Entiset Velat (siis lapsettomat). Tunnusta tässä anonyymisti miten mielesi muuttui!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Kas kun vela ei tarkoita lapsetonta, vaan vapaaehtoisesti lapsetonta. Eli kyse on nimenomaan arvo- ja asennemaailman kysymyksestä, eikä siitä onko lapsia vai ei. Eli jos voi olla ex-kommari, voi olla myös ex-vela. Itsepähän olette tehneet siitä poliittisen identiteetin.

Mutta kun täällä on nimenomaan kertoiltu, miten arvo- ja asennemaailma ei ole muuttunut sitten tippaakaan, on vaan nähty jonkun elämänmuutoksen kautta valo ja ymmärretty, että kyllä se lapsi sittenkin on ihana. Pyydetään myös muita tunnustamaan, miten näin nyt kävi.

Joten vaikka sinä haluaisit tehdä tästä poliittisen identiteetin, ei sitä täällä kyllä velat ole esille tuoneet. He ovat nimenomaan todenneet, että päinvastoin: kyse ei ole tämän hetken ideologiasta, poliittisesta näkemyksestä, arvoista tai asenteesta, vaan perusteellista laatua olevasta ominaisuudesta, joka on osa ihmisen omaa, henkilökohtaista identiteettiä.

Identiteettikysymykset ja politiikka ovat aika yhteennivoutuneita, kun kyseessä on koko taustalla vaikuttava oma maailmankuva, jota voi olla vaikea hahmottaa. Itsellä ainakin juuri asennemaailman muutos vaikutti myös lastenhankinta-aikeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Tajusin, että ei kukaan ole ennenkään lapsia halunnut. Lapsia on tullut, koska noin 16-20v on haluttu paljon seksiä ja sitten on tultu raskaaksi, kun ei ole ollut ehkäisyä. Sen jälkeen synnytyksen hormonimyrsky on hoitanut lapseen rakastumisen. Lapsia ei siis tarvitse erityisesti haluta.

Aloin ajatella, että haluan ehkä perheen, isompia saman porukan ihmisiä jotka pitää samanlaisista asioista ja jakaa elämänsä minun kanssani. Olihan lapsuudenperheeni ihan ok. En silti ole koskaan elämässäni, ikinä, kaivannut jälkikasvua. Mutta siinä ei ole ihmisbiologian kannalta mitään erityistä, se ei tarkoita, että minun ei kannata lisääntyä.

Ei kyllä naisilla on aina ollut erilaisia mielipiteitä ja toiveita elämänsä suhteen. Mutta sitten niiden toteutus on ollut rajoittunutta. Oletko lukenut Louisa May Alcottin Pikkunaisia? Se kuvaa hyvin erilaisia naisia erilaisine toiveineen neljän sisaruksen kautta ja perustuu kirjailijaan itseensä, hänen sisariinsa ja heidän elämäänsä 1860-luvulla.

Sisarusten hyvin erilaisissa kuvauksissa voi nähdä, että naisilla on aina ollut erilaisia toiveita perheen ja lasten suhteen. Myös veloja on ollut aina, mutta se, ovatko he voineet valita tuon tien aikaisemmin, ei ole ollut välttämättä mahdollista. Myös naisia, jotka aidosti halusivat äitiyttä ja kokivat äidin roolin omakseen, on ollut. Ei se todellakaan ole ollut pelkkä pakko tulla äidiksi ja lisääntyä. Kyllä se on ollut myös monien haave. 

Näin erilaisia naisia mahtui tuohon yhteen perheeseen:

Perheen vanhin tytär Megin suurin unelma on tulla äidiksi. Hän osoittaa lahjakkuutta näyttelemisessä ja sisko Jo yrittää ylipuhua häntä toteuttamaan lahjojaan. Meg joutuu puolustelemaan unelmiensa yhtäläistä oikeutusta ja sitä, että hän todellakin haluaa mieluummin olla äiti ja keskittyä vain omaan perheeseensä.

Jo taas tosiaan on hyvin kunnianhimoinen, itsenäinen, eikä kiinnostunut perheen perustamisesta. Hän ihmettelee, miksi naisen edes pitäisi mennä naimisiin. Hän haluaisi vain kirjoittaa, eikä ymmärrä lainkaan Megin toiveita kotiäitiydestä.

Beth taas haluaa vain auttaa muita. Hänellä ei ole suurempia haaveita, hän haluaa elää yksinkertaista, mukavaa arkea ja olla toisille avuksi.

Amy on myös taiteilija kuten Jo, mutta paljon pragmaattisempi eikä yhtä intohimoinen. Hän näkee rikkaan miehen ja avioliiton kätevinä keinoina toteuttaa muita haaveitaan ja sitä mitä pitää mielekkäänä. Aviomies nimenomaan varmistaa, että Amy saa kaiken sen, mitä ei muuten yksinäisenä naisena pystyisi toteuttaa. 

Jos näitä naistyyppejä nyt pohtisi, niin sekä Jo ja Beth ovat sellaisia, ketkä todennäköisesti olisivat päätyneet lapsettomiksi. Alcott itse halusi kirjoittaa Jo:n (Jo perustui Alcottiin) ikisinkuksi, joka omistautuu täysin kirjoittamiselle, mutta kustantamo vaati Alcotin kirjoittamaan Jon naimisiin kirjan loputtua. Mutta jos Alcott olisi itse saanut päättää, olisi Jo saanut toteuttaa elämäänsä sinkkuna ja lapsettomana. Jo olisi mitä luultavammin siis ollut vela.

Beth sen sijaan olisi luultavasti jäänyt lapsettomaksi sinkuksi, mutta ei siksi että ei halua lapsia kuten vela, vaan koska hän olisi omistautunut hyväntekeväisyydelle. Beth kuitenkin vaikutti hahmolta, jolla sinänsä ei ollut perheen perustamista mitään vastaan, mutta ei hän siitä erityisesti haaveillutkaan kuten Meg. Meg  tiesi aina, että haluaa äidiksi.

Ja Amy taas ajatteli avioitumista ja perheen perustamista elämään kuuluvana funktiona, joka helpottaa naisen elämää verrattuna sinkkuna elämiseen. Varsinkin jos nai rikkaan aviomiehen, joka takaa hyvän elintason ja liitto tuo rahaa myös köyhille omaisille. 

Kyllä velat on kunnon minäminä sakkia, luulevat että se oma uniikki lumihiutale valinta (jonka kymmenettuhannet muutkin tekee) on Niin ainutlaatuista ja kiinnostavaa että kaikille pitää siitä inttää.

”Moi, olen Nti X, ja olen muuten vela”

-hauska tutustua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen vilpittömästi luullut, että vela tarkoittaa "ihmistä, joka ei halua lasta (hetkellä x)", eikä "ihmistä joka ei halua lasta koskaan". Olenko ollut väärässä? :O Mistä se "koskaan" siihen tulee, eihän se ole mukana lyhenteessä?

Eli mielestäsi ~100% väestöstä on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä veloja? Eihän tuota koko termiä olisi sitten enää mitenkään mielekästä käyttää, vaan voisi puhua vain lapsettomista.

