Siksi ennen ei erottu koska oli asenne ettei erota

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen kohtelee huonosti suhteessa, niin sillä käytöksellään hän irtisanoutuu myös suhteesta. Hän ei täytä velvollisuuksiaan. Raamatussa käsketään kilvan palvelemaan toisiaan. Valitettavasti tämä on usein niin, että nainen kilvan palvelee miestään ja lapsiaan, sukuaan. Mies ei laita tikkuakaan ristiin, ei tee mitään ja sen päälle vielä kohtelee huonosti ja ala-arvoisesti. Jos puolisosi ei kilpaile sinun kanssasi siitä, miten voisi sinua aina palvella paremmin, niin eroa. Parisuhteessa ei vain olla tai riistetä toista omaksi hyödyksi, se on työtä, joka ikinen päivä. 

Juuri näin. Exäni kertoi eron jälkeen, että hän halusi olla perheen pää, joka käy töissä ja elättää perheen. Kaunis ajatus, mutta minäkin kävin töissä, hoidin lapset ja pääasiassa kotityötkin. Mies kävi töissä ja lepäsi vapaa-ajat. Kyllä sitä mietti kerran jos toisenkin "tahdonko tätä tosiaan?".

Ette selvästi rakastaneet toisianne. Onhan se ymmärretävästi ajan tuhlausta jos elää vain huoltosuhteessa.

Rakastimme ainakin alussa. Olimme myös hyvin tasa-arvoisia. Lasten myötä miehestä kuoriutui itsekäs sovinisti. Meni vuosia miettiessäni mitä helvettiä miehelle oikein tapahtui ennen kuin tajusin pakata kamani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tahdon"

Siinä tiivistyy olennaisin.

Kyllä. Ei sanottu papin edessä "lupaan" tai "vannon". Sanottiin "tahdon". Minäkin tahdon nyt lasillisen viiniä lähiravintolassa, mutta kunhan olen ensin käyttänyt koiran iltalenkillä, en ehkä enää tahdokaan. Voi siis muuttaa mielensä. 

Tuuliviireillä homma toimii näin. Otatko myös lopputilin kerran kuussa kun ei työt jaksa kiinnostakaan?

Oletko sinä edelleen töissä elämäsi ensimmäisellä työnantajalla vai oletko vaihtanut parempiin hommiin?

Niin se on, oli vahva päätös pysyä yhdessä, tuli mitä tuli. Poikkeuksena tietenkin kieroutuneet suhteet ja liitot, joissa oli väkivaltaa, alkoholismia tms, sellaisista olisi pitänytkin erota.

Riippuu tilanteesta. Miehelläni ja minulla on asenne että ei erota ja kummallakin sopimus sanoa kun tuntuu että joku ei toimi ja että asialle täytyy tehdä jotain. Mentiin naimisiin kun oltiin 23 ja nyt 13 vuotta oltu naimisissa. Muutama vuosi sitten tuli paha paikka jota kesti yli vuoden. Tämän aikana annoimme toisillemme omaa aikaa, matkustimme yksin ja kävimme keskusteluja sekä panostimme yhteiseen aikaan tekemällä kodin ulkopuolisia asioita kuten kävimme ravintoloissa, baareissa, leffoissa ja keikoilla. Nyt menee taas paremmin kuin suhteen alussa. Kerromme toisillemme kaiken avoimesti ja toivon mukaan pysymme naimisissa vielä pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vihkikaavan pitäisi olla nykyään: "Kunnes käräjäoikeuden päätös teidät erottaa". 

Sen pitäisi olla sopimus, joka uusitaan parin vuoden välein, jos on kiinnostusta uusia. Kaikki muu on kehittynyt maailmassa 2000-luvulle, mutta tästä naiiviteetista pidetään itsepintaisesti kiinni, vaikkei sille ole mitään järkiperusteita.

..toivon tosiaan ettei ihmiset ole tosissaan. surullista luettavaa

miehet eivät saa seksiä ja naisten elämä pilalla. mikä on siis vaihtoehto?

Mun isoisoäitini erosi aikanaan, miehensä oli suht. Kelvoton joka vain lähti ja jätti hänet lasten kanssa, myöhemmin kävi ilmi että mies oli kaikessa hiljaisuudessa aloittanut uuden elämän ja perheen toisella paikkakunnalla. Ero oli siihen aikaan iso juttu ja siihen liittyi stigmansa, mutta isomummu oli sitä mieltä että ennemmin eronnut.

