä. Päivätyön palkka ei ole vertailukelpoinen vuorotyön palkan kanssa! Raha on tietysti rahaa, tuli sitä tilille mistä syystä vaan, mutta tietenkin on myös työajat tasapäistettävä jos eri alojen tuloja suoraan keskenään verrataan! Varmaan sillä alepan kassallakin voisi olla aika hyvä palkka jos olisi töissä 24/7 aukiolevassa kaupassa ja tekisi siellä säännöllisesti pelkkää yövuoroa, viikonloppuja ja muita pyhiä! Ylitöistä nyt puhumattakaan! Kuka vaan voi nostaa tulojaan tekemällä jatkuvasti ympäripyöreitä päiviä! Kun palkkaa verrataan, sitä pitää verrata samojen lähtökohtien mukaan!
Tosi monessa insinöörin tekemässä työssä työpäivä on paperilla sen 7.5 tuntia, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Ei sitä työajan täytyttyä voi vaan lopettaa työntekoa, vaikka joku tehdas tai vaikka sitten se sairaala seisoo sen takia ettei joku homma toimi. Kyllä sitä insinöörit yms.. päivätyöntekijät joutuvat vähintään viikottain venymään. Eikä näistä useimmin saa mitään kummempaa korvausta, laitetaan saldopankkiin tunti tunnista ja niitä sitten pidetään joskus pois, jos ehtii. Lomatkin menee useilla siihen, että joutuu vähintään puhelimessa tekemään töitä, usein myös enemmänkin. Nämä vähän niin kuin kuuluvat siihen työhön, eikä niistä ihan hirveästi valiteta. Samalla tavalla hoitajat tekevät vuorotyötä, mikä vähän niin kuin kuuluu siihen työnkuvaan. Tekee sitä vuorotyötä aika moni muukin, nykyään jo ne kaupan kassatkin kun isot tavaratalot ovat auki läpi vuoden 24/7.
So? Niin tekee moni muukin vuorotyötä 24/7/365
Ei peruspalkka ole sama kuin kaikki lisät. Peruspalkka on peruspalkka.
Lisät on erilaiset kaikilla. Jos näin olisi, niin sitten kaikille pitäisi maksaa se palkka mikä maksetaan lisien kanssa tai sitten kukaan ei tee kuin ma-pe ns. virka-aikana töitä.
Lisäillä paljanero voi olla satoja euroja
Tämän logiikan mukaan teidän inssienkin palkankorotustarpeet arvioitaisiin sitten sen eniten tienaavat mukaan, jolla on kaikki mahdolliset lisät ja töissä jossain yksityisellä vs Kunnalla perusduunissa oleva inssi
Taitaa noi lisät olla nimen omaan kunnilla käytössä, itse olen aina työskennellyt yksityisellä puolella ja mistään lisistä ei puhettakaan. Vaan nimenoman ne lisät ovat siinä peruspalkassa. Mutta kuten sanottu, itse olen ammattini valinnut ja tiennyt koko ajan, että mitään 8-16 töitä ei pysty tekemään, jos mielekästä työtä haluaa.
No varmaan on sitten aika hyvä se peruspalkka jos olet suostunut tietoisesti siihen että ilman lisiä teet iltoja ja viikonloppuja. Jos ei, niin sitten olet vaan tyhmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näissä laskuissa huomioidaan aika ne lisät mukaan. ne pitäisi jättää laskusta pois, ei kukaan tee vapaaehtoisesti joulut ja juhannukset yms aina töissä ja öissä.
Peruspalkka, lisiä laskematta, on se mihin pitää puuttua. Vajaat 2500e/kk bruttona, on liian vähän tästä työstä. Erikoissairaanhoidon shTottakai pitää huomioida lisät. Jos jo alalle kouluttautuessaan tietää, että sairaanhoito ei ole ns. virka-aikatyötä, mutta kieltäytyy tekemästä muuta kuin päivävuoroa, pienempi palkka on peiliin katsomisen paikka. Vai oletko sitä mieltä, ambulanssikin pitäisi voida kutsua ja tulipalot sammuttaa vain virka-aikana. Moni työ edellyttää vuorotyön tekemistä.
Sä puhut nyt aivan eri asiasta. Tottakai sen tietää ja hyväksyy että vuoroa on tehtävä. Kyse onkin siitä ettei hoitajan palkkaa lisineen voi verrata jonkun muun säännöllisen päivätyön palkkaan. Jos aletaan vertailemaan palkkoja vuorolisien kanssa, pitää lisät laskea myös muiden alojen palkkoihin! Vaikka sitten kuvitteellisesti mitä saisi JOS tekisi vuoroa, jos kyseessä on ammatti jossa tehdään pelkkää päivätyötä. Päivätyön palkka ei ole vertailukelpoinen vuorotyön palkan kanssa! Raha on tietysti rahaa, tuli sitä tilille mistä syystä vaan, mutta tietenkin on myös työajat tasapäistettävä jos eri alojen tuloja suoraan keskenään verrataan! Varmaan sillä alepan kassallakin voisi olla aika hyvä palkka jos olisi töissä 24/7 aukiolevassa kaupassa ja tekisi siellä säännöllisesti pelkkää yövuoroa, viikonloppuja ja muita pyhiä! Ylitöistä nyt puhumattakaan! Kuka vaan voi nostaa tulojaan tekemällä jatkuvasti ympäripyöreitä päiviä! Kun palkkaa verrataan, sitä pitää verrata samojen lähtökohtien mukaan!
Tosi monessa insinöörin tekemässä työssä työpäivä on paperilla sen 7.5 tuntia, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Ei sitä työajan täytyttyä voi vaan lopettaa työntekoa, vaikka joku tehdas tai vaikka sitten se sairaala seisoo sen takia ettei joku homma toimi. Kyllä sitä insinöörit yms.. päivätyöntekijät joutuvat vähintään viikottain venymään. Eikä näistä useimmin saa mitään kummempaa korvausta, laitetaan saldopankkiin tunti tunnista ja niitä sitten pidetään joskus pois, jos ehtii. Lomatkin menee useilla siihen, että joutuu vähintään puhelimessa tekemään töitä, usein myös enemmänkin. Nämä vähän niin kuin kuuluvat siihen työhön, eikä niistä ihan hirveästi valiteta. Samalla tavalla hoitajat tekevät vuorotyötä, mikä vähän niin kuin kuuluu siihen työnkuvaan. Tekee sitä vuorotyötä aika moni muukin, nykyään jo ne kaupan kassatkin kun isot tavaratalot ovat auki läpi vuoden 24/7.
