Lue keskustelun säännöt.
Pettämisestä yli pääseminen?
13.01.2020 |
Voiko päästä yli niin, että paluu ns. normaaliin olisi ylipäätään mahdollista?
Eniten kiinnostaa vastaukset ihmisiltä, joilla on omakohtaisia kokemuksia.
Kommentit (178)
Minusta kysymys luottamuksesta pettämisen jälkeen on oikeastaan absurdi. Kun toinen on kerran todistetusti valinnut alapään oman parisuhteen edelle, niin millainen taulapää pitää olla että menee vielä toistamiseen uskomaan kun tämä ihminen vakuuttaa muuta? Maailmassa, jossa joka toinen pettää, ei uskollista parisuhdetta hakeva voi kuin toivoa valintansa osuneen kumppaniin joka kuuluu siihen oikeaan puolikkaaseen. Mutta kun on jo todistettu ettei osunut - mistä ihmeen luottamuksesta tällaisessa suhteessa enää puhutaan? Luottamuksesta siihen, että ensi kerralla se salaa sen paremmin?
Minusta pettämisen anteeksi antamisessa on järkeä vain silloin, kun pystyy aidosti hyväksymään olevansa liitossa sellaisen ihmisen kanssa joka pettää. Koska tämähän on se tilanne kun yhdessä päätetään jatkaa. On toki pieni mahdollisuus, että puoliso pysyy jatkossa uskollisena, mutta sekin on vääristä syistä. Rakkaudesta tai välittämisestä ei ole kyse tai olisi jäänyt se ensimmäinenkin kerta tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on tullut petetyksi kannattaisi ihan toden totta katsoa peiliin! Tästä ihan kokemusta
Mitä sitten kukin hakee suhteeltaan. Minä koen, että ihmiset ja parisuhteet ovat usein epätäydellisiä. Minä en kuitenkaan ole heti vieras kulli suussa vain siksi että isäntä on joskus väärässä ja ärsyttävä ja ottaa pannuun. Minä odotan samaa myös häneltä - lupaa olla joskus myös epätäydellinen ilman, että sitä käytetään tekosyynä vieraiden kairaamiseen. Nämä pettämisen ylipääsytarinat, joissa petetty ottaa osavastuuta tapahtumasta tuntuvat jotenkin perusasetelmaltaan aivan vierailta. En minä voi ottaa vastuuta puolisoni uskollisuudesta. Minä olen ihminen ja teen virheitä, ja tulen hyvistä yrityksistä huolimatta aivan varmasti tekemään niitä jatkossakin. Jos puolisoni uskollisuus riippuisi minun virheettömyydestäni, niin minä voisin heittää tämän avioliiton osalta hanskat tiskiin saman tien.
Monella pettäjäll tuntuu olevan mielessä ,
Että saa pettää kunhan ei jää kiinni.
Oman puolison kunnioitus on nolla tällä saralla
Ja en muista, monesko olin.
Mutta deittisivustoilla on niin isot läjät äijiä hakemassa seksisuhdetta. Perustellaan ihan kylmänrauhallisen narsistisesti, että "minulla on tähän oikeus, yksi ainoa elämä, kerranhan täällä eletään, kaipaan tunnetta ja kokemuksia jne".
Jonkun teistä miehiä ovat kaikki ja ihan iältään 30-70'
Osa jopa kysyy ja vannottaa, olethan sitten 100 % luotettava!
Ja siis en etsi varatuista seuraa minkäänlaista! Mutta tietäisittepä vaimot, mitä törkyä kestätte ja katselette!
Vierailija kirjoitti:
Ja en muista, monesko olin.
Mutta deittisivustoilla on niin isot läjät äijiä hakemassa seksisuhdetta. Perustellaan ihan kylmänrauhallisen narsistisesti, että "minulla on tähän oikeus, yksi ainoa elämä, kerranhan täällä eletään, kaipaan tunnetta ja kokemuksia jne".
