Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Vierailija kirjoitti:

"Jos oisin tienny millainen susta tulee niin en olis koskaan ottanut sua!". Kiitos vaan adoptioäidilleni...

Hyi tuli kylmät väreet! Aivan sama lause mutta omalta äidiltä 11 vuotiaana kun kärsin vakavista mielenterveysongelmista rikkinäisessä sekopää perheessä, ja jouduon sairaalaan psykiatriselle lastenosastolle.

”JOS OLISIN TIENNYT MILLANEN SUSTA TULEE, OISIT JÄÄNYT TEKEMÄTTÄ”

Äitin suurin huoli oli mitä muut ihmiset hänestä ajattelee jos kuulevat että minut on viety häneltä ja miten se vaikuttaa häneen ja hänen maineeseensa.

Ja ”Ihan oot kun isäs!” Joka oli siis väkivaltanen narsismiin taipuva tappotuomiion istunut väkivaltarikollinen joka pahoinpiteli äitiä ja lapsia ja katosi viikoiksi ryyppyreisuuilleen. Että ilmeeni perusteella olen ihan kuin isäni,ja halveksien huudettuna.

Vierailija kirjoitti:

"Ethän sä tiedä edes elämän tosiasioita"

Terveisin oma äitini. Olin siinä 13-14 vuoden iässä.

Tuo on muuten oikein ilkeiden kalkkisten lempihokema. Periaatteessa totta joo, mutta miten varhaisteini edes voisi tietää?

Isoveli nimitteli minua teininä läskiksi, vaikka olinkin täysin normaalipainoinen. Tämä tapahtui ehkä kerran jonkin riidan yhteydessä. Muistan kuitenkin selkeästi. Liekö tämä vai jokin muu syy, kun en ole ikinä tuntenut olevani tarpeeksi hyvä tällaisena kuin olen.

Olin neljännellä luokalla, kolmasluokkalainen poika tuli kuiskaamaan mun korvaan, niin ettei kukaan muu kuullut, mikä luulet olevas, susta ei tuu koskaan yhtään mitään! Eikä musta tullutkaan. Olen naimaton, lapseton ja 58.

Aiempi viestini ei tainnut päästä läpi moderointiseulasta. Uusiksi siis:

Poika kuudennella luokalla: "Kuka nyt tuonnäköistä ahdistelisi?" Pojat nimittelivät minua rasistisesti, koska halusin olla kaveri kaikenlaisten ihmisten kanssa. Olivat lopulta piirittäneet minut seinää vasten. Sain tuon vastaukseksi, koska tilanne oli ahdistava ja toin sen ilmi huutamalla: "minua ahdistellaan!" (viitaten siis näihin kiusaajiin, ei kavereihini.) Miten he haukkuivat minua rasistisesti, en kirjoita tälle palstalle.

Ensi-ihastukseni: "laita appelsiini paidan sisään!" ja "olet pikkulapsi!" 14-vuotiaan kehittymätön vartaloni ei nähtävästi ollut hänelle riittävä. Säännöllinen liikkumiseni loppui lukioon loppuun mennessä, koska uskoin sen vaikuttavan negatiivisesti kehitykseeni. Olen edelleenkin normaalipainon alamailla, vaikka syön normaalisti. Hoikkuus ei ole tehnyt minusta ihailtavaa tai haluttavaa - päin vastoin.

Äitini ollessani teini: "Ei sinusta missiksi ole!" Ulkonäköni ei ollut ennen tätä koskaan aiemmin puheenaiheena.

Luokkalaiseni yläasteella: "Vai on #NIMENI#:lla vientiä! Jo on aikoihin eletty!" Hän oli todistajana, kun eräs rinnakkalaisluokkalainen oli joko lyönyt vetoa tai järjestänyt jäynän, uskaltaako hän tulla iskemään minua. Muistan vieläkin sen ivallisem naurun tyttöporukasta, jonka kanssa hän oli asian junaillut.

