Lue keskustelun säännöt.
Onko minun tehtäväni mahdollistaa exälle työssäkäynti ja viikonloppuvapaat?
04.01.2020 |
Lapsia kaksi. Exällä vuorotyö, minulla normi päivätyö. Toivoisin että huoltajuus menisi 50/50, ei välttämättä viikko-viikko-systeemiä, mutta niin että lapset olisi suunnilleen yhtä paljon molemmilla.
No tämä on osoittautunut mahdottomaksi exän vuorotyön takia. Hän ei tietenkään pysty lapsia pitämään iltoja ja viikonloppuja jos on töissä. Lapset on eskari-ja kouluiässä, joten vuorohoitokaan ei tätä ongelmaa ratkaise. No sen olen valmis venymään, lapset on siis minulla suurimman osan ajasta koska minä voin heitä illat ja viikonloput sitten pitää, isällä lapset käy pari päivää viikossa, tai nekin usein pikemminkin vaan lyhyitä iltoja, jos ex pääsee esim. klo. 17 töistä, hakee lapset, ja aamulla vie heidät taas suoraan kouluun.
Mutta sitä en ymmärrä kun ex valittaa ettei hänellä ole ikinä viikonloppuvapaita, kun vapaana viikonloppuna (joita saa töistä tosi vähän) hänen pitäisikin ottaa lapset. Sillähän ei ole mitään merkitystä että töiden vuoksi ei ole pitänyt lapsiaan esim. viiteen viikonloppuun. Onko se nyt oikeasti minun tehtäväni kaiken lisäksi mahdollistaa hänelle vielä jotkut "lapsivapaat" viikonloput?
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä lapsivapaasta jankkaamista lukemattomissa eri ketjuissa. Itselle lapset on niin tärkeitä etten tahtoisi luopua puoleksi ajasta, mutta täällä vatvotaan milloin vaan pääsee eroon ja kuinka pitkäksi aikaa. Eikö ne lapset enää merkkaa mitään, kun pääasiallinen vastuu on rangaistus, jota pitää kaikin keinoin saada alennettua.
No minun lapset ei ole puolta ajasta isällään, ja he haluaisi olla. Ajatteletko sinä ollenkaan lastesi etua, omiessasi heidät itsellesi?
Asiat voi nähdä monelta eri kantilta.
Ap
En ole eronnut, enkä ominut lapsia. En vain käsitä tätä ilmiötä vääntää maksimaalisesta lapsivapaan määrästä ja omasta ajasta. Tottakai lapset voi olla paljonkin poissa toisen vanhemman luota, mutta missä vaiheessa se lakkasi surettamasta. Sen sijaan tavaksi on tullut elää jotain uutta nuoruutta ja puhua lapsivapaasta aikuisen pyhänä oikeutena, kun alunperin oli lapsen oikeus molempiin vanhempiin.
Eli siis et edes tiedä mistä puhut. Et ymmärrä lasten pahaa mieltä siitä kun ei näe toista vanhempaa. Tai sitä miten lapset rasittuu kodin vaihtamisesta, vaikka sitä toista vanhempaa haluaakin nähdä ja sitä on kaivannut. Et ymmärrä kuinka raskasta on olla yksin lasten kanssa, vaikka niitä rakastaakin. Ja miten se lapsivapaa ei ole todellakaan mitään "vapaata ja uutta nuoruutta" meille useimmille eronneille, vaan se aika milloin voit hoitaa niitä asioita mitä lasten kanssa ei pysty hoitamaan, jolloin voit ladata akkuja tai tehdä lisää töitä että saat rahaa. Ja miten sitä "lapsivapaata" koko ajan värittää ikävä, huono omatunto, väsymys ja totaalinen tylsistyminen myös ajoittain.
En siis todellakaan kiellä ettenkö myös minä tarvitsisi joskus lapsista hengähdystaukoa, kyllä tarvitsen. Mutta jos olisin halunnut huolehtia lapsistani yksin, olisin tehnyt ne yksin. Tein lapset miehen kanssa, ja mielestäni en ole väärässä, jos vaadin miestä hoitamaan myös oman osuutensa. Koska SE ON lasten etu että he näkevät isäänsä.
Ja ymmärrän kyllä mitä laki asiasta sanoo, tämä olikin nyt enemmän moraalikysymys; olenko minä tässä väärässä, jos en suostu miehen vaatimuksiin omasta ajasta, vaikka ei muutenkaan vietä lastensa kanssa aikaa tarpeeksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi erotessa alkaa aina valitus ettei saa lapsista tarpeeksi vapaata. Näät varmasti lapsia nyt vähemmän kun vielä yhdessä ollessa.
Koska silloin olet lapsista vastuussa täysin yksin silloin, kun lapset ovat sinun luonasi. Yhdessä asuessa sitä omaa aikaa esim harrastuksia varten järjestyy vaikka joka päivä molemmille sen tunnin verran, kun toinen hoitaa lasta. Monilta parisuhteessa eläviltä tämä unohtuu, että eron jälkeen ei niin vain kipaistakaan lenkille tai Maijan kanssa käymään elokuvissa, vaan ne pitää tehdä silloin, kun lapset eivät ole kotona.
Eipä niissä vuorotyöperheissä ennen eroakaan saa mitään omaa aikaa tuntia per päivä. Hoidan nyt lapset yksin ihan joka viikko, ja silloin harvoin kun mies on koko illan kotona, en lähde lenkille tai shoppaamaan, vaan vietän aikaa miehen ja lasten kanssa.
No niin, totta kyllä. Mutta sinä kuitenkin pääsisit lenkille halutessasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä lapsivapaasta jankkaamista lukemattomissa eri ketjuissa. Itselle lapset on niin tärkeitä etten tahtoisi luopua puoleksi ajasta, mutta täällä vatvotaan milloin vaan pääsee eroon ja kuinka pitkäksi aikaa. Eikö ne lapset enää merkkaa mitään, kun pääasiallinen vastuu on rangaistus, jota pitää kaikin keinoin saada alennettua.
No minun lapset ei ole puolta ajasta isällään, ja he haluaisi olla. Ajatteletko sinä ollenkaan lastesi etua, omiessasi heidät itsellesi?