Kun on tarpeeksi kuunnellut ilkeämielistä lällättelyä, niin asia ottaa kyllä niin lapsellisesti jo päähän, että kysymys siitä, tarkoittaako vela ihmistä, joka ei ihan oikeasti halua koskaan lasta, vai ei, muuttuu jossain määrin merkitykselliseksi. Toisaalta on myös surullista, miten nämä mielensä muuttajat valavat turhaa toivoa esim. minun vanhempiini. Vaikka eipä se, että minun elämäntapaani ei näemmä voi ottaa todesta, ole kenenkään muun syy oikeasti, ärsyttää vain niin pirusti kun aina vedotaan näihin mielensä muuttajiin, että heh heh kyllä se kohta sinunkin mielesi muuttuu/ miehesi mieli muuttuu ja se jättää sinut/ ymmärrät miten paskaa elämäsi on ja kuolet yksin ja onnettomana kun odotit liian kauan jne.

Velana, joka tiesi jo 30 vuotta sitten lapsena, etten halua lapsia, tämä on tosiaan se ikävin puoli siinä, kun sanotaan "Olen entinen vela, mutta sain lapsen." Minulle lapsen saaminen ei missään olosuhteissa ole vaihtoehto. En myöskään halua puolisoa, jolla on jo lapsia, koska lapsiperhe-elämä ei ole minulle. Täällä oli joku, joka oli adoptoinut sisarensa lapset sisaren kuoleman jälkeen. Se on ainoa tilanne, jossa voisin kuvitella ryhtyväni emoksi ja lasten huoltajaksi eli äärimmäinen hätätilanne, enkä siltikään tiedä olisiko se minulle oikea ratkaisu.

Kun lapsia saaneet henkilöt, jotka ovat olleet aikaisemmin sitä mieltä, että ei lapsille, sanovat, että "Kyllä minäkin ajattelin näin, mutta sitten tapahtui asia X ja nyt minulla on lapsi/lapsia", se tuntuu omasta itsestäni surulliselta ja mitätöivältä omaa identiteettiäni kohtaan. Vähän sama, jos umpihomo pamahtaisi jossain vaiheessa heteroksi ja sanoisi, että "Minäkin ajattelin, että ei heterosuhdetta ikinä, mutta sitten tapahtui asia X ja nyt minulla on heterosuhde". Jos umpihomo pamahtaa jossain vaiheessa heteroksi, puhuisin itse biseksuaalista, joka oli ennen kallellaan enemmän suuntaan X ja myöhemmin tajusi olevansa kallekkaan myös suuntaan Y, tai että suunta Y ei olisikaan ongelmallinen loppupelissä, kunhan on oikea tilanne/ihminen/aika/ikä/elämäntilanne/ymv. joka sallii suunnan Y. Suunta Y osoittautuukin sitten ihan kivaksi, jopa niin ihanaksi, että sitä miettii miksei lähtenyt tähän heteroelämään jo aikaisemmin! 1/2

2/2 (jatkuu)

 

Siinä sitten muutkin kärttäisivät toisilta homoilta, että milloin sinusta tulee hetero, kyllä me kaikki voidaan olla heteroita, kun vaan uskalletaan tai löydetään se oikea henkilö. Että umpihomoilla on vaan traumoja heterosuhdetta kohtaan, mielenterveysongelmaa, kypsymättömyyttä, lapsellisuutta, elämän tuoman viisauden puuttumista. Missään tapauksessahan kyse ei voi olla identiteetistä, omasta persoonasta, siitä, että ei vaan mitenkään kykene olemaan bi tai hetero, vaikka miten yrittäisi itsensä voissa paistaa.

Tällaista velaus on minulle. Missään tapauksessa, missään olosuhteissa, lapsi ei ole aiheellinen, toivottu, haluttu tai edes OK minulle. Ei myöskään parisuhteen mukana tulevat puolison lapset. Perhe-elämä, vanhemmuus, lapset jne. eivät voisi kiinnostaa minua missään olosuhteissa. Minulle lapsettomuus on niin vahva osa omaa identiteettiä, että jos joku päivä heräisin haluamaan lapsen vastaisi se sitä, että heräisin joku päivä ja tajuaisin tietämättäni olleeni transmies koko elämäni ajan. Että en ole vaan tajunnut miehenä olemisen hienoutta ja naisena olemisen hankaluutta, ennen kuin olosuhteet muuttuvat (ikä, tietty puoliso, rahatilanne, työtilanne, vahinkomiehistyminen kun laitoin metsurin haalarit päälle jne.)

Samalla tämä "Olin vela, sain lapsen"-mantra lisää paineita sterilisaation saamiseen. Oletushan on jo muutenkin, että mielikuvituksessa tällä hetkellä elävä syntymätön lapsi > naisen itsemääräämisoikeus kehoon. Lakia ei noudateta, tentataan, että oletkos nyt ihan varma entä jos mielisi muuttuu? Entä jos tapaat uuden kumppanin, entä jos nykyisesi kuolee? Eli taas sitä entä, jos olosuhteet muuttuvat, muututko sinäkin sitten velasta lapsia haluavaksi?

Minä koen itse hyvin vahvasti niin, että vela ei muutu lapsia haluavaksi missään olosuhteessa, samoin kuin itsensä 100% homoksi kokeva ei muutu heteroksi tai itsensä 100% naiseksi kokeva ei muutu mieheksi. Jos muutos tapahtuu, on ollut vain lapseton aikuinen ja ehkä tietämättään kieltänyt itseltään jotain? Täällä oli muutama, joka kertoi terapiassa tajunneensa, että velaus kumpuaa pelosta. Vähän sama minulle siis, kun homo elää heterosuhteessa (bi-seksuaali) pelosta.

Hirveän pitkä paasaus :D Hyvä keskustelu, on herättänyt paljon ajatuksia.

Lapsia saaneille, jotka eivät lapsia aiemmin aikoneet hankkia; onnea, jos nautitte perhe-elämästä! Jos ette, olen pahoillani puolestanne. Lapsia haluamattomat vanhemmat ovat toinen yhteiskunnan lisääntymistabu, mutta sille oma keskustelunsa joskus toiste.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä velat on kunnon minäminä sakkia, luulevat että se oma uniikki lumihiutale valinta (jonka kymmenettuhannet muutkin tekee) on Niin ainutlaatuista ja kiinnostavaa että kaikille pitää siitä inttää.

”Moi, olen Nti X, ja olen muuten vela”

-hauska tutustua!

Jep, itse nyt 29-vuotiaana tajuan mikä kummajainen olen kaveripiirissäni, kun sittenkin haluankin lapsia. Melkein kukaan muu ei halua. Ja minä kun luulin, että velana olo on radikaalia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Kas kun vela ei tarkoita lapsetonta, vaan vapaaehtoisesti lapsetonta. Eli kyse on nimenomaan arvo- ja asennemaailman kysymyksestä, eikä siitä onko lapsia vai ei. Eli jos voi olla ex-kommari, voi olla myös ex-vela. Itsepähän olette tehneet siitä poliittisen identiteetin.

Teidän ex-velojen määritelmät velalle ovat mm. seuraavanlaisia:

- Joo olin vela, koska en halunnut raskaaksi 14-18-vuotiaana, mutta sitten 19-vuotiaana

- Joo olin vela, koska mä biletin hirveesti nuorena ja lapsi olisi estänyt sitä. Sitten päätettiin poikaystävän kanssa jättää biletys vähemmälle kun tuli ikää ja saatiin muksu.

- Joo mäkin olin vela. Mutta mä hullaannuin yhteen miehen, ja ei jaksettu käyttää ehkäisyä. Mutta ei se kyllä haitannut mua yhtään. 

- Mä olin kans vela, mutta sitten 35-40-vuotiaana tajusin, että en enää voi viivytellä, jos haluan sen lapsen, niin sitten päätin vihdoin tehdä sen lapsen.