Tässä ollaan menty ajassa taaksepäin. Tässä kohtaa liittojen pitäisi vetää niin kovia lakkoja päälle ja sakkoja työantajille että loppuu ylitöiden pakotus.
Ihan joka alalla.
Ei ihmisen elämä voi mennä niin että ollaan yli 8h töissä. Elämä kärsii siitä. Arjen perusasiat ei toteudu kun illaksi jää niin vähän aikaa.
Tässä on yksi suurin syy syntyvyyden vähenemiselle.
Toki ne paukapäät jotka haluaa jäädä tekemään ylitöitä, ne jääköön. Siinä ei ole mitään pahaa.
Nykyään meno on vain sellaista että suomalaisilta puuttuu selkärankaa uskaltaa sanoa omalle MESTARILLE että en voi jäädä, kun on muutakin tehtävää työelämän ulkopuolella.
Ei elämä toimi noin että tehdään toisen mieliksi töitä mielinmäärin.
Se ei vain toimi niin.
On kuin Suomi olisi mennyt 100-vuotta taaksepäin kehityksessä.
Työpäivienhän olisi tällä teknologialla pitänyt lyhentyä entisestään neljään tuntiin.
Mitä on käynyt?
Itse teen tuollaista työtä, missä ei tosiaan voi katsoa kelloon, mutta koen sen ammatinvalintakysymyksenä. Se että olen tällaiselle alalla ja tällaiseen työpaikkaan tullut, on minun valinta. Se että minulle maksetaan siitä sitten enemmän kuin säännöllisestä työstä, on se kärsimyksen palkka. Hoitajilla maksetaan vuoro- yms. lisiä, ne ovat samanlainen korvaus siitä "ei-normityöajasta" kun mitä minulla on se kuukausipalkka. Sen takia ilman muuta hoitajienkin ansioihin kuuluu laskea ne lisät, koska muilla ne on leivottuna siihen palkkaan sisälle.
Äläpäs nyt puhu paskaa. Alalla, kuin alalla on työehtosopimuksen mukaiset ns. epämukavan työajan lisät.
Paitsi, jos teet ns. pimeää työtä, mitta sepä on sitten oma häpeäsi
Tästä huomaa sen kuinka hyvin ihmiset tuntee työoloja oman alansa ulkopuolella. Uskallan väittää, että aina moni esim. niistä tässä keskustelussa verratuista insinööreistä (ainakin niistä kenelle maksetaan enemmän kuin hoitajille) tekee sellaista työtä, missä työaika joustaa myös työntekijän puolelta. Osasta voi saada hälytyskorvauksen, mutta silloin on pitänyt jo lähteä kotiin ja hälytetään takaisin. Mutta kyllä se haave 8-16 työpäivästä on aikamoinen haave. Jo se, että työpaikat kansainvälistyvät aiheuttaa painetta osallistua palavereihin tuon meidän työajan ulkopuolella. Ruoka- ja kahvitauo pidetään jos ehditään. Mutta erotuksena näihin hoitajiin, me ei valiteta.
Minun ei tarvitse valittaa, kun on oikeasti todella hyvin asiat. Joustava työaika, etätyömahdollisuus, työsuhde-etuja jne. Joskus pitää tehdä ylitöitä ja niistä maksetaan. Palkkani on 3300€/kk.

Kyllä varmasti valittaisitte jos palkkanne olisi sama kuin hoitajilla ja joutuisitte jatkuvasti tekemään siihen hintaan iltoja, öitä, viikonloppuja, pyhiä....

Mihin hintaan? Kyllä hoitajille maksetaan lisiä illasta, yöstä, viikonlopuista. Silloin se palkka on lähestulkoon sama, kuin päivätyötä tekevällä insinöörillä.

Näin on asiat aika monilla tuntemillani insinööreillä ja se palkkakin kapuaa parhaimmillaan sinne 4000€/kk. Moni insinööri on oikein tyytyväinen, kun saa tehdä mielekästä työtä mielekkäillä työajoilla ja työsuhde-eduilla. Toki varmasti on työpaikkakohtaista nämä asiat, mutta ne joita minä tunnen on hyvinkin tyytyväisiä työhönsä ja työoloihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Insseilläkin joku 3200-3300 ihan normipalkka.
Projektipäälliköt saa sitten ehkä jonkun 4500.
Eli kaikkien hoitajien pitäisi saada päälikkötason palkkaa?
Ei vaan samaa palkkaa kuin insinööritkin.
Insinööri päivätyössä 3200-3300e (en tiedä onko alkupalkka vai kokeneemman? )
Sairaanhoitaja päivätyössä 2800e (sis. täydet kokemuslisät, heko 5%, tehtäväkohtainen lisä 2%=minä, 20 vuotta alalla ollut).
Kovin olisin tyytyväinen tuohon inssin palkkaan.Olisit alkanut insinööriksi, mutta etpä alkanut, koska ei matikka napannut. Sairaanhoitajiksi aletaan kun ei ole insinööriksi kapasiteettia. Koulutuksien samanarvoisuuden voi samantien unohtaa, jokainen insinööri läpäisee sairaanhoitajakoulutuksen, mutta vain harva hoitsu pärjäisi insinöörinä.
Pärjään insinöörinä, koska tykkään laskemisesta, mutta hoitajaksi en pääsisi koskaan, koska en jaksaisi lukea ja opetella sairauksia ja niiden hoitoja.
t. Inssi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näissä laskuissa huomioidaan aika ne lisät mukaan. ne pitäisi jättää laskusta pois, ei kukaan tee vapaaehtoisesti joulut ja juhannukset yms aina töissä ja öissä.
