Lue keskustelun säännöt.
Entiset Velat (siis lapsettomat). Tunnusta tässä anonyymisti miten mielesi muuttui!
07.01.2020 |
Aloitan itse kun kerran ketjun teinkin; välttelin viimeiseen asti perhettä oman surkean lapsuuskotini takia. Kun sitten vanhoilla päivillä uskalsin tehdä lapsen, se olikin parasta mitä koskaan mulle tapahtui! Ja ei jäänyt viimeiseksi. Ainoa mikä harmittaa on se etten aloittanut jo aikaisemmin. Yritin olla liian vastuullinen ja ajattelin etten olisi ollut hyvä äiti taustani takia.
Tunnen useamman muun jolle käynyt samoin, joskin heillä alkunpitäen syy oli muu (halusivst nautiskella elämästä tms).
Kommentit (351)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, että kyseessä on pysyvä, ei väliaikainen tila. Muuten lähes jokaikinen ihminen olisi ollut jossain vaiheessa elämäänsä vela - jos nyt ei satu ensimmäisistä kuukautisista tai siemensyoksystä raskautumaan. Vela siis ei ole ihminen joka ei juuri nyt halua / voi tehdä lapsia, vaan sellainen jolla ei ole lapsia eikä hän aio tehdä lapsia.
Samalla lailla selibaattilupauksen tehnyt munkki tai nunna lupautuu selibaattiin loppuiäkseen, ei kunnes ei enää huvitakaan. Jos joku on luostarissa kymmenen vuotta, ja päättää että haluaakin nyt alkaa harrastamaan seksiä, hän ei ole "entinen selibaattilupauksen tehnyt" vaan ihan vain, no, väliaikaisesti seksistä pidättäytynyt henkilo.
Ei ole osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, tuo on ihan oma määritelmäsi. Muutenhan vain ns. mahot ja ns. tuhkamunat voisivat olla veloja. Kaikkien muiden vapaaehtoinen lapsettomuus voi periaatteessa jossain määrin muuttua eikä se ole kenenkään muun kohdalla pysyväksi todistettu tila. Toki aivan kaikista voi tulla ei-lapsettomia muutoinkin kuin saamalla oman biologisen lapsen, joten ei päde tämäkään... Entä ihminen, joka on menettänyt lapsensa eikä halua enempää lapsia? Onko hän vela? Onhan hänkin tavallaan vapaaehtoisesti lapseton vaikkakin ei vapaaehtoisesti vapaaehtoisesti lapsettomaksi jäänyt.
Vapaahtoisen lapsettomuuden MÄÄRITELMÄ on, vapaaehtoinen lapsettomuus. Että sillälailla mistään hurmosliikkeestä ei ole kyse vaan tilasta, jossa ollaan vapaaehtoisesti lapsettomia. Aika vapaasti termiä saa käyttää itsestään. Toki joillekin lapsettomuuteen liittyy myös niin voimakkaita tunteita, että asian ympärille on perustettu ry:tä sun muuta, jotta kaltaiset saisivat toisistaan seuraa.
Tämä. En ymmärrä miksi tuo vela-termi saa niin voimakkaat tunteet pintaan. Vai onko nykyinen vela-identiteetti lähempänä uskontoa, tehdään juhlallinen lupaus lapsettomuudesta jota ei voi purkaa? Pakkohan kenenkään ei ole muuttaa mielipidettään, sitä täällä kukaan ei halua väittää. Ketju koskee ihmisiä, jotka ovat nuorempana olleet varmoja etteivät lapsia halua mutta myöhemmin muuttaneet mieltänsä. Osa velaksi itsensä mieltävistä ei tätä hyväksy, ja tuo hämmentää: ettekö hyväksy sitä, että ihminen voi ajatella asiasta toisella lailla 20 v kuin lähes 40v? Vai ettekö hyväksy sitä, että me oikeasti kuvittelimme elävämme elämän lapsettomina mutta toisin kävi? Tuossa juuri yksi vela peräänkuulutti valintojensa hyväksymistä - eikä tällainen mallikin: vela kunnes elämä muutti suhtautumisen lapsiin, ole ihan yhä hyväksyttävä? Jos ei, niin kannattaisiko kehittää vielä joku muu termi vapaaehtoisesti lapsettoman lisäksi, ikuinen velaideologi tms, vela joka ottanut "lapsettomuus nunnalupauksen" eikä hyväksy vela-termin väärinkäyttöä?
Anteeksi, mutta tuntuu että juuri sinulla tuntuu olevan varsin jyrkkä näkemys velaudesta.
Kirjoitat varsin ikävässä ja leimaavassa sävyssä veloista, on hyvin lähellä olkinukkeiluakin. Miksi? Miksi ihmeessä? Mikä sinulla siinä aiheuttaa noin voimakkaita tunteita?