- Joo mä olen kans vela. Halusin saada kolme lasta, mutta en löytänyt miestä, jonka kanssa olisin voinut lapsia tehdä, niin jäin sitten lapsettomaksi.

- En ole itse vela, mutta mulla on ystävä, joka hedelmättömyyden takia on jäänyt lapsettomaksi, eli hän siis on vela.

Vierailija kirjoitti:

2/2 (jatkuu)

 

Siinä sitten muutkin kärttäisivät toisilta homoilta, että milloin sinusta tulee hetero, kyllä me kaikki voidaan olla heteroita, kun vaan uskalletaan tai löydetään se oikea henkilö. Että umpihomoilla on vaan traumoja heterosuhdetta kohtaan, mielenterveysongelmaa, kypsymättömyyttä, lapsellisuutta, elämän tuoman viisauden puuttumista. Missään tapauksessahan kyse ei voi olla identiteetistä, omasta persoonasta, siitä, että ei vaan mitenkään kykene olemaan bi tai hetero, vaikka miten yrittäisi itsensä voissa paistaa.

Tällaista velaus on minulle. Missään tapauksessa, missään olosuhteissa, lapsi ei ole aiheellinen, toivottu, haluttu tai edes OK minulle. Ei myöskään parisuhteen mukana tulevat puolison lapset. Perhe-elämä, vanhemmuus, lapset jne. eivät voisi kiinnostaa minua missään olosuhteissa. Minulle lapsettomuus on niin vahva osa omaa identiteettiä, että jos joku päivä heräisin haluamaan lapsen vastaisi se sitä, että heräisin joku päivä ja tajuaisin tietämättäni olleeni transmies koko elämäni ajan. Että en ole vaan tajunnut miehenä olemisen hienoutta ja naisena olemisen hankaluutta, ennen kuin olosuhteet muuttuvat (ikä, tietty puoliso, rahatilanne, työtilanne, vahinkomiehistyminen kun laitoin metsurin haalarit päälle jne.)

Samalla tämä "Olin vela, sain lapsen"-mantra lisää paineita sterilisaation saamiseen. Oletushan on jo muutenkin, että mielikuvituksessa tällä hetkellä elävä syntymätön lapsi > naisen itsemääräämisoikeus kehoon. Lakia ei noudateta, tentataan, että oletkos nyt ihan varma entä jos mielisi muuttuu? Entä jos tapaat uuden kumppanin, entä jos nykyisesi kuolee? Eli taas sitä entä, jos olosuhteet muuttuvat, muututko sinäkin sitten velasta lapsia haluavaksi?

Minä koen itse hyvin vahvasti niin, että vela ei muutu lapsia haluavaksi missään olosuhteessa, samoin kuin itsensä 100% homoksi kokeva ei muutu heteroksi tai itsensä 100% naiseksi kokeva ei muutu mieheksi. Jos muutos tapahtuu, on ollut vain lapseton aikuinen ja ehkä tietämättään kieltänyt itseltään jotain? Täällä oli muutama, joka kertoi terapiassa tajunneensa, että velaus kumpuaa pelosta. Vähän sama minulle siis, kun homo elää heterosuhteessa (bi-seksuaali) pelosta.

Hirveän pitkä paasaus :D Hyvä keskustelu, on herättänyt paljon ajatuksia.

Lapsia saaneille, jotka eivät lapsia aiemmin aikoneet hankkia; onnea, jos nautitte perhe-elämästä! Jos ette, olen pahoillani puolestanne. Lapsia haluamattomat vanhemmat ovat toinen yhteiskunnan lisääntymistabu, mutta sille oma keskustelunsa joskus toiste.

Kerropa ihan oikeasti kuka sinua painostaa tekemään lapsia? Ja yhteiskunnallinen keskustelu ei ole tuota, sillä vain helpotetaan niiden empivien ja useamman lapsen haluavien tilannetta - ja valmistetaan maaperää työperäisen m aahan muut on laajentamiselle.

Vierailija kirjoitti:

2/2 (jatkuu)

 

Siinä sitten muutkin kärttäisivät toisilta homoilta, että milloin sinusta tulee hetero, kyllä me kaikki voidaan olla heteroita, kun vaan uskalletaan tai löydetään se oikea henkilö. Että umpihomoilla on vaan traumoja heterosuhdetta kohtaan, mielenterveysongelmaa, kypsymättömyyttä, lapsellisuutta, elämän tuoman viisauden puuttumista. Missään tapauksessahan kyse ei voi olla identiteetistä, omasta persoonasta, siitä, että ei vaan mitenkään kykene olemaan bi tai hetero, vaikka miten yrittäisi itsensä voissa paistaa.

Tällaista velaus on minulle. Missään tapauksessa, missään olosuhteissa, lapsi ei ole aiheellinen, toivottu, haluttu tai edes OK minulle. Ei myöskään parisuhteen mukana tulevat puolison lapset. Perhe-elämä, vanhemmuus, lapset jne. eivät voisi kiinnostaa minua missään olosuhteissa. Minulle lapsettomuus on niin vahva osa omaa identiteettiä, että jos joku päivä heräisin haluamaan lapsen vastaisi se sitä, että heräisin joku päivä ja tajuaisin tietämättäni olleeni transmies koko elämäni ajan. Että en ole vaan tajunnut miehenä olemisen hienoutta ja naisena olemisen hankaluutta, ennen kuin olosuhteet muuttuvat (ikä, tietty puoliso, rahatilanne, työtilanne, vahinkomiehistyminen kun laitoin metsurin haalarit päälle jne.)

Samalla tämä "Olin vela, sain lapsen"-mantra lisää paineita sterilisaation saamiseen. Oletushan on jo muutenkin, että mielikuvituksessa tällä hetkellä elävä syntymätön lapsi > naisen itsemääräämisoikeus kehoon. Lakia ei noudateta, tentataan, että oletkos nyt ihan varma entä jos mielisi muuttuu? Entä jos tapaat uuden kumppanin, entä jos nykyisesi kuolee? Eli taas sitä entä, jos olosuhteet muuttuvat, muututko sinäkin sitten velasta lapsia haluavaksi?

Minä koen itse hyvin vahvasti niin, että vela ei muutu lapsia haluavaksi missään olosuhteessa, samoin kuin itsensä 100% homoksi kokeva ei muutu heteroksi tai itsensä 100% naiseksi kokeva ei muutu mieheksi. Jos muutos tapahtuu, on ollut vain lapseton aikuinen ja ehkä tietämättään kieltänyt itseltään jotain? Täällä oli muutama, joka kertoi terapiassa tajunneensa, että velaus kumpuaa pelosta. Vähän sama minulle siis, kun homo elää heterosuhteessa (bi-seksuaali) pelosta.

Hirveän pitkä paasaus :D Hyvä keskustelu, on herättänyt paljon ajatuksia.

Lapsia saaneille, jotka eivät lapsia aiemmin aikoneet hankkia; onnea, jos nautitte perhe-elämästä! Jos ette, olen pahoillani puolestanne. Lapsia haluamattomat vanhemmat ovat toinen yhteiskunnan lisääntymistabu, mutta sille oma keskustelunsa joskus toiste.