Nykyisin entinen kaverini (poika): "...etkä ole kaunis." Hän vertasi minua animehahmoon(!). (Lucy Elfen Liedistä, jos ketään kiinnostaa.)

Äitini miesystävä ollessani 16-vuotias: "Ei alle parikymppisellä ole silmäryppyjä!" Saman asian kuulin myös lääkäriltä eräässä mainostelevision ohjelmassa. Minullapa on ollut syntymästäni asti. Olen teini-ikäisestä asti käyttänyt lähes neuroottisesti kaiken maailman voiteita, suojautunut auringolta ja nukkunut silmät sidottuina. Itsetuhoisia tekojani "ryppyjen poistamiseksi" en tähän kirjoita, jotta muut eivät saisi inspiraatiota.

Tyttö lukiossa: "ei noilla rinnoilla miestä saa!" Olin silloin toipumassa lapseen kajoamisen rikoskriteerit täyttävästä ihmissuhteesta, johon olin pakottanut itseni juuri tuosta syystä: minun on pakko kestää, koska ei minusta kukaan muu välitä. Minä en ansaitse, enkä tule saamaan parempaa. Minun täytyy sietää se kaikki kipu, vaikka se oikeasti rikkoo minut tuhansittain ja vajottaa raskaaseen pimeyteen. Minä en voi olla onnellinen.

Selviydyin. Kiitos vuosien terapian ja lääkityksen. Valitettavasti en näe edelleenkään peilistä kaunista ihmistä, vaikka olisin laittautunut ja huoliteltu. En näe valokuvissa nättiä pikkutyttöä, vaan kirveellä veistetyn peikon. Opiskelu ja muutto eivät ole muuttaneet kuvioita: olen ollut ja olen edelleen vastakkaiselle sulupuolelle näkymätön kaikkialla, minne menen, vaikka olen luontaisesti hymyilevä ja ystävällinen, muista ihmisistä aidosti kiinnostunut ihminen - en todellakaan ujo ja vetäytyvä. Kavereita saan helposti, mutta kaveruuden tasolle kaikki on jäänyt.

Jaksamista sinulle. Olen pahoillani kokemuksestasi.

Olin elänyt vuosia kamalassa liitossa, mies narsisti ja tuhosi itsetunnon lähes täysin. Sai uskomaan etten kelpaisi koskaan muille. Tajusin lähteä suhteesta ja tapasin uuden, jonka kanssa kaikki ihan toisin. Itseluottamus alkoi kasvsmaan ja palaamaan, uskalsin taas tehdä töitä asiakaspalvelijana. Silloin tällöin asiakkaana eräs vanhempi mies, oli omalaatuinen persoona ja ei aina niin hyvällä. Tultiin kuitenkin hyvin toimeen ja oli kehittynyt omat sisäpiirin vitsit. Sanoi sitten kerran, että Toivottavasti miehesi tietää kuinka onnekas on. Silloin tajusin sen, että Hei olen arvokas just tämmöisen ja minusta pidetään. Se oli ja on edelleen se lause, joka saa potkimaan eteenpäin ja olemaan ylpeä siitä miten pitkälle olen päässyt. Ja kyllä, se uusi miesystävä taisi tajuta koska nykyään ollaan naimisissa ❤️

"Sun tissit on kasvaneet! Mut ei susta yhtään kauniimpaa oo kyl tullut." Eräs kasvotuttu nuori nainen sanoi tämän.

Oon lukenut tätä ketjua ja vollottanut jo pari tuntia, herätti paljon muistoja. Samalla ehkä kuitenkin jotenkin puhdistavaa käydä nämä läpi vielä kerran ja kirjoittaa tänne.

Olen ylipainoinen, aina ollut, ja suurin osa mieleeni jääneistä kommenteista liittyy tähän. Edelleen olen tosi herkkä itseeni kohdistuvasta arvioinnista, ja esim.lääkärinkin kommentoidessa painoani ihan terveydellisenä asiana koen sen arvosteluksi minua ja personaani kohtaan. Lihavuuteni on fakta, en sitä kiistä, mutta surettaa ja masentaa, jos minut määritellään ensisijaisesti lihavaksi eikä jonkun muun ominaisuuteni tai piirteeni perusteella.

