Verinäytteenotto lapselta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkasen vaikee uskoa.

Kun vauvojakin ja eläimiä hoidetaan ja

tutkitaan.

Kyllä keinoja on.

Niin, mitkä ne keinot on. Sitähän tässä kysyn. Pyytää lisää aikuisia paikalle ja ottaa väkisin ja aiheuttaa ikuiset traumat. Mutta ei niitä hoitajia oikein kolmea enempää riitä sinne, ellei kaikki muu toiminta pysäytetä siksi aikaa.

Ammattilaiset tietää.

Mitä arvelisit tapahtuvan hätätilanteessa tai jos lapsi tarvitsee ikävämpiä tutkimuksia tai sairaalahoitoa?

- Silloin hoidetaan, eikä kysellä onko kivaa tai ei.

Joku verinäytteenotto on niin pikkujuttu, että

kannattaa todellakin hoitaa asia heti.

Ikävä homma, että teillä lapsi määrää eikä aikuiset. Lapsi ei selvästi luota vanhempiinsa.

Kysele neuvolasta, olisiko saatavilla jonkinlaista esiläkitystä, myös hammaslääkäriin. Voivathan hammaslääkäripelkoiset aikuisetkin sellaista saada.

Aina ihmetyttää nämä aikuiset, jotka riehaantuvat siitä, että lapsi on jonkinlainen, kuten nyt tässä ketjussa. Kai ymmärrätte, että jos lapsi ei oikeasti jotain tällaista halua, niin eipä siihen mikään pakkokeino auta. Sitä voi seisoa vaikka päällään, mutta verikoetta on mahdotonta ottaa väkisin, samoin hammastarkastusta tehdä. Toiset asiat onnistuvat väkisin, mutta tällaiset eivät, eivätkä noin isolle lapselle varsinkaan.

Äiti lopettaa sen panikoitumisen nyt ensin. Luotat vain siihen, että kyllä se näyte otettua saadaan, jos on pakko. Äl'ä mene itse sinne näytteenottohuoneeseen, niin lapsi ei sitten jälkeenpäin yhdistä sinua siihen että äitikin oli mukana.

Lapsesi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin itse olin. Minuun olisi voinut tehota

- perustelut miksi asia on tehtävä esim hampaat tarkistettava, verikoe otettava

- se että muut eivät pelkää/ole hermostuneita tilanteessa eli vanhemmalle kylmän rauhallinen asenne menee miten menee parhaamme tehdään ja nyt istumaan, hoidetaan homma. Eli perustelut ym etukäteen ja itse tilanne mahdollisimman vähän ylimäärästä ja kaikki rauhallista

- minua olisi voinut auttaa paljon jos olisi sovittu että minä päätän tilanteessa. Esim jos näytteenotto tilanteessa olisi sovittu että mennään niin pitkälle kun sanon ja tietäisin että tarvittaessa pidetään taukoa/homma lopetetaan kesken. Eli olisin ehkä ollut niin että yksi ihminen pitää kiinni tai istunut yksin mutta valta minulla lopettaa jos ei pysty.

-Hammaslääkärissä voisi sopia että makaa paikallaan ja tekee pyydetyt asiat niin kauan kun voi ja sitten jos esim nostaa käden niin homma keskeytetään ja saa välillä nousta istumaan ja jatketaan sitten kun potilas antaa luvan. Ja muutenkin kaikki mitä tehdään kerrottaisiin etukäteen ja tyyliin nyt katsoisin suuhusi. Nyt katsoisin peilillä taakse äkkiä kestää kolme sekuntia ja samalla lääkäri laskisi kolmeen ja tietäisin että se peili varmasti otetaan pois kolmen kohdalla. Toki sitten voitaisiin katsoa uusi kolmen sekunnin pätkä mutta on helpompaa kestää itselleen vaikeaa asiaa jos tietää kauanko se kestää.

