Entiset Velat (siis lapsettomat). Tunnusta tässä anonyymisti miten mielesi muuttui!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan tätä on kommentoida ja kertoa, mikä sai minut tähän ketjuun kommentoimaan. Olen yrittänyt valaista sitä asiaa, mitä hallaa meille, jotka olemme koko aikuisikämme ensin saaneet selitellä, että ei, lapsia ei todellakaan tule ja nyt saamme vastata uteluihin, joko nyt vihdoin kaduttaa, no koska alkaa kaduttaa, tekee tuollainen ylimielinen kommentointi, mitä täällä ovat "entiset velat" harrastaneet. 

Ymmärrän näitä ex-veloja sikäli, että on kovin inhimillistä innostua kertomaan, miten on löytänyt uuden totuuden vanhan tilalle, kokee kehittyneensä muutoksen myötä, haluaa jakaa tämän kokemuksen muiden herätyksen saaneiden kanssa. 

Mutta sitä en ymmärrä, miksi sitten kuitenkaan ei haluta aidosti havaita muuttuneensa, todeta, että tuon olen jättänyt taakse, tuo en ole enää minä, olen nyt eri ihminen kuin ennemmin. Ei, vaan halutaan ikään kuin kantaa väen vängällä sitä edellistä identiteettiä mukana. 

Minä olen ollut totaalikasvissyöjä. Jossakin vaiheessa sitten havaitsin kuitenkin, että tiettyjen terveyssyiden vuoksi nyt kannattaa lisätä vaaleaa lihaa ja kalaa ruokavalioon. En minä kulje julistamassa, että olen entinen kasvissyöjä. Ja jos joku kommentoi olevansa totaalikasvissyöjä, en minä koe tarvetta selostaa, että niin niin mäkin olen entinen kasvissyöjä. Olen muuttunut, en ole sama ihminen, kun kasvissyöjä-minäni "kuoli", lihansyöjä-minäni syntyi. 

Mitä tulee kommentteihin täällä, en ole kirjoittanut kaikkia, joissa on samankaltainen sanoma omani kanssa, joten on täällä kommentoimassa useampi kuin "yksi vihainen vela". Siitäkin olen aika eri mieltä, onko meidän kommenttimme olleet tämän ketjun aggressiivisempia.

Niin, et siis koskaan ollut kasvissyöjä vaan vain epävarma syömistavoistasi.

Minun veljenikään ei koskaan ollut vegaani vaikka elikin sen periaatteen mukaan parikymmentä vuotta, hän oli vain epävarma kalansyönnistään.

Itse taas en ole ollut tupakoitsija koska kymmenen vuoden sauhuttelun jälkeen lopetin, olin vain epävarma elämäntavoistani.

Juurikin näin. En minä nyt kulje julistamassa, että olen entinen kasvissyöjä, koska olin aikoinaan aivan varma, että tulen aina syömään vain kasviksia. Olin kuin olinkin siis nähtävästi epävarma syömistavoistani, vaikka kuvittelin olevani aivan varma. Siksi en identifioi itseäni entiseksi kasvissyöjäksi, vaan sekasyöjäksi.

Veljesi on ollut vegaani, mutta ei ole enää, joten siis juu-u, epävarma on ollut kalansyönnistään. Nyttemmin aavistus sitten kasvanut varmuudeksi.

Onneksi olkoon hyvästä päätöksestä lopettaa tupakanpoltto, onneksi olit epävarma elämäntavoistasi ja muutit niitä!

Kiitos :) yllättävän helppoa oli.

Velaksi voidaan sanoa mielestäsi siis vasta kun ihminen on kuollut tai ei ainakaan millään konstilla voi saada lasta?

Tai miksikään muuksikaan ei voi ihmistä luokitella koska asia voi muuttua.

Jotenkin ihanan avoin suhtautuminen sulla :) ketään ei voi siis tuomita ennen kuin elämä on päättynyt koska aina on mahdollisuus muutokseen.

Itse syyllistyn ehkä liikakin luokittelemaan ihmisiä, mutta yritän kehittyä asiassa 👍

Minä taas toivoisin, että minua sanottaisiin sellaiseksi kuin olen, sellaisena kuin kulloinkin olen. En toivo, että ihmiset ajattelevat minua entisenä kasvissyöjänä, vaan antaisivat minun olla muuttunut ja ajattelisivat, että olen sekäsyöjä.

Sen sijaan niin fundis kuin sinä en ole, että ajattelisin, etteikö tämäkin voisi vielä terveyteni ehkä kehittyessä muuttua. Silloin toivon, että ihmiset eivät ajattele, että kas, siinäpä entinen kasvissyöjä ja entinen sekasyöjä ja...vaan ihan taas ottaisivat minut sellaisena kuin juuri silloin olen.

Eli että ei ajateltaisi entistä tai tulevaa, vaan ihan nykyhetkeä. Siinä minä pyrin elämään.

Mutta toivottavasti kaikki entiset saavat sitten voimaa entisestään tähän nykyiseen.

Eli et ole sekasyöjä vaan epävarma ruokailutottumuksistasi. Vasta sitten kun lakkaat kokonaan syömästä voit sanoa olleesi sekasyöjä.. Eikun hetkinen silloinhan olet vain syömätön eikä menneisyydestäsi saa puhua.

