Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Syöpynyt mieleen on kun isäni haukkui huoraksi ja roskaksi. Ja etten ole enää hänen lapsensa. Olin tehnyt jotain niinkin pahaa kuin harrastanut esiaviollista seksiä (minkä tiedon hän oli urkkinut puhelimestani salakuuntelemalla ja lukemalla luvatta tekstiviestini). Kiitti vaan ”isä”!

Muitakin on ollut, mutta tämä oli ehkä pahin.

Ja jos joskus vielä saisikin anteeksipyynnön ja katumuksen osoituksen, mutta tätä en ikinä tule saamaan. Se sattuu ehkä vielä enemmän kuin nuo sanat. Kun hlö vielä kieltää ikinä näin edes tehneensä tai sanoneensa. Terveisin persoonallisuushäiriöisen lapsi.

/667

*siis 697/668

”Sä oot vaan AMK:ssa, ei ketään kiinnosta mitä siellä tehdään”

Sanoi veljeni kun kerroin vanhemmilleni miten opiskelut sujuvat. Veljeni opiskeli yliopistossa ja leveili sillä jatkuvasti.

Hänen kommenttinsa oli samalla pahin ja paras. Se sattui, mutta sain enemmän motivaatiota opiskeluun.

Veljeni on vieläkin työtön pummi, koska hänen tutkintonsa on täysin hyödytön. Silti hän esittää itsensä jonain superfiksuna akateemikkona jonka aivot ovat luomakunnan upein tuotos.

Vierailija kirjoitti:

Ja jos joskus vielä saisikin anteeksipyynnön ja katumuksen osoituksen, mutta tätä en ikinä tule saamaan. Se sattuu ehkä vielä enemmän kuin nuo sanat. Kun hlö vielä kieltää ikinä näin edes tehneensä tai sanoneensa. Terveisin persoonallisuushäiriöisen lapsi.

/667

Olen hyvin pahoillani, minullekin on persoonallisuushäiriöinen ja erittäin epävakaa isä, haukkuja ja solvauksia tullut enemmän kuin kehuja

Tuntematon mies bussipysäkillä: "Oletko raskaana vai oletko vain syönyt paljon makkaraa?"

Ex poikaystävä: "Sun pää on suhteettoman iso kehoosi verrattuna."

Minulle syöpyi ikuisesti päähän ekalla tai tokalla luokalla luokkakaverilta saamani runo:

Levitä haaras, olet naaras.

Työnnän syvälle, tuntuu hyvälle.

Odota kauan, saat vauvan.

Muutin pois 18-vuotiaana väkivaltaisen ja tasapainottoman yksinhuoltajaäitini luota. Viimeiset sanat ovella äidiltäni, kun hain viimeiset tavarani: "Sano mun sanoneen, sun alamäkes alkoi nyt. Mun luotani lähdetään vain kerran ja takaisin ei ole ikinä tulemista." Vinksahtaneinta oli, että isäni sai vuosia aiemmin lähes identtisen lähtökommentin paetessaan toisen naisen matkaan. Sen nyt olisikin vielä ymmärtänyt, mutta omalle lapselle noin sanominen nyt vaan on ihan järkyttävää.

"Mitä mieltä olet rauhallisuudestasi? Onko se mahdollisesti negatiivinen asia hoitajana toimiessa?" Niin no mulla on vakituinen työpaikka eikä oo ollu mitään ongelmia. Opettajat on niin kannustavia :)

Lukion ensimmäinen syksy, ensimmäinen ryhmätehtävä. Täysin vieras tyttö tulee iloisesti virnuillen sanomaan, että "kai sä tiedät että sulla on viikset". Myöhemmin toki paljastui, että kyseessä oli joku luonnehäiriöinen ongelmatapaus, joka oli mm. ystävälleni lähetellyt luokassa tappouhkauksia paperilapuilla. Parin viikon kuluttua tyyppi katosi johonkin, en tiedä jättikö itse kesken vai potkittiinko pois. Siitä asti olen kuitenkin pakkomielteisesti ajellut ihokarvojani. 

Positiivisista kommenteista mieleen on jäänyt ainakin se, kun tunnustin ihastukseni kaveripojalle ja sain vastaukseksi "jos oisin saanu joltain lampun hengeltä toivomuksia niin olisin toivonu että sä tunnet mua kohtaan noin, ja sitten vasta helvetisti rahaa". Eipä siitä seurustelusta lopulta juuri mitään tullut, mutta oli toi silti pitkään romanttisinta, mitä mulle oli koskaan sanottu. 

Kaverin äiti sanoi myös kerran, että mulla on miellyttävä ääni ja että mun pitäisi lukea äänikirjoja tai jotain. :D

"Naamas on aina norsunvitulla."

Mulla on siis resting bitchface... 🙁

"Hyi v**tu" sanoi teiniaikana ihastukseni, kun kaverini ehdotti hänelle, että voisiko hän lähteä minun kanssani treffeille.

En nyt mitenkään pahasti traumatisoitunut tuosta, mutta kyllähän se mieleen jäi.

Näytät ihan kreikkalaiselta ,tuumasi tyttö. Olin otettu. No mulla kyllä iso "kolvi".

Eräs päivä anoppi kahvipöydässä aukoi päätään normaalia enemmän  ja totesi miehelleni "et edes lapsia saa aikaiseksi".  Viikkoa aiemmin minulla oli ollut kolmas keskenmeno (rv 14+)!!