Asiat voi nähdä monelta eri kantilta.
Ap
En ole eronnut, enkä ominut lapsia. En vain käsitä tätä ilmiötä vääntää maksimaalisesta lapsivapaan määrästä ja omasta ajasta. Tottakai lapset voi olla paljonkin poissa toisen vanhemman luota, mutta missä vaiheessa se lakkasi surettamasta. Sen sijaan tavaksi on tullut elää jotain uutta nuoruutta ja puhua lapsivapaasta aikuisen pyhänä oikeutena, kun alunperin oli lapsen oikeus molempiin vanhempiin.
Eli siis et edes tiedä mistä puhut. Et ymmärrä lasten pahaa mieltä siitä kun ei näe toista vanhempaa. Tai sitä miten lapset rasittuu kodin vaihtamisesta, vaikka sitä toista vanhempaa haluaakin nähdä ja sitä on kaivannut. Et ymmärrä kuinka raskasta on olla yksin lasten kanssa, vaikka niitä rakastaakin. Ja miten se lapsivapaa ei ole todellakaan mitään "vapaata ja uutta nuoruutta" meille useimmille eronneille, vaan se aika milloin voit hoitaa niitä asioita mitä lasten kanssa ei pysty hoitamaan, jolloin voit ladata akkuja tai tehdä lisää töitä että saat rahaa. Ja miten sitä "lapsivapaata" koko ajan värittää ikävä, huono omatunto, väsymys ja totaalinen tylsistyminen myös ajoittain.
En siis todellakaan kiellä ettenkö myös minä tarvitsisi joskus lapsista hengähdystaukoa, kyllä tarvitsen. Mutta jos olisin halunnut huolehtia lapsistani yksin, olisin tehnyt ne yksin. Tein lapset miehen kanssa, ja mielestäni en ole väärässä, jos vaadin miestä hoitamaan myös oman osuutensa. Koska SE ON lasten etu että he näkevät isäänsä.
Ja ymmärrän kyllä mitä laki asiasta sanoo, tämä olikin nyt enemmän moraalikysymys; olenko minä tässä väärässä, jos en suostu miehen vaatimuksiin omasta ajasta, vaikka ei muutenkaan vietä lastensa kanssa aikaa tarpeeksi.
ap
Miksi sitten erosit? Luulit, että mies kuin taikaiskusta vaihtaa työnsä päiväduunin eroamisen jälkeen? Hohhoijaa. Tämä oli sun päiväuni ja nyt se ei toteudukaan. Voivoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi erotessa alkaa aina valitus ettei saa lapsista tarpeeksi vapaata. Näät varmasti lapsia nyt vähemmän kun vielä yhdessä ollessa.
Koska silloin olet lapsista vastuussa täysin yksin silloin, kun lapset ovat sinun luonasi. Yhdessä asuessa sitä omaa aikaa esim harrastuksia varten järjestyy vaikka joka päivä molemmille sen tunnin verran, kun toinen hoitaa lasta. Monilta parisuhteessa eläviltä tämä unohtuu, että eron jälkeen ei niin vain kipaistakaan lenkille tai Maijan kanssa käymään elokuvissa, vaan ne pitää tehdä silloin, kun lapset eivät ole kotona.
Eipä niissä vuorotyöperheissä ennen eroakaan saa mitään omaa aikaa tuntia per päivä. Hoidan nyt lapset yksin ihan joka viikko, ja silloin harvoin kun mies on koko illan kotona, en lähde lenkille tai shoppaamaan, vaan vietän aikaa miehen ja lasten kanssa.
Hei kuule, minä elin tuota arkea ennen meidän eroa, tiedän mitä se on. Ja voin kertoa että eron jälkeen on todellakin vielä enemmän yksin. Sulla kuitenkin on mahdollisuus lähteä vaikka lenkille, jos haluat. Jo se tieto että on joku jolle soittaa jos tulee hätä, on aika paljon turvaa antavaa. Eron jälkeen se turva on etsittävä muualta kuin puolisosta, eikä kaikki sitä löydä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä vanhempia kun lapsia tehdään ja sitten itketään kun ei ole " omaa aikaa", jos lapset olisi tarhaikäisiä niin varmaan vietäisiin vuorohoitoon vkl, että pääsisi viihteelle. Viettäkää niiden lasten kanssa sitä vapaa-aikaa kun töissä käytte kuitenkin. Lapset kasvaa ja teininä ne haluaa jo omaa aikaa ilman teitä. Semmosta.
Ei vaan silloin lapset vietäisiin vuorohoitoon, että pääsee töihin.
En oikein ymmärrä, miksi tässä russutetaan vuorotyöläisen haluamasta vapaasta, mutta ohitetaan täysin se fakta, että ap:llakin on vapaata aina silloin, kun lapset ovat vuorotyöläisellä.
Koska ap joutuu pitämään lapsia luonaan paljon enemmän kuin tämä vuorotyöläinen. Lisäksi vuototyöläinen ei halua ottaa lapsia omina vapaina viikonloppuina luokseen vaikka toinen on hpitanut ne viisi edellistä viikonloppua. Ei ole reilua apn kannalta.
miten niin viisi edellistä viikonloppua? Eikö tässä nyt nimenomaan ollut tilanne se, että ne lapset ovat aina isällään, kun isä ei ole töissä. Eli isä on aina joko lasten kanssa tai töissä viikonloppuisin. miten se on nyt ap:n kannalta epäreilua, jos hänellä itsellään kuitenkin on niitä lapsista ja töistä vapaita viikonloppuja aina kun miehellä on töistä vapaata?
Isä oli ollut viisi edellistä viikonloppua töissä eikä olisi halunnut ottaa lapsia kuudentenakaan luokseen. Eli miehen takia lapset näkevät isäänsä harvoin ja silloinkin vähänaikaa. Lusmu mikä lusmu tuo äijä.
