Lue keskustelun säännöt.
Entiset Velat (siis lapsettomat). Tunnusta tässä anonyymisti miten mielesi muuttui!
07.01.2020 |
Aloitan itse kun kerran ketjun teinkin; välttelin viimeiseen asti perhettä oman surkean lapsuuskotini takia. Kun sitten vanhoilla päivillä uskalsin tehdä lapsen, se olikin parasta mitä koskaan mulle tapahtui! Ja ei jäänyt viimeiseksi. Ainoa mikä harmittaa on se etten aloittanut jo aikaisemmin. Yritin olla liian vastuullinen ja ajattelin etten olisi ollut hyvä äiti taustani takia.
Tunnen useamman muun jolle käynyt samoin, joskin heillä alkunpitäen syy oli muu (halusivst nautiskella elämästä tms).
Kommentit (351)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela on vapaaehtoisesti lapseton ja tietää, ettei halua lapsia.
Ap ja kumppanit, jotka ovat hankkineet lapsia eivät ole veloja, vaan ovat vain olleet epävarmoja hankkiako vai eikö ja missä vaiheessa.
Tosi huono aloitus sulta ap. Annat ymmärtää, että ihmisen, joka tietää ettei halua lapsia, pitäisi silti ottaa riski ja tehdä lapsia. Senkin uhalla, että katuu ikuisesti vanhemmuuttaan ja se huonontaa elämänlaatua. Älä yhdistä itseäsi vapaaehtoiseen lapsettomiin koska asia ei sinua koske etkä sinä siitä mitään tiedä.
Suurinosa on enemmän tai vähemmän epävarmoja lasten hankinnasta. Sen vuoksi velojen osuus väestössä on kasvanut koska ihmiset ovat entistä epävarmempia lasten hankinnan suhteen. Itse kuulut harvinaisempaan marginaaliin ja sinunkin mielesi voi vielä muuttua kuten lapsia toivovastakin voi tulla vela. Epätodennäköistähän se on, mutta ei mikään maailman suurin ihme.
Jep. Huomaatteko muuten miten moni vela suorastaan aggressiivisesti hyökkää peloissaan, jos joku vela muuttaa mielensä? Ihan kuin se jotenkin vesittäisi heidän identiteettiään.
Minä olen ollut ehdoton vela, oikein kiilusilmävela, aivan varma päätöksestäni.
Ja silti mieleni muuttui. Ja ei ollut edes biologisen kellon ”hulluksi tekeminen” syynä vaan arvot muuttuivat. Ja olen ikionnellinen.
Kyllä pitää olla herkkänahkainen, jos rulkitsee ketjun käännytysketjuksi (joku väitti näin), haukkuu mielensä muuttaneita tuuliviireiksi (ei ole näin, vaan mieli voi muuttua vain kerran). Mikä hemmetin uhka teille koko asia on? Jatkakaa te vaan kiilusilmävela hommia. Jos joku muuttaa mieltä, se ei ole rintamakarkuruutta tai sakinpetturuutta.
Ihan kuin jotkut velat olisivat sodassa, ja valmiina lahtaamaan ”rikkurin”. Häiriintynyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua vaan aina mietityttää, että mitä se sitten niin haittaa jos mieli muuttuu? Sitten muuttuu. Miksi pitää aggressiivisesti toitottaa, et mulla ei ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Entinen vela, mikä se semmonen on? Velalla ei ole lapsia, eikä tule. Nämä lapselliset ihan muuta porukkaa. Velalle on nyt ja aina selvää, ettei lapset kuulu hänen elämään.
höpö höpö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela on vapaaehtoisesti lapseton ja tietää, ettei halua lapsia.
Ap ja kumppanit, jotka ovat hankkineet lapsia eivät ole veloja, vaan ovat vain olleet epävarmoja hankkiako vai eikö ja missä vaiheessa.
Tosi huono aloitus sulta ap. Annat ymmärtää, että ihmisen, joka tietää ettei halua lapsia, pitäisi silti ottaa riski ja tehdä lapsia. Senkin uhalla, että katuu ikuisesti vanhemmuuttaan ja se huonontaa elämänlaatua. Älä yhdistä itseäsi vapaaehtoiseen lapsettomiin koska asia ei sinua koske etkä sinä siitä mitään tiedä.
