Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Baarireissulla ystävättären kanssa joku tuntematon mies änki seuraamme ja halusi ehdottomasti nähdä minut ilman silmälaseja ja intti että ottaisin ne pois. Hämmentyneenä tein sitten niin johon mies totesi minun näyttävän ”paljon kauniimmalta ilman” :D kiitos. Tämän lisäksi mainitsi että näytän niiden kanssa ”melkein kauniilta feministiltä”. Tämä on jäänyt hyvin mieleen :D

Vanhempani eivät kehuneet ulkonäköäni ikinä, joskus teini-ikäisenä äitini huokaili kuinka roteva olen tytöksi. Tosin aikuisena olen saanut kuulla äidiltäni kuinka kaunis olen nykyään ja miten rumalta Ja vanhalta hän näyttää vierelläni. En ole ikinä ymmärtänyt miksi pitää edes kehua jos sen kääntää heti negatiiviseksi... hyviä kommentteja on tullut myös mutta harmillisesti negatiiviset tai muuten oudot kommentit jäävät mieleen parhaiten

F86f8fuf kirjoitti:

Mies sanoi että en koskaan saisi muita miehiä kun hänet.

Mies ei ilmeisesti pitänyt itseään kovinkaan kummoisena.

Oletteko miettineet että jotkut kielteiset kommentit ovat vain auttaneet teitä,  veikkaan ettei ole yhtään ihmistä kuka ei olisi sanomisillaa toisen mieltä pahoittanut. (jos joku väittää ettei niin ei vain tiedoista sitä) ja jokaiselta on jäänyt toiseen jotain pysyvää oli se hyvää tai pahaa. Tämä yhteiskunta vain toimii näin ja muokkaa kanssa eläjät ja kanssa eläjät itsemme .. esim..voi tietoisesti sanoa pahaa tietäen että se loukkaa toista sillä hetkellä, mutta on hyväksi loppujen lopuksi hmm.. jos joku sanoo sinulle nuorena ettei sinusta tule mitään! joka voi olla syynä että ainostaan noiden sanojen takia sinusta tulikin jotain:) vaikka et kylläkään voi tietää mitä olisi tapahtunut jos tämä olisi jätetty sanomatta....en osaa kirjoittaa joten koitakaa saada ajatuksesta kii

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ai ootko sä kakannu housuus?" tuumasi äitini, kun yritin hienotunteisesti kertoa hänelle alkaneista kuukautisistani pyytämällä apua veristen alushousujen pesuun. Veti kyllä harvinaisen sanattomaksi.

Olin 14 eikä housuun ulostaminen tosiaan ollut tapana. Myöhemmin äitini harmitteli, kuinka isosiskoni oli koittanut aikoinaan salailla omia kuukautisiaan häneltä pitkään, enkä yhtään ihmetellyt miksi... Tilanteen aiheuttama häpeä seuraa minua varmaan hautaan saakka.

Ei sinun tarvitse hävetä äitisi moukkamaisuuden vuoksi.

Sepä se, kun en usko, että äitini oli tarkoitus olla moukkamainen tai töykeä. Ei vaan ole ihan penaalin terävin kynä, ja monesti laukoo suoraan mitä mieleen ikinä juolahtaa. Sitä vaan ihmettelen, että mistä ihmeestä keksi tuon housuun paskomisen ja miksi piti sitä jotenkin loogisempana selityksenä... Häpesin yhtä lailla meidän kummankin puolesta.

"Sulla on ihan pojan ääni" sanoi luokkakaveri välitunnilla kesken leikin kolmannella luokalla.

Tuon takia inhoan ääntäni edelleen. N31.

Vierailija kirjoitti:

"Sulla on ihan pojan ääni" sanoi luokkakaveri välitunnilla kesken leikin kolmannella luokalla.

Tuon takia inhoan ääntäni edelleen. N31.

Siis semmonen kolmasluokkalaisen pojan ääni? No ei se sitten ainakaan miehekäs ole.

Faija sanoi, että mulla on leveä pää. Olin jotain 6v.

Veettumainen ja etäinen äijä on jo haudassa elämäntapojensa vuoksi.

Kyllä kaikista pahin on varmaan ollut kun isäni lupasi maksaa kauneusleikkauksen minulle kunhan kyllästyn rumaan ulkomuotooni.

"Oletko sä koskaan ajatellut laihduttaa?", kysyi ensimmäisessä yhteisessä aamukahvipöydässä mies, jota tapailin. En edes loukkaantunut tai traumatisoitunut, vaan lähinnä vaivaannuin ja pöyristyin, että joku voi käyttäytyä noin täydellisen moukkamaisesti. Tyhmä kuin saapas oli se mies.