Viimeksi hammaslääkäri herätti minut kesken käynnin. Potilas ei saa kuulemma nukkua. Niin rennosti suhtaudun nykyään hoitotoimenpiteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin itse olin. Minuun olisi voinut tehota

- perustelut miksi asia on tehtävä esim hampaat tarkistettava, verikoe otettava

- se että muut eivät pelkää/ole hermostuneita tilanteessa eli vanhemmalle kylmän rauhallinen asenne menee miten menee parhaamme tehdään ja nyt istumaan, hoidetaan homma. Eli perustelut ym etukäteen ja itse tilanne mahdollisimman vähän ylimäärästä ja kaikki rauhallista

- minua olisi voinut auttaa paljon jos olisi sovittu että minä päätän tilanteessa. Esim jos näytteenotto tilanteessa olisi sovittu että mennään niin pitkälle kun sanon ja tietäisin että tarvittaessa pidetään taukoa/homma lopetetaan kesken. Eli olisin ehkä ollut niin että yksi ihminen pitää kiinni tai istunut yksin mutta valta minulla lopettaa jos ei pysty.

-Hammaslääkärissä voisi sopia että makaa paikallaan ja tekee pyydetyt asiat niin kauan kun voi ja sitten jos esim nostaa käden niin homma keskeytetään ja saa välillä nousta istumaan ja jatketaan sitten kun potilas antaa luvan. Ja muutenkin kaikki mitä tehdään kerrottaisiin etukäteen ja tyyliin nyt katsoisin suuhusi. Nyt katsoisin peilillä taakse äkkiä kestää kolme sekuntia ja samalla lääkäri laskisi kolmeen ja tietäisin että se peili varmasti otetaan pois kolmen kohdalla. Toki sitten voitaisiin katsoa uusi kolmen sekunnin pätkä mutta on helpompaa kestää itselleen vaikeaa asiaa jos tietää kauanko se kestää.

Viimeksi hammaslääkäri herätti minut kesken käynnin. Potilas ei saa kuulemma nukkua. Niin rennosti suhtaudun nykyään hoitotoimenpiteisiin.

Tuossa on ihan hyvä asia se, että lapsi saisi jollakin tavalla säilyttää hallinnan tunnetta tilanteessa. Ei kuitenkaan mahdollista että toimenpide lopetetaan milloin vain. Silloin homma pitkittyy helposti ja menee vaikeaksi. Oman lapseni kanssa olen päässyt siihen tilanteeseen, että hän itse pitää käden paikoillaan. Hän kyllä itkee yleenaä koko ajan, mutta itsenäisesti pitää käden silti liikkumatta. Tähän on päästy yhteisen keskustelun ja pohdinnan kautta. Hän tavallaan oivalsi itse, että kättä ei tosiaan kannata heiluttaa kun näytteenotossa. Ja mitään mahdollusuutta näytteenoton perumiseen ei kannata antaa. Jos lapselle annetaan pienikin takaportti, niin hän menee siitä. Näyte otetaan. Kun lapsi ymmärtä tämän, hän voi alkaa asennoitua siihen että ei taistele vastaan, vaan yrittää kestää asian. Enegiaa ei siis enää käytetä taisteluun vaan sietämiseen. Kerta toisensa jälkeen siitä tulee helpompaa.

Hypnoosia on tiettävästi kokeiltu. Myös se että samanikäinen antaa verikokeen ensin " reippaasti" ja pelkäävä katsoo ja huomaa ettei mitään pahaa tapahdu ja on nopeasti ohi.

Naurettavaa pelleilyä.

Lopetat nyt itse pelkäämisen, ja suhtaudut asiaan niin, että tämä hoidetaan.

Vai lahjontaa vielä!

Monet pikkulapset joutuvat kestämään erittäin tuskallisia ja inhottavia toimenpiteitä ja sinä nitiset verikokeesta ja hammastarkastuksesta.

Saako arvata? Teillä koko perhe suhtautuu pelokkaasti ja vastahakoisesti lääkäreihin ja sairaaloihin. Lapsi on opetettu siihen, että ikävistä asioista pääsee kun pullikoi vastaan.