Mutta niihin kommentteihin: "Minulla on sinulle kesätyö", totesi mummoni, kun olin n.12-v. Mummo tiesi, että yh-äitini perheessä raha oli tiukilla ja hänellä sitä vuorostaan oli. "Saat 1000 mk jos laihdutat." Tarkoitus oli ehkä hyvä, mutta koin tuon älyttömänä loukkauksena, koska olin jo ehtinyt innostua siitä, että pääsen tekemään jotain mitä osaan ja tienaan siitä rahaa. En laihduttanut.

Rippileiriä jännitin jo tosi paljon etukäteen, varsinkin siksi, kun sinne ei tullut ketään tuttuja. Olin mennyt kouluun vuotta nuorempana ja luokkakaverini kävivät riparin vuosi ennen minua. Leiri oli leirikeskuksessa, jossa ei ollut juoksevaa vettä (paitsi keittiörakennuksessa), eli saunominen oli ainoa mahdollisuus peseytuä, ei suihkuja. Saunavuorot oli erikseen tytöille ja pojille, mutta ei puhettakaan että pesulle olisi päässyt yksin rauhassa, vaan se tapahtui ryhmän tyttöjen joukossa. Muistan, kun menin saunaan vasta tyttöjen vuoron loppupuolella, jotta mahdollisimman moni olisi jo lähtenyt saunasta, mutta silti siellä oli porukkaa. Tunsin arvostelevat katseet vartalossani, kun yritin peseytyä mahdollisimman nopeasti ja poistua saunasta. Kun sitten menin majoituskämppään, jossa majoituttiin 4 hlön huoneissa, tajusin samalla hetkellä kun avasin kämpän oven, että siellä puhuttiin minusta: "...sit ihan sairaan läskit reidet täynnä muhkuroita ja...". Juttu keskeytyi, kun puhuja tajusi kuka huoneeseen tuli. Peräännyin ovelta ja paiskasin sen kiinni, huoneesta kuului kamala naurunremakka. Juoksin metsään itkemään. Kaiken kruunasi se, kun kuulin itkun keskeltä erään riparipojan kailottavan jollekin "Se läski loukkasi tänään jalkansa." Olin aiemmin päivällä venäyttänyt nilkkani jossain aktiviteetissa.

Isäpuoleni katseli luokkakuvaani yläasteella ja totesi:"Ai teidän luokalla on muitakin lihavia tyttöjä." Mitäpä siihen sitten lisäämään, kiitos kannustuksesta, en ollutkaan ainut friikki.

Parikymppisenä olin baarissa. Eräs poika tuli juttelemaan minulle, ja hänen kaverinsa kävi aina välillä myös seurassamme, välillä pyöri muualla baarissa. Loppuillasta sitten tämä poika oli lähdössä mukaani yöksi ja kertoi tästä kaverilleen minun seistessä vieressä. Yhtäkkiä pojat alkoivat keskustella kuin minua ei olisikaan tai en kuulisi mitään:

Kaveri:"On se kyllä läski."

Poika:"Mutta kato mitkä kasvot, tosi kaunis."

Tämä tilanne on jäänyt mieleen, koska oli niin häkellyttävää, että pojat alkoivat puhua minusta ihan kuin en olisi paikalla ja lisäksi keskustelussa sekä haukuttiin että kehuttiin ulkonäköäni.

Jatkuu..

Jatkoa...