Kyllä sitä tapahtuu, että ihmisen koko maailman- ja itsekuva muuttuu jyrkästi. Vrt. esim. detransitioitujat. Kummaa, että hyväksyt tämän yhteen suuntaan, muttet toiseen. Ymmärrän kyllä, että on rassaavaa jos omaa valintaa ei oteta todesta, mutta minusta on vähän vaarallista rakentaa lapsia haluamattomuudesta jotain essentialistista Pyhää Totuutta ihmisen olemuksesta, kun monella (ei kaikilla, mutta monella) kuitenkin mielipide voi muuttua ja useimmille ihmisille lisääntyminen on tärkeää, kuten se nyt kaikenlaisille eläimille tuppaa olemaan. On lupa muuttaa mieltään, vaikka kuinka olisi liput liehuen ollut ennen toista mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2 (jatkuu)

 

Siinä sitten muutkin kärttäisivät toisilta homoilta, että milloin sinusta tulee hetero, kyllä me kaikki voidaan olla heteroita, kun vaan uskalletaan tai löydetään se oikea henkilö. Että umpihomoilla on vaan traumoja heterosuhdetta kohtaan, mielenterveysongelmaa, kypsymättömyyttä, lapsellisuutta, elämän tuoman viisauden puuttumista. Missään tapauksessahan kyse ei voi olla identiteetistä, omasta persoonasta, siitä, että ei vaan mitenkään kykene olemaan bi tai hetero, vaikka miten yrittäisi itsensä voissa paistaa.

Tällaista velaus on minulle. Missään tapauksessa, missään olosuhteissa, lapsi ei ole aiheellinen, toivottu, haluttu tai edes OK minulle. Ei myöskään parisuhteen mukana tulevat puolison lapset. Perhe-elämä, vanhemmuus, lapset jne. eivät voisi kiinnostaa minua missään olosuhteissa. Minulle lapsettomuus on niin vahva osa omaa identiteettiä, että jos joku päivä heräisin haluamaan lapsen vastaisi se sitä, että heräisin joku päivä ja tajuaisin tietämättäni olleeni transmies koko elämäni ajan. Että en ole vaan tajunnut miehenä olemisen hienoutta ja naisena olemisen hankaluutta, ennen kuin olosuhteet muuttuvat (ikä, tietty puoliso, rahatilanne, työtilanne, vahinkomiehistyminen kun laitoin metsurin haalarit päälle jne.)

Samalla tämä "Olin vela, sain lapsen"-mantra lisää paineita sterilisaation saamiseen. Oletushan on jo muutenkin, että mielikuvituksessa tällä hetkellä elävä syntymätön lapsi > naisen itsemääräämisoikeus kehoon. Lakia ei noudateta, tentataan, että oletkos nyt ihan varma entä jos mielisi muuttuu? Entä jos tapaat uuden kumppanin, entä jos nykyisesi kuolee? Eli taas sitä entä, jos olosuhteet muuttuvat, muututko sinäkin sitten velasta lapsia haluavaksi?

Minä koen itse hyvin vahvasti niin, että vela ei muutu lapsia haluavaksi missään olosuhteessa, samoin kuin itsensä 100% homoksi kokeva ei muutu heteroksi tai itsensä 100% naiseksi kokeva ei muutu mieheksi. Jos muutos tapahtuu, on ollut vain lapseton aikuinen ja ehkä tietämättään kieltänyt itseltään jotain? Täällä oli muutama, joka kertoi terapiassa tajunneensa, että velaus kumpuaa pelosta. Vähän sama minulle siis, kun homo elää heterosuhteessa (bi-seksuaali) pelosta.

Hirveän pitkä paasaus :D Hyvä keskustelu, on herättänyt paljon ajatuksia.

Lapsia saaneille, jotka eivät lapsia aiemmin aikoneet hankkia; onnea, jos nautitte perhe-elämästä! Jos ette, olen pahoillani puolestanne. Lapsia haluamattomat vanhemmat ovat toinen yhteiskunnan lisääntymistabu, mutta sille oma keskustelunsa joskus toiste.

Kyllä sitä tapahtuu, että ihmisen koko maailman- ja itsekuva muuttuu jyrkästi. Vrt. esim. detransitioitujat. Kummaa, että hyväksyt tämän yhteen suuntaan, muttet toiseen. Ymmärrän kyllä, että on rassaavaa jos omaa valintaa ei oteta todesta, mutta minusta on vähän vaarallista rakentaa lapsia haluamattomuudesta jotain essentialistista Pyhää Totuutta ihmisen olemuksesta, kun monella (ei kaikilla, mutta monella) kuitenkin mielipide voi muuttua ja useimmille ihmisille lisääntyminen on tärkeää, kuten se nyt kaikenlaisille eläimille tuppaa olemaan. On lupa muuttaa mieltään, vaikka kuinka olisi liput liehuen ollut ennen toista mieltä.

Ilman muuta saa vaihtaa mieltään! Mutta silloin ei ole enää ex-vela minun määritelmäni mukaan. Minä velana olen sitten saman määritelmän mukaan nainen, joka ei vaan ole vielä tavannut sitä oikeaa, biologinen kello ei ole herännyt tai elämäntilanne ei vaan ole sopiva lapselle. Eli palataan taas siihen "Kun olosuhteet muuttuvat, SINUNKIN mielesi voi muuttua" toisten ihmisten suunnalta.

Tietysti, jos omaan elämään ei kuulu vahva valtavirrasta poikkeava identiteetti, jota ei voi muuttaa millään, on vaikeaa ymmärtää, miten raskasta on elää velana epävarmojen ihmisten ja wannabe-velojen keskuudessa. Heidät hyväksytään paremmin; onhan se hyväksyttyvämpää yhteiskunnallisesti, että sun mielesi muuttuu, koska se nyt vaan on naisen kohdalla oletusarvo (miesveloja ei koskaan tunnuta kimputtavan näin paljon. Naisvelat saavat selitellä perheelle, sukulaiselle, lääkärille, gynelle, työkavereille, kavereille, muille vanhemmille, yhteiskunnalle, uskonnolle ja presidentille, että "Ei, en aio muuttaa mieltäni, kyllä, tämä on ihan tietoinen muuttumaton osa minua". Ja selittää just sen takia, kun vastausta "ei lapsia" ei oteta todesta.)

Mieltään SAA muuttaa, mutta silloin ei ole enää vela tai ex-vela tai sekundäärinen vela. On ihminen, joka ei aiemmin aikonut hankkia lapsia tai jotka eivät olleet suunnitelmissa, mutta olosuhteen muuttuessa mielikin muuttui. Velaksi syntyneillä (paremman termin puutteessa) mieli ei muutu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Kas kun vela ei tarkoita lapsetonta, vaan vapaaehtoisesti lapsetonta. Eli kyse on nimenomaan arvo- ja asennemaailman kysymyksestä, eikä siitä onko lapsia vai ei. Eli jos voi olla ex-kommari, voi olla myös ex-vela. Itsepähän olette tehneet siitä poliittisen identiteetin.

Teidän ex-velojen määritelmät velalle ovat mm. seuraavanlaisia:

- Joo olin vela, koska en halunnut raskaaksi 14-18-vuotiaana, mutta sitten 19-vuotiaana

- Joo olin vela, koska mä biletin hirveesti nuorena ja lapsi olisi estänyt sitä. Sitten päätettiin poikaystävän kanssa jättää biletys vähemmälle kun tuli ikää ja saatiin muksu.

- Joo mäkin olin vela. Mutta mä hullaannuin yhteen miehen, ja ei jaksettu käyttää ehkäisyä. Mutta ei se kyllä haitannut mua yhtään. 

- Mä olin kans vela, mutta sitten 35-40-vuotiaana tajusin, että en enää voi viivytellä, jos haluan sen lapsen, niin sitten päätin vihdoin tehdä sen lapsen.