Niin. Eli aplla oli vapaa viikonloppu 6 viikkoa sitten. Hänen exällään on ollut vapaa viikonloppu... niin, emme edes pysty laskemaan milloin, koska ainakin viimeiset 6 viikonloppua hän on ollut joko töissä tai lapsien kanssa ja sitä edellisetkin viikonloput ilmeisesti ollut töissä. Lusmu on joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä lapsivapaasta jankkaamista lukemattomissa eri ketjuissa. Itselle lapset on niin tärkeitä etten tahtoisi luopua puoleksi ajasta, mutta täällä vatvotaan milloin vaan pääsee eroon ja kuinka pitkäksi aikaa. Eikö ne lapset enää merkkaa mitään, kun pääasiallinen vastuu on rangaistus, jota pitää kaikin keinoin saada alennettua.
No minun lapset ei ole puolta ajasta isällään, ja he haluaisi olla. Ajatteletko sinä ollenkaan lastesi etua, omiessasi heidät itsellesi?
Asiat voi nähdä monelta eri kantilta.
Ap
En ole eronnut, enkä ominut lapsia. En vain käsitä tätä ilmiötä vääntää maksimaalisesta lapsivapaan määrästä ja omasta ajasta. Tottakai lapset voi olla paljonkin poissa toisen vanhemman luota, mutta missä vaiheessa se lakkasi surettamasta. Sen sijaan tavaksi on tullut elää jotain uutta nuoruutta ja puhua lapsivapaasta aikuisen pyhänä oikeutena, kun alunperin oli lapsen oikeus molempiin vanhempiin.
Eli siis et edes tiedä mistä puhut. Et ymmärrä lasten pahaa mieltä siitä kun ei näe toista vanhempaa. Tai sitä miten lapset rasittuu kodin vaihtamisesta, vaikka sitä toista vanhempaa haluaakin nähdä ja sitä on kaivannut. Et ymmärrä kuinka raskasta on olla yksin lasten kanssa, vaikka niitä rakastaakin. Ja miten se lapsivapaa ei ole todellakaan mitään "vapaata ja uutta nuoruutta" meille useimmille eronneille, vaan se aika milloin voit hoitaa niitä asioita mitä lasten kanssa ei pysty hoitamaan, jolloin voit ladata akkuja tai tehdä lisää töitä että saat rahaa. Ja miten sitä "lapsivapaata" koko ajan värittää ikävä, huono omatunto, väsymys ja totaalinen tylsistyminen myös ajoittain.
En siis todellakaan kiellä ettenkö myös minä tarvitsisi joskus lapsista hengähdystaukoa, kyllä tarvitsen. Mutta jos olisin halunnut huolehtia lapsistani yksin, olisin tehnyt ne yksin. Tein lapset miehen kanssa, ja mielestäni en ole väärässä, jos vaadin miestä hoitamaan myös oman osuutensa. Koska SE ON lasten etu että he näkevät isäänsä.
Ja ymmärrän kyllä mitä laki asiasta sanoo, tämä olikin nyt enemmän moraalikysymys; olenko minä tässä väärässä, jos en suostu miehen vaatimuksiin omasta ajasta, vaikka ei muutenkaan vietä lastensa kanssa aikaa tarpeeksi.
ap
Miksi sitten erosit? Luulit, että mies kuin taikaiskusta vaihtaa työnsä päiväduunin eroamisen jälkeen? Hohhoijaa. Tämä oli sun päiväuni ja nyt se ei toteudukaan. Voivoi.
Koska mies petti ja tuhlasi meidän rahat selkäni takana. Ei todellakaan ole minun päiväunet toteutuneet tässä elämässä ei. Tuliko nyt hyvä mieli?
ap
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä vanhempia kun lapsia tehdään ja sitten itketään kun ei ole " omaa aikaa", jos lapset olisi tarhaikäisiä niin varmaan vietäisiin vuorohoitoon vkl, että pääsisi viihteelle. Viettäkää niiden lasten kanssa sitä vapaa-aikaa kun töissä käytte kuitenkin. Lapset kasvaa ja teininä ne haluaa jo omaa aikaa ilman teitä. Semmosta.
Samaa mieltä. Jos lapsi on terve, se tarvitsee vanhempiaan vaan lyhyen ajan ja jo 7-10v lapsi puhailee paljon itsekseen ja omien kavereiden kanssa, pärjää jopa yksin lyhyen ajan, eikä tarvitse vanhempiaan 24/7, teiniajasta puhumattakaan.
Ja miten nämä "omaa-aikaa" vaativat elämässä pärjäisivät, jos lapsi olisi sairas tai vsmmainen tai kumppani sairastuisi vakavasti, joka saattaisi olla kymmenien vuosien projekti.
Ja luulisi sen lapsen olevan niin rakas, että kaikki mahdollinen vapaa-aika haluttaisiin viettää hänen kanssaan ja jakaa elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä lapsivapaasta jankkaamista lukemattomissa eri ketjuissa. Itselle lapset on niin tärkeitä etten tahtoisi luopua puoleksi ajasta, mutta täällä vatvotaan milloin vaan pääsee eroon ja kuinka pitkäksi aikaa. Eikö ne lapset enää merkkaa mitään, kun pääasiallinen vastuu on rangaistus, jota pitää kaikin keinoin saada alennettua.
No minun lapset ei ole puolta ajasta isällään, ja he haluaisi olla. Ajatteletko sinä ollenkaan lastesi etua, omiessasi heidät itsellesi?
Asiat voi nähdä monelta eri kantilta.
Ap
En ole eronnut, enkä ominut lapsia. En vain käsitä tätä ilmiötä vääntää maksimaalisesta lapsivapaan määrästä ja omasta ajasta. Tottakai lapset voi olla paljonkin poissa toisen vanhemman luota, mutta missä vaiheessa se lakkasi surettamasta. Sen sijaan tavaksi on tullut elää jotain uutta nuoruutta ja puhua lapsivapaasta aikuisen pyhänä oikeutena, kun alunperin oli lapsen oikeus molempiin vanhempiin.