Vaikee saada sun ajatuksesta kiinni 🙈

Miten jos tapaat uusia ihmisiä? Loukkaako sinua jos joku kysyy vaikka missä olit opiskelijana, koska et ole enää opiskelija?

Tai uusi seurustelukumppani kysyisi oletko ollut avioliitossa niin kieltäytyisitkö vastaamasta jos olisit eronnut?

Itse pyrin elämään niin etten koe menneisyyttäni mitenkään kielteisenä.

Minulla on ystävä joka on vela ja jos hän joskus muuttaisi mielensä niin ei se poistaisi kaikkia hänen vela vuosiaan enkä usko, että hän silti pahastuisi jos joskus tulisi puheeksi aika jolloin hän oli varma, ettei halunnut lapsia.

Huomaan, että looginen ajattelu on sinulle vaikeaa. Se johtunee siitä, että et oikein hahmota aikajanoja tai -määreitä. Ehkä et jopa ymmärrä, mitä eroa on menneisyydellä, nykyisyydellä ja tulevaisuudella.

Lisäksi olet kovin tunnekiinnittynyt, eli liität loukkaantumisia esimerkiksi asioihin, joissa muut eivät ole loukkaantumisesta puhuneet. 

Mutta ennen kaikkea epäilen, että uskot olevasi aika paljon nokkelampi kuin olet. 

Siitä huolimatta voin kertoa, että minä tiedostan, että on asioita, joiden suhteen olen epävarma ja toisia, joiden suhteen en. Molempien kanssa tulee tehtyä jonkun verran henkistä työtä itsensä kanssa. 

Ei minun kasvissyöjävuoteni toki minnekään ole poistuneet. Siitä huolimatta minä nyt en ole entinen kasvissyöjä, vaan nykyinen sekasyöjä. On totta kai jokaisen oma asia, minkä päälle identiteettinsä rakentaa. Mutta sulle antaisin kuitenkin semmoisen neuvon, näin ihan ystävällisesti, että jos lapsesi päättää  joskus lapsia tehdä, tiedustele varovaisesti, kuinka paljon hän haluaa tulla kohdelluksi entisenä velana. Vai ehkä toivoisiko, että hyväksyisit hänet nyt äitinä ennemmin kuin muistettelisit ja vinoilisti velavuosista.

Minkä ihmeen takia kukaan "vinoilisi" velavuosista? Mitä pahaa siinä voi olla jos ei halua lapsia? Tai mielensä muuttamisesta?

Siinä varmaan on se meidän kommunikointia vaikeuttava asia, sä ilmeisesti luulet, että ihmiset paheksuu jotenkin sun tai muiden mennyttä elämää, vaikka todellisuudessa muiden menneisyys on pahimmillaan suurimmalle osalle meistä yhdentekevä ja parhaimmillaan kiehtova tarina jonka avulla toisen oppii paremmin tuntemaan.

Ole vain rohkeasti oma itsesi, en usko, että menneisyydessäsi on mitään niin kamalaa kuitenkaan.

En usko, että oikeasti kukaan pahalla kysyis sulta hyviä kasvisruokavinkkejä, koska olet entinen kasvissyöjä, vaan ihan koska olet kokenut kasvisruoan kokkaaja. Ei sitä olisi tarkoitettu varmasti vinoiluna.

Ps. Mistä sä aattelit, että mun lapsista kasvaisi veloja (ei niin, että siinä mitään vikaa olisi, maailmassa on niin paljon muutakin ihanaa tekemistä kuin lapset)?

Minusta kommunikaatiomme ei toimi, koska keksit minulle täysin outoja narratiiveja. Minä olen ihan rohkeasti oma itseni, eikä menneisyydessäni ole yhtään mitään edes kunnolla huonoa, saati kamalaa. Menneisyyteni on niin tavallinen, että tietenkään se ei kiinnosta juuri ketään.

Siitä huolimatta en halua elää siinä menneisyydessä, vain vahvasti nykyisyydessä suuntautuen. Sen vuoksi en määrittele itseäni - ja toivon, että muutkaan niin ei tee - entisenä jonakin, vain nykyisenä omana itsenäni.

Sitä ihmettelen siis edelleen, miksi menneisyyteen pitää takertua, selostaa, mitä ennen oli, mikä entinen oli, kun nykyisyys on kuitenkin ihan omien valintojen muovaama, itse itselle valittu. Niiden toisten vuoksiko kuitenkin korostetaan, että olen sitä minäkin ollut vela/kasvissyöjä/kommari?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

* Sori, ystäväsi, ei lapsesi. Kirjoitan tässä vähän kiiressä, joten näissä aiheissa lapsi nyt nousi esiin.

