Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita jotka kärsivät henkisesti koska puoliso lihava?
Ahdistaa
13.01.2020 |
Olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä. 1 lapsi. Talolainaa. Mietin paljon eroa. Kiva talo ja lapsi pidättelee minua vielä. Olemme keskustelleet laihuttamisesta ja erostakin. Puoliso ei halua erota. Kohtelen häntä henkisesti huonosti välillä. Ehkä siksi koska itselläni on paha olla, koska hän on lihava. Ollut alusta asti. Olen voinut henkisesti huonosti jo kauan asian suhteen. Ehkäpä käyttäydyn häntä kohtaan huonosti myös siksi, että hän haluaisi erota minusta. Välillä asia on jäänyt taka-alalle ja elämä on ollut normaalia. Puoliso kyllä yrittää laihuttaa, mutta ei onnistu siinä. Itse olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja tiedän että saisin sirompaa naista kumppaniksi. Ajattelin aina että rakastuisin siroon naiseen, mutta toisin kävi. Nuorena tein valinnan. Järkevä hän on. Syy ehkä miksi olen jatkanut elämää hänen kanssaan näihin päiviin saakka. En silti puhuisi enää rakkaudesta. Arki pyörii jne..Lapsestamme välitän paljon.
Mielipiteitä? Mitähän tässä tekisi?
Kommentit (250)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No outoa kirjoituksessasi oli joka tapauksessa se, että luulet, että ylipainoiset ihmiset ahmivat kaikki herkut kaapeista holtittomasti...
kirjoitit mm: "itse voisi ostaa herkkuja kotiin, koska toinen ei pystyisi sitten hillitemään itseään."
No en varsinaisesti itse luule yhtään mitään. Viittasin tekstilläni siihen kirjoitukseen, johon vastasin. Ja kyllä se varmaan tuntuisi vähän epäkohteliaalta syödä itse kaikkia herkkuja, jos toinen joutuu olemaan ilman. Lähinnä itse ajattelin sitä, että harkkujen näkeminen voi saada aikaan mielitekoja niitä kohtaan (ihan kenellä vaan), ja laihduttavan kohdalla se vaan tekisi hommasta vaikeampaa.
Palstatotuuden mukaan tietysti lihavilla on se kaikkein paras itsekuri ja he syövät vähiten herkkuja. Joo, olkoon sitten niin, se ei muuta minun osaltani mitään. Ei minua haittaa, vaikka hoikka kumppani olisi perso herkuille. Joten ottaisin mieluummin hoikan, jolla on herkkujen suhteen huono itsekuri, kuin lihavan, joka ei koskaan syö herkkuja.
No entäpä hoikka kumppani, joka paheksuisi herkkujasi eikä hyväksyisi niitä kotiin? Olisiko se sitten kivempi? Vai onko ylipäätään niin, että haluat kumppanin, jolle on ok, että välillä herkuttelet kotona ja haluat vältellä ihmistä, jolle tuo ei sopisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ap koskaan aidosti rakastanut kumppaniasi jos kilot syy karsia toinen elämästä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No outoa kirjoituksessasi oli joka tapauksessa se, että luulet, että ylipainoiset ihmiset ahmivat kaikki herkut kaapeista holtittomasti...
kirjoitit mm: "itse voisi ostaa herkkuja kotiin, koska toinen ei pystyisi sitten hillitemään itseään."
No en varsinaisesti itse luule yhtään mitään. Viittasin tekstilläni siihen kirjoitukseen, johon vastasin. Ja kyllä se varmaan tuntuisi vähän epäkohteliaalta syödä itse kaikkia herkkuja, jos toinen joutuu olemaan ilman. Lähinnä itse ajattelin sitä, että harkkujen näkeminen voi saada aikaan mielitekoja niitä kohtaan (ihan kenellä vaan), ja laihduttavan kohdalla se vaan tekisi hommasta vaikeampaa.
Palstatotuuden mukaan tietysti lihavilla on se kaikkein paras itsekuri ja he syövät vähiten herkkuja. Joo, olkoon sitten niin, se ei muuta minun osaltani mitään. Ei minua haittaa, vaikka hoikka kumppani olisi perso herkuille. Joten ottaisin mieluummin hoikan, jolla on herkkujen suhteen huono itsekuri, kuin lihavan, joka ei koskaan syö herkkuja.
