Poika lähti armeijaan toissapäivänä, tänään sitten oli keskeyttänyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on ajat muuttuneet. Itse kävin intin ysärin puolivälissä, silloin oli vielä paljon vanhoja koulutusmetodeja, jotka olivat laillisen rajamailla. Siihen aikaan alokasaikana ei ollut mitään tasoryhmiä ya pehmeitä aloituksia, vaan ne läskit ja huonokuntoiset juoksi muiden mukana itku silmässä. Aamut alkoi alokasaikana klo 5.30 ja päättyivät klo 22, siinä välissä ei todellakaan ollut luppoaikaa. Kotiin ilmoitin ekan kerran tokalla viikolla, sekin vaan että terve ja hei. Meidän joukkueesta lopetti 2, mitä noi pitää pienenä lukumääränä. Miksi? Koska siihen aikaan intti oli miehuuskoe sen keskeyttäminen oli niin kova häpeä, merkki epäkelvosta miehestä.

Ysärillä oli se hyvä puoli, ettei ollut kännyköitä eikä mahdollisuutta tilittää iltakaudet tyttöystävälle, kuinka mistään ei tuu mitään, mä lopetan, v*tuttaa jne. Meidän vävykokelas-alokkaalla on nyt kolme iltaa takana, ja meillä tytär yhä ahdistuneempana ottaa vastaan live-lähetystä aiheesta "ei oo motii". Kaikesta päätellen sieltä on maitojuna starttaamaisillaan.

Kyllä ysärillä oli kännyköitä.

Itse kävin armeijan -91 ja puhelimen vieminen varuskuntaan oli kiellettyä, eikä niitä nuorilla pahemmin ollutkaan vielä silloin. Ihan loppuviikoilla jotku toi reteesti kännykän varuskuntaan ja piti sitä piilossa kaapissaan, mutta näitä oli vähemmän kuin yksi per tupa.

Keskeyttäminen voi kieliä, että on liian itsepäinen pomotettavaksi, eli huono asia työmarkkinoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. En antaisi pleikkaa pelata vaan etsiä asunto ja omaan elämään.

Eli et antaisi hetkeäkään rentoutua siellä missä tuntee olonsa turvalliseksi, ison, elämäämullistavan kokemuksen jälkeen (ei pärjännytkään, vaikka ehkä niin luuli), vaan heittäisit kotoa heti ulos? Millaisia vanhempia te oikein olette?

Elämää mullistava kokemus: päivä armeijassa :D voi luoja..

poingpouing kirjoitti:

Armeijan käymisellä ei ole nykyaikana yhtään mitään merkitystä.

Enemmän olisin huolissani syistä jotka siihen johtivat.

Ei sieltä  niinvain lähdetä kun kerran kutsunnoissa on hyväksytty.

Esität hullua niin pääset viikossa pois. Näin pari elämäntapalaiskuria ainakin omana aikana pääsi pälkähästä. Astmaatikoille ja 200-kiloisillekin armeija keksii vielä tekemistä mutta hulluille ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on ajat muuttuneet. Itse kävin intin ysärin puolivälissä, silloin oli vielä paljon vanhoja koulutusmetodeja, jotka olivat laillisen rajamailla. Siihen aikaan alokasaikana ei ollut mitään tasoryhmiä ya pehmeitä aloituksia, vaan ne läskit ja huonokuntoiset juoksi muiden mukana itku silmässä. Aamut alkoi alokasaikana klo 5.30 ja päättyivät klo 22, siinä välissä ei todellakaan ollut luppoaikaa. Kotiin ilmoitin ekan kerran tokalla viikolla, sekin vaan että terve ja hei. Meidän joukkueesta lopetti 2, mitä noi pitää pienenä lukumääränä. Miksi? Koska siihen aikaan intti oli miehuuskoe sen keskeyttäminen oli niin kova häpeä, merkki epäkelvosta miehestä.

Ysärillä oli se hyvä puoli, ettei ollut kännyköitä eikä mahdollisuutta tilittää iltakaudet tyttöystävälle, kuinka mistään ei tuu mitään, mä lopetan, v*tuttaa jne. Meidän vävykokelas-alokkaalla on nyt kolme iltaa takana, ja meillä tytär yhä ahdistuneempana ottaa vastaan live-lähetystä aiheesta "ei oo motii". Kaikesta päätellen sieltä on maitojuna starttaamaisillaan.

Kyllä ysärillä oli kännyköitä.