- Joo mä olen kans vela. Halusin saada kolme lasta, mutta en löytänyt miestä, jonka kanssa olisin voinut lapsia tehdä, niin jäin sitten lapsettomaksi.

- En ole itse vela, mutta mulla on ystävä, joka hedelmättömyyden takia on jäänyt lapsettomaksi, eli hän siis on vela.

Usko pois, että voi ihan oikeasti vakaasti olla haluamatta lapsia, ja silti sekin mielipide voi muuttua. Ja se on ihan ok. Kuten sekin on ihan ok, jos se mielipide ei koskaan muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Aivan! Voihan sitä kutsua itseään ex-miksi tahansa, ilmeisesti sen vuoksi, että ei halua kutsua itseään ihmiseksi, joka oikeasti: olen ihminen, joka on muuttanut mieltään.

Eikä uskostaan luopunutta kyllä yleensä määritellä ex-uskovaiseksi vaan ihan uskostaan luopuneeksi.

Ihan toisena ulkopuolisena: mikä ero siinä on jos sanoo, että on ihminen joka on muuttanut mieltään lastensaannin suhteen kuin jos sanoo, että ennen oli vapaaehtoisesti lapseton, sitten muutti mieltään ja halusi lapsen? Ja jos tuo elämänmuutos todellakin raju niin kuin kommenteissasi tuntuu, olisiko teinin sijaan parempi verrata esim. jehovan todistajaan joka jättänyt uskonsa ja yhteisönsä?

Olen tuo, jolle tässä vastataan.

Ei tuossa olekaan mitään eroa. Mutta olennaista on, että vela käsitteenä nyt ei ainakaan minun mielestäni ole venyvä. Sitä ollaan tai ei olla.

Aivan samoin, jos vaikkapa heterosuhteessa oleva havaitsee kiinnostuvansa enemmän omasta kuin vastakkaisesta sukupuolesta, hän lakkaa olemasta hetero ja alkaa olemaan homo. Hän siis ei ole ex-hetero, vaan homo. Jätetään bi-seksualisuus tästä nyt pois, kun se tähän ei kuulu. 

Ja kyllä: kun jehova jättää uskonsa, ei hän enää ole entinen jehova, vaan maallistunut tms. mitä nimikettä nyt haluammekaan käyttää.

En edelleenkään siis ymmärrä sitä, että mielen- tai elämän muutoksen jälkeen halutaan roikkua entisessä mielipiteessä jonkinlaisena identiteettitekijänä. Näiden rajuuteen en ota mitään kantaa, mutta tosiaan koskettavia tarinoita niistä on kuultu.

Takerrut nyt pikkuseikkoihin. Tuskin moni aktiivisesti identifioituu ex-velana tai ex-jehovana, mutta se ei yhtään vähennä sitä, että velana tai jehovana olo on ollut osa heidän elämäänsä ja jotain mihin he ovat voineet 100% uskoa. Eli ns. ex-velojen kokemukset ovat oma kategoriansa verrattuna ihmisiin, jotka aina halusivatkin lapsia ja sitten saivat niitä. Siksi niitä kokemuksia on mielenkiintoista kysyä. Toki tämän ketjun aloittajan sanavalinnat ovat aika provosoivia, joten ymmärrän mekkalan.

"Mekkala" ei suinkaan syntynyt ainoastaan aloittajan provosoivista sanavalinnoista, vaan myös siitä, että nämä entiset velat eivät tunnu nimenomaan käsittävän sitä eroa, mikä on heidän ja ns.kokovelojen (paremmassa puutteessa sanottuna) välillä. Eli sitä, miten sellaisen elämä eroaa heidän elämästään, joka ihan oikeasti tietää ja on aina tiennyt, että mieli ei muutu ja lapsia ei tule.

He eivät tunnu siis ymmärtävän, että koska korostavat tuota omaa kokemustaan (kyllähän minä sitten lopulta sen lapsen halusin) tavallaan (tunnustakaa hei kaikki, kenelle kävi samalla tavalla!) he korostavat jälleen kerran sitä, että niin se mieli vain voi muuttua ja NYT mulla on siis oikea totuus, verrattuna entiseen velamielipiteeseeni.

Mutta joo, toi on tavallista. Usea uushomo on homompi kuin konsanaan homona elämänsä elänyt. Tietää homoudesta kaiken ja on omiaan kertomaan, miksi heterous on jotenkin onttoa, vallinaista, hetero ei uskalla elää oikean tahtonsa mukaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2 (jatkuu)

 

Siinä sitten muutkin kärttäisivät toisilta homoilta, että milloin sinusta tulee hetero, kyllä me kaikki voidaan olla heteroita, kun vaan uskalletaan tai löydetään se oikea henkilö. Että umpihomoilla on vaan traumoja heterosuhdetta kohtaan, mielenterveysongelmaa, kypsymättömyyttä, lapsellisuutta, elämän tuoman viisauden puuttumista. Missään tapauksessahan kyse ei voi olla identiteetistä, omasta persoonasta, siitä, että ei vaan mitenkään kykene olemaan bi tai hetero, vaikka miten yrittäisi itsensä voissa paistaa.

Tällaista velaus on minulle. Missään tapauksessa, missään olosuhteissa, lapsi ei ole aiheellinen, toivottu, haluttu tai edes OK minulle. Ei myöskään parisuhteen mukana tulevat puolison lapset. Perhe-elämä, vanhemmuus, lapset jne. eivät voisi kiinnostaa minua missään olosuhteissa. Minulle lapsettomuus on niin vahva osa omaa identiteettiä, että jos joku päivä heräisin haluamaan lapsen vastaisi se sitä, että heräisin joku päivä ja tajuaisin tietämättäni olleeni transmies koko elämäni ajan. Että en ole vaan tajunnut miehenä olemisen hienoutta ja naisena olemisen hankaluutta, ennen kuin olosuhteet muuttuvat (ikä, tietty puoliso, rahatilanne, työtilanne, vahinkomiehistyminen kun laitoin metsurin haalarit päälle jne.)

Samalla tämä "Olin vela, sain lapsen"-mantra lisää paineita sterilisaation saamiseen. Oletushan on jo muutenkin, että mielikuvituksessa tällä hetkellä elävä syntymätön lapsi > naisen itsemääräämisoikeus kehoon. Lakia ei noudateta, tentataan, että oletkos nyt ihan varma entä jos mielisi muuttuu? Entä jos tapaat uuden kumppanin, entä jos nykyisesi kuolee? Eli taas sitä entä, jos olosuhteet muuttuvat, muututko sinäkin sitten velasta lapsia haluavaksi?

Minä koen itse hyvin vahvasti niin, että vela ei muutu lapsia haluavaksi missään olosuhteessa, samoin kuin itsensä 100% homoksi kokeva ei muutu heteroksi tai itsensä 100% naiseksi kokeva ei muutu mieheksi. Jos muutos tapahtuu, on ollut vain lapseton aikuinen ja ehkä tietämättään kieltänyt itseltään jotain? Täällä oli muutama, joka kertoi terapiassa tajunneensa, että velaus kumpuaa pelosta. Vähän sama minulle siis, kun homo elää heterosuhteessa (bi-seksuaali) pelosta.

Hirveän pitkä paasaus :D Hyvä keskustelu, on herättänyt paljon ajatuksia.

Lapsia saaneille, jotka eivät lapsia aiemmin aikoneet hankkia; onnea, jos nautitte perhe-elämästä! Jos ette, olen pahoillani puolestanne. Lapsia haluamattomat vanhemmat ovat toinen yhteiskunnan lisääntymistabu, mutta sille oma keskustelunsa joskus toiste.

