Vaimo oli myynyt luvatta 1/3 osan lp-levykokoelmastani ja nyt en saisi "järjestää asiasta kohtausta"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Ei kai kukaan voi olla niin urpo etta myy puolisonsa kerailyharvinaisuudet omin pain. Kyllahan nyt tuossa vaiheessa olisi pitanyt jo kayda vaimolle selvaksi etta kyseessa voi olla myos arvokkaat vinyylit, ja ettei niita saa menna ilman lupaa ronkkimaan, myynnista puhumattakaan. 

Asiantuntijoiden mukaan harvinaisten keräilylevyjen hinnat saattavat olla satoja tai jopa tuhansia euroja. Suomessa yli satasen ostoksia tekevät keräilijät ovat kuitenkin harvassa.

Olen itse ihan osallistunut (vinyyli)levymessuille Helsingissa, siella oli kylla useampi kiekko muutamankin satasen arvoinen.

Mutta jos laatikoita oli lahtenyt nelja, niihin mahtuu aika monta levya eli jos hinta on ollut parisenkin kymppia niin rahallinen menetys on jo tuntuva.

Rahallista menetysta arvokkaampaa on kuitenkin usein tunnearvo, kuten ap sanoikin. Kerailija kerailee myos rahallisen arvon "ohi", kokoelmaa taydentaakseen tai ihan vaan siksi tassa tapauksessa, etta tykkaa ko. musiikista. 

Esim. joku Leonard Nimoyn levy ei ehka ole rahallisesti sielta kalleimmasta paasta, mutta hemmetin vaikeaa hankkia ja onhan se vinkea lisa kokoelmiin ;) 

Näit siis keräilymessuilla muutaman satoja euroja maksaneen levyn. Ne olivat siis niitä kaikkein kalleimpia. Halvimmat varmaankin muutamia euroja ja siis siellä lähtökohta oli keräily, eli kaikki levyt jo lähtökohtaisesti arvokkaampia, kuin tavan jampan levyhyllyn levyt. Fakta nyt kuitenkin on se, että ne ihan tavalliset hittilevyt, joita ne normijamppojen ja pirkkojen levyhyllyt on pullollaan on korkeintaan muutaman euron arvoisia ja siellä seassa on todella harvoin levyjä, joiden arvo nousee yki kymmenen euron, satasesta nyt puhumattakaan.

No, aloittaja sanoi olevansa "intohimoinen vinyylien harrastaja" eli oletin ettei ole normijamppa tai -pirkko.

Mun kaverin, joka on myos intohimoinen vinyylien harrastaja, levykokoelma on yli kymppitonnin arvoinen ja siella on todellakin useampi useamman satasen levy seassa. 

Aloittajahan voi sanoa mitä tahansa. Sokee reettakin näki, että kyseessä on pässinselvä trolli. Miksi ihmeessä joku intohimoinen keräilijä veisi aarteensa jonnekin varastoon pahvilaatikkoon pölyttymään?

Mutta ennen kaikkea, kuka arvokkaiden keräilyharvinaisuuksien keräilijän vaimo veisi niitä arvokkaita levyjä salaa kirppikselle myyntiin ja länttäisi niille hinnaksi euron pari, vaikka varsin hyvin tietäisi, että kyseessä on keräilyharvinaisuudet, joilla on huojmattava rahallinen arvo ja puolisolle valtava tunnearvo? Jos sekunninkaan ajattelisit aloituksen totaalista järjettömyyttä, niin et taatusti olettaisi siitä yhtään mitään. 

Sanopa muuta. Voisi kuvitella, että jos on tarve viedä jotain levyjä varastoon, sinne lähtisi niitä vähiten arvokkaita, ja arvokkaimmat jätettäisi kotiin.

Mutta niitä todella on, jotka "konmarittavat" perheenjäsentensä arvokastakin omaisuutta, kysymättä siihen lupaa.

Varmasti konmarittajia on, jotka hanakasti raijaa kirpparille vaikka mitä, mutta eivät pomminvarmasti mitään puolisolle tärkeääkin tärkeämpiä rahallisesti erittäin arvokkaita keräilyharvinaisuuksia ja myy niitä parilla eurolla. Jokainen keräilijän vaimo pomminvarmasti tietää puolisonsa keräilyharrastuksen merkityksen sekä keräilyharvinaisuuksien arvon. 