Olin vieraana erään kaverini häissä, meitä oli paikalla 6 tytön kaveriporukka. Sulhasen joku tuttu/sukulainen (suunnilleen samanikäinen kuin me) oli pestattu häihin kuvaamaan. En tuntenut tätä herraa, emmekä muistaakseni jutelleet mitään illan aikana hänen kanssaan. Loppuillasta, kun seisoin yhden kaverini kanssa ulkona, tämä herrasmies tuli ihan pyytämättä ja täytenä yllätyksenä sanomaan meille, että on yrittänyt koko päivän ottaa mahdollisimman onnistuneita kuvia häistä, mutta osa kuvista ei onnistunut, koska minä ja ystäväni olemme niin lihavia ja rumennamme kuvat. Sitten hän marssi jatkamaan kuvaamista, toivottavasti osasi rajata meidät pois kuvia pilaamasta.

Positiivisimmat mieleen jääneet kommentit liittyvät työelämään. Olin parikymppisenä opiskelijana kesätöissä sossussa ja jouduin hoitamaan erästä vaikeaa lastensuojeluasiaa kaupungin lakimiehen kanssa. Normaalisti jokaisessa casessa ei lakimiestä tarvittu, mutta tämän asian yhteydessä oltiin ko.lakimiehen kanssa muutamassa yhteisessä palaverissa. Kun sitten kesätyöni loppui ja muistutin lakimiestä siitä, että jatkopalavereihin tulee toinen sosiaalityöntekijä, tämä lakimies laittoi mulle sähköpostin, jossa luki: "Kanssasi oli ilo työskennellä, sinussa on aineista!" Tulostin sähköpostin muistoksi ja se on vieläkin tallessa.

Muutama vuosi sitten selasin jostain syystä Facebookin Viestit-osiota pitkästä aikaa. Katsoin myös roskapostikansion (tai vastaavan, en muista millä nimellä se on). Siellä oli pari kk aiemmin tullut viesti joltain naiselta. Viesti alkoi jotenkin niin, että en varmaan muista tai tunnista lähettäjää, mutta hän oli asiakkaani joitakin vuosia aiemmin ollessani töissä kriisikeskuksessa. Nainen oli kärsinyt mm.lääkkeiden väärinkäytöstä ja mielenterveysongelmista, joiden vuoksi tuli kriisikeskukseen asiakkaaksi. Minä olin kuulemma osannut sanoa oikeat sanat oikeaan aikaan ja saanut naisen paranemisprosessin alulle. Nainen kertoi bonganneensa minut eräästä FB-ryhmästä, jossa olimme sattumalta molemmat, ja muistaneensa etunimeni ja kasvoni, joten tunnisti minut. Hän halusi kiittää tukena olemisesta vaikealla hetkellä, ja kertoi elämänsä olevan nykyään paremmilla raiteilla. Tämä kiitos jäi erityisesti mieleen, koska oli osaksi sattumaa että bongasin sen FB:n roskaposteista, en osannut odottaa tällaista yhteydenottoa ja ennen kaikkea siksi, että sain monen vuoden jälkeen kiitokset hyvin tehdystä työstä.

Sussa ei ole elämää.

"Ei teistä koskaan mitään tule!"

- mummoni minulle ja sisaruksilleni. Mummo oli todella ylpeä, koska hänen toinen tyttönsä (eli tätini) oli päässyt rikkaisiin naimisiin ja nämä tädin lapset Eli meidän serkkumme olivat mummolle kaikki kaikessa.

Opiskeluaikoina vanhempi nainen pysäytti minut juna-asemalla ja sanoi: ”Anteeksi, mutta saanko kysyä oletko tanssija?”. Vastatessani hämmentyneenä etten ole koskaan tanssinut (olen lestadiolaisesta perheestä alunperin) nainen sanoi, että hänen mielestään liikuin niin kauniisti. Se oli niin erikoinen pysäytys ja kommentti, että jäi kyllä hyvässä mielessä muistiin, vaikka tapahtuneesta onkin jo yli kymmenen vuotta.

Mahoksi haukkuminen ja ilman lasta olet arvoton. Mahous ei haittaa mutta se että on todellakin arvoton niin sehän on sattunut. En halunnut alkaa sellaista "arvoa" lapsenavulla havittelemaan, se ei tuntunut oikealta. Olen vain olemassa niille ihmisille joille ei merkitse se mitään ettei minulla ole lapsentuomaa arvoa. 