Peruspalkka, lisiä laskematta, on se mihin pitää puuttua. Vajaat 2500e/kk bruttona, on liian vähän tästä työstä. Erikoissairaanhoidon shTottakai pitää huomioida lisät. Jos jo alalle kouluttautuessaan tietää, että sairaanhoito ei ole ns. virka-aikatyötä, mutta kieltäytyy tekemästä muuta kuin päivävuoroa, pienempi palkka on peiliin katsomisen paikka. Vai oletko sitä mieltä, ambulanssikin pitäisi voida kutsua ja tulipalot sammuttaa vain virka-aikana. Moni työ edellyttää vuorotyön tekemistä.
Sä puhut nyt aivan eri asiasta. Tottakai sen tietää ja hyväksyy että vuoroa on tehtävä. Kyse onkin siitä ettei hoitajan palkkaa lisineen voi verrata jonkun muun säännöllisen päivätyön palkkaan. Jos aletaan vertailemaan palkkoja vuorolisien kanssa, pitää lisät laskea myös muiden alojen palkkoihin! Vaikka sitten kuvitteellisesti mitä saisi JOS tekisi vuoroa, jos kyseessä on ammatti jossa tehdään pelkkää päivätyötä. Päivätyön palkka ei ole vertailukelpoinen vuorotyön palkan kanssa! Raha on tietysti rahaa, tuli sitä tilille mistä syystä vaan, mutta tietenkin on myös työajat tasapäistettävä jos eri alojen tuloja suoraan keskenään verrataan! Varmaan sillä alepan kassallakin voisi olla aika hyvä palkka jos olisi töissä 24/7 aukiolevassa kaupassa ja tekisi siellä säännöllisesti pelkkää yövuoroa, viikonloppuja ja muita pyhiä! Ylitöistä nyt puhumattakaan! Kuka vaan voi nostaa tulojaan tekemällä jatkuvasti ympäripyöreitä päiviä! Kun palkkaa verrataan, sitä pitää verrata samojen lähtökohtien mukaan!
Tosi monessa insinöörin tekemässä työssä työpäivä on paperilla sen 7.5 tuntia, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Ei sitä työajan täytyttyä voi vaan lopettaa työntekoa, vaikka joku tehdas tai vaikka sitten se sairaala seisoo sen takia ettei joku homma toimi. Kyllä sitä insinöörit yms.. päivätyöntekijät joutuvat vähintään viikottain venymään. Eikä näistä useimmin saa mitään kummempaa korvausta, laitetaan saldopankkiin tunti tunnista ja niitä sitten pidetään joskus pois, jos ehtii. Lomatkin menee useilla siihen, että joutuu vähintään puhelimessa tekemään töitä, usein myös enemmänkin. Nämä vähän niin kuin kuuluvat siihen työhön, eikä niistä ihan hirveästi valiteta. Samalla tavalla hoitajat tekevät vuorotyötä, mikä vähän niin kuin kuuluu siihen työnkuvaan. Tekee sitä vuorotyötä aika moni muukin, nykyään jo ne kaupan kassatkin kun isot tavaratalot ovat auki läpi vuoden 24/7.
Tässä ollaan menty ajassa taaksepäin. Tässä kohtaa liittojen pitäisi vetää niin kovia lakkoja päälle ja sakkoja työantajille että loppuu ylitöiden pakotus.
Ihan joka alalla.
Ei ihmisen elämä voi mennä niin että ollaan yli 8h töissä. Elämä kärsii siitä. Arjen perusasiat ei toteudu kun illaksi jää niin vähän aikaa.
Tässä on yksi suurin syy syntyvyyden vähenemiselle.
Toki ne paukapäät jotka haluaa jäädä tekemään ylitöitä, ne jääköön. Siinä ei ole mitään pahaa.
Nykyään meno on vain sellaista että suomalaisilta puuttuu selkärankaa uskaltaa sanoa omalle MESTARILLE että en voi jäädä, kun on muutakin tehtävää työelämän ulkopuolella.
Ei elämä toimi noin että tehdään toisen mieliksi töitä mielinmäärin.
Se ei vain toimi niin.
On kuin Suomi olisi mennyt 100-vuotta taaksepäin kehityksessä.
Työpäivienhän olisi tällä teknologialla pitänyt lyhentyä entisestään neljään tuntiin.
Mitä on käynyt?
Itse teen tuollaista työtä, missä ei tosiaan voi katsoa kelloon, mutta koen sen ammatinvalintakysymyksenä. Se että olen tällaiselle alalla ja tällaiseen työpaikkaan tullut, on minun valinta. Se että minulle maksetaan siitä sitten enemmän kuin säännöllisestä työstä, on se kärsimyksen palkka. Hoitajilla maksetaan vuoro- yms. lisiä, ne ovat samanlainen korvaus siitä "ei-normityöajasta" kun mitä minulla on se kuukausipalkka. Sen takia ilman muuta hoitajienkin ansioihin kuuluu laskea ne lisät, koska muilla ne on leivottuna siihen palkkaan sisälle.
Äläpäs nyt puhu paskaa. Alalla, kuin alalla on työehtosopimuksen mukaiset ns. epämukavan työajan lisät.
Paitsi, jos teet ns. pimeää työtä, mitta sepä on sitten oma häpeäsi
Tästä huomaa sen kuinka hyvin ihmiset tuntee työoloja oman alansa ulkopuolella. Uskallan väittää, että aina moni esim. niistä tässä keskustelussa verratuista insinööreistä (ainakin niistä kenelle maksetaan enemmän kuin hoitajille) tekee sellaista työtä, missä työaika joustaa myös työntekijän puolelta. Osasta voi saada hälytyskorvauksen, mutta silloin on pitänyt jo lähteä kotiin ja hälytetään takaisin. Mutta kyllä se haave 8-16 työpäivästä on aikamoinen haave. Jo se, että työpaikat kansainvälistyvät aiheuttaa painetta osallistua palavereihin tuon meidän työajan ulkopuolella. Ruoka- ja kahvitauo pidetään jos ehditään. Mutta erotuksena näihin hoitajiin, me ei valiteta.