Ysärillä olin p-aukinen opiskelija, jolla ei ollut varaa kännykkään, ja luultavasti ei ollut ihan jokaisella varusmiehelläkään. Tekstiviestit tulivat suomalaisten matkapuhelimiin vuonna 1995, ja ne sekä puhelut hinnoiteltiin aika eri tyyliin kuin nyt kun valtavat datan siirtomäärät ovat mahdollisia. Kännyköiden nettiyhteydet ja ilmaispuhelut olivat 90-luvulla olemassa vasta pilkkeenä jonkun insinöörin silmäkulmassa (esim. Skype julkaistiin 2003).

Eli sanoisin, että ysärillä alokkaat jonottivat sotkun oven vieressä olevaan kolikkopuhelimeen, ja tilityspuhelu tyttöystävälle saattoi kestää ehkä pari minuuttia kunnes selän takana jonottavien hiillostus puhelun lopettamiseen kävi liian äänekkääksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se sitten ole hyvä asia, että poikasi tajusi, ettei armeija ole hänen juttunsa ja lähti pois ennen kuin aiheutti itselleen mahdollisesti korjaamatonta henkistä vahinkoa? Kaikki eivät sovi armeijaan eikä ketään pidä syyllistää valinnoistaan tähän asiaan liittyen.

On kai se näinkin, mutta kun minusta tuntuu, että kyseessä on ihan vaan laiskuus. Ikävä äitinä on näin sanoa, mutta se on totuus. En tiedä kasvaako hän koskaan sellaiseksi, joka pystyy ottamaan vastuuta yhtään mistään.

Ap.

Ei muuta kuin poika pellolle. Omaan kämppään. Avustatte sen verran että vuokratakuun hoidatte ja sitten poika saa pärjätä itse. Jos kotia nyt jää vain pelaamaan niin jää vielä vuosikymmeniksikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on ajat muuttuneet. Itse kävin intin ysärin puolivälissä, silloin oli vielä paljon vanhoja koulutusmetodeja, jotka olivat laillisen rajamailla. Siihen aikaan alokasaikana ei ollut mitään tasoryhmiä ya pehmeitä aloituksia, vaan ne läskit ja huonokuntoiset juoksi muiden mukana itku silmässä. Aamut alkoi alokasaikana klo 5.30 ja päättyivät klo 22, siinä välissä ei todellakaan ollut luppoaikaa. Kotiin ilmoitin ekan kerran tokalla viikolla, sekin vaan että terve ja hei. Meidän joukkueesta lopetti 2, mitä noi pitää pienenä lukumääränä. Miksi? Koska siihen aikaan intti oli miehuuskoe sen keskeyttäminen oli niin kova häpeä, merkki epäkelvosta miehestä.

Ysärillä oli se hyvä puoli, ettei ollut kännyköitä eikä mahdollisuutta tilittää iltakaudet tyttöystävälle, kuinka mistään ei tuu mitään, mä lopetan, v*tuttaa jne. Meidän vävykokelas-alokkaalla on nyt kolme iltaa takana, ja meillä tytär yhä ahdistuneempana ottaa vastaan live-lähetystä aiheesta "ei oo motii". Kaikesta päätellen sieltä on maitojuna starttaamaisillaan.

Kyllä ysärillä oli kännyköitä.

Itse olin 93-94 ja yhdellä oli kännykkä koko pataljoonassa. Seuraavana vuonna lähdin opiskelemaan ja hankin ensimmäisen, Nokia 101. Eipä sillä pystynyt muuta tekemää kun soittamaan ja lähettämään tekstiviestin. Niitäkään ei kovin paljon, sillä se maksoi. Ei ollut mitään kk hintoja.

Vierailija kirjoitti:

Mun poikani C- mienenä vapautetaan, ja hyvä niin. Tuen häntä, sairaudet estävät häntä. Siviilipalveluskin olisi ollut hieno juttu, nykyarmeija - joo ei tarpeellinen.

Your name is Babber, Mr C-Babbers. Ei kylläkään ole pitkänpäälle elämässä mikään meriitti kun tuon "pääsee" toteamaan. Siinä vaiheessa kun tuon hoksaa, on jo myöhäistä.

Missä on palstan miesasiamiehet? Oikeasti menisi kai pari päivää lisää, mutta intti on ihan vapaaehtoinen miehillekin.

Jos olisi mun poika, lentäisi kotoa, ellei saa töitä/ala opiskella. Ei saa kasvattaa mammanpoikia!