Suurinosa on enemmän tai vähemmän epävarmoja lasten hankinnasta. Sen vuoksi velojen osuus väestössä on kasvanut koska ihmiset ovat entistä epävarmempia lasten hankinnan suhteen. Itse kuulut harvinaisempaan marginaaliin ja sinunkin mielesi voi vielä muuttua kuten lapsia toivovastakin voi tulla vela. Epätodennäköistähän se on, mutta ei mikään maailman suurin ihme.
Jep. Huomaatteko muuten miten moni vela suorastaan aggressiivisesti hyökkää peloissaan, jos joku vela muuttaa mielensä? Ihan kuin se jotenkin vesittäisi heidän identiteettiään.
Minä olen ollut ehdoton vela, oikein kiilusilmävela, aivan varma päätöksestäni.
Ja silti mieleni muuttui. Ja ei ollut edes biologisen kellon ”hulluksi tekeminen” syynä vaan arvot muuttuivat. Ja olen ikionnellinen.Kyllä pitää olla herkkänahkainen, jos rulkitsee ketjun käännytysketjuksi (joku väitti näin), haukkuu mielensä muuttaneita tuuliviireiksi (ei ole näin, vaan mieli voi muuttua vain kerran). Mikä hemmetin uhka teille koko asia on? Jatkakaa te vaan kiilusilmävela hommia. Jos joku muuttaa mieltä, se ei ole rintamakarkuruutta tai sakinpetturuutta.
Ihan kuin jotkut velat olisivat sodassa, ja valmiina lahtaamaan ”rikkurin”. Häiriintynyttä.
Kyllä se olet sinä, joka olet häiriintynyt ja aggressiivinen. Kukaan ei ole kirjoittanut noin rumasti, kärkevästi ja yliampuvasti kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen vela, mikä se semmonen on? Velalla ei ole lapsia, eikä tule. Nämä lapselliset ihan muuta porukkaa. Velalle on nyt ja aina selvää, ettei lapset kuulu hänen elämään.
Aika harva elämässään pitää kaikki periaatteensa vuosikymmeniä samanlaisina. Joku voi pitää tuota periaatteista luopumisena, joku muu ajattelee ihmisten muokkautuvan elämän mukana, kykenevän näkemään asiat muutenkin kuin mustavalkoisina. Tuomas Kyrö ja Iikka Kivi olivat nuoruudessaan "nahkapäitä", nyt ihan toiset arvot. Suurin osa entisistä taistolaisista ei enää usko ihan samoihin arvoihin. Itsekään en ajatellut lapsia enkä äitiyttä ennen kuin täytin 35 vuotta - ja sain kaksi. Miksi täytyy ajatella noin ehdottomasti ketkä ovat "oikeita veloja" ketkä ideologiansa myyneitä - ihmisiä joiden ajatukset ja arvot muuttuvat iän myötä?
Niin, sä olet tyypillinen nainen, joka hedelmällisen iän loppumetreillä herää haluamaan jälkikasvua. Et ole vela, vaan vain jätit myöhään lapsenteon. Lapset eivät olleet sinulle tärkeysjärjestyksessä päällimmäinen asia, joten lastenhankinta jäi viimetippaan. Vela ei halua niitä lapsia lainkaan. Ei halua sitä lapsiarkea silloinkaan, kun tulee paniikki, että voi ei, kohta on mahdotonta siirtää geenejä eteenpäin. Se vain ei ole se, mitä vela haluaa. Ei halua lapsiarkea eikä tunne tarvetta siirtää geenejään eteenpäin.
niin, ja sä olet väärässä ketjussa. Lue aloitusviesti uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sopimuksessa oli, että mies vastaisi myös erotilanteessa ensisijaisena huoltajana lapsesta ja että hän jää kotiin hoitamaan lasta, kun palaan töihin lapsen ollessa noin 3 kk ikäinen ja kunnes lapsi menee hoitoon. Lupasin tarjota äidinmaitoa mahdollisuuksien mukaan. Imetin ja annoimme äidinmaitoa pullosta yli 1 vuotiaaksi.
