Entiset Velat (siis lapsettomat). Tunnusta tässä anonyymisti miten mielesi muuttui!

Kai se on perheen oma asia kuka käy töissä, jos niin sovitaan. Ja niistä tulevista eläkkeistä voin kertoa, eläkettä ei tule enempää kuin niillekään jotka eivät oleet työssä . Suurin osa saa 900 e---- 1100 e / kk vaikka olisi ollut 45 vuotta kokoaikatyässä. Jos palkka on aina jotain 6500 e / kk siitä saa sitten jotain työeläkettä. Vasemmisto pitää huolen ettei oman yksityiseläkkeen maksaminen kannata.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kyllä erään läheisen  jolla ulkomailla syntynyt ns kotimies. Tai tunnen kyllä heitä muitakin paljon. Yksi on läheisempi.  Tämä mies on ollut kotimiehenä aina lukuunottamtta muutamaa vuotta huonopalkkaisessa tehdastyössä. Ei se tehdastyö ollut oikein kannattavaa, Piti mennä keskustasta Vantaalle jo kello  7.00. Ei etelän ihmiset ole tottuneet nousemaan niin aikaisin. Ihmetteli mitä varten siellä alkaa siihen aikaan. Kun kuuli mitä muut tutut miehet saavat Suomessa palkkaa helpommista töistä, hän jäi pois työstä. Sen jälkeen teki jotain rakennusalan töitä,  mutta hikihän siinäkin tuli ja aamuyöstä alotettava. Asuivat anopin asunnossa. Ei hänen kunnialleen sopinut myöskään omien lapsien hoito. Jos sai rahaa sen tuhlasi ympäri kaukomailla seikkailuun. Tekee kyllä ruokaa ja auttaa taloustöissä. Sukulaisten kanssa menee mukavati.  Suomalaiset miehet ihan selvästi karttavat ei- töissä käyvää. Ehkä se on ainoa ongelma. Nyt heillä on oma omistusasunto. Hän on fiksun näköinen ja hyvin tyylikkäästi pukeutunut.

Miten tämä eroaa juurikaan suomalaisesta miehestä? Suomessa tahtoo olla vaikeuksia oikeasti löytää kotiin jäävää miestä. Kotoilu ei ole sama kuin laiskottelu ja naisen perään soittelu. Siinä oletkin harvinaisen oikeassa ettei ulkomailta pidä tuoda sitä ensimmäistä vastaan tulevaa ehdokasta. Ajan kanssa voi kuitenkin tehdä löydön joka ajaa saman asian kuin kotirouva.

Vierailija kirjoitti:

Vela -72 kirjoitti:

Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.

Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.

Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.

Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.

No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.

Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.

Ei lapsen saaminen ole minulle milloinkaan ollut sillä tavalla vaihtoehto, että olisin koskaan sitä halunnut, toivonut saatika siihen pyrkinyt. Päinvastoin, olen kyllä tehnyt ihan tietoisen päätöksen jäädä lapsettomaksi ja olen yrittänyt järjestää elämäni kuvioita parhaani mukaan sillä ajatuksella, että pysyn lapsettomana. Olen esimerkiksi ollut äärimmäisen tarkka ehkäisystä (tuplaehkäisy), jotta en tulisi raskaaksi. Olen myös lopettanut onnellisen parisuhteen rakastamani miehen kanssa, koska hän muutti mieltään ja alkoi haluamaan lapsia. Silloin viimeisen kerran ihan tosissani mietin toisenlaista vaihtoehtoa ja huomasin sen mahdottomaksi. Mietin kuitenkin ihan vakavissani, koska eroaminenkin tuntui suunnilleen kidutukselta. Ei ihmisestä jota rakastaa ja jonka kanssa on onnellinen haluaisi erota. Ei siinä tilanteessa minusta hyviä vaihtoehtoja ollutkaan mutta ei lasten teko oikein mulle ollut sellainenkaan asia, jossa olisin voinut tehdä kompromisseja.