Kyllä varmasti valittaisitte jos palkkanne olisi sama kuin hoitajilla ja joutuisitte jatkuvasti tekemään siihen hintaan iltoja, öitä, viikonloppuja, pyhiä....
Mihin hintaan? Kyllä hoitajille maksetaan lisiä illasta, yöstä, viikonlopuista. Silloin se palkka on lähestulkoon sama, kuin päivätyötä tekevällä insinöörillä.
Siis pitääkö piirtää? No jos siis hoitajana saa iltoja, öitä ja viikonloppuja säännöllisesti tekemällä 3000€/kk, se EI ole sama kuin jos insinööri saa pelkästä päivätyöstä 3000€/kk! Näin esimerrkinä! Tällöinhän insinöörillä on vapaa-aikaa kaikki illat ja viikonloput! Suostuisiko tämä insinööri siihen että hänen pitäisikin samalla rahalla uhrata ne vapaat iltansa, yönsä ja viikonloppunsa työlle!? No ei varmasti suostuisi!! JOS hän ylipäätään suostuisi säännöllisesti tällaisia vuoroja tekemään, vaatisi hän ilman muuta että palkan on alettava vähintään numerolla 5...

Tässäpä onkin oiva esimerkki siitä ettei nämä ihannoidut insinööritkään mitään ”ruudin keksijöitä” ole....

Kannattaa muistaa, että ne eniten tienaavat ovat yleensä oikeasti ihan huipputyöntekijöitäkin. Tätä keskustelua seuratessa ainakin minulle on tullut sellainen olo, että hoitajien osalla se suurin epäkohta on tuo kaikille sama palkka periaate. Silloin siitä kärsii ne oikeasti hyvät tyypit, kun ei ole mahdollista saada sitä henkilökohtaista tuntuvaa palkan lisää, mikä nyt esim. puhutuilla insinööreillä taitaa olla vakio. Moni kun vastustaa hoitajien palkankorotuksia, vastustaa nimenomaan niiden lusmujen palkkojen nostamista, mutta varmaan moni soisi niille oikeasti hyville tyypeille paremman tienestin.

Tuo on totta että ihmiset tuntee todella huonosti toistensa töitä ja vielä vähemmän arvostavat niitä.
Olen insinööri ja parasta tässä on vapaus. En normaalisti käytä edes herätyskelloa. Voin tulla aamulla likumien puitteissa töihin klo 7-9 ja lähteä iltapäivällä pois klo 15-18. Lounastaukoa voin pitää puolen päivän aikaan 0,5-2h. Ja nämäkin ovat vain firman sääntöjä ja näistäkin voi poiketa jos haluaa tehdä pidemmän päivän ja tunteja sisään tai käyttää päivällä autoa huollossa. Palkka on 4500€, eikä olla vielä lasikatossa, vaan jos vastuu kiinnostaa, niin organisaatiossa on vielä mahdollista nousta ja saada paremmin palkattu tehtävä. Melko vapaasti voin tehdä lisätöitä normaalilla yksinkertaisella tuntipalkalla jos halua. Matkustusajat korvataan ja jos pyydetään tekemään ylitöitä, niin niistä saan prosenttikorvaukset. Toki joskus joutuu yllättäen lähtemään aamulla toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille ratkomaan jotain ongelmaa tai yöllä neuvomaan jotain puhelimessa tai etäyhteydellä, mutta ei tosiaankaan ilman palkkaa.
Ei käy kateeksi vuorotyötä tekevät hoitajat, jolla on hyvin tarkat töihinmenoajat ja töistä poistumisajat, eikä heillä todellakaan ole mahdollisuus piipahtaa asioille kesken päivää. Vuorolisineen palkka jää heillä kuitenkin vähään reiluun kolmeen tonniin ja jos ei ole vuorotyössä, niin alle komeen tonniin. Itselle ainakin ikävintä olisi se että heidän työssään ei juuri ole etenemismahdollisuuksia, eikä voi mainittavasti vaikuttaa työnsä sisältöön. Se on tuota samaa suorittavan tason hoitotyötä koko 40 vuoden työura.

Eikös sillä hoitajalla ole sitten päivällä ja keskellä viikkoa vapaata, jos muuna aikana tekee töitä? Moni vuorotyötä tekevä hoitaja on sanonut, että tykkää tosi paljon vapaista keskellä viikkoa, kun ne on oikeasti omaa aikaa. Eli ei sitä vapaa-aikaa sen enempää taida olla sillä insinöörilläkään...

Palkkahaitari on todella hankala juttu työssä, jossa ensinnäkään tuottoa ja panosta ei voi edes mitata rahassa ja toisekseen pomotkaan eivät ole taloudellisessa vastuussa ratkasuistaan. Jokainen julkisen puolen esimies haluaisi varmaan antaa kaikille työntekijöilleen parempaa palkkaa, jopa silloin kun sille ei olisi perusteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä huomaa sen kuinka hyvin ihmiset tuntee työoloja oman alansa ulkopuolella. Uskallan väittää, että aina moni esim. niistä tässä keskustelussa verratuista insinööreistä (ainakin niistä kenelle maksetaan enemmän kuin hoitajille) tekee sellaista työtä, missä työaika joustaa myös työntekijän puolelta. Osasta voi saada hälytyskorvauksen, mutta silloin on pitänyt jo lähteä kotiin ja hälytetään takaisin. Mutta kyllä se haave 8-16 työpäivästä on aikamoinen haave. Jo se, että työpaikat kansainvälistyvät aiheuttaa painetta osallistua palavereihin tuon meidän työajan ulkopuolella. Ruoka- ja kahvitauo pidetään jos ehditään. Mutta erotuksena näihin hoitajiin, me ei valiteta.
Tuo on totta että ihmiset tuntee todella huonosti toistensa töitä ja vielä vähemmän arvostavat niitä.
