Onko täällä muita jotka kärsivät henkisesti koska puoliso lihava?

Leikitään että tilanne on totta:

Ap on mennyt yksiin naisen kanssa, joka kelpasi kun ap ei parempaakaan saanut.

Nyt hän on kyllästynyt.

Ahdistumisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Ap pähkäilee viittiskö erota. Mutta ikävän hankalalta sekin tuntuu kun on lapsi ja kaikki.

Rakkauden kanssa stoorilla ei ole mitään tekemistä.

Ap rehentelee, että saa hän paremmankin🙄

Vierailija kirjoitti:

Täällä ilmeisesti useat jotka kommentoi ovat itsekin lihavia. Ihme puolustelua. Lihavuudessa ei todellakaan ole mitään kaunista ja se on epäterveellistäkin. Vähä valoja päälle. Ymmärrän aloittajaa, muuta neuvoa ei ole antaa kuin että etsi sirompi nainen.

Kannattaa kuule jo ottaessaan tehdä tuo valinta, niin ei tarvitse nyt itkeä. Oma vika. Voi voi. Siksi te üliuuiliiii miehet ette koskaan löydä näistä, kun naiset eivät ole niin tyhmiä kuin te: pllunhimossa otetaan eka joka saadaan kiinni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtekää puolison kanssa yhdessä salille, lenkille tai uimahalliin.

Monelle liikakikoisa kärsiville on suuri kynnys lähteä yksin liikunnan pariin. 

Ei ole puolison tehtävä hoitaa toisen painonhallintaa. Ihan samoin kuin ei esim. toimia toisen terapeuttina. Jokainen on vastuussa itsestään! Tukea ja kannustusta toki voi ja pitää antaa.

eli se normaalipainonen voi ostaa kotiin pitzaa ja suklaata ja maata sohvalla ja samalla pakottaa kumppanin syömään salaattia ja lähtemään lenkille?

Miten ihmeessä tulkitset tukemisen ja kannustamisen noin?

Mutta periaatteessa kyllä, normaalipainoinen voi syödä usein enemmän kuin se, joka yrittää laihduttaa. Jos sitä, joka laihduttaa tämä häiritsee, voidaan sopia pelisäännöistä. Toisaalta, vaikka kotona olisikin suklaata, pitäisi normaalin ihmisen pystyä olla syömättä sitä, varsinkin jos se on jonkun toisen. Voihan sitä ajatella, että se on tarkoitettu lapsen synttäreille.

Olen kyllä itse huomannut, miten kannustaminen niin helposti käännetään "kontrolloinniksi" ja "kyttäämiseksi". Ei minua vaimon muutama liikakilo haittaa, mutta en haluaisi myöskään katsella sellaista mutrunaamaa. Eikä kyllä hidaskaan lihominen ole terveellistä, jos jatkuu vuodesta toiseen.

millä tavalla on okei, että kaapissa on suklaata, jos kotona on ihminen jolle se on ongelma. yhdessähän sitä pitäisi elää ja kumppanien tukea toisiaan. huomioi, että harva ylipainoinen on ”normaali ihminen” ruokailun suhteen ja tällöin houkutus kaapissa olevaan suklaaseen on valtava, etenkin kun ei ole vielä vierrottunut herkuista ja roskaruuasta.

jos kumppanin ylipaino häiritsee, on turha inistä siitä ja samalla roudata epäterveellistä ruokaa kotiin, koska se saa vain sen toisen himoitsemaan niitä enemmän ja tällöin elämänmuutos ei onnistu. tuskin tupakoijakaan lopettaa tupakan polttamista jos toinen vieressä koko ajan sauhuttelee.

Älä viitsi nyt! Sen verran pitää ihmisellä itsekuria olla, ettei toisten ruokia (tai mitään muutakaan) varasta. Meillä jo pienet lapsetkin tietää olla ottamatta ilman lupaa herkkuja kaapista. On se kumma jos aikuisella ihmisellä on noin pakonomainen tarve varastaa. Varmaan koko maailman tulee ilmeisesti olla tarjoamatta tai syömättä mitään... huoh! Pää pois omasta perseestä. Kyllä pystyy olemaan syömättä tai sitten terapiaan mars!