Oi, en huomannut tätä lisäystä ennen kuin vastasin, anteeksi sekoilu täälläkin :)

Ollaan niin hyviä kavereita, että varmaan hän ainakin aluksi hauaisikin jutella asiasta, kaikkihan ois ihan uutta hälle kun on todella vannoutunut vela eikä siis koskaan ole edes harkinnut lisääntymistä, vaikka yllättäen oon saanu häneltä ihan loistavia näkemyksiä lastenkasvatukseen 😊

Kannattaa kuitenkin antaa ystävän itse aloittaa keskustelua, jos noin käy. Olen itse mieltäni muuttanut vela enkä yhtään tykkää että ollaan että ei olisi sinusta uskonut voi että näin kävi ohoh ai sinulla lapsia. Ärsyttää joka kerta että ettekö itse ole mistään mieltänne muuttanut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan tätä on kommentoida ja kertoa, mikä sai minut tähän ketjuun kommentoimaan. Olen yrittänyt valaista sitä asiaa, mitä hallaa meille, jotka olemme koko aikuisikämme ensin saaneet selitellä, että ei, lapsia ei todellakaan tule ja nyt saamme vastata uteluihin, joko nyt vihdoin kaduttaa, no koska alkaa kaduttaa, tekee tuollainen ylimielinen kommentointi, mitä täällä ovat "entiset velat" harrastaneet. 

Ymmärrän näitä ex-veloja sikäli, että on kovin inhimillistä innostua kertomaan, miten on löytänyt uuden totuuden vanhan tilalle, kokee kehittyneensä muutoksen myötä, haluaa jakaa tämän kokemuksen muiden herätyksen saaneiden kanssa. 

Mutta sitä en ymmärrä, miksi sitten kuitenkaan ei haluta aidosti havaita muuttuneensa, todeta, että tuon olen jättänyt taakse, tuo en ole enää minä, olen nyt eri ihminen kuin ennemmin. Ei, vaan halutaan ikään kuin kantaa väen vängällä sitä edellistä identiteettiä mukana. 

Minä olen ollut totaalikasvissyöjä. Jossakin vaiheessa sitten havaitsin kuitenkin, että tiettyjen terveyssyiden vuoksi nyt kannattaa lisätä vaaleaa lihaa ja kalaa ruokavalioon. En minä kulje julistamassa, että olen entinen kasvissyöjä. Ja jos joku kommentoi olevansa totaalikasvissyöjä, en minä koe tarvetta selostaa, että niin niin mäkin olen entinen kasvissyöjä. Olen muuttunut, en ole sama ihminen, kun kasvissyöjä-minäni "kuoli", lihansyöjä-minäni syntyi. 

Mitä tulee kommentteihin täällä, en ole kirjoittanut kaikkia, joissa on samankaltainen sanoma omani kanssa, joten on täällä kommentoimassa useampi kuin "yksi vihainen vela". Siitäkin olen aika eri mieltä, onko meidän kommenttimme olleet tämän ketjun aggressiivisempia.

Niin, et siis koskaan ollut kasvissyöjä vaan vain epävarma syömistavoistasi.

Minun veljenikään ei koskaan ollut vegaani vaikka elikin sen periaatteen mukaan parikymmentä vuotta, hän oli vain epävarma kalansyönnistään.

Itse taas en ole ollut tupakoitsija koska kymmenen vuoden sauhuttelun jälkeen lopetin, olin vain epävarma elämäntavoistani.

Juurikin näin. En minä nyt kulje julistamassa, että olen entinen kasvissyöjä, koska olin aikoinaan aivan varma, että tulen aina syömään vain kasviksia. Olin kuin olinkin siis nähtävästi epävarma syömistavoistani, vaikka kuvittelin olevani aivan varma. Siksi en identifioi itseäni entiseksi kasvissyöjäksi, vaan sekasyöjäksi.

Veljesi on ollut vegaani, mutta ei ole enää, joten siis juu-u, epävarma on ollut kalansyönnistään. Nyttemmin aavistus sitten kasvanut varmuudeksi.

Onneksi olkoon hyvästä päätöksestä lopettaa tupakanpoltto, onneksi olit epävarma elämäntavoistasi ja muutit niitä!

Kiitos :) yllättävän helppoa oli.

Velaksi voidaan sanoa mielestäsi siis vasta kun ihminen on kuollut tai ei ainakaan millään konstilla voi saada lasta?

Tai miksikään muuksikaan ei voi ihmistä luokitella koska asia voi muuttua.

Jotenkin ihanan avoin suhtautuminen sulla :) ketään ei voi siis tuomita ennen kuin elämä on päättynyt koska aina on mahdollisuus muutokseen.

Itse syyllistyn ehkä liikakin luokittelemaan ihmisiä, mutta yritän kehittyä asiassa 👍

Minä taas toivoisin, että minua sanottaisiin sellaiseksi kuin olen, sellaisena kuin kulloinkin olen. En toivo, että ihmiset ajattelevat minua entisenä kasvissyöjänä, vaan antaisivat minun olla muuttunut ja ajattelisivat, että olen sekäsyöjä.

Sen sijaan niin fundis kuin sinä en ole, että ajattelisin, etteikö tämäkin voisi vielä terveyteni ehkä kehittyessä muuttua. Silloin toivon, että ihmiset eivät ajattele, että kas, siinäpä entinen kasvissyöjä ja entinen sekasyöjä ja...vaan ihan taas ottaisivat minut sellaisena kuin juuri silloin olen.

Eli että ei ajateltaisi entistä tai tulevaa, vaan ihan nykyhetkeä. Siinä minä pyrin elämään.