Olen pahoillani kaikkien puolesta joiden ulkonäköä on arvosteltu. Luin ketjun läpi ja tunnistin paljon asioita omasta elämästäni, esimerkiksi tuon arvostelun vaikutuksen myöhemmässä elämässä. Olen 34-vuotias ja lapsesta asti joutunut kuulemaan arvostelua pituudesta, painosta, kasvoista jne. Ihan kaikesta. Tuntuu että ihmiset ovat ilkeyttään koittaneet tuhota itsetuntoni. 

Pahinta tässä on se että nämä arvostelijat ovat olleet läheisiäni suurilta osin. Tuntemattomien kommentit eivät vaikuta niin paljon läheskään. Olen miettinyt miksi olen sairastanut mt-ongelmia koko aikuisikäni, varsinaisesti pahoja asioita minulle ei ole sattunut. Riittämättömyyden tunne ja viallisuus laukaisi myös vaikean kehonkuvanhäiriön. Tämän vuoksi olen ollut lääkityksellä ja työkyvytön. Vihaan jokaista asiaa ulkonäössäni, eniten niitä kohtia mistä minua on arvosteltu ja haukuttu. 

Olen jojoillut painoni kanssa vuosikausia. En ole bmi:n mukaan ollut ikinä ylipainoinen, läskihaukkujia silti on riittänyt. Pidin itseäni vuosia tahallisesti alipainoisena jotta tuntisin itseni edes vähän paremmaksi ja virheettömäksi. Tiedän että olen vahvasti terapian tarpeessa mutta en tiedä minkälainen prosessi olisi alkaa käymään läpi asioita lapsuudesta asti ja tulisiko minusta enää edes normaalia ja tervejärkistä veronmaksajaa tänne. Anteeksi vuodatus.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani kaikkien puolesta joiden ulkonäköä on arvosteltu. Luin ketjun läpi ja tunnistin paljon asioita omasta elämästäni, esimerkiksi tuon arvostelun vaikutuksen myöhemmässä elämässä. Olen 34-vuotias ja lapsesta asti joutunut kuulemaan arvostelua pituudesta, painosta, kasvoista jne. Ihan kaikesta. Tuntuu että ihmiset ovat ilkeyttään koittaneet tuhota itsetuntoni. 

Pahinta tässä on se että nämä arvostelijat ovat olleet läheisiäni suurilta osin. Tuntemattomien kommentit eivät vaikuta niin paljon läheskään. Olen miettinyt miksi olen sairastanut mt-ongelmia koko aikuisikäni, varsinaisesti pahoja asioita minulle ei ole sattunut. Riittämättömyyden tunne ja viallisuus laukaisi myös vaikean kehonkuvanhäiriön. Tämän vuoksi olen ollut lääkityksellä ja työkyvytön. Vihaan jokaista asiaa ulkonäössäni, eniten niitä kohtia mistä minua on arvosteltu ja haukuttu. 

Olen jojoillut painoni kanssa vuosikausia. En ole bmi:n mukaan ollut ikinä ylipainoinen, läskihaukkujia silti on riittänyt. Pidin itseäni vuosia tahallisesti alipainoisena jotta tuntisin itseni edes vähän paremmaksi ja virheettömäksi. Tiedän että olen vahvasti terapian tarpeessa mutta en tiedä minkälainen prosessi olisi alkaa käymään läpi asioita lapsuudesta asti ja tulisiko minusta enää edes normaalia ja tervejärkistä veronmaksajaa tänne. Anteeksi vuodatus.

Ystävä kallis, yritä hakeutua terapiaan. Mulla on osin samanlainen tausta kuin sulla, ja terapiasta on ollut mulle paljon apua. Voit saada vielä hyvän loppu elämän.

Innostuin ompelemaan teini-iässä. Olin juuri saanut valmiiksi puseron kun äitini huomautti, että olen ommellut liian pienellä tikillä. En käyttänyt puseroa koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Mutta Laajasalo on useasti painottanut, että rikostutkinta on huolestuttavaa, ja että tulee Päivin sananvapautta, vaikka ajatukset ovatkin Teemusta vääriä.

Näin sen pitää ollakin: täytyy olla oikeus esittää huonokin mielipiteitä! 

Kaikenlisäksi Päivi ei ole koskaan sanonut oikeasti rumasti, ei ole koskaan esittänyt että homoille pitäisi tehdä pahaa ym.  On vain kertonut näkemyksensä oman raamatuntulkintansa mukaisesti. Pelottavaa, jos tähän ei enää olisi oikeutta!

MITÄ, tämän piti mennä sananvapausketjuun, sorry :D

"Oot kyllä tosi oudon näköinen, miten sulla on noin oudot silmät ja oot vielä noin pitkäkin." Tämä siis negatiiviseen sävyyn sanottuna.

Tämän kuulin miehen tuttavalta kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa.

Minulla on siis tavallista suuremmat ja hieman ulkonevat silmät isän perintönä (Ei ole suomalainen) ja olen 170cm pitkä.

Jäi paska fiilis kaikinpuolin.

Opettaja otti minut luokan eteen seisomaan ja luki ääneen otteita aineestani. Nauroi ääneen ja oli tikahtua kirjoitusvirheille. Lopuksi kertoi, ettei minun kannattaisi enää ikinä kirjoittaa mitään, kun olin niin huono.