Verinäytteenotto lapselta

Kyllä kaikki toimenpiteet saa tehtyä jos tarve vaatii. Olen itse lasten infektio-osastolla töissä, missä verinäytteet otetaan, kanyylit laitetaan, rakkopunktiot jne vain tehdään. Lasta pidetään kunnolla kiinni, ja homma hoidetaan. That's it.

Hyvä vinkki tuo ettet itse ole mukana toimenpiteessä, yleensä se pahentaa tilannetta huomattavasti.

Sh

Oon ollut itse lapsena tuollainen toimenpiteiden vastustelija ja neulakammoinen, edelleenkään en ihan ole kaikkien neulajuttujen kanssa sinut, vaikka normi verikokeenotto meneekin nykyään ihan ongelmitta. En tiedä onko ap:n lapsella kyseessä yhtään samanlainen kokemus kuin mulla, koska muistan että lapsena kuitenkin ymmärsin että homma pitää hoitaa, ja olin mahdottoman pettynyt itseeni jos se ei tahtonut onnistua. Mutta siis pointtina se, että kun siihen paniikkitilaan menee, niin siinä hetkessä ja tilanteessa on järkiajattelun ulottumattomissa. Jos lapsen tajunnan täyttää ÄÄKEIHUIAPUANEULA, niin vaikka olisi miten sovittu jätskit ja hoplopit, niin ne eivät silloin siinä tilanteessa päähän mahdu. Ja tosiaan korostan, että niin voi käydä vaikka olisi miten tietoinen asian välttämättömyydestä ja teorian tasolla yhteistyöhaluinen. Mulla ei esim. ikinä ollut sellaista että olisin yrittänyt lähteä karkuun, mutta pistelyn uhkaama ruumiinosa kyllä kiemurteli ja huitoi - siitä huolimatta, että oli paukutettu sitä että ei saa liikkua. Ja tiesin että on vaarallista / voi käydä pahemmin jos vetää käden pois mutta en siitä huolimatta pystynyt estämään sitä. Vielä teini-iässä pyysin aina toisen hoitajan pitämään kättä paikoillaan koska pelkäsin itse omaa reaktiotani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin itse olin. Minuun olisi voinut tehota

- perustelut miksi asia on tehtävä esim hampaat tarkistettava, verikoe otettava

- se että muut eivät pelkää/ole hermostuneita tilanteessa eli vanhemmalle kylmän rauhallinen asenne menee miten menee parhaamme tehdään ja nyt istumaan, hoidetaan homma. Eli perustelut ym etukäteen ja itse tilanne mahdollisimman vähän ylimäärästä ja kaikki rauhallista

- minua olisi voinut auttaa paljon jos olisi sovittu että minä päätän tilanteessa. Esim jos näytteenotto tilanteessa olisi sovittu että mennään niin pitkälle kun sanon ja tietäisin että tarvittaessa pidetään taukoa/homma lopetetaan kesken. Eli olisin ehkä ollut niin että yksi ihminen pitää kiinni tai istunut yksin mutta valta minulla lopettaa jos ei pysty.

-Hammaslääkärissä voisi sopia että makaa paikallaan ja tekee pyydetyt asiat niin kauan kun voi ja sitten jos esim nostaa käden niin homma keskeytetään ja saa välillä nousta istumaan ja jatketaan sitten kun potilas antaa luvan. Ja muutenkin kaikki mitä tehdään kerrottaisiin etukäteen ja tyyliin nyt katsoisin suuhusi. Nyt katsoisin peilillä taakse äkkiä kestää kolme sekuntia ja samalla lääkäri laskisi kolmeen ja tietäisin että se peili varmasti otetaan pois kolmen kohdalla. Toki sitten voitaisiin katsoa uusi kolmen sekunnin pätkä mutta on helpompaa kestää itselleen vaikeaa asiaa jos tietää kauanko se kestää.

Viimeksi hammaslääkäri herätti minut kesken käynnin. Potilas ei saa kuulemma nukkua. Niin rennosti suhtaudun nykyään hoitotoimenpiteisiin.