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon tulisi näitä eroja ihan puolin ja toisin jos painonnousun takia erotaan....Ollaan nimittäin lihava kansa, sekä miehissä, että naisissa

Eihän se velvoita ketään muuta eroamaan, vaikka joku haluaisikin siitä syystä erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

millä tavalla on okei, että kaapissa on suklaata, jos kotona on ihminen jolle se on ongelma. yhdessähän sitä pitäisi elää ja kumppanien tukea toisiaan. huomioi, että harva ylipainoinen on ”normaali ihminen” ruokailun suhteen ja tällöin houkutus kaapissa olevaan suklaaseen on valtava, etenkin kun ei ole vielä vierrottunut herkuista ja roskaruuasta.

jos kumppanin ylipaino häiritsee, on turha inistä siitä ja samalla roudata epäterveellistä ruokaa kotiin, koska se saa vain sen toisen himoitsemaan niitä enemmän ja tällöin elämänmuutos ei onnistu. tuskin tupakoijakaan lopettaa tupakan polttamista jos toinen vieressä koko ajan sauhuttelee.

Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi en haluaisi ikinä olla ylipainoisen kanssa. Ärsyttäisi tosi paljon se, että en esim. itse voisi ostaa herkkuja kotiin, koska toinen ei pystyisi sitten hillitemään itseään, tai joutuisin itsekin syömään aina kuin olisin dieetillä, ettei toiselle tule paha mieli. Olen itse normaalipainoinen ja normaalipainon alarajoilla. En syö herkkuja mitenkään jatkuvasti, mutta silloin tällöin kyllä. Ja tykkään vieläpä usein ostaa matkoilta tai muualta vähän erikoisempia herkkuja kotiin. Ylipainoisen kumppanina joutuisin syömään salaa lähikaupan karkkeja tai vaihtoehtoisesti piilottelemaan tuliaisherkkuja. Ja jos sattuisi tekemään mieli pitsaa, pitäisi vaan syödä jotain muuta. Eli itse pitäisi kyllä tukea toista, mutta samaan aikaan sen toisen läsnäolo vaan rajoittaisi omaa elämääni.

Joo, no ei kannata yleistää. Ei kaikki ylipainoiset ole tuollaisia. Jotkut haluaa vaan luoda stereotypiaa siitä, ettei ylipainoinen kykene hillitsemään itseään ja syö kaiken mitä näkee/tietää olevan kaapissa ja että olisi bormaalipainoisen elämäntehtävä muuttaa koko elämänsä niin, että kaikki pyörii tämän puolison tukemisen ympärillä (mikä voi käytännössä tarkoittaa tämä tukeminen ihan mitä tahansa oikkuja vaan) Meillä hoikka vetää kaiken herkun napaansa ja ylipainoinen ei. Sama siskon perheessä.

Liikalihavuus johtuu ruoka-addiktiosta. Mutta on ainoa riippuvuussairaus, joka katsotaan ihmisen oikeudeksi, eikä puolisolla tai perheellä saa olla mitään valitettavaa asian suhteen. Ylipaino on yhteydessä lukemattomiin sairauksiin ja vaikuttaa ihmisen kaikkeen toimintakykyyn. Ja silti tolkuton syöminen katsotaan henkilökohtaiseksi asiaksi ja etuoikeudeksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otappa ap ero. Jos kohtelette puolisoasi kuten sanot, myös sekin haluaa oikeasti erota.

Ehkä myös laihtuu itsestään eron jälkeen.

Niin muuten laihtuukin, ja puhkeaa muutenkin ns "kukkaan", kun ensin pääsee riippakivestä, eli ap:stä eroon. Olen nähnyt monta kertaa tämän. Miehille taas käy päinvastoin eron jälkeen- ne rupsahtaa entisestään...mm pallomaha kasvaa monelle ja kalja ja kebab alkaa maistamaan, kun huolto loppuu

Siinäpä sitä lasta sitten vuoroviikoilla hoidetaan.....omat menot ja harrastukset voit unohtaa niiltä viikolta ja yöunet(pieni lapsi.

No mutta, enpä ihmettele yhtään, että mies jättää kun nainen lihoo, jättäähän ne kun nainen sairastuu. Miehet nyt vaan on niin itsekeskeisiä, itsekkäitä ja pinnallisia. Ne voi jättää lapsetkin taakseen ilman minkäänlaisia omantunnontuskia. Huihai

Joo.

Pari oli seurustellut 15 vuotta. Olivat kuin paita ja peppu. Nainen sairastui ms-tautiin.

