Entiset Velat (siis lapsettomat). Tunnusta tässä anonyymisti miten mielesi muuttui!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. 

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. 

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

Tässä se viimein tuli jota olen itse hakenut!

Ei se että olen ollut teini tarkoita että olisin teini = ei se että olen ollut vapaaehtoisesti lapseton tarkoita että olisin vela. Kyse on siitä minä olen muuttunut ei siitä että teinin määritelmä olisi muuttunut. Ja ymmärrän teinejä jos loukkaantuvat siitä että mä jankkaisin että olen kuule yhtä teini kuin sinäkin, vaan etttä haluavat pitää määritelmän teini itsellään ja musta erossa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

En ole entinen vela, mutta nykyisessä parisuhteessa olen ensimmäistä kertaa päässyt edes jollain tavalla lapsia haluavan ihmisen pään sisään.

En ole koskaan halunnut lapsia, en halua edelleenkään, enkä niitä aio hankkiakaan. Mutta nykyisen miehen kanssa olen huomannut ensimmäistä kertaa päähäni pälkähtävän ajatuksen, että haluaisin tehdä lapsia tämän miehen kanssa. Mutta se on vain reaktio rakastumiseen ja hullaantumiseen. Raskaana olo tuntuu edelleen ällöltä, en halua synnyttää enkä kestä rääkyviä kakaroita.

On hyvä tuntea itsensä ja olla rehellinen itselleen. Toki on asioita, joissa mieli voi ajan kuluessa muuttua, mutta ei se kovin hyvältä itsetuntemukselta kuulosta, jos näin isossa asiassa mieli muuttuu ihan päinvastaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa mitään entistä velaa. Jos olette tehneet lapsia, ette ole veloja. Vela ei muuta mieltänsä.

Mitä ihmettä, miksei muka voi olla entinen vela? Onpa naiivi ajatus. Onhan sitä entisiä kokoomuslaisia, entisiä kissaihmisiä, entisiä lestadiolaisia. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jokin ihmisen mitä ylimaallisin muuttumaton ominaisuus? :D

No näinpä juuri. Ihmisen persoonallisuus ei ole kiveenhakattua koskaan. Minä olen lapseton ja haluan pysyä sellaisena, mutten voi tietää satavarmasti tulevaisuuteen, ettenkö lapsia halua. Tiedän vain satavarmasti, ettei nykyinen minäni halua koskaan lapsia. Nykyinen minäni saattaa joskus kyllä silti vaihtua. Olen myös homo ja en viitsi millään uskoa, että koskaan voisin ihastua ja rakastua naiseen saatika haluta naista missään muotoa. En kuitenkaan voi kieltää sitä itseltäni, sillä mistä sitä voin tietää, vaikka näin joskus kävisikin? Koskaan ei voi olla satavarma mitä elämä tuo tullessaan. Aina on vain uskomuksia ja kokemuksia.

Joustavuus on mielenterveyden voimavara. Ei mulla muuta. T. psykologi

Biologinen kello alkoi kilkattaa. Sitä edelsi arvomaailman muuttuminen, yli-individualistinen äärifeminismi jäi taakse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Aivan! Voihan sitä kutsua itseään ex-miksi tahansa, ilmeisesti sen vuoksi, että ei halua kutsua itseään ihmiseksi, joka oikeasti: olen ihminen, joka on muuttanut mieltään.