Mutta toivottavasti kaikki entiset saavat sitten voimaa entisestään tähän nykyiseen.

Eli et ole sekasyöjä vaan epävarma ruokailutottumuksistasi. Vasta sitten kun lakkaat kokonaan syömästä voit sanoa olleesi sekasyöjä.. Eikun hetkinen silloinhan olet vain syömätön eikä menneisyydestäsi saa puhua.

Vaikee saada sun ajatuksesta kiinni 🙈

Miten jos tapaat uusia ihmisiä? Loukkaako sinua jos joku kysyy vaikka missä olit opiskelijana, koska et ole enää opiskelija?

Tai uusi seurustelukumppani kysyisi oletko ollut avioliitossa niin kieltäytyisitkö vastaamasta jos olisit eronnut?

Itse pyrin elämään niin etten koe menneisyyttäni mitenkään kielteisenä.

Minulla on ystävä joka on vela ja jos hän joskus muuttaisi mielensä niin ei se poistaisi kaikkia hänen vela vuosiaan enkä usko, että hän silti pahastuisi jos joskus tulisi puheeksi aika jolloin hän oli varma, ettei halunnut lapsia.

Huomaan, että looginen ajattelu on sinulle vaikeaa. Se johtunee siitä, että et oikein hahmota aikajanoja tai -määreitä. Ehkä et jopa ymmärrä, mitä eroa on menneisyydellä, nykyisyydellä ja tulevaisuudella.

Lisäksi olet kovin tunnekiinnittynyt, eli liität loukkaantumisia esimerkiksi asioihin, joissa muut eivät ole loukkaantumisesta puhuneet. 

Mutta ennen kaikkea epäilen, että uskot olevasi aika paljon nokkelampi kuin olet. 

Siitä huolimatta voin kertoa, että minä tiedostan, että on asioita, joiden suhteen olen epävarma ja toisia, joiden suhteen en. Molempien kanssa tulee tehtyä jonkun verran henkistä työtä itsensä kanssa. 

Ei minun kasvissyöjävuoteni toki minnekään ole poistuneet. Siitä huolimatta minä nyt en ole entinen kasvissyöjä, vaan nykyinen sekasyöjä. On totta kai jokaisen oma asia, minkä päälle identiteettinsä rakentaa. Mutta sulle antaisin kuitenkin semmoisen neuvon, näin ihan ystävällisesti, että jos lapsesi päättää  joskus lapsia tehdä, tiedustele varovaisesti, kuinka paljon hän haluaa tulla kohdelluksi entisenä velana. Vai ehkä toivoisiko, että hyväksyisit hänet nyt äitinä ennemmin kuin muistettelisit ja vinoilisti velavuosista.

Ihan ohiksena kommentoin: Kritisoit sitä, että joku identifioituu entisenä velana. Mistä olet tällaisen ongelman oikein onkinut? Ketjussa ninenomaan pyydetään kommentteja entisiltä veloilta. He siis vastaavat. Tuskin he oma-aloitteisesti huutelevat "olen muuten ex-vela, mitäs siihen sanot?!?" uusille tuttavuuksilleen. Tuskin se täällä kaikille on mikään olennaisin pala omaa identiteettiä, ennemminkin osa omaa historiaa, ja nyt osui itseä koskeva kysymys vastaan. En lainkaan ymmärrä tästä saatua ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan tätä on kommentoida ja kertoa, mikä sai minut tähän ketjuun kommentoimaan. Olen yrittänyt valaista sitä asiaa, mitä hallaa meille, jotka olemme koko aikuisikämme ensin saaneet selitellä, että ei, lapsia ei todellakaan tule ja nyt saamme vastata uteluihin, joko nyt vihdoin kaduttaa, no koska alkaa kaduttaa, tekee tuollainen ylimielinen kommentointi, mitä täällä ovat "entiset velat" harrastaneet. 

Ymmärrän näitä ex-veloja sikäli, että on kovin inhimillistä innostua kertomaan, miten on löytänyt uuden totuuden vanhan tilalle, kokee kehittyneensä muutoksen myötä, haluaa jakaa tämän kokemuksen muiden herätyksen saaneiden kanssa. 

Mutta sitä en ymmärrä, miksi sitten kuitenkaan ei haluta aidosti havaita muuttuneensa, todeta, että tuon olen jättänyt taakse, tuo en ole enää minä, olen nyt eri ihminen kuin ennemmin. Ei, vaan halutaan ikään kuin kantaa väen vängällä sitä edellistä identiteettiä mukana. 

Minä olen ollut totaalikasvissyöjä. Jossakin vaiheessa sitten havaitsin kuitenkin, että tiettyjen terveyssyiden vuoksi nyt kannattaa lisätä vaaleaa lihaa ja kalaa ruokavalioon. En minä kulje julistamassa, että olen entinen kasvissyöjä. Ja jos joku kommentoi olevansa totaalikasvissyöjä, en minä koe tarvetta selostaa, että niin niin mäkin olen entinen kasvissyöjä. Olen muuttunut, en ole sama ihminen, kun kasvissyöjä-minäni "kuoli", lihansyöjä-minäni syntyi. 