Eli siis et edes tiedä mistä puhut. Et ymmärrä lasten pahaa mieltä siitä kun ei näe toista vanhempaa. Tai sitä miten lapset rasittuu kodin vaihtamisesta, vaikka sitä toista vanhempaa haluaakin nähdä ja sitä on kaivannut. Et ymmärrä kuinka raskasta on olla yksin lasten kanssa, vaikka niitä rakastaakin. Ja miten se lapsivapaa ei ole todellakaan mitään "vapaata ja uutta nuoruutta" meille useimmille eronneille, vaan se aika milloin voit hoitaa niitä asioita mitä lasten kanssa ei pysty hoitamaan, jolloin voit ladata akkuja tai tehdä lisää töitä että saat rahaa. Ja miten sitä "lapsivapaata" koko ajan värittää ikävä, huono omatunto, väsymys ja totaalinen tylsistyminen myös ajoittain.
En siis todellakaan kiellä ettenkö myös minä tarvitsisi joskus lapsista hengähdystaukoa, kyllä tarvitsen. Mutta jos olisin halunnut huolehtia lapsistani yksin, olisin tehnyt ne yksin. Tein lapset miehen kanssa, ja mielestäni en ole väärässä, jos vaadin miestä hoitamaan myös oman osuutensa. Koska SE ON lasten etu että he näkevät isäänsä.
Ja ymmärrän kyllä mitä laki asiasta sanoo, tämä olikin nyt enemmän moraalikysymys; olenko minä tässä väärässä, jos en suostu miehen vaatimuksiin omasta ajasta, vaikka ei muutenkaan vietä lastensa kanssa aikaa tarpeeksi.
ap
Mutta mies on eronnut ja bonuslapsi osan viikkoa. Oikein hyvin on tullut tutuksi erolapsen sielunmaisema.
Se, että eron jälkeen on rankkaa on osa eroa, joka pitäisi punnita kun eroaa. Ettei päädy vanhemmaksi, joka odottaa eroonpääsyä omasta lapsestaan. Nämä lapset kun kyllä huomaavat, miten kukaan ei heitä halua, kun pitää päästä jumppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä lapsivapaasta jankkaamista lukemattomissa eri ketjuissa. Itselle lapset on niin tärkeitä etten tahtoisi luopua puoleksi ajasta, mutta täällä vatvotaan milloin vaan pääsee eroon ja kuinka pitkäksi aikaa. Eikö ne lapset enää merkkaa mitään, kun pääasiallinen vastuu on rangaistus, jota pitää kaikin keinoin saada alennettua.
No minun lapset ei ole puolta ajasta isällään, ja he haluaisi olla. Ajatteletko sinä ollenkaan lastesi etua, omiessasi heidät itsellesi?
Asiat voi nähdä monelta eri kantilta.
Ap
En ole eronnut, enkä ominut lapsia. En vain käsitä tätä ilmiötä vääntää maksimaalisesta lapsivapaan määrästä ja omasta ajasta. Tottakai lapset voi olla paljonkin poissa toisen vanhemman luota, mutta missä vaiheessa se lakkasi surettamasta. Sen sijaan tavaksi on tullut elää jotain uutta nuoruutta ja puhua lapsivapaasta aikuisen pyhänä oikeutena, kun alunperin oli lapsen oikeus molempiin vanhempiin.
Eli siis et edes tiedä mistä puhut. Et ymmärrä lasten pahaa mieltä siitä kun ei näe toista vanhempaa. Tai sitä miten lapset rasittuu kodin vaihtamisesta, vaikka sitä toista vanhempaa haluaakin nähdä ja sitä on kaivannut. Et ymmärrä kuinka raskasta on olla yksin lasten kanssa, vaikka niitä rakastaakin. Ja miten se lapsivapaa ei ole todellakaan mitään "vapaata ja uutta nuoruutta" meille useimmille eronneille, vaan se aika milloin voit hoitaa niitä asioita mitä lasten kanssa ei pysty hoitamaan, jolloin voit ladata akkuja tai tehdä lisää töitä että saat rahaa. Ja miten sitä "lapsivapaata" koko ajan värittää ikävä, huono omatunto, väsymys ja totaalinen tylsistyminen myös ajoittain.
En siis todellakaan kiellä ettenkö myös minä tarvitsisi joskus lapsista hengähdystaukoa, kyllä tarvitsen. Mutta jos olisin halunnut huolehtia lapsistani yksin, olisin tehnyt ne yksin. Tein lapset miehen kanssa, ja mielestäni en ole väärässä, jos vaadin miestä hoitamaan myös oman osuutensa. Koska SE ON lasten etu että he näkevät isäänsä.
Ja ymmärrän kyllä mitä laki asiasta sanoo, tämä olikin nyt enemmän moraalikysymys; olenko minä tässä väärässä, jos en suostu miehen vaatimuksiin omasta ajasta, vaikka ei muutenkaan vietä lastensa kanssa aikaa tarpeeksi.
ap
Mutta mies on eronnut ja bonuslapsi osan viikkoa. Oikein hyvin on tullut tutuksi erolapsen sielunmaisema.
Se, että eron jälkeen on rankkaa on osa eroa, joka pitäisi punnita kun eroaa. Ettei päädy vanhemmaksi, joka odottaa eroonpääsyä omasta lapsestaan. Nämä lapset kun kyllä huomaavat, miten kukaan ei heitä halua, kun pitää päästä jumppaan.
Hohhoijjaa. En edes viitsi vastata. Sunlaisille tekis mieli sanoa että toivottavasti joudut eroamaan, niin tajuat kuinka väärässä olet ollut. Mutta en sano, koska ei tätä kenellekkään toivo.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä lapsivapaasta jankkaamista lukemattomissa eri ketjuissa. Itselle lapset on niin tärkeitä etten tahtoisi luopua puoleksi ajasta, mutta täällä vatvotaan milloin vaan pääsee eroon ja kuinka pitkäksi aikaa. Eikö ne lapset enää merkkaa mitään, kun pääasiallinen vastuu on rangaistus, jota pitää kaikin keinoin saada alennettua.
No minun lapset ei ole puolta ajasta isällään, ja he haluaisi olla. Ajatteletko sinä ollenkaan lastesi etua, omiessasi heidät itsellesi?
Asiat voi nähdä monelta eri kantilta.