Kyllä sitä tapahtuu, että ihmisen koko maailman- ja itsekuva muuttuu jyrkästi. Vrt. esim. detransitioitujat. Kummaa, että hyväksyt tämän yhteen suuntaan, muttet toiseen. Ymmärrän kyllä, että on rassaavaa jos omaa valintaa ei oteta todesta, mutta minusta on vähän vaarallista rakentaa lapsia haluamattomuudesta jotain essentialistista Pyhää Totuutta ihmisen olemuksesta, kun monella (ei kaikilla, mutta monella) kuitenkin mielipide voi muuttua ja useimmille ihmisille lisääntyminen on tärkeää, kuten se nyt kaikenlaisille eläimille tuppaa olemaan. On lupa muuttaa mieltään, vaikka kuinka olisi liput liehuen ollut ennen toista mieltä.

Ilman muuta saa vaihtaa mieltään! Mutta silloin ei ole enää ex-vela minun määritelmäni mukaan. Minä velana olen sitten saman määritelmän mukaan nainen, joka ei vaan ole vielä tavannut sitä oikeaa, biologinen kello ei ole herännyt tai elämäntilanne ei vaan ole sopiva lapselle. Eli palataan taas siihen "Kun olosuhteet muuttuvat, SINUNKIN mielesi voi muuttua" toisten ihmisten suunnalta.

Tietysti, jos omaan elämään ei kuulu vahva valtavirrasta poikkeava identiteetti, jota ei voi muuttaa millään, on vaikeaa ymmärtää, miten raskasta on elää velana epävarmojen ihmisten ja wannabe-velojen keskuudessa. Heidät hyväksytään paremmin; onhan se hyväksyttyvämpää yhteiskunnallisesti, että sun mielesi muuttuu, koska se nyt vaan on naisen kohdalla oletusarvo (miesveloja ei koskaan tunnuta kimputtavan näin paljon. Naisvelat saavat selitellä perheelle, sukulaiselle, lääkärille, gynelle, työkavereille, kavereille, muille vanhemmille, yhteiskunnalle, uskonnolle ja presidentille, että "Ei, en aio muuttaa mieltäni, kyllä, tämä on ihan tietoinen muuttumaton osa minua". Ja selittää just sen takia, kun vastausta "ei lapsia" ei oteta todesta.)

Mieltään SAA muuttaa, mutta silloin ei ole enää vela tai ex-vela tai sekundäärinen vela. On ihminen, joka ei aiemmin aikonut hankkia lapsia tai jotka eivät olleet suunnitelmissa, mutta olosuhteen muuttuessa mielikin muuttui. Velaksi syntyneillä (paremman termin puutteessa) mieli ei muutu. 

No minä lähestyn tätä keskustelua siitä näkökulmasta, että minulla ON ollut vahva valtavirrasta poikkeava identiteetti, enkä ole uskonut sen voivan koskaan muuttua, mutta se ON muuttunut. Koen myös, että sen identiteetin omaaminen on vaikuttanut minuun ihmisenä niin paljon, että ihan perustellusti voin puhua itsestäni ex-sellaisena. Ex-velakin katsoo maailmaa aika eri näkövinkkelistä kuin sellainen, joka ei koskaan ole kokenut olevansa VARMA, ettei halua lapsia. Se kokemus on ollut ihan yhtä todellinen, vaikka se onkin sittemmin muuttunut. Eikä tämän tunnustamisen tarvitse mitenkään kaivaa maata niiden jalkojen alta, jotka eivät koskaan muuta mieltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Kas kun vela ei tarkoita lapsetonta, vaan vapaaehtoisesti lapsetonta. Eli kyse on nimenomaan arvo- ja asennemaailman kysymyksestä, eikä siitä onko lapsia vai ei. Eli jos voi olla ex-kommari, voi olla myös ex-vela. Itsepähän olette tehneet siitä poliittisen identiteetin.

Teidän ex-velojen määritelmät velalle ovat mm. seuraavanlaisia:

- Joo olin vela, koska en halunnut raskaaksi 14-18-vuotiaana, mutta sitten 19-vuotiaana

- Joo olin vela, koska mä biletin hirveesti nuorena ja lapsi olisi estänyt sitä. Sitten päätettiin poikaystävän kanssa jättää biletys vähemmälle kun tuli ikää ja saatiin muksu.

- Joo mäkin olin vela. Mutta mä hullaannuin yhteen miehen, ja ei jaksettu käyttää ehkäisyä. Mutta ei se kyllä haitannut mua yhtään. 

- Mä olin kans vela, mutta sitten 35-40-vuotiaana tajusin, että en enää voi viivytellä, jos haluan sen lapsen, niin sitten päätin vihdoin tehdä sen lapsen.

- Joo mä olen kans vela. Halusin saada kolme lasta, mutta en löytänyt miestä, jonka kanssa olisin voinut lapsia tehdä, niin jäin sitten lapsettomaksi.

- En ole itse vela, mutta mulla on ystävä, joka hedelmättömyyden takia on jäänyt lapsettomaksi, eli hän siis on vela.

Usko pois, että voi ihan oikeasti vakaasti olla haluamatta lapsia, ja silti sekin mielipide voi muuttua. Ja se on ihan ok. Kuten sekin on ihan ok, jos se mielipide ei koskaan muutu.

En usko ainakaan tämän keskustelun perusteella. On veloja, jotka tietävät etteivät halua lapsia. Ja sitten on ihmisiä, jotka pitävät edelleen enemmän tai vähemmän alitajuisesti lasten hankkimista yhtenä vaihtoehdoistaan.

Uhkaako se jotenkin teidän identiteettiä myöntää, että joku voi muuttaa mieltään? Tietysti varmaan vaikea ymmärtää miltä tuntuu, kun koko vanha maailmankuva sortuu alta, jos ei ole sitä koskaan kokenut.

Ja edelleen, en tarkoita etteikö osa ihmisistä voisi elää kehdosta hautaan velana, sitä tapahtuu ja minustakin on harmi, jos siitä saa koko ajan vähättelyä osakseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2 (jatkuu)

 

Siinä sitten muutkin kärttäisivät toisilta homoilta, että milloin sinusta tulee hetero, kyllä me kaikki voidaan olla heteroita, kun vaan uskalletaan tai löydetään se oikea henkilö. Että umpihomoilla on vaan traumoja heterosuhdetta kohtaan, mielenterveysongelmaa, kypsymättömyyttä, lapsellisuutta, elämän tuoman viisauden puuttumista. Missään tapauksessahan kyse ei voi olla identiteetistä, omasta persoonasta, siitä, että ei vaan mitenkään kykene olemaan bi tai hetero, vaikka miten yrittäisi itsensä voissa paistaa.

Tällaista velaus on minulle. Missään tapauksessa, missään olosuhteissa, lapsi ei ole aiheellinen, toivottu, haluttu tai edes OK minulle. Ei myöskään parisuhteen mukana tulevat puolison lapset. Perhe-elämä, vanhemmuus, lapset jne. eivät voisi kiinnostaa minua missään olosuhteissa. Minulle lapsettomuus on niin vahva osa omaa identiteettiä, että jos joku päivä heräisin haluamaan lapsen vastaisi se sitä, että heräisin joku päivä ja tajuaisin tietämättäni olleeni transmies koko elämäni ajan. Että en ole vaan tajunnut miehenä olemisen hienoutta ja naisena olemisen hankaluutta, ennen kuin olosuhteet muuttuvat (ikä, tietty puoliso, rahatilanne, työtilanne, vahinkomiehistyminen kun laitoin metsurin haalarit päälle jne.)