Mitä tulee kommentteihin täällä, en ole kirjoittanut kaikkia, joissa on samankaltainen sanoma omani kanssa, joten on täällä kommentoimassa useampi kuin "yksi vihainen vela". Siitäkin olen aika eri mieltä, onko meidän kommenttimme olleet tämän ketjun aggressiivisempia.

Niin, et siis koskaan ollut kasvissyöjä vaan vain epävarma syömistavoistasi.

Minun veljenikään ei koskaan ollut vegaani vaikka elikin sen periaatteen mukaan parikymmentä vuotta, hän oli vain epävarma kalansyönnistään.

Itse taas en ole ollut tupakoitsija koska kymmenen vuoden sauhuttelun jälkeen lopetin, olin vain epävarma elämäntavoistani.

Juurikin näin. En minä nyt kulje julistamassa, että olen entinen kasvissyöjä, koska olin aikoinaan aivan varma, että tulen aina syömään vain kasviksia. Olin kuin olinkin siis nähtävästi epävarma syömistavoistani, vaikka kuvittelin olevani aivan varma. Siksi en identifioi itseäni entiseksi kasvissyöjäksi, vaan sekasyöjäksi.

Veljesi on ollut vegaani, mutta ei ole enää, joten siis juu-u, epävarma on ollut kalansyönnistään. Nyttemmin aavistus sitten kasvanut varmuudeksi.

Onneksi olkoon hyvästä päätöksestä lopettaa tupakanpoltto, onneksi olit epävarma elämäntavoistasi ja muutit niitä!

Kiitos :) yllättävän helppoa oli.

Velaksi voidaan sanoa mielestäsi siis vasta kun ihminen on kuollut tai ei ainakaan millään konstilla voi saada lasta?

Tai miksikään muuksikaan ei voi ihmistä luokitella koska asia voi muuttua.

Jotenkin ihanan avoin suhtautuminen sulla :) ketään ei voi siis tuomita ennen kuin elämä on päättynyt koska aina on mahdollisuus muutokseen.

Itse syyllistyn ehkä liikakin luokittelemaan ihmisiä, mutta yritän kehittyä asiassa 👍

Minä taas toivoisin, että minua sanottaisiin sellaiseksi kuin olen, sellaisena kuin kulloinkin olen. En toivo, että ihmiset ajattelevat minua entisenä kasvissyöjänä, vaan antaisivat minun olla muuttunut ja ajattelisivat, että olen sekäsyöjä.

Sen sijaan niin fundis kuin sinä en ole, että ajattelisin, etteikö tämäkin voisi vielä terveyteni ehkä kehittyessä muuttua. Silloin toivon, että ihmiset eivät ajattele, että kas, siinäpä entinen kasvissyöjä ja entinen sekasyöjä ja...vaan ihan taas ottaisivat minut sellaisena kuin juuri silloin olen.

Eli että ei ajateltaisi entistä tai tulevaa, vaan ihan nykyhetkeä. Siinä minä pyrin elämään.

Mutta toivottavasti kaikki entiset saavat sitten voimaa entisestään tähän nykyiseen.

Eli et ole sekasyöjä vaan epävarma ruokailutottumuksistasi. Vasta sitten kun lakkaat kokonaan syömästä voit sanoa olleesi sekasyöjä.. Eikun hetkinen silloinhan olet vain syömätön eikä menneisyydestäsi saa puhua.

Vaikee saada sun ajatuksesta kiinni 🙈

Miten jos tapaat uusia ihmisiä? Loukkaako sinua jos joku kysyy vaikka missä olit opiskelijana, koska et ole enää opiskelija?

Tai uusi seurustelukumppani kysyisi oletko ollut avioliitossa niin kieltäytyisitkö vastaamasta jos olisit eronnut?

Itse pyrin elämään niin etten koe menneisyyttäni mitenkään kielteisenä.

Minulla on ystävä joka on vela ja jos hän joskus muuttaisi mielensä niin ei se poistaisi kaikkia hänen vela vuosiaan enkä usko, että hän silti pahastuisi jos joskus tulisi puheeksi aika jolloin hän oli varma, ettei halunnut lapsia.

Huomaan, että looginen ajattelu on sinulle vaikeaa. Se johtunee siitä, että et oikein hahmota aikajanoja tai -määreitä. Ehkä et jopa ymmärrä, mitä eroa on menneisyydellä, nykyisyydellä ja tulevaisuudella.

Lisäksi olet kovin tunnekiinnittynyt, eli liität loukkaantumisia esimerkiksi asioihin, joissa muut eivät ole loukkaantumisesta puhuneet. 

Mutta ennen kaikkea epäilen, että uskot olevasi aika paljon nokkelampi kuin olet. 

Siitä huolimatta voin kertoa, että minä tiedostan, että on asioita, joiden suhteen olen epävarma ja toisia, joiden suhteen en. Molempien kanssa tulee tehtyä jonkun verran henkistä työtä itsensä kanssa. 