Veljeni kehui minua teini-ikäisenä voimakastahtoiseksi naiseksi. Poikaystävä, nyk puoliso sanoi, että olen älykkäin nainen, jonka hän koskaan on tavannut. Entinen esimies kiitteli lähtönsä jälkeen minua todelliseksi ammattilaiseksi ja eräs supertyytyväinen asiakas sanoi, että älä vain koskaan muutu.

Vierailija kirjoitti:

Luulin sua broileriksi mutta olitkin kana voi saatana kiivas ja sitkeä en voi kuin hiljaa itkeä...

Tämä oli hyvä, loistava olisi ollut edes jonkinlaisten välimerkkien kanssa.

Muistan kyllä suurimman osan niistä ikävistä. "sulla on ruma hymy" "Mikset hymyile useemmin" (mulla on luonnostaan alaspäin kaartuvat suupielet, kun hymyilen, muut ei aina tajua sitä), "ootpa lihava" (en ollut), "Onko sulla kaljamaha" (ei ollut), "ootpa koppavan näkönen" "haiset pahalta" (en haissut) "miksi taas itket" "et yhtään kestä kritiikkiä" jne jne. 

Olen aivan hirveän herkkä juu, ja kärsin siitä varmasti itse eniten.  

Se oli mun suuri rakkaus, kolahti ja kovaa. Jotenkin vaan intuitiivisesti tiesin heti, että tässä se nyt on. Voi sitä onnen tunnetta. Käveltiin käsi kädessä, rakasteltiin. Kunnes muutaman viikon kuluttua aurinkoisena sunnuntaipäivänä se katsoi muo jotenkin omituisesti ja sanoi: "Sä oot kyllä harvinaisen epäatraktiivinen nainen."

No ainakin itsetunnon puutetta. Siedät tuollaista puhetta.

No aika monetkin. Mutta ehkä pahimpia kun isäni totesi minun olevan lihava ja hiusteni rumat. (olin 170cm/n. 60kg ja hiukset ihan normaalit pitkät ja vaaleat)

En ole oikein koskaan oppinut olemaan tuon jälkeen tyytyväinen pelikuvaani, vaikka olen ihan hoikahko ja hiukseni paksut ja hyväkuntoiset. Aina näen itseni lihavana ja hiukset huonosti.

Vierailija kirjoitti:

No ainakin itsetunnon puutetta. Siedät tuollaista puhetta.

Jos viittaat tuohon edelliseen, harvinaisen epäatraktiiviseen naiseen, niin en, en todellakaan siedä tuollaista. Se juttu päättyi. Kuvailin vain aluksi omaa alkuhurmostani, joka osoittaa myös sen, ettei intuitioonkaan kannata aina luottaa.

Nykyään olen naimisissa ja perheellinen, mutta ihan toisen hepun kanssa.

“Vit*n amatzooni”. Pelattiin fukseina jotain peliä,jossa juoksenneltiin kentällä, kun eräs jätkä törmätessään minuun lausui noin. Olin pitkä ja laiha tuolloin. Tuo samainen jätkä tuli tönimään mua pois poikaystäväni luota, koska ei pitänyt minusta. Kumma tapaus, joka sitten teki itsarin muutama vuosi myöhemmin. Vieläkään en tajua sen käytöstä.

Yläasteella minua kiusattiin ja kiusaajat nimittelivät kahdella ulkonäkööni (joille en voinut mitään) kohdistuvilla haukkumasanoilla. Edelleen pian 40-vuotiaana nuo sanat tulevat joka kerta mieleeni, kun pitäisi lähteä ihmisten ilmoille. Joskus harvoin on hetkiä, kun en häpeä ulkonäköäni, yleensä häpeän. En tunne itseäni normaaliksi vaan aina erilaiseksi kuin muut. Ilman noita haukkumasanoja tälläistä ei todennäköisesti olisi, koska en ole mielestäni niin poikkeuksellisen näköinen. En anna ikinä niille pojille anteeksi, en ikinä. Omille lapsilleni olen yrittänyt opettaa sitä miten toisille ihmisille puhutaan ja miltä toisesta jokin vitsinä heitetty sana voi tuntua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mä oon aina tykänny naisista jotka kävelee noin pomppien" Näin sanoi mulle yksi mies treffeillä. Ehkä se oli kohteliaisuus, mutta sen jälkeen olen aina miettinyt, että kuinkahan rumasti ja miten niin pomppien oikein kävelen.

Saatan tietää mitä hän tarkoitti, joidenkin ihmisten kävelytyyli tosiaan on pomppiva. Vähän vaikea sitä on paremminkaan kuvailla... Ei se minustakaan missään nimessä ole negatiivinen asia, positiivinen ennemmin :)

Natalie Portman Closer-leffan lopussa. :D

1980-luvun alussa yksi ope amiskassa sanoi ettei teistä tule yhtään mitään. Se ei edes opettanut meitä. Terveiset sinne Leppävirralle..