1.
Aina ei voi sopimuksiinkaan luottaa. Mieheni sairastui syöpään ja kuoli puolen vuoden jälkeen. Jäin ihan yksin lastemme kanssa. Rankkaa on ollut, mutta toisaalta olen kiitollinen siitä, että minulle jäi kuitenkin lapset. Heitä ilman olisin ollut täysin hukassa.
”Tarinat on veloille myrkkyä.” Eiköhän tuo kerro enemmän kirjoittajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sopimuksessa oli, että mies vastaisi myös erotilanteessa ensisijaisena huoltajana lapsesta ja että hän jää kotiin hoitamaan lasta, kun palaan töihin lapsen ollessa noin 3 kk ikäinen ja kunnes lapsi menee hoitoon. Lupasin tarjota äidinmaitoa mahdollisuuksien mukaan. Imetin ja annoimme äidinmaitoa pullosta yli 1 vuotiaaksi.
1.
Niin, mitä sitten? Lain mukaan tuolla sopimuksella voi pyyhkiä takapuolta. Sinä olet lapsen huoltaja ja sulla on tasan sama vastuu lapsesta kuin miehelläkin. Ei enempää, muttei vähempääkään. Sekä liiton aikana, että sen jälkeen.
Jotta vela-termissä olisi jotain mieltä, se pitää määritellä.
Minun määritelmäni on tämä: ihminen ei voi olla vela jos
-hän ei pidä muiden ihmisten lapsista
-hän ei usko elämäntilanteensa tulevaisuudessakaan olevan sellainen johon hän haluaisi lapsia
-hän uskoo ettei todennäköisesti halua lapsia (mutta tiedostaa jonkinlaisen takaportin olevan auki)
-hän on sitä mieltä että jos hän tulisi raskaaksi, se olisi ongelma joka ratkeaisi abortoimalla eikä valaistumisella lapsensaannin ihanuudesta
Ei ole järkevää vaatia ettei vela missään mielikuvituksellisessa tilanteessa voisi teoriassa muuttaa mieltään. Käytännössä vela on kuitenkin ihminen jonka on mahdotonta kuvitella, mikä sellainen tilanne voisi olla. Kyllä, meitä on. Vela on ihminen joka pitää ehkäisystä tarkasti huolta ja on sitä mieltä että jos tulisi raskaaksi, abortti olisi selviö. Vela on ihminen joka ei voi kuvitella sellaista elämäntilannetta tai olosuhteita joissa lasta voisi todella haluta. Vela ei saa vauvakuumetta vaikka kaikki muut saavat. Hän ei halua kotiinsa pysyviksi asukkaiksi lapsia tai nuoria. Hän ei halua lapsenlapsia. Hän on ajatellut järjestää vanhuudenturvansa aivan itse niin ettei kaipaa lapsia työvoimaksi tai viihdyttäjiksi (mikä muuten olisi itsekkäämpi syy lisääntyä?). Mikään lapsiperhe-elämässä ei vaikuta hänestä kokemisen arvoiselta. Ei. Yhtään. Mikään. Hänen mielipidettään ei voi muuttaa perustelemalla, mollaamalla, maanittelemalla, syyllistämällä, ei mitenkään. Hän ei halua lapsia.
Vela on aidosti onnellinen lapsettomuudestaan. Hän huomaa nauttivansa säännöllisesti ja paljon asioista jotka lapsivapaus mahdollistaa hänelle eikä halua luopua niistä mistään hinnasta. Hiljainen koti. Vapaus. Järjestys. Mistä nyt itse kukin nauttii. Lapsiperheiden tapaaminen ei välttämättä ole vastenmielistä, mutta todennäköisesti se herättää helpotuksen tunnetta kun lapset menevät pois, ehkä vähän sääliä vanhempia kohtaan vaikka nämä näyttävät onnellisilta. Vela voi tietää, että monille lapset ovat suurin onni, mutta tunnetasolla sitä ei voi käsittää. Aivan samalla lailla kuinka monet lapsia hankkineet eivät käsitä miten voi olla maailman hienoin juttu olla keski-ikäinen tai vanha lapseton ihminen.