No entäpä hoikka kumppani, joka paheksuisi herkkujasi eikä hyväksyisi niitä kotiin? Olisiko se sitten kivempi? Vai onko ylipäätään niin, että haluat kumppanin, jolle on ok, että välillä herkuttelet kotona ja haluat vältellä ihmistä, jolle tuo ei sopisi?
Herkuttelu ei mitään kauhean poikkeuksellista ole, joten ei ole toistaiseksi ollut vaikeuksia löytää ihmistä, joka niitä paheksuisi - ainakaan tässä mittakaavassa mitä itse teen. Enhän minäkään päivittäin tai edes useasti viikossa mitään herkkuja tai mättöä syö... Mutta kysymyksesi on ihan hyvä. Minusta paras vaihtoehto on nimenomaan kumppani, jonka kanssa molemmat hyväksymme toistemme elämäntavat ja olemuksen. En viihtyisi sellaisen kanssa, joka yrittäisi kontrolloida minua, oli sitten kyse siitä saanko syödä suklaapatukan vai saanko vaikka valvoa, kuunnella haluamaani musiikkia, tavata ystäviä, noudattaa haluamaani ruokavaliota, jne. Eli jos joku hoikka kumppani paheksuisi sitä, että ostin vaikka suklaata, niin ei sellainen suhde voisi kovin pitkään toimia. Ehkä jossain ensirakastumisen huumassa saattaisi itse mennä sellaiseen mielenhäiriöön, että jonkin aikaa jaksaisi miellyttää toista, mutta ajan mittaan alkaisi ärsyttää, että toinen vie minulta henkistä tilaa vaatimuksillaan.
Voihan sitä tietty aina elää jonkun kanssa, mutta seksuaaliseen kiihoittumiseen vaaditaan kyllä, että vastakkaisessa osapuolessa on jotain, mistä kiihoittua. Jos ei ole läskifetissiä, niin ei siitä hyllyvästä ihrasta voi kyllä kiihoittua eikä seiso. Joillakin miehillä sellainen fetissi kyllä on, heitä sanotaan feedereiksi.
Vanhempi ikäpolvi ei enää niin välitä asiasta, kun lapset on tehty yms. Sen sijaan meille nuoremmille asialla on merkitystä. En käsitä miten joku voi 30-vuotiaana näyttää 60 vee mummolta kun pitäisi näyttää 30 vee mimmiltä.
M34
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä tietty aina elää jonkun kanssa, mutta seksuaaliseen kiihoittumiseen vaaditaan kyllä, että vastakkaisessa osapuolessa on jotain, mistä kiihoittua. Jos ei ole läskifetissiä, niin ei siitä hyllyvästä ihrasta voi kyllä kiihoittua eikä seiso. Joillakin miehillä sellainen fetissi kyllä on, heitä sanotaan feedereiksi.
Vanhempi ikäpolvi ei enää niin välitä asiasta, kun lapset on tehty yms. Sen sijaan meille nuoremmille asialla on merkitystä. En käsitä miten joku voi 30-vuotiaana näyttää 60 vee mummolta kun pitäisi näyttää 30 vee mimmiltä.
M34
Jos nyt joku oikeasti näyttää 60 vee mummolta niin ehkä teidän elämä ja kokemukset eroaa niin paljon toisistaan, ettei teillä olisi mitään yhteistä kosketuspintaa muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sitten se on sinun oma valinta. mutta sä rajottasit herkuillas sen ylipainosen kumppanis elämää, koska onko reilua, että erilainen elämäntyyli, jos asuu yhdessä?
En näe syytä, miksi yhdessä asuvilla ei voisi olla erilainen elämäntyyli. Ei kaikessa tarvitse ihan samanlainen olla. Mutta toki jätän suosiolla väliin ylipainoiset kumppanit, niin enpä sitten myöskään vahingossa rajoittaisi heidän elämäänsä.
onhan se tietyllä tavalla vaikeaa ja surullista, jos ei voi mitään aterioita yhessä syyä ja viettää aikaa ruuan parissa, koska toinen syö pitzaa ja toinen salaattia. tämähän voi olla myös ihan normipainosten elämässä. ite kärsin suhteessa, jossa aina omat ruuat ja ikinä ei kokattu yhessä yms, ei edes kerran kuukaudessa. ja asuttiin tosiaan yhessä. mielummin olen ihmisen kanssa yhdessä, joka haluaa jakaa tapani ruokailuun, kuin semmosen, jota ei kiinnosta samanlainen ruokailutyyli. en kestänyt sitä, että itseä kiinnostaa syyä terveellisesti ja toinen mässää roskaruokaa. tietenkin ei ollut ainut syy eroon, mutta kyllä se meidän yhteyttä vähensi, koska niin eri näkemys kumminkin tosi tärkeeseen asiaan, eli terveellisyyteen.