Mies häipyi saman tien taakseen katsomatta

Että semmosta rakkautta.

No sinä et ulkopuolisena voi toisten parisuhteesta sanoa yhtään mitään. Todennäköisesti sulla on vaan sen katkeran osapuolen tarina, joka tuskin vastaa murto-osaltakaan totuutta.

"Kohtelen häntä henkisesti huonosti välillä. Ehkä siksi koska itselläni on paha olla, koska hän on lihava. Ollut alusta asti."

AP hei, kerrot että teillä on kiva talo ja lapsi. Vaimosi on ollut lihava aluista asti, jo silloinkin kun häneen rakastuit. Kyllä nyt taitaa olla kyse oikeastaan jostain muusta kuin lihavuudesta? Miksi sinulla oikeastaan on paha olla?

Pohdi asioita vielä syvemmin, jos löytäisit vastauksen, mistä oikeastaan onkaan kysymys omassa tyytymättömyydessäsi. Mieti, millaisia asioita toivot elämääsi? Voiko niitä muutoksia tehdä ilman eroa? (esim.uusi harrastus ja uusia tuttavaaksia, matkustaminen, jne.) Mitä muutoksia ero mahdollistaisi? Mieti myös mitä sinulla jo nyt on. Jokapäiväisiä asioita helposti erehtyy pitämään itsestäänselvyksinä. Mitä menettäisit erotessasi? Kuinka arkesi ja elämäsi muuttuisi?

On vaimoa kohtaan todella epäreilua ottaa hänen lihavuutensa tikunnokkaan nyt vuosien jälkeen. En todella edes usko, että siitä on pohjimmiltaan kysymys. On myös epäreilua kohdella vaimoasi ikävästi tämän takia ja siksi, että toivoisit hänen sitten haluavan eron. On myös vähän raukamaista koittaa sysätä eröpäätöstä tuolla tavalla hänelle. Kaipaat ilmiselvästi jotakin muutosta, mieti, mitä itse voisit tehdä asioiden eteen sen sijaan että syytät vaimon lihavuutta tyytymättömyydestäsi.

Eroa, jos niin näet parhaaksi, mutta kohtele lapsesi äitiä kunnioittavasti, ja huomioi kaikessa lapsesi etu, päätit sitten niin tai näin. Käytännön asiat ovat yleensä kyllä järjestettävissä, tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan puoliso on ollut paksu ihan alusta lähtien. Saako silloin yhtäkkiä kyllästyä ja aloittaa vttuilun?

Vittuilu on tietysti asiatonta aina ja huonoa kommunikointia. Mutta eipä kai kyllästymistä kieltäääkään voi, ja minkäs sille mahtaa jos kyllästyy. Joten saa kyllästyä. Tietysti on outoa, miksi alunperin mennyt yhteen lihavan kanssa, mutta ilmeisesti ei sitten muitakaan saanut, tai sitten jossain alkuinnostuksessa kuvitteli, ettei lihavuus haittaa - ja nyt sitten on tajunnut, että haittaakin. Eihän tuollainen mielenmuutos kivaa ole, mutta kyllä se ihan sallittua on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan puoliso on ollut paksu ihan alusta lähtien. Saako silloin yhtäkkiä kyllästyä ja aloittaa vttuilun?

Vittuilu on tietysti asiatonta aina ja huonoa kommunikointia. Mutta eipä kai kyllästymistä kieltäääkään voi, ja minkäs sille mahtaa jos kyllästyy. Joten saa kyllästyä. Tietysti on outoa, miksi alunperin mennyt yhteen lihavan kanssa, mutta ilmeisesti ei sitten muitakaan saanut, tai sitten jossain alkuinnostuksessa kuvitteli, ettei lihavuus haittaa - ja nyt sitten on tajunnut, että haittaakin. Eihän tuollainen mielenmuutos kivaa ole, mutta kyllä se ihan sallittua on.

"Olimme nuoria. Asia ei silloin vaivannut paljoakaan. Ajattelin että kun kuntoilemme niin hän hoikistuu. Hän oli järkevän oloinen ja seksi oli hyvää.