On todellinen ongelma, että velana oleminen koetaan ongelmaksi joka pitää korjata ja joka on mahdollista korjata jos vain tietää oikeat temput. On vastuutonta ajatella että kaikkien pitäisi haluta lapsia, ja vielä vastuuttomampaa ajatella että oma selkeä halu olla saamatta lapsia tulisi tukahduttaa siinä toivossa että omasta lapsestaan kuitenkin aina tykkää. Ja tämä "kyllä se mieli muuttuu / kyllä se vielä kaduttaa"- kortti on tosi kulunut ja muutenkin p-ka. Kun kaikki eivät todellakaan tykkää omista lapsista eivätkä vanhemmuudesta, eivät edes monet jotka ovat lapsia tehneet. Eikö teillä ole mitään käsitystä lastensuojelun tilanteesta vai onko pää hartioita myöten pensaassa muuten vaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samalla lailla selibaattilupauksen tehnyt munkki tai nunna lupautuu selibaattiin loppuiäkseen, ei kunnes ei enää huvitakaan. Jos joku on luostarissa kymmenen vuotta, ja päättää että haluaakin nyt alkaa harrastamaan seksiä, hän ei ole "entinen selibaattilupauksen tehnyt" vaan ihan vain, no, väliaikaisesti seksistä pidättäytynyt henkilo.
No kyllä nimenomaan tällaisesta henkilöstä puhuttaisiin entisenä nunnana tai munkkina! Eikä minään "väliaikaisesti seksistä pidättäytyneenä henkilönä" :D "Ex-nun" antaa Googlessa yli 200 000 hakutulosta, joukossa mm. "ex-nunnien" kirjoittamia kirjoja kokemuksistaan, ja "Former nun" myös lähes 200 000 hakutulosta. Eli kyllä näyttää siltä, että näitä mieltään muuttaneita nimenomaan pidetään entisinä nunnina eikä vain väliaikaisesti seksistä pidättäytyneinä henkilöinä....
Nyt on viihdearvoa! Velat tappelee KESKENÄÄN!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin aiemmin satavarma, etten halua lapsia. Olisin halunnut sterilisaation, jos se olisi ollut mahdollista.
30-vuotiaana tapasin nykyisen kumppanini ja 31-vuotiaana iski täysin puskista järjenvastainen vauvakuume. Odotin josko se menisi ohi, mutta vahvistui vain ja aloimme yrittää lasta kun olin 32v. Nyt yli vuosi tuosta on selvinnyt, että kärsimme lapsettomuudesta ja vauvahaave on muuttunut suruksi ja syväksi pettymykseksi. Siis mulla, kuka ei koskaan halunnutkaan lasta! Asiaa on hankala käsitellä, koska jollain tapaa alitajuisesti luulen mua rangaistavan siitä, että vannotin etten koskaan tule tekemään lapsia. Nyt kun haluaisin, en sellaista saa.Itse joka tapauksessa epäilen, että n. kolmekymppisenä saattaa tapahtua jokin hormonaalinen heilahdus, joka saa naisen vauvakuumeilemaan. Tai sitten tuo vauvakuumeilu liittyy "oikean" miehen tapaamiseen. Luontokappaleitahan me ollaan, kaikesta huolimatta.
Nuo tiukkapipoiset lokero-velat ovat varmaan tyytyväisiä, kun heidän lokerostaan loikanneelle käy noin että kärsii lapsettomuudesta.
Kuulostat lällättävältä 11-vuotiaalta. Kuinka monta lokerovelaa tunnet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.
Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.
Olen eri, mutta missä sanotaan että vela-termiä voi käyttää vain niistä jotka ovat täysin ehdottomia aina ja iänkaikkisesti ja kuvittelevat olevansa koko ajan sikaonnettomia lapsellisena? Onko se jokin rekisteröity tavaramerkki jota ei saa käyttää väärin? Tai tieteellinen määritelmä?
