Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Vierailija kirjoitti:

Tapa itsesi. Sanoi isäpuoli

Sama.

Hyvä puoli asiassa on, että asian sanoi (mieleltään epävakaa) kälyni, jota minun ei ole mikään pakko tavata. Jos mieheni häntä näkee, minä olen muualla. Noiden sanojen jälkeen se nainen lakkasi olemasta minulle ihminen.

Parasta mitä minulle on sanottu ulkoisesta olemuksestani on : "köyhän miehen Janina" (Frostell) :):) Otin sen kommentin oikein iloisena vastaan! Onhan minulla esim.vähän enemmän pyöreyttä kuin oikealla Janinalla yms.

Ruma ja läski kirjoitti:

Kun olen yli 6 kk raskaana, sanon itserakkaalle miehelleni joka jatkuvasti ihailee selfie kamerasta itseään että aah minä, pane ittees. Takaisin tulee : "mieluummin kun sua, nii kun oot varmaan huomannu"

Olit kyllä itsekin aika ilkeä.

Ex pomo sanoi määräaikainen henkilö X tekee myös enemmän töitä kuin vakituiset! 😳

Olin määräaikaisessa työsuhteessa ja täysin uupunut, kun tein koko ajan vain rankkoja työvuoroja. Yritin saada muutoksia työvuorolistoihin ja tuo oli pomon vastaus,

Vieläkin puistattaa.... 😬

En kerro koska niitä on ihan liikaa!! Ja en halua nolata niiden sanojia.

Saan päivittäin pelkkiä pahoja kommentteja aamusta iltaan ja oon saanut niitä 10 vuoden ajalta vähintään. Tosin sitä ennenkin on kiusattu et en tosiaan jaksa kaikkee peetä tähän kirjoittaa mutta ihan kiitettävästi on kiusattu. 👍

"Älä pidä käsiä taskussa, näyttää peppu paljon isommalta" sanoi äiti, kun olin 16 tai 17. Nykyään muistuttaessa äiti on kauhuissaan, että miksi on sanonut noin :D

"sinä kun olet tuommoinen erilainen kun me muut, tommonen roteva ja rumempi" aikuinen isosisko 14-vuotiaalle pikkusiskolle. 

Hyviä ei ole hirveästi syöpynyt kun ei ole semmosia paljon kuullut.. koko elämä tähän asti lähinnä vaan kiusattu.

Vierailija kirjoitti:

Että näytän kuulemma sialta... lähes ainoa negatiivinen kommentti mitä oon ikinä saanut ulkonäöstä mutta kuitenkin niin paha että ei voi olla häiritsemättä.

Oikeasti? Tollasiakin ihmisiä voi olla jotka ei saa koskaan negaa.

" Ei kannata olla tyhmempi kuin meidän koira." Yläasteen matikanopettaja, kun en osannut jotain. Olin vielä sellainen tosi tunnollinen ja syrjitty, ahdistuksesta kärsivä 15-vuotias. Olin hyvä muussa paitsi matemaattisissa aineissa.

Sama opettaja kysyi, pääsenkö vielä lukioon, jos hän antaa mulle matikasta tietyn numeron.

Yhdessä terveysalan työharjoittelussa opettelin erästä asiaa ja sitä opettava henkilö oli todella tyly ja kiivas, haukkui, miksi olen hidas ja puhui tauotta, vaikka tein erästä hyvää keskittymistä vaativaa asiaa. Aloin itkeä kesken tämän tehtävän, koska tilanne oli hyvin ahdistava. Tämä huutava kotka vielä tuijotti olkani yli, vaikka yleensä tämä tehtävä pitää saada tehdä ilman mitään häiriötekijöitä ja tarkistetaan vasta kun opiskelija on saanut sen tehtyä.

Myöhemmin tätä samaa tilannetta sivuten minulle sanottiin, että minulla on varmasti jokin häiriö, kun en onnistunut tehtävässä! Yritin selittää tuon akan aliarvioisesta käytöksestä itkien ja minulle vain puolusteltiin hänen ihanaa luonnettaan.

Huvittaa, kun myöhemmin opinnoissani kaikkialla kyseinen tehtävä on suoritettu kaikessa rauhassa ja ihan oikeassa työelämässä pomo aina käskee kaikki muut henkilöt huoneesta ulos sen ajaksi.

No muuten hyvä, mutta oot savotoinut väärällä palstalla.... se alkas tosta noi se päätehakkuu...

- metsätyönjohtaja joskus aikoinaan...

Lähisukulainen, pienen ihan typerän riidan lomassa:"ihme ettei kukaan halua olla sun kanssa".