Oletteko koittanut puhua lapselle asiasta, pitkään ja syvällisesti? Omalle lapselle on auttanut se, että olen aina selittänyt, miksi joku asia pitää tehdä. Vaikka että tämä on sitä varten, että muuten tulet tosi kipeäksi. Tämä auttaa, tämä parantaa. Kerrot tarkkaan, miksi joku asia pitää tehdä. Niinkuin aikuiselle.

Kosketus ennen hoitotoimenpiteitä on tärkeää. Selän silittäminen ja sylissä pitäminen.

Voisitko yrittää vielä lahjoa jollain tapahtumalipuilla? Jos lapsi tykkää teatterista yms. Voitte katsoa padilta nauhoitteita tapahtumasta ja lupaatte koko perhe mennä sinne, jos verikoe saadaan otettua.

Lapset ovat niin erillaisia ja ymmärrän kyllä, jos lasta sattuu ja pelottaa verikoe.

Meillä ei 6-vuotiaalla ollut muuta tehtävissä kuin väkisin ottaminen :( Minun lisäkseni yksi hoitaja piti ja toinen otti. Onneksi lapsi oli pienikokoinen, kyllä siinä koko laboratorio raikui.... Huh huh. Tsemppiä ap. Jos ei verikokeet ole todella tärkeitä, siirtäisi ne myöhemmäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin itse olin. Minuun olisi voinut tehota

- perustelut miksi asia on tehtävä esim hampaat tarkistettava, verikoe otettava

- se että muut eivät pelkää/ole hermostuneita tilanteessa eli vanhemmalle kylmän rauhallinen asenne menee miten menee parhaamme tehdään ja nyt istumaan, hoidetaan homma. Eli perustelut ym etukäteen ja itse tilanne mahdollisimman vähän ylimäärästä ja kaikki rauhallista

- minua olisi voinut auttaa paljon jos olisi sovittu että minä päätän tilanteessa. Esim jos näytteenotto tilanteessa olisi sovittu että mennään niin pitkälle kun sanon ja tietäisin että tarvittaessa pidetään taukoa/homma lopetetaan kesken. Eli olisin ehkä ollut niin että yksi ihminen pitää kiinni tai istunut yksin mutta valta minulla lopettaa jos ei pysty.

-Hammaslääkärissä voisi sopia että makaa paikallaan ja tekee pyydetyt asiat niin kauan kun voi ja sitten jos esim nostaa käden niin homma keskeytetään ja saa välillä nousta istumaan ja jatketaan sitten kun potilas antaa luvan. Ja muutenkin kaikki mitä tehdään kerrottaisiin etukäteen ja tyyliin nyt katsoisin suuhusi. Nyt katsoisin peilillä taakse äkkiä kestää kolme sekuntia ja samalla lääkäri laskisi kolmeen ja tietäisin että se peili varmasti otetaan pois kolmen kohdalla. Toki sitten voitaisiin katsoa uusi kolmen sekunnin pätkä mutta on helpompaa kestää itselleen vaikeaa asiaa jos tietää kauanko se kestää.

Viimeksi hammaslääkäri herätti minut kesken käynnin. Potilas ei saa kuulemma nukkua. Niin rennosti suhtaudun nykyään hoitotoimenpiteisiin.

Tuossa on ihan hyvä asia se, että lapsi saisi jollakin tavalla säilyttää hallinnan tunnetta tilanteessa. Ei kuitenkaan mahdollista että toimenpide lopetetaan milloin vain. Silloin homma pitkittyy helposti ja menee vaikeaksi. Oman lapseni kanssa olen päässyt siihen tilanteeseen, että hän itse pitää käden paikoillaan. Hän kyllä itkee yleenaä koko ajan, mutta itsenäisesti pitää käden silti liikkumatta. Tähän on päästy yhteisen keskustelun ja pohdinnan kautta. Hän tavallaan oivalsi itse, että kättä ei tosiaan kannata heiluttaa kun näytteenotossa. Ja mitään mahdollusuutta näytteenoton perumiseen ei kannata antaa. Jos lapselle annetaan pienikin takaportti, niin hän menee siitä. Näyte otetaan. Kun lapsi ymmärtä tämän, hän voi alkaa asennoitua siihen että ei taistele vastaan, vaan yrittää kestää asian. Enegiaa ei siis enää käytetä taisteluun vaan sietämiseen. Kerta toisensa jälkeen siitä tulee helpompaa.