Eikä uskostaan luopunutta kyllä yleensä määritellä ex-uskovaiseksi vaan ihan uskostaan luopuneeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

Tätä itsekin ihmettelen. Valitetaan, että velakiihkoilijat omivat käsitteen itselleen ja se on epäreilua. Mikseivät kaikki saa olla veloja, vaikka olisikin saanut lapsia tai haaveilee silloin tällöin, että voi kun saisikin ehkä joskus lapsia? Jos olet lapsia halunnut tai pidät sitä vaihtoehtona itsellesi, ja et siis määritelmällisesti ole vela, niin miksi ihmeessä haluat takertua tuohon identiteettiin, joka ei liity sinuun millään lailla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Koska sillä saa enemmän valtaa vähätellä velojen päätöksiä, koska ex-velana tietää vieläkin paremmin lapsen saannin maagisesta voimasta kuin pelkät "tavismammat". Voi lyödä ex-velakortin pöytään ja sanoa, ai muka tiedät ettet halua lapsia? Voi kuule, et sinä tiedä yhtään mitään... KAIKKI haluavat lapsia, jos vain oikea kumppani tulee kohdalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Koska sillä saa enemmän valtaa vähätellä velojen päätöksiä, koska ex-velana tietää vieläkin paremmin lapsen saannin maagisesta voimasta kuin pelkät "tavismammat". Voi lyödä ex-velakortin pöytään ja sanoa, ai muka tiedät ettet halua lapsia? Voi kuule, et sinä tiedä yhtään mitään... KAIKKI haluavat lapsia, jos vain oikea kumppani tulee kohdalle. 

Tätähän just sanoin:-) mutta se oli kovin loukkaavaa entisen velan identiteetin lokerointia. 

Minä olen useasti muuttanut mieltäni, tullut toisiin ajatuksiin ja toisiaan jopa huomannut olleeni yksiselitteisesti väärässä. En näe kuitenkaan mitään järjellistä syytä, miksi identifioisin itseni ENTISTEN ajatuksieni perusteella. En minä ole entinen oliivin-inhoaja, vaan olen oliivifani. Samoin jos nyt olisi käynyt niin, että olisin lapsia tehnyt, en toki olisi mielestäni entinen vela, vaan äiti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Aivan! Voihan sitä kutsua itseään ex-miksi tahansa, ilmeisesti sen vuoksi, että ei halua kutsua itseään ihmiseksi, joka oikeasti: olen ihminen, joka on muuttanut mieltään.

Eikä uskostaan luopunutta kyllä yleensä määritellä ex-uskovaiseksi vaan ihan uskostaan luopuneeksi.

Ihan toisena ulkopuolisena: mikä ero siinä on jos sanoo, että on ihminen joka on muuttanut mieltään lastensaannin suhteen kuin jos sanoo, että ennen oli vapaaehtoisesti lapseton, sitten muutti mieltään ja halusi lapsen? Ja jos tuo elämänmuutos todellakin raju niin kuin kommenteissasi tuntuu, olisiko teinin sijaan parempi verrata esim. jehovan todistajaan joka jättänyt uskonsa ja yhteisönsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Kas kun vela ei tarkoita lapsetonta, vaan vapaaehtoisesti lapsetonta. Eli kyse on nimenomaan arvo- ja asennemaailman kysymyksestä, eikä siitä onko lapsia vai ei. Eli jos voi olla ex-kommari, voi olla myös ex-vela. Itsepähän olette tehneet siitä poliittisen identiteetin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Koska sillä saa enemmän valtaa vähätellä velojen päätöksiä, koska ex-velana tietää vieläkin paremmin lapsen saannin maagisesta voimasta kuin pelkät "tavismammat". Voi lyödä ex-velakortin pöytään ja sanoa, ai muka tiedät ettet halua lapsia? Voi kuule, et sinä tiedä yhtään mitään... KAIKKI haluavat lapsia, jos vain oikea kumppani tulee kohdalle. 

Tätähän just sanoin:-) mutta se oli kovin loukkaavaa entisen velan identiteetin lokerointia. 

Minä olen useasti muuttanut mieltäni, tullut toisiin ajatuksiin ja toisiaan jopa huomannut olleeni yksiselitteisesti väärässä. En näe kuitenkaan mitään järjellistä syytä, miksi identifioisin itseni ENTISTEN ajatuksieni perusteella. En minä ole entinen oliivin-inhoaja, vaan olen oliivifani. Samoin jos nyt olisi käynyt niin, että olisin lapsia tehnyt, en toki olisi mielestäni entinen vela, vaan äiti. 