Se mitä tarkoitan mielen muuttamisella, on lähinnä sitä, että olen elänyt parhaani mukaan itseni näköistä elämää, mutta en ole tykännyt ehdottomuudesta. En pidä taikka ole koskaan pitänyt ollenkaan todennäköisenä että muuttaisin mieleni. En vaan ole myöskään ajatellut niin, että se olisi kiellettyä ja jos jostain syystä muuttaisinkin mieleni, se ikäänkuin pyyhkisi siihen astisen elämäni päätökset ja ajatukset olemattomiin. Että en koskaan tietoisesti ja itsevalitusti lapseton ollutkaan vain siksi, jos en olisikaan sitä lopun elämääni. Nyt tosin voin jo täysin varmuudella sanoa, että olen lapseton lopun elämääni. Olen 47-vuotias ja raskaaksi en enää tule. Ekat vaihdevuosien oireet ovat tulleet ja ainoa mies jonka kanssa seksiä harrastan on aviomieheni, jolle on tehty vasektomia 15 vuotta sitten.

Tunnen yhden miehen, joka oli 20-30-vuotiaana oikein vihainen vela, siis tosissaan hurjistui jos joku vihjasi että hän ehkä joskus hankkisi lapsia. "Minulla ei ole pienintäkään tarvetta jatkaa geenejäni", hän huusi, ja puhui todella inhottavasti esim. "porsijoina" niistä jotka saivat lapsia. Nykyisin mies on kolmen lapsen pullantuoksuinen isä, perheellisen perikuva suorastaan. Vaikuttaa rakastavan lapsiaan todella paljon.

Jotkut vaan vaihtaa niin ääripäästä toiseen mielipiteitään.

Tällainen 35+ vuotiaana lapset saanut, sitä ennen ei niitä tahtonut (ja luuli päätöksen pitävän lopun iän), miksi minua ei voinut kutsua nuoruudessani (20-34) vapaaehtoisesti lapsettomaksi, ainakin sananmukaisesti sitä silloinolin, samoin kuin mieheni? Molemmat keskityimme kaikkeen muuhun nuoruutemme, opiskelimme, matkustelimme, asuimme useammassa maassa - ja molemmat aloimme samaan aikaan kaipaamaan vielä lapsiakin elämään. Toisille käy näin, toiset taas jatkavat tyytyväisinä elämäänsä ilman lapsia, molemmat minusta ihan yhtä OK. Näitä erilaisia ratkaisuja näkyy meidän, nyt 60 lähestyvässä ystäväpiirissä, olemme korkeasti koulutettuja, ammatissa edenneitä ihmisiä. Ne entiset parit ovat useilla muilla hajonneet, ja vapaaehtoisesti lapsettomat ovat saaneet valmiiksi tehtyjä lapsia ja heidän lapsia uuden kumppanin kautta,  osa taas elää sinkkuna,  ero/jen jälkeen, heillä joko on tai ei ole lapsia.

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Mies uhkasi jättää, jos en suostu lapseen ja suostuin yhteen sillä ehdolla, että lapsi on pulloruokinnalla ja korvikkeella, että minä en jumitu kotiin vaan mies voi jäädä myös kotiin ja minä pääsen myös harrastamaan ja töihin. Lopulta minä olin äitiyslomalla sen minimin ja sitten mies jäi koti-isäksi kunnes lapsi laitettiin pph:lle kun täytti vuoden.

Vierailija kirjoitti:

Vela on vapaaehtoisesti lapseton ja tietää, ettei halua lapsia.

Ap ja kumppanit, jotka ovat hankkineet lapsia eivät ole veloja, vaan ovat vain olleet epävarmoja hankkiako vai eikö ja missä vaiheessa. 

Tosi huono aloitus sulta ap. Annat ymmärtää, että ihmisen, joka tietää ettei halua lapsia, pitäisi silti ottaa riski ja tehdä lapsia. Senkin uhalla, että katuu ikuisesti vanhemmuuttaan ja se huonontaa elämänlaatua. Älä yhdistä itseäsi vapaaehtoiseen lapsettomiin koska asia ei sinua koske etkä sinä siitä mitään tiedä. 

Suurinosa on enemmän tai vähemmän epävarmoja lasten hankinnasta. Sen vuoksi velojen osuus väestössä on kasvanut koska ihmiset ovat entistä epävarmempia lasten hankinnan suhteen. Itse kuulut harvinaisempaan marginaaliin ja sinunkin mielesi voi vielä muuttua kuten lapsia toivovastakin voi tulla vela. Epätodennäköistähän se on, mutta ei mikään maailman suurin ihme.

Raskaus huomattiin liian myöhään eikä enää voinut tehdä aborttia. En sitten pystynyt antamaan lasta adoptoitavaksi. Ihan hyvin on mennyt kaikesta huolimatta. 