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yksi keskeyttäjä, tosin yli viikon siellä kuitenin yritin. Minua ei olisi armeijassa haitannut mikään henkinen taakka jos vain olisin ollut "samalla viivalla" muiden kanssa, mutta joka ikisessä asiassa huomasin miten olin muita paskempi niin kenen mielenterveys sitä kestää? Kun piti varustesäkki kantaa yläkertaan niin sen kantoi joku muu, harjoituksessa piti juosta rappusia ylös ja alas ja kunto loppui kesken kun muut jatkoi, piti juosta kentälle mutta mun piti hölkätä, piti juosta cooperin testi mutta kävelyksi se meni jne jne, ei siitä tullut loppua. Ainoa asia jonka osasin paremmin kuin muut oli arvomerkit, josta mulle sitten kuittailtiin ettei tarvitsisi ottaa niin tosissaan.

Päätin että ei ole oikein mun paikka kun keho sanoi jo ekojen viikkojen aikana että ei ole mun juttu tai vielä rikon itteni, jos se ei olisi ollut fyysisesti noin raskasta niin mielenterveyskin olisi kyllä kestänyt. Se jatkuva tunne siitä että on hidasteena muille oli se ns. viimeinen niitti joka kaatoi kupin nuri.

Itse sama tasapainohäiriön takia, metsällä olin jatkuvasti kumossa jossakin, hiihtomarsseilla tulin kaikkia puoli tuntia myöhässä. Mutta tiedätkö miksi siitä ei tullut veettuilua keneltäkään? Koska hampaat irvessä puskin itseni loppuun asti, vaikka sitten tulinkin myöhässä. Kävin sen kunnialla läpi vaikka kaikki fyysiset suoritukset eivät menneetkään aivan nappiin.

Minulla oli jo työpaikka odottamassa heti armeijan jälkeen joten halusin sen mahdollisimman nopeasti ohi. Meinasi vaan käydä niin että alkkitesti ja pällitesti molemmat menivät liian hyvin, en teeskennellyt huonoa kummassakaan koska luulin että cooperi ja muut fyysiset testit myös vaikuttaisi alikersanttien valintaan. Onneksi Lapista tuli riittävästi muista kasarmeista vapaaehtoisia hulluja siihen hommaan, muuten minut olisi pakotettu vuoden pituiseen pestiin ja olisi saattanut työpaikka lähteä.

Siinä tavarasäkin kantamisessa on muuten juju mukana, se on hyvin vaikea saada huoneeseen sellaisenaan, joten on fiksumpaa ottaa sieltä sisältä isoin reppu, pakata se täyteen kamaa, se selkään ja sitten viet sen pienemmän säkin käsillä. Paino jakautuu tasaisemmin pitkin kroppaa ja silloin ei rasitusta tule muuten kuin reisilihaksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. En antaisi pleikkaa pelata vaan etsiä asunto ja omaan elämään.

Eli et antaisi hetkeäkään rentoutua siellä missä tuntee olonsa turvalliseksi, ison, elämäämullistavan kokemuksen jälkeen (ei pärjännytkään, vaikka ehkä niin luuli), vaan heittäisit kotoa heti ulos? Millaisia vanhempia te oikein olette?

Elämää mullistava kokemus: päivä armeijassa :D voi luoja..

Kyllä se voi olla 18-vuotiaalle helposti elämää mullistava kokemus, että luuli pärjäävänsä niinkuin muutkin, muttei pärjännyt. Onko empatia noin kamalan vieras käsite?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. En antaisi pleikkaa pelata vaan etsiä asunto ja omaan elämään.

Eli et antaisi hetkeäkään rentoutua siellä missä tuntee olonsa turvalliseksi, ison, elämäämullistavan kokemuksen jälkeen (ei pärjännytkään, vaikka ehkä niin luuli), vaan heittäisit kotoa heti ulos? Millaisia vanhempia te oikein olette?

Elämää mullistava kokemus: päivä armeijassa :D voi luoja..

Kyllä se voi olla 18-vuotiaalle helposti elämää mullistava kokemus, että luuli pärjäävänsä niinkuin muutkin, muttei pärjännyt. Onko empatia noin kamalan vieras käsite?

Kuulostaa enemmän todellisuuteen heräämiseltä. Pojan oma kupla puhkesi kun reaalimaailma iski vasten kasvoja.

Huvittajia sitten täytyy elättää lähemmäs koko aikuisiän jollei komentoa talossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. En antaisi pleikkaa pelata vaan etsiä asunto ja omaan elämään.

