Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

No vaikkapa se kun rakas ihminen, hyvä ystäväni, kaikkien rakkaudentunnustusten, läheisyyden, pussailujen jälkeen vaivautui kertomaan ettei ole koskaan ollutkaan tuntenut mitään minua kohtaan.. siinä meni samalla rakkaus, luottamus ja ystävyys. Oli aiemmin muka kääntynyt takiani lesboksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisten ala-astevuosien todistuksessani lukee, että minun pitäisi olla sosiaalisempi. Siitä on kymmeniä vuosia ja olen edelleen introvertti. Jostain syystä kyseisen kommentin lukemin saa minut aina uudestaan surulliseksi.

Tuolla nyt ei pahaa tarkoitettu, päinvastoin

Kertoo ehkä enemmän siitä, että extrovertit tavat ovat edelleen hyväksytympiä, ja jos joku  poikkeaakin kaavasta sitä ei ymmärretä. Jos ei tarkoituksellisesti yritä aiheuttaa pahaa mutta tekee niin silti, onko se ok?

Maha roikkui pillun päällä, pillussa tavarat römpsötti, perseen puoli oli ajamatta ja haisi paskalle, tissit oli isot ja roikkuvat, raskausarpia oli joka puolella.

Ja tän kommentin on mulle antanut nainen joka ei oo ikinä edes nähny mua (vaatteet päälläkään, saati alasti...) että näin...

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju, vaikka en ole vielä kaikkea lukenutkaan. Kiitokset aloittajalle. Huh, mitä jotkut suustaan päästävätkään.

Alla kommentit, jotka minulle tulevat ensin mieleen.

”Kyllä sinäkin siitä vielä lihot.” Ylipainoinen äitini noin 30 vuotta sitten kun olin todella hoikka. (Rakas äitini siellä taivaassa - katso ja hämmästy, olen vieläkin normaalipainoinen.)

”Onpa sinulla todella väärät sääret.” Minua joitakin vuosia nuorempi työkaverini vuosia sitten. (En käyttänyt lyhyttä hametta vuosiin. K*sipää.)

”Olet aivan kuin Isabella Rossellini.” Lankoni ystävä. (No comments needed.) Ei taida enää päteä, mutta lämmittää vieläkin 😁.

”Olet kaunis, miehet katsovat sinua.” Rakas mieheni 30 vuotta sitten minulle kadulla. (Muistaakohan vielä, mitä sanoi 🤔)

Onnellista uutta vuotta kaikille.

Tuo että kyllä se sinäkin vielä lihot. En ymmärrä miksi noin pitää sanoa tai kateushan se on ja kauna.

Tuon on sanonut minulle äitini sekä mieheni siskot ja heidän miehensä että työkaveri.

Olen oliut aina hoikka ja siro. Ennen ensimmäistä lasta minulle tuota hoettiin ja sitten kun lapsi oli syntynyt niin eräskin päästi suustaan että olet niin kuin et olisi mitään tehnytkään! No se lapsi tuli jo ulos? Sama homma toisen lapsen kohdalla ja olen yhä koossa ennen ensimmäistäkään raskautta.

Pulleamahainen noin viisikymppinen työkaverinainen kettuili minulle että kyllä se sinullakin kroppa muuttuu kun teet lapsia niin se on. Vastasin ettå minulla on kaksi lasta.

Vierailija kirjoitti:

"Sinusta ei ikinä tule yhtään mitään" opettaja yläasteella. 

Juuri näin sanoi opettaja Mauno Koivistollekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Esimerkillinen ensisynnyttäjä, et huutanut, kironnut, etkä kertaakaan sanonut ettet pysty tai jaksa."

Näin sanoi kätilö 23h kestäneen synnytyksen seuraavana päivänä palatessaan töihin ja kävi osastolla tervehtimässä :)

Omasta mielestä yllä mainitut asiat tuskin olisivat tilanteessa auttaneetkaan, mutta hyvä mieli tuli kommentista silti.

Siis mitä ihmettä, millä vuosikymmenellä tuollainen on sanottu? Tuo kuulostaa ihan sellaisen henkilön asenteelta, joka ei ole ikinä nähnyt synnytystä! Ja jos synnyttäjä tosiaan on niin kipulääketokkuroissaan ettei tunnu missään, en nyt ehkä pitäisi sellaista kovin hyvänä esimerkkinä muille.

On monta tilannetta joissa on syytä pyrkiä käyttäytymään hyvin. Synnytyssali ei ole yksi niistä.