Nykyaikanahan tässä ei olisi mitään ongelmaa, mutta tuolloin suunniteltiin vuosikausia kirjassa tilanteessa. Todennäköisesti kaikkien osapuolien kannalta olisi ollut parempi erota jo paljon aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mita vikaa on oikeastaan eroamisessa?  Jos rakkaus loppuu.  Sattuuhan se.  Mutta enemman sattuu tajuta elamansa lopussa hukanneensa aikaa.  Meilla kaikilla on vaan yksi elama taalla.

Ero nähdään aina jotenkin epäonnistumisena. Voihan taakse jäänyttä liittoa ajatella hyvänäkin. Se oli hyvä sen aikaa, kun oli hyvä. Sen jälkeen on aika tehdä muuta.

Niin, tai jos liittoa ei mitenkään päin voi pitää hyvänä, niin sehän on voitto ja paras ratkaisu jos siitä on viimein päässyt irti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tahdon"

Siinä tiivistyy olennaisin.

Kyllä. Ei sanottu papin edessä "lupaan" tai "vannon". Sanottiin "tahdon". Minäkin tahdon nyt lasillisen viiniä lähiravintolassa, mutta kunhan olen ensin käyttänyt koiran iltalenkillä, en ehkä enää tahdokaan. Voi siis muuttaa mielensä. 

Tuuliviireillä homma toimii näin. Otatko myös lopputilin kerran kuussa kun ei työt jaksa kiinnostakaan?

En kerran kuussa, mutta otan kyllä, jos en viihdy työpaikassa ja se vaikuttaa negatiivisesti hyvinvointiini. Sama koskee ihmissuhteita. Ei voi "tahtoa" hampaat irvessä.

Mummi aikoinaan kertoi, että vaarin kuolinpäivä oli mummin elämän onnellisin päivä. Vanhempieni ystäväperheessä leski käveli suoraan sairaalasta matkatoimistoon ja osti kahden viikon Teneriffan matkan. Ei tullut edes miehensä hautajaisiin. Hän eli vielä 20 vuotta miehensä kuoleman jälkeen ja nautti elämästään. 

Ai kamalaa, opas teillä ollut kurjat kodit. Jos lapsiperheen isä pitää kahta perhettä, kyllä siitä lopullinen stigma miehelle jää ympäristöön.  Harva leski setnään on onnellinen kun mies kuolee. Ei sun mummos ollut mikään reipas erooja , vaan hänet oli häpeällisesti jätetty lasten kanssa.  Oikeesti onnellisia on kyllä nytkin.  Ja  huomio. nykyään on yhä enemmän naisia joilla on täysin tuloton miespuoliso, aika usein ulkomaalainen. Ainakin Helsingissä.

Se ei automaattisesti tee asiasta hyvää. Jos toinen vaikka alkoholisoituu vuosien varrella tms, niin tulee aika pitkä ja ehkä piinaavakin loppuelämä yhdessä. Ei erottu, kun pelättiin liikaa mitä muut ajattelisivat. Onneksi nykyään on vapaus valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Asenne" ettei erota :D Huutis :D

Montas kertaa sinä olet eronnut? Sormet loppuu laskemisessa kesken? Monelle miehelle niitä lapsia olikaan...?

Minä olen samaa mieltä lainaamasi kirjoittajan kanssa. En ole eronnut kuin kerran teiniseurustelusuhteesta (3kk jälkeen), naimisissa ollut nyt 18 v, yhdessä mieheni kanssa kohta 28 vuotta. Yksiavioisuudestani riippumatta tunnen kyllä Suomen historiaa sen verran, että ei se aikanaan ollut pelkkä "asenne, että ei erota", joka pariskuntia piti yhdessä vaan kyllä siinä oli paljon muitakin yhteiskunnallisia ja taloudellisia syitä. Niin ylä- kuin alaluokissakin.

Liitot eivät kestä, jos perusluottamus puuttuu.