mutta sehän on täysin oma mieltymys, onko se tärkeä osa suhdetta vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä tietty aina elää jonkun kanssa, mutta seksuaaliseen kiihoittumiseen vaaditaan kyllä, että vastakkaisessa osapuolessa on jotain, mistä kiihoittua. Jos ei ole läskifetissiä, niin ei siitä hyllyvästä ihrasta voi kyllä kiihoittua eikä seiso. Joillakin miehillä sellainen fetissi kyllä on, heitä sanotaan feedereiksi.
Vanhempi ikäpolvi ei enää niin välitä asiasta, kun lapset on tehty yms. Sen sijaan meille nuoremmille asialla on merkitystä. En käsitä miten joku voi 30-vuotiaana näyttää 60 vee mummolta kun pitäisi näyttää 30 vee mimmiltä.
eli jos on laiha ja lihava yhessä, niin toisella on läskifetissi. entä sit, onko sillä lihavalla laihafetissi?
M34
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
onhan se tietyllä tavalla vaikeaa ja surullista, jos ei voi mitään aterioita yhessä syyä ja viettää aikaa ruuan parissa, koska toinen syö pitzaa ja toinen salaattia. tämähän voi olla myös ihan normipainosten elämässä. ite kärsin suhteessa, jossa aina omat ruuat ja ikinä ei kokattu yhessä yms, ei edes kerran kuukaudessa. ja asuttiin tosiaan yhessä. mielummin olen ihmisen kanssa yhdessä, joka haluaa jakaa tapani ruokailuun, kuin semmosen, jota ei kiinnosta samanlainen ruokailutyyli. en kestänyt sitä, että itseä kiinnostaa syyä terveellisesti ja toinen mässää roskaruokaa. tietenkin ei ollut ainut syy eroon, mutta kyllä se meidän yhteyttä vähensi, koska niin eri näkemys kumminkin tosi tärkeeseen asiaan, eli terveellisyyteen.
mutta sehän on täysin oma mieltymys, onko se tärkeä osa suhdetta vai ei.
Kieltämättä tuo kuulostaa hankalalta, koska luulisi, että se pitsansyöjäkin voisi joskus syödä salaattia. Olen itse kasvissyöjä, ja kyllä minuakin häiritsisi jos toinen söisi lihaa. Itse mietin sitä erilaisia elämäntyylejä siltä osin, että jos ne ovat sovitettavissa yhteen, niin eivät haittaa. Mutta joskus lian erilaiset elämäntyylit voivat tosiaan olla ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onhan se tietyllä tavalla vaikeaa ja surullista, jos ei voi mitään aterioita yhessä syyä ja viettää aikaa ruuan parissa, koska toinen syö pitzaa ja toinen salaattia. tämähän voi olla myös ihan normipainosten elämässä. ite kärsin suhteessa, jossa aina omat ruuat ja ikinä ei kokattu yhessä yms, ei edes kerran kuukaudessa. ja asuttiin tosiaan yhessä. mielummin olen ihmisen kanssa yhdessä, joka haluaa jakaa tapani ruokailuun, kuin semmosen, jota ei kiinnosta samanlainen ruokailutyyli. en kestänyt sitä, että itseä kiinnostaa syyä terveellisesti ja toinen mässää roskaruokaa. tietenkin ei ollut ainut syy eroon, mutta kyllä se meidän yhteyttä vähensi, koska niin eri näkemys kumminkin tosi tärkeeseen asiaan, eli terveellisyyteen.
mutta sehän on täysin oma mieltymys, onko se tärkeä osa suhdetta vai ei.Kieltämättä tuo kuulostaa hankalalta, koska luulisi, että se pitsansyöjäkin voisi joskus syödä salaattia. Olen itse kasvissyöjä, ja kyllä minuakin häiritsisi jos toinen söisi lihaa. Itse mietin sitä erilaisia elämäntyylejä siltä osin, että jos ne ovat sovitettavissa yhteen, niin eivät haittaa. Mutta joskus lian erilaiset elämäntyylit voivat tosiaan olla ongelma.
