Jos et ihastu mieheen ensimmäisillä treffeillä, haluatko tavata häntä enää uudestaan?

Minusta koko treffailukulttuuri on vähän outoa (no kaikki normaali on minulle outoa). Miksi ihmiset menevät miltei tuntemattomien kanssa treffeille pariutumismielessä? Eikö tuo jo lähtökohtana ole ihan tuhoontuomittu juttu? Kumpikin ikäänkuin puoliväkisin yrittää päätyä parisuhteeseen vaikka ei tiedä alkuunkaan, että toimisiko juttu sen toisen ihmisen kanssa kun ei kunnolla tunneta. Johan siinä on kumpikin niin epämukavuusalueellaan, että hyvän vaikutelman antaminen itsestään on haastavaa. Eikö silloin juuri kannattaisi treffailla useammankin kerran jos ei oikein tunne toista? Aika paska lähtökohta mielestäni millekään suhteelle jos toisesta ei tiedä oikein mitään, ja kaikki vaan perustuu johonkin perstuntumaan.

Sitten taas jos on netissä jutusteltu etukäteen päiväkausia, niin luulisi, että livenäkin olisi suhteellisen samat kiinnostuksen kohteet, ja näin ei oikein voisi edes ensimmäisen jännityksen merkeissä tapahtuneen tapaamisen jälkeen tehdä mitään johtopäätöstä siitä, että toinen on huono kumppani. Jos siis on edes suht normaali ihminen se toinen osapuoli, eikä mikään tisuja kopeloiva venkula. Ja jos on aiemmin jollain tavalla tuttu se toinen osapuoli, niin silloinkin luulisi suunnilleen tietävän mitä on luvassa. Jotainhan siinä miehessä on silloin ollut sinuun vetoavaa jos olet treffeille kerran hänen kanssaan päätynyt. Tai sitten on vain ollut epätoivoinen ja tarttunut helppoon vaihtoehtoon.

Terveisin Naispelko26

Tapailen nyt miestä, joka ei pelkän ensitapaamisen perusteella tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Mutta onneksi olemme kirjoitelleet todella runsaasti useamman päivän ennen tapaamista ja jatkaneet myös sen jälkeen. Ilman kuvia. Ulkonäöllisesti hän ei ’kutkuttanut’, mutta hänen kirjoituksensa ovat tehneet minuun vaikutuksen. Näimme juuri neljännen kerran ja seksuaalinen vetovoima on valtava. Hän on livenä ujompi ja epävarmempi, mutta nyt se alkaa karisemaan. Aijon nyt katsoa kuinka pitkälle tämä vie. Ei olla vielä ehditty sänkyyn, ensi viikon loppupuolella on vihdoinkin luvassa intiimimmät treffit...

Jollain miehellä meni ihon alle keskustelu, kun piti alkaa provota. No, joskus totuus sattuu mutta siitä voi alkaa myös paraneminen eli muutos.

Nettideittailu käänsi perinteisen länsimaisen parinmuodostuksen ylösalaisin. Ennen kiinnostuksen tiesi heti, koska tutustuminen tapahtui tansseissa, baarissa, ystäväporukassa tai muussa live-tilanteessa. Kemiat joko kohtasivat tai ei. Tutustumisen myötä sitten saattoi käydä ilmi, että onkin liian erilaiset odotukset, arvomaailmat, toiveet tms.

Nettideittailussa tutustuminen alkoi niistä odotuksista, arvoista ja toiveista. Saattoi kehittyä tunne, että "tämä on se ihminen, jonka kanssa haluan olla". Sitten kun tavattiin, niin kemiat eivät kohdanneetkaan. Jompikumpi tai molemmat pettyivät. Fyysinen halu ja yhteensopivuus on kuitenkin niin ratkaiseva asia, että vaikka olisi kuinka hyvin kirjoittelu tai soittelukin sujunut (tosin eipä nykyisin ilmeisesti edes kirjoitella eikä soitella vaan treffeille lähdetään parin viestin perusteella), niin sillä ei ole mitään merkitystä, ellei toinen vaikuta myös fyysisesti haluttavalta. Ja tämä ei ole yhtä kuin kauneus/komeus.