Eli et antaisi hetkeäkään rentoutua siellä missä tuntee olonsa turvalliseksi, ison, elämäämullistavan kokemuksen jälkeen (ei pärjännytkään, vaikka ehkä niin luuli), vaan heittäisit kotoa heti ulos? Millaisia vanhempia te oikein olette?

Elämää mullistava kokemus: päivä armeijassa :D voi luoja..

Kyllä se voi olla 18-vuotiaalle helposti elämää mullistava kokemus, että luuli pärjäävänsä niinkuin muutkin, muttei pärjännyt. Onko empatia noin kamalan vieras käsite?

Empatiaa sille, ettei kunnolla edes yrittänyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. En antaisi pleikkaa pelata vaan etsiä asunto ja omaan elämään.

Eli et antaisi hetkeäkään rentoutua siellä missä tuntee olonsa turvalliseksi, ison, elämäämullistavan kokemuksen jälkeen (ei pärjännytkään, vaikka ehkä niin luuli), vaan heittäisit kotoa heti ulos? Millaisia vanhempia te oikein olette?

Elämää mullistava kokemus: päivä armeijassa :D voi luoja..

Kyllä se voi olla 18-vuotiaalle helposti elämää mullistava kokemus, että luuli pärjäävänsä niinkuin muutkin, muttei pärjännyt. Onko empatia noin kamalan vieras käsite?

Missä hän ei mahtanut yhdessä päivässä pärjätä? Se liikuntakin aloitetaan vasta kun lääkärintarkastukset on tehty.

Samalla tavalla sitä oppii tappamaan videopeleissä kuin armeijassakin. Tunnista kohde, tähtää, ammu - ei se sen monimutkaisempaa ole.

Vierailija kirjoitti:

poingpouing kirjoitti:

Armeijan käymisellä ei ole nykyaikana yhtään mitään merkitystä.

Enemmän olisin huolissani syistä jotka siihen johtivat.

Ei sieltä  niinvain lähdetä kun kerran kutsunnoissa on hyväksytty.

Esität hullua niin pääset viikossa pois. Näin pari elämäntapalaiskuria ainakin omana aikana pääsi pälkähästä. Astmaatikoille ja 200-kiloisillekin armeija keksii vielä tekemistä mutta hulluille ei.

Myös jos on väkivaltarikoksia ja H merkintä niin saa vapautuksen mikä on periaatteessa ihme homma, koska väkivaltaahan siellä ollaan harjoittamassa ja huumeet tulee kuvioihin sodassa. Kyllä niillä on pakko olla joku stäshi nykyaikaista super modifoitua turbo amfetamiinia mikä valvottaa ja tekee lahtaamisesta mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

poingpouing kirjoitti:

Armeijan käymisellä ei ole nykyaikana yhtään mitään merkitystä.

Enemmän olisin huolissani syistä jotka siihen johtivat.

Ei sieltä  niinvain lähdetä kun kerran kutsunnoissa on hyväksytty.

Esität hullua niin pääset viikossa pois. Näin pari elämäntapalaiskuria ainakin omana aikana pääsi pälkähästä. Astmaatikoille ja 200-kiloisillekin armeija keksii vielä tekemistä mutta hulluille ei.

Ne vaan itse sanovat esittäneensä hullua. Oikeastihan he OVAT hulluja.

Vierailija kirjoitti:

Samalla tavalla sitä oppii tappamaan videopeleissä kuin armeijassakin. Tunnista kohde, tähtää, ammu - ei se sen monimutkaisempaa ole.

On se "hieman" monimutkaisempaa. Oikeassa elämässä kohde ampuu myös takaisin ja omaa pestettä pitää hinata oikeasti mukana eikä röhnötetä jossain lepotuolissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. En antaisi pleikkaa pelata vaan etsiä asunto ja omaan elämään.

Eli et antaisi hetkeäkään rentoutua siellä missä tuntee olonsa turvalliseksi, ison, elämäämullistavan kokemuksen jälkeen (ei pärjännytkään, vaikka ehkä niin luuli), vaan heittäisit kotoa heti ulos? Millaisia vanhempia te oikein olette?

Elämää mullistava kokemus: päivä armeijassa :D voi luoja..

Kyllä se voi olla 18-vuotiaalle helposti elämää mullistava kokemus, että luuli pärjäävänsä niinkuin muutkin, muttei pärjännyt. Onko empatia noin kamalan vieras käsite?

Kuulostaa enemmän todellisuuteen heräämiseltä. Pojan oma kupla puhkesi kun reaalimaailma iski vasten kasvoja.

No sekö ei ole juuri elämää mullistava kokemus?