No on esim. ex-kommariuskin osa jonkun ihmisen elämänhistoriaa ja sillä saattaa jossain kontekstissa olla väliä. Oliivien inhoamisella ei niinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Aivan! Voihan sitä kutsua itseään ex-miksi tahansa, ilmeisesti sen vuoksi, että ei halua kutsua itseään ihmiseksi, joka oikeasti: olen ihminen, joka on muuttanut mieltään.

Eikä uskostaan luopunutta kyllä yleensä määritellä ex-uskovaiseksi vaan ihan uskostaan luopuneeksi.

Ihan toisena ulkopuolisena: mikä ero siinä on jos sanoo, että on ihminen joka on muuttanut mieltään lastensaannin suhteen kuin jos sanoo, että ennen oli vapaaehtoisesti lapseton, sitten muutti mieltään ja halusi lapsen? Ja jos tuo elämänmuutos todellakin raju niin kuin kommenteissasi tuntuu, olisiko teinin sijaan parempi verrata esim. jehovan todistajaan joka jättänyt uskonsa ja yhteisönsä?

Olen tuo, jolle tässä vastataan.

Ei tuossa olekaan mitään eroa. Mutta olennaista on, että vela käsitteenä nyt ei ainakaan minun mielestäni ole venyvä. Sitä ollaan tai ei olla.

Aivan samoin, jos vaikkapa heterosuhteessa oleva havaitsee kiinnostuvansa enemmän omasta kuin vastakkaisesta sukupuolesta, hän lakkaa olemasta hetero ja alkaa olemaan homo. Hän siis ei ole ex-hetero, vaan homo. Jätetään bi-seksualisuus tästä nyt pois, kun se tähän ei kuulu. 

Ja kyllä: kun jehova jättää uskonsa, ei hän enää ole entinen jehova, vaan maallistunut tms. mitä nimikettä nyt haluammekaan käyttää.

En edelleenkään siis ymmärrä sitä, että mielen- tai elämän muutoksen jälkeen halutaan roikkua entisessä mielipiteessä jonkinlaisena identiteettitekijänä. Näiden rajuuteen en ota mitään kantaa, mutta tosiaan koskettavia tarinoita niistä on kuultu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Kas kun vela ei tarkoita lapsetonta, vaan vapaaehtoisesti lapsetonta. Eli kyse on nimenomaan arvo- ja asennemaailman kysymyksestä, eikä siitä onko lapsia vai ei. Eli jos voi olla ex-kommari, voi olla myös ex-vela. Itsepähän olette tehneet siitä poliittisen identiteetin.

Mutta kun täällä on nimenomaan kertoiltu, miten arvo- ja asennemaailma ei ole muuttunut sitten tippaakaan, on vaan nähty jonkun elämänmuutoksen kautta valo ja ymmärretty, että kyllä se lapsi sittenkin on ihana. Pyydetään myös muita tunnustamaan, miten näin nyt kävi.