Ottiko noin koville kuulla, että joku on osannut käyttäytyä synnytyssalissa? Itse synnytin 1.5 vuotta sitten ja en huutanut kertaakaan ja voin sanoa, että minulla on erittäin pieni kipukynnys. Pelkäsin synnytystä etukäteen, mutta päätin, että en huuda, jotta saan käytettyä kaiken energiani oleelliseen eli synnyttämiseen.

- eri

Olen itse lapseton, terveydehuoltoalalla työskentelevä nainen. Tuntuu järkyttävältä kuulla, että synnytyssalissa pitäisi jotenkin käyttäytyä. Miksi ei saisi huutaa? Synnytyssalit rakennetaan hyvin ääntäeristäviksi (toki poikkeuksiakin on), ja jos huutaminen ja kiroilu jollain helpottaa tai väkisin pääsee, siitä vain! Ja tiedoksi: synnytykset OVAT erilaisia. Toisin sanoen: synnytys oikeuttaa huutamiseen ja kiroiluun. Jotkut ovat kovimman kivun hetkellä automaattisesti hiljaa, toiset reagoivat ulospäin. Se on aivan ok. 

Neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa kerrottiin, että synnytys sujuu helpommin/nopeammin, kun on mahdollisimman rentona ja hengittää syvään jokaisen supistuksen tullessa. Miten sitä pystyy olemaan rentona, jos käyttää energiansa huutamiseen?

Ihanko oikeasti itse uskot tuohon bullshittiin?

Synnyttäjä ei voi millåän muulla kuin tehostetipalla, kalvojen puhkaisulla sekä kipulääkkeillä ja puudutteilla vaikuttaa synnytyksen kulkuun tai nopeuteen. Kaikki muu on täyttä lässytystå jota puhutaan jotta tyhmät uskoisi.

Tottakai voi. Esimerkiksi liikkuminen ja pystyasento, jos ne suinkin ovat mahdollisia, voivat nopeuttaa synnytystä paljonkin. Samoin se, että on rento, turvallisessa mielentilassa (oksitosiinin luonnollinen eritys kiihtyy), eikä kropallaan vastusta supistuksia auttavat. Hengitys on yksi ihan avaintekijä tässä.

Monelle on käynyt niinkin, että kun saa hyvän kipulääkityksen, rentoutuu, ja synnytys lähtee etenemään vauhdilla. Mutta tuo voi toimia toisinkin päin, kipulääkitys, se on hyvin yksilöllistä.

Mitä huutamiseen tulee, kyllä ponnistaessa huutaminen estää oikeanlaisen ja mahdollisimman tehokkaan hengityksen. Ja huusin kyllä pahimmassa kivussa itsekin, mutta huomasin myös heti, että se vei energiaa pois ponnistamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisten ala-astevuosien todistuksessani lukee, että minun pitäisi olla sosiaalisempi. Siitä on kymmeniä vuosia ja olen edelleen introvertti. Jostain syystä kyseisen kommentin lukemin saa minut aina uudestaan surulliseksi.

Tuolla nyt ei pahaa tarkoitettu, päinvastoin

Kertoo ehkä enemmän siitä, että extrovertit tavat ovat edelleen hyväksytympiä, ja jos joku  poikkeaakin kaavasta sitä ei ymmärretä. Jos ei tarkoituksellisesti yritä aiheuttaa pahaa mutta tekee niin silti, onko se ok?

Aika monella ekstrovertilla höpöttäjällä myös lukee, että pitäisi osata myös rauhoittua kuuntelemaan ja keskittymään. Kyllä se pitää tiedostaa, että kummassakin persoonallisuustyypissä on huonot puolensa silloin, kun mennään sinne ääripäihin (ei puhu ja ole ollenkaan sosiaalinen vs ei kuuntele ja ole hiljaa ollenkaan).

Useimmathan huolimatta siitä onko ekstrovertti vai introvertti pystyvät normaaleissa sosiaalisissa tilanteissa olemaan ihan okei. Mutta aina on näitä ääripäitä.

Olin 27, oli vappuaatto, lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Olin kuullut pari päivää aiemmin, että ystäväni on kuollut onnettomuudessa. Tietämättä tapahtuneesta lapsuudenkaveri eri kaveripiiristä soitti ja kysyi juhlimaan vappua. Olin aika hajalla ja yritin kohteliaasti kieltäytyä, mutta ilmeisesti äänestäni kuuli, että kaikki ei ollut ok. Kaveri sitten uteli että mikset tule, mikä vikana, mutta en kokenut oikein soveliaaksi alkaa puhelimessa kertoa asiasta. Jotenkin se kuitenkin sai ylipuhutuksi, ja sanoin lopulta, että yksi hyvä kaveri kuoli muutama päivä sitten.