Minua ärsyttää kun minua määritellään, selitetään mitä minä olen tai mitä en ole missäkin vaiheessa elämääni - ja tuon tekee ihmiset jotka eivät tunne minua. En ole ymmärtänyt, että termi vapaaehtoisesti lapseton on sellainen jota saavat käyttää vain harvat ja valitut - minusta jokainen saa itse päättää mitä elämällään tekee ja miksikä itsensä määrittää missäkin vaiheessa elämäänsä. Tuo jyrkkä näkemys velaudesta tulee vain näistä kirjoituksista, oikeassa elämässä en tunne näin jyrkästi toisiaan lapsien hankkimisista/lapsettomuudesta/lapsettomuuden oikeaoppisuudesta tuomitsevia ihmisiä vaikka tunnen paljon niin lapsettomia kuin lapsia hankkineita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
Olet olosuhteiden takia lapseton. Et vapaaehtoisesti lapseton. Vapaaehtoisesti lapseton ei halua lapsia, vaikka olosuhteet muuttuisivat. Sinä olisit halunnut lapsia tai ainakin pitänyt sitä hyvin varteenotettavana vaihtoehtona, jos olisi ollut sopiva kumppani.
Äh, tosi tympeää että rivien välejä tulkitaan noin ehdottomasti. En todellakaan ole olosuhteiden pakosta lapseton. Miksi arvelet että erosin miehestä, joka alkoi haluamaan lapsia kanssani, jos olisin olosuhteiden pakosta lapseton? Entä miksi olisin tietoisesti sen jälkeen elänyt lähes 19 vuotta miehen kanssa, joka ei halua lapsia ja jolle on tehty vasektomia meidän yhdessäoloaikanamme yhteisestä päätöksestä? Miksi en ole koskaan halunnut lapsia, jos olisin olosuhteiden pakosta lapseton? Miksen olisi pyrkinyt muuttamaan olosuhteita, jos olisin vain olosuhteiden pakosta lapseton?
Katson olevani ateisti. Luokittelen siis itseni ateistiksi. Se tarkoittaa minulle sitä, että en usko mihinkään jumalolentoihin, en ole koskaan uskonut, en tunne tarvetta saati halua uskoa ja elän elämääni sen oletuksen varassa, ettei mitään jumalolentoja ole olemassa. En pidä todennäköisenä että tästä nyt yhtäkkiä uskoon tulisin, mutta en rupea varmuudella väittämään että ei ikinä ole millään tavalla mahdollista ettei niin myöskään tapahtuisi. Enkö ole siis myöskään oikeasti ateisti? Olenko kaiketi vain olosuhteiden pakosta ateisti, ihminen joka pitäisi uskossa elämistä varteenotettavana vaihtoehtona, jos tyyliin osuisin kirkkoon oikeaan aikaan? Ja entäs sitten jos tulisinkin uskoon? Pitäisikö sitten sanoa, etten koskaan oikeasti ateisti ollutkaan?
Olen naimisissa. Menin naimisiin sillä ajatuksella, että tämä liitto on pysyvä, ei väliaikaisesti saati sitten olosuhteiden pakosta solmittu. Rakastan edelleen miestäni hyvin paljon ja edelleen haluan ja toivon tämän liiton kestävän kuolemaan asti. En silti mene sanomaan että se että haluaisin ikinä erota, olisi tyystin mahdotonta. Että vaikka mitä tässä liitossa tapahtuisi, en hakisi avioeroa. No, entä jos niin kävisikin, että mieheni pettäisi tai alkoholisoituisi eikä haluaisi muuttaa tapojaan, jolloin todennäköisesti haluaisin erota, pitäisikö minun silloin sanoa etten koskaan pysyvästi halunnutkaan avioitua, että avioiduin kuitenkin hänen kanssaan vain väliaikaisesti ja olosuhteiden pakosta?
Et, olet agnostikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, että kyseessä on pysyvä, ei väliaikainen tila. Muuten lähes jokaikinen ihminen olisi ollut jossain vaiheessa elämäänsä vela - jos nyt ei satu ensimmäisistä kuukautisista tai siemensyoksystä raskautumaan. Vela siis ei ole ihminen joka ei juuri nyt halua / voi tehdä lapsia, vaan sellainen jolla ei ole lapsia eikä hän aio tehdä lapsia.
Samalla lailla selibaattilupauksen tehnyt munkki tai nunna lupautuu selibaattiin loppuiäkseen, ei kunnes ei enää huvitakaan. Jos joku on luostarissa kymmenen vuotta, ja päättää että haluaakin nyt alkaa harrastamaan seksiä, hän ei ole "entinen selibaattilupauksen tehnyt" vaan ihan vain, no, väliaikaisesti seksistä pidättäytynyt henkilo.
Ei ole osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, tuo on ihan oma määritelmäsi. Muutenhan vain ns. mahot ja ns. tuhkamunat voisivat olla veloja. Kaikkien muiden vapaaehtoinen lapsettomuus voi periaatteessa jossain määrin muuttua eikä se ole kenenkään muun kohdalla pysyväksi todistettu tila. Toki aivan kaikista voi tulla ei-lapsettomia muutoinkin kuin saamalla oman biologisen lapsen, joten ei päde tämäkään... Entä ihminen, joka on menettänyt lapsensa eikä halua enempää lapsia? Onko hän vela? Onhan hänkin tavallaan vapaaehtoisesti lapseton vaikkakin ei vapaaehtoisesti vapaaehtoisesti lapsettomaksi jäänyt.