Joten vaikka sinä haluaisit tehdä tästä poliittisen identiteetin, ei sitä täällä kyllä velat ole esille tuoneet. He ovat nimenomaan todenneet, että päinvastoin: kyse ei ole tämän hetken ideologiasta, poliittisesta näkemyksestä, arvoista tai asenteesta, vaan perusteellista laatua olevasta ominaisuudesta, joka on osa ihmisen omaa, henkilökohtaista identiteettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisesta näkökulmasta tuo vela-lapselliset kuilu tuntuu hieman kummalliselta ja toivoisin ettei kukaan muodostaisi identiteettiään liikaa tuon rajalinjan mukaan. Niitä lapsia/nuorempia ihmisiä voi tulla elämään vaikka niitä ei suunnittelisikaan tai edes itse tekisi (uudet puolisot tai niinkuin täällä yksi esimerkki, kuolleen siskon lapset), ja lapsia tehneiden/saaneiden jälkeläiset aikuistuvat ja elävät omaa elämäänsä, ei kenenkään kannata omaa identiteettiään rakentaa vanhemmuuden varaan, tuo liian suuri lasti niille lapsille. Se kummastuttaa ettei tällaisesta asiasta voi keskustella ilman kiistaa: eikö ihminen saa määritellä itse millainen on nyt ja millainen oli nuorempana, haluaako muuttaa mielipiteitään tai ei. Useampi velaksi itsensä luokitteleva on valittanut kuinka muut yrittävät luokitella heidät (ikuinen bileprinsessa jne) - eivätkö tee samaa tässä muille (et ole vela jos muutat mieltäsi vanhempana...)?   

Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti. Jollain tottakai enemmän, joillain vähemmän. Itsellä ehkä aika paljonkin, sillä eräs puoliammattilaiseksi viemä harrastus vaan vaatii sen, että voin irtautua kotiarjesta pitkiksin ajoiksi. Äitipuuhissa se olisi hyvinkin nou-nou. (Ja edelleen, että olen voinut kehittää harrastetta tähän pisteeseen on vain ollut pelkkä bonus, ei syy lapsettomuuteen. Teroitan tätä hyvin vahvasti, älkää siis saako vääriä käsityksiä.).  

Ymmärrän pointtisi, mutta onko sillä syyllä olla lapseton loppupeleissä niin kauheasti väliä? Ystäväni ajautui lapsettomaksi olosuhteiden sanelemana (ei löytänyt miestä ajoissa), toinen kärsi hedelmättömyydestä ja jäi lapsettomaksi. Hyväksyivät tilanteensa ja nyt 50-vuotiaina elelevät tyytyväisinä elämäänsä. Miten heidän elämänsä eroaa omastasi käytännössä? Ei mitenkään. Siksi tuo tarpeesi korostaa, että velaus on osa IDENTITEETTIÄSI kuulostaa jotenkin karskilta. Olet jotenkin parempi ihminen, kun et hankkinut lapsia siltikään, vaikka olisit voinut. Itselläni on yksi lapsi, ja monella tuttavalla on jotenkin kauhean kova halu saada tietää, miksi meillä ei ole toista lasta. Eikö haluttu vai eikö voida saada. Mitä väliä sillä on? Elämme nyt yksilapsisena perheenä eikä tilanne muuksi muutu. Elämämme on samanlaista kuin muilla yksilapsisilla riippumatta syistä, miksi meillä ei ole enempää lapsia.

Häh? 

Ei kyse ole paremmuudesta vaan eroista. Jos joku haluaa lapsia, mutta ei saa, koska

a) ei löydä sopivaa kumppania tai

b) kärsii hedelmättömyydestä,

niin onhan se nyt täysin eri tilanne kuin jos joku on täysin vapaaehtoisesti lapseton eikä ole ikinä lapsia halunnutkaan. Vapaaehtoisesti lapseton ei tyydy hyväksymään tilannetta, jolle ei voi mitään. Hänhän toteuttaa juuri sitä elämää, minkä ensisijaisesti itselleen halusi.

En vaan tajua mitä väliä sillä on. Tarkoitan tätä: "Viestin 74 vela vastaa: itsellä velaus on osa identiteettiä, niin kuin monelle vanhemmuus on. Se on kuitenkin iso osa ihmisen elämää, se että onko niitä lapsia vai ei. Harva nainen voi olla vain vähäsen äiti. Tai vähäsen lapseton (siis tarkoittaen omaa jälkikasvuttomuuttaan). Se näkyy ja tuntuu arjessa, radikaalisti." Jos Leena on lapseton, koska ei voinut saada lasta (mutta hyväksyi asian) ja Tiina koska ei halunnut, niin miten tämä näkyy ja tuntuu heidän arjessaan, radikaalisti?