Tästä tämä lapsuudenkaveri suuttui, mieleenjäänyt kommentti on "Ei sitä noin vain voi jättää viettämättä vanhojen kaverien kanssa vappua, jos joku kumminkaiman kissa on sattunut kuolemaan." Lopetti sanomalla, että me ei enää sitten olla tekemisissä tästä eteenpäin (ei olla oltu).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Esimerkillinen ensisynnyttäjä, et huutanut, kironnut, etkä kertaakaan sanonut ettet pysty tai jaksa."

Näin sanoi kätilö 23h kestäneen synnytyksen seuraavana päivänä palatessaan töihin ja kävi osastolla tervehtimässä :)

Omasta mielestä yllä mainitut asiat tuskin olisivat tilanteessa auttaneetkaan, mutta hyvä mieli tuli kommentista silti.

Siis mitä ihmettä, millä vuosikymmenellä tuollainen on sanottu? Tuo kuulostaa ihan sellaisen henkilön asenteelta, joka ei ole ikinä nähnyt synnytystä! Ja jos synnyttäjä tosiaan on niin kipulääketokkuroissaan ettei tunnu missään, en nyt ehkä pitäisi sellaista kovin hyvänä esimerkkinä muille.

On monta tilannetta joissa on syytä pyrkiä käyttäytymään hyvin. Synnytyssali ei ole yksi niistä.

Ottiko noin koville kuulla, että joku on osannut käyttäytyä synnytyssalissa? Itse synnytin 1.5 vuotta sitten ja en huutanut kertaakaan ja voin sanoa, että minulla on erittäin pieni kipukynnys. Pelkäsin synnytystä etukäteen, mutta päätin, että en huuda, jotta saan käytettyä kaiken energiani oleelliseen eli synnyttämiseen.

- eri

Olen itse lapseton, terveydehuoltoalalla työskentelevä nainen. Tuntuu järkyttävältä kuulla, että synnytyssalissa pitäisi jotenkin käyttäytyä. Miksi ei saisi huutaa? Synnytyssalit rakennetaan hyvin ääntäeristäviksi (toki poikkeuksiakin on), ja jos huutaminen ja kiroilu jollain helpottaa tai väkisin pääsee, siitä vain! Ja tiedoksi: synnytykset OVAT erilaisia. Toisin sanoen: synnytys oikeuttaa huutamiseen ja kiroiluun. Jotkut ovat kovimman kivun hetkellä automaattisesti hiljaa, toiset reagoivat ulospäin. Se on aivan ok. 

Neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa kerrottiin, että synnytys sujuu helpommin/nopeammin, kun on mahdollisimman rentona ja hengittää syvään jokaisen supistuksen tullessa. Miten sitä pystyy olemaan rentona, jos käyttää energiansa huutamiseen?

Ihanko oikeasti itse uskot tuohon bullshittiin?

Synnyttäjä ei voi millåän muulla kuin tehostetipalla, kalvojen puhkaisulla sekä kipulääkkeillä ja puudutteilla vaikuttaa synnytyksen kulkuun tai nopeuteen. Kaikki muu on täyttä lässytystå jota puhutaan jotta tyhmät uskoisi.

Miten luonnosta vieraantunut voi ihminen olla?

Tottakai esimerkiksi juuri rentoutuminen vaikuttaa ihan valtavasti ns normaalin synnytyksen kulkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisten ala-astevuosien todistuksessani lukee, että minun pitäisi olla sosiaalisempi. Siitä on kymmeniä vuosia ja olen edelleen introvertti. Jostain syystä kyseisen kommentin lukemin saa minut aina uudestaan surulliseksi.

Tuolla nyt ei pahaa tarkoitettu, päinvastoin

Kertoo ehkä enemmän siitä, että extrovertit tavat ovat edelleen hyväksytympiä, ja jos joku  poikkeaakin kaavasta sitä ei ymmärretä. Jos ei tarkoituksellisesti yritä aiheuttaa pahaa mutta tekee niin silti, onko se ok?