Vapaahtoisen lapsettomuuden MÄÄRITELMÄ on, vapaaehtoinen lapsettomuus. Että sillälailla mistään hurmosliikkeestä ei ole kyse vaan tilasta, jossa ollaan vapaaehtoisesti lapsettomia. Aika vapaasti termiä saa käyttää itsestään. Toki joillekin lapsettomuuteen liittyy myös niin voimakkaita tunteita, että asian ympärille on perustettu ry:tä sun muuta, jotta kaltaiset saisivat toisistaan seuraa.
Tämä. En ymmärrä miksi tuo vela-termi saa niin voimakkaat tunteet pintaan. Vai onko nykyinen vela-identiteetti lähempänä uskontoa, tehdään juhlallinen lupaus lapsettomuudesta jota ei voi purkaa? Pakkohan kenenkään ei ole muuttaa mielipidettään, sitä täällä kukaan ei halua väittää. Ketju koskee ihmisiä, jotka ovat nuorempana olleet varmoja etteivät lapsia halua mutta myöhemmin muuttaneet mieltänsä. Osa velaksi itsensä mieltävistä ei tätä hyväksy, ja tuo hämmentää: ettekö hyväksy sitä, että ihminen voi ajatella asiasta toisella lailla 20 v kuin lähes 40v? Vai ettekö hyväksy sitä, että me oikeasti kuvittelimme elävämme elämän lapsettomina mutta toisin kävi? Tuossa juuri yksi vela peräänkuulutti valintojensa hyväksymistä - eikä tällainen mallikin: vela kunnes elämä muutti suhtautumisen lapsiin, ole ihan yhä hyväksyttävä? Jos ei, niin kannattaisiko kehittää vielä joku muu termi vapaaehtoisesti lapsettoman lisäksi, ikuinen velaideologi tms, vela joka ottanut "lapsettomuus nunnalupauksen" eikä hyväksy vela-termin väärinkäyttöä?
Anteeksi, mutta tuntuu että juuri sinulla tuntuu olevan varsin jyrkkä näkemys velaudesta.
Kirjoitat varsin ikävässä ja leimaavassa sävyssä veloista, on hyvin lähellä olkinukkeiluakin. Miksi? Miksi ihmeessä? Mikä sinulla siinä aiheuttaa noin voimakkaita tunteita?
Minua ärsyttää kun minua määritellään, selitetään mitä minä olen tai mitä en ole missäkin vaiheessa elämääni - ja tuon tekee ihmiset jotka eivät tunne minua. En ole ymmärtänyt, että termi vapaaehtoisesti lapseton on sellainen jota saavat käyttää vain harvat ja valitut - minusta jokainen saa itse päättää mitä elämällään tekee ja miksikä itsensä määrittää missäkin vaiheessa elämäänsä. Tuo jyrkkä näkemys velaudesta tulee vain näistä kirjoituksista, oikeassa elämässä en tunne näin jyrkästi toisiaan lapsien hankkimisista/lapsettomuudesta/lapsettomuuden oikeaoppisuudesta tuomitsevia ihmisiä vaikka tunnen paljon niin lapsettomia kuin lapsia hankkineita.
No sitten sua ärsyttää, mutta käsitteillä on tietyt määritelmät ja tietyt käyttötapansa juuri sen takia, että ne tekevät asioista ymmärrettäviä. Vela tarkoittaa ihmistä, joka ei halua lapsia. Jos haluat lapsia, niin et ole vela. Nämä lapsia halunneet ja lapsia saaneet tai lapsettomiksi jääneet, koska ei nyt sattunut sitä oikeaa kohdalle, eivät ole veloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, että kyseessä on pysyvä, ei väliaikainen tila. Muuten lähes jokaikinen ihminen olisi ollut jossain vaiheessa elämäänsä vela - jos nyt ei satu ensimmäisistä kuukautisista tai siemensyoksystä raskautumaan. Vela siis ei ole ihminen joka ei juuri nyt halua / voi tehdä lapsia, vaan sellainen jolla ei ole lapsia eikä hän aio tehdä lapsia.
Samalla lailla selibaattilupauksen tehnyt munkki tai nunna lupautuu selibaattiin loppuiäkseen, ei kunnes ei enää huvitakaan. Jos joku on luostarissa kymmenen vuotta, ja päättää että haluaakin nyt alkaa harrastamaan seksiä, hän ei ole "entinen selibaattilupauksen tehnyt" vaan ihan vain, no, väliaikaisesti seksistä pidättäytynyt henkilo.
Ei ole osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, tuo on ihan oma määritelmäsi. Muutenhan vain ns. mahot ja ns. tuhkamunat voisivat olla veloja. Kaikkien muiden vapaaehtoinen lapsettomuus voi periaatteessa jossain määrin muuttua eikä se ole kenenkään muun kohdalla pysyväksi todistettu tila. Toki aivan kaikista voi tulla ei-lapsettomia muutoinkin kuin saamalla oman biologisen lapsen, joten ei päde tämäkään... Entä ihminen, joka on menettänyt lapsensa eikä halua enempää lapsia? Onko hän vela? Onhan hänkin tavallaan vapaaehtoisesti lapseton vaikkakin ei vapaaehtoisesti vapaaehtoisesti lapsettomaksi jäänyt.
