Poika lähti armeijaan toissapäivänä, tänään sitten oli keskeyttänyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hänen valinta, tukea nyt kun sitä tarvitaan.

Niin on ihan oma valintansa, mutta mihin sitä tukea tarvitaan? Ei kai poika mitään tukea tarvitse jos tyytyväisenä pleikkaria pelaa.

Mihin sitä tukea nyt lasten kasvaessa yleensä tarvitaankaan. Rankka itsenäinen päätös oli tai sitten ei mutta en omiani hylkää vaikka ovatkin jo aikuisia toinen on. Kuuntelisin ainakin perustelut vaikka ne täysikäiseltä minulle kuulukkaan. Mitä asumiseen tulee niin se on eri juttu mutta intin käyminen ei olisi eikä ollut vaikuttamassa siihen. Ja joo poika kävi armeijan (omasta halusta)tyttö ei käynyt rippikoulua mutta lukioon menossa. Tervepäisiä muksuja kuitenkin ilman vouhotusta.

Hyvä että ymmärsi lähteä, koetakki löytää yksikään veteraani joka syyllistäisi että jätti kesken.

Armeija lähettää muutenkin hyvin herkästi pois koska terveydenhuoltokulut tulee armeijalle eikä niitä huvita maksaa joten jos vähänkään jotain vaivoja niin lähettävät pois.

Miten on ap, kävitkö itse armeijan? Ehkä kannattaisi niin ei tarvitse toisten tekemättä jättämisiä hävetä. 

Laiska, lyhytpinnainen, sitoutumiskyvytön ja uuden oppimishaluton. Tiedän näitä ja kaikki ovat sellaisia epäitsenäisiä haahulijoita, jotka mm.muuttavat takaisin vanhempien luokse useaan kertaan, ja löytävät pysyvän työpaikan joskus 30v kun koti/tyttöystävä ei voidakaan kaikkia asioita enää.

Kaikkia se intin alku jännittää ja uutta asiaa on paljon, mutta kun sen ylittää, tottuu, armeijasta moni nauttiikin. Eikä se armeija ole turha, ne ihmiset oppivat puolustamaan meitä kaikkia jos esmes Venäjä hyökkää, ja ainakin mun poikien mielestä joku kaupunkisotataistelu oikeissa rakennuksissa oli kuin oikea pleikkapeli, mutta paljon parempi, koska se oli totta. Poikasi menetti aika paljon, myös ne tosielämän playstationit.

Meillä assilla ei ole mitään asiaa armeijaan. Ei pärjäisi siellä edes puolta tuntia. Saisi heti pataansa.

Onko opiskelupaikka valmiina? Nyt on aikaa lukea kevään pääsykokeisiin. Toimettomana, Huvikseen pelaillen, ei voi kotona olla. Te vanhemmat olette vastuussa.

Ei sota yhtä miestä kaipaa. Sivari on joillekin parempi vaihtoehto, eikä siinä ole mitään häpeämistä.

Minä olen yksi keskeyttäjä, tosin yli viikon siellä kuitenin yritin. Minua ei olisi armeijassa haitannut mikään henkinen taakka jos vain olisin ollut "samalla viivalla" muiden kanssa, mutta joka ikisessä asiassa huomasin miten olin muita paskempi niin kenen mielenterveys sitä kestää? Kun piti varustesäkki kantaa yläkertaan niin sen kantoi joku muu, harjoituksessa piti juosta rappusia ylös ja alas ja kunto loppui kesken kun muut jatkoi, piti juosta kentälle mutta mun piti hölkätä, piti juosta cooperin testi mutta kävelyksi se meni jne jne, ei siitä tullut loppua. Ainoa asia jonka osasin paremmin kuin muut oli arvomerkit, josta mulle sitten kuittailtiin ettei tarvitsisi ottaa niin tosissaan.

Päätin että ei ole oikein mun paikka kun keho sanoi jo ekojen viikkojen aikana että ei ole mun juttu tai vielä rikon itteni, jos se ei olisi ollut fyysisesti noin raskasta niin mielenterveyskin olisi kyllä kestänyt. Se jatkuva tunne siitä että on hidasteena muille oli se ns. viimeinen niitti joka kaatoi kupin nuri.

Vierailija kirjoitti:

Beta?

Betat tekevät nimenomaan ilmaista orjatyötä. Tämän päivän alfoille junaillaan vapautus.

Vierailija kirjoitti:

Ei sota yhtä miestä kaipaa. Sivari on joillekin parempi vaihtoehto, eikä siinä ole mitään häpeämistä.