Itsekin olen paremminkin introvertti, mutta ikävä kyllä nyky-yhteiskunnassamme ekstrovertit hölöttäjät pärjäävät. Siksi tulisi ainakin teeskennellä sosiaalista. Itse olen ammatissa, jossa joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ja sen vuoksi ei töiden jälkeen tai viikonloppuina oikein jaksa eikä huvita lähteä ihmisten ilmoille. Joukkuepelit eivät ole koskaan kiinnostaneet.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin ollut nykyisessä työssäni pari vuotta niin tosi pitkä ja ennen kaikkea lihava miespuolinen työtoverini sanoi minulle että kun tulin töihin tånne niin hän katsoi ettå onpas siinä tiukan oloinen ihminen mutta ettå sinähän oletkin todella mukava. En tiedä luuliko hän itse ettå ottaisin tuon kehuna vai miten mutta en ottanut kehuna.

Olisi tehnyt mieli sanoa ettå kun tulin tånne töihin niin katsoin ettå onpa törkeän lihava mies ja niinhän sinä olet vieläkin. Mutta ei maksa vaivaa.

Ei ole kiinnosranut porista tuon henkilön kanssa muuta kuin pakolliset työasiat.

Tätä ei voi mitenkään tulkita negatiiviseksi, kommenttisi miehestä sen sijaan voi. Itse olisin ainakin kiinnostunut, mitkä piirteeni saivat miehen tulkitsemaan itseni tiukkikseksi. Mitä, jos mies olisikin ollut työpaikan komistus ja kaikkien naisten unelma, olisko suhtautumisesi ollut sitten noin negatiivista?

Vierailija kirjoitti:

Näin pari vuotta sitten hyvää ystävääni pitkästä aikaa, ja muistelimme opiskeluaikaamme (asuimme samassa kimppakämpässä). Kaveri pienessä sievässä totesi minulle "joo, mulle on jäänyt meidän baari-illoista parhaiten mieleen se, kun kaikki pojat tuli vain iskemään sua, ja mulle ne ei koskaan edes puhuneet mitään". Kertoi myös, kuinka vertasi aina itseään minuun.

Tuosta paha mieli. Sellaisenako hän tosiaan oli kaveruutemme nähnyt? Tuntuu pahalta ajatella, että hän muistelee hauskoja iltojamme noin, minulle ne ovat jääneet mieleen vain ihanina. Enkä todellakaan koskaan ajatellut, että hänen tarvitsisi vertailla meitä toisiimme - hän on itse asiassa ehkä ainoa kaverini, jonka kanssa minulla ei koskaan ole ollut mitään riitaa tai kilpailua. Emme kuitenkaan ole puhuneet asiasta tuon jälkeen.

Sinä et ole tehnyt mitään väärin, mutta kaverisi on kokenut jäävänsä ulkopuolelle. Sinähän nyt tietenkin olet kokenut illat ihanina, kun miesten huomio kohdistui juuri sinuun, ei kaveriisi (tuskin edes huomasit sitä). Samakin tilanne voi näyttäytyä eri ihmisille eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin ollut nykyisessä työssäni pari vuotta niin tosi pitkä ja ennen kaikkea lihava miespuolinen työtoverini sanoi minulle että kun tulin töihin tånne niin hän katsoi ettå onpas siinä tiukan oloinen ihminen mutta ettå sinähän oletkin todella mukava. En tiedä luuliko hän itse ettå ottaisin tuon kehuna vai miten mutta en ottanut kehuna.

Olisi tehnyt mieli sanoa ettå kun tulin tånne töihin niin katsoin ettå onpa törkeän lihava mies ja niinhän sinä olet vieläkin. Mutta ei maksa vaivaa.

Ei ole kiinnosranut porista tuon henkilön kanssa muuta kuin pakolliset työasiat.

Tärkeämpää on, kuka sanoo kuin mitä sanoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin pari vuotta sitten hyvää ystävääni pitkästä aikaa, ja muistelimme opiskeluaikaamme (asuimme samassa kimppakämpässä). Kaveri pienessä sievässä totesi minulle "joo, mulle on jäänyt meidän baari-illoista parhaiten mieleen se, kun kaikki pojat tuli vain iskemään sua, ja mulle ne ei koskaan edes puhuneet mitään". Kertoi myös, kuinka vertasi aina itseään minuun.

Tuosta paha mieli. Sellaisenako hän tosiaan oli kaveruutemme nähnyt? Tuntuu pahalta ajatella, että hän muistelee hauskoja iltojamme noin, minulle ne ovat jääneet mieleen vain ihanina. Enkä todellakaan koskaan ajatellut, että hänen tarvitsisi vertailla meitä toisiimme - hän on itse asiassa ehkä ainoa kaverini, jonka kanssa minulla ei koskaan ole ollut mitään riitaa tai kilpailua. Emme kuitenkaan ole puhuneet asiasta tuon jälkeen.