Samalla tämä "Olin vela, sain lapsen"-mantra lisää paineita sterilisaation saamiseen. Oletushan on jo muutenkin, että mielikuvituksessa tällä hetkellä elävä syntymätön lapsi > naisen itsemääräämisoikeus kehoon. Lakia ei noudateta, tentataan, että oletkos nyt ihan varma entä jos mielisi muuttuu? Entä jos tapaat uuden kumppanin, entä jos nykyisesi kuolee? Eli taas sitä entä, jos olosuhteet muuttuvat, muututko sinäkin sitten velasta lapsia haluavaksi?

Minä koen itse hyvin vahvasti niin, että vela ei muutu lapsia haluavaksi missään olosuhteessa, samoin kuin itsensä 100% homoksi kokeva ei muutu heteroksi tai itsensä 100% naiseksi kokeva ei muutu mieheksi. Jos muutos tapahtuu, on ollut vain lapseton aikuinen ja ehkä tietämättään kieltänyt itseltään jotain? Täällä oli muutama, joka kertoi terapiassa tajunneensa, että velaus kumpuaa pelosta. Vähän sama minulle siis, kun homo elää heterosuhteessa (bi-seksuaali) pelosta.

Hirveän pitkä paasaus :D Hyvä keskustelu, on herättänyt paljon ajatuksia.

Lapsia saaneille, jotka eivät lapsia aiemmin aikoneet hankkia; onnea, jos nautitte perhe-elämästä! Jos ette, olen pahoillani puolestanne. Lapsia haluamattomat vanhemmat ovat toinen yhteiskunnan lisääntymistabu, mutta sille oma keskustelunsa joskus toiste.

Kyllä sitä tapahtuu, että ihmisen koko maailman- ja itsekuva muuttuu jyrkästi. Vrt. esim. detransitioitujat. Kummaa, että hyväksyt tämän yhteen suuntaan, muttet toiseen. Ymmärrän kyllä, että on rassaavaa jos omaa valintaa ei oteta todesta, mutta minusta on vähän vaarallista rakentaa lapsia haluamattomuudesta jotain essentialistista Pyhää Totuutta ihmisen olemuksesta, kun monella (ei kaikilla, mutta monella) kuitenkin mielipide voi muuttua ja useimmille ihmisille lisääntyminen on tärkeää, kuten se nyt kaikenlaisille eläimille tuppaa olemaan. On lupa muuttaa mieltään, vaikka kuinka olisi liput liehuen ollut ennen toista mieltä.

Ilman muuta saa vaihtaa mieltään! Mutta silloin ei ole enää ex-vela minun määritelmäni mukaan. Minä velana olen sitten saman määritelmän mukaan nainen, joka ei vaan ole vielä tavannut sitä oikeaa, biologinen kello ei ole herännyt tai elämäntilanne ei vaan ole sopiva lapselle. Eli palataan taas siihen "Kun olosuhteet muuttuvat, SINUNKIN mielesi voi muuttua" toisten ihmisten suunnalta.

Tietysti, jos omaan elämään ei kuulu vahva valtavirrasta poikkeava identiteetti, jota ei voi muuttaa millään, on vaikeaa ymmärtää, miten raskasta on elää velana epävarmojen ihmisten ja wannabe-velojen keskuudessa. Heidät hyväksytään paremmin; onhan se hyväksyttyvämpää yhteiskunnallisesti, että sun mielesi muuttuu, koska se nyt vaan on naisen kohdalla oletusarvo (miesveloja ei koskaan tunnuta kimputtavan näin paljon. Naisvelat saavat selitellä perheelle, sukulaiselle, lääkärille, gynelle, työkavereille, kavereille, muille vanhemmille, yhteiskunnalle, uskonnolle ja presidentille, että "Ei, en aio muuttaa mieltäni, kyllä, tämä on ihan tietoinen muuttumaton osa minua". Ja selittää just sen takia, kun vastausta "ei lapsia" ei oteta todesta.)

Mieltään SAA muuttaa, mutta silloin ei ole enää vela tai ex-vela tai sekundäärinen vela. On ihminen, joka ei aiemmin aikonut hankkia lapsia tai jotka eivät olleet suunnitelmissa, mutta olosuhteen muuttuessa mielikin muuttui. Velaksi syntyneillä (paremman termin puutteessa) mieli ei muutu. 

No minä lähestyn tätä keskustelua siitä näkökulmasta, että minulla ON ollut vahva valtavirrasta poikkeava identiteetti, enkä ole uskonut sen voivan koskaan muuttua, mutta se ON muuttunut. Koen myös, että sen identiteetin omaaminen on vaikuttanut minuun ihmisenä niin paljon, että ihan perustellusti voin puhua itsestäni ex-sellaisena. Ex-velakin katsoo maailmaa aika eri näkövinkkelistä kuin sellainen, joka ei koskaan ole kokenut olevansa VARMA, ettei halua lapsia. Se kokemus on ollut ihan yhtä todellinen, vaikka se onkin sittemmin muuttunut. Eikä tämän tunnustamisen tarvitse mitenkään kaivaa maata niiden jalkojen alta, jotka eivät koskaan muuta mieltään.

Mutta ymmärräthän, että jos sinä ex-kommarina ja nykyisenä kokoomuslaisena menet kertomaan niille kommareille, miten se mieli voi muuttua ja sullekin kävi niin ja kerrot liikuttavia kertomuksia siitä, mikä mielesi muutti, kommarit eivät innostu tarinoistasi?

Lisäksi he eivät pidä sua kommarina, vaan mielesi muuttaneena kokoomuslaisena. Heitä todennäköisesti k*rpii, jos korostat, että olin sitä kommari, minäkin. 

Mikä tää on tää juttu, että pitää julista lapsettomuutensa syy? "Olen identiteetiltäni vela" - kelle tätä pitää hokea? Pidätkö t-paitaa jossa lukee vela? Pistätkö heisbooki-statukseen ja CV-introon? 

En ymmärrä koko vela-käsitettä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2 (jatkuu)

 

Siinä sitten muutkin kärttäisivät toisilta homoilta, että milloin sinusta tulee hetero, kyllä me kaikki voidaan olla heteroita, kun vaan uskalletaan tai löydetään se oikea henkilö. Että umpihomoilla on vaan traumoja heterosuhdetta kohtaan, mielenterveysongelmaa, kypsymättömyyttä, lapsellisuutta, elämän tuoman viisauden puuttumista. Missään tapauksessahan kyse ei voi olla identiteetistä, omasta persoonasta, siitä, että ei vaan mitenkään kykene olemaan bi tai hetero, vaikka miten yrittäisi itsensä voissa paistaa.

Tällaista velaus on minulle. Missään tapauksessa, missään olosuhteissa, lapsi ei ole aiheellinen, toivottu, haluttu tai edes OK minulle. Ei myöskään parisuhteen mukana tulevat puolison lapset. Perhe-elämä, vanhemmuus, lapset jne. eivät voisi kiinnostaa minua missään olosuhteissa. Minulle lapsettomuus on niin vahva osa omaa identiteettiä, että jos joku päivä heräisin haluamaan lapsen vastaisi se sitä, että heräisin joku päivä ja tajuaisin tietämättäni olleeni transmies koko elämäni ajan. Että en ole vaan tajunnut miehenä olemisen hienoutta ja naisena olemisen hankaluutta, ennen kuin olosuhteet muuttuvat (ikä, tietty puoliso, rahatilanne, työtilanne, vahinkomiehistyminen kun laitoin metsurin haalarit päälle jne.)