Loukkasi niin pahasti, että välit on mennyt jos ei anteeksi pyyntöä tule vilpittömästi.

Hän ei ilmeisesti tiedä, vaikka läheinen on, kuinka paljon olen kärsinyt siitä että olen yksin, kun kumppani jättää tms..

Olin uudessa työpaikassa ja pidin salaa vähän tilastoaa omista tekemisistä ja tulin siihen tulokseen että teen jopa enemmän kuin muut Alussa jouduin kysymään paljon mutta opin nopeasti. Olin ylpeä siitä että olin riuska ja ahkera ja nopeaoppinen.

Ja kun pomo sitten kaikkien kuullen kehui minua "tuollaiseksi kuukauden työntekijäksi" niin olin onneni kukkuloilla. Sitten kaikki repesivät nauramaan.

Vitutti ihan hirveästi koska tiesin että parin kuukauden harjoittelullakin pärjäsin niille muille työn laadussa ja olin kuin olinkin tehnyt paljon ja hyvin - ja olin ns tiennyt paikkani organisaation pahnanpohjimmaisena, eli en siis ollut näsäviisas tai kyseenalaistaja.

Vihasin jäljellä olevia kuukausia siinä työpaikassa. Jäi pysyvästi epäselväksi mitä se naururemakka tarkoitti ja olinko oikeasti ollut kuukauden ahkerin (kuten itse luulin) vai noloin. Jälkikäteenkään en tiedä. Työtodistus oli erinomainen ja hyvin olen töissä pärjännyt

Äitini huuto keskellä Joensuuta:"Sinussa ei ole mitään kiittämistä! Ei kerta kaikkiaan mitään!" Olin silloin 28v.Nyt olen 49 vuotias ja emme ole olleet kahteenkymmeneen vuoteen tekemisissä.

TIINA JA ANTTI KETONEN

"Teet tuosta lapsesta sairaan", puuskaisi anoppi kun yritin pukea rimpuilevaa parivuotiasta. Ihan hyvät välit on olleet aina, mutta tuota en unohda koskaan. Nyt lapset jo aikuisia, hyvinvoivia ja minulle todella rakkaita ja läheisiä.

Olin lapsi (ja olen introvertti sekä erityisherkkä). Isäni kysyi:"Miten sinustakin tuli noin nössö." Ehkä "nössöydelläni"oli jotain tekemistä sen asian kanssa, että vanhempani olivat tuurijuoppoja, jotka jättivät jo pikkulapsetkin keskenään yksin kotiin, kun itse lähtivät joko naapuriin tai kapakkaan juomaan.

Sairastuttuani fyysisesti exäni sanoi (kun olimme vielä yhdessä) että: "Kukaan mies ei katsele tuollaista sairasta ämmää." Loppuajat harrasti yhä raaistuvaa henkistä väkivaltaa, nykyään en luota ihmisiin.

Hän oli suhteessa vuosia ns normaali kunnes sairastumiseni paljasti sen, että hän olikin piilonarsisti. Toivoi myös useaan otteeseen että kuolisin, puhuen ääneen tuosta. Sanomattakin lienee selvää, miksi on exä. 

Sairastelu on kirvoittanut myös entisiltä ystäviltä hyvin ilkeitä lauseita. "Toivottavasti lapsesi huostaanotetaan". (fyysinen sairaus, piti vain mt-ongelmaisena).

Kun olin masentunut, ystävä sanoi että haen vain huomiota. (ja suuttui koska ilman syytä haen huomiota)

Kun sairastuin fyysisesti, sama ystävä sanoi että olen vain masentunut.

Kun sairastuin pahemmin ja lähetin tietoa sairaudestani, tämä sama ystävä sai raivokohtauksen ja sanoi, ettei (potilaskertomuksia oli mukana, miten ihmisille käynyt ko. sairauden kanssa) noilla henkilöillä ole mitään muuta vikaa, kuin elämänhallinta kadoksissa. 

Katkaisin häneen välit kun hän toivoi että sairas lapseni huostaanotetaan (sairastuin itsekin). 

Kuulin myöhemmin että heikentyneen terveydentilansa vuoksi luopui elämäntyöstään. Miten hän sitten voi sairastua kun minä en saanut ja käytti minuun henkistä väkivaltaa jos ikinä minulla oli jotain vikaa? Nyt hänen pitäisi sitten vihata itseään ja käyttää noita samoja viisauksia itseensä.

Tuntui, että karma kosti hänelle, että todellakin kuka vaan voi sairastua ja menettää rakkaita asioita elämästään.