Ja sekin vielä, että ihmiset vaihtavat ruokavalioita. Sinusta voi tulla vielä vegaani tai sitten syystä tai toisesta palaat sekasyöjäksi ja sitten sinun pitäisi hyväksyä edelleen kumppani tai kumppanin sinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja sekin vielä, että ihmiset vaihtavat ruokavalioita. Sinusta voi tulla vielä vegaani tai sitten syystä tai toisesta palaat sekasyöjäksi ja sitten sinun pitäisi hyväksyä edelleen kumppani tai kumppanin sinut.
Sekasyöjäksi tuskin ryhdyn enää. Olen ollut kasvissyöjä jotain 25 vuotta. Mutta vegaaniruokavaliota kohti olen kyllä vähän kulkemassa, joten pidän hyvin todennäköisenä, että minusta tuleekin vegaani (tai ainakin sellainen kasvissyöjä, joka syö lähes pelkästään vegaanisesti, mutta joskus matkoilla tai kylässä, jos vegaanivaihtoehtoa ei vaan ole, voin syödä niitä taviskasvisjuttuja). Jos joku ei hyväksyisi vegaaniruokavaliota, niin silloin hän olisi kyllä elämänarvoiltaan minulle sopimaton ihminen - olisi jo nyt, vaikka en vegaani olekaan. Koska en oikein ymmärrä, mikä voisi olla kasvissyöjän näkökulmasta ymmärrettävä syy vastustaa vegaaniutta. Eihän sitä ole syytä vastustaa kuin periaatteen vuoksi, ja sellaiset periaatteet taitavat jo nyt olla ristiriidassa oman arvomaailmani kanssa.
Näissä on kuitenkin usein kysymys ihan peruselämänarvoista. Ei ole kyse vain ruuasta tai siitä, onko arki sujuvaa, kun on eri ruuat. Sekasyöjällä ja vegaanilla on yleensä täysin erilaiset elämänarvot, joten jos suhde tuohon kaatuu, niin ei syynä ole ruoka, vaan erilaiset arvomaailmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onhan se tietyllä tavalla vaikeaa ja surullista, jos ei voi mitään aterioita yhessä syyä ja viettää aikaa ruuan parissa, koska toinen syö pitzaa ja toinen salaattia. tämähän voi olla myös ihan normipainosten elämässä. ite kärsin suhteessa, jossa aina omat ruuat ja ikinä ei kokattu yhessä yms, ei edes kerran kuukaudessa. ja asuttiin tosiaan yhessä. mielummin olen ihmisen kanssa yhdessä, joka haluaa jakaa tapani ruokailuun, kuin semmosen, jota ei kiinnosta samanlainen ruokailutyyli. en kestänyt sitä, että itseä kiinnostaa syyä terveellisesti ja toinen mässää roskaruokaa. tietenkin ei ollut ainut syy eroon, mutta kyllä se meidän yhteyttä vähensi, koska niin eri näkemys kumminkin tosi tärkeeseen asiaan, eli terveellisyyteen.
mutta sehän on täysin oma mieltymys, onko se tärkeä osa suhdetta vai ei.Kieltämättä tuo kuulostaa hankalalta, koska luulisi, että se pitsansyöjäkin voisi joskus syödä salaattia. Olen itse kasvissyöjä, ja kyllä minuakin häiritsisi jos toinen söisi lihaa. Itse mietin sitä erilaisia elämäntyylejä siltä osin, että jos ne ovat sovitettavissa yhteen, niin eivät haittaa. Mutta joskus lian erilaiset elämäntyylit voivat tosiaan olla ongelma.
Ja sekin vielä, että ihmiset vaihtavat ruokavalioita. Sinusta voi tulla vielä vegaani tai sitten syystä tai toisesta palaat sekasyöjäksi ja sitten sinun pitäisi hyväksyä edelleen kumppani tai kumppanin sinut.
mut tässäkin tulee se, että aika moni vegaani mahtuu tiettyyn muottiin moraaleiltaan ja mitä haluavat elämältä. sillon tuskin perus lihansyöjä, vanhanaikanen ihminen sopii hänelle muutenkaan. näin yleistäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus voi kadota kilojen myötä, jos on ikinä rakkautta ollutkaan. Mutta ei se rakkaus myöskään tule laihduttamisen myötä takaisin, eli tuon voi unohtaa. Et sinä tule yhtäkkiä rakastamaan toista jos hän laihduttaa tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus voi kadota kilojen myötä, jos on ikinä rakkautta ollutkaan. Mutta ei se rakkaus myöskään tule laihduttamisen myötä takaisin, eli tuon voi unohtaa. Et sinä tule yhtäkkiä rakastamaan toista jos hän laihduttaa tarpeeksi.
entä jos kumppani on aina ollut lihava?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus voi kadota kilojen myötä, jos on ikinä rakkautta ollutkaan. Mutta ei se rakkaus myöskään tule laihduttamisen myötä takaisin, eli tuon voi unohtaa. Et sinä tule yhtäkkiä rakastamaan toista jos hän laihduttaa tarpeeksi.