Ja ennekaikkea maa tai kansa ei sotia kaipaa, parempi vaan jos kaikilla ois paljon pyssyjä kotona et jos joku tulee pomottelemaan ne voi ampua.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yksi keskeyttäjä, tosin yli viikon siellä kuitenin yritin. Minua ei olisi armeijassa haitannut mikään henkinen taakka jos vain olisin ollut "samalla viivalla" muiden kanssa, mutta joka ikisessä asiassa huomasin miten olin muita paskempi niin kenen mielenterveys sitä kestää? Kun piti varustesäkki kantaa yläkertaan niin sen kantoi joku muu, harjoituksessa piti juosta rappusia ylös ja alas ja kunto loppui kesken kun muut jatkoi, piti juosta kentälle mutta mun piti hölkätä, piti juosta cooperin testi mutta kävelyksi se meni jne jne, ei siitä tullut loppua. Ainoa asia jonka osasin paremmin kuin muut oli arvomerkit, josta mulle sitten kuittailtiin ettei tarvitsisi ottaa niin tosissaan.

Päätin että ei ole oikein mun paikka kun keho sanoi jo ekojen viikkojen aikana että ei ole mun juttu tai vielä rikon itteni, jos se ei olisi ollut fyysisesti noin raskasta niin mielenterveyskin olisi kyllä kestänyt. Se jatkuva tunne siitä että on hidasteena muille oli se ns. viimeinen niitti joka kaatoi kupin nuri.

Ensin olit yli viikon ja sitten jo viikkoja.

Paljon on ajat muuttuneet. Itse kävin intin ysärin puolivälissä, silloin oli vielä paljon vanhoja koulutusmetodeja, jotka olivat laillisen rajamailla. Siihen aikaan alokasaikana ei ollut mitään tasoryhmiä ya pehmeitä aloituksia, vaan ne läskit ja huonokuntoiset juoksi muiden mukana itku silmässä. Aamut alkoi alokasaikana klo 5.30 ja päättyivät klo 22, siinä välissä ei todellakaan ollut luppoaikaa. Kotiin ilmoitin ekan kerran tokalla viikolla, sekin vaan että terve ja hei. Meidän joukkueesta lopetti 2, mitä noi pitää pienenä lukumääränä. Miksi? Koska siihen aikaan intti oli miehuuskoe sen keskeyttäminen oli niin kova häpeä, merkki epäkelvosta miehestä.

Vierailija kirjoitti:

Paljon on ajat muuttuneet. Itse kävin intin ysärin puolivälissä, silloin oli vielä paljon vanhoja koulutusmetodeja, jotka olivat laillisen rajamailla. Siihen aikaan alokasaikana ei ollut mitään tasoryhmiä ya pehmeitä aloituksia, vaan ne läskit ja huonokuntoiset juoksi muiden mukana itku silmässä. Aamut alkoi alokasaikana klo 5.30 ja päättyivät klo 22, siinä välissä ei todellakaan ollut luppoaikaa. Kotiin ilmoitin ekan kerran tokalla viikolla, sekin vaan että terve ja hei. Meidän joukkueesta lopetti 2, mitä noi pitää pienenä lukumääränä. Miksi? Koska siihen aikaan intti oli miehuuskoe sen keskeyttäminen oli niin kova häpeä, merkki epäkelvosta miehestä.

Ysärillä oli se hyvä puoli, ettei ollut kännyköitä eikä mahdollisuutta tilittää iltakaudet tyttöystävälle, kuinka mistään ei tuu mitään, mä lopetan, v*tuttaa jne. Meidän vävykokelas-alokkaalla on nyt kolme iltaa takana, ja meillä tytär yhä ahdistuneempana ottaa vastaan live-lähetystä aiheesta "ei oo motii". Kaikesta päätellen sieltä on maitojuna starttaamaisillaan.

Vierailija kirjoitti:

Beta?

Kyllä tuollainen on jo gamma tai pahempikin.

Vierailija kirjoitti:

Heittäkää pihalle tuollainen jätkä. Aikamies pelaa kotonaan pelejä. Sietääkin vanhempien hävetä.

Joo, ja muistakaa sanoa, että olemme syvästi pettyneitä. Hankkikaa vielä muutama sukulainen kertomaan päin naamaa, että sinusta poika ei tule koskaan mitään tämän takia.

Saatte pojastanne työttömän alkoholistin joka pelaa pelejä päivät pitkät, minullahan tästä kokemusta on.

Lopulta haistatin vitut kuitenkin näille ihmiselle ja kokosin itseni. Ihan hyvinhän tässä elämässä näköjään pärjäsi.

-M28

Meilllä poika lähti myös armeijaan maanantaina. Etukäteen sanoi, että aikoo tulla pois nopeasti. Hän tekee omat päätökset ja minulla ole syytä olla pettynyt. Toivon kuitenkin, että jaksaa olla loppuun saakka. Omillaan jo asuu muuten.