Samalla tämä "Olin vela, sain lapsen"-mantra lisää paineita sterilisaation saamiseen. Oletushan on jo muutenkin, että mielikuvituksessa tällä hetkellä elävä syntymätön lapsi > naisen itsemääräämisoikeus kehoon. Lakia ei noudateta, tentataan, että oletkos nyt ihan varma entä jos mielisi muuttuu? Entä jos tapaat uuden kumppanin, entä jos nykyisesi kuolee? Eli taas sitä entä, jos olosuhteet muuttuvat, muututko sinäkin sitten velasta lapsia haluavaksi?

Minä koen itse hyvin vahvasti niin, että vela ei muutu lapsia haluavaksi missään olosuhteessa, samoin kuin itsensä 100% homoksi kokeva ei muutu heteroksi tai itsensä 100% naiseksi kokeva ei muutu mieheksi. Jos muutos tapahtuu, on ollut vain lapseton aikuinen ja ehkä tietämättään kieltänyt itseltään jotain? Täällä oli muutama, joka kertoi terapiassa tajunneensa, että velaus kumpuaa pelosta. Vähän sama minulle siis, kun homo elää heterosuhteessa (bi-seksuaali) pelosta.

Hirveän pitkä paasaus :D Hyvä keskustelu, on herättänyt paljon ajatuksia.

Lapsia saaneille, jotka eivät lapsia aiemmin aikoneet hankkia; onnea, jos nautitte perhe-elämästä! Jos ette, olen pahoillani puolestanne. Lapsia haluamattomat vanhemmat ovat toinen yhteiskunnan lisääntymistabu, mutta sille oma keskustelunsa joskus toiste.

Kyllä sitä tapahtuu, että ihmisen koko maailman- ja itsekuva muuttuu jyrkästi. Vrt. esim. detransitioitujat. Kummaa, että hyväksyt tämän yhteen suuntaan, muttet toiseen. Ymmärrän kyllä, että on rassaavaa jos omaa valintaa ei oteta todesta, mutta minusta on vähän vaarallista rakentaa lapsia haluamattomuudesta jotain essentialistista Pyhää Totuutta ihmisen olemuksesta, kun monella (ei kaikilla, mutta monella) kuitenkin mielipide voi muuttua ja useimmille ihmisille lisääntyminen on tärkeää, kuten se nyt kaikenlaisille eläimille tuppaa olemaan. On lupa muuttaa mieltään, vaikka kuinka olisi liput liehuen ollut ennen toista mieltä.

Ilman muuta saa vaihtaa mieltään! Mutta silloin ei ole enää ex-vela minun määritelmäni mukaan. Minä velana olen sitten saman määritelmän mukaan nainen, joka ei vaan ole vielä tavannut sitä oikeaa, biologinen kello ei ole herännyt tai elämäntilanne ei vaan ole sopiva lapselle. Eli palataan taas siihen "Kun olosuhteet muuttuvat, SINUNKIN mielesi voi muuttua" toisten ihmisten suunnalta.

Tietysti, jos omaan elämään ei kuulu vahva valtavirrasta poikkeava identiteetti, jota ei voi muuttaa millään, on vaikeaa ymmärtää, miten raskasta on elää velana epävarmojen ihmisten ja wannabe-velojen keskuudessa. Heidät hyväksytään paremmin; onhan se hyväksyttyvämpää yhteiskunnallisesti, että sun mielesi muuttuu, koska se nyt vaan on naisen kohdalla oletusarvo (miesveloja ei koskaan tunnuta kimputtavan näin paljon. Naisvelat saavat selitellä perheelle, sukulaiselle, lääkärille, gynelle, työkavereille, kavereille, muille vanhemmille, yhteiskunnalle, uskonnolle ja presidentille, että "Ei, en aio muuttaa mieltäni, kyllä, tämä on ihan tietoinen muuttumaton osa minua". Ja selittää just sen takia, kun vastausta "ei lapsia" ei oteta todesta.)

Mieltään SAA muuttaa, mutta silloin ei ole enää vela tai ex-vela tai sekundäärinen vela. On ihminen, joka ei aiemmin aikonut hankkia lapsia tai jotka eivät olleet suunnitelmissa, mutta olosuhteen muuttuessa mielikin muuttui. Velaksi syntyneillä (paremman termin puutteessa) mieli ei muutu. 

No minä lähestyn tätä keskustelua siitä näkökulmasta, että minulla ON ollut vahva valtavirrasta poikkeava identiteetti, enkä ole uskonut sen voivan koskaan muuttua, mutta se ON muuttunut. Koen myös, että sen identiteetin omaaminen on vaikuttanut minuun ihmisenä niin paljon, että ihan perustellusti voin puhua itsestäni ex-sellaisena. Ex-velakin katsoo maailmaa aika eri näkövinkkelistä kuin sellainen, joka ei koskaan ole kokenut olevansa VARMA, ettei halua lapsia. Se kokemus on ollut ihan yhtä todellinen, vaikka se onkin sittemmin muuttunut. Eikä tämän tunnustamisen tarvitse mitenkään kaivaa maata niiden jalkojen alta, jotka eivät koskaan muuta mieltään.

Mutta ymmärräthän, että jos sinä ex-kommarina ja nykyisenä kokoomuslaisena menet kertomaan niille kommareille, miten se mieli voi muuttua ja sullekin kävi niin ja kerrot liikuttavia kertomuksia siitä, mikä mielesi muutti, kommarit eivät innostu tarinoistasi?

Lisäksi he eivät pidä sua kommarina, vaan mielesi muuttaneena kokoomuslaisena. Heitä todennäköisesti k*rpii, jos korostat, että olin sitä kommari, minäkin. 

Voi kyrpiä, muttei se tee siitä ihmisestä yhtään vähemmän ex-kommaria. Kyseinen ihminen tietää, millaista on olla kommari, koska on joskus vakaasti uskonut siihen. Haudatessako vasta voidaan määritellä, mitä kukakin ihminen oikeasti on, jos kaikki mielipiteenmuutokset siihen asti ovat olleet vain epätietoisuutta matkalla kohti oikeaa totuutta sisimmästään? Mitä jos mummo hurahtaakin viimeisinä vuosinaan nat sismiin oltuaan ensin vuosikymmenet kommari? Sekö se totuus sitten on?

Pitäisi olla erilaisia käsitteitä.

Vela = vapaaehtoisesti lapseton eli ei halua lapsia elämäntilanteesta, maailmanmenosta tai parisuhdestatuksesta riippumatta

Vastla = vastentahtoisesti lapseton eli haluaisi lapsia, mutta ei saa

Neutla = Neutraalisti lapseton eli kumpikin vaihtoehto käy ja pidetään periaatteessa auki, elämä vie. Lapseton/lapsellinen, se riippuu ihan elämäntilanteesta, siitä löytyykö sopiva kumppani ja mikä on fiilis kyseisellä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tää on tää juttu, että pitää julista lapsettomuutensa syy? "Olen identiteetiltäni vela" - kelle tätä pitää hokea? Pidätkö t-paitaa jossa lukee vela? Pistätkö heisbooki-statukseen ja CV-introon? 

En ymmärrä koko vela-käsitettä. 

Nykyään kaikki on identiteettikysymys :D