Minä aloitin nettideittailu 1996 ja ehdin sitä seuraavien parinkymmenen vuoden aikana useampaan otteeseen yrittää. Nyt en enää yrittäisi, jos eroaisin. Se on niin luonnoton tapa tutustua. En haluaisi kirjoitella pitkään ennen tapaamista, koska niin monta kertaa osoittautui, ettei livenä ollutkaan kiva olla yhdessä. En liioin jaksaisi rampata parin viestin jälkeen treffeillä, koska lopputulos olisi sama.

Vierailija kirjoitti:

Minusta koko treffailukulttuuri on vähän outoa (no kaikki normaali on minulle outoa). Miksi ihmiset menevät miltei tuntemattomien kanssa treffeille pariutumismielessä? Eikö tuo jo lähtökohtana ole ihan tuhoontuomittu juttu? Kumpikin ikäänkuin puoliväkisin yrittää päätyä parisuhteeseen vaikka ei tiedä alkuunkaan, että toimisiko juttu sen toisen ihmisen kanssa kun ei kunnolla tunneta. Johan siinä on kumpikin niin epämukavuusalueellaan, että hyvän vaikutelman antaminen itsestään on haastavaa. Eikö silloin juuri kannattaisi treffailla useammankin kerran jos ei oikein tunne toista? Aika paska lähtökohta mielestäni millekään suhteelle jos toisesta ei tiedä oikein mitään, ja kaikki vaan perustuu johonkin perstuntumaan.

Sitten taas jos on netissä jutusteltu etukäteen päiväkausia, niin luulisi, että livenäkin olisi suhteellisen samat kiinnostuksen kohteet, ja näin ei oikein voisi edes ensimmäisen jännityksen merkeissä tapahtuneen tapaamisen jälkeen tehdä mitään johtopäätöstä siitä, että toinen on huono kumppani. Jos siis on edes suht normaali ihminen se toinen osapuoli, eikä mikään tisuja kopeloiva venkula. Ja jos on aiemmin jollain tavalla tuttu se toinen osapuoli, niin silloinkin luulisi suunnilleen tietävän mitä on luvassa. Jotainhan siinä miehessä on silloin ollut sinuun vetoavaa jos olet treffeille kerran hänen kanssaan päätynyt. Tai sitten on vain ollut epätoivoinen ja tarttunut helppoon vaihtoehtoon.

Terveisin Naispelko26

En käy treffeillä pariutumismielessä. N42

Vierailija kirjoitti:

En, enkä anna miehen silloin tarjotakaan.

N23

Kiva tietää. T. Mies

Tästä muuten nyt muistankin monta tapausta, kun naiset oikein vaatimalla on halunneet itse tarjota minulle ruuan ja juoman eikä huolineet että minä maksaisin. Nämä naiset olivat erittäin ihastuneita.

Mä olen tosi huono edelleenkin sanomaan ei, joten saatan tavatakin, jos mies on aktiivinen. En tiedä mistä se johtuu, mutta usein käy myös niin, että jos mies aktiivisesti "jahtaa" minua tai pyytää treffeille pian tapaamisen jälkeen uudestaan, kiinnostun itsekin. Vaikkei alkujaan ehkä tuntuisikaan siltä.

Jos en taasen ole kovin kiinnostunut, eikä mies laita viestiä syystä tai toisesta, en koe tarvetta yrittää nähdä uudelleen.

Ihastuminen tarkoittaa varmaan eri ihmisillä vähän eri asioita. En minäkään koskaan ihastu heti, mutta ne, joihin olen ihastunut, ovat kyllä herättäneet kiinnostuksen. Olen kyllä joskus tavannut uudestaan niitäkin, jotka eivät herättäneet kiinnostusta, jos keskustelu sujui ja tyyppi oli ihan mukava. Mutta ne jatkotreffit ovat sitten sujuneet kaverillisissa ja asiallisissa merkeissä. Eli ei niistä mitään ihastusta synny myöhemminkään.