Vapaahtoisen lapsettomuuden MÄÄRITELMÄ on, vapaaehtoinen lapsettomuus. Että sillälailla mistään hurmosliikkeestä ei ole kyse vaan tilasta, jossa ollaan vapaaehtoisesti lapsettomia. Aika vapaasti termiä saa käyttää itsestään. Toki joillekin lapsettomuuteen liittyy myös niin voimakkaita tunteita, että asian ympärille on perustettu ry:tä sun muuta, jotta kaltaiset saisivat toisistaan seuraa.
Tämä. En ymmärrä miksi tuo vela-termi saa niin voimakkaat tunteet pintaan. Vai onko nykyinen vela-identiteetti lähempänä uskontoa, tehdään juhlallinen lupaus lapsettomuudesta jota ei voi purkaa? Pakkohan kenenkään ei ole muuttaa mielipidettään, sitä täällä kukaan ei halua väittää. Ketju koskee ihmisiä, jotka ovat nuorempana olleet varmoja etteivät lapsia halua mutta myöhemmin muuttaneet mieltänsä. Osa velaksi itsensä mieltävistä ei tätä hyväksy, ja tuo hämmentää: ettekö hyväksy sitä, että ihminen voi ajatella asiasta toisella lailla 20 v kuin lähes 40v? Vai ettekö hyväksy sitä, että me oikeasti kuvittelimme elävämme elämän lapsettomina mutta toisin kävi? Tuossa juuri yksi vela peräänkuulutti valintojensa hyväksymistä - eikä tällainen mallikin: vela kunnes elämä muutti suhtautumisen lapsiin, ole ihan yhä hyväksyttävä? Jos ei, niin kannattaisiko kehittää vielä joku muu termi vapaaehtoisesti lapsettoman lisäksi, ikuinen velaideologi tms, vela joka ottanut "lapsettomuus nunnalupauksen" eikä hyväksy vela-termin väärinkäyttöä?
Anteeksi, mutta tuntuu että juuri sinulla tuntuu olevan varsin jyrkkä näkemys velaudesta.
Kirjoitat varsin ikävässä ja leimaavassa sävyssä veloista, on hyvin lähellä olkinukkeiluakin. Miksi? Miksi ihmeessä? Mikä sinulla siinä aiheuttaa noin voimakkaita tunteita?
Minua ärsyttää kun minua määritellään, selitetään mitä minä olen tai mitä en ole missäkin vaiheessa elämääni - ja tuon tekee ihmiset jotka eivät tunne minua. En ole ymmärtänyt, että termi vapaaehtoisesti lapseton on sellainen jota saavat käyttää vain harvat ja valitut - minusta jokainen saa itse päättää mitä elämällään tekee ja miksikä itsensä määrittää missäkin vaiheessa elämäänsä. Tuo jyrkkä näkemys velaudesta tulee vain näistä kirjoituksista, oikeassa elämässä en tunne näin jyrkästi toisiaan lapsien hankkimisista/lapsettomuudesta/lapsettomuuden oikeaoppisuudesta tuomitsevia ihmisiä vaikka tunnen paljon niin lapsettomia kuin lapsia hankkineita.
No sitten sua ärsyttää, mutta käsitteillä on tietyt määritelmät ja tietyt käyttötapansa juuri sen takia, että ne tekevät asioista ymmärrettäviä. Vela tarkoittaa ihmistä, joka ei halua lapsia. Jos haluat lapsia, niin et ole vela. Nämä lapsia halunneet ja lapsia saaneet tai lapsettomiksi jääneet, koska ei nyt sattunut sitä oikeaa kohdalle, eivät ole veloja.
Tuolla perusteella vela termiä voi käyttää vain menopaussin jälkeen - tai oikeastaan vasta kuollessaan jos vela termiä ei voi käyttää jos velaksi ei lasketa ihmistä joka saa perheeseen lapsia uuden puolison myötä. OK. Mutta miksi keskustelet täällä jos sinulla ei ole lapsia etkä halua lapsia, tämä ketju ei koske sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vela ei ole sama asia kuin "lapseton".
Lapsetonhan voi olla joku, joka haluaa jossakin vaiheessa lapsia. Kuten ap.
Vela ei halua lapsia. Piste.
Mutta toisaalta ihminen saattaa muuttaa mieltään, jopa asioista, joista on ns. varma. Tunnen tyypin, joka oli parikymppisenä kommunisti, ja nykyään Kokoomuksen kunnanvaltuutettu. Ja tyypin, joka ei vielä 10 vuotta sitten uskonut lainkaan ilmastonmuutokseen, ja joka nykyään nillittää minulle kierrätyksestä ja pienestä autostani (kyllä, lähipiirini on täynnä ärsyttäviä tyyppejä :D). Ei ihminen voi olla täysin varma, että ei koskaan tule lapsia haluamaan, vaikka ei voisi mitenkään tällä hetkellä niitä elämäänsä kuvitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, että kyseessä on pysyvä, ei väliaikainen tila. Muuten lähes jokaikinen ihminen olisi ollut jossain vaiheessa elämäänsä vela - jos nyt ei satu ensimmäisistä kuukautisista tai siemensyoksystä raskautumaan. Vela siis ei ole ihminen joka ei juuri nyt halua / voi tehdä lapsia, vaan sellainen jolla ei ole lapsia eikä hän aio tehdä lapsia.