Vai pohdinnan kautta.

Olin itse alle kouluikäisenä monessa silmäleikkauksessa. Sairaalassa oltiin monta päivää ja leikkauksen jälkeen silmät peitettyinä. Äiti kävi vierailuaikana.

Olin myös kitarisaleikkauksessa ja tietenkin hammaslääkärissä.

Asioista ei neuvoteltu, mutta kun pelotti, hoitaja tai lääkäri selitti mitä tehdään ja että kaikki menee hyvin ja nopeasti.

Siihen normaali lapsi tyytyy ja rauhoittuu.

Vierailija kirjoitti:

Suun kautta/lihakseen rauhoittavaa/kaasulla taju pois ja hommiin.

Ja sitten psykiatrin konsultaatioon.

Miksi psykiatrin konsultaatioon? Aivan normaalilta aloittajan lapsi kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse lapsena samanlainen. EIkä se ole aikuisenakaan helpottanut, en pystyisi millään menemään minkäänlaiseen verikokeeseen tai hammaslääkäriin. Kärsisin mitä tahansa kipua tai kuolisin ennen. 

Ihan välttämämättömissä tapauksissa lapsen voi toki rauhoittaa / nukuttaa lääkkeillä että saadaan tutkittua. Mutta sitten ne pahempi juttu on kaikenlaiset rutiinijutut joihin pitäisi osallistua, ja joissa ei nukuteta. Itse muistan sen pakokauhun noissa tilanteissa ja väkivallan, jota minuun käytettiin että saataisiin tehtyä toimenpiteitä. Ja kuinka tunsin olevani kuin villieläin kiinni jääneenä, taistelemassa henkeni edestä. Luottamus esim. omiin vanhempiin meni aivan täysin noiden myötä. 

Kasvoitko koskaan aikuiseksi ja ymmärsit vanhempien velvollisuuden toimia niin terveytesi vuoksi?

Ymmärrän sen järjen tasolla kyllä. Itsehän olen valinnut olla ilman lääketieteellistä tai hammaslääketieteellistä tutkimusta tai  hoitoa, mutta ymmärrän ettei lapsen voi vielä antaa niin valita. En siis kanna toki enää asiasta kaunaa vanhemmilleni. Olenpa vaan syvästi kyllästynyt tähän maailmaan joka on tällainen kuin on, täynnä pelkoa ja ahdistusta ja kipua ja vaivaa. Lapsia en ole tänne tehnyt enkä eläintäkään ottaisi, kärsimään. Ja toivon että itse pääsisin jo pian pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin itse olin. Minuun olisi voinut tehota

- perustelut miksi asia on tehtävä esim hampaat tarkistettava, verikoe otettava

- se että muut eivät pelkää/ole hermostuneita tilanteessa eli vanhemmalle kylmän rauhallinen asenne menee miten menee parhaamme tehdään ja nyt istumaan, hoidetaan homma. Eli perustelut ym etukäteen ja itse tilanne mahdollisimman vähän ylimäärästä ja kaikki rauhallista

- minua olisi voinut auttaa paljon jos olisi sovittu että minä päätän tilanteessa. Esim jos näytteenotto tilanteessa olisi sovittu että mennään niin pitkälle kun sanon ja tietäisin että tarvittaessa pidetään taukoa/homma lopetetaan kesken. Eli olisin ehkä ollut niin että yksi ihminen pitää kiinni tai istunut yksin mutta valta minulla lopettaa jos ei pysty.