Vierailija kirjoitti:

Minusta koko treffailukulttuuri on vähän outoa (no kaikki normaali on minulle outoa). Miksi ihmiset menevät miltei tuntemattomien kanssa treffeille pariutumismielessä? Eikö tuo jo lähtökohtana ole ihan tuhoontuomittu juttu? Kumpikin ikäänkuin puoliväkisin yrittää päätyä parisuhteeseen vaikka ei tiedä alkuunkaan, että toimisiko juttu sen toisen ihmisen kanssa kun ei kunnolla tunneta. Johan siinä on kumpikin niin epämukavuusalueellaan, että hyvän vaikutelman antaminen itsestään on haastavaa. Eikö silloin juuri kannattaisi treffailla useammankin kerran jos ei oikein tunne toista? Aika paska lähtökohta mielestäni millekään suhteelle jos toisesta ei tiedä oikein mitään, ja kaikki vaan perustuu johonkin perstuntumaan.

Sitten taas jos on netissä jutusteltu etukäteen päiväkausia, niin luulisi, että livenäkin olisi suhteellisen samat kiinnostuksen kohteet, ja näin ei oikein voisi edes ensimmäisen jännityksen merkeissä tapahtuneen tapaamisen jälkeen tehdä mitään johtopäätöstä siitä, että toinen on huono kumppani. Jos siis on edes suht normaali ihminen se toinen osapuoli, eikä mikään tisuja kopeloiva venkula. Ja jos on aiemmin jollain tavalla tuttu se toinen osapuoli, niin silloinkin luulisi suunnilleen tietävän mitä on luvassa. Jotainhan siinä miehessä on silloin ollut sinuun vetoavaa jos olet treffeille kerran hänen kanssaan päätynyt. Tai sitten on vain ollut epätoivoinen ja tarttunut helppoon vaihtoehtoon.

Terveisin Naispelko26

Luotan siihen ensimmäiseen vaikutelmaan, mikä toisesta tulee. Turhaa ajan haaskausta jatkaa, jos aitoa kiinnostusta/vetovoimaa ei ole. Heti ensimmäisellä kohtaamisella tiedän, onko sitä vai ei, vaikka henkilö olisi tuntematon.

Jos nainen on seksuaalisesti haluttava niin tapailla aina voi. Itse kun sytyn todella harvoin kunnon roihuun, niin onhan se mukava olla aina joitakin säätöjä. Lopetan tapailun tämmöisten kanssa, jos ja kun nainen alkaa syvemmin kiintymään ja rakastumaan.

Toki voisin tavata uudelleen, paitsi jos miehessä olisi jotain etovaa tai hälyyttävää.

Mutta jotain kiinnostavaa täytyy kuitenkin olla. Jos jo ekoilla treffeillä vilkuillaan kelloa tylsistyneenä ja ollaan vaivaantuneessa hiljaisuudessa, niin miksi tavata uudestaan? Tuollaisia ei kylläkään ole osunut kohdalle, onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Jollain miehellä meni ihon alle keskustelu, kun piti alkaa provota. No, joskus totuus sattuu mutta siitä voi alkaa myös paraneminen eli muutos.

Nettideittailu käänsi perinteisen länsimaisen parinmuodostuksen ylösalaisin. Ennen kiinnostuksen tiesi heti, koska tutustuminen tapahtui tansseissa, baarissa, ystäväporukassa tai muussa live-tilanteessa. Kemiat joko kohtasivat tai ei. Tutustumisen myötä sitten saattoi käydä ilmi, että onkin liian erilaiset odotukset, arvomaailmat, toiveet tms.

Nettideittailussa tutustuminen alkoi niistä odotuksista, arvoista ja toiveista. Saattoi kehittyä tunne, että "tämä on se ihminen, jonka kanssa haluan olla". Sitten kun tavattiin, niin kemiat eivät kohdanneetkaan. Jompikumpi tai molemmat pettyivät. Fyysinen halu ja yhteensopivuus on kuitenkin niin ratkaiseva asia, että vaikka olisi kuinka hyvin kirjoittelu tai soittelukin sujunut (tosin eipä nykyisin ilmeisesti edes kirjoitella eikä soitella vaan treffeille lähdetään parin viestin perusteella), niin sillä ei ole mitään merkitystä, ellei toinen vaikuta myös fyysisesti haluttavalta. Ja tämä ei ole yhtä kuin kauneus/komeus.