Samalla lailla selibaattilupauksen tehnyt munkki tai nunna lupautuu selibaattiin loppuiäkseen, ei kunnes ei enää huvitakaan. Jos joku on luostarissa kymmenen vuotta, ja päättää että haluaakin nyt alkaa harrastamaan seksiä, hän ei ole "entinen selibaattilupauksen tehnyt" vaan ihan vain, no, väliaikaisesti seksistä pidättäytynyt henkilo.
Ei ole osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, tuo on ihan oma määritelmäsi. Muutenhan vain ns. mahot ja ns. tuhkamunat voisivat olla veloja. Kaikkien muiden vapaaehtoinen lapsettomuus voi periaatteessa jossain määrin muuttua eikä se ole kenenkään muun kohdalla pysyväksi todistettu tila. Toki aivan kaikista voi tulla ei-lapsettomia muutoinkin kuin saamalla oman biologisen lapsen, joten ei päde tämäkään... Entä ihminen, joka on menettänyt lapsensa eikä halua enempää lapsia? Onko hän vela? Onhan hänkin tavallaan vapaaehtoisesti lapseton vaikkakin ei vapaaehtoisesti vapaaehtoisesti lapsettomaksi jäänyt.
Vapaahtoisen lapsettomuuden MÄÄRITELMÄ on, vapaaehtoinen lapsettomuus. Että sillälailla mistään hurmosliikkeestä ei ole kyse vaan tilasta, jossa ollaan vapaaehtoisesti lapsettomia. Aika vapaasti termiä saa käyttää itsestään. Toki joillekin lapsettomuuteen liittyy myös niin voimakkaita tunteita, että asian ympärille on perustettu ry:tä sun muuta, jotta kaltaiset saisivat toisistaan seuraa.
Tämä. En ymmärrä miksi tuo vela-termi saa niin voimakkaat tunteet pintaan. Vai onko nykyinen vela-identiteetti lähempänä uskontoa, tehdään juhlallinen lupaus lapsettomuudesta jota ei voi purkaa? Pakkohan kenenkään ei ole muuttaa mielipidettään, sitä täällä kukaan ei halua väittää. Ketju koskee ihmisiä, jotka ovat nuorempana olleet varmoja etteivät lapsia halua mutta myöhemmin muuttaneet mieltänsä. Osa velaksi itsensä mieltävistä ei tätä hyväksy, ja tuo hämmentää: ettekö hyväksy sitä, että ihminen voi ajatella asiasta toisella lailla 20 v kuin lähes 40v? Vai ettekö hyväksy sitä, että me oikeasti kuvittelimme elävämme elämän lapsettomina mutta toisin kävi? Tuossa juuri yksi vela peräänkuulutti valintojensa hyväksymistä - eikä tällainen mallikin: vela kunnes elämä muutti suhtautumisen lapsiin, ole ihan yhä hyväksyttävä? Jos ei, niin kannattaisiko kehittää vielä joku muu termi vapaaehtoisesti lapsettoman lisäksi, ikuinen velaideologi tms, vela joka ottanut "lapsettomuus nunnalupauksen" eikä hyväksy vela-termin väärinkäyttöä?
Anteeksi, mutta tuntuu että juuri sinulla tuntuu olevan varsin jyrkkä näkemys velaudesta.
Kirjoitat varsin ikävässä ja leimaavassa sävyssä veloista, on hyvin lähellä olkinukkeiluakin. Miksi? Miksi ihmeessä? Mikä sinulla siinä aiheuttaa noin voimakkaita tunteita?
Minua ärsyttää kun minua määritellään, selitetään mitä minä olen tai mitä en ole missäkin vaiheessa elämääni - ja tuon tekee ihmiset jotka eivät tunne minua. En ole ymmärtänyt, että termi vapaaehtoisesti lapseton on sellainen jota saavat käyttää vain harvat ja valitut - minusta jokainen saa itse päättää mitä elämällään tekee ja miksikä itsensä määrittää missäkin vaiheessa elämäänsä. Tuo jyrkkä näkemys velaudesta tulee vain näistä kirjoituksista, oikeassa elämässä en tunne näin jyrkästi toisiaan lapsien hankkimisista/lapsettomuudesta/lapsettomuuden oikeaoppisuudesta tuomitsevia ihmisiä vaikka tunnen paljon niin lapsettomia kuin lapsia hankkineita.
No sitten sua ärsyttää, mutta käsitteillä on tietyt määritelmät ja tietyt käyttötapansa juuri sen takia, että ne tekevät asioista ymmärrettäviä. Vela tarkoittaa ihmistä, joka ei halua lapsia. Jos haluat lapsia, niin et ole vela. Nämä lapsia halunneet ja lapsia saaneet tai lapsettomiksi jääneet, koska ei nyt sattunut sitä oikeaa kohdalle, eivät ole veloja.
Tuolla perusteella vela termiä voi käyttää vain menopaussin jälkeen - tai oikeastaan vasta kuollessaan jos vela termiä ei voi käyttää jos velaksi ei lasketa ihmistä joka saa perheeseen lapsia uuden puolison myötä. OK. Mutta miksi keskustelet täällä jos sinulla ei ole lapsia etkä halua lapsia, tämä ketju ei koske sinua?
Ei. Vela ei tarkoita menopaussin läpikäynyttä naista. Vela tarkoittaa ihmistä, joka ei halua lapsia. Edelleen.