Sinä et ole tehnyt mitään väärin, mutta kaverisi on kokenut jäävänsä ulkopuolelle. Sinähän nyt tietenkin olet kokenut illat ihanina, kun miesten huomio kohdistui juuri sinuun, ei kaveriisi (tuskin edes huomasit sitä). Samakin tilanne voi näyttäytyä eri ihmisille eri tavalla.

Itse muistan lukion luokkatapaamisesta, kun kaikki hehkuttivat hyvää luokkahenkeämme ja mahtavia kotibileitä, erää luokkalaiseni luona. Minuahan ei niihin koskaan kutsuttu, joten hyvää luokkahenkeä ja mahtavia bileitä en kokenut sellaisiksi.

Äitini koki tarpeelliseksi haukkua ulkonäköäni aina kun mahdollista ja se alkoi kun sain kasvupyrähdyksen, jonka seurauksena ryhdistäni tuli huono, koska en saanut harrastaa liikuntaa "etten saisi nätteihin kasvoihini yhtään lisää vammoja". (Hänellä itsellään murtui joskus nenä lentopallopelissä ja minulla oli arpia, koska putosin kiipeilytelineestä.) Hän vei minut kerran plastiikkakirurgille, koska halusi kysyä onko minun arville tehtävissä laserleikkausta tai jotain. Lääkäri katsoi pitkään ja sanoi, ettei täällä kosketa lapsiin. Ja koska ryhtini oli huono, äiti hakkasi selkääni kiljuen, että "selkä suoraksi!" Sanoi, että näytän kalkkunalta ja mitä kaikkea.

Kun finnit puskivat pintaan, hän kauhisteli niitä ja toi minulle vaikka mitä mömmöjä, "minä haluan, että olet kaunis. Ei tuollaista naamaa ja selkää voi viedä vierailulle." Käski laittaa meikkiä, kun olen "niin ruma." Kerran katseli jotain minusta yläasteikäisenä otettua kuvaa ja totesi "Oletpa kaunis! Onko sinulla tässä meikkiä?" Vastasin "ei", vaikka kyllä minulla oli 😔 Käski pukeutua naisellisemmin, koska siitä pojat tykkää. Kun olin menossa lukioon vastasin kerran kyllästyneenä, että voin alkaa käyttää hameita, koska lukiossa kukaan ei tiedä millainen ihminen oikeasti olen. Hän vastasi "Oikein hyvä." Se särki lopullisesti sydämeni.

Olen kuullut aikuisena paljon kommentteja miehiltä, että olen kaunis ja oma mieheni pitää minua upeana ja seksikkäänä, mutta omassa mielessäni on jatkuva epäilys. Jos äitini eläisi, en päästäisi häntä lähellekään omaa tytärtäni. Hyviä kommentteja saan myös järkevyydestäni ja kyvystäni filosofiseen ajatteluun.. Sellainen asia, jota äitini ei arvostanut koskaan, oli juurikin ajattelu, joten taisin olla hänelle kaikin puolin pettymys. Huh, tulipas vahingossa pitkä kirjoitus 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisten ala-astevuosien todistuksessani lukee, että minun pitäisi olla sosiaalisempi. Siitä on kymmeniä vuosia ja olen edelleen introvertti. Jostain syystä kyseisen kommentin lukemin saa minut aina uudestaan surulliseksi.

Tuolla nyt ei pahaa tarkoitettu, päinvastoin

Kertoo ehkä enemmän siitä, että extrovertit tavat ovat edelleen hyväksytympiä, ja jos joku  poikkeaakin kaavasta sitä ei ymmärretä. Jos ei tarkoituksellisesti yritä aiheuttaa pahaa mutta tekee niin silti, onko se ok?

Itsekin olen paremminkin introvertti, mutta ikävä kyllä nyky-yhteiskunnassamme ekstrovertit hölöttäjät pärjäävät. Siksi tulisi ainakin teeskennellä sosiaalista. Itse olen ammatissa, jossa joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ja sen vuoksi ei töiden jälkeen tai viikonloppuina oikein jaksa eikä huvita lähteä ihmisten ilmoille. Joukkuepelit eivät ole koskaan kiinnostaneet.