Ap
En ole eronnut, enkä ominut lapsia. En vain käsitä tätä ilmiötä vääntää maksimaalisesta lapsivapaan määrästä ja omasta ajasta. Tottakai lapset voi olla paljonkin poissa toisen vanhemman luota, mutta missä vaiheessa se lakkasi surettamasta. Sen sijaan tavaksi on tullut elää jotain uutta nuoruutta ja puhua lapsivapaasta aikuisen pyhänä oikeutena, kun alunperin oli lapsen oikeus molempiin vanhempiin.
Eli siis et edes tiedä mistä puhut. Et ymmärrä lasten pahaa mieltä siitä kun ei näe toista vanhempaa. Tai sitä miten lapset rasittuu kodin vaihtamisesta, vaikka sitä toista vanhempaa haluaakin nähdä ja sitä on kaivannut. Et ymmärrä kuinka raskasta on olla yksin lasten kanssa, vaikka niitä rakastaakin. Ja miten se lapsivapaa ei ole todellakaan mitään "vapaata ja uutta nuoruutta" meille useimmille eronneille, vaan se aika milloin voit hoitaa niitä asioita mitä lasten kanssa ei pysty hoitamaan, jolloin voit ladata akkuja tai tehdä lisää töitä että saat rahaa. Ja miten sitä "lapsivapaata" koko ajan värittää ikävä, huono omatunto, väsymys ja totaalinen tylsistyminen myös ajoittain.
En siis todellakaan kiellä ettenkö myös minä tarvitsisi joskus lapsista hengähdystaukoa, kyllä tarvitsen. Mutta jos olisin halunnut huolehtia lapsistani yksin, olisin tehnyt ne yksin. Tein lapset miehen kanssa, ja mielestäni en ole väärässä, jos vaadin miestä hoitamaan myös oman osuutensa. Koska SE ON lasten etu että he näkevät isäänsä.
Ja ymmärrän kyllä mitä laki asiasta sanoo, tämä olikin nyt enemmän moraalikysymys; olenko minä tässä väärässä, jos en suostu miehen vaatimuksiin omasta ajasta, vaikka ei muutenkaan vietä lastensa kanssa aikaa tarpeeksi.
ap
Mutta mies on eronnut ja bonuslapsi osan viikkoa. Oikein hyvin on tullut tutuksi erolapsen sielunmaisema.
Se, että eron jälkeen on rankkaa on osa eroa, joka pitäisi punnita kun eroaa. Ettei päädy vanhemmaksi, joka odottaa eroonpääsyä omasta lapsestaan. Nämä lapset kun kyllä huomaavat, miten kukaan ei heitä halua, kun pitää päästä jumppaan.
Siis sinä olet lapsiesi kanssa 24/7, edes jumpassa ei voi äiti käydä tai ei lapsiaan rakasta? Vai onko se jumppa kielletty vain eronneilta äideiltä? Vai olisko niin että sinä (virheellisesti) kuvittelet että eron jälkeen pääsee vapaasti mihin tahansa jumppapumppeihin, ja vähän kadehdit sitä ajatusta omasta ajasta, ja siksi puhut eronneista näin ikävästi? Itseäsi jalustalle tuoden...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä lapsivapaasta jankkaamista lukemattomissa eri ketjuissa. Itselle lapset on niin tärkeitä etten tahtoisi luopua puoleksi ajasta, mutta täällä vatvotaan milloin vaan pääsee eroon ja kuinka pitkäksi aikaa. Eikö ne lapset enää merkkaa mitään, kun pääasiallinen vastuu on rangaistus, jota pitää kaikin keinoin saada alennettua.
No minun lapset ei ole puolta ajasta isällään, ja he haluaisi olla. Ajatteletko sinä ollenkaan lastesi etua, omiessasi heidät itsellesi?
Asiat voi nähdä monelta eri kantilta.
Ap
En ole eronnut, enkä ominut lapsia. En vain käsitä tätä ilmiötä vääntää maksimaalisesta lapsivapaan määrästä ja omasta ajasta. Tottakai lapset voi olla paljonkin poissa toisen vanhemman luota, mutta missä vaiheessa se lakkasi surettamasta. Sen sijaan tavaksi on tullut elää jotain uutta nuoruutta ja puhua lapsivapaasta aikuisen pyhänä oikeutena, kun alunperin oli lapsen oikeus molempiin vanhempiin.
Eli siis et edes tiedä mistä puhut. Et ymmärrä lasten pahaa mieltä siitä kun ei näe toista vanhempaa. Tai sitä miten lapset rasittuu kodin vaihtamisesta, vaikka sitä toista vanhempaa haluaakin nähdä ja sitä on kaivannut. Et ymmärrä kuinka raskasta on olla yksin lasten kanssa, vaikka niitä rakastaakin. Ja miten se lapsivapaa ei ole todellakaan mitään "vapaata ja uutta nuoruutta" meille useimmille eronneille, vaan se aika milloin voit hoitaa niitä asioita mitä lasten kanssa ei pysty hoitamaan, jolloin voit ladata akkuja tai tehdä lisää töitä että saat rahaa. Ja miten sitä "lapsivapaata" koko ajan värittää ikävä, huono omatunto, väsymys ja totaalinen tylsistyminen myös ajoittain.
En siis todellakaan kiellä ettenkö myös minä tarvitsisi joskus lapsista hengähdystaukoa, kyllä tarvitsen. Mutta jos olisin halunnut huolehtia lapsistani yksin, olisin tehnyt ne yksin. Tein lapset miehen kanssa, ja mielestäni en ole väärässä, jos vaadin miestä hoitamaan myös oman osuutensa. Koska SE ON lasten etu että he näkevät isäänsä.
Ja ymmärrän kyllä mitä laki asiasta sanoo, tämä olikin nyt enemmän moraalikysymys; olenko minä tässä väärässä, jos en suostu miehen vaatimuksiin omasta ajasta, vaikka ei muutenkaan vietä lastensa kanssa aikaa tarpeeksi.
ap
Mutta mies on eronnut ja bonuslapsi osan viikkoa. Oikein hyvin on tullut tutuksi erolapsen sielunmaisema.