Jos otsikoi väärin, niin saa syyttää itseään, jos keskustelu ei suju. Sen takia kannattaa käyttää niitä käsitteitä oikein eikä kehitellä omiaan kun ärrrrsyttää.
En ikinä lapsuudessa haaveillut lapsista, en olisi halunnut lapsia, sattui tulemaan vahinkoja, kun ei saanut ehkäsyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olimme vaimoni kanssa 20 vuotta yhdessä ja varmaakin varmempia siitä, ettei lapset kiinnosta. Matkusteltiin, harrastettiin ja nautittiin elämästä. Mutta eräänä kauniina päivänä vastaani tuli upea nainen, joka vei jalat altani. Hän halusi lapsia ja suostuin. Minullakin oli alkanut soida päässä ajatus, että haluaisin silti kokea elämää isänä ja nyt oli mahdollisuus tehdä siitäkin asiasta totta.
Jätin siis vaimoni ja lähdin nuoremman kyytiin. Ex-vaimoa asia ei haitannut, hänhän ei lapsia halunnut. Minulla on nyt kolme lasta enkä hetkeäkään kadu. Nyt olin tähänkin asiaan enemmän kuin valmis. Kyllä ihmisen mieli voi muuttua.
M47
No et tainnut sinäkään olla vela vaan kummassakin liitossa teit vain niin kuin vaimo halusi.
Ensimmäinen puoliso oli vela, joka ei halunnut lapsia -> tyydyit siihen.
Toinen puoliso ei ollut vela ja halusi lapsia -> tottelit heti.
Onneksesi (ja lapsillesi) se lapsiarki olikin sinulle antoisaa.
Velalle ei olisi ollut eikä hän noin vain niin kuin sinä olisi tuollaiseen lähtenyt.
Ei, vaan mieleni kypsyi lapsi-asialle hiljalleen. Huomasin vähitellen haluavani lapsia ja jäin usein miettimään, että haluaisin siltikin kokea isyyden ja perhe-elämän. Katselin vähän kadehtien perheitä Rivieralla ja näin itseni vihdoin isänä lapsilleni. Tajusin, ettei perheeni tarvitse olla iljettävä Prisman pupuperhe, jossa räkänaamaiset takkutukka-lapset terrorisoi ja huutaa. Mun perheeni voisi elää siistinä ja järjestyksessä, lapset naamat pestyinä ja Ryhmä Hau-paidoitta.
Ehkä olen sitten myöhään herännyttä isälajia. Olin 20 vuoden ajan vela.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olimme vaimoni kanssa 20 vuotta yhdessä ja varmaakin varmempia siitä, ettei lapset kiinnosta. Matkusteltiin, harrastettiin ja nautittiin elämästä. Mutta eräänä kauniina päivänä vastaani tuli upea nainen, joka vei jalat altani. Hän halusi lapsia ja suostuin. Minullakin oli alkanut soida päässä ajatus, että haluaisin silti kokea elämää isänä ja nyt oli mahdollisuus tehdä siitäkin asiasta totta.
Jätin siis vaimoni ja lähdin nuoremman kyytiin. Ex-vaimoa asia ei haitannut, hänhän ei lapsia halunnut. Minulla on nyt kolme lasta enkä hetkeäkään kadu. Nyt olin tähänkin asiaan enemmän kuin valmis. Kyllä ihmisen mieli voi muuttua.
M47
No et tainnut sinäkään olla vela vaan kummassakin liitossa teit vain niin kuin vaimo halusi.
Ensimmäinen puoliso oli vela, joka ei halunnut lapsia -> tyydyit siihen.
Toinen puoliso ei ollut vela ja halusi lapsia -> tottelit heti.
Onneksesi (ja lapsillesi) se lapsiarki olikin sinulle antoisaa.
Velalle ei olisi ollut eikä hän noin vain niin kuin sinä olisi tuollaiseen lähtenyt.
Ei, vaan mieleni kypsyi lapsi-asialle hiljalleen. Huomasin vähitellen haluavani lapsia ja jäin usein miettimään, että haluaisin siltikin kokea isyyden ja perhe-elämän. Katselin vähän kadehtien perheitä Rivieralla ja näin itseni vihdoin isänä lapsilleni. Tajusin, ettei perheeni tarvitse olla iljettävä Prisman pupuperhe, jossa räkänaamaiset takkutukka-lapset terrorisoi ja huutaa. Mun perheeni voisi elää siistinä ja järjestyksessä, lapset naamat pestyinä ja Ryhmä Hau-paidoitta.
Ehkä olen sitten myöhään herännyttä isälajia. Olin 20 vuoden ajan vela.
Jep ja olen M47
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden kuukauden parisuhdekriisin, erossa olon, dokauskesän, muiden kanssa sekstailun jälkeen palattiin miehen kans yhteen ja rakastuttiin kuin hullut ja mies sano että kyl tavallaan vois vauvan tehä mun kans, ja yhtäkkiä mun vartalo ja tunteet ja HORMONIMYRSKY sanoi TODELLAKIN!, ja muutamassa viikossa oli pullat uunissa. Järki alkoi palautua kun lapsi oli n.1,5v ja tajusin että äitiys on ikuista enkä tajua miten selviän, mut ihan ok tää on nyt menny, lapsi on 12.