Tuossa on ihan hyvä asia se, että lapsi saisi jollakin tavalla säilyttää hallinnan tunnetta tilanteessa. Ei kuitenkaan mahdollista että toimenpide lopetetaan milloin vain. Silloin homma pitkittyy helposti ja menee vaikeaksi. Oman lapseni kanssa olen päässyt siihen tilanteeseen, että hän itse pitää käden paikoillaan. Hän kyllä itkee yleenaä koko ajan, mutta itsenäisesti pitää käden silti liikkumatta. Tähän on päästy yhteisen keskustelun ja pohdinnan kautta. Hän tavallaan oivalsi itse, että kättä ei tosiaan kannata heiluttaa kun näytteenotossa. Ja mitään mahdollusuutta näytteenoton perumiseen ei kannata antaa. Jos lapselle annetaan pienikin takaportti, niin hän menee siitä. Näyte otetaan. Kun lapsi ymmärtä tämän, hän voi alkaa asennoitua siihen että ei taistele vastaan, vaan yrittää kestää asian. Enegiaa ei siis enää käytetä taisteluun vaan sietämiseen. Kerta toisensa jälkeen siitä tulee helpompaa.

Vai pohdinnan kautta.

Olin itse alle kouluikäisenä monessa silmäleikkauksessa. Sairaalassa oltiin monta päivää ja leikkauksen jälkeen silmät peitettyinä. Äiti kävi vierailuaikana.

Olin myös kitarisaleikkauksessa ja tietenkin hammaslääkärissä.

Asioista ei neuvoteltu, mutta kun pelotti, hoitaja tai lääkäri selitti mitä tehdään ja että kaikki menee hyvin ja nopeasti.

Siihen normaali lapsi tyytyy ja rauhoittuu.

No ehkäpä sä et sitten ollut sellainen lapsi, joka vastusti hirveästi kaikkia toimenpiteitä. Varmasti tajuat, että kaikki aikuiset eivät ole samanlaisia, joten nyt pitäisi vielä oppia ymmärtämään se, että eivät lapsetkaan ole.

Multa ei kysytty vastustanko.

Mut vietiin leikkauksiin, koska ne olivat tarpeen.

Kuten sanottu, välillä vähän pelotti ja sattui, mutta henkilökunta oli ystävällistä, pätevää ja ennen kaikkea otti vastuun kaikesta.

Potilaalle, ei aikuiselle eikä varsinkaan lapselle sysätä päätösvastuuta toimenpiteiden tekemisestä.

Kyllä lapsipotilaita on muitakin, eivät he ensimmäistä kertaa käsittele vastahakoista lasta.

Olen vähän huolissani lasten ylihyysäämisestä, ja etenkin siitä, että lapsia ei totuteta luottamaan vanhempiin ja myös vieraisiin ihmisiin.

Sama juttu kuin eläinlääkärissä: omistaja/äiti pois tutkimushuoneesta pelkäämästä ja tartuttamasta pelkoaan potilaaseen, niin henkilöstö saa työrauhan.

Eläin/lapsi rauhoittuu siitä.

Siis ilmeisesti ei ihan kaikki ole ymmärtäneet millaisesta lapsesta on kyse. Ei mene edes siihen hammaslääkärin tuoliin, edes sylissä, että voisi laskea mitään takahampaita. Ei auta mikään kolmeen laskeminen kun lapsi ei edes avaa suutaan.

Hoitajia oli pitämässä kiinni kolme minun lisäkseni. Minä olin sitä mieltä, että pakko ottaa, mutta emme saaneet pidettyä niin paikallaan että hoitajat olisivat saaneet otettua kun siinä ei saa heilua.

Asiasta on keskusteltu. Lapsi tietää mitä tapahtuu, miksi niin tehdään ja että on tarkoitus auttaa. Paniikissa se ei vaan muistu mieleen. Paniikki menee ohi kun päästään tilanteesta pois ja häntä itseäkin harmittaa ettei saatu otettua.

Muita läheisiä aikuisia ei ole paikalle ottaa, ja haluaa äidin. Kyse ei ole siitä, etteikö haluaisi olla reipas, paniikki vain ottaa vallan.