Ei minun kasvissyöjävuoteni toki minnekään ole poistuneet. Siitä huolimatta minä nyt en ole entinen kasvissyöjä, vaan nykyinen sekasyöjä. On totta kai jokaisen oma asia, minkä päälle identiteettinsä rakentaa. Mutta sulle antaisin kuitenkin semmoisen neuvon, näin ihan ystävällisesti, että jos lapsesi päättää  joskus lapsia tehdä, tiedustele varovaisesti, kuinka paljon hän haluaa tulla kohdelluksi entisenä velana. Vai ehkä toivoisiko, että hyväksyisit hänet nyt äitinä ennemmin kuin muistettelisit ja vinoilisti velavuosista.

Minkä ihmeen takia kukaan "vinoilisi" velavuosista? Mitä pahaa siinä voi olla jos ei halua lapsia? Tai mielensä muuttamisesta?

Siinä varmaan on se meidän kommunikointia vaikeuttava asia, sä ilmeisesti luulet, että ihmiset paheksuu jotenkin sun tai muiden mennyttä elämää, vaikka todellisuudessa muiden menneisyys on pahimmillaan suurimmalle osalle meistä yhdentekevä ja parhaimmillaan kiehtova tarina jonka avulla toisen oppii paremmin tuntemaan.

Ole vain rohkeasti oma itsesi, en usko, että menneisyydessäsi on mitään niin kamalaa kuitenkaan.

En usko, että oikeasti kukaan pahalla kysyis sulta hyviä kasvisruokavinkkejä, koska olet entinen kasvissyöjä, vaan ihan koska olet kokenut kasvisruoan kokkaaja. Ei sitä olisi tarkoitettu varmasti vinoiluna.

Ps. Mistä sä aattelit, että mun lapsista kasvaisi veloja (ei niin, että siinä mitään vikaa olisi, maailmassa on niin paljon muutakin ihanaa tekemistä kuin lapset)?

Minusta kommunikaatiomme ei toimi, koska keksit minulle täysin outoja narratiiveja. Minä olen ihan rohkeasti oma itseni, eikä menneisyydessäni ole yhtään mitään edes kunnolla huonoa, saati kamalaa. Menneisyyteni on niin tavallinen, että tietenkään se ei kiinnosta juuri ketään.

Siitä huolimatta en halua elää siinä menneisyydessä, vain vahvasti nykyisyydessä suuntautuen. Sen vuoksi en määrittele itseäni - ja toivon, että muutkaan niin ei tee - entisenä jonakin, vain nykyisenä omana itsenäni.

Sitä ihmettelen siis edelleen, miksi menneisyyteen pitää takertua, selostaa, mitä ennen oli, mikä entinen oli, kun nykyisyys on kuitenkin ihan omien valintojen muovaama, itse itselle valittu. Niiden toisten vuoksiko kuitenkin korostetaan, että olen sitä minäkin ollut vela/kasvissyöjä/kommari?

No varmaan sitä ex-veluutta täällä "korostetaan", kun tässä ketjussa kysytään nimenomaan siitä... Hohhoijaa.

-eri

Siis lapsettomia ties mistä syystä on ollut aina. Mistä lähtien kaikki lapsettomat ovat alkaneet määritellä itsensä veloiksi tai ex-veloiksi, jos ovatkin halunneet lapsia?

Vela tarkoittaa sitä, että ei halua lapsia. 

Jos sinulla on lapsia, niin et ole vela etkä ex-vela. Olet vain ihminen, jolla kesti kauemmin aikaa selvittää itselleen, ovatko lapset sinua varten vai ei. Monet ihmiset tekevät lapsia vasta myöhemmällä iällä. Se ei tee heistä ex-veloja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Sorry, mutta en usko, että keskimäärin on näin. Joku yksittäinen vela saattaa olla tehnyt peruuttamattomia valintoja, jotka eivät sovi yhteen lapsiperhe-elämän kanssa, mutta ainakin tuntemani velat elelevät ihan tavallista elämää tavallisine työpaikkoineen ja harrastuksineen. Kahdella on kyllä todella paljon aikaa vievä harrastus, mutta kyllä samoja harrastuksia on myös lapsia haluavilla. Harrastuksen voi aina laittaa tauolle tai siihen käytettyä aikaa voi vähentää (muutamaksi vuodeksi, kun lapsi on pieni). Suoraan sanottuna en edes tiedä, ketkä kaikki puolitutuistani ovat veloja ja ketkä vastentahtoisia lapsettomia, niin samanlaista elämää he elävät. Siksi ihmettelen, miksi sitä lapsettomuuden syytä (vapaaehtoinen/vastentahtoinen/olosuhteet) pitää niin kauheasti korostaa.

Vela 74 tässä. Hyvä oli ärähtää, nimittäin taisi hieman avata keskustelijoiden silmiä siitä, että mitä ovat näppikseltään päästäneet. 

Mutta tuohon lainaukseen mun piti vielä palata: nimittäin, voisin puhua enemmänkin elinkaaren rakentamisesta. Mitä omalle tulevaisuudelleen suunnittelee, mitkä tuntuvat mielenkiintoisilta vaihtoehdoilta, mitkä ovat ne unelmat, mitä tavoittelee. Paljastin jo, että minulla on puoliammattilainen harrastus, joka vie välillä paljonkin ja tekee sitä, että minkään lapsiperhearjen kanssa se ei sopisi mitenkään. Mutta se ei edelleenkään ole syy olla lapseton, vaan mukana tullut bonus. Teen, koska voin ja oikeastaan olen hieman ajautunut tähän tilanteeseen. Ehkä osin siksi, että minulla on ollut resursseja puuhata näitä juttuja ja olen ollut "saatavilla" näissä piireissä. Velaus on sen mahdollistanut, mutta en kyllä ole tietoisesti se edellä mennyt tässä. Se vain on, vähän sama kuin että ihmiset elävät olosuhteidensa mukaan. 

