Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Yläasteaikainen paras kaverini, joka oli hyvin toimeentulevasta perheestä, riiteli vanhempiensa kanssa keittiössä minun ollessa olohuoneessa kaverin jatkokoulutushaaveista. Kaveri olisi halunnut ammattikouluun, mutta eihän se käy, ettei "tule samanlaista köyhää ja toisten elätettävää kuin Maija Meikäläisestä".

Se oli shokki, sillä mielestäni kaverin vanhemmat kohtelivat minua tasa-arvoisesti. En tiennyt olevani riippakivi köyhän perheen lapsi, vaikka jälkikäteen muistelinkin heidän kysyneen aina, olenko saanut syödäkseni tai tarvitsenko jotain. Ja ei, aina söin kohteliaasti kohtuudella (vaikka olisikin vähän nälkä ollut) enkä kulkenut esim pask asiassa vaatteissa, vaikka kirpparilta tai sukulaisilta ne aina shoppailtiinkin.

Lisäksi vanhempiani kohtaan se tuntui todella ala-arvoiselle sammakolle. Olin jo nuorena tietoinen, kuinka he yrittivät selvitä 90-luvun lamasta ja koroista neljän lapsen kanssa, äiti teki 2 työtä ja isä oli jatkuvasti ulkomaan komennuksilla parempien tienestien perässä. Toisaalta olin ja olen edelleen ylpeä siitä, että vanhempani tukivat meidän sisaruksien päätöksiä aina, myös jatkokoulutuksen suhteen. Tästä myös tämä rikkaamman perheen lapsi aina kertoi olevansa kateellinen, kun hänet pakotetaan lukioon. Saattoivathan vanhemmat neuvoja antaa, mutta eivät missään nimessä pakottaneet ikinä elämään omien halujensa mukaan, vaan kannustivat tekemään sitä mikä itsestä tuntuu hyvälle. Yhteiskuntakelpoisia ja omillaan pärjääviä meistä tuli, eikä ole ongelmia viinan tai rahankaan kanssa, vaikka yleensä ei ollutkaan varaa lähteä kaverin ja hänen perheen mukaan Rossoon, vaan mäkkäriin eikä yleensä sinnekään.

Olin noin 15 v kun kävelin myöhään illalla  ystäväni luonta rantatietä kotiin, siinä joi olutta kolme vähän vanhempaa noin parikymppistä kundia jotka huutelivat jotain "Tuu antaa pusu" ja lopulta yksi pyöräili minut kiinni, katsoi hetken ja julisti "No ei tätä viitti ees rai""ta!" Minua haukuttiin  koulussa rumaksi akneni ja ison nenäni takia  ja tuo rantatien episodi oli piste ii:n päälle, masennuin pahoin enkä kyennyt poistumaan kotoa. Ei nyt sillä, että olisin halunnut tulla  ventovieraiden  lähentelemäksi mutta tajuatte varmaan pointin.

Ala-asteella olin eka tyttö, jolla alkoi näkyä naisellisia piirteitä, ja eräs luokkalaiseni poika haukkui minua lehmäksi rintojeni takia.

Äitini oli kova arvostelemaan minua ja kaikkea muutakin. Herkästä pikkutytöstä kasvoikin aika kiukkuinen ihminen (viha on suojatunne, jonka kanssa selviämistä opettelen edelleen terapiassa). Äitini sanoikin, että en tule koskaan selviämään työelämässä, koska en kestä ”minkään näköistä arvostelua”. No, olen kyllä menestynyt työelämässä ihan hyvin, mutta olen varma että teen kaiken väärin tai huonosti ainakin jonkun mielestä ja ahdistun arvostelevista ja kriittisistä ihmisistä. Huomaan myös usein kritisoivani itse itseäni tai alleviivaavani juuri niitä asioita, joita en vielä osaa täydellisesti tai missä olisi kehittymisen varaa - jotenkin yritän suojella sillä itseäni ulkopuoliselta arvostelulta ja tehdä muut ikään kuin aseettomaksi kertomalla itse miten ”huono” olen. Itsetuntoni onkin paska, ja vaikka tiedän että minussa on paljon hyvää, on sisäinen kriitikkoni aina muistuttamassa miten arvoton paska olen.

Vierailija kirjoitti:

15-vuotiaana pyöräilin koulusta kotiin naama punaisena, aivan hiestä märkänä ja tukka sekaisin, ja kotipihassa vastassa oli isäni kaveri. Tervehti ja antoi mulle jonkin kirjeen annettavaksi isälleni kun hän ei kotona ollut. Myöhemmin illalla isä tuli näyttämään kaveriltaan saamaa tekstiviestiä: "Kaunis tyttäresi tuli juuri kotiin ja annoin kirjeen hänelle."

Hymyilytti pitkään!