Ole mikä olet, mutta ekstrovertin leimaaminen hölöttäjäksi on ihan hölmöä. Kysehän on enemmän siitä nauttiiko sosiaalisesta kanssakäymisestä aidosti ja saako siitä energiaa vai tuntuuko se uuvuttavalta. Myös ekstrovertti voi olla hyvä kuuntelija, empaattinen jne ja rauhallinen keskustelija. Tai jopa jossain määrin ujo ja varautunut, ainakin uusien ihmisten kanssa. Samoin kuin introvertti voi olla hyvä puhuja tai kykenemätön kuuntelemaan ja hölöttää.

"Oot ihan käsittämättömän tyhmä", puuskahti muinainen ex kiukuspäissään kun epäilin häntä uskottomuudesta. (Ex tosin itse oli niin tyhmä, että käppäili toisen naisensa kanssa kaupungilla minua vastaan muutamaa viikkoa myöhemmin) :D :D :D

Isäni kutsui minua hu*raksi, koska ei pitänyt avomiehestäni. Se on syöpynyt mieleen pahassa ja jättänyt tietyn syyllisyyden leijumaan parisuhteen ylle. Ihan kuin olisi väärin nauttia omasta perheestä.

Positiivisesti on syöpynyt mieleen edellisen pomon kehut. Tein jossain vaiheessa lyhyempää työaikaa ja olin vaihtamassa sisäisesti toiseen työhön ja jouduin hoitamaan hetken kumpaakin työtä. Jotenkin sain sen hoidettua kunnes uusi henkilö saatiin rekryttyä ja muistan sen, kun pomo kiitti julkisesti, että X hoitaa kahden ihmisen työt 80% työajalla. Se vahvisti omaa työidentiteettiä, pystyn ja olen hyvä, ja muutkin sen huomaavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisten ala-astevuosien todistuksessani lukee, että minun pitäisi olla sosiaalisempi. Siitä on kymmeniä vuosia ja olen edelleen introvertti. Jostain syystä kyseisen kommentin lukemin saa minut aina uudestaan surulliseksi.

Tuolla nyt ei pahaa tarkoitettu, päinvastoin

Kertoo ehkä enemmän siitä, että extrovertit tavat ovat edelleen hyväksytympiä, ja jos joku  poikkeaakin kaavasta sitä ei ymmärretä. Jos ei tarkoituksellisesti yritä aiheuttaa pahaa mutta tekee niin silti, onko se ok?

Itsekin olen paremminkin introvertti, mutta ikävä kyllä nyky-yhteiskunnassamme ekstrovertit hölöttäjät pärjäävät. Siksi tulisi ainakin teeskennellä sosiaalista. Itse olen ammatissa, jossa joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ja sen vuoksi ei töiden jälkeen tai viikonloppuina oikein jaksa eikä huvita lähteä ihmisten ilmoille. Joukkuepelit eivät ole koskaan kiinnostaneet.

Ole mikä olet, mutta ekstrovertin leimaaminen hölöttäjäksi on ihan hölmöä. Kysehän on enemmän siitä nauttiiko sosiaalisesta kanssakäymisestä aidosti ja saako siitä energiaa vai tuntuuko se uuvuttavalta. Myös ekstrovertti voi olla hyvä kuuntelija, empaattinen jne ja rauhallinen keskustelija. Tai jopa jossain määrin ujo ja varautunut, ainakin uusien ihmisten kanssa. Samoin kuin introvertti voi olla hyvä puhuja tai kykenemätön kuuntelemaan ja hölöttää.

Olet oikeassa, ei voi yleistää. Ekstroverteissa tyypeissä on loistotyyppeja ja introverteissa on myös ”paskoja”. Nostin sen hölöttämisen tässä yhteydessä esille siksi, että se jatkuva itsensä esille tunkeminen näyttää nousevan osaamisen edelle myös tehtävissä, joissa ei tarvitsisi kovin sosiaalinen edes olla. Ekstrovertti tulee valituksi vähemmällä osaamisella, koska nykyään korostetaan liiaksi vain sosiaalisuutta ja ulospäinsuuntautuneisuutta.

Melko mitätöntä riitaa selvittäessämme ja sovinnon ollessa ihan käsillä ystäväni sanoi faktana hajamielisesti yhdeksi puolustuksekseen ”on nii hankalaa kun sä vaan oot niin raskas ihminen”. Tuntui kuin olisin saanut Yhteismaa-kortin ”mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta”, ja koko asian käsittely piti aloittaa uudelleen. Eikä mikään palannut ennalleen enää.