Jonkun teistä miehiä ovat kaikki ja ihan iältään 30-70'
Osa jopa kysyy ja vannottaa, olethan sitten 100 % luotettava!
Ja siis en etsi varatuista seuraa minkäänlaista! Mutta tietäisittepä vaimot, mitä törkyä kestätte ja katselette!
Tietysti kenellä tahansa on oikeus päättää omasta seksielämästään. Se, onko ihmisellä subjektiivinen oikeus valehdella kumppanilleen uskollisuudestaan ja riistää näin kumppanilta mahdollisuus etsiä rehellistä elämänkumppanuutta onkin vähän monimutkaisempi kysymys. Laitonta ei valehtelu ole, edes isoissa asioissa, mutta en minä sitä nyt sentään oikeudeksi nimittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsopa juutuubista How To Deal With Betrayal In Life - Jordan Peterson
Vierailija kirjoitti:
Ja en muista, monesko olin.
Mutta deittisivustoilla on niin isot läjät äijiä hakemassa seksisuhdetta. Perustellaan ihan kylmänrauhallisen narsistisesti, että "minulla on tähän oikeus, yksi ainoa elämä, kerranhan täällä eletään, kaipaan tunnetta ja kokemuksia jne".
Jonkun teistä miehiä ovat kaikki ja ihan iältään 30-70'
Osa jopa kysyy ja vannottaa, olethan sitten 100 % luotettava!
Ja siis en etsi varatuista seuraa minkäänlaista! Mutta tietäisittepä vaimot, mitä törkyä kestätte ja katselette!
Minä kyllästyin tuohon käytökseen, ja muutaman kerran tein niin, että vedätin siihen saakka kun yhteystiedot ja muut oli vaihdettu. Sen jälkeen copy pastetin kaiken vaimolle Facen kautta. Ihme äijiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on tullut petetyksi kannattaisi ihan toden totta katsoa peiliin! Tästä ihan kokemusta
Mitä sitten kukin hakee suhteeltaan. Minä koen, että ihmiset ja parisuhteet ovat usein epätäydellisiä. Minä en kuitenkaan ole heti vieras kulli suussa vain siksi että isäntä on joskus väärässä ja ärsyttävä ja ottaa pannuun. Minä odotan samaa myös häneltä - lupaa olla joskus myös epätäydellinen ilman, että sitä käytetään tekosyynä vieraiden kairaamiseen. Nämä pettämisen ylipääsytarinat, joissa petetty ottaa osavastuuta tapahtumasta tuntuvat jotenkin perusasetelmaltaan aivan vierailta. En minä voi ottaa vastuuta puolisoni uskollisuudesta. Minä olen ihminen ja teen virheitä, ja tulen hyvistä yrityksistä huolimatta aivan varmasti tekemään niitä jatkossakin. Jos puolisoni uskollisuus riippuisi minun virheettömyydestäni, niin minä voisin heittää tämän avioliiton osalta hanskat tiskiin saman tien.
Naulan kantaan !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Petettynä voin sanoa ettei sitä petetyksi tulemisen tunnetta unohda koskaan. Ei edes vaikka pettäjä on ollut jo ex vuosia. Yritin antaa anteeksi, mutta tuli joka riidassa esiin ja muina aikoina painoi enemmän tai vahemmän mieltä. Antsaitset paljon parempaa, joten anna pettäjän mennä.