Jos siis varastoon on jotain viety, niin ne on juurikin niitä jamppatuomisia ja K-tellin kokoelmalevyjä joiden reaalinen arvo on jotaikuinkin euron luokkaa. Ne keräilyharvinaisuudet on tiukasti levyhyllyssä paraatipaikalla ja helposti otettavissa esiin aina kun lauantaina saunan jälkeen avaa olutpullon ja haluaa hypistellä helmiään, tai kun kaverit tulee kylään, että saa hieman paukutella henkseleitään aarteillaan. 

Tuon aloituksen uskottavuus on aivan nollaluokkaa, jos sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

En usko kirjoitti:

Minulla on melko pieni mutta sitäkin rakkaampi vinyylikokoelma, pääosin 30-40 vuoden takaa. Tunnen keräilijöitä, joilla on tuhansiakin levyjä ja intohimoinen asenne harrastukseensa. Olen jäsenenä eräässä vinyyliyhteisössä, ja vaikken yleensä sano osallistu, olen tapahtumista ja ilmiöistä aika hyvin selvillä.

Moni seikka kertoo minulle, että aloitus on tehty Helsingin Sanomien luetuimpien joukossa monta päivää sinnitelleen levykauppadraaman ja iltapäivälehtien viimeaikaisen, vaikkakin satunnaisen vinyylihehkutuksen innoittamana.

Paljonpuhuviin epäilyksenaiheuttajiin kuuluu se, että intohimoisen vinyylinharrastajan vaimo veisi muutaman levylaatikon kirppikselle. Kun parisuhde vetelee viimeisiään ja jompikumpi haluaa oikein räjähtävän lähdön, kumppanin aarteiden tuhoaminen on tehokas temppu. Intohimoisen keräilijän puoliso ei myy levyjä ulosheittohintaan ja odota parisuhteen jatkumista entisellään. Puolisot saattavat riidellä levyjen määrästä ja paikasta, mutta vain exät heittävät niitä menemään.

Toinen juttu on se, että intohimoinen keräilijä pitää rahallisesti ja tunnearvoltaan kalleimmat levynsä turvassa vaikka vaatekaapin perällä, ei vuokravarastossa.

Ja kolmanneksi sitten: intohimoinen vinyylinharrastaja ei tule hömppä- ja riitelypalstalle kysymään, "olenko mielestänne joteinkin ylidramaattinen, kun suutuin asiasta". Hän tietää tasan tarkkaan, missä mennään, eikä tarvitse siihen omasta näkökulmastaan maallikoiden mielipiteitä. Minä uskon keskustelualoittajan tarinaan sitten, kun näen sen vinyylifoorumeilla.

Kokonaisuudesta päättelen, että aloituksen on kirjoittanut joko palstalle palkattu sisällöntuottaja, palstan omistavan konsernin iltapäivälehti tai joku palstan harjaantuneista vakiokirjoittajista, jolle pitkien ketjujen luominen tarkoituksellisen ympäripyöreistä eli moneen lähtöön sopivista parisuhdeongelmista on nautinnollinen harrastus. Neljättä sivua kirjoitellaan, joten onneksi olkoon onnistumisesta.

Ja sulle on jotenkin merkityksellistä se, onko jonkun tuntemattoman tekemä aloitus totta? Mä ainakin tulin tänne keskustelemaan, ja tää on hyvä aihe. Noin on oikeasti käynyt, jos ei ap:lle, niin ainakin useammalle muulle.

Katson, että jos keskustelua halutaan saada aikaan, luodaan sitä todellisista tilanteista ja ongelmista, ei selvästi keksityistä, joita uskotellaan tosiksi.

Asiaa tuntevalle tuo aloitus on ihan yhtä uskottava kuin esimerkiksi se, että "olin jättänyt autoni liian lähelle porttia, joten vaimoni hakkasi lapiolla lokasuojan lyttyyn, jotta pääsi kulkemaan kunnolla, olenko ylidramaattinen, kun suutuin".

Ja pointteja olivat tämän lisäksi se, että keräilijä ei oikeasti vie kalleimpia aarteitaan laatikkovarastoon ja että vain exät ja exiksi haluavat vievät puolisonsa aarteita kirpputorille.

Tuo on kyllä yksiselitteisesti ERO! Ja korvausvaatimus ja tutkintapyyntö  kavalluksesta tai törkeästä varkaudesta.