Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Vierailija kirjoitti:

Olisit tosi kaunis, JOS olisit vähän laihempi/sinulla olisi pienempi nenä/sinulla olisi isommat tissit jne. eri variaatioilla.

Jännä juttu miten kaikki pahat kommentit jäävät mieleen niin hyvin mutta positiiviset eivät ollenkaan. Kannattaisi jokaisen miettiä aika hemmetin tarkkaan mitä muille sanoo.

Tää on niin totta. Moni julkisuuden somehenkilökin aina valittelee kuinka saa törkyviestejä. Takertuvat aina niihin yksittäisiin negatiivisiin vaikka somekanavat olis väärällään positiivisia ja ihailevia kommentteja. Onko ihmisillä näin kova tarve tulla KAIKKIEN hyväksymäksi ja ihailemaksi? Miksi takerrutaan siihen yhteen ikävään kommenttiin ja olkaa kohauttamatta ohitetaan kaikki tuhannet positiiviset? Tosin eihän ne positiivisetkaan kommentit ole aina aitoja, pelkkää kohteliaisuutta usein.

"niin on naama kuin kynnöspelto", sanoi isoäitini minulle. Olin 14 vuotias teinityttö ja kasvoissani lievää aknea. Tuo lause kyllä kouraisi syvältä.

Kylla ne negatiiviset kommentit on eniten jaaneet paahan,  esim.  etten kykene mihinkaan,  ja koulussa olin aina se rumilus.  

Ehka kuitenkin kivoin oli kun asuin yli parikymppisena ikisinkkuna Lontoossa kimppakampassa.  Kamppiskundi sanoi kerran etta "you're fantastic,  quirky and weird but I'm always happiest around you.  I'm falling in love with you"     Alettiin seurustelemaan.  

Olin koulun hiihtokisoissa ainoana meidän luokalta ja tulin toiseksiviimeiseksi. Seuraavana vuonna opettaja sanoi koko luokan edessä, että ”Sinne hiihtokisoihin ei sitten tarvitse mennä, jos ei oikeesti osaa hiihtää. Viime vuonnakin eräs henkilö heitti ihan läskiksi. Se ei ole mikään sunnuntaikävely.” Tietysti oletin, että viittasi minuun, koska olin ainoa kisoissa ollut. Surkuhupaisaa on se, että hiihdin innoissani ja kuvittelin olevani hyvä. Olin silloin viidennellä ja sen jälkeen en ole kisoihin osallistunut eikä ole hiihto kiinnostanut noin muutenkaan, liekö tällä osuutta asiaan.

Aloin seurustelemaan tyttöystäväni kanssa ja kerroin perheelleni asiasta. Äiti sanoi, että kun et kerran ole lesbo, lopeta haihattelu ja ota järki käteen. (Olen siis bi.) Kertoi myös, kuinka suhteeni ei sovi vanhempieni arvomaailmaan ja kuinka se on luonnotonta. ”Kannattaa lopettaa tuo heti jos tulevaisuudessa haluat miehen ja lapsia. Mies ei ehkä voi luottaa sinuun.” Eipä ole tarvinnut tuon takia suhdetta lopettaa. Tulevaisuutta suunnittelen tyttöystäväni kanssa ja jos ero tulisikin, en haluaisi miestä, jolle menneisyyteni on ongelma. Ollaan oltu (haihateltu) nyt kolme vuotta yhdessä.

Eksäni arvosteli minua sitä, että käytän vanhanaikaista kieltä sanoessani imelä-sanan. Tämä oli hänen mielestään yksi eron syy. Tämän jälkeen luetteli vielä joukon muita yhtä idioottimaisempia vikoja minussa. Hänessä itsessään ei tietysti ollut yhtään mitään vikaa. Erotilanteessa mykistyin täysin hänen puheistaan. Nykyään vain naurattaa koko mennyt suhde ja mies.

Onnea vaan ukon seuraavalle kumppanille!😀

Parikymppisenä olin aika herkkä ulkonäköäni koskevien kommenttien suhteen, mutta kerran nauroin kyllä ihan sydämmen pohjasta. Tuttu viisivuotias poika katsoi pitkään minua ja ihmetteli, että mitä mulla on naamassa. Vastasin, että hän tarkoittaa varmasti finnejäni. Poika tuli hyvin mietteliääksi ja totesi surullisena, että mulle pitää varmasti laittaa uusi pää.

Olin yläaste-ikäisenä tetissä kaupassa 2000-luvun alussa, jolloin lantiofarkut olivat muotia. Minullakin sellaiset oli töissä päällä ja keski-ikäinen naispuolinen työkaveri/ohjaaja tokaisi, että "varo vaan, ettei pimpsralla palellu". Olin järkyttynyt enkä sanonut mitään. Laskin vain päiviä harjoittelun loppumiseen.

Ystäväni sanoi aikanaan minua isokokoiseksi.!

Hain liikunnanohjaajaksi Eerikkilän kouluun. Haastattelutilaisuudessa tatuoitu hampilta nayttävä nainen kysyi minulta harrastanko itse mitään liikuntaa. Terveisin 54kg/160cm thaiboxingia treenaava nainen. En päässyt kouluun enkä suosittele sinne hakemaankaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkai sä tullu mun sissään. Äiti sano kun opetti mua nussimaan.

Kauheeta. Ei kai oikeesti tuollaista tapahdu?

Näitä lasten hyväksikäyttö tapahtumia saamme jatkuvasti lukea uutisista ja niistä annettavat tuomiot ovat yllensä saakkoa tai ehdollista vankeutta. Yleistähän tälläinen toiminta on ja täysin moraalitonta. Äidit poikiensa ja isät tyttäriensä kimpussa.