Tämä on nyt ohi aiheen, mutta kerron kuitenkin. Olen 27v, puitteet on kunnossa, pitkä parisuhde ja molemmilla on ns. Hyvät ammatit. Lapsi olisi tälle kaikelle luonnollinen jatkumo, mutta kun ei nappaa. Pelkään olevani vela, myöskään mieheni ei lapsista innostu. Tuntuu että tuotetaan jotenkin pettymys sukulaisille tai yhteiskunnalle, vaikka tämä on kysymys, jossa tulisi ajatella vain itseään. Olen jotenkin pettynyt itseeni, kun kaikki on mennyt tähän asti todella hyvin, enkä siitä huolimatta toivo jälkikasvua.

Pahasti masentuneen siskoni ja sen heittiömiehen lapset sijoitettiin meille ja ne jäikin pysyvästi, kun sisko sanoi ettei siitä ole äidiksi ja isä ilmoitti, että ei paljoa lapset kiinnosta ja meidän oli vähän pakko suostua huoltajaksi ettei ne joudu johonkin sijaiskotihelvettiin tuntemattomien luo. 2 lasta, joista nuorempi oli tullessaan 7kk vanha. Ovat nyt 12 ja 15-vuotiaita. Onhan nuo olleet ihan kivoja enkä kadu, että suostuin vaikka silloin aikoinaan pelotti ja ahdisti aivan helvetisti lähteä tähän. Olin vela, koska olin sitä mieltä, että ei musta ole kasvattamaan yhtään ihmistä kunnon kansalaiseksi, ku ei mun hermot kestä uhmaikää sun muuta ja oon kuitenkin aivan surkea äiti joka vaan riehuu kaikesta, kuten meidän oma äitikin teki.

On osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, että kyseessä on pysyvä, ei väliaikainen tila. Muuten lähes jokaikinen ihminen olisi ollut jossain vaiheessa elämäänsä vela - jos nyt ei satu ensimmäisistä kuukautisista tai siemensyoksystä raskautumaan. Vela siis ei ole ihminen joka ei juuri nyt halua / voi tehdä lapsia, vaan sellainen jolla ei ole lapsia eikä hän aio tehdä lapsia. 

Samalla lailla selibaattilupauksen tehnyt munkki tai nunna lupautuu selibaattiin loppuiäkseen, ei kunnes ei enää huvitakaan. Jos joku on luostarissa kymmenen vuotta, ja päättää että haluaakin nyt alkaa harrastamaan seksiä, hän ei ole "entinen selibaattilupauksen tehnyt" vaan ihan vain, no, väliaikaisesti seksistä pidättäytynyt henkilo.

Niin, eli kaikki ihmiset, jotka eivät ole vielä saaneet lapsia ovat veloja?

Ja he, jotka sanovat, etteivät haluakaan lapsia (sanovat olevansa veloja), oikeasti haluavat lapsia jossakin vaiheessa. Eli kukaan ei ole ihan oikeasti vela?

Ja ei saa tehdä määritelmiä, jossa joku jää ulkopuolelle. Ollaan kaikki veloja tai ei olla kukaan veloja. Muuten on epistä. 

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.)

Niin, kuinka paljon ihminen voi ja saa suunnitella elämäänsä? Minusta jokaisella on oikeus rakentaa elämäänsä omansa näköiseksi, eikä kenenkään valinnat pitäisi olla ylevämpiä kuin toisten. Tuossa itse juuri petaat sitä samaa laulua, että vannomatta paras. Hymistelisitkö aivan samalla tavoin hääparille? Luultavasti et. Mutta miksi veloille on ok hymistellä ja huokailla, että kuulkaas kun se elämä voi muutella teidänkin mielipiteitä, että älkääs nyt vannoko. Omaa elämää olen rakentanut eri perspektiivillä kuin lapsia haluavat, koska minulla ei ole ollut pakko tehdä niin. Lapsia haluavien täytyy "saattaa kuntoon" tietyt jutut, jotta voivat todeta, että lapsen on hyvä aika tulla. Kun asiaa perkaa, niin velauden laineet lyövät pidemmälle rantaan kuin oikeasti voisi ensimmäisenä kuvitella. Ei tuolla mielimuuttuu-laululla oikeastaan puhuta vain pelkistä lapsista, vaan kokonaan elämän perusrakenteen muuttumisesta toisenlaiseksi. Ja kukaan ei oikeasti tykkää, jos sivusta tullaan viisastelemaan ja määrittelemään, että sinun elämäsi ei vaan ole hyvää tai sopivaa. Kenen elämää silloin sitä elää? Omaa vai jonkun toisen?