T. Täti joka halusi kolme lasta, nirsoili miesten kanssa eikä kadu sitä - ei siis löytynyt tai jaksanut etsiäkään vimmatusti sitä joka olisi kolahtanut, ei halunnut tehdä lasta yksin ilman turvaverkkoja ja jolle asia on nyt vanhempana fine ja oli itse asiassa jo silloin kun asia kirkastui. Pidän pienistä lapsista sopivina annoksina, isommat neutraaleja. Mikähän minä olen?
No et ainakaan vela.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällainen 35+ vuotiaana lapset saanut, sitä ennen ei niitä tahtonut (ja luuli päätöksen pitävän lopun iän), miksi minua ei voinut kutsua nuoruudessani (20-34) vapaaehtoisesti lapsettomaksi, ainakin sananmukaisesti sitä silloinolin, samoin kuin mieheni? Molemmat keskityimme kaikkeen muuhun nuoruutemme, opiskelimme, matkustelimme, asuimme useammassa maassa - ja molemmat aloimme samaan aikaan kaipaamaan vielä lapsiakin elämään. Toisille käy näin, toiset taas jatkavat tyytyväisinä elämäänsä ilman lapsia, molemmat minusta ihan yhtä OK. Näitä erilaisia ratkaisuja näkyy meidän, nyt 60 lähestyvässä ystäväpiirissä, olemme korkeasti koulutettuja, ammatissa edenneitä ihmisiä. Ne entiset parit ovat useilla muilla hajonneet, ja vapaaehtoisesti lapsettomat ovat saaneet valmiiksi tehtyjä lapsia ja heidän lapsia uuden kumppanin kautta, osa taas elää sinkkuna, ero/jen jälkeen, heillä joko on tai ei ole lapsia.
Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?
En käsitä miksi vela pariutuisi lapsia omaavan miehen kanssa, koska silloinhan elämään tulisi lapsi joka on melkein kuin oma vaikkei itse sitä olisi synnyttänytkään. Itse en tuollaiseen kuvioon kyllä lähtisi.
Olimme vaimoni kanssa 20 vuotta yhdessä ja varmaakin varmempia siitä, ettei lapset kiinnosta. Matkusteltiin, harrastettiin ja nautittiin elämästä. Mutta eräänä kauniina päivänä vastaani tuli upea nainen, joka vei jalat altani. Hän halusi lapsia ja suostuin. Minullakin oli alkanut soida päässä ajatus, että haluaisin silti kokea elämää isänä ja nyt oli mahdollisuus tehdä siitäkin asiasta totta.
Jätin siis vaimoni ja lähdin nuoremman kyytiin. Ex-vaimoa asia ei haitannut, hänhän ei lapsia halunnut. Minulla on nyt kolme lasta enkä hetkeäkään kadu. Nyt olin tähänkin asiaan enemmän kuin valmis. Kyllä ihmisen mieli voi muuttua.
M47
Vierailija kirjoitti:
Jotta vela-termissä olisi jotain mieltä, se pitää määritellä.
Minun määritelmäni on tämä: ihminen ei voi olla vela jos
-hän ei pidä muiden ihmisten lapsista
-hän ei usko elämäntilanteensa tulevaisuudessakaan olevan sellainen johon hän haluaisi lapsia
-hän uskoo ettei todennäköisesti halua lapsia (mutta tiedostaa jonkinlaisen takaportin olevan auki)
-hän on sitä mieltä että jos hän tulisi raskaaksi, se olisi ongelma joka ratkeaisi abortoimalla eikä valaistumisella lapsensaannin ihanuudesta
Ei ole järkevää vaatia ettei vela missään mielikuvituksellisessa tilanteessa voisi teoriassa muuttaa mieltään. Käytännössä vela on kuitenkin ihminen jonka on mahdotonta kuvitella, mikä sellainen tilanne voisi olla. Kyllä, meitä on. Vela on ihminen joka pitää ehkäisystä tarkasti huolta ja on sitä mieltä että jos tulisi raskaaksi, abortti olisi selviö. Vela on ihminen joka ei voi kuvitella sellaista elämäntilannetta tai olosuhteita joissa lasta voisi todella haluta. Vela ei saa vauvakuumetta vaikka kaikki muut saavat. Hän ei halua kotiinsa pysyviksi asukkaiksi lapsia tai nuoria. Hän ei halua lapsenlapsia. Hän on ajatellut järjestää vanhuudenturvansa aivan itse niin ettei kaipaa lapsia työvoimaksi tai viihdyttäjiksi (mikä muuten olisi itsekkäämpi syy lisääntyä?). Mikään lapsiperhe-elämässä ei vaikuta hänestä kokemisen arvoiselta. Ei. Yhtään. Mikään. Hänen mielipidettään ei voi muuttaa perustelemalla, mollaamalla, maanittelemalla, syyllistämällä, ei mitenkään. Hän ei halua lapsia.
