Lue keskustelun säännöt.
Siksi ennen ei erottu koska oli asenne ettei erota
10.01.2020 |
Nyt pienestäkin töyssystä erotaan.
Se on päätös pysyä yhdessä.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tahdon"
Siinä tiivistyy olennaisin.
Jaa. Minusta siihen tiivistyy pikemminkin se miten syyllistämällä saadaan sidottua ihmisiä herraties mihin p*skasuhteeseen.
En varmaan koskaan kykene sanomaan tuota sanaa enää kenellekkään, koska minusta tärkeämpi oppi myös parisuhteissa on se että mieltään SAA MUUTTAA. Jos se parisuhde, liitto, työ, ystävyyssuhde, harrastus tai mikä ikinä ei enää palvele omaa henkistä tai fyysistä hyvinvointia, niin todellakin ne saa päättää.
Tämä, tämä tuhat kertaa!
Tuo tahtomisen korostaminen on paperilla kaunis asia, mutta todellisuudessa se tahto ei vain aina riitä. Joskus voi myös lakata tahtomasta, syystä tai toisesta.
/6
Ja siinä ei ole mitään väärää, jos ei riitä. Harva nykyisin on sitä mieltä, että pitää tahtoa kaikissa tilanteissa. Mutta moni on sitä mieltä, että useissa tapauksissa lisätahtominen ei olisi pahitteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei asenteesta, vaan tahdosta. Rakkaus on tahdon asia ja se luvataan jo vihkivalassa - tahdotko rakastaa..
Suurin syy avioeroihin on yhteiskunnalliset muutokset, sillä nykyään naiset/miehet pystyvät elättämään itsensä ja lapsensa, kun ovat työelämässä ja lapsille edullinen päivähoito-oikeus. Ennen kumppanit joutuivat olemaan olosuhteiden pakosta huonoissa suhteissa, myös uskonnolliset paineet ovat vähentyneet.
Ja edelleen katollisissa maissa ei taideta hyväksyä avioeroa. Ja Suomessa vielä 70-luvulla ei ev.lut.seurakunnissa pappi e
vihkinyt paria, jos jompikumpi oli eronnut edellisestä liitosta. Samoin lapsi saattoi jäädä kastamatta, jos oli syntynyt uusperheeseen.
Erästä pariskuntaa haastateltiin lehdessä. Olivat olleet naimisissa 60 vuotta. Että oletko harkinnut koskaan eroa. Nainen vastasi, että ei, mutta tappaa on välillä miehen halunnut.
Tästä tulee mieleen vanhempani. Jossain vaiheessa heillä oli liitossa iso kriisi. Puhuivat erostakin, mutta kun se ei ollut silloin niin helppoa, niin jatkoivat. Kriisi meni ohi ja liitto jatkui ja kesti 58 vuotta ja onnellisia olivat yhdessä siitä 40 ikävuoden kriisistä huolimatta. Äiti sanoi samaa, että ero ei käynyt oikeasti mielessä, mutta listiä halutti tuo ukko joskus, kun tuntui, ettei se mitään tajua
Avioero on synti, ainakin jos kirkossa alttarilla papin edessä seurakunnan läsnäollessa on luvannut tahtoa rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema erottaa. Esim. katolisilla avioero ei ole edes mahdollinen, ei sitä saa eikä sitä myönnetä, koska ”minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”.
No totta on, että asenteetkin vaikutti, mutta myös ihan käytännön hankaluudetkin. Itse erosin 70-luvun lopulla, mutta olisin eronnut jo paljon aikaisemmin, jos minulla olisi ollut joku paikka minne mennä. Asuntopula oli ihan kamala tuolloin. Kun sitten viimein sain järjestetyksi edes jonkinlaisen asunnon, erosin viivana. Onneksi minulla oli työpaikka. Se oli jo sen verran nykyaikaa.
Tuohon aikaan oli vielä se vanha eroamis-systeemi, että piti hakea eroa jollain syyllä. Eikä silloinkaan usein saanut eroa suoraan, vaan määrättiin asumuseroon.
Kaava meni niin, että jos eroon oli joku syy (esim. puolison alkoholismi, väkivaltaisuus, perheen toimeentulon laiminlyönti), määrättiin kuitenkin vain asumuseroon. Piti sitten todistettavasti olla asunut erossa puolisostaan vuoden ajan, sitten saattoi hakea eroa ja se myönnettiin. Jos taas pystyi todistettavasti osoittamaan puolisostaan, että tämä oli ollut uskoton, eron sai suoraan, ainakin näin muistelisin. Muussa tapauksessa, jos ei halunnut tuoda esiin mitään syitä, piti sitten vain muuttaa erilleen asumaan ja kahden vuoden kuluttua saattoi hakea avioeroa sillä perusteella, että puolisot ovat todistettavasti eläneet pysyvästi toisistaan erossa sen kaksi vuotta.