-Hammaslääkärissä voisi sopia että makaa paikallaan ja tekee pyydetyt asiat niin kauan kun voi ja sitten jos esim nostaa käden niin homma keskeytetään ja saa välillä nousta istumaan ja jatketaan sitten kun potilas antaa luvan. Ja muutenkin kaikki mitä tehdään kerrottaisiin etukäteen ja tyyliin nyt katsoisin suuhusi. Nyt katsoisin peilillä taakse äkkiä kestää kolme sekuntia ja samalla lääkäri laskisi kolmeen ja tietäisin että se peili varmasti otetaan pois kolmen kohdalla. Toki sitten voitaisiin katsoa uusi kolmen sekunnin pätkä mutta on helpompaa kestää itselleen vaikeaa asiaa jos tietää kauanko se kestää.

Viimeksi hammaslääkäri herätti minut kesken käynnin. Potilas ei saa kuulemma nukkua. Niin rennosti suhtaudun nykyään hoitotoimenpiteisiin.

Tuossa on ihan hyvä asia se, että lapsi saisi jollakin tavalla säilyttää hallinnan tunnetta tilanteessa. Ei kuitenkaan mahdollista että toimenpide lopetetaan milloin vain. Silloin homma pitkittyy helposti ja menee vaikeaksi. Oman lapseni kanssa olen päässyt siihen tilanteeseen, että hän itse pitää käden paikoillaan. Hän kyllä itkee yleenaä koko ajan, mutta itsenäisesti pitää käden silti liikkumatta. Tähän on päästy yhteisen keskustelun ja pohdinnan kautta. Hän tavallaan oivalsi itse, että kättä ei tosiaan kannata heiluttaa kun näytteenotossa. Ja mitään mahdollusuutta näytteenoton perumiseen ei kannata antaa. Jos lapselle annetaan pienikin takaportti, niin hän menee siitä. Näyte otetaan. Kun lapsi ymmärtä tämän, hän voi alkaa asennoitua siihen että ei taistele vastaan, vaan yrittää kestää asian. Enegiaa ei siis enää käytetä taisteluun vaan sietämiseen. Kerta toisensa jälkeen siitä tulee helpompaa.

Vai pohdinnan kautta.

Olin itse alle kouluikäisenä monessa silmäleikkauksessa. Sairaalassa oltiin monta päivää ja leikkauksen jälkeen silmät peitettyinä. Äiti kävi vierailuaikana.

Olin myös kitarisaleikkauksessa ja tietenkin hammaslääkärissä.

Asioista ei neuvoteltu, mutta kun pelotti, hoitaja tai lääkäri selitti mitä tehdään ja että kaikki menee hyvin ja nopeasti.

Siihen normaali lapsi tyytyy ja rauhoittuu.

No ehkäpä sä et sitten ollut sellainen lapsi, joka vastusti hirveästi kaikkia toimenpiteitä. Varmasti tajuat, että kaikki aikuiset eivät ole samanlaisia, joten nyt pitäisi vielä oppia ymmärtämään se, että eivät lapsetkaan ole.

Lasta voi kehottaa vaikka piirtämään näitä tilanteita, niiden kautta saa aika hyvin selville, mikä ahdistaa. Keskustelua niiden kautta. Sit voi lukea kirjallisuutta, leikkiä lapsen kanssa näitä tilanteita ja kuivaharjoitella kotona.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei 6-vuotiaalla ollut muuta tehtävissä kuin väkisin ottaminen :( Minun lisäkseni yksi hoitaja piti ja toinen otti. Onneksi lapsi oli pienikokoinen, kyllä siinä koko laboratorio raikui.... Huh huh. Tsemppiä ap. Jos ei verikokeet ole todella tärkeitä, siirtäisi ne myöhemmäksi.