Olen insinööri ja parasta tässä on vapaus. En normaalisti käytä edes herätyskelloa. Voin tulla aamulla likumien puitteissa töihin klo 7-9 ja lähteä iltapäivällä pois klo 15-18. Lounastaukoa voin pitää puolen päivän aikaan 0,5-2h. Ja nämäkin ovat vain firman sääntöjä ja näistäkin voi poiketa jos haluaa tehdä pidemmän päivän ja tunteja sisään tai käyttää päivällä autoa huollossa. Palkka on 4500€, eikä olla vielä lasikatossa, vaan jos vastuu kiinnostaa, niin organisaatiossa on vielä mahdollista nousta ja saada paremmin palkattu tehtävä. Melko vapaasti voin tehdä lisätöitä normaalilla yksinkertaisella tuntipalkalla jos halua. Matkustusajat korvataan ja jos pyydetään tekemään ylitöitä, niin niistä saan prosenttikorvaukset. Toki joskus joutuu yllättäen lähtemään aamulla toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille ratkomaan jotain ongelmaa tai yöllä neuvomaan jotain puhelimessa tai etäyhteydellä, mutta ei tosiaankaan ilman palkkaa.
Ei käy kateeksi vuorotyötä tekevät hoitajat, jolla on hyvin tarkat töihinmenoajat ja töistä poistumisajat, eikä heillä todellakaan ole mahdollisuus piipahtaa asioille kesken päivää. Vuorolisineen palkka jää heillä kuitenkin vähään reiluun kolmeen tonniin ja jos ei ole vuorotyössä, niin alle komeen tonniin. Itselle ainakin ikävintä olisi se että heidän työssään ei juuri ole etenemismahdollisuuksia, eikä voi mainittavasti vaikuttaa työnsä sisältöön. Se on tuota samaa suorittavan tason hoitotyötä koko 40 vuoden työura.
Perun puheeni. On niitä näköjään myös erittäin fiksujakin insinöörejä. T. Katkera, kyllästynyt ja väsynyt hoitaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näissä laskuissa huomioidaan aika ne lisät mukaan. ne pitäisi jättää laskusta pois, ei kukaan tee vapaaehtoisesti joulut ja juhannukset yms aina töissä ja öissä.
Peruspalkka, lisiä laskematta, on se mihin pitää puuttua. Vajaat 2500e/kk bruttona, on liian vähän tästä työstä. Erikoissairaanhoidon shTottakai pitää huomioida lisät. Jos jo alalle kouluttautuessaan tietää, että sairaanhoito ei ole ns. virka-aikatyötä, mutta kieltäytyy tekemästä muuta kuin päivävuoroa, pienempi palkka on peiliin katsomisen paikka. Vai oletko sitä mieltä, ambulanssikin pitäisi voida kutsua ja tulipalot sammuttaa vain virka-aikana. Moni työ edellyttää vuorotyön tekemistä.
Sä puhut nyt aivan eri asiasta. Tottakai sen tietää ja hyväksyy että vuoroa on tehtävä. Kyse onkin siitä ettei hoitajan palkkaa lisineen voi verrata jonkun muun säännöllisen päivätyön palkkaan. Jos aletaan vertailemaan palkkoja vuorolisien kanssa, pitää lisät laskea myös muiden alojen palkkoihin! Vaikka sitten kuvitteellisesti mitä saisi JOS tekisi vuoroa, jos kyseessä on ammatti jossa tehdään pelkkää päivätyötä. Päivätyön palkka ei ole vertailukelpoinen vuorotyön palkan kanssa! Raha on tietysti rahaa, tuli sitä tilille mistä syystä vaan, mutta tietenkin on myös työajat tasapäistettävä jos eri alojen tuloja suoraan keskenään verrataan! Varmaan sillä alepan kassallakin voisi olla aika hyvä palkka jos olisi töissä 24/7 aukiolevassa kaupassa ja tekisi siellä säännöllisesti pelkkää yövuoroa, viikonloppuja ja muita pyhiä! Ylitöistä nyt puhumattakaan! Kuka vaan voi nostaa tulojaan tekemällä jatkuvasti ympäripyöreitä päiviä! Kun palkkaa verrataan, sitä pitää verrata samojen lähtökohtien mukaan!
Tosi monessa insinöörin tekemässä työssä työpäivä on paperilla sen 7.5 tuntia, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Ei sitä työajan täytyttyä voi vaan lopettaa työntekoa, vaikka joku tehdas tai vaikka sitten se sairaala seisoo sen takia ettei joku homma toimi. Kyllä sitä insinöörit yms.. päivätyöntekijät joutuvat vähintään viikottain venymään. Eikä näistä useimmin saa mitään kummempaa korvausta, laitetaan saldopankkiin tunti tunnista ja niitä sitten pidetään joskus pois, jos ehtii. Lomatkin menee useilla siihen, että joutuu vähintään puhelimessa tekemään töitä, usein myös enemmänkin. Nämä vähän niin kuin kuuluvat siihen työhön, eikä niistä ihan hirveästi valiteta. Samalla tavalla hoitajat tekevät vuorotyötä, mikä vähän niin kuin kuuluu siihen työnkuvaan. Tekee sitä vuorotyötä aika moni muukin, nykyään jo ne kaupan kassatkin kun isot tavaratalot ovat auki läpi vuoden 24/7.
Tässä ollaan menty ajassa taaksepäin. Tässä kohtaa liittojen pitäisi vetää niin kovia lakkoja päälle ja sakkoja työantajille että loppuu ylitöiden pakotus.
Ihan joka alalla.
Ei ihmisen elämä voi mennä niin että ollaan yli 8h töissä. Elämä kärsii siitä. Arjen perusasiat ei toteudu kun illaksi jää niin vähän aikaa.
Tässä on yksi suurin syy syntyvyyden vähenemiselle.
Toki ne paukapäät jotka haluaa jäädä tekemään ylitöitä, ne jääköön. Siinä ei ole mitään pahaa.
Nykyään meno on vain sellaista että suomalaisilta puuttuu selkärankaa uskaltaa sanoa omalle MESTARILLE että en voi jäädä, kun on muutakin tehtävää työelämän ulkopuolella.