Sitä en sano, että joskus minulla voi olla puoliso, jolla tulee mukana lapset. Mutta se todennäköisyys, että tapaisin sellaisen lapsirakkaan miehen, jonka mukana tulisi lapset on aika pieni. Tai että olisi isä tiiviisti. Ei ihan ehkä mun tyyppiä ja sama päinvastoin. Ei siksi, että inhoaisin isityyppiä tai lapsia, vaan kyllä oikeastaan siinä karsiutuu ihan yhtälailla jääkiekkokohkaajat, elämäntapabodarit yms pois. Ihan normaalia parinvalintaa siis. Ja oikeasti kyllä tässä välissä naurattaisi, jos joku alkaisi suu vaahdossa kohkaamaan, että voi kuule kun tapaat sen sun elämäsi ihanimman bodarin, niin se on sitten menoa se. Sitten yhdessä suloisesti nostelette painoja, mussutatte rahkaa aamupalaksi ja ihastelisitte lihaksianne iltaisin peilin edessä. Juuei. Jos näin asiat menisi, niin melkoisen huonosti olisin itseni tuntenut.

Jokaisella on oikeus omanlaisensa elämään. Jokaisella.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela -72 kirjoitti:

Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.

Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.

Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.

Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.

No vaikuttaa siltä, ettet ole vela. Sinulle lapsen saaminen on edelleen vaihtoehto, vaikkei sinulla nyt lapsia olekaan. Osaat kuvitella elämän lapsen kanssa onnelliseksi.

Tuo yllä lapsen synnyttänyt ja adoptioon antanut taas on vela. Hänelle vanhemmuus ei ollut vaihtoehto.

Kyllä hän on vela. Vela = vapaaehtoisesti lapseton. Hän ei ole eioskuelonlaka (ei osaa kuvitella elämää onnelliseksi lapsen kanssa)

Hän on ihan vain lapseton nainen, joka edelleen miettii, että jos olisi ollut tai olisi parisuhteessa miehen kanssa, joka haluaa lapsia, niin voisi lapsia hankkiakin ja tulisi onnelliseksi.

Vela on tehnyt tietoisen päätöksen, että ei tule hankkimaan lapsia. Velalle on itsestään selvää, että hän ei halua lapsia. Hän ei punnitse eri vaihtoehtoja kuten tuo vastaaja, joka selvästi näkee lapsiarjen yhtenä vaihtoehtonaan, jos sopiva mies vain löytyy. 

Ilmeisesti ilmaisin itseäni huonosti. En toisaalta missään vaiheessa sanonut että olisin koskaan miettinyt saati että edelleen 47-vuotiaana miettisin, että voisin lapsia tehdäkin jos olisi sopiva mies. Että kyllä olet sinäkin rivien välistä lukenut jotain sellaista mitä siellä ei ole.

Minulla siis oli juuri sellainen mies, joka halusi lapsia. Olin hänen kanssaan hyvin onnellinen ja silti erosin hänestä tämän lapsiasian takia. Sen jälkeen olen ollut kohta 19 vuotta vela-miehen kanssa enkä olisi hänen kanssaan alkanut edes olemaan yhdessä, jollei hän olisi ollut hyvin varma halustaan elää lapsettomana.

En ole koskaan halunnut tulla raskaaksi, en myöskään ole koskaan suhtautunut aborttiin kevyesti. Tästä tietoisena olen ollut hyvin tarkka etten tulisi raskaaksi enkä onneksi ole tullutkaan. Abortti ei olisi minulle helppo tai edes itsestäänselvä päätös, todennäköinen se kuitenkin on aina ollut jos niin huonosti olisi käynyt että sen eteen olisin joutunut. Kuitenkin vaakakupissa olisi aika varmasti painanut se, etten näe lapsia minään mörköinä enkä lapsiperhe-elämää niin kauheana ettenkö olisi lopulta pystynyt olemaan elämääni ihan tyytyväinen äitinäkin. Tällöin kyllä olisi pitänyt olla se mies, josta erosin siksi että hän muutti mielensä lapsiasiassa. Nykyisen mieheni kanssa olisin tehnyt kyllä sen abortin, koska hän ei erityisemmin edes tykkää lapsista eikä todellakaan pystyisi olemaan tyytyväinen lapsiperheen vanhempana.