Se, että eron jälkeen on rankkaa on osa eroa, joka pitäisi punnita kun eroaa. Ettei päädy vanhemmaksi, joka odottaa eroonpääsyä omasta lapsestaan. Nämä lapset kun kyllä huomaavat, miten kukaan ei heitä halua, kun pitää päästä jumppaan.
Hohhoijjaa. En edes viitsi vastata. Sunlaisille tekis mieli sanoa että toivottavasti joudut eroamaan, niin tajuat kuinka väärässä olet ollut. Mutta en sano, koska ei tätä kenellekkään toivo.
Ap
Tiedoksesi voin sanoa, että olen eronnut. Lapsi on isällänsä joka toinen viikonloppu. Ja se käy kaikille osapuolille oikein hyvin. Tuo sinun ” lapset itkevät” ikäväänsä on vain sun päässä. Satoja lapsia on Suomessa joiden äidit ja isät tekevät vuorotöitä tai reissutöitä. Eikä ne lapset mene siitä mitenkään pilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinun ap tarvitse selitellä eroamistasi täällä ventovieraille. Täällä on taas näitä besserwissereitä, jotka eivät tiedä, mitä elämä voi tuoda tullessaan.
Minä olen sinulle aika kärkkäästi nyt tässä ketjussa puolustanut tuota exäsi näkökulmaa, koska olen itse elänyt sen. Se ei ole todellakaan helppoa ja mukavaa, vaikka ymmärrän, ettei ne illat ja viikonloput jatkuvasti ole sinullekaan helppoja.
Kehottaisin sinua kuitenkin ajattelemaan sitä exäsikin näkökulmaa. Hän ihan oikeasti on ne illat ja viikonloput töissä eikä missään bilettämässä. Sinulla ei ole paljon omaa aikaa, mutta sinun täytyy muistaa, että hänellä sitä on vielä vähemmän. Tietysti ajallisesti hänellä on esimerkiksi ne aamupäivät omaa aikaa iltavuoropäivinä, mutta ne eivät todellakaan ole sellaista vapaa-aikaa, jolloin voisi esimerkiksi kovin kummoisia asioita harrastaa tai tavata ystäviä. Iltavuoropäivinä saa hoidettua jotain asioita ja ehkä siivottua, mutta koko päivä on kuitenkin "pilalla" kun illalla pitää töihin. Puhumattakaan vuorokausi- ja viikkorytmeistä, vuorotyö on todella turhauttavaa, kun edes viikonloppu ei katkaise viikkoa normaalisti.
Minä suosittelisin, että suot exällesikin joskus sen täysin vapaan viikonlopun edes joskus. Ei tietenkään jatkuvasti, mutta joskus. Tai yritä järjestää hänen kanssaan lapsille hoitaja, jos hän haluaisi esim vapaana viikonloppuna käydä kaverinsa kanssa jossain. Omasta kokemuksesta sanon, että kun vanhemmat puhaltavat yhteen hiileen ja molemmat joustavat puolin ja toisin, kaikki muukin helpottuu ja asioiden sopimista ja pyytämistä ei tarvitse pelätä. Lapsesi ovat vielä pieniä, mutta muutaman vuoden kuluttua heidänkin hoitamisensa helpottuu ja myös se ikävä hellittää.
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun ap tarvitse selitellä eroamistasi täällä ventovieraille. Täällä on taas näitä besserwissereitä, jotka eivät tiedä, mitä elämä voi tuoda tullessaan.
Minä olen sinulle aika kärkkäästi nyt tässä ketjussa puolustanut tuota exäsi näkökulmaa, koska olen itse elänyt sen. Se ei ole todellakaan helppoa ja mukavaa, vaikka ymmärrän, ettei ne illat ja viikonloput jatkuvasti ole sinullekaan helppoja.
Kehottaisin sinua kuitenkin ajattelemaan sitä exäsikin näkökulmaa. Hän ihan oikeasti on ne illat ja viikonloput töissä eikä missään bilettämässä. Sinulla ei ole paljon omaa aikaa, mutta sinun täytyy muistaa, että hänellä sitä on vielä vähemmän. Tietysti ajallisesti hänellä on esimerkiksi ne aamupäivät omaa aikaa iltavuoropäivinä, mutta ne eivät todellakaan ole sellaista vapaa-aikaa, jolloin voisi esimerkiksi kovin kummoisia asioita harrastaa tai tavata ystäviä. Iltavuoropäivinä saa hoidettua jotain asioita ja ehkä siivottua, mutta koko päivä on kuitenkin "pilalla" kun illalla pitää töihin. Puhumattakaan vuorokausi- ja viikkorytmeistä, vuorotyö on todella turhauttavaa, kun edes viikonloppu ei katkaise viikkoa normaalisti.
Minä suosittelisin, että suot exällesikin joskus sen täysin vapaan viikonlopun edes joskus. Ei tietenkään jatkuvasti, mutta joskus. Tai yritä järjestää hänen kanssaan lapsille hoitaja, jos hän haluaisi esim vapaana viikonloppuna käydä kaverinsa kanssa jossain. Omasta kokemuksesta sanon, että kun vanhemmat puhaltavat yhteen hiileen ja molemmat joustavat puolin ja toisin, kaikki muukin helpottuu ja asioiden sopimista ja pyytämistä ei tarvitse pelätä. Lapsesi ovat vielä pieniä, mutta muutaman vuoden kuluttua heidänkin hoitamisensa helpottuu ja myös se ikävä hellittää.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Toki on ja tottakai voin välillä suoda. Ärsytti vaan kun ex alkoi esittää sitä vaatimuksena ja mielestäni uhriutua tilanteesta, enkä ihan hirveästi juuri nyt ole kiinnostunut hänen jaksamisestaan, samaan aikaan kun lapset ihan oikeasti itkee sinne isän luokse. Kun minä en jaksa aina kannatella yksin kaikkea.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä vanhempia kun lapsia tehdään ja sitten itketään kun ei ole " omaa aikaa", jos lapset olisi tarhaikäisiä niin varmaan vietäisiin vuorohoitoon vkl, että pääsisi viihteelle. Viettäkää niiden lasten kanssa sitä vapaa-aikaa kun töissä käytte kuitenkin. Lapset kasvaa ja teininä ne haluaa jo omaa aikaa ilman teitä. Semmosta.