Ei elämä toimi noin että tehdään toisen mieliksi töitä mielinmäärin.
Se ei vain toimi niin.
On kuin Suomi olisi mennyt 100-vuotta taaksepäin kehityksessä.
Työpäivienhän olisi tällä teknologialla pitänyt lyhentyä entisestään neljään tuntiin.
Mitä on käynyt?
Itse teen tuollaista työtä, missä ei tosiaan voi katsoa kelloon, mutta koen sen ammatinvalintakysymyksenä. Se että olen tällaiselle alalla ja tällaiseen työpaikkaan tullut, on minun valinta. Se että minulle maksetaan siitä sitten enemmän kuin säännöllisestä työstä, on se kärsimyksen palkka. Hoitajilla maksetaan vuoro- yms. lisiä, ne ovat samanlainen korvaus siitä "ei-normityöajasta" kun mitä minulla on se kuukausipalkka. Sen takia ilman muuta hoitajienkin ansioihin kuuluu laskea ne lisät, koska muilla ne on leivottuna siihen palkkaan sisälle.
Äläpäs nyt puhu paskaa. Alalla, kuin alalla on työehtosopimuksen mukaiset ns. epämukavan työajan lisät.
Paitsi, jos teet ns. pimeää työtä, mitta sepä on sitten oma häpeäsi
Tästä huomaa sen kuinka hyvin ihmiset tuntee työoloja oman alansa ulkopuolella. Uskallan väittää, että aina moni esim. niistä tässä keskustelussa verratuista insinööreistä (ainakin niistä kenelle maksetaan enemmän kuin hoitajille) tekee sellaista työtä, missä työaika joustaa myös työntekijän puolelta. Osasta voi saada hälytyskorvauksen, mutta silloin on pitänyt jo lähteä kotiin ja hälytetään takaisin. Mutta kyllä se haave 8-16 työpäivästä on aikamoinen haave. Jo se, että työpaikat kansainvälistyvät aiheuttaa painetta osallistua palavereihin tuon meidän työajan ulkopuolella. Ruoka- ja kahvitauo pidetään jos ehditään. Mutta erotuksena näihin hoitajiin, me ei valiteta.
Kyllä varmasti valittaisitte jos palkkanne olisi sama kuin hoitajilla ja joutuisitte jatkuvasti tekemään siihen hintaan iltoja, öitä, viikonloppuja, pyhiä....
Mihin hintaan? Kyllä hoitajille maksetaan lisiä illasta, yöstä, viikonlopuista. Silloin se palkka on lähestulkoon sama, kuin päivätyötä tekevällä insinöörillä.
Siis pitääkö piirtää? No jos siis hoitajana saa iltoja, öitä ja viikonloppuja säännöllisesti tekemällä 3000€/kk, se EI ole sama kuin jos insinööri saa pelkästä päivätyöstä 3000€/kk! Näin esimerrkinä! Tällöinhän insinöörillä on vapaa-aikaa kaikki illat ja viikonloput! Suostuisiko tämä insinööri siihen että hänen pitäisikin samalla rahalla uhrata ne vapaat iltansa, yönsä ja viikonloppunsa työlle!? No ei varmasti suostuisi!! JOS hän ylipäätään suostuisi säännöllisesti tällaisia vuoroja tekemään, vaatisi hän ilman muuta että palkan on alettava vähintään numerolla 5...
Eikös sillä hoitajalla ole sitten päivällä ja keskellä viikkoa vapaata, jos muuna aikana tekee töitä? Moni vuorotyötä tekevä hoitaja on sanonut, että tykkää tosi paljon vapaista keskellä viikkoa, kun ne on oikeasti omaa aikaa. Eli ei sitä vapaa-aikaa sen enempää taida olla sillä insinöörilläkään...
Eihän tuossa ole kyse työajan määrästä, vaan työskentelyajankohdasta. Se on totta että jos on vahvasti työpaikkaan sitovassa työssä, niin vuorotyössä on etunsa, koska pääsee arkivapaina hoitamaan asioitaan. Mutta veikkaan että aika moni valitsisi mielellään arkivapaan sijaan joustavat työajat, jolloin myös pääsi hoitamaan asiansa, eikä tarvitsisi olla öisin tai sunnuntaisin töissä.
Se on tutkittu fakta että vuototyö rasittaa elimistöä huomattavasti enemmän, kuin säännöllinen päivätyö. Moni joutuu ikääntyessään lopettamaan vuorotyön terveydellisistä syistä.
Niiden työolot ovat nykyään syvältä. Harva hoitaja pystyy tekemään työnsä itseään tyydyttävällä tavalla. Omantuntonsa ja työmoraalinsa mukaan. Alimitoitus pilaa potilaiden, mutta myös hoitajien olot.
Jotain viitteitä antaa työvoimapula tuilla alalla. Teoriassa ihanteellinen työ, joka käytännössä osoittautuu hel#@#ksi.

On on, ja onhan se kivaa ja käytännöllistä JOSKUS kun on vapaa keskellä viikkoa että ehtii hoitaa asioita virasto-aikaan jne. Mutta kyllä siinä perhe-elämä ja ystävyyssuhteet kärsii ja pahasti kun jatkuvasti joutuu elämään eri rytmissä kuin muut. Lisäksi on jatkuvasti väsynyt kun elämä on täysin rytmitöntä ja toistuvasti yövuorot sekoittavat ”sisäisen kellon”. Ei ole samanarvoista tehdä vuorotyötä 3000€/kk tai päivätyötä 3000€/kk. Miten joku ei tätä ymmärrä?