Onko kenenkään lapsi saanut rauhoittavaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin itse olin. Minuun olisi voinut tehota

- perustelut miksi asia on tehtävä esim hampaat tarkistettava, verikoe otettava

- se että muut eivät pelkää/ole hermostuneita tilanteessa eli vanhemmalle kylmän rauhallinen asenne menee miten menee parhaamme tehdään ja nyt istumaan, hoidetaan homma. Eli perustelut ym etukäteen ja itse tilanne mahdollisimman vähän ylimäärästä ja kaikki rauhallista

- minua olisi voinut auttaa paljon jos olisi sovittu että minä päätän tilanteessa. Esim jos näytteenotto tilanteessa olisi sovittu että mennään niin pitkälle kun sanon ja tietäisin että tarvittaessa pidetään taukoa/homma lopetetaan kesken. Eli olisin ehkä ollut niin että yksi ihminen pitää kiinni tai istunut yksin mutta valta minulla lopettaa jos ei pysty.

-Hammaslääkärissä voisi sopia että makaa paikallaan ja tekee pyydetyt asiat niin kauan kun voi ja sitten jos esim nostaa käden niin homma keskeytetään ja saa välillä nousta istumaan ja jatketaan sitten kun potilas antaa luvan. Ja muutenkin kaikki mitä tehdään kerrottaisiin etukäteen ja tyyliin nyt katsoisin suuhusi. Nyt katsoisin peilillä taakse äkkiä kestää kolme sekuntia ja samalla lääkäri laskisi kolmeen ja tietäisin että se peili varmasti otetaan pois kolmen kohdalla. Toki sitten voitaisiin katsoa uusi kolmen sekunnin pätkä mutta on helpompaa kestää itselleen vaikeaa asiaa jos tietää kauanko se kestää.

Viimeksi hammaslääkäri herätti minut kesken käynnin. Potilas ei saa kuulemma nukkua. Niin rennosti suhtaudun nykyään hoitotoimenpiteisiin.

Tuossa on ihan hyvä asia se, että lapsi saisi jollakin tavalla säilyttää hallinnan tunnetta tilanteessa. Ei kuitenkaan mahdollista että toimenpide lopetetaan milloin vain. Silloin homma pitkittyy helposti ja menee vaikeaksi. Oman lapseni kanssa olen päässyt siihen tilanteeseen, että hän itse pitää käden paikoillaan. Hän kyllä itkee yleenaä koko ajan, mutta itsenäisesti pitää käden silti liikkumatta. Tähän on päästy yhteisen keskustelun ja pohdinnan kautta. Hän tavallaan oivalsi itse, että kättä ei tosiaan kannata heiluttaa kun näytteenotossa. Ja mitään mahdollusuutta näytteenoton perumiseen ei kannata antaa. Jos lapselle annetaan pienikin takaportti, niin hän menee siitä. Näyte otetaan. Kun lapsi ymmärtä tämän, hän voi alkaa asennoitua siihen että ei taistele vastaan, vaan yrittää kestää asian. Enegiaa ei siis enää käytetä taisteluun vaan sietämiseen. Kerta toisensa jälkeen siitä tulee helpompaa.

Vai pohdinnan kautta.

Olin itse alle kouluikäisenä monessa silmäleikkauksessa. Sairaalassa oltiin monta päivää ja leikkauksen jälkeen silmät peitettyinä. Äiti kävi vierailuaikana.

Olin myös kitarisaleikkauksessa ja tietenkin hammaslääkärissä.

Asioista ei neuvoteltu, mutta kun pelotti, hoitaja tai lääkäri selitti mitä tehdään ja että kaikki menee hyvin ja nopeasti.

Siihen normaali lapsi tyytyy ja rauhoittuu.

No ehkäpä sä et sitten ollut sellainen lapsi, joka vastusti hirveästi kaikkia toimenpiteitä. Varmasti tajuat, että kaikki aikuiset eivät ole samanlaisia, joten nyt pitäisi vielä oppia ymmärtämään se, että eivät lapsetkaan ole.

Multa ei kysytty vastustanko.

Mut vietiin leikkauksiin, koska ne olivat tarpeen.