Minua huvittaa, että velautta selitellään kaikenmaailman urilla ja matkusteluilla. Minä myönnän, että en juuri matkustele. En ole haaveillut urasta ulkomailla ja jos matkustelen, niin tykkään ihan näistä paikallisista ympäristöistä. Jotenkin matkusteluselitys haisee vähän samalle kuin bileprinsessaselitys. 

Enemmän puhuisin arjen pienistä valinnoista. Otan esimerkiksi nyt kalliin kirjahyllykokonaisuuden, jonka ostin joitain vuosia sitten. Omistan pienen kaksion ison kaupungin laitamilla ja ostin kirjahyllyn. Normaaliahan olisi aina päivittää asuntoa isompaan jos perhekoko kasvaa. Itsellä kun on ollut tiedossa, että ei kasva, pystyin pitämään tätä asuntoa itselleni ns loppusijoituspaikkana. Eli, saatoin hankkia ison kirjahyllyn ja porata kiinnitykset seinään murehtimatta sitä, että mitä se vaikuttaa asunnon myyntiarvoon. Muutoinkin asunnossa olen voinut tehdä sellaisia ratkaisuja, joita voi pitää ns pysyvinä ja itselleni sopivina. Minun ei tarvitse varautua sellaiseen, mitä minulle ei tule. Tietenkään.

Myöskin lähdin opiskelemaan siinä iässä, jolloin olisi pitänyt laittaa vatsaa pystyyn, jos olisi ollut jotain lisääntymiseen hinkuja. Tämän näen ehkä radikaalimpana erona: minä saatoin miettiä elämäni kaarta sillä tavoin, mitkä olivat ihan niitä realistisia vaihtoehtoja tässä itseni näköisessä elämässä. Tottakai onhan noita kesken opintojen raskautujia tai pikkulapsiaikana opiskelijoita. Annan kaiken kunnioituksen heille, jos tosiaan kykenevät suorittamaan tutkinnon kunnialla loppuun (omassa ryhmässä nähtiin kaksi vastaavassa tilanteessa keskeyttänyttä). Mutta minun ei edes tarvinnut miettiä, saatoin mennä vain. Arjen resursointi, suunnittelu meni tietenkin sen mukaan, mitä minulla oli luontaisesti mahdollisuuksia. 

Jos jostain syystä olisin laittanut vatsani pystyyn, niin moni asia olisi mennyt romukoppaan, monet jutut olisi pitänyt muuttaa toisenlaiseksi. Tottakai olisin sen tehnyt, jos tila olisi ollut toivottu. Mitään peruuttamatonta siis en ollut tehnyt, mutta kun ei lapsia haluttanut niin eihän myöskään lapsiin varautuminen ollut se juttu. En tietenkään joka arjen pientä valintaa tehdessä miettinyt velailua, vaan menin sen mukaan miten asiat sattuivat omassa elämässä olemaan. Ei siinä sen kummempaa, hohdokkaampaa.

Vela 74 jatkaa vielä, kun ei mahtunut kaikki kyytiin:

Ja oma elämä tässä on mennyt ihan kivasti, mitä nyt sukulaiset ja vanhemmat työkaverit eivät ymmärrä valintojani. Oma äiti lopetti tuputtamasta lastentekoa kun tosiaan taisi ymmärtää, että minun ikä meni jo. Äitiin päin oli vähän pakko jossain välissä viilentää välejä, koska siihen venkoiluun oli mennä hermot. Oli otettava asenne, että puhun diibadaabaa kuulumisia kysellessä ja että siinäpä odotat. Itse kuitenkin istun sen valinnan päällä, että mitä teen tai jätän tekemättä lisääntymisvehkeilläni. Toinen on ollut työyhteisö, missä usein uudet naamat, yleensä vanhemmat ihmiset töksäyttelevät mitä sattuu. Kun käy ilmi, että minulla ei ole lapsia (kun se on jotenkin naisiin liittyvä tärkeä tieto??!), niin tulee usein kommenttia että niin, ei vielä. Mitä siihen sitten sanottavaa minulla on? Olen ottanut tavaksi, että djaa-a, ans katsoo. Ja että siinäpä sitten odottelevat. Onko tuo hyvätapaista ihmisiltä vai ei, on jo sitten toinen kysymys. Täällä melskanneista mammailijoista varmasti voikin olla ihan ok. Minusta ei, mutta sanoisin että murheena se on pieni. Ärsyttävä, mutta pieni. Siinäpä odottelevat, oma moka ja jos mulkeroina haluavat esittäytyä, niin sekin on aikailalla heidän oma moka. Minun ratkaisu on ottaa pari askelta taaksepäin ja pitää siistiä etäisyyttä. Ongelma ratkaistu. 