-Ap"

Ap ajatteli, että vaimo muuttuu. Ja kun se ei muuttunutkaan, niin voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

millä tavalla on okei, että kaapissa on suklaata, jos kotona on ihminen jolle se on ongelma. yhdessähän sitä pitäisi elää ja kumppanien tukea toisiaan. huomioi, että harva ylipainoinen on ”normaali ihminen” ruokailun suhteen ja tällöin houkutus kaapissa olevaan suklaaseen on valtava, etenkin kun ei ole vielä vierrottunut herkuista ja roskaruuasta.

jos kumppanin ylipaino häiritsee, on turha inistä siitä ja samalla roudata epäterveellistä ruokaa kotiin, koska se saa vain sen toisen himoitsemaan niitä enemmän ja tällöin elämänmuutos ei onnistu. tuskin tupakoijakaan lopettaa tupakan polttamista jos toinen vieressä koko ajan sauhuttelee.

Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi en haluaisi ikinä olla ylipainoisen kanssa. Ärsyttäisi tosi paljon se, että en esim. itse voisi ostaa herkkuja kotiin, koska toinen ei pystyisi sitten hillitemään itseään, tai joutuisin itsekin syömään aina kuin olisin dieetillä, ettei toiselle tule paha mieli. Olen itse normaalipainoinen ja normaalipainon alarajoilla. En syö herkkuja mitenkään jatkuvasti, mutta silloin tällöin kyllä. Ja tykkään vieläpä usein ostaa matkoilta tai muualta vähän erikoisempia herkkuja kotiin. Ylipainoisen kumppanina joutuisin syömään salaa lähikaupan karkkeja tai vaihtoehtoisesti piilottelemaan tuliaisherkkuja. Ja jos sattuisi tekemään mieli pitsaa, pitäisi vaan syödä jotain muuta. Eli itse pitäisi kyllä tukea toista, mutta samaan aikaan sen toisen läsnäolo vaan rajoittaisi omaa elämääni.

Tarkoitat varmaan siis LAIHDUTTAVAN kanssa...Ongelmaa ei tietenkään ole, jos taloudessa kukaan ei laihduta (vaikka ylipainoa löytyisikin). Usein myös ne, jotka laihduttavat, eivät vaadi muita muuttamaan vakiintuneita tapojaan, varsinkin jos kotiin tuotavat herkuttelukin on satunnaista. Itse vain jättävät ehkäpä nämä herkut usemmin väliin, vaikka kyllä laihduttajakin voi silloin tällöin herkutella.

Minua ahdistaa myös lihava puoliso. En kestä sen läskejä. Seksihalut menneet sitä kohtaan täysin.

Ostan synttärilahjaksi sille painonvartijoiden jäsenyyden.

Ja jälleen tätä samaa p*skaa verhoiltuna eri muotoon. Ei vttu r*tardi LOPETA JO.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtekää puolison kanssa yhdessä salille, lenkille tai uimahalliin.

Monelle liikakikoisa kärsiville on suuri kynnys lähteä yksin liikunnan pariin. 

Ei ole puolison tehtävä hoitaa toisen painonhallintaa. Ihan samoin kuin ei esim. toimia toisen terapeuttina. Jokainen on vastuussa itsestään! Tukea ja kannustusta toki voi ja pitää antaa.

eli se normaalipainonen voi ostaa kotiin pitzaa ja suklaata ja maata sohvalla ja samalla pakottaa kumppanin syömään salaattia ja lähtemään lenkille?

Miten ihmeessä tulkitset tukemisen ja kannustamisen noin?

Mutta periaatteessa kyllä, normaalipainoinen voi syödä usein enemmän kuin se, joka yrittää laihduttaa. Jos sitä, joka laihduttaa tämä häiritsee, voidaan sopia pelisäännöistä. Toisaalta, vaikka kotona olisikin suklaata, pitäisi normaalin ihmisen pystyä olla syömättä sitä, varsinkin jos se on jonkun toisen. Voihan sitä ajatella, että se on tarkoitettu lapsen synttäreille.