Vierailija kirjoitti:

"Ei teistä koskaan mitään tule!"

- mummoni minulle ja sisaruksilleni. Mummo oli todella ylpeä, koska hänen toinen tyttönsä (eli tätini) oli päässyt rikkaisiin naimisiin ja nämä tädin lapset Eli meidän serkkumme olivat mummolle kaikki kaikessa.

Toivottavasti ei haittaa jos kysyn, mutta mitä teistä lopulta tuli? Toivon että mummosi sai pitkän nenän tuosta häijyydestään ja ymmärsi edes hävetä.

Oli 13 vuotias ja jo edesmennyt hiljainen ja kiltti isäni sanoi minulle: sinä tulet aina pärjäämään, eikä sinusta tarvitse olla huolissaan. Isäni sanoi saman juuri ennen kuolemaansa uudestaan 25 vuoden jälkeen: hän sanoi olevansa onnellinen, kun elämäni on mennyt tasapainoisesti ja hyvin.

Olen kiitollinen, kun isäni luotti minuun. Isän positiiviset sanat ovat kantaneet monina vaikeina hetkinä, kuten nytkin, kun takana on tuore ja vaikea avioero. Mietin onnellisuutta ja totesin taas, että kyllä elämä kantaa: olen taloudellisesti hyvässä tilanteessa, kiitollinen lapsistani, ystävistäni ja omasta rohkeudesta mennä eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei teistä koskaan mitään tule!"

- mummoni minulle ja sisaruksilleni. Mummo oli todella ylpeä, koska hänen toinen tyttönsä (eli tätini) oli päässyt rikkaisiin naimisiin ja nämä tädin lapset Eli meidän serkkumme olivat mummolle kaikki kaikessa.

Toivottavasti ei haittaa jos kysyn, mutta mitä teistä lopulta tuli? Toivon että mummosi sai pitkän nenän tuosta häijyydestään ja ymmärsi edes hävetä.

Ei haittaa. Meitä on kolme sisarusta ja kaikista tuli ns. normaaleja työssäkäyviä ihmisiä perheineen. Mummolle tämä ei kuitenkaan koskaan riittänyt vaan aina sai kuulla, että se ja se serkku on ostanut sitä ja tätä.

Vierailija kirjoitti:

Olin n. 8-vuotias kun sukulainen sanoi että veljeni on ainoa joka voi jatkaa sukunimeämme. Olin tyrmistynyt.

Nyt minulla on 3 lasta, kaikilla minun sukunimeni.

Mielenkiintoinen keissi sinänsä tämä; kumman nimi lapsille annetaan,jos ei ole yhteistä nimeä. Onko se itsestäänselvästi synnyttäjän, koska...(?). Vai miehen, koska..(?) Tai jos tulee useampia lapsia, vuorotellen isän ja äidin nimi, kahden lapsen perheessä se olisi tosi demokraattista...

Vierailija kirjoitti:

Ex-poikaystävä sanoi sängyssä "sä näytät tälleen alaviistosta ihan sialta" ja nauroi päälle. Vielä tänä päivänä mietin miltä näytän mieheni silmiin sängyssä vaikka hän ei ole minua koskaan loukannut.

Niin no eihän se laulaja hassumpi ole kropaltaan😆

Tätä ei sanottu minulle tai minusta, mutta jäi mieleen. Ala-asteella oli 3/4-luokkalaisille tytöille jonkinlainen itsetuntoilta, mihin myös äidit tulivat mukaan. Jokaisen äidin piti aluksi kertoa tyttärestään joku kehu. Yksi äiti ei keksinyt mitään. Ohjaaja yritti ja yritti, kyseli harrastuksista ym. Lopulta kehu oli " Tiina harrastaa flamencoa", mutta ei edes että Tiina on hyvä flamencossa tai vastaavaa. Jäi paha mieli tytön puolesta, hän istui itse tietysti vieressä koko keskustelun ajan kaikkien tuijottaessa.