Minä aloitin nettideittailu 1996 ja ehdin sitä seuraavien parinkymmenen vuoden aikana useampaan otteeseen yrittää. Nyt en enää yrittäisi, jos eroaisin. Se on niin luonnoton tapa tutustua. En haluaisi kirjoitella pitkään ennen tapaamista, koska niin monta kertaa osoittautui, ettei livenä ollutkaan kiva olla yhdessä. En liioin jaksaisi rampata parin viestin jälkeen treffeillä, koska lopputulos olisi sama.

No mutta jos ei työn, harrastusten tai naapuruston puitteissa ole ketään kiinnostavaa tai potentiaalista kumppaniehdokasta, niin jotain kauttahan sitä pitää yrittää tavata uusia ihmisiä. Kaikille ei sovi baarissa tutustuminen, eivätkä kaikki tykkää koko ajan juosta baareissa. Nettideittailu onkin tapa kohdata ihmisiä, joita ei muuten kohtaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain miehellä meni ihon alle keskustelu, kun piti alkaa provota. No, joskus totuus sattuu mutta siitä voi alkaa myös paraneminen eli muutos.

Nettideittailu käänsi perinteisen länsimaisen parinmuodostuksen ylösalaisin. Ennen kiinnostuksen tiesi heti, koska tutustuminen tapahtui tansseissa, baarissa, ystäväporukassa tai muussa live-tilanteessa. Kemiat joko kohtasivat tai ei. Tutustumisen myötä sitten saattoi käydä ilmi, että onkin liian erilaiset odotukset, arvomaailmat, toiveet tms.

Nettideittailussa tutustuminen alkoi niistä odotuksista, arvoista ja toiveista. Saattoi kehittyä tunne, että "tämä on se ihminen, jonka kanssa haluan olla". Sitten kun tavattiin, niin kemiat eivät kohdanneetkaan. Jompikumpi tai molemmat pettyivät. Fyysinen halu ja yhteensopivuus on kuitenkin niin ratkaiseva asia, että vaikka olisi kuinka hyvin kirjoittelu tai soittelukin sujunut (tosin eipä nykyisin ilmeisesti edes kirjoitella eikä soitella vaan treffeille lähdetään parin viestin perusteella), niin sillä ei ole mitään merkitystä, ellei toinen vaikuta myös fyysisesti haluttavalta. Ja tämä ei ole yhtä kuin kauneus/komeus.

Minä aloitin nettideittailu 1996 ja ehdin sitä seuraavien parinkymmenen vuoden aikana useampaan otteeseen yrittää. Nyt en enää yrittäisi, jos eroaisin. Se on niin luonnoton tapa tutustua. En haluaisi kirjoitella pitkään ennen tapaamista, koska niin monta kertaa osoittautui, ettei livenä ollutkaan kiva olla yhdessä. En liioin jaksaisi rampata parin viestin jälkeen treffeillä, koska lopputulos olisi sama.

No mutta jos ei työn, harrastusten tai naapuruston puitteissa ole ketään kiinnostavaa tai potentiaalista kumppaniehdokasta, niin jotain kauttahan sitä pitää yrittää tavata uusia ihmisiä. Kaikille ei sovi baarissa tutustuminen, eivätkä kaikki tykkää koko ajan juosta baareissa. Nettideittailu onkin tapa kohdata ihmisiä, joita ei muuten kohtaisi.

Jos se toimii, niin silloin tottakai kannattaa jatkaa. Minulle se ei toiminut.

Jos miehestä tuli treffeillä heti yökötysrefleksi, niin en todellakaan halunnut tavata uudelleen. Sen sijaan sellaiset miehet halusin tavata vielä uudelleen, joista en heti päässyt selvyyteen omien tunteideni kanssa.