Olen pettänyt ja tullut petetyksi ja kaikkea siltä väliltä. Välillä mietin, olinko edes pettänyt, oliko se pettämistä ja miten vakavaa oli se, kun toinen petti minua ja antaako anteeksi pettäminen. Lähelläpititilanteita on silloin tällöin, mutta sitten ei mitään tapahdukaan. Ihastumisia ja haaveiluja. Olen nähnyt, kun minua petetään ja kuullut siitä myös myöhemmin, parinkin miehen kohdalla. Olen myös suudellut parhaan ystäväni miehen kanssa ja tehnyt kaikkea ihan sikamaista. Kaikki on annettu anteeksi kuitenkin ja suhteet jatkuneet näiden hairahdusten jälkeenkin ihan normaalisti. Sellaista elämä on aika monella meistä, 30% meistä on pettureita. Silti vahvasti ja sitoutuneesti suhteessa kumppaniin. Ihan oikeasti ja aidosti ja suuresti olen rakastanut puolisoitani ja he ovat olleet minulle kaikki kaikessa. Ei liity heihin mitenkään, ihan vain siihen, kun on selkärangaton ihminen ja huomionkipeä sopivassa paikassa, niin siitä se tulee. Heikko jollain tapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellinen kumppani petti ainakin viiden eri ihmisen kanssa. Pettämisestä voi päästä yli kun vaihtaa parempaan parisuhteeseen
Yritin kuusi vuotta, en päässyt koska oli itse tehnyt niin isoja myönnytyksiä liiton onnistumiseksi ja lopulta kävi ilmi että petäminen jatkui.
Erottiin lopulta ja löysin kumppanin johon luotan. Uusperhearki on välillä todella raskasta mutta eri tavalla kuin petettynä oleminen. Se petetyksi tuleminen söi minua ihmisenä, tämä nykyinen elämä enemmänkin jotenkin vahvistaa.
Nyt kun tiedän ja olen kokenut voin sanoa että jos toinen kokee tehneensä virheen ja katuu pettämistä niin antaisin anteeksi. Oma exäni oli ns omatunnoton sarjapettäjä, en vain voinut siinä elää.
Yhden erheen takia en lähtisi jos toinen pyytäisi anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse mietin samaa...
Miehen pettäminen selvisi aika äskettäin. Meillä on kaksi pientä lasta.
Ensin olin siinä uskossa, että hän oli pettänyt "vain" yhden henkilön kanssa minua jonkun yksittäisen kerran. sitten selvisi, että heillä olikin jo minun näkemykseni mukaan suhde (muutaman kuukauden kestänyt). Ja lopulta on selvinnyt, että näitä naisia on ollut useampi jo kahden vuoden ajan.
Olen aina ennen ollut sitä mieltä, että pettämistä en siedä ja mies saa kenkää heti, kun niin tekee. Nyt kun olen oikeasti tässä tilanteessa, onkin ajatukset ihan sekaisin. Tuntuu, että perheen hajottaminen on tosi iso juttu. Olisin valmis yrittämään, mutta tuntuu, etten voi enää ikinä luottaa. Ja suhteesta ei varmaan koskaan enää tule hyvää. Samanlaista ei missään nimessä, mutta tuskin edes siedettävää. Todella paska tilanne!
Tehkää lisää lapsia, jos se parantaisi suhdetta. Alkuun teillä varmasi meni tosi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätin etten pilaa elämääni ja uhraa siihen mennessä saavutettuja asioita sen vuoksi, että mieheni on ”heikko” ja seksi vei mennessään. Meillä oli siis kaksi lasta ja omistusasunto ja pitkä yhteinen historia kun pettäminen paljastui.
Muutin ajattelutapaani. Seksuaalinen uskollisuus ei ole enää minulle mikään prioriteetti. Tärkeämpiä asioita ovat, että saamme lasten kanssa asua mukavasti kauniissa kodissa ja asuntolaina lyhenee joka kuukausi. Meillä on ehjä ydinperhe ja lapsilla on osallistuva isä kotona. Mies tekee ruokaa ja kotitöitä. Suhteemme perustuu enemmän kumppanuuteen.