Ei vaan silloin lapset vietäisiin vuorohoitoon, että pääsee töihin.
En oikein ymmärrä, miksi tässä russutetaan vuorotyöläisen haluamasta vapaasta, mutta ohitetaan täysin se fakta, että ap:llakin on vapaata aina silloin, kun lapset ovat vuorotyöläisellä.
No onhan sillä vuorotyöläisellä vapaita viikollakin, eikä lapset silloin sillä ole.
Eikös ap sanonut, että lapset ovat vuorotyöläisellä viikolla vapaapäivinä?
Ei. Sanoi näin: ”lapset on siis minulla suurimman osan ajasta koska minä voin heitä illat ja viikonloput sitten pitää, isällä lapset käy pari päivää viikossa, tai nekin usein pikemminkin vaan lyhyitä iltoja, jos ex pääsee esim. klo. 17 töistä, hakee lapset, ja aamulla vie heidät taas suoraan kouluun.”
Niin, eli juuri niin kuin minä sanoin. Isällä käyvät viikolla silloin, kun isä ei ole töissä. Eikö sillä äidillä silloin ole vapaata lapsista?
Mitä se auttaa kun äidin kumminkin pitää olla viikolla töissä, joten ei voi hyödyntää tätä lapsivapaata-aikaa samoin kuin jos lapsivapaa on viikonloppuna. Jos ap esim haluaa tehdä matkan, niin se onnistuu ilman lapsia lapsivapaana viikonloppuna, mutta ei viikolla, koska hänen täytyy olla tällöin töissä. Huomaatko eron?
Entäs ne isän matkat? Hänkö ei saisi matkustaa ja vaan aina vapaapäivinään pitäisi ottaa lapset?
Vierailija kirjoitti:
En ota muuten kantaa mihinkään, mutta ihmisen elämä voi käydä aika raskaaksi, jos kaikki viikonloput on joko töissä tai lapsien ehdoilla.
Ööö... No näin se kyllä menee ihan ydinperheissäkin. Varsinkin, kun ei ole tukiverkkoja.
Minä olen ollut yh 11v. Minulla on yksi lapsi. Lapsi tapaa isäänsä muutaman viikon vuodessa. Kun olen asennoitunut, että tämä on nyt minun elämääni, niin olen pärjännyt. En ole uhriutunut tai ottanut marttyyri viittaa. Nyt lapsi on jo iso ja elämä on helppoa. Minulla on läheiset välit lapseeni. Olen opetellut tekemään asioita lapsen kanssa yhdessä... Ei ole ollut muita vaihtoehtoja.
Jos lapsen/lasten toinen vanhempi ei ole kiinnostunut olemaan enemmän lastensa kanssa, siihen pitää vain tyytyä. Ei etävanhempaa voi pakottaa ottamaan isompaa vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun ap tarvitse selitellä eroamistasi täällä ventovieraille. Täällä on taas näitä besserwissereitä, jotka eivät tiedä, mitä elämä voi tuoda tullessaan.
Minä olen sinulle aika kärkkäästi nyt tässä ketjussa puolustanut tuota exäsi näkökulmaa, koska olen itse elänyt sen. Se ei ole todellakaan helppoa ja mukavaa, vaikka ymmärrän, ettei ne illat ja viikonloput jatkuvasti ole sinullekaan helppoja.
Kehottaisin sinua kuitenkin ajattelemaan sitä exäsikin näkökulmaa. Hän ihan oikeasti on ne illat ja viikonloput töissä eikä missään bilettämässä. Sinulla ei ole paljon omaa aikaa, mutta sinun täytyy muistaa, että hänellä sitä on vielä vähemmän. Tietysti ajallisesti hänellä on esimerkiksi ne aamupäivät omaa aikaa iltavuoropäivinä, mutta ne eivät todellakaan ole sellaista vapaa-aikaa, jolloin voisi esimerkiksi kovin kummoisia asioita harrastaa tai tavata ystäviä. Iltavuoropäivinä saa hoidettua jotain asioita ja ehkä siivottua, mutta koko päivä on kuitenkin "pilalla" kun illalla pitää töihin. Puhumattakaan vuorokausi- ja viikkorytmeistä, vuorotyö on todella turhauttavaa, kun edes viikonloppu ei katkaise viikkoa normaalisti.
Minä suosittelisin, että suot exällesikin joskus sen täysin vapaan viikonlopun edes joskus. Ei tietenkään jatkuvasti, mutta joskus. Tai yritä järjestää hänen kanssaan lapsille hoitaja, jos hän haluaisi esim vapaana viikonloppuna käydä kaverinsa kanssa jossain. Omasta kokemuksesta sanon, että kun vanhemmat puhaltavat yhteen hiileen ja molemmat joustavat puolin ja toisin, kaikki muukin helpottuu ja asioiden sopimista ja pyytämistä ei tarvitse pelätä. Lapsesi ovat vielä pieniä, mutta muutaman vuoden kuluttua heidänkin hoitamisensa helpottuu ja myös se ikävä hellittää.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Toki on ja tottakai voin välillä suoda. Ärsytti vaan kun ex alkoi esittää sitä vaatimuksena ja mielestäni uhriutua tilanteesta, enkä ihan hirveästi juuri nyt ole kiinnostunut hänen jaksamisestaan, samaan aikaan kun lapset ihan oikeasti itkee sinne isän luokse. Kun minä en jaksa aina kannatella yksin kaikkea.
Ap
Juu, tokihan se siinä tilanteessa varmasti ärsyttää. Mutta jos maltat hetken vetää henkeä ja sitten kerrot exällesi ihan aidosti, mutta syyttelemättä, että olet itsekin tilanteeseen tosi väsynyt ja pyyntö ei nyt tällä hetkellä tunnu kovin reilulta. Voisit minusta ihan reippaasti pyytää häneltä apua lapsiin liittyviin järjestelyihin ja lapsenvahdin hankintaan. Ja siis siinä hengessä, ettet ole vaatimassa häneltä varsinaisesti mitään vaan ihan vain kysyisit neuvoa tietäisikö hän esimerkiksi sopivaaa lapsenvahtia tai ehtisikö hän käydä ostamassa lapselle luistimet. Tällaisista pikkujutuista sinunkin taakkasi hieman pienenisi ja teille tulisi sellainen yhteys, että lapsien takia tätä nyt tehdään ja väleistänne tulisi ehkä mutkattomammat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota muuten kantaa mihinkään, mutta ihmisen elämä voi käydä aika raskaaksi, jos kaikki viikonloput on joko töissä tai lapsien ehdoilla.