Olin hyvin vahvasti vela teinistä asti. En pitänyt lapsista yhtään, enkä voinut ikinä kuvitellakaan itseäni äidiksi ja imettäminen oli mielestäni järjettömintä hommaa maailmassa. Oli tuplaehkäisy ja 25v yritin saada sterilisaation. En saanut.
Olin naimisissakin, mutta eron jälkeen ja uuden kumppanin kohdattuani, 27 -vuotiaana kävi naps päässä ja äkkiä halusinkin lapsia. Lapsia siunaantui kolme ja kutakin imetin kaksi vuotta, enkä kadu hetkeäkään.
Olisin voinut olla aivan onnellinen velanakin, mutta koen elämäni paremmmaksi nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samantyyppistä kuin ap:lla.
Lopulta myönsin itselleni, että lapsettomuuteni johtuukin epävarmuudesta ja pelosta. Sitten hain rohkaisua kristinuskosta ja tulin äidiksi.
Aika fundamentalistinen uskonto tämä veluus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika fundamentalistinen uskonto tämä veluus.
Vähän niinkuin pelastusarmeija mutta VELAstusarmeija. Kaikki kunnon sotilaita, ja marssitahti on tiukka ja tarkka kuin sveitsiläinen käkikello. Achtung!
Munkin mielestä vela voi ihan hyvin muuttaa mieltään. Itse olen vela, en usko että mieleni muuttuu, olen jo 42. Mutta tosi usein nämä ex-velat ovat ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti ole koskaan ajatelleet lapsiasiaa. Eli ei oo ikinä ollut muka oikeaa hetkeä, ei oo oikein ajateltu että haluaako niitä lapsia oikeesti vai ei. Naiselle ne asiat pitäisi viimeistään 35veenä olla selvät. Monella ei oo ollu hyvää kumppania, joten lastensaanti ei oo tapetilla. Mulla on kaveri joka sai esikoisensa 19-vuotiaana, sanoi että sitä ennen ei koskaan ajatellut hankkivansa lapsia. No, köh, ei se nyt yllätä hirveesti.
Mutta silti, toki ihminen voi muuttua ja tilanteet ja ajatukset elää..
Täytyy vähän ohiksena sanoa, että totta kai voi olla myös entinen vela, monestakin eri syystä. Itse olen vela, ja joka vuosi käyn järjestelmällisesti puolisoni kanssa läpi saman keskustelun, että haluammeko vai emmekö halua. Puhutaan toiveista, peloista, haluista, elämänmuutoksista jne. jne.
Tähän mennessä meidän mielipiteemme ovat vain vahvistuneet lapsettomuuden kannalta, mutta totta kai ihmisten elämäntilanteet ja ajatukset voivat muuttua vuosien mittaan radikaalistikin. Vahinkojakin sattuu, tässäkin ketjussa jo pari ent. velaa maininnut, että oltiin jo siinä vaiheessa että raskaudenkeskeytys ei ollut vaihtoehto = sitten sitä vaan opeteltiin vanhemmiksi.
Valinnanvapaus säilyy kaikilla ainakin siihen asti, kuin on vielä hedelmällisessä iässä, enkä minä velana täällä ole sormella osoittelemassa niitä, jotka ovatkin lapsia päätyneet hankkimaan: kunhan ovat rakastavia ja kunnollisia vanhempia, ei se minulta ole pois. Ihan mielenkiintoisiakin kokemuksia täällä listattu. Sori ohis :)
Tuli oikea mies vastaan. Aikaisempi lapsiperheinhoni johtui lapsellisista partnereista enkä edes itse tajunnut sitä. Nykyinen kun osui kohdalle niin se oli menoa. Nykyiselleni isyys on todella tärkeä osa elämää eikä hän jätä minua yksinkään esikoisemme kanssa. Saan apua kodin ylläpidon suhteen ja toisinaan vauvanhoitoapua, jotta saan kerättyä voimia. Pääosin minä hoidan yövalvomiset miehen töiden vuoksi eikä tämä haittaa minua. Töiden jälkeen iltapäivällä tiskit ja siivoukset ovat pääosin hänen hommiaan. Me ollaan tiimi ja rakastetaan kumpikin lastamme yli kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten velailu nähdään niin kovin jyrkkäilynä. Sitä joko on vela, tai ei ole vela. Välimuotoa ei juuri ole.
Mutta, minä myönnän, että olin melkoisen jyrkkä vela nuorena aikuisena. Miksi olin? No juuri sen mielesi muuttuu -jankutuksen seurauksena. Ihan nyt jokaisella käsi sydämelle: miltä teistä tuntuisi, jos teidän omat haaveet lyötäisiin maan rakoon, vähäteltäisiin sitä, mikä teille tuntuu oikealta ja omalta? Samaan syssyyn ajatuksesi leimattaisiin nuoruuden hömpöttelyksi ja näkisit vain, että samat kahleet sinua odottavat. Tahdoit tai et. Pakko mikä pakko. Oma elämä näytti hyvin lyhyeltä, kuin kuolema olisi odottanut sinä hetkenä, jolloin minäkin olisin vain alistunut väistämättömään kohtalooni. Äitiyteen.