Juuri tätä "entisten velojen" lienee onkin mahdotonta ymmärtää. Että ns. todellinen vela on rakentanut lapsuudestaan asti koko elämäänsä sen identiteetin + sitä kautta tulleen tiedon mukaan, että lapsia ei koskaan tule. 

Näin ollen se näkyy nimenomaan radikaalisti heidän arjessaan. Koko elämänsä tietynlaiseksi rakentaminen näkyy. Leena on tehnyt koko elämänsä ajan erilaisia valintoja kuin Tiina, sillä hän on valinnoissaan varautunut siihen, että lapsia ehkä tulee. Leena taas on valinnut tod näk asuinpaikkansa, ehkä maankin, ammatin, harrastukset, jne sillä mielellä, että ei tarvitse varautua lapsiin.

Lyhyesti: todennäköisesti siis Tiina ja Leena elävät kovin erinäköistä arkea. Kenties jopa radikaalisti erilaista.

Jaa. No ainakin itse tein ne suuret valinnat: opiskelut, urat, parisuhteet, asuinmaat ym. jo vela-aikanani. Identiteettini määräytyi juuri noiden perusteella, halusin haastaa itseäni, halusin uran, halusin asua ulkomailla jne. Löysin mieheni jo nuorena opintojen aikana, ja molemmat halusimme noita samoja - missään vaiheessa ensimmäisen 15 v yhdessäolon aikana emme kokeneet emmekä halunneet lapsia osaksi tuota vaikka monet muut ystävät niitä hankkivat. Sitten aika monet tavoitteista oli saavutettu, alettiin lähestyä niitä minun fertiiiysrajoja - ja mies alkoi puhua lapsien hankkimisesta. Minä mietin, ja lämpenin ajatukselle vaikka nuorempana en ollut niitä halunnut. Ei se identiteetti muuttunut, olen sama uraihminen kuten on miehenikin, tuli vaan jotain lisää elämään, ne lapset jotka sujuvasti solahtivat elämäämme. Nyt ne lapset ovat jo maailmalla tekemässä omia uriaan, me lopettelemme omia uriamme, siirrymme kohta eläkkeelle.

Ehkä se juttu miksi vastasin ketjuun on etten ymmärtänyt vela-termin ehdottomuutta, sitä, että jotakuta loukkaa ajatus vapaaehtoisen lapsettomuuden periaatteen muuttumisesta joillakin elämän aikana. Kun en ainakaan itse ole väittänyt, että "mieli muuttuu kaikilla", en ole koskaan elämässäni kysynyt kenenkään muun lapsettomuuden syistä (ikäpolvessani myös paljon tahattomasti lapsettomia), yleensäkään lapset ja parisuhteet on mielestäni jokaisen oma asia, oli lapsia tai ei oli kumppania ja mitä sukupuolta jne. Jokainen eläköön omalla tyylillään on mottoni. Siksi en ihan ymmärrä miksi jollekin on niin tärkeää määrittää minun identiteettiäni, en ole voinut olla vapaaehtoisesti lapseton vaikka mielestäni sellainen olin. No, ehkä tämä ei ole minun ongelmani, jos joku haluaa voimallisesti luokitella ihmisiä niin OK  - paitsi, että tuo voimakas halu lokerointiin ja toisten väärinymmärrykseen alkaa olla vaarallisen yleistä nyky-yhteiskunnassa. "

Ilmeisesti edelleenkin sinun on vain vaikea ymmärtää, että ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä ja yrittävät siitä kertoa, eivät välttämättä ole sen luokittelevampia kuin sinäkään saatika, että heitä nyt kiinnostaisikaan sinun identiteettisi.

Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, mielestäni juuri sanapari "vapaaehtoisesti lapseton" ja sana "vela" ovatkin nykyään vallan hämääviä, kun jokainen määrittelee ne miten itse tykkää. Kieltämättä varsin kuvaavaa tälle ajalle. Kuin sekin, että he, jotka kokevat asian koskeneen itseään, siis alkuperäisesti, saavatkin nyt selitellä, mitä oikeastaan ovat ja mitä tarkoittavat.

En tiedä, riittääkö ymmärryksesi ja empatiasi kuitenkin, kun sanon, että te vapaaehtoiset lapsettomat, entiset velat ja nykyiset ah niin onnelliset lapselliset kuitenkin teette osaltanne meille, jotka olemme veloja nyt ja tulevaisuudessa, nimenomaan keskusteluilmapiirin tukalaksi. Koska teidän määritelynne (olin mä vela mut emmää enää oo) antaa monelle omasta mielestään aivan oikeutetun argumentin väheksyä ja tyrmätä meidän mielipiteemme.

Kun kaikki tuntee jonkun entisen velan, joka on saanut elämänsä parhaan täyttymyksen, kun teki lapsen.

No nyt ilmeisesti minun täytyy pyytää anteeksi kun sinulle on tullut paha mieli elämäni ratkaisuista. Mikä on se poliittisesti korrekti termi jolla kuvata melkein 40-vuotiaaksi ihmistä joka ei halua lasta? Mutta päättää sitten kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen, että lapsia haluaa ja sellaisen haluaa. Petturi? Feikki-vela? Vaiko vapaaehtoisesti lapseton joka myöhemmin vaihtoi mielipidettään.

En ole tyrmännyt kenenkään mielipidettä, en väheksynyt kenenkään identiteettiä, omaani kuvasin (anteeksi siitä, eihän se tietenkään ole kiinnostava) sen vuoksi, että juuri joku (sinä) kuvasi oman identiteettinsä rakentumista lapsettomuuden ympärille.

Omassa elämässä minulta ei kukaan kysynyt mitään lapsista ennen kuin niitä saimme, silloin läheiset olivat lähinnä hämmentyneitä, olivat ajatelleet meidän elävän lapsettomina koko elämämme. Missään työyhteisössä missä olen ollut lapsista ei ole kyselty lapsettomilta eikä sitä ole tehty edes läheisissä ystäväpiireissä, se nyt on jokaisen ihmisen oma asia. Siksi en ymmärrä tätä mahdotonta vastakkainasettelua täällä. Haluaisin ehdottaa hieman suvaitsevaisempaa suhtautumista ihmisten valintoja kohtaan, mutta se ei taida mennä läpi ja mikäpä minä muiden suvaitsemattomuutta arvostelemaan, ehkä vain poistun palstalta viettämään lopun kahvihetken irl piirissä. Kiitos ne muutamat elämästään koskettavasti kertoneet, kuinka monella lailla elämänsä voi elää ja miten se voi mennä.

Kyllä sinulla tässä nyt aikamoiset marttyyrinkyyneleet virtaa.

Sanoinhan vain, että on hämäävää, että ihmiset, jotka sitten alkavatkin haluta lapsia, kutsuvat itseään nimellä vela. Sanoin myös, että se sotkee käsitteitä. Sanoin kyllä senkin, että tämän käsitteiden sotkeminen mielestä vaikeuttaa kommunikaatiota meille, otka siis koemme olevamme veloja koko ajan, emme entisiä tai mahdollisia. 

Sitä  kyllä jäin tämän keskustelun myötä miettimään, mikä ihmeen hinku ihmisellä, joka ei selvästi ole tehnyt lopullista päätöstä lapsettomuudesta (koska on lapsen tehnyt) on saada kutsua itseään entiseksi velaksi? Mikä siinä identiteetissä viehättää?

Ja kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin: jos aloittaja haki koskettavia tarinoiota siitä, miten mielensä voi muuttaa ja elämä meneekin toisin lapsen tekoa ajatellen, hänen ei ehkä heti otsikkoon olisi kannattanut veloja ollenkaan sotkea. Saatika vaatia heiltä TUNNUSTUSTA siitä, miksi lapsi kuitenkin halutaan.