Katson olevani vela siksi, että en halua lapsia enkä ole koskaan halunnut ja olen tehnyt tietoisen päätöksen elää lapsettomana lopun elämääni. En vain koe tarpeelliseksi ajatella että ei koskaan eikä ikinä vaikka mitä elämässä tapahtuisi. Erilaiset elämäntilanteet muokkaavat meitä ihmisinä ja vaikuttavat siihen, millaisia olemme ja mitä ratkaisuja kulloinkin teemme. Minulle äitiys ei ole milloinkaan ollut toivottu tai haluttu vaihtoehto, mutta en sano että se olisi ollut tyystin mahdotonkaan, jos olisin joutunut toisenlaisten valintojen eteen ja toisenlaisessa elämäntilanteessa kuin nyt on käynyt. Nyt toki tässä iässä koko ajatus äitiydestä on jo niin mahdoton ja kaukaa haettu, että en sitä missään määrin minkäänlaisena vaihtoehtona näe.

Luulin että lapsi pilaa elämäni mutta hän pelastikin minut, antoi elämälle tarkoituksen.

Siten, että minulta paljastui sairaus, joka vaatii lääkityksen eikä lääkityksen kanssa voi olla raskaana. Vapaaehtoisuus muuttui siis olosuhteiden pakoksi.

Vierailija kirjoitti:

On osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, että kyseessä on pysyvä, ei väliaikainen tila. Muuten lähes jokaikinen ihminen olisi ollut jossain vaiheessa elämäänsä vela - jos nyt ei satu ensimmäisistä kuukautisista tai siemensyoksystä raskautumaan. Vela siis ei ole ihminen joka ei juuri nyt halua / voi tehdä lapsia, vaan sellainen jolla ei ole lapsia eikä hän aio tehdä lapsia. 

Samalla lailla selibaattilupauksen tehnyt munkki tai nunna lupautuu selibaattiin loppuiäkseen, ei kunnes ei enää huvitakaan. Jos joku on luostarissa kymmenen vuotta, ja päättää että haluaakin nyt alkaa harrastamaan seksiä, hän ei ole "entinen selibaattilupauksen tehnyt" vaan ihan vain, no, väliaikaisesti seksistä pidättäytynyt henkilo.

Ei ole osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, tuo on ihan oma määritelmäsi. Muutenhan vain ns. mahot ja ns. tuhkamunat voisivat olla veloja. Kaikkien muiden vapaaehtoinen lapsettomuus voi periaatteessa jossain määrin muuttua eikä se ole kenenkään muun kohdalla pysyväksi todistettu tila. Toki aivan kaikista voi tulla ei-lapsettomia muutoinkin kuin saamalla oman biologisen lapsen, joten ei päde tämäkään... Entä ihminen, joka on menettänyt lapsensa eikä halua enempää lapsia? Onko hän vela? Onhan hänkin tavallaan vapaaehtoisesti lapseton vaikkakin ei vapaaehtoisesti vapaaehtoisesti lapsettomaksi jäänyt.

Vapaahtoisen lapsettomuuden MÄÄRITELMÄ on, vapaaehtoinen lapsettomuus. Että sillälailla mistään hurmosliikkeestä ei ole kyse vaan tilasta, jossa ollaan vapaaehtoisesti lapsettomia. Aika vapaasti termiä saa käyttää itsestään. Toki joillekin lapsettomuuteen liittyy myös niin voimakkaita tunteita, että asian ympärille on perustettu ry:tä sun muuta, jotta kaltaiset saisivat toisistaan seuraa.

Olen aina pitänyt lapsista, mutta en ole koskaan tuntenut itseäni mitenkään äidilliseksi. Lisäksi on taustalla tunnetraumoja läheisten sekoilujen vuoksi. Olin vannoutunut ikuisesti lapseton. Sitten jossain vaiheessa 34v aivan yhtäkkiä elämä alkoi tuntua tylsältä ja jotenkin tyhjältä, en osaa sitä tunnetta muuten kuvailla. Oltiin matkusteltu, nähty, tehty ja koettu. Hankittu omaisuutta myös. Päätettiin että nyt hypätään syvään päähän ja yritetään sittenkin lasta. Saimme lapsen ja muutamaa vuotta myöhemmin toisen. Vaikka edelleenkään en tunne itseäni äidilliseksi ja olen väsynyt ja kriiseissäni, niin kliseisesti lapset ovat kuin ovatkin parasta elämässäni.