Ja verikoe oli siis laskimosta, ei sormenpäästä. Jälkeenpäin lapsi sanoi että ei se edes sattunut. Pelkäsi vaan niin kauheasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin itse olin. Minuun olisi voinut tehota

- perustelut miksi asia on tehtävä esim hampaat tarkistettava, verikoe otettava

- se että muut eivät pelkää/ole hermostuneita tilanteessa eli vanhemmalle kylmän rauhallinen asenne menee miten menee parhaamme tehdään ja nyt istumaan, hoidetaan homma. Eli perustelut ym etukäteen ja itse tilanne mahdollisimman vähän ylimäärästä ja kaikki rauhallista

- minua olisi voinut auttaa paljon jos olisi sovittu että minä päätän tilanteessa. Esim jos näytteenotto tilanteessa olisi sovittu että mennään niin pitkälle kun sanon ja tietäisin että tarvittaessa pidetään taukoa/homma lopetetaan kesken. Eli olisin ehkä ollut niin että yksi ihminen pitää kiinni tai istunut yksin mutta valta minulla lopettaa jos ei pysty.

-Hammaslääkärissä voisi sopia että makaa paikallaan ja tekee pyydetyt asiat niin kauan kun voi ja sitten jos esim nostaa käden niin homma keskeytetään ja saa välillä nousta istumaan ja jatketaan sitten kun potilas antaa luvan. Ja muutenkin kaikki mitä tehdään kerrottaisiin etukäteen ja tyyliin nyt katsoisin suuhusi. Nyt katsoisin peilillä taakse äkkiä kestää kolme sekuntia ja samalla lääkäri laskisi kolmeen ja tietäisin että se peili varmasti otetaan pois kolmen kohdalla. Toki sitten voitaisiin katsoa uusi kolmen sekunnin pätkä mutta on helpompaa kestää itselleen vaikeaa asiaa jos tietää kauanko se kestää.

Viimeksi hammaslääkäri herätti minut kesken käynnin. Potilas ei saa kuulemma nukkua. Niin rennosti suhtaudun nykyään hoitotoimenpiteisiin.

Tuossa on ihan hyvä asia se, että lapsi saisi jollakin tavalla säilyttää hallinnan tunnetta tilanteessa. Ei kuitenkaan mahdollista että toimenpide lopetetaan milloin vain. Silloin homma pitkittyy helposti ja menee vaikeaksi. Oman lapseni kanssa olen päässyt siihen tilanteeseen, että hän itse pitää käden paikoillaan. Hän kyllä itkee yleenaä koko ajan, mutta itsenäisesti pitää käden silti liikkumatta. Tähän on päästy yhteisen keskustelun ja pohdinnan kautta. Hän tavallaan oivalsi itse, että kättä ei tosiaan kannata heiluttaa kun näytteenotossa. Ja mitään mahdollusuutta näytteenoton perumiseen ei kannata antaa. Jos lapselle annetaan pienikin takaportti, niin hän menee siitä. Näyte otetaan. Kun lapsi ymmärtä tämän, hän voi alkaa asennoitua siihen että ei taistele vastaan, vaan yrittää kestää asian. Enegiaa ei siis enää käytetä taisteluun vaan sietämiseen. Kerta toisensa jälkeen siitä tulee helpompaa.

Vai pohdinnan kautta.

Olin itse alle kouluikäisenä monessa silmäleikkauksessa. Sairaalassa oltiin monta päivää ja leikkauksen jälkeen silmät peitettyinä. Äiti kävi vierailuaikana.

Olin myös kitarisaleikkauksessa ja tietenkin hammaslääkärissä.

Asioista ei neuvoteltu, mutta kun pelotti, hoitaja tai lääkäri selitti mitä tehdään ja että kaikki menee hyvin ja nopeasti.

Siihen normaali lapsi tyytyy ja rauhoittuu.

Ei se nyt ihan noin mene, että kaikki normaalit lapset olisivat noin helppoja. Lapsilla on erilaisia temperamentteja ja kyllä joillekin on äärimmäisen vaikea luottaa edes omiin vanhempiinsa, saati lääkäreihin tai hoitajiin, silloinkaan jos ei ole ikinä ollut erityisen huonoja kokemuksia vaan vain näitä pieniä ja väistämättömiä kuten että pitää viedä rokotuksiin tai lääkärin tutkimuksiin jne.