Nopeasti opin, että en enää kerro velaudesta. Jos pakko oli jotain puhua (kuten sukulaisten kyselyt), niin joko menin "jaa, katsoo nyt" -linjan taakse ja vaihdoin puheenaihetta, tai sitten annoin ymmärtää, että tässähän kuulkaas on yritetty jo, mutta taidetaankin kärsiä lapsettomuudesta. Totuus on kuitenkin ollut se, että koskaan minulle ei omat lapset ole olleet elämäni SE juttu. Pikemminkin päinvastoin. Äitiys ei vain tunnu omalta jutulta. Ja ei kyllä kivalta tunnu, että tätä tunnetta kutsutaan lapselliseksi kypsymättömyydeksi.
No, vuodet vieri, ihmiset hössäsivät omia menojaan ja en ole enää ihmisten silmissä "äärijyrkkävela" mitä olin joskus. No, onko minulla lapsia? Ei ole. Mikään ei ole muuttunut, paitsi ikä. Olen yli 40v ja minut on jätetty vihdoin rauhaan. Omia lapsia en halua vieläkään. Elämäni tietenkin on elänyt, kypsynyt siinä missä muillakin. Vietän rauhaisaa kotielämää. Tottakai minulla on ollut paremmat mahdollisuudet kehittää uraani, harrastaa ja minulla on enemmän rahaa laittaa omiin mielenkiinnon kohteisiin. Mutta se ei ole syy minun velauteen, vaan mukana tullut bonus. Sydämeni valitsisi edelleen samoin, vaikka "osat olisivat toisinpäin". Kukaan ei vaan enää räkytä minulle lapsellisuutta, kypsymättömyyttä, jyrkkyyttä -- jolloin oikeastaan ei se metsä enää vastaa samalla tavoin kuin sinne on huudettu.
Ja minulta ei ole pois, jos joku on perhevalinnastaan onnensa kukkuloilla. Ei samalla tavoin minun onnellisuuteni pitäisi olla keneltäkään pois.
Ja ehkä oikeastaan nykyään ei jaksa enää välittää, jos minua pidetään ikuisena bileprinsessana, kypsymättömänä ja itsekkäänä. Ne ovat vain sanoja, sanoja tuulessa. Riittää, että itse tiedän asioiden oikean laidan ja että itse olen tyytyväinen elämääni. Hyväksyi yhteisö sen tai ei.
Ehdoton jyrkkyys - asiassa kuin asiassa - osoittaa ihmisissä kypsymättömyyttä ja lapsellisuutta. Jos parikymppinen vaahtoaa minulle, että vihaa lapsia eikä niitä tee, niin pidän häntä aivan yhtä lapsellisena kuin teiniä, joka vaahtoaa tekevänsä kymmenen lasta. Kyse ei ole "velaudesta" vaan siitä miten ilmaisee mielipiteensä. Yksikin tuttu kertoi oma-aloitteisesti kaikille raskaana oleville ystävilleen vihaavansa ällöjä vauvoja ja sitten itki minulle, kun hänen elämäntapansa ei saanutkaan siinä yhteydessä lämmintä vastakaikua. Olisikohan pitänyt katsoa peiliin?
Vierailija kirjoitti:
Täytyy vähän ohiksena sanoa, että totta kai voi olla myös entinen vela, monestakin eri syystä. Itse olen vela, ja joka vuosi käyn järjestelmällisesti puolisoni kanssa läpi saman keskustelun, että haluammeko vai emmekö halua. Puhutaan toiveista, peloista, haluista, elämänmuutoksista jne. jne.
Tähän mennessä meidän mielipiteemme ovat vain vahvistuneet lapsettomuuden kannalta, mutta totta kai ihmisten elämäntilanteet ja ajatukset voivat muuttua vuosien mittaan radikaalistikin. Vahinkojakin sattuu, tässäkin ketjussa jo pari ent. velaa maininnut, että oltiin jo siinä vaiheessa että raskaudenkeskeytys ei ollut vaihtoehto = sitten sitä vaan opeteltiin vanhemmiksi.
Valinnanvapaus säilyy kaikilla ainakin siihen asti, kuin on vielä hedelmällisessä iässä, enkä minä velana täällä ole sormella osoittelemassa niitä, jotka ovatkin lapsia päätyneet hankkimaan: kunhan ovat rakastavia ja kunnollisia vanhempia, ei se minulta ole pois. Ihan mielenkiintoisiakin kokemuksia täällä listattu. Sori ohis :)
Älä pyytele anteeksi, kiitos kommentistasi. Tuomitseminen on helppoa, samoin jumittuminen omiin kantoihin oli asia mikä tahansa. Älykäs (ja viisas) ihminen pohtii omia kantojaan suhteessa itseensä, elämäntilanteeseensa ja ympäristöönsä, ei niele suoraan minkään "seurakunnan" dogmeja, oli kyse politiikasta, uskonnosta tai muista henkilökohtaisista elämän valinnoista.
Miksi sinun täytyy määrittää mitä tämä mies on ja mitä hänen vaimonsa, niin ex kuin nykyinen ovat? Mietipä mistä tuo tarpeesi lokeroida muita tulee? Miksi ei voi vain lukea tarinaa ilman, että luokittelee ja tuomitsee?