No true scotsman much? Kyllä se nyt vaan on mahdollista, että joku, joka on ollut satavarma ettei koskaan halua lapsia, alkaakin haluta niitä. Ihmisten ajatusmaailma voi muuttua paljonkin, koettu on. Eikö uskostaan luopunuttakaan saa kutsua ex-uskovaiseksi?

Eri

Argumenttisi on epäpätevä. Siis on asioita, jotka lakkaavat olemasta, kun joku toinen asia alkaa olemaan. Kun olen lapsi, en teininä ole ex-lapsi, vaan teini. Kun olen aikuinen, en ole ex-teini, vaan aikuinen. Kun kuolen, en ole ex-elävä, vaan kuollut.

Näin ollen siis kun teen lapsen, lakkaan olemasta vela. 

Näin, jos siis haluamme ylipäätään määritellä asioita, emmekä sotkea käsitteitä sen mukaan, mitkä on omat fiilikseni.

Mutta kyllä minua edelleen kiinnostaa, miksi joku välttämättä haluaa olla entinen vela. 

Aivan! Voihan sitä kutsua itseään ex-miksi tahansa, ilmeisesti sen vuoksi, että ei halua kutsua itseään ihmiseksi, joka oikeasti: olen ihminen, joka on muuttanut mieltään.

Eikä uskostaan luopunutta kyllä yleensä määritellä ex-uskovaiseksi vaan ihan uskostaan luopuneeksi.

Ihan toisena ulkopuolisena: mikä ero siinä on jos sanoo, että on ihminen joka on muuttanut mieltään lastensaannin suhteen kuin jos sanoo, että ennen oli vapaaehtoisesti lapseton, sitten muutti mieltään ja halusi lapsen? Ja jos tuo elämänmuutos todellakin raju niin kuin kommenteissasi tuntuu, olisiko teinin sijaan parempi verrata esim. jehovan todistajaan joka jättänyt uskonsa ja yhteisönsä?

Olen tuo, jolle tässä vastataan.

Ei tuossa olekaan mitään eroa. Mutta olennaista on, että vela käsitteenä nyt ei ainakaan minun mielestäni ole venyvä. Sitä ollaan tai ei olla.

Aivan samoin, jos vaikkapa heterosuhteessa oleva havaitsee kiinnostuvansa enemmän omasta kuin vastakkaisesta sukupuolesta, hän lakkaa olemasta hetero ja alkaa olemaan homo. Hän siis ei ole ex-hetero, vaan homo. Jätetään bi-seksualisuus tästä nyt pois, kun se tähän ei kuulu. 

Ja kyllä: kun jehova jättää uskonsa, ei hän enää ole entinen jehova, vaan maallistunut tms. mitä nimikettä nyt haluammekaan käyttää.

En edelleenkään siis ymmärrä sitä, että mielen- tai elämän muutoksen jälkeen halutaan roikkua entisessä mielipiteessä jonkinlaisena identiteettitekijänä. Näiden rajuuteen en ota mitään kantaa, mutta tosiaan koskettavia tarinoita niistä on kuultu.

Takerrut nyt pikkuseikkoihin. Tuskin moni aktiivisesti identifioituu ex-velana tai ex-jehovana, mutta se ei yhtään vähennä sitä, että velana tai jehovana olo on ollut osa heidän elämäänsä ja jotain mihin he ovat voineet 100% uskoa. Eli ns. ex-velojen kokemukset ovat oma kategoriansa verrattuna ihmisiin, jotka aina halusivatkin lapsia ja sitten saivat niitä. Siksi niitä kokemuksia on mielenkiintoista kysyä. Toki tämän ketjun aloittajan sanavalinnat ovat aika provosoivia, joten ymmärrän mekkalan.