Voi miten ihana, ja kun se palaute on vielä rehdisti annettu nuoren tytön isälle, siitä katoaa sellainen limaisuus. Juuri oikealla tavalla tuotettu nuoreksi naiseksi kasvua ja itsetuntoa

Ei siitä ole mitään iloa kun sillä on menkat. Sano ex kavereilleen ja lähti ryyppäämään kun menin viikonlopun viettoon. Exä oli ollu jo viikon lomalla eikä oltu nähty viikkoon.

Vierailija kirjoitti:

15-vuotiaana pyöräilin koulusta kotiin naama punaisena, aivan hiestä märkänä ja tukka sekaisin, ja kotipihassa vastassa oli isäni kaveri. Tervehti ja antoi mulle jonkin kirjeen annettavaksi isälleni kun hän ei kotona ollut. Myöhemmin illalla isä tuli näyttämään kaveriltaan saamaa tekstiviestiä: "Kaunis tyttäresi tuli juuri kotiin ja annoin kirjeen hänelle."

Hymyilytti pitkään!

Kuka isä reagoisi tuollaiseen viestiin tuolla tavalla?

"Mä uskon et toi raskaus ei tuu todellakaan päättyyn hyvin" sanoi tuleva isä kännissä.

Lapsesta sanonut niin pahasti,etten voi edes kirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

"Sulla on iso perse"

Sanoi yläasteella vuotta vanhempi poika. Tämän jälkeen en ole koskaan käyttänyt lyhyitä paitoja, vaan aina roikkuu paita perseen päällä.

Mulle tää sama sanottiin kun olin kuudennella luokalla. Kaikki nauroivat. Menin kotiin ja katsoin sitä peilin avulla, ja tajusin, etten enää voi pitää farkkuja ja lyhyttä pusakkaa, vaan pitää peittää tuo hirvittävä epämuodostuma. Thänks random jonne.

Vierailija kirjoitti:

Seuraavaan kokemukseen liittyy sekä ikävä että ihana muisto. 

Olin 10-11-aikaan lapsenpyöreä. olin pulkkamäessä kun muutama vanhempi poika alkoi haukkua minua läskiksi. Haukkumisen päätteeksi toinen tönäisi minut kiviseen ojaan. Terävä kivi osui selkääni ja aloin itkeä. Läheisestä talosta tuli vanha pappa joka oli nähnyt tilanteen. Komensi näitä poikia häipymään ja auttoi minut ylös ojasta. Sanoi minulle "Muista että olet tärkeä ja arvokas tyttö juuri omana itsenäsi" Kun sain itkun loppumaan, kysyi vielä että pääsenhän turvallisesti kotiin. :) Tuo kommentti antoi minulle hurjasti itsetuntoa kun kotona en kauheasti positiivista itsestäni kuullut. Tästä on jo yli kymmenen vuotta aikaa ja edelleen pappa vilkuttaa minulle pihaltaan jos satun ohi kulkemaan :)

Kiitos tästä tarinasta. Tämä oli vuoden 2020 paras juttu.

"Siis niinku mä en vaan enää jaksa sua..."

Miehen suusta kahden kuukauden tiiviin deittailun jälkeen. Olin sokeasti rakastunut ja miehen tyytymättömyys tuli täytenä yllätyksenä - oltiinhan kuitenkin eletty rakkauden ensihuumaa vielä edellisenä päivänä.

Vierailija kirjoitti:

"Et ole minulle tarpeeksi nätti."  -Mies, jolle menetin neitsyyteni 16-vuotiaana. Vuosikymmeniä myöhemmin yrittää edelleen vongata takaisin.

"Olisit ihan missiainesta, jos olisit vähän pidempi, hoikempi ja tuo yksi hammas ei olisi vinossa." -Mies, jota tapailin tämän edellisen miehen jälkeen. Minua 15 vuotta vanhempi, joskin esitti nuorempaa. Oli silloin naimisissa (en tiennyt) ja nykyään lapsia. Lähettää vuosittain viestejä milloin mistäkin onkimastaan somesta.

"Olisit kuin nukke, jos olisit laihempi." -Mies, jota tapailin toissa kesänä ollessani noin 5 kiloa normipainoani tukevammassa kunnossa.

"En halua sinua elämääni, koska en halua sitoutua sinuun nyt, koska on olemassa parempiakin." -Mies, jota deittailin tässä viimeksi.

"Sinusta ei koskaan tule mitään" -Äiti, isä, koko lapsuus.

"Näytät ihan huoralta." -Äiti, kun olin lähdössä ensimmäistä kertaa ulos.

"Minä vielä poltan nuo hiukset." -Kaverini mummo

"Ootko sää noin saatanan tyhmä" - Äiti, isä, koko lapsuus.

"Olet ihan kuin isäs." -Äiti, isä on epävakaa.