Ööö... No näin se kyllä menee ihan ydinperheissäkin. Varsinkin, kun ei ole tukiverkkoja.
Miksei ydinperheessä voi pyytää puolisoa katsomaan lapsia sillä aikaa kun itse käy kaverin kanssa elokuvissa tai saunomassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä lapsivapaasta jankkaamista lukemattomissa eri ketjuissa. Itselle lapset on niin tärkeitä etten tahtoisi luopua puoleksi ajasta, mutta täällä vatvotaan milloin vaan pääsee eroon ja kuinka pitkäksi aikaa. Eikö ne lapset enää merkkaa mitään, kun pääasiallinen vastuu on rangaistus, jota pitää kaikin keinoin saada alennettua.
No minun lapset ei ole puolta ajasta isällään, ja he haluaisi olla. Ajatteletko sinä ollenkaan lastesi etua, omiessasi heidät itsellesi?
Asiat voi nähdä monelta eri kantilta.
Ap
En ole eronnut, enkä ominut lapsia. En vain käsitä tätä ilmiötä vääntää maksimaalisesta lapsivapaan määrästä ja omasta ajasta. Tottakai lapset voi olla paljonkin poissa toisen vanhemman luota, mutta missä vaiheessa se lakkasi surettamasta. Sen sijaan tavaksi on tullut elää jotain uutta nuoruutta ja puhua lapsivapaasta aikuisen pyhänä oikeutena, kun alunperin oli lapsen oikeus molempiin vanhempiin.
Eli siis et edes tiedä mistä puhut. Et ymmärrä lasten pahaa mieltä siitä kun ei näe toista vanhempaa. Tai sitä miten lapset rasittuu kodin vaihtamisesta, vaikka sitä toista vanhempaa haluaakin nähdä ja sitä on kaivannut. Et ymmärrä kuinka raskasta on olla yksin lasten kanssa, vaikka niitä rakastaakin. Ja miten se lapsivapaa ei ole todellakaan mitään "vapaata ja uutta nuoruutta" meille useimmille eronneille, vaan se aika milloin voit hoitaa niitä asioita mitä lasten kanssa ei pysty hoitamaan, jolloin voit ladata akkuja tai tehdä lisää töitä että saat rahaa. Ja miten sitä "lapsivapaata" koko ajan värittää ikävä, huono omatunto, väsymys ja totaalinen tylsistyminen myös ajoittain.
En siis todellakaan kiellä ettenkö myös minä tarvitsisi joskus lapsista hengähdystaukoa, kyllä tarvitsen. Mutta jos olisin halunnut huolehtia lapsistani yksin, olisin tehnyt ne yksin. Tein lapset miehen kanssa, ja mielestäni en ole väärässä, jos vaadin miestä hoitamaan myös oman osuutensa. Koska SE ON lasten etu että he näkevät isäänsä.
Ja ymmärrän kyllä mitä laki asiasta sanoo, tämä olikin nyt enemmän moraalikysymys; olenko minä tässä väärässä, jos en suostu miehen vaatimuksiin omasta ajasta, vaikka ei muutenkaan vietä lastensa kanssa aikaa tarpeeksi.
ap
Mutta mies on eronnut ja bonuslapsi osan viikkoa. Oikein hyvin on tullut tutuksi erolapsen sielunmaisema.
Se, että eron jälkeen on rankkaa on osa eroa, joka pitäisi punnita kun eroaa. Ettei päädy vanhemmaksi, joka odottaa eroonpääsyä omasta lapsestaan. Nämä lapset kun kyllä huomaavat, miten kukaan ei heitä halua, kun pitää päästä jumppaan.
Siis sinä olet lapsiesi kanssa 24/7, edes jumpassa ei voi äiti käydä tai ei lapsiaan rakasta? Vai onko se jumppa kielletty vain eronneilta äideiltä? Vai olisko niin että sinä (virheellisesti) kuvittelet että eron jälkeen pääsee vapaasti mihin tahansa jumppapumppeihin, ja vähän kadehdit sitä ajatusta omasta ajasta, ja siksi puhut eronneista näin ikävästi? Itseäsi jalustalle tuoden...
En puhu ikävästi eronneista, vaan siitä että vanhemmuuden sijasta kiinnostaa lapsivapaa, ja siitä lapsivapaasta aletaan puhua oikeutena, jota pelataan maksimaalinen määrä ”lapsen tunteet” korttia käyttäen. Tätä eivät tee kaikki eronneet, joten en puhu yleisesti kaikista eronneista. Turha käyttää uhrikorttia eronneiden puolesta.
Ja kyllä - on niitä joita kiinnostaa lapsen tunteet - mutta myös näitä joita lapsen tunteet kiinnostaa vain kun se itselle sopii. Esim. Lapsen on sattumalta päästävä etävanhemmalle juuri festarien aikaan. Jos ei onnistu, niin lapsi itkee ikävää (tai sitten äiti olisi halunnut festareille)
Lapsivapaasta ei kukaan kiellä nauttimasta, mutta kun se lapsista eroon pääseminen tuntuu olevan kasvava trendi, arjen fokus. Aikuiset ei halua enää erota vain kumppanistaan, vaan peruuttaa koko perhe-elämän
No jotenkin sitä olettaisi, että jos ongelma on se, että toinen vanhempi näkee lapsiaan liian harvoin, eri paikkakunnalle muuttaminen ei ainakaan tilannetta helpota. Omalla kohdallani se olisi tarkoittanut, että minä vain olisin nähnyt heitä vain joka toinen viikonloppu. En nyt ihan äkkiä keksi, miten se olisi ollut parempi tilanne kuin se, että vuorotöiden vuoksi näin heitä 3-4 päivää viikossa.