Kerroin terapeutille rajusta koulukiusaamisesta, jonka kohteeksi jouduin yläasteaikoina. Kiusaamiseen liittyi pilkkaamista, yksityisasioiden levittelyä, kotirauhan häirintää, varastelua ja fyysistä väkivaltaa. Terapeutti kysyi: "Oletkohan kaivanut verta nenästäsi?".

Kerroin anopille odottavani vauvaa. Oli miehen jälkeen ensimmäinen ihminen jolle uutisen kerroin.

Seuraavana aamuna tuli puhelu anopilta: "Vielä sen ehtii saada pois. Eihän siskosi vielä tiedä eikä äitisikään? Se on tässä vaiheessa vain kasa soluja, ei mikään ihminen."

Yllävä suhtautuminen tietoon että saa lapsenlapsen?

Olin koko peruskouluajan kiusattu, joten paljon on sieltäkin jäänyt mieleen. Yksi positiiviseksi tarkoitettu:

"En oo koskaan tavannu yhtä positiivista ihmistä ku sinä!" Oikeasti huusin mielessäni, eikö kukaan näe tuskaani, ja kuinka suunnittelin tiedätte-kyllä-mitä lähes joka päivä.

Netissä julkisesti minua haukuttiin jollain po rno-/hu oranimityksellä, tarkkaa sanaa en muista. Poikaystäväni kommentoi: "Kuka sellasesta ei tykkäis ;)" Onneksi erosimme pian, muutenkin se poikaystävä kohteli minua huonosti.

Ystäväni peruskoulun jälkeen riidan yhteydessä: "Tap a it tes." Se ystävyys päättyi siihen.

Positiivisia:

Eräs tuttava: "Sinulla on niin rauhoittava ääni. Puhu vaan, kuuntelen ja rentoudun tässä."

Vanhemmat ihmiset kommentoivat komeaksi/nukeksi, otan nämä kohteliaisuutena.

Nykyinen mies sanoi ensimmäisten treffien jälkeen minua herttaiseksi. Menin hiljaiseksi, koska siitä sanasta tulee minulle mieleen mummot, jos he ovat herttaisia, mutta alkuyllätyksen jälkeen kyllä totuin siihen.

Tanssitunnilla opettaja kysyi, onko minulla tanssitaustaa, kun liikun niin hyvin (ei niin minkäänlaista kokemusta aiemmin).

No katsotaanpas: 

Sisareni vastaus, kun häneltä pari vuotta äidin kuoleman jälkeen kysyin vihdoin, miksi kukaan ei osoittanut minulle mitään myötätuntoa vaan kaikki järjestelyt sysättiin minulle, vaikka olin meistä nuorin todella suurella ikäerolla ja ainoana muualta tulleena täysin äkkiarvaamatta tilanteeseen joutunut. Siis oli sekä sisareni että veljeni myös kotona ja jatkoivat siellä oloaan sen jälkeenkin, kun tämä hautajaisjärjestelyiksi, talon siivoamiseksi ym. äkkiarvaamatta muuttunut kesälomani oli päättynyt. "Oma vika." Tämä oli sen alakoulun opettajan perustelu. Koska tällaisena matalapalkkaisena toimistotyöntekijänä annan itsestäni vahvan ja neuvokkaan kuvan, niin on täysin "oma vikani", jos joudun aneluistani huolimatta hoitamaan kaikki asiat sisarusteni viettäessä suruaikaansa.

Kaikenlaista muutakin täysin sydämetöntä minulle on sanottu niin työpaikalla kuin sukulaistenkin puolelta vuosien varrella keskellä elämäni vaikeimpia tilanteita, mutta tämän muistan aina kaikkein parhaiten. "Oma vika."

Jonotin tuoretiskin luona ja yhtäkkiä tuntematon mies sanoi, onko kukaan sanonut ennen, että sinulla on todella kauniit silmät, kauniit.

"Sinulla on ihan mallin nenä."

Näin minulle sanoi tätini, joka teki itse tuolloin mallin töitä ja oli hurjan kaunis. Taisi olla tuolloin noin 5-6 vuotta vanha. Olenkin aina tykännyt nenästäni, ja pitänyt sitä kauniina, vaikka luultavasti on ihan tavallinen.

15-vuotiaana pyöräilin koulusta kotiin naama punaisena, aivan hiestä märkänä ja tukka sekaisin, ja kotipihassa vastassa oli isäni kaveri. Tervehti ja antoi mulle jonkin kirjeen annettavaksi isälleni kun hän ei kotona ollut. Myöhemmin illalla isä tuli näyttämään kaveriltaan saamaa tekstiviestiä: "Kaunis tyttäresi tuli juuri kotiin ja annoin kirjeen hänelle."

Hymyilytti pitkään!

"Älä tee lapsia, ne pilaa elämäsi".  Kiitos äiti!

Mies näki valokuvan joka oli otettu muutama vuosi sitten, ennen kuin tunsin vielä miestäni. Valokuvassa olin minä ja siskoni sekä yksi naispuolinen ystävämme. Olimme kaikki kolme laittautuneet nätiksi omasta mielestämme ja lähdössä baariin.

Siskoni oli käymässä kylässä ja näki kuvan pitkästä aikaa ja kommentoi siihen "ai sulla on tää kuva täällä", mies luuli, että siskoni oli jotenkin nolostunut kuvasta ja sanoi naurahtaen: "Joo hän ymmärtää, ette te tossa ole kyllä parhaimmillanne, (olis teistä paremmankin saanut) ".

Minä taas pidin kuvaa oikein hyvänä kuvana, enkä ymmärrä miksi emme olleet siinä "parhaimmillamme". Otin kuvan pois esiltä..