Nykyinen elämänkumppanini oli profiilinsa mukaan muuten täydellisesti sopiva minulle, paitsi ulkonäkö ei viehättänyt. Halusin kuitenkin tutustua häneen ja katsoa, vastaako todellisuus hänen profiilikuvaustaan. Hän oli oikeassa elämässä kaikkea sitä ja vielä vähän enemmänkin, joten pikkuhiljaa tapaamisten edetessä rakastuin mieheen tosissani ja ulkonäkökin muuttui sen myötä silmissäni ihan mukavaksi.

treffit kirjoitti:

En. Se, etten ihastu mieheen ensitapaamisella, tarkoittaa myos ettei hanessa "ole potentiaalia". En edes tajua mita tuo "potentiaali" tarkoittaa tassa kontekstissa. 

N44

Tämä.

Tiedän heti, voinko olla kiinnostunut miehestä ja jos en voi, niin mitään "potentiaalia" ei ole.

N

EIkö naiset yleensäkin ihastu vähän hitaammin.

Annan toisen mahdollisuuden, mutten ehkä kolmatta.

Tuntuu siltä, että parisuhteen löytäminen nettideiteistä ja Tinderistä on turhan hankalaa, jos naiset odottavat välitöntä ihastumista ja itse on mies, johon ei yleensä tunneta kemiaa ensimmäisillä treffeillä... Ei niitä pakkeja jaksa vastaanottaa jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Jollain miehellä meni ihon alle keskustelu, kun piti alkaa provota. No, joskus totuus sattuu mutta siitä voi alkaa myös paraneminen eli muutos.

Nettideittailu käänsi perinteisen länsimaisen parinmuodostuksen ylösalaisin. Ennen kiinnostuksen tiesi heti, koska tutustuminen tapahtui tansseissa, baarissa, ystäväporukassa tai muussa live-tilanteessa. Kemiat joko kohtasivat tai ei. Tutustumisen myötä sitten saattoi käydä ilmi, että onkin liian erilaiset odotukset, arvomaailmat, toiveet tms.

Nettideittailussa tutustuminen alkoi niistä odotuksista, arvoista ja toiveista. Saattoi kehittyä tunne, että "tämä on se ihminen, jonka kanssa haluan olla". Sitten kun tavattiin, niin kemiat eivät kohdanneetkaan. Jompikumpi tai molemmat pettyivät. Fyysinen halu ja yhteensopivuus on kuitenkin niin ratkaiseva asia, että vaikka olisi kuinka hyvin kirjoittelu tai soittelukin sujunut (tosin eipä nykyisin ilmeisesti edes kirjoitella eikä soitella vaan treffeille lähdetään parin viestin perusteella), niin sillä ei ole mitään merkitystä, ellei toinen vaikuta myös fyysisesti haluttavalta. Ja tämä ei ole yhtä kuin kauneus/komeus.

Minä aloitin nettideittailu 1996 ja ehdin sitä seuraavien parinkymmenen vuoden aikana useampaan otteeseen yrittää. Nyt en enää yrittäisi, jos eroaisin. Se on niin luonnoton tapa tutustua. En haluaisi kirjoitella pitkään ennen tapaamista, koska niin monta kertaa osoittautui, ettei livenä ollutkaan kiva olla yhdessä. En liioin jaksaisi rampata parin viestin jälkeen treffeillä, koska lopputulos olisi sama.

Sama. Milleniumin vaihteessa nettitreffailin aikani ja totesin, ettei se toimi minulla. Pidän kemiaa niin tärkeänä, että ainoa vaihtoehto on tutustua livenä ja niin sitten tapasinkin mieheni yöelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu siltä, että parisuhteen löytäminen nettideiteistä ja Tinderistä on turhan hankalaa, jos naiset odottavat välitöntä ihastumista ja itse on mies, johon ei yleensä tunneta kemiaa ensimmäisillä treffeillä... Ei niitä pakkeja jaksa vastaanottaa jatkuvasti.

Onkin paljon parempi yrittää tutustua oikeassa elämässä kuin netissä.

Vierailija kirjoitti:

Annan toisen mahdollisuuden, mutten ehkä kolmatta.

Tarkennus: annan toisen mahdollisuuden, jos mies ei ole kourinut vääristä paikoista (tullut heti iholle/pussannut väkisin), puhunut törkeitä, tarjonnut rahaa seksistä (en ole maksullinen nainen).