Näistä voinee vetää jotain johtopäätöksiä. Olen nyt 31, ja vasta nyt olen murtautumassa niistä häkeistä, joissa olen asunut koko elämäni.

Jonon jatkoksi yksi uusi lisää. Satunnainen palstailija huhtikuun illassa: Sä oot aika ihana.

'Oppia ikä kaikki', sanoi yksi nokiainsinööri, kun soitin ja ilmoitin hänen tartuttaneen minuun genitaaliherpeksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sinusta ei ikinä tule yhtään mitään"

Näin oli muuten opettaja aikoinaan sanonut Einsteinillekin.

Jossain luki, ettei oo totta, että hän muka oli huono koulussa.

Joo, Einstein ei todellakaan ollut huono koulussa. Jos tuollaista on sanottu, lienee se liittynyt käytökseen ja työntekoon.

Olen opettaja ja oman kokemukseni pohjalta olen taipuvainen epäilemään, että useimmiten keskustelu on oikeasti mennyt niin, että ope on sanonut, että tuolla asenteella, laiskottelulla ja huonolla käytöksellä ei tule elämässä pärjäämään. Se sitten murrosikäisen päässä kääntyy niin, että opettaja sanoi, ettei minusta tule koskaan mitään.

Yleensä tarkoitus lienee kuitenkin herätellä oppilasta töihin. Kuinka monta sellaista opettajaa mahtaa maailmassa olla, jotka menevät kiltisti ahkeroivalle oppilaalle sanomaan, että sinusta ei tule mitään? Ei kyllä montaa.

Jotenkin näistä tarinoista jää aina se konteksti pois. Millaista mahtoi olla oma käytös, kun opettaja hermostui ja sanoi, että jos ei meno muutu niin...

Albert Einstein oli fiksu, mutta ei aina osannut käyttäytyä. Lyseoaikoina:

"Viimeisenä vuonna uusi luokanvalvoja oli kyllästynyt Einsteinin piittaamattomuuteen muita kouluaineita kohtaan ja sanoi Einsteinille kuuluisat sanat: ”Sinusta ei ikinä tule mitään.” Luokanvalvoja pyysi Einsteinia häipymään koulusta, koska jo tämän läsnäolo vei tehon koulun toiminnasta. Einstein oli samaa mieltä, sillä hän inhosi aina koulunsa mekaanista opetusta. Einstein pyysi matematiikanopettajaltaan todistusta siitä, että hän osasi matematiikkaa yli opintovaatimusten. Einstein sai todistuksensa, minkä jälkeen hän pyysi eroa ja lopetti lyseon jo seitsemän opiskeluvuoden jälkeen"

Tämän jälkeen hän yritti korkeakouluun, mutta reputti pääsykokeissa. Kyllä hän sitten kuitenkin opiskelemaan pääsi.

Kaikki nerot eivät ole aina kilttejä ja mukautuvaisia.

Äiti haukkui yläasteella ilkeäksi, katkeraksi ja pitkävihaiseksi, kun en pystynyt tekemään töitä samassa ryhmässä ala-asteen kiusaajieni kanssa

Vierailija kirjoitti:

"Sä oot niin outo" - näin on moni sanonut minulle elämäni aikana ivallisella äänensävyllä. Se teki minut jo varhain epävarmaksi, ja lapsena ja teininä tunsin itseni aina ulkopuoliseksi tämän takia.

Totta onkin, että olen aina ollut melko hiljainen, tykännyt eri asioista kuin muut ympärilläni ja huumorintajuni on erikoinen. Nykyisin parikymppisenä asia ei kuitenkaan enää juurikaan vaivaa minua; minulla on ihania kavereita ja avopuoliso, jotka hyväksyvät "outouteni" ja ovat kenties yhtä outoja itsekin :)

Minä olen niin outo, että olen ottanut nämä kommentit kehuina. Kaikkihan haluavat olla lumihiutaleita, joten olen aina riemastunut / hymyillyt / kiittänytkin tai ainakin hiljaa hyrissyt tyytyväisenä. Eräskin poikaystäväehdokas kommentoi "sä olet kyllä vähän erikoinen" kun puhuin hänen harrastamastaan asiasta innostuneena. Hän oli tottunut edellisen tyttökaverin kanssa sellaiseen että pojat puhuu tuolla poikien juttuja ja tytöt tuolla tyttöjuttuja eikä yksikään pariskunta osaa olla rennosti oma itsensä sen oman rakkaansa seurassa (en tarkoita nyt piereskelyä ja röyhtäilyä). Sellainen elämä jos mikä on yksinkertaisesti helvetti maan päällä.

Ollaan vaan outoja muiden outojen seurassa, eläköön lumihiutaleet.