Vela on aidosti onnellinen lapsettomuudestaan. Hän huomaa nauttivansa säännöllisesti ja paljon asioista jotka lapsivapaus mahdollistaa hänelle eikä halua luopua niistä mistään hinnasta. Hiljainen koti. Vapaus. Järjestys. Mistä nyt itse kukin nauttii. Lapsiperheiden tapaaminen ei välttämättä ole vastenmielistä, mutta todennäköisesti se herättää helpotuksen tunnetta kun lapset menevät pois, ehkä vähän sääliä vanhempia kohtaan vaikka nämä näyttävät onnellisilta. Vela voi tietää, että monille lapset ovat suurin onni, mutta tunnetasolla sitä ei voi käsittää. Aivan samalla lailla kuinka monet lapsia hankkineet eivät käsitä miten voi olla maailman hienoin juttu olla keski-ikäinen tai vanha lapseton ihminen.
On todellinen ongelma, että velana oleminen koetaan ongelmaksi joka pitää korjata ja joka on mahdollista korjata jos vain tietää oikeat temput. On vastuutonta ajatella että kaikkien pitäisi haluta lapsia, ja vielä vastuuttomampaa ajatella että oma selkeä halu olla saamatta lapsia tulisi tukahduttaa siinä toivossa että omasta lapsestaan kuitenkin aina tykkää. Ja tämä "kyllä se mieli muuttuu / kyllä se vielä kaduttaa"- kortti on tosi kulunut ja muutenkin p-ka. Kun kaikki eivät todellakaan tykkää omista lapsista eivätkä vanhemmuudesta, eivät edes monet jotka ovat lapsia tehneet. Eikö teillä ole mitään käsitystä lastensuojelun tilanteesta vai onko pää hartioita myöten pensaassa muuten vaan?
Nyt pitäisi enää keksiä, miksi ketään kiinnostaisi sinun lapsenhankintasi (tai tässä tapauksessa hankkimatta jättämisesi) niin hirveästi että yrittäisi pakkomielteisesti ( kuten esität) muuttaa sinun mielipidettäsi. Älä viitsi olla ihan noin itsekeskeinen. Sinun elämäsi ei _ihan aikuisten oikeasti_ kiinnosta ketään _ihan_ niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Olimme vaimoni kanssa 20 vuotta yhdessä ja varmaakin varmempia siitä, ettei lapset kiinnosta. Matkusteltiin, harrastettiin ja nautittiin elämästä. Mutta eräänä kauniina päivänä vastaani tuli upea nainen, joka vei jalat altani. Hän halusi lapsia ja suostuin. Minullakin oli alkanut soida päässä ajatus, että haluaisin silti kokea elämää isänä ja nyt oli mahdollisuus tehdä siitäkin asiasta totta.
Jätin siis vaimoni ja lähdin nuoremman kyytiin. Ex-vaimoa asia ei haitannut, hänhän ei lapsia halunnut. Minulla on nyt kolme lasta enkä hetkeäkään kadu. Nyt olin tähänkin asiaan enemmän kuin valmis. Kyllä ihmisen mieli voi muuttua.
M47
No et tainnut sinäkään olla vela vaan kummassakin liitossa teit vain niin kuin vaimo halusi.
Ensimmäinen puoliso oli vela, joka ei halunnut lapsia -> tyydyit siihen.
Toinen puoliso ei ollut vela ja halusi lapsia -> tottelit heti.