Vela 74 kun pääsi vauhtiin, niin jatkan:

Olen joskus lapsivihjailun ja -painostuksen alla joskus pohtinut, että olisi ollut helpompaa jos olisin halunnut lapsia. Yksinkertaisesti monet asiat olisivat olleet yksinkertaisempia, moniin asioihin olisivat olleet ns valmiit toimintamallit olemassa. Ihminen on nimittäin siitä kummallinen otus, että hän tarvitsee aina jotain esikuvia, jotain malleja miten elää. Sinänsä velana eläminen joskus tuntui, että sitä eteni kohti tuntematonta aina, vaikka ihan järjellä ajatellen eihän siellä mitään kummallista edessä ollut. Mutta esimerkiksi tunteella ajatellen sitä ei ihan hahmoittanut, että mitä on olla 50v vela. Sen sijaan 50v perheenäiti on aika klaari asia mielikuvana. 50v perheenäitejäkin on tottakai monenlaisia, mutta kuitenkin niistä konsepteista olisi voinut ottaa itselleen sopivan peilailukohteen, miettiä että mikä itselle sopii. Sinänsä siis tämä oman identeetin rakentuminen on ollut vähän yksinäistä puuhaa. Sitä ei välttämättä ne ihmiset tule ajatelleeksi, jotka ovat menneet tavanomaisempien ratkaisujen kanssa. Eikä tätä nyt pidä sekoittaa siihen, että olisin ehdointahdoin hakenut uniikkia ratkaisua elämääni. Ei, olen vain seurannut sitä, mikä itselle on tuntunut hyvältä. Kuten sanoin, olisin joskus toivonut jo valmiiksi tallattua ja tasoiteltua polkua. Nykyään on ihan fine, jotenkin asiat ovat asettautuneet selkeille uomilleen.

Siksi ehkä monille niin paljon oudoksuntaa aiheuttaneet velojen verkostot ovat syntyneet. Eikö yhtä kummallisia ole perhesuuntaiset lehdet, keskustelupalstat ja muut mammakerhot? Eivätpä ne, koska niihin on jo totuttu. Niitä on ollut aina. Ihminen on sosiaalinen otus ja joskus samaa elämäntilannetta läpikäyvät ovat kivaa seuraa. Ei siinä ole mitään taikaa, tai jotain "valinnoissaan" horjumista. 

Mutta nuorempana joskus ajattelin, että vttu, kai se vaan on pakko. Mutta sitten toisaalta järjen ääni herätteli: kenen elämää minä sitten elän? Mitä lisäarvoa tuo, että juuri minä lisäännyn ja jätän elämättä oman elämäni? Tottakai varmasti olisin ollut onnellinen, koska se on nyt vaan sellainen evoluution sanelema juttu. Minusta olisi pulahtanut ulos jokunen lapsukainen ja olisin varmasti näitä päätäpahkaa rakastanut heitä. (Mikä minusta on outo asia konseptina, koska ihmisinähän nämä lapset ovat ns "ketä tahansa". Se miksi lapseensa rakastuu on se, että lapsi on oma, eikä se että kuka se lapsi ihmisenä on.) Mutta jotenkin tuo vaihtoehto tuntui vain niin valheelliselta. Olisin tehnyt vain hormonaalisia temppuja kropallani ja sen jälkeen ollut onnenpöhinöissä. Samalla kuitenkin olisin pyyhkinyt syrjään sen kaiken, minkä koin tärkeäksi ja itselleni miellekkääksi. Ehkä olisin raskautuessa pyyhkinyt ne ilman muuta ja enkä olisi katunut. Ehkä se oli yksi taitekohta ihmisyydessä, jolloin en olisi enää ollut sama ihminen sen jälkeen. Ehkä. Yksi ihminen olisi kuollut, uusi syntynyt.

Mutta sitten, asiaa kun purki yksinkertaisimmilleen: En halunnut lapsia. Äitiys ei ollut mun juttu. Perusperhekuviot eivät olleet mun juttu. Ne eivät vain tuntuneet omilta asioilta. Olisiko minun pitänyt toimia vastoin omaa sydäntäni ja vaan sitten vaipua sellaiseen, mikä ei ollut koskaan tuntunut itselleen hyvältä. Kutsukaa vaikka hulluksi, mutta vertaisin tuota tilannetta kuin itsemurhan tekoon. 

Miksi se on yhdelle ihmiselle ok seurata omaa sydäntään, ja toiselle ei? 

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/30c66e2f-e043-4b98-8c5d-2b45…

Vierailija kirjoitti:

Mies halusi lapsen, lupasi hoitaa ja on pitänyt lupauksensa. Tehtiin kyllä kirjallinen sopimus.

Marin eksynyt linjoille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies halusi lapsen, lupasi hoitaa ja on pitänyt lupauksensa. Tehtiin kyllä kirjallinen sopimus.

 

Valitettavasti et voi tehdä paperia jolla voisit irtisanoutua vanhenmuudesta lain edessä. Kun isä ei enää kykene, kuolee tai muuten lakkaa kiinnostus on pentu sinun "murheesi".

Miksi pitää pennutella.

Noin jaska äiti niin miksi pitää vielä haukkua lasta.