Se on juurikin näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä huomaa sen kuinka hyvin ihmiset tuntee työoloja oman alansa ulkopuolella. Uskallan väittää, että aina moni esim. niistä tässä keskustelussa verratuista insinööreistä (ainakin niistä kenelle maksetaan enemmän kuin hoitajille) tekee sellaista työtä, missä työaika joustaa myös työntekijän puolelta. Osasta voi saada hälytyskorvauksen, mutta silloin on pitänyt jo lähteä kotiin ja hälytetään takaisin. Mutta kyllä se haave 8-16 työpäivästä on aikamoinen haave. Jo se, että työpaikat kansainvälistyvät aiheuttaa painetta osallistua palavereihin tuon meidän työajan ulkopuolella. Ruoka- ja kahvitauo pidetään jos ehditään. Mutta erotuksena näihin hoitajiin, me ei valiteta.
Tuo on totta että ihmiset tuntee todella huonosti toistensa töitä ja vielä vähemmän arvostavat niitä.
Olen insinööri ja parasta tässä on vapaus. En normaalisti käytä edes herätyskelloa. Voin tulla aamulla likumien puitteissa töihin klo 7-9 ja lähteä iltapäivällä pois klo 15-18. Lounastaukoa voin pitää puolen päivän aikaan 0,5-2h. Ja nämäkin ovat vain firman sääntöjä ja näistäkin voi poiketa jos haluaa tehdä pidemmän päivän ja tunteja sisään tai käyttää päivällä autoa huollossa. Palkka on 4500€, eikä olla vielä lasikatossa, vaan jos vastuu kiinnostaa, niin organisaatiossa on vielä mahdollista nousta ja saada paremmin palkattu tehtävä. Melko vapaasti voin tehdä lisätöitä normaalilla yksinkertaisella tuntipalkalla jos halua. Matkustusajat korvataan ja jos pyydetään tekemään ylitöitä, niin niistä saan prosenttikorvaukset. Toki joskus joutuu yllättäen lähtemään aamulla toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille ratkomaan jotain ongelmaa tai yöllä neuvomaan jotain puhelimessa tai etäyhteydellä, mutta ei tosiaankaan ilman palkkaa.
Ei käy kateeksi vuorotyötä tekevät hoitajat, jolla on hyvin tarkat töihinmenoajat ja töistä poistumisajat, eikä heillä todellakaan ole mahdollisuus piipahtaa asioille kesken päivää. Vuorolisineen palkka jää heillä kuitenkin vähään reiluun kolmeen tonniin ja jos ei ole vuorotyössä, niin alle komeen tonniin. Itselle ainakin ikävintä olisi se että heidän työssään ei juuri ole etenemismahdollisuuksia, eikä voi mainittavasti vaikuttaa työnsä sisältöön. Se on tuota samaa suorittavan tason hoitotyötä koko 40 vuoden työura.Perun puheeni. On niitä näköjään myös erittäin fiksujakin insinöörejä. T. Katkera, kyllästynyt ja väsynyt hoitaja
Tiedätkö mikä insinöörin vaimo on useinmiten ammatiltaan? Sairaanhoitaja.
Johtuu siitä että insinööriopistot ja sairaanhoitajaopistot olivat aikoinaan valtion hallinnoimia oppilaitoksia ja ne oli sijoitettu samoille paikkakunnille. Opiskelijariennoissa insinööriopiskelijat ja sairaanhoitajaopiskelijat usein päätyivät parisuhteisiin. Omakin vaimoni on hoitaja, mutta on kyllä siirtynyt hoitotyöstä muuhun työhän, koska kyllästyi jatkuvaan venymiseen ja huonoihin työoloihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näissä laskuissa huomioidaan aika ne lisät mukaan. ne pitäisi jättää laskusta pois, ei kukaan tee vapaaehtoisesti joulut ja juhannukset yms aina töissä ja öissä.
Peruspalkka, lisiä laskematta, on se mihin pitää puuttua. Vajaat 2500e/kk bruttona, on liian vähän tästä työstä. Erikoissairaanhoidon shTottakai pitää huomioida lisät. Jos jo alalle kouluttautuessaan tietää, että sairaanhoito ei ole ns. virka-aikatyötä, mutta kieltäytyy tekemästä muuta kuin päivävuoroa, pienempi palkka on peiliin katsomisen paikka. Vai oletko sitä mieltä, ambulanssikin pitäisi voida kutsua ja tulipalot sammuttaa vain virka-aikana. Moni työ edellyttää vuorotyön tekemistä.
Sä puhut nyt aivan eri asiasta. Tottakai sen tietää ja hyväksyy että vuoroa on tehtävä. Kyse onkin siitä ettei hoitajan palkkaa lisineen voi verrata jonkun muun säännöllisen päivätyön palkkaan. Jos aletaan vertailemaan palkkoja vuorolisien kanssa, pitää lisät laskea myös muiden alojen palkkoihin! Vaikka sitten kuvitteellisesti mitä saisi JOS tekisi vuoroa, jos kyseessä on ammatti jossa tehdään pelkkää päivätyötä. Päivätyön palkka ei ole vertailukelpoinen vuorotyön palkan kanssa! Raha on tietysti rahaa, tuli sitä tilille mistä syystä vaan, mutta tietenkin on myös työajat tasapäistettävä jos eri alojen tuloja suoraan keskenään verrataan! Varmaan sillä alepan kassallakin voisi olla aika hyvä palkka jos olisi töissä 24/7 aukiolevassa kaupassa ja tekisi siellä säännöllisesti pelkkää yövuoroa, viikonloppuja ja muita pyhiä! Ylitöistä nyt puhumattakaan! Kuka vaan voi nostaa tulojaan tekemällä jatkuvasti ympäripyöreitä päiviä! Kun palkkaa verrataan, sitä pitää verrata samojen lähtökohtien mukaan!
Tosi monessa insinöörin tekemässä työssä työpäivä on paperilla sen 7.5 tuntia, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Ei sitä työajan täytyttyä voi vaan lopettaa työntekoa, vaikka joku tehdas tai vaikka sitten se sairaala seisoo sen takia ettei joku homma toimi. Kyllä sitä insinöörit yms.. päivätyöntekijät joutuvat vähintään viikottain venymään. Eikä näistä useimmin saa mitään kummempaa korvausta, laitetaan saldopankkiin tunti tunnista ja niitä sitten pidetään joskus pois, jos ehtii. Lomatkin menee useilla siihen, että joutuu vähintään puhelimessa tekemään töitä, usein myös enemmänkin. Nämä vähän niin kuin kuuluvat siihen työhön, eikä niistä ihan hirveästi valiteta. Samalla tavalla hoitajat tekevät vuorotyötä, mikä vähän niin kuin kuuluu siihen työnkuvaan. Tekee sitä vuorotyötä aika moni muukin, nykyään jo ne kaupan kassatkin kun isot tavaratalot ovat auki läpi vuoden 24/7.