Onneksesi (ja lapsillesi) se lapsiarki olikin sinulle antoisaa.
Velalle ei olisi ollut eikä hän noin vain niin kuin sinä olisi tuollaiseen lähtenyt.
Eikö tämän pitänyt olla ihan hyvän mielen ketju, tyyliin kuinka elämä heittää? Miksi tästä piti tehdä taistelukenttä? Ja miksi yleensäkään täällä eniten kirjoittelee ihmiset jotka EIVÄT ole muuttaneet mieltään vaan ovat pysyneet veloina? Miksi tämä ketju kiinnostaa teitä? t yksi mielensä muuttanut josta mukava lukea muidenkin tarinoista.
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.
Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.
Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.
Olet olosuhteiden takia lapseton. Et vapaaehtoisesti lapseton. Vapaaehtoisesti lapseton ei halua lapsia, vaikka olosuhteet muuttuisivat. Sinä olisit halunnut lapsia tai ainakin pitänyt sitä hyvin varteenotettavana vaihtoehtona, jos olisi ollut sopiva kumppani.
Äh, tosi tympeää että rivien välejä tulkitaan noin ehdottomasti. En todellakaan ole olosuhteiden pakosta lapseton. Miksi arvelet että erosin miehestä, joka alkoi haluamaan lapsia kanssani, jos olisin olosuhteiden pakosta lapseton? Entä miksi olisin tietoisesti sen jälkeen elänyt lähes 19 vuotta miehen kanssa, joka ei halua lapsia ja jolle on tehty vasektomia meidän yhdessäoloaikanamme yhteisestä päätöksestä? Miksi en ole koskaan halunnut lapsia, jos olisin olosuhteiden pakosta lapseton? Miksen olisi pyrkinyt muuttamaan olosuhteita, jos olisin vain olosuhteiden pakosta lapseton?
Katson olevani ateisti. Luokittelen siis itseni ateistiksi. Se tarkoittaa minulle sitä, että en usko mihinkään jumalolentoihin, en ole koskaan uskonut, en tunne tarvetta saati halua uskoa ja elän elämääni sen oletuksen varassa, ettei mitään jumalolentoja ole olemassa. En pidä todennäköisenä että tästä nyt yhtäkkiä uskoon tulisin, mutta en rupea varmuudella väittämään että ei ikinä ole millään tavalla mahdollista ettei niin myöskään tapahtuisi. Enkö ole siis myöskään oikeasti ateisti? Olenko kaiketi vain olosuhteiden pakosta ateisti, ihminen joka pitäisi uskossa elämistä varteenotettavana vaihtoehtona, jos tyyliin osuisin kirkkoon oikeaan aikaan? Ja entäs sitten jos tulisinkin uskoon? Pitäisikö sitten sanoa, etten koskaan oikeasti ateisti ollutkaan?
Olen naimisissa. Menin naimisiin sillä ajatuksella, että tämä liitto on pysyvä, ei väliaikaisesti saati sitten olosuhteiden pakosta solmittu. Rakastan edelleen miestäni hyvin paljon ja edelleen haluan ja toivon tämän liiton kestävän kuolemaan asti. En silti mene sanomaan että se että haluaisin ikinä erota, olisi tyystin mahdotonta. Että vaikka mitä tässä liitossa tapahtuisi, en hakisi avioeroa. No, entä jos niin kävisikin, että mieheni pettäisi tai alkoholisoituisi eikä haluaisi muuttaa tapojaan, jolloin todennäköisesti haluaisin erota, pitäisikö minun silloin sanoa etten koskaan pysyvästi halunnutkaan avioitua, että avioiduin kuitenkin hänen kanssaan vain väliaikaisesti ja olosuhteiden pakosta?
Anteeksi, mutta tuntuu että juuri sinulla tuntuu olevan varsin jyrkkä näkemys velaudesta.
Kirjoitat varsin ikävässä ja leimaavassa sävyssä veloista, on hyvin lähellä olkinukkeiluakin. Miksi? Miksi ihmeessä? Mikä sinulla siinä aiheuttaa noin voimakkaita tunteita?