Pettämisen jälkeen oli muutama vaikeampi vuosi, mutta sen jälkeen on ollut seesteistä. Pari vuotta meni että sain käsiteltyä asian mielessäni. Tietysti käsittelimme asiaa paljon myös yhdessä, mutta ylitse pääsemisessä ratkaisevaa oli oman ajattelutavan ja arvojen tarkastelu ja muutos. En rakasta miestäni enää samalla tavalla eikä suhde ole samanlainen kuin ennen. Olen hyväksynyt sen, että vanhaan ei ole paluuta. En välitä vaikka mieheni harrastaisi jatkossakin seksiä muiden kanssa. Se ei ole minulle tärkeää. Jos haluan seksiä niin käytän aina kondomia.
Näen kuitenkin että tämä tilanne vastaa nykyisiä arvojani paremmin kuin se, että olisin miehen seksijuttujen vuoksi rikkonut lapsilta kodin, asuisin todennäköisesti ahtaammin lasten kanssa, rahat olisi tiukassa, kotityöt tehtävä yksin eikä mitään takeita siitä, että seuraava mahdollinen mies olisi yhtään sen parempi kuin tämä nykyinen. Lisäksi en halua lasteni elämään ketä tahansa uudeksi ”äitipuoleksi” enkä kyllä yhtään luota mieheni arvostelukykyyn jos siis eroaisimme. Sieltä voisi tulla vaikka millaisia uusperhekuvioita. Ei kiitos sitä lapsilleni!
Tämä ratkaisu ei varmasti sovi kaikille. Täytyy tuntea itsensä ja tietää mitkä asiat itselle oikeasti ovat tärkeitä. Jos uskollinen ”rakkausparisuhde” ja se, että kokee olevansa toiselle ihmiselle se ainoa ja tärkein, on sinulle ap tärkeimpiä asioita elämässäsi niin kannattaa erota. Minulle ei ole tärkeää olla mieheni ”suurin rakkaus”.Onnellisuuteni vaikuttaa enemmän käytännölliset arkiset asiat, kuten se, miten asun, kotityöt jaetaan, joku muukin laittaa joskus ruoan ja huolehtii lapsista ja se, että ei tarvitse neuvotella kenenkään kanssa, missä lapset ovat loma-aikoina ja pyhinä jne. Mielummin sallin miehelleni satunnaisen seksin muiden kanssa kuin että menettäisi lasteni lapsuudesta ison osan, jos he olisivat ja asuisivat osan ajasta muualla ja alkaisin neuvotella lasteni kasvatuksesta ja lomista yms. joidenkin uusperheen jäsenten kanssa. Mielummin näin. Toiset valitsevat toisin ja heille se voi sopia paremmin.
Saavutettuja ansioita (!!!)
Jep. Pinnallisuus huipussaan. Voi ihmistä.
No. Ehkä seuraavassa inkarnaatiossa paremmin.Ja lapsiparat! Pukki-iskä ja kulissiäiti!
Lapseni kaveria kiusattiin rankasti yläasteella, tuli juurikin tällaisesta ”kulissiperheestä”. Pienellä paikkakunnalla juttu kiersi, että isä panee ympäri kyliä, ja äiti ei ”halua tajuta” mistään mitään.
Niin ja mietitkö koskaan miten tuollainen parisuhdemalli vaikuttaa lapsiisi ihan ilman kiusaamistakin? Todennäköisesti ajautuvat onnettomiin parisuhteisiin itsekin, kun pitävät sitä normina. Hyvin olet itsesi psyykannut jos sinulle riittävät mammona ja kulissit elämän sisällöksi, mutta etkö toivo edes lapsillesi rakkaudellisen parisuhteen tuomaa onnea?