Ja miksi laihtunutta kiinnostaisi saada uudelleen osakseen huonoksi osoittautuneen kumppanin rakkaus. Hän haluaa jonkun luotettevamman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus voi kadota kilojen myötä, jos on ikinä rakkautta ollutkaan. Mutta ei se rakkaus myöskään tule laihduttamisen myötä takaisin, eli tuon voi unohtaa. Et sinä tule yhtäkkiä rakastamaan toista jos hän laihduttaa tarpeeksi.
entä jos kumppani on aina ollut lihava?
Tyytymättömän osapuolen on syytä tutkia itseään ja asennettaan ja kasvaa aikuiseksi!
Miksi juuri lihavuus on se ominaisuus, mikä pitäisi aina mukisematta hyväksyä? Miksi juuri sen ominaisuuden osalta ei saisi ajatella, että se on kumppanissa turn off tai este suhteelle? Minäkin sain haukut kavereilta, kun nettideittailua kokeillessani sanoin, etten lähde edes treffeille ylipainoisen kanssa. Olen kuulemma "pinnallinen". Kuitenkaan kukaan ei olisi sanonut samaa, jos olisin sanonut, etten kiinnostu naisesta jolla on silikonirinnat tai täytetyt huulet, tai vaikka miehestä jolla on natsilook. Miksi juuri ylipainon pitäisi olla ihan ok?
Vierailija kirjoitti:
Tyytymättömän osapuolen on syytä tutkia itseään ja asennettaan ja kasvaa aikuiseksi!
Tarkoittaako aikuiseksi kasvaminen sitä, että lihavuus on ok, vai tarkoittaako se sitä, että jos huomaa tehneensä omalta kannaltaan väärän kumppanivalinnan, niin tyytyy vain osaansa? Vai mitä se tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri lihavuus on se ominaisuus, mikä pitäisi aina mukisematta hyväksyä? Miksi juuri sen ominaisuuden osalta ei saisi ajatella, että se on kumppanissa turn off tai este suhteelle? Minäkin sain haukut kavereilta, kun nettideittailua kokeillessani sanoin, etten lähde edes treffeille ylipainoisen kanssa. Olen kuulemma "pinnallinen". Kuitenkaan kukaan ei olisi sanonut samaa, jos olisin sanonut, etten kiinnostu naisesta jolla on silikonirinnat tai täytetyt huulet, tai vaikka miehestä jolla on natsilook. Miksi juuri ylipainon pitäisi olla ihan ok?
Ei sen täydy olla ok. Ja kyllä voisin sanoa täytetyistä huulista tai natsilookista.
Mutta ap on itse mennyt lihavan kanssa yhteen. Saa toki tulla katumapäälle, mutta ap vaan on ja valittaa ja pilaa kaikkien elämän.
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri lihavuus on se ominaisuus, mikä pitäisi aina mukisematta hyväksyä? Miksi juuri sen ominaisuuden osalta ei saisi ajatella, että se on kumppanissa turn off tai este suhteelle? Minäkin sain haukut kavereilta, kun nettideittailua kokeillessani sanoin, etten lähde edes treffeille ylipainoisen kanssa. Olen kuulemma "pinnallinen". Kuitenkaan kukaan ei olisi sanonut samaa, jos olisin sanonut, etten kiinnostu naisesta jolla on silikonirinnat tai täytetyt huulet, tai vaikka miehestä jolla on natsilook. Miksi juuri ylipainon pitäisi olla ihan ok?
ei sen tartte olla okei, mutta turha on valittaa jos on jo mennyt ylipainosen kaa naimisiin.
Niin, minä olin se, johon viittaat. Niin, en haluakaan. Koska en syö herkkuja usein ja olen normaalipainon alarajoilla, katson kyllä että voin halutessani joskus herkutella. En halua luopua siitä, siinä olet oikeassa. Miksi pitäisi?