Jos asennoituu sillä tavalla, että pienestäkin vastoinkäymisestä laitetaan lusikat jakoon ja uhotaan, että minä  kyllä lähden, ei suhteessa ole erityisempiä menestyksen edellytyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen ei erottu, koska naiset elivät nyrkin ja hellan välissä. Selviytymismahdollisuudet olivat hyvin pienet. Nykyään onneksi naiset voivat kouluttautua, hankkia hyvän duunipaikan ja olla taloudellisesti riippumattomia miehestä. Ei ole pakko jäädä paskaan suhteeseen, jos ei huvita.

Ikään kuin kaikki avioliitot olivat ennen kamalia...

Se on totta, että nykyään erotaan liian helposti hyvistäkin suhteista.

No, ennen vaatimukset hyvälle suhteelle olivat alhaisemmat. Mies sai riehua kännissä, mököttää ja töksäytellä törkeyksiä läheisilleen, olihan se muuten niiiin hyvä mies.

Tämä. Kuuntelen aina kauhulla tarinoita nyt jo kuolleesta sukulaismiehestä, joka oli leskensä mukaan vaikka kuinka ihana mies. Rivien välistä tulee tarina autotallissa suurimma osan aikansa viettäneestä miehestä joka sanoi mitä sylki suuhun toi. Tosin tämä leskikin on sitä vanhempaa koulukuntaa jonka mielestä omat pojat on maailman napoja, miehet mystisiä puolijumalia ja eroon ei riitä syyksi edes pettäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihkikaavan pitäisi olla nykyään: "Kunnes käräjäoikeuden päätös teidät erottaa". 

Sen pitäisi olla sopimus, joka uusitaan parin vuoden välein, jos on kiinnostusta uusia. Kaikki muu on kehittynyt maailmassa 2000-luvulle, mutta tästä naiiviteetista pidetään itsepintaisesti kiinni, vaikkei sille ole mitään järkiperusteita.

Yrität olla naiivia parempi, mutta pieleen menee.

Toistaiseksi voimassa oleva sopimus on ihan kelpo sopimus nykypäivinäkin.  Sen voi sanoa irti niin tarvitessaan. 

Itse kunkin pitäisi kuitenkin pitää kirkkaana mielessään, mistä on kysymys ja mitä on aikanaan tahtonut sekä punnita mielessään, miten vähäisistä asioista sopparin irtisanominen on itsellä kiinni. Ja varsinkaan sillä, että pannaan sitten kantapäät vastakkain, ei pitäisi kevyin perustein lähteä uhkailemaan.

Vierailija kirjoitti:

Ennen ei erottu, koska naiset elivät nyrkin ja hellan välissä. Selviytymismahdollisuudet olivat hyvin pienet. Nykyään onneksi naiset voivat kouluttautua, hankkia hyvän duunipaikan ja olla taloudellisesti riippumattomia miehestä. Ei ole pakko jäädä paskaan suhteeseen, jos ei huvita.

Eroon piti ilmoittaa käräjäoikeudessa syy ja syyllinen. Ei ollut läpihuutojuttu. Kun tästä luovuttiin, ero helpottui.

Vierailija kirjoitti:

"Tahdon"

Siinä tiivistyy olennaisin.

Mutta mihin se "tahdon" vastataan?

Nykyään ei kenenkään tarvitse sietää esim. väkivaltaista käytöstä, ettei joutuisi puille paljaille. Uskalletaan ja on mahdollista lähteä liitosta, jossa kohdellaan huonosti. Tämä on oikein. Isomummusi ja -vaarisi suhde saattoi kestää vuosikymmeniä siksi, että mummu olisi lähtiessään joutunut katuojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tahdon"

Siinä tiivistyy olennaisin.

Kyllä. Ei sanottu papin edessä "lupaan" tai "vannon". Sanottiin "tahdon". Minäkin tahdon nyt lasillisen viiniä lähiravintolassa, mutta kunhan olen ensin käyttänyt koiran iltalenkillä, en ehkä enää tahdokaan. Voi siis muuttaa mielensä. 

Tuuliviireillä homma toimii näin. Otatko myös lopputilin kerran kuussa kun ei työt jaksa kiinnostakaan?

Oletko sinä edelleen töissä elämäsi ensimmäisellä työnantajalla vai oletko vaihtanut parempiin hommiin?

Minä en ole antanut todisteellista lupausta työnantajalle sitoutua koko loppuelämäkseni. Oletko sinä?

Ohis