Ja luulenpa, että juuri tähän ainaiseen todistajien vaatimiseen ne eron hakemiset saattoi silloin ennen vanhaan tyssätä. Milläpä todistat sukupuolisen uskottomuuden, onko todistaja vieressä näkemässä? Todistajien saaminenkaan ei ollut helppoa, ei kaikki ihmiset halunneet puuttua toisten asioihin ja joutua käräjille todistamaan. Siitä saattoi saada toisen osapuolen ainaiset vihat päälleen. Nämä oli monimutkaisia asioita. Kun avioliitto muutenkin oli huono ja elämä yhtä helvettiä, piti vielä käydä kaikki tämmöiset asiat läpi, kyllä se monelle saattoi olla ylivoimaista sekin.
Ainakin vielä 60-luvulla oli sellainenkin vaatimus, että piti käydä yhdessä vielä jollain sovittelijallakin ennen eroamista. Yleensä se oli seurakunnan pappi. Tätäkin saattoi monet kaihtaa niin että jäi tekemättä koko homma.
No nyt saa eron helposti, minkä katson ilman muuta hyväksi asiaksi. Mutta ollaanko sitten menty ääripäästä toiseen, kun ihmiset eroaa jo pienestäkin erimielisyydestä. Puhumattakaan sitten avoliitoista, jotka kuulemma tutkimusten mukaan (juu älkää vaatiko lähdettä, luin tämän vain iltalehdestä, että "tutkimusten mukaan") avoliitot purkautuu vielä useammin. Ehkä niihin ei siten edes lähdetäkään sitoutumismielessä, vaan kokeillaan vaan että miten menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mita vikaa on oikeastaan eroamisessa? Jos rakkaus loppuu. Sattuuhan se. Mutta enemman sattuu tajuta elamansa lopussa hukanneensa aikaa. Meilla kaikilla on vaan yksi elama taalla.
"Asenne" ettei erota :D Huutis :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se on. Toinen syy saattoi olla se, että nainen oli taloudellisesti täysin riippuvainen miehestä. Jos erosi, oli puilla paljailla.
Äitinikin sanoi aikoinaan, että mihin hän olisi siitä kolmen lapsen kanssa lähtenyt. Olisi siis mielellään eronnut, mutta tilanne oli se mikä oli siihen aikaan, joten tuli elämäikäinen liitto.
Ei se sen kummempaa nykyään ole. Mihin sitä tästä lähtisi työttömänä miehen talosta kolmen lapsen kanssa.
Omaan vuokra-asuntoon elelemään yhteiskunnan tuilla niin kuin muutkin työttömät yh:t tekevät. Ennen ei ollut työttömyyskorvauksia, lapsilisiä, asumistukia yms.
Ja sekö on itsenäistä elämää, josta sopii olla ylpeä? Jos ei miehen lompakolla niin yhteiskunnan. Aina jonkun muun elätettävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tahdon"
Siinä tiivistyy olennaisin.
Kyllä. Ei sanottu papin edessä "lupaan" tai "vannon". Sanottiin "tahdon". Minäkin tahdon nyt lasillisen viiniä lähiravintolassa, mutta kunhan olen ensin käyttänyt koiran iltalenkillä, en ehkä enää tahdokaan. Voi siis muuttaa mielensä.
Tuuliviireillä homma toimii näin. Otatko myös lopputilin kerran kuussa kun ei työt jaksa kiinnostakaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avioero on synti, ainakin jos kirkossa alttarilla papin edessä seurakunnan läsnäollessa on luvannut tahtoa rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä kunnes kuolema erottaa. Esim. katolisilla avioero ei ole edes mahdollinen, ei sitä saa eikä sitä myönnetä, koska ”minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”.
Ja sinäkö täällä määrittelet muitten syntejä? Tunnen kyllä eronneen katolisen ja erosta on jo n. 20 v.
Vierailija kirjoitti:
Mita vikaa on oikeastaan eroamisessa? Jos rakkaus loppuu. Sattuuhan se. Mutta enemman sattuu tajuta elamansa lopussa hukanneensa aikaa. Meilla kaikilla on vaan yksi elama taalla.