En ajatellut ennen olleeni vela, mutta luettuani ketjun olen ehdottomasti entinen vela. Alle 30-vuotiaana en suunnitellut lasten hankintaa enkä tekemistä enkä edes ajatellut, että joskus minullakin. Säälin raskaaksi tulleita ystäviäni elämänsä menettämisestä. En kuitenkaan pitänyt itseäni velana, koska siihen liittyi mielestäni vahvaa vakaumusta, varmuutta asiasta.

Nyt siis 33v olen edelleen lapseton, ajattelen joskus ehkä saavani lapsen, olenko vieläkin vela?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, että kyseessä on pysyvä, ei väliaikainen tila. Muuten lähes jokaikinen ihminen olisi ollut jossain vaiheessa elämäänsä vela - jos nyt ei satu ensimmäisistä kuukautisista tai siemensyoksystä raskautumaan. Vela siis ei ole ihminen joka ei juuri nyt halua / voi tehdä lapsia, vaan sellainen jolla ei ole lapsia eikä hän aio tehdä lapsia. 

Samalla lailla selibaattilupauksen tehnyt munkki tai nunna lupautuu selibaattiin loppuiäkseen, ei kunnes ei enää huvitakaan. Jos joku on luostarissa kymmenen vuotta, ja päättää että haluaakin nyt alkaa harrastamaan seksiä, hän ei ole "entinen selibaattilupauksen tehnyt" vaan ihan vain, no, väliaikaisesti seksistä pidättäytynyt henkilo.

Ei ole osa vapaaehtoisen lapsettomuuden määritelmää, tuo on ihan oma määritelmäsi. Muutenhan vain ns. mahot ja ns. tuhkamunat voisivat olla veloja. Kaikkien muiden vapaaehtoinen lapsettomuus voi periaatteessa jossain määrin muuttua eikä se ole kenenkään muun kohdalla pysyväksi todistettu tila. Toki aivan kaikista voi tulla ei-lapsettomia muutoinkin kuin saamalla oman biologisen lapsen, joten ei päde tämäkään... Entä ihminen, joka on menettänyt lapsensa eikä halua enempää lapsia? Onko hän vela? Onhan hänkin tavallaan vapaaehtoisesti lapseton vaikkakin ei vapaaehtoisesti vapaaehtoisesti lapsettomaksi jäänyt.

Vapaahtoisen lapsettomuuden MÄÄRITELMÄ on, vapaaehtoinen lapsettomuus. Että sillälailla mistään hurmosliikkeestä ei ole kyse vaan tilasta, jossa ollaan vapaaehtoisesti lapsettomia. Aika vapaasti termiä saa käyttää itsestään. Toki joillekin lapsettomuuteen liittyy myös niin voimakkaita tunteita, että asian ympärille on perustettu ry:tä sun muuta, jotta kaltaiset saisivat toisistaan seuraa.

Tämä. En ymmärrä miksi tuo vela-termi saa niin voimakkaat tunteet pintaan. Vai onko nykyinen vela-identiteetti lähempänä uskontoa, tehdään juhlallinen lupaus lapsettomuudesta jota ei voi purkaa? Pakkohan kenenkään ei ole muuttaa mielipidettään, sitä täällä kukaan ei halua väittää. Ketju koskee ihmisiä, jotka ovat nuorempana olleet varmoja etteivät lapsia halua mutta myöhemmin muuttaneet mieltänsä. Osa velaksi itsensä mieltävistä ei tätä hyväksy, ja tuo hämmentää: ettekö hyväksy sitä, että ihminen voi ajatella asiasta toisella lailla 20 v kuin lähes 40v? Vai ettekö hyväksy sitä, että me oikeasti kuvittelimme elävämme elämän lapsettomina mutta toisin kävi? Tuossa juuri yksi vela peräänkuulutti valintojensa hyväksymistä - eikä tällainen mallikin: vela kunnes elämä muutti suhtautumisen lapsiin, ole ihan yhä hyväksyttävä? Jos ei, niin kannattaisiko kehittää vielä joku muu termi vapaaehtoisesti lapsettoman lisäksi, ikuinen velaideologi tms, vela joka ottanut "lapsettomuus nunnalupauksen" eikä hyväksy vela-termin väärinkäyttöä?