Kuten sanottu, välillä vähän pelotti ja sattui, mutta henkilökunta oli ystävällistä, pätevää ja ennen kaikkea otti vastuun kaikesta.

Potilaalle, ei aikuiselle eikä varsinkaan lapselle sysätä päätösvastuuta toimenpiteiden tekemisestä.

Kyllä lapsipotilaita on muitakin, eivät he ensimmäistä kertaa käsittele vastahakoista lasta.

Olen vähän huolissani lasten ylihyysäämisestä, ja etenkin siitä, että lapsia ei totuteta luottamaan vanhempiin ja myös vieraisiin ihmisiin.

Sama juttu kuin eläinlääkärissä: omistaja/äiti pois tutkimushuoneesta pelkäämästä ja tartuttamasta pelkoaan potilaaseen, niin henkilöstö saa työrauhan.

Eläin/lapsi rauhoittuu siitä.

Eli et vastustellut. Ei kukaan kysy lapselta, vastusteletko, vaan kyllä ne lapset vastustelevat ilmankin. Älä ole huolissasi lasten ylihyysäämisestä, kun vastustelevia lapsia on ollut maailman sivu. Sinä vain nyt otat omat kokemuksesi esimerkiksi, etkä vaivaudu yhtään katsomaan niiden ulkopuolelle.

EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA VÄKISIN JA MONEN HOITAJAN KIINNI PITÄMÄNÄ. Tyttärelläni oli lapsena sama tilanne että verikokeen otto oli hirveä paikka. Käytettiin puudituslaastaria yms. Hän muistaa nyt vielä aikuisenakin kaikkein hirveimpänä sen kun yksi verikoe otettiin väkivaltaa käyttämällä eli pidettiin väkisin kiinni muutaman hoitajan toimesta. Suosittelen sellaista että pyydätte sellaista ylipitkää aikaa ja pelkäävä asiakkaita käsitellä osaavaa hoitajaa. Lisäksi voi kokeilla tota puudituslaastaria tai jotain muuta vastaavaa. Ja näytteen ottaa hoitaja paksulla putkella, jolloin veri tulee helpoimmin ja tyttärelläni aina. Aiemmin oli suuria vaikeuksia saada näytettä. Tärkeää on että hän voi luottaa että ei salaa tehdä mitään. Näin kun saatiin homma toimimaan niin verikokeet on menneet pitkään jo helposti. Ei ole mikään pelleily asia kuten täällä osa kommentoijista ajattelee.

Tärkeintä on että hoitaja osaa käsitellä pelkopotilaita ja ymmärtää ettei ole vaan vehtaamista. Ajankäyttö on tärkeää ei saa olla kiireen tuntu. Ja tietysti hyvä pistäjä. Kun lapsi saa kerran hyvän kokemuksen, menee sen jälkeen paljon helpommin. Eli ei vaadi satsausta kuin tähän ekaan kertaan. Valitettavasti hoitohenkilökunnassa on porukkaa joita vain ärsyttää jos kaikki ei suju nopeasti eikä heillä riitä ymmärrystä pelkoon. Kun halutaan satsata tulevaisuuteen on lisäajan ja hyvän henkilökunnan käyttö näissä tapauksissa vain järkevään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkasen vaikee uskoa.

Kun vauvojakin ja eläimiä hoidetaan ja

tutkitaan.

Kyllä keinoja on.

Niin, mitkä ne keinot on. Sitähän tässä kysyn. Pyytää lisää aikuisia paikalle ja ottaa väkisin ja aiheuttaa ikuiset traumat. Mutta ei niitä hoitajia oikein kolmea enempää riitä sinne, ellei kaikki muu toiminta pysäytetä siksi aikaa.

No ruotsissahan pari vuotta sitten kuoli se 9-vuotias tyttö, kun ei suuta saatu hammaslääkärillä auki, ja tuli niin paha tulehdus.

Luonnonvalintaa kaiketi.

Kuten sanottu, aikuisen pitää olla henkisesti lasta vahvempi, ja saada lapsi uskomaan, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa tehdä tarvittavat toimenpiteet. Mutta eihän kaikki ole.