Vierailija kirjoitti:

poingpouing kirjoitti:

Armeijan käymisellä ei ole nykyaikana yhtään mitään merkitystä.

Enemmän olisin huolissani syistä jotka siihen johtivat.

Ei sieltä  niinvain lähdetä kun kerran kutsunnoissa on hyväksytty.

Kyllä sieltä ennen valaa niin vaan lähdetään. "ei tää ollutkaan mun juttu" " ei huvita" "tylsää" jne aivan tyypillisiä selityksiä ja ne menee läpi. Yleensä siinä toivossa, että käyvät kotona kasvamassa muutaman vuoden ja sitten palaavat suorittamaan velvollisuutensa.

Oma broidi vaan jätti palaamatta ekalta lomalta. Kapteeni soitti himaan ja kyseli, että meinaatko tulla takaisin. En! tuo vastas.. selvä. Meni sitten kuuden vuoden päästä uudestaan, sai hetken oltua ja sitten parin vuoden päästä suoritti loput.

Oikea tosimies ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on ajat muuttuneet. Itse kävin intin ysärin puolivälissä, silloin oli vielä paljon vanhoja koulutusmetodeja, jotka olivat laillisen rajamailla. Siihen aikaan alokasaikana ei ollut mitään tasoryhmiä ya pehmeitä aloituksia, vaan ne läskit ja huonokuntoiset juoksi muiden mukana itku silmässä. Aamut alkoi alokasaikana klo 5.30 ja päättyivät klo 22, siinä välissä ei todellakaan ollut luppoaikaa. Kotiin ilmoitin ekan kerran tokalla viikolla, sekin vaan että terve ja hei. Meidän joukkueesta lopetti 2, mitä noi pitää pienenä lukumääränä. Miksi? Koska siihen aikaan intti oli miehuuskoe sen keskeyttäminen oli niin kova häpeä, merkki epäkelvosta miehestä.

Ysärillä oli se hyvä puoli, ettei ollut kännyköitä eikä mahdollisuutta tilittää iltakaudet tyttöystävälle, kuinka mistään ei tuu mitään, mä lopetan, v*tuttaa jne. Meidän vävykokelas-alokkaalla on nyt kolme iltaa takana, ja meillä tytär yhä ahdistuneempana ottaa vastaan live-lähetystä aiheesta "ei oo motii". Kaikesta päätellen sieltä on maitojuna starttaamaisillaan.

Tää on niin totta! Meidänkin kuopus soitteli iltakaudet aluksi ja valitti miten inhoaa olla siellä ja haluaa pois. Mä jo opin kammoksumaan puhelimen soittoa tuolloin. Tyttöystävänsä onneksi otti suurimman osan puheluista.

Alokkaille oli tehty selväksi jo ekana päivänä miten helposti voi lähteä himaan, jos "armeija ei ole heidän juttu". Luojan kiitos kuunteli sen verran vanhempiaan, että jäi sinne. Nyt on intti käyty ja kuorma-autokortti taskussa. Saikin heti sen ansiosta työpaikan. On myös itse iloinen, ettei keskeyttänyt. Parhaat kaverit kun löytyi samasta tuvasta.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yksi keskeyttäjä, tosin yli viikon siellä kuitenin yritin. Minua ei olisi armeijassa haitannut mikään henkinen taakka jos vain olisin ollut "samalla viivalla" muiden kanssa, mutta joka ikisessä asiassa huomasin miten olin muita paskempi niin kenen mielenterveys sitä kestää? Kun piti varustesäkki kantaa yläkertaan niin sen kantoi joku muu, harjoituksessa piti juosta rappusia ylös ja alas ja kunto loppui kesken kun muut jatkoi, piti juosta kentälle mutta mun piti hölkätä, piti juosta cooperin testi mutta kävelyksi se meni jne jne, ei siitä tullut loppua. Ainoa asia jonka osasin paremmin kuin muut oli arvomerkit, josta mulle sitten kuittailtiin ettei tarvitsisi ottaa niin tosissaan.

Päätin että ei ole oikein mun paikka kun keho sanoi jo ekojen viikkojen aikana että ei ole mun juttu tai vielä rikon itteni, jos se ei olisi ollut fyysisesti noin raskasta niin mielenterveyskin olisi kyllä kestänyt. Se jatkuva tunne siitä että on hidasteena muille oli se ns. viimeinen niitti joka kaatoi kupin nuri.

Olitko tosiaan niin tyhmä että et kuntoillut etukäteen, jos olit niin rapakunnossa ettet yhtä varustesäkkiä itse jaksanut kantaa?

Ole huoleti, täysin turha paikka, ihan samantekevää onko käynyt tai ei.