Tässä ollaan menty ajassa taaksepäin. Tässä kohtaa liittojen pitäisi vetää niin kovia lakkoja päälle ja sakkoja työantajille että loppuu ylitöiden pakotus.
Ihan joka alalla.
Ei ihmisen elämä voi mennä niin että ollaan yli 8h töissä. Elämä kärsii siitä. Arjen perusasiat ei toteudu kun illaksi jää niin vähän aikaa.
Tässä on yksi suurin syy syntyvyyden vähenemiselle.
Toki ne paukapäät jotka haluaa jäädä tekemään ylitöitä, ne jääköön. Siinä ei ole mitään pahaa.
Nykyään meno on vain sellaista että suomalaisilta puuttuu selkärankaa uskaltaa sanoa omalle MESTARILLE että en voi jäädä, kun on muutakin tehtävää työelämän ulkopuolella.
Ei elämä toimi noin että tehdään toisen mieliksi töitä mielinmäärin.
Se ei vain toimi niin.
On kuin Suomi olisi mennyt 100-vuotta taaksepäin kehityksessä.
Työpäivienhän olisi tällä teknologialla pitänyt lyhentyä entisestään neljään tuntiin.
Mitä on käynyt?
Itse teen tuollaista työtä, missä ei tosiaan voi katsoa kelloon, mutta koen sen ammatinvalintakysymyksenä. Se että olen tällaiselle alalla ja tällaiseen työpaikkaan tullut, on minun valinta. Se että minulle maksetaan siitä sitten enemmän kuin säännöllisestä työstä, on se kärsimyksen palkka. Hoitajilla maksetaan vuoro- yms. lisiä, ne ovat samanlainen korvaus siitä "ei-normityöajasta" kun mitä minulla on se kuukausipalkka. Sen takia ilman muuta hoitajienkin ansioihin kuuluu laskea ne lisät, koska muilla ne on leivottuna siihen palkkaan sisälle.
Äläpäs nyt puhu paskaa. Alalla, kuin alalla on työehtosopimuksen mukaiset ns. epämukavan työajan lisät.
Paitsi, jos teet ns. pimeää työtä, mitta sepä on sitten oma häpeäsi
Tästä huomaa sen kuinka hyvin ihmiset tuntee työoloja oman alansa ulkopuolella. Uskallan väittää, että aina moni esim. niistä tässä keskustelussa verratuista insinööreistä (ainakin niistä kenelle maksetaan enemmän kuin hoitajille) tekee sellaista työtä, missä työaika joustaa myös työntekijän puolelta. Osasta voi saada hälytyskorvauksen, mutta silloin on pitänyt jo lähteä kotiin ja hälytetään takaisin. Mutta kyllä se haave 8-16 työpäivästä on aikamoinen haave. Jo se, että työpaikat kansainvälistyvät aiheuttaa painetta osallistua palavereihin tuon meidän työajan ulkopuolella. Ruoka- ja kahvitauo pidetään jos ehditään. Mutta erotuksena näihin hoitajiin, me ei valiteta.
Kyllä varmasti valittaisitte jos palkkanne olisi sama kuin hoitajilla ja joutuisitte jatkuvasti tekemään siihen hintaan iltoja, öitä, viikonloppuja, pyhiä....
Mihin hintaan? Kyllä hoitajille maksetaan lisiä illasta, yöstä, viikonlopuista. Silloin se palkka on lähestulkoon sama, kuin päivätyötä tekevällä insinöörillä.
Siis pitääkö piirtää? No jos siis hoitajana saa iltoja, öitä ja viikonloppuja säännöllisesti tekemällä 3000€/kk, se EI ole sama kuin jos insinööri saa pelkästä päivätyöstä 3000€/kk! Näin esimerrkinä! Tällöinhän insinöörillä on vapaa-aikaa kaikki illat ja viikonloput! Suostuisiko tämä insinööri siihen että hänen pitäisikin samalla rahalla uhrata ne vapaat iltansa, yönsä ja viikonloppunsa työlle!? No ei varmasti suostuisi!! JOS hän ylipäätään suostuisi säännöllisesti tällaisia vuoroja tekemään, vaatisi hän ilman muuta että palkan on alettava vähintään numerolla 5...
Eikös sillä hoitajalla ole sitten päivällä ja keskellä viikkoa vapaata, jos muuna aikana tekee töitä? Moni vuorotyötä tekevä hoitaja on sanonut, että tykkää tosi paljon vapaista keskellä viikkoa, kun ne on oikeasti omaa aikaa. Eli ei sitä vapaa-aikaa sen enempää taida olla sillä insinöörilläkään...
On on, ja onhan se kivaa ja käytännöllistä JOSKUS kun on vapaa keskellä viikkoa että ehtii hoitaa asioita virasto-aikaan jne. Mutta kyllä siinä perhe-elämä ja ystävyyssuhteet kärsii ja pahasti kun jatkuvasti joutuu elämään eri rytmissä kuin muut. Lisäksi on jatkuvasti väsynyt kun elämä on täysin rytmitöntä ja toistuvasti yövuorot sekoittavat ”sisäisen kellon”. Ei ole samanarvoista tehdä vuorotyötä 3000€/kk tai päivätyötä 3000€/kk. Miten joku ei tätä ymmärrä?
Niin ja sen takia teille maksetaan vuortolisää. Mutta se että vertaatte palkkojanne ja työolosuhteitanne siihen insinööriin on ihan naurettavaa.
Sinulla ei ilmeisesti ole mitään käryä että kuinka paljon sairaaloissa on nykyään tekniikkaa?