Ero nähdään aina jotenkin epäonnistumisena. Voihan taakse jäänyttä liittoa ajatella hyvänäkin. Se oli hyvä sen aikaa, kun oli hyvä. Sen jälkeen on aika tehdä muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta. Ennen vanhaan ei ollut lapsilisää, elatusapumaksuja, asumistukea, leskeneläkettä, eikä myöskään ollut lastensuojelua. Aikoinaan oli myös vanhan piian ja vanhapojan vero. Pettämisestä seurasi rangaistuksena tasinko-oikeuden menetys yhteiseen omaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Totta. Ennen vanhaan ei ollut lapsilisää, elatusapumaksuja, asumistukea, leskeneläkettä, eikä myöskään ollut lastensuojelua. Aikoinaan oli myös vanhan piian ja vanhapojan vero. Pettämisestä seurasi rangaistuksena tasinko-oikeuden menetys yhteiseen omaisuuteen.
Ennen oli paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen avioliiton asemaa vankisti "tahdon" ja asenteen lisäksi taloudellinen pakko ja sosiaalinen häpeä. Mutta olihan eroja tuolloinkin, ei avioero esim. 1940-luvulla ollut mikään mahdottomuus JOS taustalla oli kohtuullinen taloudellinen asema suvun tai koulutuksen kautta. Tämä takasi toimeentulon eron jälkeen. Enemmän asennetta eroaminen tuolloin on vaatinut kuin liitossa pysyminen. Ahdistavaa ajatella että monen on täytynyt sinnitellä esim. väkivaltaisessa avioliitossa ilman vaihtoehtoja.
"Siksi ennen ei erottu koska oli asenne ettei erota"
Just. Ja sekö on sun mielestä autuaaksi tekevä asia? Vaikka kuinka tulis turpaan tai puoliso juoksisi vieraissa tai joisi kaikki rahat niin tässä pysytään? Tuu uudestaan tekemään aloitus, kun sulla on joku järkevä juttu mielessä.
Olen varttunut ydinperheessä ja kasvuympäristön myötä iskostunut ajatusmalli että suhteessa ollaan niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Sinnittelin edellisessä suhteessa niin kauan kunnes toinen petettyään jätti vaikka annoin kaikkeni. Otin takaisin kun pyysi ja jätti uudestaan toisen naisen takia. Nykyisessä suhteessa oltu kohta vuosikymmen yhdessä ja molemmilla tahtoa ja rakkautta olla yhdessä. Enkä aio erota vaan panostan suhteeseen parhaani mukaan
Vielä 70-luvun alussa yhteiskunta oli erilainen. Esim itse olin avioeroperheen lapsi ja se oli erittäin häpeällistä. Opin itsekin häpeämään asiaa ja koin lapsena valtavaa huonommuutta siitä, että äitini oli yksinhuoltaja. Mielestäni on mahtavaa, että nykyään lapsi voi olla ero- tai ydinperheestä ja se ei määritä hänen arvoaan tai tulevaisuuttaan.
Olen havainnut, että monet vanhemmat pariskunnat ovat olleet yhdessä vain taloudellisista syistä. Järkiliittoja, joissa ei ole ollut mistään onnesta tai rakkaudesta kyse, vaan ehkä enemmänkin selviytymisestä ja pakosta. Samalla ehkä saatiin kaksi sukua yhdistettyä - joka saattoi lisätä vaurautta, esim. lisää peltoa viljeltäväksi tai metsää tms.
Puoliso on voinut puoliavoimesti käydä vieraissa, mutta asiasta ei ole puhuttu. Sen kanssa on eletty ja siedetty, koska poislähtemisen mahdollisuutta ei käytännössä ollut.
Yhteiskunta on muuttunut noista agraari ajoista. Ymmärrän, että vanha sukupolvi kauhistelee nykymenoa, mutta ennen roolitkin ovat olleet erilaiset. Mies on ollut elättäjä ja nainen miehen vallan alla. Nykyään nainen voi kouluttautua ja elättää itse itsensä sekä lapsensa.
Nykyaikaa on se, että ei tarvitse jäädä kärsimään sen takia, että on erehtynyt tekemään väärän puolisovalinnan!
Vierailija kirjoitti:
"Asenne" ettei erota :D Huutis :D
Montas kertaa sinä olet eronnut? Sormet loppuu laskemisessa kesken? Monelle miehelle niitä lapsia olikaan...?
Kyllä. Ei sanottu papin edessä "lupaan" tai "vannon". Sanottiin "tahdon". Minäkin tahdon nyt lasillisen viiniä lähiravintolassa, mutta kunhan olen ensin käyttänyt koiran iltalenkillä, en ehkä enää tahdokaan. Voi siis muuttaa mielensä.