Olen kyllä itse huomannut, miten kannustaminen niin helposti käännetään "kontrolloinniksi" ja "kyttäämiseksi". Ei minua vaimon muutama liikakilo haittaa, mutta en haluaisi myöskään katsella sellaista mutrunaamaa. Eikä kyllä hidaskaan lihominen ole terveellistä, jos jatkuu vuodesta toiseen.

millä tavalla on okei, että kaapissa on suklaata, jos kotona on ihminen jolle se on ongelma. yhdessähän sitä pitäisi elää ja kumppanien tukea toisiaan. huomioi, että harva ylipainoinen on ”normaali ihminen” ruokailun suhteen ja tällöin houkutus kaapissa olevaan suklaaseen on valtava, etenkin kun ei ole vielä vierrottunut herkuista ja roskaruuasta.

jos kumppanin ylipaino häiritsee, on turha inistä siitä ja samalla roudata epäterveellistä ruokaa kotiin, koska se saa vain sen toisen himoitsemaan niitä enemmän ja tällöin elämänmuutos ei onnistu. tuskin tupakoijakaan lopettaa tupakan polttamista jos toinen vieressä koko ajan sauhuttelee.

Kirjoitinkin tuossa, että pitää sopia pelisäännöistä. Jos herkuttelu on tosiaan niin patologista, ettei kotona voi olla suklaata, niin sitten sitä ei tietenkään voi olla. Tosin siinä tapauksessa ehkä pitäisi myös sopia kaupassakäymisestä, onko rahaa mukana (ettei poikkea kiskalle) jne. jne.

Itse ainakin kysyn aina, onko ok, jos ostan esim. karkkia itselle ja lapsille? Siihen pitäisi minun mielestäni oikeustoimikelpoisen henkilön pystyä vastaamaan rehellisesti. Ja kääntäen, jos minulle tulee sipsipussista huono olo ja omatunto, en syytä sipsipussien tuojaa, vaan itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtekää puolison kanssa yhdessä salille, lenkille tai uimahalliin.

Monelle liikakikoisa kärsiville on suuri kynnys lähteä yksin liikunnan pariin. 

Ei ole puolison tehtävä hoitaa toisen painonhallintaa. Ihan samoin kuin ei esim. toimia toisen terapeuttina. Jokainen on vastuussa itsestään! Tukea ja kannustusta toki voi ja pitää antaa.

eli se normaalipainonen voi ostaa kotiin pitzaa ja suklaata ja maata sohvalla ja samalla pakottaa kumppanin syömään salaattia ja lähtemään lenkille?

Miten ihmeessä tulkitset tukemisen ja kannustamisen noin?

Mutta periaatteessa kyllä, normaalipainoinen voi syödä usein enemmän kuin se, joka yrittää laihduttaa. Jos sitä, joka laihduttaa tämä häiritsee, voidaan sopia pelisäännöistä. Toisaalta, vaikka kotona olisikin suklaata, pitäisi normaalin ihmisen pystyä olla syömättä sitä, varsinkin jos se on jonkun toisen. Voihan sitä ajatella, että se on tarkoitettu lapsen synttäreille.

Olen kyllä itse huomannut, miten kannustaminen niin helposti käännetään "kontrolloinniksi" ja "kyttäämiseksi". Ei minua vaimon muutama liikakilo haittaa, mutta en haluaisi myöskään katsella sellaista mutrunaamaa. Eikä kyllä hidaskaan lihominen ole terveellistä, jos jatkuu vuodesta toiseen.

millä tavalla on okei, että kaapissa on suklaata, jos kotona on ihminen jolle se on ongelma. yhdessähän sitä pitäisi elää ja kumppanien tukea toisiaan. huomioi, että harva ylipainoinen on ”normaali ihminen” ruokailun suhteen ja tällöin houkutus kaapissa olevaan suklaaseen on valtava, etenkin kun ei ole vielä vierrottunut herkuista ja roskaruuasta.

jos kumppanin ylipaino häiritsee, on turha inistä siitä ja samalla roudata epäterveellistä ruokaa kotiin, koska se saa vain sen toisen himoitsemaan niitä enemmän ja tällöin elämänmuutos ei onnistu. tuskin tupakoijakaan lopettaa tupakan polttamista jos toinen vieressä koko ajan sauhuttelee.

Älä viitsi nyt! Sen verran pitää ihmisellä itsekuria olla, ettei toisten ruokia (tai mitään muutakaan) varasta. Meillä jo pienet lapsetkin tietää olla ottamatta ilman lupaa herkkuja kaapista. On se kumma jos aikuisella ihmisellä on noin pakonomainen tarve varastaa. Varmaan koko maailman tulee ilmeisesti olla tarjoamatta tai syömättä mitään... huoh! Pää pois omasta perseestä. Kyllä pystyy olemaan syömättä tai sitten terapiaan mars!