Vierailija kirjoitti:
Olen pettänyt ja tullut petetyksi ja kaikkea siltä väliltä. Välillä mietin, olinko edes pettänyt, oliko se pettämistä ja miten vakavaa oli se, kun toinen petti minua ja antaako anteeksi pettäminen. Lähelläpititilanteita on silloin tällöin, mutta sitten ei mitään tapahdukaan. Ihastumisia ja haaveiluja. Olen nähnyt, kun minua petetään ja kuullut siitä myös myöhemmin, parinkin miehen kohdalla. Olen myös suudellut parhaan ystäväni miehen kanssa ja tehnyt kaikkea ihan sikamaista. Kaikki on annettu anteeksi kuitenkin ja suhteet jatkuneet näiden hairahdusten jälkeenkin ihan normaalisti. Sellaista elämä on aika monella meistä, 30% meistä on pettureita. Silti vahvasti ja sitoutuneesti suhteessa kumppaniin. Ihan oikeasti ja aidosti ja suuresti olen rakastanut puolisoitani ja he ovat olleet minulle kaikki kaikessa. Ei liity heihin mitenkään, ihan vain siihen, kun on selkärangaton ihminen ja huomionkipeä sopivassa paikassa, niin siitä se tulee. Heikko jollain tapaa.
Höpö höpö. Järkyttävä ihmisen irvikuva.
Vierailija kirjoitti:
"Me emme riitele juurikaan arjessa, liitto on nykyään minusta harmaata massaa. En luota mieheen sentin vertaa, mutta se on muuttunut normiksi."
Meillä ihan sama.
Olen useasti miettinyt, onko mussa joku valuvika, kun en pysty enää luottamaan ja tästä on mennyt jo 15 vuotta. Näitä juttuja lukiessani olen ymmärtänyt, että kun mies on pettänyt, nainen ei oikeasti enää koskaan voi luottaa kyseiseen mieheen 100 %:sesti ja se on normaalia.
Eli suhtaudun asiaan näemmä normaalisti.
Kerran petetty luottamus = luottamusta ei koskaan saa takaisin.
Uskokaa se.
Ja tehkää valinnat sen mukaan, että tiedätte valintahetkellä, että jos siihen suhteeseen jäätte, ette enää ikinä kykene luottamaan puolisoonne. Ja miettikää, onko sellainen suhde se, missä haluatte tulevaisuutenne elää.
Miksi tuollaiseen suhteeseen pitää jäädä lusimaan? Ilmapiiri ei voi olla vaikuttamatta lapsiin.
Ap kumpi teidän suhteessa petti?
Vierailija kirjoitti:
Itse mietin samaa...
Miehen pettäminen selvisi aika äskettäin. Meillä on kaksi pientä lasta.
Ensin olin siinä uskossa, että hän oli pettänyt "vain" yhden henkilön kanssa minua jonkun yksittäisen kerran. sitten selvisi, että heillä olikin jo minun näkemykseni mukaan suhde (muutaman kuukauden kestänyt). Ja lopulta on selvinnyt, että näitä naisia on ollut useampi jo kahden vuoden ajan.
Olen aina ennen ollut sitä mieltä, että pettämistä en siedä ja mies saa kenkää heti, kun niin tekee. Nyt kun olen oikeasti tässä tilanteessa, onkin ajatukset ihan sekaisin. Tuntuu, että perheen hajottaminen on tosi iso juttu. Olisin valmis yrittämään, mutta tuntuu, etten voi enää ikinä luottaa. Ja suhteesta ei varmaan koskaan enää tule hyvää. Samanlaista ei missään nimessä, mutta tuskin edes siedettävää. Todella paska tilanne!
Olen todella pahoillani.
En jatkaisi suhdetta pettävän miehen kanssa, koska häneen ei voi luottaa. Joka pettää kerran, pettää toistekin.
Jos on suhteessa missä luulee tuntevansa toisen ja ajattelee että tuo ihminen ei ikinä loukkaisi mua pettämällä ja kun saat tietää että näin ei ollutkaan niin eihän se ole mikään anteeksiantokysymys. Kysymys on siitä että se toinen ihminen muuttuu sun silmissä ihan eri ihmiseksi. Suhteen jatkaminen riippuu siitä pystytkö tai haluatko olla enää tämän ihmisen kanssa.