Otin loparit eräästä työpaikasta (ns. "hieno pikku putiikki Helsingissä)" ja paikan omistaja oli tästä ilmeisesti hieman käärmeissään (sellainen keski-ikäinen hieman nihkeähkö rouvashenkilö jota olin nähnyt erittäin harvoin). Omistaja tuli vikoina työpäivinäni käymään paikalla ja tokaisi nyrpeänä heipoiksi "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" :D Selvä homma! En ikinä unohda sitä tunnelmaa ja tokaisua.

Äitini sanoi aikoinaan minulle " Moni kakku päältä kaunis."

Vierailija kirjoitti:

Sä et ikinä saa miestä, sanoi kammottava vuokraemäntäni minulle kun olin 24 v. En saanutkaan.

Mulle oma äiti sanonut näin, useasti. No on mulla niitä miehiä ollut, lähinnä vain muutama säätö kylläkin koska aviomieheni tapasin jo alle 18-vuotiaana ja oltu jo monia vuosia yhdessä. Aina jaksan ihmetellä että mikä ihmeen pakkomielle omilla vanhemmilla voi olla haukkua omia lapsiaan milloin mistäkin ja mitä hirveämmin tavoin. Äiti on myös haukkunut minua usein muilla tavoin, milloin laiskaksi josta ei oo mihinkään ammattiin (aina ollut hyvä koulussa, ikinä tarvinnut edes vanhempien apua, pääsin eka yrittämällä yliopistoon, puolelle jolle vaikea päästä), lihavaksi (tyyliin "ootkai hyvä sählyssä kun peität koko maalin, hah hah" olin siis normaalipainoinen teinityttö en varmaan yhtä hoikka kuin hän oli nuorena mutta silloin ei kyllä hänen elopainollaan ollut varaa puhua). Näitä äitini tölväisyjä on niin paljon, arvethan niistä jäi iäksi. Nyt omille lapsille puhuessani yritän olla tarkka etten vahingossakaan tämmöisiä lausu ja varmasti sanon takaisin jos mummo lapsille alkaa näitä lipsautella myöhemmin, nyt pientä viitettä tullut että tämä mahdollista tulevaisuudessa. Pikkusisko ollut aina lellikki ja häntä muistaakseni vain kehuttu, nytkin hänen lapsensa ovat niin täydellisiä kullanmuruja ja minun lapset riiviöitä, kovaäänisiä, kauhukakaroita (eivät todellakaan ole, mutta eivät niin rauhallisia ja arkoja kuin siskon lapset, muistan että meidänkin piti aina olla hiljaa ja osata käyttäytyä lapsina, nyt on onneksi minun säännöt ja meidän lapsien ei tartte olla näkymättömiä. Onneksi mulla on nykyisin omatuntokin jo aika kohdillaan, kiitos tästä kuuluu mun miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15-vuotiaana pyöräilin koulusta kotiin naama punaisena, aivan hiestä märkänä ja tukka sekaisin, ja kotipihassa vastassa oli isäni kaveri. Tervehti ja antoi mulle jonkin kirjeen annettavaksi isälleni kun hän ei kotona ollut. Myöhemmin illalla isä tuli näyttämään kaveriltaan saamaa tekstiviestiä: "Kaunis tyttäresi tuli juuri kotiin ja annoin kirjeen hänelle."

Hymyilytti pitkään!

Kuka isä reagoisi tuollaiseen viestiin tuolla tavalla?

Muistan lapsuudestani -70 luvulta, että lapsia kosketeltiin ja kehuttiin paljon enemmän kuin nykyisin. Joku saattoi silittää päätä tai joskus joku saattoi antaa karkkia. Tämä on tyystin kadonnut Suomesta.

Muistan mm. seuraavan tapauksen:

Ohikulkeva vanhempi mies pysähtyi minun ja siskoni n. 7-8 vuotiaiden luokse. Hän jutteli niitä näitä, keitä olette, mistä tulette? Sitten silitti siskoni hiuksia ja sanoo, oletpa nätti tyttö, kun on noin vaaleat hiuksetkin. Toivotti heipat ja jatkoi matkaa. Ei ihan tavallista -70 luvulla, mutta ei nyt ihan tavatontakaan. Tuntemattomat ihmiset olivat paljon sosiaalisempia kuin nykyisin. Minulla on sellainen muistikuva, että varsinkin vanhemmat ihmiset pitivät lapsista ja osoittivat ystävällisyyttä. Toki poikkeuksiakin oli joukossa. Mutta jos tuntematon jutteli lapsen kanssa, sitä ei heti oletettu pedofiilin hyökkäykseksi.

Olemme jonkin verran matkustelleet lasten kanssa. Mielestäni ulkomailla lapsia huomioidaan paljon enemmän kuin Suomessa. Täällä on jotenkin kylmäkiskoinen ja etäinen suhtautuminen lapsiin. Aivan kuin lapset olisivat jokin negatiivinen asia. Muualla maailmassa lapset koetaan positiivisena asiana.