Minulle suurperheen lapsena oli täysin käsittämätöntä, että meidän isokin lapsi saattoi syödä toisenkin osuuden jälkiruoasta/jugurtista/hedelmistä tms. Puoliso taas oli sitä mieltä, että sen kun ostetaan lisää. (hänellä myös yksi veli)

Luin ensin, että "Henkisesti lihava puoliso", ja ihmettelin että mikähän juttu tämäkin oikein taas on.

Mutta sitten se olikin ihan normaalia valitusta siitä kuinka vaimo on lihonut.

Oi voi.  Et sinä erolla uhkailemalla ainakaan vaimon henkistä jaksamista paranna. Sitä henkistä jaksamista tarvitaan laihduttamiseen. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan  ö_ö

AP on ehkä itse henkisesti lihava kun vaimon kilot noin kovasti ahdistaa.

Tai sitten muovi-ihmisiä, jotka pysyvät ikuiset nuorina ja komeina eivätkä edes sairastu koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi en haluaisi ikinä olla ylipainoisen kanssa. Ärsyttäisi tosi paljon se, että en esim. itse voisi ostaa herkkuja kotiin, koska toinen ei pystyisi sitten hillitemään itseään, tai joutuisin itsekin syömään aina kuin olisin dieetillä, ettei toiselle tule paha mieli. Olen itse normaalipainoinen ja normaalipainon alarajoilla. En syö herkkuja mitenkään jatkuvasti, mutta silloin tällöin kyllä. Ja tykkään vieläpä usein ostaa matkoilta tai muualta vähän erikoisempia herkkuja kotiin. Ylipainoisen kumppanina joutuisin syömään salaa lähikaupan karkkeja tai vaihtoehtoisesti piilottelemaan tuliaisherkkuja. Ja jos sattuisi tekemään mieli pitsaa, pitäisi vaan syödä jotain muuta. Eli itse pitäisi kyllä tukea toista, mutta samaan aikaan sen toisen läsnäolo vaan rajoittaisi omaa elämääni.

Tarkoitat varmaan siis LAIHDUTTAVAN kanssa...Ongelmaa ei tietenkään ole, jos taloudessa kukaan ei laihduta (vaikka ylipainoa löytyisikin). Usein myös ne, jotka laihduttavat, eivät vaadi muita muuttamaan vakiintuneita tapojaan, varsinkin jos kotiin tuotavat herkuttelukin on satunnaista. Itse vain jättävät ehkäpä nämä herkut usemmin väliin, vaikka kyllä laihduttajakin voi silloin tällöin herkutella.

Ei, vaan tarkoitan ylipainoisen kanssa. Kyllä ylipaino on ihan esteettisistäkin syistä minulle turn off. En usko, että pystyisin oikein harrastamaan seksiä lihavan kanssa, ja en kiihottuisi kuitenkaan hänestä, niin eiköhän sekin ole aikamoinen este suhteelle. Eli kyllä ongelma tulisi myös pelkästä ylipainosta. Sori.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

millä tavalla on okei, että kaapissa on suklaata, jos kotona on ihminen jolle se on ongelma. yhdessähän sitä pitäisi elää ja kumppanien tukea toisiaan. huomioi, että harva ylipainoinen on ”normaali ihminen” ruokailun suhteen ja tällöin houkutus kaapissa olevaan suklaaseen on valtava, etenkin kun ei ole vielä vierrottunut herkuista ja roskaruuasta.

jos kumppanin ylipaino häiritsee, on turha inistä siitä ja samalla roudata epäterveellistä ruokaa kotiin, koska se saa vain sen toisen himoitsemaan niitä enemmän ja tällöin elämänmuutos ei onnistu. tuskin tupakoijakaan lopettaa tupakan polttamista jos toinen vieressä koko ajan sauhuttelee.

Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi en haluaisi ikinä olla ylipainoisen kanssa. Ärsyttäisi tosi paljon se, että en esim. itse voisi ostaa herkkuja kotiin, koska toinen ei pystyisi sitten hillitemään itseään, tai joutuisin itsekin syömään aina kuin olisin dieetillä, ettei toiselle tule paha mieli. Olen itse normaalipainoinen ja normaalipainon alarajoilla. En syö herkkuja mitenkään jatkuvasti, mutta silloin tällöin kyllä. Ja tykkään vieläpä usein ostaa matkoilta tai muualta vähän erikoisempia herkkuja kotiin. Ylipainoisen kumppanina joutuisin syömään salaa lähikaupan karkkeja tai vaihtoehtoisesti piilottelemaan tuliaisherkkuja. Ja jos sattuisi tekemään mieli pitsaa, pitäisi vaan syödä jotain muuta. Eli itse pitäisi kyllä tukea toista, mutta samaan aikaan sen toisen läsnäolo vaan rajoittaisi omaa elämääni.

sitten se on sinun oma valinta. mutta sä rajottasit herkuillas sen ylipainosen kumppanis elämää, koska onko reilua, että erilainen elämäntyyli, jos asuu yhdessä?

Joskus lisäkiloille ei ole selitystä. Mieti asiaa siten, että kilot olisivat sulla. Haluaisitko tulla jätetyksi niiden vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtekää puolison kanssa yhdessä salille, lenkille tai uimahalliin.

Monelle liikakikoisa kärsiville on suuri kynnys lähteä yksin liikunnan pariin. 

Ei ole puolison tehtävä hoitaa toisen painonhallintaa. Ihan samoin kuin ei esim. toimia toisen terapeuttina. Jokainen on vastuussa itsestään! Tukea ja kannustusta toki voi ja pitää antaa.

eli se normaalipainonen voi ostaa kotiin pitzaa ja suklaata ja maata sohvalla ja samalla pakottaa kumppanin syömään salaattia ja lähtemään lenkille?

Miten ihmeessä tulkitset tukemisen ja kannustamisen noin?

Mutta periaatteessa kyllä, normaalipainoinen voi syödä usein enemmän kuin se, joka yrittää laihduttaa. Jos sitä, joka laihduttaa tämä häiritsee, voidaan sopia pelisäännöistä. Toisaalta, vaikka kotona olisikin suklaata, pitäisi normaalin ihmisen pystyä olla syömättä sitä, varsinkin jos se on jonkun toisen. Voihan sitä ajatella, että se on tarkoitettu lapsen synttäreille.

Olen kyllä itse huomannut, miten kannustaminen niin helposti käännetään "kontrolloinniksi" ja "kyttäämiseksi". Ei minua vaimon muutama liikakilo haittaa, mutta en haluaisi myöskään katsella sellaista mutrunaamaa. Eikä kyllä hidaskaan lihominen ole terveellistä, jos jatkuu vuodesta toiseen.

millä tavalla on okei, että kaapissa on suklaata, jos kotona on ihminen jolle se on ongelma. yhdessähän sitä pitäisi elää ja kumppanien tukea toisiaan. huomioi, että harva ylipainoinen on ”normaali ihminen” ruokailun suhteen ja tällöin houkutus kaapissa olevaan suklaaseen on valtava, etenkin kun ei ole vielä vierrottunut herkuista ja roskaruuasta.

jos kumppanin ylipaino häiritsee, on turha inistä siitä ja samalla roudata epäterveellistä ruokaa kotiin, koska se saa vain sen toisen himoitsemaan niitä enemmän ja tällöin elämänmuutos ei onnistu. tuskin tupakoijakaan lopettaa tupakan polttamista jos toinen vieressä koko ajan sauhuttelee.

Kirjoitinkin tuossa, että pitää sopia pelisäännöistä. Jos herkuttelu on tosiaan niin patologista, ettei kotona voi olla suklaata, niin sitten sitä ei tietenkään voi olla. Tosin siinä tapauksessa ehkä pitäisi myös sopia kaupassakäymisestä, onko rahaa mukana (ettei poikkea kiskalle) jne. jne.

Itse ainakin kysyn aina, onko ok, jos ostan esim. karkkia itselle ja lapsille? Siihen pitäisi minun mielestäni oikeustoimikelpoisen henkilön pystyä vastaamaan rehellisesti. Ja kääntäen, jos minulle tulee sipsipussista huono olo ja omatunto, en syytä sipsipussien tuojaa, vaan itseäni.

eihän se ongelma varmaa ole, jos ne karkit syödään heti, mutta jos ne jää kaappiin lojumaan moneksi päiväksi, niin varmasti jollain sokeriaddiktilla tulee koko ajan 24/7 himo ja sit pitää taistella itteään vastaan, mikä ei varmastikaan ole helppoa ja mukavaa. etenkään, jos oikeasti ihminen joka ennen syönyt joka päivä herkkuja.