Sama on eläimilläkin. Itse olin nuorempana eläintenhoitaja eläinklinikalla. Suuri osa oli aika helppoja käsitellä kun oli varmat otteet. Mutta sitten oli sellaisia jotka heti katsoivat kauhua silmät täynnä ja näyttivät siltä että minä muuten taistelen sitten kuolemaani asti ennen kuin alistun. Koska ne pelkäsivät että jos ne eivät taistele niin niille tehdään pahaa. Jopa samalla omistajalla saattoi olla hyvin rauhallinen potilas koira tai kissa ja sitten toisenlainen, ei ollut eläimen pidosta kiinni. Eläinpuolella toki asia on aika helppo, rauhoittava piikki ja sitten homma tehdään. Aina vähän ihmettelen miksi humaanipuolella rauhoittava esilääkitys on jotenkin niin ei. Mitä haittaa siitäkin olisi, jos esim. hammaslääkäriä kammoava lapsi saisi jotain bentsoa esilääkityksenä ennen toimenpidettä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei 6-vuotiaalla ollut muuta tehtävissä kuin väkisin ottaminen :( Minun lisäkseni yksi hoitaja piti ja toinen otti. Onneksi lapsi oli pienikokoinen, kyllä siinä koko laboratorio raikui.... Huh huh. Tsemppiä ap. Jos ei verikokeet ole todella tärkeitä, siirtäisi ne myöhemmäksi.

Ja verikoe oli siis laskimosta, ei sormenpäästä. Jälkeenpäin lapsi sanoi että ei se edes sattunut. Pelkäsi vaan niin kauheasti.

Mä muistan, miten pelkäsin joskus rokotusta niin kauheasti, että lähdin terveyskeskuksesta karkuun. Lapset eivät pysty aina ajattelemaan asioita järjellä, vaan he jäävän jumiin reaktioonsa. Meilläkin jouduttiin ottamaan 4-vuotiaalta väkisin nieluviljely, vaikka oli kaksi aiempaa kertaa antanut ottaa hyvin (ja jossain omakannan tekstissä oli vielä erikseen mainittu, miten antaa reippaasti ottaa). Kolmannella kerralla vain ei enää onnistunut.

Hänellä on varmaan jokin kauhukokemus asiasta.

Luotto mennyt hoitoihin.

Ottakaa mukaan joku rauhallinen läheine, antakaa lapselle kipulääke tunti ennen koetta.

Voiko antaa siinä tilanteessa lsmpinamia suuhun, makea rauhoittaa, tai pillimehu.

Makuuasento olis parempi kuin istuva.

Kiireettömyys, jos ei lapsi pysty, annetaan aikaa.

Lapsi voi mennä yksin näytteenottohuoneeseen jos vanhempi/huoltaja panikoi.

Vierailija kirjoitti:

Missä sairaalassa olette käyneet? Ota etukäteen yhteys niin osaavat varautua ja paikalle parhaat konkarit. Esim lasten klinikalla on huippuosaajia jos ovat vuorossa.

Omasta puolestani sanon sen että lapsen kannalta paras kun homma hoidetaan nopeasti eikä pitkitetä. Muutama henkilö paikalle avuksi. Äiti pois huoneesta jos pahentaa lapsen reaktioita. Esim lapsi makuulle niin saa lapsen voimat aisoihin. Yksi keskittyy suoneen ja neulaan. Yksi avustaa putkien kanssa. Yksi pitää jalat. Yksi hartiat. Yksi kädet. Ja kyllä, nimimerkillä kokemusta on, neulan toisesta päästä. Sairaalassa lääkäri mukaan niin näkee että joillain lapsilla paras vaihtoehto on anestesia ja näytettä voi yrittää ottaa myös anestesia lääkäri. Lopulta lääkäri päättää mitä näytteitä lapsen hoito edellyttää ja miten ne saadaan otettua.

Yksityisellä on otettu, kun ei kuulemma oysin lastenklinikalla ole sen kummempaa keinoa ottaa kuin väkisellä. Lääkäri sen verran soitti sinne.